Pettäminen "luvalla"

[Chmlnidae]

Nonni - Norjan kiusaksikin - jatkan vielä siitä mitä jäi sanomatta kun ei puhti eikä aika piisanneet. Ja pitkästi (vaan en niin pitkästi kuin voisin).

Lainaan hieman jo aiemminkin palautteissani käyttämääni lord.deschainin kirjoitusta joissain kohdin, vaikkei se nyt niin oleellista tässä enää olekaan. Sillä hänen sanomisissaan noin kokonaisuutena tökki sekä termistön värittyneisyys että arvojen epämääräisyys kuin myös selkeä länsimainen historiallissivistyskulttuurinen käsittelytapa dikotomioineen. Toki teksti(t) siis vain oli/ovat kulttuurinsa tuote, niin kuin me kaikki sanomisinemme ja tekenemisinnekin olemme. Jotkut meistä tiedostavat asian vain paremmin ja toiset huonommin. Jotkut jopa yrittävät muokata ympäristöään ja itseään työn vaivasta ja raskaudestakin huolimatta.
Dikotominen ajattelu, ja sitä seuraava kielen käyttö, on erittäin vaikea välttää jo kielen historiallisuuden takia. Me haluamme, ja meidän on pakkokin, tehdä erotteluja sanojen avulla jotta saisimme sanotuksi tarkoittamamme. Termit ovat enemmän ja vähemmän värittyneitä, konnotaatioita sisältäviä, jopa selkeän arvolatauksellisia ihan itsessään, sanoina.
Minusta on kuitenkin erityisen kurjaa että juuri tällä, seksuaalisen vähemmistön yhteisellä, alueella käytetään tätä keinoa tietyissä asioissa. Se että täällä on keskusteluja joissa laitetaan dikotomioiksi mies-nainen (arvottaen), hetero-homo, fettari-Ds, tai sitten nyt tämä monogamia-polyamoria. Se tuntuu halpahintaiselta, epäreilulta, oman pihan sotkemiselta.
Oikeasti. Olisiko mitenkään mahdollista yrittää kyseenalaistaa sitä omaa korvien välistä karsinaa ja hypätä hetkeksi ulos raikkaampaan ilmaan, laajempaan ymmärrykseen asioista jotka eivät ole jaoteltavissa hyvään tai pahaan, oikeaan tai väärään.

Käsittääkseni missään tieteellisissä evoluutiotutkimuksissa ei ole kyetty todentamaan että sata prosenttisesti jokainen ihminen on joko yksi- tai monisuhteinen, aina ja koko seksuaalisen ikänsä jo biologisista lähtökohdistaan.
Sen sijaan on kyetty löytämään paljonkin, niin hormoneihin, hermojärjestelmään kuin aivorakenteeseen, serotoniiniin, dopamiiniin, testosteroniin, estrogeeniin ja oksitosiiniin jopa geeneihin liittyviä biologisia miljooniakin vuosia sitten kehittyneitä systeemeitä, jotka ovat tukeneet selviytymistä jossakin olosuhteessa tai olosuhteissa. Ja näitä systeemeitä on sekä monogamisia että polyamorisia valintoja suosivia. Rakenteita jotka tukevat joko sitoutumista yhteen tai lipsumista siitä jossain määrin, ja joskus enemmänkin. Ja nämä tekijät ovat lisäksi ainakin osittain yksilöllisiä jo niin biologiselta pohjaltaan kuin sitten toiseksi jokaisen sosiaalisesta ympäristöstä ja kolmanneksi näiden kahden aiemman yhteisvaikutuksesta johtuvia.
Käyttäytymisen orkestrointi biologisin ja sosiaalishistorialliskulttuurisin sekä psykologisin syin on runsas ja monisointuinen jokaisen ihmisen kohdalla vaikuttaen juuri siihen miten kukin ihminen valintansa kullakin hetkellä tekee. Ihmisen elämismaailma on mutkikas ja monitasoinen. Ja maailma jo niin monimutkainen ettei sitä olisi mahdollista hallita ilman sääntöjä vaikka ”luonnossa” säännöt hankalia jopa mahdottomia olisivatkin. Emme elä ”luonnollisessa” maailmassa, emme edes tiedä mitä se tarkoittaa, sillä kulttuuria on ollut niin kauan kuin on ollut ihminen ja se on monimutkaistunut ihmisen kanssa käsi kädessä.
Voisiko näitä erilaisia valintoja oppia kunnioittamaan?
Minua ainakin, enkä usko olevani ainoa, hermostuttaa kun yritetään väittää, varsinkin täällä, että jokin on SE tismalleen oikea ja AINOA OIKEA tapa pariutua/suhteellistua.

Se mikä on maailmallista on että ihmisellä on hyvin vahva taipumus muodostaa parisuhde, ja se parisuhde on yleensä pidempikestoinen kuin suurimmalla osalla nisäkkäistä, joillain pareilla jopa koko loppuikäinen. Sekin on kautta pallon tuttua että missä pariuskollisuutta enimmäkseen suositaan ns. uskottomuus/pettäminen katsotaan huonoksi jutuksi; seuraa sosiaalisia tai muita sanktioita, huonoa omaatuntoa, syyllisyyttä, itsearvostuksen alenemista… Myös se on tunnettua että kaikkialla missä monogamiaa pidetään vallitsevasti hyväksytyimpänä muotona suhteellistaa itsensä lajitoveriin myös esiintyy sivusuhteilua, ei tosin jälleen sataprosenttisesti.

Meillä ei siis ole yhtä totuutta.
Jokainen joutuu itse miettimään ja tekemään valintoja, edelleen. Ihmisyys on juuri sitä. Ja vaikka deschain väittikin että ihmiset eläisivät sen normin mukaan jotta säästyisivät mm:ssa hyväksikäytöltä parisuhteessa niin tokkopa. Eiköhän juuri parisuhteissa, niissä heteronormatiivisissa nimenomaan, pahimmat hyväksikäytöt, hylkäämisetkin, tapahdu.
Paras turva on ihmisessä itsessään yhteisöineen kun ihminen lajina on sopeutunut riittävän hyvin ympäristöönsä. Liiallinen sopeutuminen, tai sulautuminen, kritiikittömästi ainakin nyky-yhteiskunnassa voi olla sitten toisen keskustelun aihe.
Eikä kannata mennä kimppaan sen "perusluterilaisen ja konventionaalisen kulttuurin kasvatti”-ihmeen kanssa jos itse on jotakin aivan muuta, vaikka sen ”pettäjä-geenin” kantaja…grrrr (taas liuta niitä arvolatautuneita ja värittyneitä termejä). Vai kovinko on heikko itseymmärrys, linkittyykö se geneettisesti kenties tuohon juuri mainittuun geeniin, vai yhtäkkiäkös se puoliso vasta avioliiton ja lasten saannin myötä sellaiseksi tupsahti, …mokoma. Käsittääkseni yhteiset arvot on yksi suurimmista kimppaan houkuttelevista jutuista. Omituista jos niistä ei ole keskusteltu ennen vihkivaloja ja/tai yhteisiä keittiöverhoja, kun me kerran olemme se kaikista nisäkkäistä ja olioista kykenevin käsitteelliseen vuorovaikutukseen. Kummallista. Sillä vaikka kuinka jokin meissä olisi ”luonnon meihin koodaamaa vaistoa” niin sittenkin juuri hermostomme monimutkaisuus ja korkea käsittelykyky auttavat tuomaan vaistoihin ja tunteisiin liittyviä asioita tietoisuuteen ja käsitteelliseen tulkintaan aivokuorelle. Ja sitä kautta auttavat meitä valinnoissamme. Se sitten jos siinä rakastumisen huumassa (vai huumeessa?) tulee tehneeksi elämänmittaisia kovia kompromisseja niin, no, se on vaikea asia se, ja varmasti myös toisen keskustelun aihe. Ihmiset kun ovat erehtyväisiä joskin sen avulla myös oppivaisia. Ja se mikä eilen oli hyvä ei ehkä ole sitä tänään, tai ainakaan enää huomenna.

Itsessään pettäminen on aika helppo avata terminä eikö...jo täälläkin sanottu: Valehteleminen on rumaa, ja eettisesti myös aika laaja-alaisesti tuomittua. Niin kuin balthazar jo totesi; siinä se pettävä ja valehteleva maksaa aina sen kalleimman hinnan. Ihmisen kun on kovin vaikea poiketa ympäristönsä normeista. Varsinkaan perusarvoista, joista rehellisyys on aina ja kaikkialla kiekaistu korkealle. Niistä irrottautuminen voi jopa sairastuttaa. Kallein hinta voi olla ei enää se terve sielu terveessä ruumiissa vaan sielu, ehkä sairas sielu, joko terveessä tai jopa vähitellen sairastuvassa ruumiissa, sillä ihminen on holistinen kapine.
Niin ja käsittääkseni ”pettäjä-geeni” on harhaan johtava käännös. Kun kyse on nimenomaan geeneistä jotka madaltavat kykyä sitoutua. Sitoutumiskyvyttömyysgeeni olisi silloin oikeampaan osuva (jos jollain on parempi niin antaa tulla). Jos sattuu tälläisen geeniperimän kantaja olemaan niin sekin varmasti ilmenee jo ennen alttaria tai rekisteröintitoimistoa tai verhokauppaa (ai niin se itseymmärrys, jollei siis tutkimuksissa ilmene sen linkittyneisyys tähän geeniin negatiivisesti korreloiden).
Eli ei liene tarve laittaa sitä kakkua sinne jäkikseen ja lähteä ravaamaan pitkin konditorioita, vaan voi jatkaa dallaamista vapaasti niissä konditorioissa.
Okei, totta; normipaine. Kukaan ei ole siltä suojassa. Sellaista se on, kaikilla meillä on ristimme (äh, niin kuin minulla tämä konventionaalinen kieli uskonnollispohjaisine sanavalintoineen).
Mutta ei siitä vankilaan joudu, ei edes sakkoja saa, jos ei monogamiseen avioon mene. Lasten saanti voi tietenkin hankaloitua, varsinkin jos on mies. Ja tiedän, itse lapsia saaneena niin etteivät he olleet mikään itsestään selvyys, että nyt on kylmää todeta ettei elämässä voi saada kaikkea välttämättä aina. Mutta aina voi yrittää vaikuttaa asioihin kyseenalaistamalla ja toimimalla. Se on hidasta, se on työlästä, mutta sellaista on ihmisen elämä ollut jo varmaan aikojen alusta asti. Ja vaikka ei olisi ollutkaan niin jo pitkään on ollut ja tulee olemaan.
Kaikesta hankaluudesta huolimatta itsekunnioitus kannattaa yrittää säilyttää silloinkin kun yrittää saada kaiken tarvitsemansa ja ehkä haluamansakin. Silloin on helpompi kunnioittaa muitakin. Ja rehellisyys niin itseä kuin muita ihmisiä kohtaan auttaa siinä.
Itse toivoisin että emme tulevaisuudessa enää puhuisi, ja eläisi, ja jakaisi itseämme ja toisiamme joko monogamisiin tai polyamorisiin, vaan ihmisiin. Ihmisiin siksi että ihminen on aina suhteellinen ja sosiaalinen olento ellei ole erakko. Ja erakkonakin kantaa kulttuuriolentona mukanaan sosiaalisuutta ja kieltä sekä kulttuuria - joko itsekseen ääneen puhumalla tai vain sisäisessä dialogissaan joka jatkuu aina kuolemaan saakka.
Mutta tämä on ehkä tällaisen ihmissuhdeanarkistin haave ja kärsin koko loppuelämäni länsimaisen sivistyksen ja kulttuurin kahtiajakautuneesta luonteesta joka on hakattu aivoihini kielen ja kulttuurin kirvein, kykenemättä kokemaan maailmaa ja itseäni koskaan yhdeksi.

[Nick]

The Lancet http://www.thelancet.com/pdfs/journals/lancet/PIIS0140673600042409.pdf kirjoittaa:

"The true frequency of non-paternity is not known, but published reports suggest an incidence from
as low as 1% per generation up to about 30% in the population."

On syytä olettaa että siellä missä pipo kiristää eniten, myös prosentit ovat suurimmat.

[bin_hki]

Ketjun alkuperäiselle kirjoittajalle toteaisin, että jos haluaa säilyttää ns. hyvän kestävän pohjan suhteessaan, niin ei kannata alkaa pilaamaan luottamusta. Toisaalta, jos haluaa kokeilla rajojaan, niin sitten kannattaa myös varautua seurauksiin. Tiedän kokemuksesta, että nuorena ja kokemattomana tekee typeriä asioita, enkä lähtisi sen takia ihmistä parjaamaan: Jokainen joskus hölmöilee tietämättömyyttään. Kuitenkin ihmisten tunteilla, sikäli kun niitä on pelissä, ei kannata lähteä leikkimään jo ihan oman terveyden takia. Ihan tavallinen ero yhteisellä hyväksynnälläkin saattaa johtaa kaikenlaisiin mustasukkaisuusdraamoihin.

Mitä tulee tuohon polyamorisuuteen, vaikka se ei tämän ketjun varsinainen aihe ollutkaan, niin eikö se nyt kuitenkin ole jokaisen oma asia minkälaisessa suhteessa elää? Pääasia, että ollaan yhteisessä ymmärtämyksessä, mitä kukakin suhteista hakee ja pyritään siihen, että kaikki olisivat onnellisia. Tosin en kyllä tiedä, että ovatko ihmiset sen onnellisempia monoinakaan. Varmasti kaikissa suhdemalleissa on oma painolastinsa ja vaikeutensa siinä, missä hyvätkin puolet. Meitä ihmisiä on erilaisia ja mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle jne. Mutta ei kai se kuitenkaan tarkoita sitä, että muiden malli on vapaata riistaa tuomittavaksi?

Rakkaudessa ei ole käsittääkseni kysymys omistamisesta. Jos todella rakastat toista, etkö silloin soisi hänen olevan vapaa etsimään onneaan? Kumpi on itsekkäämpää: Tavoitella itse onnea vai haluta toisen luopuvan onnestaan vuoksesi? Henkilökohtaisesti en haluaisi viettää aikaani ihmisen kanssa, joka ei halua viettää aikaansa minun kanssani eikä ole valmis avoimeen kohtaamiseen. On myös melko itsekästä vaatia, että toinen täyttää kaikki tarpeesi ja halusi, että toinen olisi tietynlainen - samanlainen kuin minä ja kulttuurini. Tai minun fantasiani, samankaltaiset tarpeet, tietty ulkonäkö tai asema. Emmekö me kuitenkin rakastu mielikuvaan ihmisestä? Onko täällä ketään, joka ei olisi joskus pettynyt, tutustuttuaan paremmin uuteen ihastuttavaan ihmiseen? Käsi pystyyn kuka todella voi väittää tuntevansa kumppaninsa todellisen minän? Ihminen on yksilö ja ihmeellinen loputon muuntuva matka. Mikä meissä todella on pysyvää? Olen kuullut, että seitsämässä vuodessa kaikki ihmisen solut ovat uusiutuneet. Ajatukset tulevat ja menevät. Ihminen sopeutuu, muuttuu, kasvaa.

Ihminen on itsekäs. Jokainen ihminen on. Geenimme sanovat: Syö, selviydy ja lisäänny (teurastakaa minut tästä tieteellisestä epätarkkuudesta ). Miksi juuri minun partnerini ei voisi olla itsekäs? Miksi juuri hänen täytyisi luopua löytämästä jotain uutta? Elämme yhteiskunnassa, joka tavoittelee monogamiaa, mutta jossa pettäminen on otettu osaksi kulttuuria: Siitä tehdään lauluja, elokuvia ja galluppeja, eikä se ole laitonta. Jos löytyy ihmisiä, jotka yhdessä päättävät jonkinlaisesta vapaasta suhteesta, niin keneltä se on pois tai mitä pahaa siinä on? Iskeekö maailmanloppu? Uudet asiat ja näkökulmat saavat ihmisten vihan niskoilleen. Viha kumpuaa pelosta. Onko kyse tuntemattoman pelkäämisestä vai tunnetun menettämisestä? Kaikkien opittujen määreiden, ehdollistumien ja yhteiskunnan ohjelmoinnin menettämistä?

Mä en sinänsä tässä nyt lähde kenenkään kanssa väittelemään tahi kilpasille. Tämä on vain minun hataran mieleni vilpitön ja nöyräkin pohdintoni asiasta, joka tuntuu herättävän kovasti mielipidettä suuntaan jos toiseen. Tuli pakottava tarve kommentoida (aiheen vierestä, tiedän), kun osui ja upposi, vaikka minua ei voikaan lokeroida mihinkään kategoriaan. Elämä on ihmeellistä ja monimuotoista. Kuinka se olisi voinut muuten kehittyäkään? Hieno ihmissuhde on mielestäni toisen ihmisen mahdollisimman todellinen kohtaaminen. Se hyväksymistä, kunnioittamista ja rakkautta. Elämäni ihmiset ovat yksilöllisiä ihania ihmisiä, jotka tuovat oman sävelensä elämääni tehden siitä ikäänkuin täydemmän.

[Lady Whip]

Rakkaudessa ei ole käsittääkseni kysymys omistamisesta. Jos todella rakastat toista, etkö silloin soisi hänen olevan vapaa etsimään onneaan? Kumpi on itsekkäämpää: Tavoitella itse onnea vai haluta toisen luopuvan onnestaan vuoksesi? 

Jos haluat olla vapaa, sitten olet vapaa. Jos rakastat toista, oletko valmis luopumaan vapaudestasi ja sitoutumaan.

...joskus tuntuu siltä, että ihmissuhteet on joillekin peliä jossa luodaan omat säännöt ja niitä noudatetaan toisesta välittämättä.
Pettäminen luvalla ja odottaen sen jälkeen rangaistusta sovittaakseen tekonsa - kokonaisuus vaikuttaa melko lapselliselta leikiltä.
Vähän siihen tyyliin jossa spekuloidaan eri rangaistuksilla. Jos teen näin, minkä rangaistuksen saan. Jos taas teen noin, mitä siitä seuraisi. Sitten punnitaan eri vaihtoehtoja ja jos rangaistuksen laatu on miellyttävä niin sitten tehdään se ei-sallittu teko jotta päästään vaiheeseen missä saa rangaistuksen jonka on "tilannut" itselleen.
Onko tämä luottamuksen menettämisen arvoista peliä.

[bin_hki]

Rakkaudessa ei ole käsittääkseni kysymys omistamisesta. Jos todella rakastat toista, etkö silloin soisi hänen olevan vapaa etsimään onneaan? Kumpi on itsekkäämpää: Tavoitella itse onnea vai haluta toisen luopuvan onnestaan vuoksesi? 

Jos haluat olla vapaa, sitten olet vapaa. Jos rakastat toista, oletko valmis luopumaan vapaudestasi ja sitoutumaan.

...joskus tuntuu siltä, että ihmissuhteet on joillekin peliä jossa luodaan omat säännöt ja niitä noudatetaan toisesta välittämättä.
Pettäminen luvalla ja odottaen sen jälkeen rangaistusta sovittaakseen tekonsa - kokonaisuus vaikuttaa melko lapselliselta leikiltä.
Vähän siihen tyyliin jossa spekuloidaan eri rangaistuksilla. Jos teen näin, minkä rangaistuksen saan. Jos taas teen noin, mitä siitä seuraisi. Sitten punnitaan eri vaihtoehtoja ja jos rangaistuksen laatu on miellyttävä niin sitten tehdään se ei-sallittu teko jotta päästään vaiheeseen missä saa rangaistuksen jonka on "tilannut" itselleen.
Onko tämä luottamuksen menettämisen arvoista peliä.

Tuo mun kirjoitukseni loppuosa, josta olet lainannut, oli lähinnä ajatuksiani/kysymyksiäni monisuhteisuudesta eikä suinkaan pettämisestä, sen varmaan huomasitkin. Uskon, että voi olla sitoutunut toiseen ihmiseen ja silti vapaa tekemään omat päätökset omasta elämästänsä. Miksi nämä asiat sulkisivat pois toisiaan? Pettämistäkin on niin montaa sorttia. Jotkut nauttivat suuresti vaikkapa erilaisista cuckold asetelmista ja esimerkiksi sieltä voisi löytää sopivan toimintamallin myös tällaiseen touhuun. Tämä on vain esimerkki. Myönnän, että tällainen toiminta on marginaalissa ja valtavirta ajattelee eritavalla. Ei se silti tee yhdestä tavasta huonompaa kuin toisesta. Tarkoitan vain, että tapoja toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan on yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin. Jokainen varmasti valitsee itse sen tavan toteuttaa ihmissuhteitaan ja seksuaalisuuttaan, mikä itselle tuntuu hyvältä ja niin pitää ollakin. Peräänkuulutan tässä kuitenkin rehellisyyttä. Pettämällä luottamus (koskee muitakin asioita kuin seksiä) ei saa hyvää suhdetta vaan perusta särkyy/murenee.

Hassua sinänsä, että niinkin epämääräinen asia, kuin tuo ap kirjoitus oli, saa näin paljon innostunutta kirjoittelua aikaiseksi. Menin tekemään olettamuksen, että tuo nimimerkin luku viittaa syntymävuoteen (ei välttämättä näin). Nuorena voi joutua tekemään paljon harjoituksia ihmissuhteissa. Tavallaan aika hienoa, että lähtee kyselemään vanhemmilta ja viisaammilta neuvoa, ennen kuin toimii ja neuvojahan täällä on piisannut. 

[alabama]

Ei oo "pettämistä luvalla": on erilaisia ihmissuhteita joihin joko sopii tai sitten ei sovi ylimääräisiä henkilöitä rikastuttamaan elämää.

[Jade95]

Ei oo "pettämistä luvalla": on erilaisia ihmissuhteita joihin joko sopii tai sitten ei sovi ylimääräisiä henkilöitä rikastuttamaan elämää.

Niin mutta kun en halua harrastaa seksiä muiden kans luvalla..vaan salaa mutta kuitenkin kertoa siitä, jos muuten ei selviä.

[alabama]

Eihän se sitten oo "salaa harrastamista", jos sä haluut kertoo siitä
Salaa harrastamisista ei kerrota ..

[Jade95]

Eihän se sitten oo "salaa harrastamista", jos sä haluut kertoo siitä
Salaa harrastamisista ei kerrota ..

Haluan kertoa vasta kun se on jo tapahtunu.

[alabama]

Eihän se sitten oo "salaa harrastamista", jos sä haluut kertoo siitä
Salaa harrastamisista ei kerrota ..

Haluan kertoa vasta kun se on jo tapahtunu.

Eli ei kai se sitten sulle psyykkisesti ole edes niin salaista. Ja jos sä tiedät, että kumppani, jota petät mahdollisesti, voisi antaa sulle rangaistuksen, jos sais selville sun pettämisen... Voishan sekin olla perillä, että sun itseisarvo pettämiselle on se rangaistus (ehkä vielä vasta ajatuksen tasolla) eikä se pettäminen merkkaa sulle, kun välität kumppanistas.. mutta sua kiihottaa ajatus, etä sua rangaistaan moisesta toiminnasta..

Vastaus siihen alkuperäiseen viestiin, että varmasti on sellaisiakin, jotka sua haluis rangaista tuossa ap. asiassa

[lykantrooppi]

Eikö kannattaisi vaan ryhtyä vapaaseen- tai polyamoriseen suhteeseen missä pelisäännöiksi teette sen, että jos satut käymään paneskelemassa jotain toista niin saat rangaistuksen siitä.
Luulen, ettei kovinkaan moni monomies kovin pitkään jaksaisi rankaista sua jos koko ajan hypit vieraissa.

[miss_ridinghood]

Luultavasti tässä kävisi niin, että muutaman kerran jälkeen mies tajuaisi jutun juonen ja joko hyväksyisi asian tai ei. Ja jos hyväksyisi, niin eihän se silloin oikein pettämistä olisi.

[Jade95]

Eikö kannattaisi vaan ryhtyä vapaaseen- tai polyamoriseen suhteeseen missä pelisäännöiksi teette sen, että jos satut käymään paneskelemassa jotain toista niin saat rangaistuksen siitä.
Luulen, ettei kovinkaan moni monomies kovin pitkään jaksaisi rankaista sua jos koko ajan hypit vieraissa.

En todellakaan halua sellasta suhdetta! Se tarkottaa mulle vaan sitä että ei kiinnosta yhtään toisen tekemiset eikä oo mustasukkanen.

[Dom ja punapää]

Oman kokemuksen perusteella pettämisessä on perimmillään kyse luottamuksen pettämisestä. Aloittaja tuntui kaipailevan mahdollisuutta pettämiseen ja siitä anteeksiannon saamista rangaistuksen kautta. Jotenkin oudolta tuntuisi että haluaa ensinnä pettää luvatta ja sitten vielä loukata toista asialla. Jos suhteen taustalla olevaa keskinäistä sopimusta - on se sitten sanaton tai selkeästi keskenään sovittu - rikkoo, niin se luottamuspula kyllä hiljalleen syö suhteen pois ennemmin tai myöhemmin. Jos taas pettämiseen on lupa etukäteen, niin silloin minusta kyse ei ole enää pettämisestä. Näitä kuvioita ovat mm. cuckold systeemit.

Oma suhteeni punapään kanssa pohjautuu rehellisyyteen, avoimuuteen ja keskinäiseen luottamukseen. Se luottamus mahdollistaa meillä niin kinkyilyn kuin swingerkuviot. Niihin on sovittu yhteiset pelisäännöt ja molemmat voivat luottaa siihen että niitä noudatetaan. Suhteeseen ei kuulu mustasukkaisuus kun kummallakaan ei ole pelkoa siitä että toisen voisi menettää jollekin muulle. Toisen menemisistä ja olemisesta ollaan luonnollisesti todella kiinnostuneita. Me molemmat erotetaan rakkaus seksuaalisuudesta ja molemmille tuottaa nautintoa tietoisuus toisen nautinnosta - on sen osapuolena itse tai ei.

- Dom -

[tanssiva apina]

Dom ja punapää, hitsi kun osaisin itse tiivistää ajatukset noin hyvin. Tämä kuvastaa myös meidän nykyistä suhdetta. Kiitos tästä.