Alistuu, ei alistu, alistuu, ei alistu...

[Kolumnisti]

Alistuu, ei alistu, alistuu, ei alistu...


Kaikki tietävät millainen on karkkikauppasubi. Se, joka haluaa, että hänelle tehdään ainoastaan kivoja asioita, jotka kiihottavat häntä, tai joiden hän ehkä arvelee toimivan itseensä. Joka saattaa sitten siirtyä seuraavaan ihmiseen, kun on käyttänyt tarpeeksi hyödykseen dominoivan höveliä intoa näyttää parastaan.

Vaan tunnetteko myös itselleen arvokkaan subin, jolle alistuminen on merkityksellinen lahja, joka annetaan vain sille, kuka sen on osoittanut ansaitsevansa. Vaativan subin, jonka tarvitsee maistella dominoivan otetta ja olemusta ehkä usean tapaamisen ajan. Vaikkapa niin, että kovin syvää alistumista ei vielä tarvitse tarjota, koska tehdään asioita, jotka tulevat hänelle luonnostaan. Ja jos käy niin, että dominoiva ei täytä mittoja, hän siirtyy pää pystyssä eteenpäin.

Ja sitten se vaikea kysymys. Miten erotat nämä kaksi, jos sinua ei kelpuutettu? Ja vielä vaikeampi kysymys: onko sillä väliä? Hän jatkoi eteenpäin nöyryyttämättä sinua totuudella, ja minkä sait, sen sait.

Mitenkäs yltiörehellinen sub, onko tuttu? Se, joka kertoo jo etukäteen, että kemia ratkaisee alistuuko hän vai ei. Oudoksi asian tekee se, ettei siinä pitäisi olla mitään salaista. Näinhän asia on lähes aina muutenkin. Silti asian sanominen ääneen hermostuttaa joitain dominoivia kovasti. Koska jos oma arpa ei voita, niin poispäin kävelevän selän haukkuminen karkkikauppailijaksi saattaisi tuntua selittelyltä.

Mutta vielä oudompaa on se, että vanhan liiton subius, alistuminen periaatteesta, koska subin kuuluu alistua dominoivalle, ei ole läheskään aina toivottu ominaisuus. Ei ainakaan, jos sen kaikki tietää jostakusta. Jos joku alistuu myös ikäänkuin instuutiolle, kelle tahansa joka joko on, tai sanoo olevansa dominoiva, se herättää vielä suurempaa epävarmuutta. Entä jos juuri minä olen juuri se, joka saa lahjan, jota en ansaitse. Jos minulle alistutaan lokeroni takia, ei henkisen vahvuuteni, määrätietoisuuteni tai luontaisen dominanssini ansiosta?

Mutta onneksi on olemassa edes yksi dominoivien suuresti arvostama tapa alistua. Provoava, alistamaan haastava sub on kaikki mitä kunnon dominoiva voi elämältään toivoa. Mieluiten niin, että prosessi on käytävä läpi joka ikinen kerta uudestaan, kun tapaa subin. Useimmat tällaiset subit tyytyvät fyysiseen kuriin laittamiseen, ainoastaan harvat kaipaavat henkistä ylivoimaa. Pieni paini virkistää aina ennen tositoimia.

Hyvä juttu on sekin, että dominoivat ovat henkisesti niin jämäköitä, että ovat rakentaneet psyykensä turvaksi tarpeellisia suojamekanismeja.

Vanhan liiton subin alistuminen otetaan ylpeästi vastaan, koska on hienoa, että joku vielä ymmärtää miten asioiden kuuluu olla, ja tunnistaa todellisen alfayksilön. Rehellisen subin alistuminen osataan ottaa lahjana, jos sen saa, muussa tapauksessa kyseessä on karkkikauppailija lampaan vaatteissa. Arvonsa tunteva sub on arvokas, kun se on oman koron alla, muualla se on vaikea ja kranttu ja on ihan oikein, ettei se ole löytänyt vielä ketään, siinäpäs etsii. Puhumattakaan karkkikauppasubeista, sankoin joukoin skeneä kansoittavista riiviöistä, joille voi muiden dominoivien kesken naureskella hyväntahtoisen säälivästi, ne kun eivät ymmärrä oikean asian päälle ollenkaan, mutta ehkä ne vielä joskus oppivat.

Toisin kuin tuuliviiri- ja wannabe-subit. Ne vois mennä kiusaan välillä vaikka vaniljoja, ei niitä kukaan jaksa.



Vir, pilipali subbari ja puolivillainen domme

[Alistavaherra]

Kiitos hyvästä kirjoituksesta Vir.

Yhtä asiaa olen aina ihmetellyt, oli kyse sitten Dominoivasta tai alistuvasta subista, puuttumatta kirjoitetuksessa olleisiin termeihin. Missä on aito kiinnostus ihmiseen? Kiinnostus siihen, mitä ainutkertaista toisessa on, mitä uutta toinen voi tuoda elämääsi. Onko siinä jotain tavoteltavaa, että kerralla pitää kolahtaa ja lujaa?

En sitä sano, että aidan tällä puolella olisi jotenkin vihreämpää kuin sen toisella puolella. Kyse on enemmänkin viitseliäisyydestä, läsnäolosta ja halusta kehittyä ihmisenä. Mitä aitoa on siinä, että poimitaan parhaimmat palat toisesta. Saa siinä ehkä sitä, mitä hakikin - oma halu tuli tyydytettyä, mutta missä siinä on asiaan liittyvät hienot vivahteet tai monipuolisuus? Nautinto syntyy minusta siitä, että tietää ja arvostaa sitä, mitä on saamassa - ja on valmis antautumaan yhä uudelleen sen vietäväksi kokeakseen jotain uutta, arvaamatonta.

[Lucrezia]

Kiitos hyvästä kirjoituksesta Vir.

Yhtä asiaa olen aina ihmetellyt, oli kyse sitten Dominoivasta tai alistuvasta subista, puuttumatta kirjoitetuksessa olleisiin termeihin. Missä on aito kiinnostus ihmiseen? Kiinnostus siihen, mitä ainutkertaista toisessa on, mitä uutta toinen voi tuoda elämääsi. Onko siinä jotain tavoteltavaa, että kerralla pitää kolahtaa ja lujaa?

En sitä sano, että aidan tällä puolella olisi jotenkin vihreämpää kuin sen toisella puolella. Kyse on enemmänkin viitseliäisyydestä, läsnäolosta ja halusta kehittyä ihmisenä. Mitä aitoa on siinä, että poimitaan parhaimmat palat toisesta. Saa siinä ehkä sitä, mitä hakikin - oma halu tuli tyydytettyä, mutta missä siinä on asiaan liittyvät hienot vivahteet tai monipuolisuus? Nautinto syntyy minusta siitä, että tietää ja arvostaa sitä, mitä on saamassa - ja on valmis antautumaan yhä uudelleen sen vietäväksi kokeakseen jotain uutta, arvaamatonta.

Kerralla kolahtaa ja lujaa, jos kolahtaa. Se ei tapahdu tavoittelemalla. Oman kokemukseni mukaan ne tuntuvimmat kolahtamiset ovat tuottaneet myös antoisimmat suhteet. Ja niitä on harvassa.

Joskus kolahtaa vaan toisella osapuolella, muttei toisella. Harmi, mutta minkäs teet. Jos suurta kolahdusta ei heti ensitapaamisella tule, sitä ei myöhemminkään mistään ilmesty eli turha sen toivossa viritellä suhdetta. Voihan siinä sitten keskittyä vaikka tunnustelemaan niitä vivahteita jne. Kuka nyt mitäkin kaipaa.

Kaikki eivät kaipaa vivahteita tai monipuolisuutta. Joillekin se kaikkein nautinnollisin tilanne on vaikkapa kova, suoraviivainen piiskaus, ehkä kyyneliin saakka. Tai sähköllä kiusaaminen. Tai jotain muuta, konkreettista. Suora toiminta on selkeää, helppoakin. Tarpeetonta varmaan mainitakaan, että subeja on joka lajiin niin kuin on dominoiviakin. Pääasia, että hommasta on yhteinen ymmärrys ja samansuuntaiset pyrkimykset niillä, jotka keskenään puuhailevat.

[blond]

Karkkikauppailu on kivaa  , siihenkin täytyy ja saa välillä olla oikeus. Ainakin minun ja dominoivan siippani suhde ja myös siipan ego kestää hyvin sen, että karkkikauppailen satunnaisesti.

Kiitos erinomaisesta tekstistä.

//blondi

[Shamee]

Vir, huippu kirjoitus! Aihe ja tyyli miten kirjoitat 

Mulle kyllä kävisi henkinen ylivoima ennen painia ja sen jälkeenkin. Tai sitten luin ironian totena. 

[Galesi]

Tunnistan kyllä itseni tuolta. Terkuin lampaan vaatteissa karkkikauppaileva ja alati niin kovin vaikea subi

[BlackFairy]

Entäs sitten monien domien kauhu, herkkä ja tunteellinen sub joka haluaa rakastaa ihmistä roolien takana ja haluaa rakentaa suhteita joissa molemmat osapuolet kasvavat ja kehittyvät toinen toiseltaan vuorovaikutuksessa oppien? 

Leikisti alistua voi helposti sopivan tuntuiselle kumppanille jonka kanssa kemiat pelaa, mutta oikea alistuminen kumpuaa mieluiten kunnioituksesta ja luottamuksesta joka syntyy (jos syntyy) kun toisen on oppinut tuntemaan paremmin.