Kinkybileiden poetiikka

[Kolumnisti]

Kinkybileiden poetiikka
 
 
Kun tämä kolumni sunnuntaina julkaistaan, kaikki on jo takanapäin. Pakkahuoneen ovet on suljettu, kumimekot riisuttu, ripsiliimat putsattu silmistä. Jonkun takapuolta kihelmöi, toisen piiskakäsi on väsynyt. Monilla on uusia ihania muistoja tallentuneena mielen sopukoihin, ja joku ihmettelee, mistä oikeastaan hälistiin, eihän se nyt niin eriskummallista ollutkaan. Ehkä.
 
Juuri nyt minulla vielä on odotukseni, jännitykseni. Kaikki toiveeni, haaveeni, suunnitelmani. Edessäpäin kaikki ne uudet ihmiset, jotka tapaan, kaikki keskustelut, jotka käyn, kaikki ihanuudet, joita en ole nähnyt pitkään aikaan ja joita pääsen halaamaan, tai joiden takapuolet saan raidoittaa. Edessäpäin kaikki se, mikä tapahtuu bileissä, ja sinne myös jää.
 
Ennen isoja bileitä on aina Baarissa tapana käydä läpi tietty rituaalinen kaava. Bileketjussa ilmoitetaan, että tulossa ollaan, ja haistellaan, että kukas muu aikoo näyttää naamansa. Käydään keskustelua pukukoodista, kelpasikohan se tumma puku, ja joku muistelee vuotta nakkisota, jolloin ei kelvannut, ja maitojunalla sai körötellä kotiin. Ekakertalaisia jännittää, onko korsetti tarpeeksi vai pitääkö pukeutua kokokumiin? Itse olin ennen ensimmäisiä drescode-bileitäni varma, että pukukoodin valvoja nauraa kolttuni ihan liian taviksena ulos ja kadulle. Niin ei onneksi käynyt. Eikä ollut aihetta huoleen silloinkaan, kun olin varma, että nyt olen pukeutunut liian rohkeasti, kuinkas oikein kehtaankaan.
 
Bileiden jälkeen taas kiitellään vuolaasti juhlia ja juhlakansaa, omaa seuruetta hehkutetaan ja muistellaan uusien tuttavien nikkejä. Joku on pahoittanut mielensä musiikista, yksi ei istu viikkoon ja eräältä ovat housut kadonneet. Todetaan, että ensikerralla uudestaan.
 
Siihen välille jää kuitenkin se taika, joka saa meidät bileisiin suuntaavat pakkaamaan kimpsumme ja kampsumme autoihin ja juniin, hoitamaan lapsille ja elukoille vahdit ja heille keksityt kootut selitykset matkan määränpäästä. Se taika, johon jää koukkuun, jos on jäädäkseen, ja joka saa haaveilemaan jälleen uusista hippareissuista.
 
Klassinen selitys bileiden magialle on osuva ja varmasti monilta osin paikkansa pitävä. Kinkyt kemut ovat tilaisuus olla toisten edessä oma itsensä. Ei se tarkoita, että ollaan ”yhtä isoa perhettä” tai kaikki samanmielisiä ja riidattomia. Yksinkertaisesti: Kun se, mistä yleensä ei seurassa puhuta, nostetaan bileiden teemaksi; kun se, minkä yhteiskunta opettaa olevan yksityisistä yksityisintä asetetaan framille, ei tarvitse peitellä itsestään paljon mitään muutakaan. Kaikki paikalla olijat tietävät jo, että olet ”sellainen sairas pervo”, hitto, he ovat sellaisia itsekin! Tunne on kutkuttava ja vapauttava.
 
Drescode bileistä joskus sanotaan, että ihmisen, jolla ei ole asufetissiä täytyy niihin päästäkseen pukeutua naamiaisasuun. Jollekulle toiselle asetelma voi olla juurikin päinvastainen. Bileissä kerrankin ei tarvitse pukeutua naamiaisasuun. Ei tarvitse vetää päälleen tuulipukua tai merkkifarkkuja tai busines suittia sulautuakseen joukkoon. Ei tarvitse vaniljaista suojaväriä välttyäkseen ilkeilyiltä ja leimoilta. Saa kerrankin laittaa juuri niin kiiltävää, niukkaa, paljastavaa, perverssiä, tyrkkyä ja heruttelevaa kuin suinkin haluaa. Saa olla oma itsensä: kinky, vapaavalintaisilla mausteilla.
 
Kinkybileet ovat myös yksi harvoja mahdollisuuksia toteuttaa omaan seksuaalisuuttaan lain ja ”hyvän moraalin” puitteissa, jos sattuu olemaan exhibitionisti, joka nauttii julkisesta seksuaalisesta toiminnasta. Toisille bileissä sessiointi voi olla ehdoton ei, jollekulle vain pientä ekstrakivaa, kolmas taas nauttii päästessään käyttämään yhdistysten crosseja ja pukkeja. Esimerkiksi omasta seksuaalisuudestani taas jäisi valtavan suuri osa-alue kokonaan toteutumatta ilman bileiden mahdollistamaa julkista pervoseksiä. Hienoimpina, rakkainpina bilemuistoinani vaalin muutamaa intensiivistä piiskausta, joita olen saanut olla katselemassa, sekä jokaista bilesessiota, jossa olen ollut mukana.
 
Kinkybileissä on taikaa, joten ei ihme, että odotuksia, suunnitelmia ja jännitystä on ilmassa. Ja niinpä kun tämä kolumni sunnuntaina julkaistaan, kaikki on tämän viikonlopun bileiden osalta jo takanapäin, mutta onneksi seuraaviin pirskeisiin ei ole kuin muutama hassu viikko…
                     
 
Aino
kirjoittaja on blondi bilehile

[Kettu vinossa]

Bileiden jälkeen taas kiitellään vuolaasti juhlia ja juhlakansaa, omaa seuruetta hehkutetaan ja muistellaan uusien tuttavien nikkejä.
 
Drescode bileistä joskus sanotaan, että ihmisen, jolla ei ole asufetissiä täytyy niihin päästäkseen pukeutua naamiaisasuun. Jollekulle toiselle asetelma voi olla juurikin päinvastainen. Bileissä kerrankin ei tarvitse pukeutua naamiaisasuun. Ei tarvitse vetää päälleen tuulipukua tai merkkifarkkuja tai busines suittia sulautuakseen joukkoon. Ei tarvitse vaniljaista suojaväriä välttyäkseen ilkeilyiltä ja leimoilta. Saa kerrankin laittaa juuri niin kiiltävää, niukkaa, paljastavaa, perverssiä, tyrkkyä ja heruttelevaa kuin suinkin haluaa. Saa olla oma itsensä: kinky, vapaavalintaisilla mausteilla.

Bileissä kohdattujen henkilöiden nimimerkkejä ei ole yleensä kohteliasta kertoa ainakaan julkisen nettikeskutelun puolella, koska osa ihmisistä haluaa pitää omana yksityisasianaan, että on osallistunut bileisiin. Riippuu toki bileistä, mutta ainakin Bizarressa asiasta on yleensä muistutettu bilevieraita.

Itse koen sekä vaniljamaailman että kinkymaailman pukukoodilliset bileet yhtä lailla naamiaisiksi. Molemmissa pitää pukeutua joksikin, mitä ei ole. Inhoan sitä, että minun vaniljajuhlissa odotetaan pukeutuvan mekkoon ja käyttävän meikkiä vain koska olen ulkoisesti nainen, vaikka minusta sekavan sukupuoli-identiteettini vuoksi mekon ja meikin käyttäminen tuntuu vain hyvin perverssiltä ja epämiellyttävältä. Kinkybileissä minun taas odotetaan pukeutuvan sellaisten fetissien mukaisesti, mitä en ole, mikä myös tuntuu epämiellyttävältä. Pukukoodiin on kuitenkin alistuttava, jos haluaa osallistua juhliin ja päästä juttelemaan (netti)tuttujen kanssa.

Jätän vaniljamaailman juhlat yleensä välistä tai loukkaan juhlien ilmapiiriä pukeutumalla arkivaatteisiini. Osallistuisin mielelläni pukukoodittomiin kinkybileisiin, jos minulla olisi rahaa matkustaa niihin.

[Nick]

Loistavasti kiteytetty. Tuosta puuttuvat vain me jotka jostakin syystä emme ole paikalle saapuneet vaikka ajatus on vahvana elänyt, hotellit ja hoitajat varattuna.

Onneksi syy saattaa olla myös mukava ja positiivinen, uusi lupaava suhde 

[-katy-]

-

[nicolaus]

Dresscode. Ovela juttu. Pukeutua joksikin  mitä ei ole - miksi ihmeessä? Itse en bileistä ole kauheasti välittänyt. Nyt lähdin Taffiin kuitenkin kun oli sellanen fiilis. Asun rakenteluun meni pari tuntia minun ompelutaidoillani, mutta asu oli minun ulkokuoreni. Asuni oli sellainen missä viihdyn. Se nyt vain on minusta tärkeätä. Miten nauttia illasta, jos on vaivautunut asustaan? Niin luonnollisesti tämä koskee vain niitä meistä, joilla on oikeus valita asunsa. Osallehan Alistaja / Omistaja asun käskee.

[Tuhmakisu74]

Hyvä aihe ja hyvä kirjoitus! Itsekin olen pohdiskellut että miksi  bileisiin joskus on hinku vaikka kaltaiselleni ujolle ihmiselle ovat aika kuormittava tilanne (varsinkin silloin kun syystä tai toisesta olen yksin liikkeellä). Mutta tuossahan niitä syitä tuli. Erityisesti tunnistin itsestäni tämän
 

Kinkybileet ovat myös yksi harvoja mahdollisuuksia toteuttaa omaan seksuaalisuuttaan lain ja ”hyvän moraalin” puitteissa, jos sattuu olemaan exhibitionisti, joka nauttii julkisesta seksuaalisesta toiminnasta.

Just näin. Lisäksi mulle (ja monelle muulle) seksuaalista toimintaa on myös paljastavasti pukeutuminen ja toisten katseista nauttiminen ihan ilman sessiointiakin. Bileet tarjoavat tilaisuuden läntätä "tissit tiskiin", nauttia ruumiistaan ja ruumiillisuudestaan ilman että kukaan sen takia pitää tyhmänä tai vähemmän vakavasti otettavana. 

[Kettu vinossa]

Bileet tarjoavat tilaisuuden läntätä "tissit tiskiin", nauttia ruumiistaan ja ruumiillisuudestaan ilman että kukaan sen takia pitää tyhmänä tai vähemmän vakavasti otettavana.

Usko pois, kyllä kinkybileissäkin on mielensäpahoittajia, jotka eivät tykkää kaikesta näkemästään, eivätkä voi hyväksyä kaikkien tyylejä nauttia ruumiistaan ja ruumiillisuudestaan. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää.

[Tuhmakisu74]

Usko pois, kyllä kinkybileissäkin on mielensäpahoittajia, jotka eivät tykkää kaikesta näkemästään, eivätkä voi hyväksyä kaikkien tyylejä nauttia ruumiistaan ja ruumiillisuudestaan. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää.

Varmasti näinkin. Mutta kumminkin kinkybileissä on enemmän liikkumatilaa oman seksuaalisuuden ilmaisemiseen muun muassa pukeutumisella kuin useimmissa muissa ympäristöissä (esim. natsiunivormuja ei järin monessa paikassa voi pitää...) Kaikkia ei tarvitsekaan miellyttää  ja mielensä pahoittaminenkin on sallittua. Kunhan pysytään lain ja bile-etiketin puitteissa ja käyttäydytään ihmisiksi.

[Perhonen89]

Täytyy nostaa tätä vanhaa keskustelua/kolumnia. Eilisiltä kinkybileiltä kotiuduttuani, voin vain samaistua kolumnin tekstiin. Kinkybileet ovat kuin oma maailmansa ja niissä pääsee parhaimmillaan unohtamaan arjen tylsät velvollisuudet.

Pukeutumisen suhteen on myös ihanan vapaata. Voin pukeutua hyvin seksikkäästi ja rohkeasti ilman, että kukaan katsoo pahasti. Ja kivahan se on katsella myös muiden, erityisesti naisten pukeutumista.

Pitää nostaa myös yksi hyvä asia kinkybileistä, jota artikkelissa ei ollut erikseen mainittu. Se on bileiden mukanaan tuoma sosiaalisuus. Parhaimmillaan olen illan aikana jutellut jopa kymmennille ihmisille, kaikkien kanssa ei toki tule kuin vaihdettua kuulumiset. Mutta ihmiselle, kuten minä, joka on pohjimmiltaan hieman ujo ihminen, bileiden sosiaalinen kanssakäyminen on tehnyt vain hyvää.

[Kettu vinossa]

Pitää nostaa myös yksi hyvä asia kinkybileistä, jota artikkelissa ei ollut erikseen mainittu. Se on bileiden mukanaan tuoma sosiaalisuus. Parhaimmillaan olen illan aikana jutellut jopa kymmennille ihmisille, kaikkien kanssa ei toki tule kuin vaihdettua kuulumiset. Mutta ihmiselle, kuten minä, joka on pohjimmiltaan hieman ujo ihminen, bileiden sosiaalinen kanssakäyminen on tehnyt vain hyvää.

Tämäkin varmaan riippuu ihmisistä että miten ulkopuoliset tulevat juttelemaan ujolle ja yksinäiselle. Itse olen usein istunut yksinäni kinkybileissä eikä oikein kukaan tule koskaan juttelemaan pidemmästi. Korkeintaan vaan joku kommentoi asuani lyhyesti tai sitten joku tunnistaa ja tulee kehumaan nettikirjoituksia, mutta lähtee sitten samoin tein pois niin että jäi arvoitukseksi että kuka kehuja edes oli. Pisin keskustelu oman seurueen ulkopuolisen henkilön kanssa oli Tampereen absinttikeijubileissä viime vuonna, kun viereeni tuli istumaan joku umpikänninen vaniljapariskunta joka kyseli samoja kysymyksiä useampaan kertaan. Jossain vaiheessa lopetin vastaamasta koska ei siinä ollut enää mitään järkeä vastata moneen kertaan samoihin kysymykseen. Teki mieli kysyä mitä ihmettä he tekivät kinkybileissä koska eivät kinkyjä edes olleet, mutta sen olisi voinut känninen mieli tulkita riidanhaastamiseksi joten jätin välistä.