Miten kertoa suhteessa omista kinkyhaluistaan?

[catzkiss]

Ja ne jotka vaniljasuhteessa ovat kertoneet, miten teille on käynyt?
Muistaakseni tästä aiheesta oli leikkikehässä joskus joku ketju, täältä en pikaisen etsinnän perusteella löytänyt. Linkittäkää joku pliis, jos aiheesta on jo keskusteltu.
Mieheni, joka on erittäin "estollinen vanilja", kanssa on suhteessamme väkisinkin yhteentörmäyksiä halujemme kanssa. Mies on erittäin tyytyväinen ja taivaissa kaikesta seksistä mitä keskenämme teemme, tosin häntä joutuu aika pienin askelin opstamaan seksin suhteen, jotta asiat ja kokemukset pysyvät hänen ajatusmaailmansa käsityskyvyn sisällä.
Kun toin itselleni lelut mukaan mieheni ja minun väliseen seksiin, mustasukkaisuus oli aikamoista. Nyt mies on onneksi jo tajunnut, että niistä on kuitenkin ehkä enemmän hyötyä kuin haittaa.
Mutta... minä haluaisin niin paljon enemmän, ja mies aavistaa sen. Olemm puhuneet haluistamme, mutta ainakin minulla on haluja ja tarpeita, joita en edes halua jakaa tai vaatia mieheltäni. Ajattelenko asioista jotenkin väärin? Onko vika minun tarpeissani ja haluissani, vai minussa, jos en pysty jakamaan niitä kaikkia mieheni kanssa?
Kunnioitan kuitenkin miestäni sen verran, että minusta on väärin vaatia mieheltäni jotain sellaista, josta keskustelujen kautta olen oppinut huomaamaan, että mieheni luonne ja halut eivät riitä.
Väistämässä kuitenkin arjessa tulee esiin juttuja, jolloin en tiedä, miten asiat esittäisin. Konkreettisena esimerkkinä vaikkapa netissä selattujen kinkysivujen esiin pompsahtaminen miehen selatessa nettiä.....
Miten muut ovat tehneet? Onko kukaan heittänyt halujaan toisen eteen tietäen, että toinen on niistä tarpeista ja siitä maailmasta ihan pihalla?
Käytännön kokemuksia ja seuraamuksia vastaavanlaisista tilanteista mielelläni lukisin.

[Leikkisa]

Minä olen se viimeinen ihminen antamaan ihmissuhdeneuvoja, mutta omia kokemuksia voin kai yrittää vähän raottaa.

Minulla ei ole tullut vastaan sellaista tilannetta, että pitkä ihmissuhde olisi ollut valmiina olemassa ennen kuin tuon asian esille. Olen lähinnä yrittänyt vihjailla (erittäin suoraankin) tuosta puolesta jo paljon ennen seurusteluvaihetta, jotta se ei missään nimessä tulisi toiselle osapuolelle yllätyksenä. Omalla kohdalla kun se tuntuu olevan se tehokkain leikkuri karsimaan mahdollisia kumppaneita. Välillä on kuitenkin käynyt niin, että on löytynyt henkilö. jolla on ollut mielenkiintoa jonkin verran, mutta ei läheskään samalla skaalalla kuin itsellä. BDSM-puoleni on ollut aina melko suurena syynä siinä vaiheessa kun suhde on päättynyt.

Vaikka toisella on kiinnostusta kokeilla jotain, ei se tarkoita sitä, että hän nauttisi läheskään yhtä paljon niistä asioista. Olen saattanut itse tehdä myös sen virheen, että en ole antanut tarpeeksi aikaa totutella ajatukseen ja ollut riittävän kärsivällinen asian suhteen. Tilanne on varmasti ollut outo toiselle ja vaatinut paljon pohdintaa.

Vastaavasti on käynyt niin, että minä en ole ollut valmis kaikkiin asioihin, mitkä toista kiinnostavat, vaikka hirvittävän kokeilunhaluinen olenkin itse. Samalla tavalla sitä joutuu "vaniljaisemmankin" henkilön kanssa etsimään se yhteinen osa-alue, josta molemmat nauttivat, niin kuin joutuu tekemään täysiverisessä BDSM-suhtessakin. Tyytyväisyys on kuitenkin vain lopulta kiinni siitä, onko se yhteinen alue molemmille tarpeeksi.

Kuulostaa siltä, että sinulla on ainakin tuo kärsivällisyyspuoli kunnossa ja olet onnistunut etenemään asian kanssa riittävän hitaasti. Kun puhuminenkin onnistuu (vaikka ei aivan kaikesta), niin asiathan ovat hyvällä mallilla. Hurjimpien fantasioiden kertomisella voisi kuitenkin saada helposti sen väärinkäsityksen, että ne ovat jotain mitä pitäisi lähteä toteuttamaan, vaikka se ei olisikaan tarkoitus.

Suhteidensa kanssa aika hyvin epäonnistuneen vinkki tässä on se, että on mielestäni tärkeää keskustella asioista, mutta on hyvä olla varovainen sen suhteen, mitkä ajatukset ovat tarkoitettu toteutettaviksi ja mitä ei. Jos tiedät, että miehesi ei halua/pysty lähtemään johonkin mukaan, siitä tuskin kannattaa aiheuttaa lisäpaineitakaan. Toisaalta,  jos nämä tulevat puheeksi, niin niiden käsittelykin varmasti vaatii enemmän aikaa ja voi olla järkevämpi tuoda niitä esille vähän kerrallaan kuin säikäyttää kerralla kunnolla.

Varmaan kinkysivujenkin näkymisestä pääsee aika hyvin kuiville, jos osaa suhtautua siihen itse oikein, eikä lähde turhaa häpeilemään ja peittelemään. Voi kai sitä kertoa, että siellä on sulle kaikkea kivaa tarjolla tai miksi ikinä näillä vierailetkin Jos kiinnostus herää, niin sehän on sitten yksi mahdollisuus valaista lisää asiaa, että mistä on oikein kyse. Jos ei kiinnosta, on toisen helppo sivuuttaa ne myös jatkossa.

Nauttikaa ainakin niistä asioista, mistä molemmat pitävät ja voihan sitä kokeilla kepillä jäätä aina välillä jonkun uuden asian suhteen. Eihän sitä tiedä mistä kaikesta pitää ennen kuin on vähän päässyt maistelemaan.

[Meeri]

Kokemusta on kyllä.
Olin reilut viisi vuotta suhteessa vaniljamieheen ja mies oli onnellisen tietämätön kinky-puolestani, vaikka jotain aavistelikin. Mies oli täysin vanilja, mutta kun oli yhteinen pieni lapsi ,niin eroaminen ei ihan ensimmäiseksi tullut mieleen, ja kai sitä itsekin yritti kätkeä kinkyt taipumuksensa taka-alalle. Yritin myös huonolla menestyksellä saada miestä kiinnostumaan tuhmuuksista.  Lopulta tilanteesta tuli kestämätön.
Kerroin miehelle taipumuksistani ja annoin vaihtoehdoiksi joko eron tai luvan saada harjoittaa kinkyyksiä muiden kanssa.
Lopputulos: katkera ja suuttunut ex-mies joka ei halua olla enää kanssani missään tekemisissä. Lapseen liittyvät asiat hoituvat mutta muuten ex-mies ei juuri edes enää puhu meikäläiselle. 
Eropäätös oli kuitenkin helpottava, voin vihdoin olla oma itseni.

[Queena]

Hitaasti ja kärsivällisesti hyvä tulee. Yleensä nälkä kasvaa syödessä joten luulisin että jos jatkatte rauhassa yhdessä haluista keskustelua niin kumppani suostuu ja haluaakin ajan myötä kokeilla enemmän uusia kinky juttuja. Ei kannata heittää tosiaan kerralla naamalle kaikkia haluja ja fantasioita, saattaa järkyttääkkin. Jollain kevyellä sidonta tai kahlitsemis leikillä voi olla hyvä aloittaa jos toinen on aivan ulalla kaikesta. Sinussa ei ole vikaa, eikä hänessä jos koet että et kaikkea hänen kanssaan halua jakaa. Kaikkea ei ole pakko kokeilla kumppanin kanssa ja jotkut fantasiat on hyvä pitää itsellään.

Olen vanilija kumppaneita suostutellut moneen mukaan, ja miehet lähtevät kai helpostkkin jos tekee myönnytyksiä kunnolla heidän suuntaansa myöskin, näin ainakin minulla.  Kuitenkin omat suhteeni ovat kaatuneet, joten en ole ehkä paras neuvomaan tässä. Kuitenkin uskoisin että jos kaikki muut asiat ovat kunnossa, seksin saa kuntoon ja molempia miellyttävälle tasolle kärsivällisesti puhumalla ja tekemällä aktiivisesti yhdessä. Itselläni ainakin omat halut ei aikoinaan ollut läheskään samalla tasolla kun nyt, ja asiat jotka ennen vähän kauhistuttivat ovat ihan peruskauraa tänä päivänä. Lisäksi mielihalut muuttuu ja kehittyy, se on käsittääkseni myös aivan normaalia . Asioita pitää saada rauhassa ajatella ja tehdä, toista painostamatta. Jos miehesi ei ole kiinnostunut yirttämisenkään jälkeen samoista asioista kuin sinä, kannattaa puntaroida onko se asia josta olet valmis tinkimään vai ei.

Jos pelkäät että miehesi selaa nettihistoriaasi niin suosittelen että opettelet tyhjentämään selainhistorian niin ei ainakaan miehen silmille mitkään ihan extreme hommat hyppää järkyttämään. Yksi hyvä tapa tutustuttaa kumppania uusiin juttuihin on kyllä mennä yhdessä sinne nettiin etsimään informaatiota asiasta joka ilmoitat kiinnostaa sinua. Olen näin tehnyt itsekkin ja samalla sivuihin tutustuessa vähän esittänyt itse tietämätöntä mutta kiinnostunutta, vaikka sivut todellisuudessa olivat todella tuttuja . Samalla voi hieman tarkkailla toisen reaktioita asioihin mitä siellä netissä tulee vastaan ilman että tarvii niitä omia fantasioita alkaa heti kertomaan.

Toivottavasti jotain apua tästä aika sekavasta kirjoituksesta.

[Dominantti]

Omalta osaltani toin asian esiin heti suhteen alussa. Kerroin avoimesti, ja luetutin kumppanilleni Different Loving -kirjaa. Hän lähti varauksella mukaan, seksi oli ollut D/s -maustettua jo ennen tätä. En tiedä mikä meni vinoon, olin nuori ja kokematon... Loppujen lopuksi hän ei halunnutkaan enää kinkyillä. Pysyttiin yhdessä; nuorena ja naivina kuvittelin, että rakkaus kestää kaiken.

Kymmenisen vuotta myöhemmin muut asiat suhteessa toimii, mutta seksielämä on kaikkea muuta kuin toimivaa. Rakastan kumppaniani, kommunikaatio toimii, perhe-elämä (lapset on) pelaa. Mutten osannut elää ilman, että ilmaisen tätä puolta itsessäni.

Kumppanini sanoo, että "ehkä joskus häntä vielä kiinnostaa". Yritin kauan löytää yhteistä linjaa seksielämälle, mutta lopulta kai vuosien jälkeen en enää jaksa yrittää? (Yhdessä terapiaankin pyysin, mutta hän ei suostu.) Tavallaan uskon, että hän oikeastaan tietää leikeistäni, mutta ei halua antaa kuin "hiljaista hyväksyntää". Lasten tähden en halua tilannetta muuttaa toistaiseksi, mutta on vaikeata sanoa missä olen kun ollaan menty seuraavat kymmenen vuotta eteenpäin.

Tarinan opetus? Itse luulen, että kinkiys, kuten homous, ei ole asia jota päättää itse. Jollain asteella se on geeneissä tai muuten syvällä aikaisissa kokemuksissa. Minulla on liian monta tuttua jotka jo hyvin nuorena fantasioivat alistumisesta ja/tai alistamisesta jotta se homma minusta olisi puhtaasti opittua. En usko, että vaniljaa saa muutettua kinkyksi sen enempää kuin homoa heteroksi. Joko sille asialle on ihmisessä jonkinlainen luontainen taipumus, tai ei...

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei hyvä kumppani voisi tehdä asioita jotka eivät kiihota häntä ihan vain siksi, että rakastaa omaa partneria. Mutta ne tapaukset lienee suhteellisen harvassa...

[nicolaus]

No minun vaimolleni taipumukseni paljastuivat noin 15 vuotta sitten ... se oli oikeastaan liikaa jo silloin, mutta asiasta puhuttiin ja se jäi pimentoon ... vuodet vierivät ja nyt asun yksin. Siitä alkoi sen suhteen hidas mutta vääjäämätön alamäki.

[Lucrezia]

Ei ole helppoa ei...kertominen siis. Jossain kohtaa tämän piiiitkän elämän vaiheessa olin olosuhteiden pakosta kaapissa vuosia. Sieltä kun viimein pääsin ja seuraavalle kumppanille kerroin taipumuksista, tuli vastaan naureskelua ja vähättelyä. Sitä seuraava totesi asiasta kuullessaan, että ota tai jätä. Arvaatte, kumman tein koska täällä olen kommentoimassa.

Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, että jos joskus vielä alan ns. parisuhteeseen (mikä puistattava sana), paras kumppani on toinen kinky. Siksi paljon on omaa (ja vaniljamiestenkin) päätä tullut seinään hakattua 

[I-me]

Kumppanini sanoo, että "ehkä joskus häntä vielä kiinnostaa". Yritin kauan löytää yhteistä linjaa seksielämälle, mutta lopulta kai vuosien jälkeen en enää jaksa yrittää? (Yhdessä terapiaankin pyysin, mutta hän ei suostu.) Tavallaan uskon, että hän oikeastaan tietää leikeistäni, mutta ei halua antaa kuin "hiljaista hyväksyntää".

Moni roikuu löysässä hirressä toivoen että joskus koittaa se päivä jolloin toista alkaisi kiinnostaa..  Toisaalta se jos toinen antaa hiljaisen hyväksynnän etsiä tarpeiden tyydytys muualta lohduttaa. Mutta helpointa olisi tietysti jos se hyväksyntä olisi enemmänkin kuin vain hiljaista laatua..

Muita emme voi muuttaa. Itse emme ehkä halua muuttua, joten elämä on elettävä näillä korteilla jotka on satuttu jakamaan.. Tai pistettävä pakka uusiksi..

[nicolaus]

Omalla kohdallani olen tullut siihen tulokseen, että jos joskus vielä alan ns. parisuhteeseen (mikä puistattava sana), paras kumppani on toinen kinky.

Jos haluat elää itseäsi kieltämättä ja toimivassa liitossa, niin tuo on oikea johtopäätös. Toista on vaikea muuttaa ja itseään mahdoton.

[viana]

Tätä kun lukee, vähän kyllä pelottaa. Että entä jos se oma lopullinen kumppani (jos sellainen tulee, ja kai sellainen lopulta tulee, ainakin jonkinlainen ja ainakin joskus?) ei mahdollistakaan mulle tämän puolen toteuttamista itsessäni. En minä osaisi tehdä mitään salassa, en ehkä luvan kanssakaan muiden kanssa. Pitäisikö varmuuden vuoksi deittailla vain kinkyjä? Ja olla sen vuoksi ehkä yksin? Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?

En tiedä onko tämä nuoruuden ehdottomuutta (enkä niinkään tarkoita vuosiani, vaan kinkytuoreutta), mutta tiedän, että minulle ei riitä, että toinen tekee juttuja siksi, että minä niistä tykkään. Olen ollut huomaavinani, että muille tämä ei ole niin kynnyskysymys. Onko näin? Ollaanko siellä tyytyväisiä, että toinen tekee vain siksi, että sinä haluat tai pyydät?

Ehkä minäkin muutun. Ehkä joskus voin toteuttaa kinkypuoltani ja muita tarpeitani eri ihmisten kanssa. Ehkä joskus sillä ei ole enää väliä, mitä toinen ajattelee kun tekee, kunhan tekee. Ehkä sitä on vielä niin idealistinen

[Dominantti]

Tätä kun lukee, vähän kyllä pelottaa. Että entä jos se oma lopullinen kumppani (jos sellainen tulee, ja kai sellainen lopulta tulee, ainakin jonkinlainen ja ainakin joskus?) ei mahdollistakaan mulle tämän puolen toteuttamista itsessäni. En minä osaisi tehdä mitään salassa, en ehkä luvan kanssakaan muiden kanssa. Pitäisikö varmuuden vuoksi deittailla vain kinkyjä? Ja olla sen vuoksi ehkä yksin? Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?

Mäkin kuvittelin piiitkään, että osaan elää ilman tätä ja etten pystyisi tekemään jotain salassa. Mutta väärässä olin. Jos olisi vain minä ja kumppanini tilanne olisi toinen, mutta kun lapsia on mukana yhtälössä ja rakkautta löytyy kaikesta huolimatta näen salassa toteutetut leikit parhaana vaihtoehtona toistaiseksi. Jokainen täytyy tosiaan itse päättää mikä on omalla kohdalla on järkevin ratkaisi, mutta sen sanon, että tukahdutettujen halujen kanssa ei kannata elää... Itse olen ainakin nykyään iloisempi ja vähemmän stressaantunut sen jälkeen, kun annoin itselleni lupaa leikkiä.

[viana]

Tätä kun lukee, vähän kyllä pelottaa. Että entä jos se oma lopullinen kumppani (jos sellainen tulee, ja kai sellainen lopulta tulee, ainakin jonkinlainen ja ainakin joskus?) ei mahdollistakaan mulle tämän puolen toteuttamista itsessäni. En minä osaisi tehdä mitään salassa, en ehkä luvan kanssakaan muiden kanssa. Pitäisikö varmuuden vuoksi deittailla vain kinkyjä? Ja olla sen vuoksi ehkä yksin? Kumpi on pahempi, se ettei saa toteuttaa seksuaalisuuttaan vai se, ettei saa parisuhteen muita asioita?

Mäkin kuvittelin piiitkään, että osaan elää ilman tätä. Mutta en. Jos olisi vain minä ja kumppanini tilanne olisi toinen, mutta kun lapsia on mukana yhtälössä ja rakkautta löytyy kaikesta huolimatta näen salassa toteutetut leikit parhaana vaihtoehtona toistaiseksi. Jokainen täytyy tosiaan itse päättää mikä on omalla kohdalla on järkevin ratkaisi, mutta sen sanon, että tukahdutettujen halujen kanssa ei kannata elää... Itse olen ainakin nykyään iloisempi ja vähemmän stressaantunut sen jälkeen, kun annoin itselleni lupaa leikkiä.

Mä ajattelin vain yrittää olla rakastumatta vaniljaan

[Dominantti]

Mä ajattelin vain yrittää olla rakastumatta vaniljaan

Rakastumisesta ei voi päättää, mutta aina voi päätää olla viemättä suhdetta liian pitkälle jos jokin asia selvästi voi muodostua isoksi ongelmaksi.

[viana]

Mä ajattelin vain yrittää olla rakastumatta vaniljaan

Rakastumisesta ei voi päättää, mutta aina voi päätää olla viemättä suhdetta liian pitkälle jos jokin asia selvästi voi muodostua isoksi ongelmaksi.

Ei voi, ei. Onneksi mulla alkaa näissä asioissa olla jo ihan saatanallinen määrä itsekuria. Karkuun vaan, heti ja lujaa, jos vähänkin rakastuttaa

[Leikkisa]

En tiedä onko tämä nuoruuden ehdottomuutta (enkä niinkään tarkoita vuosiani, vaan kinkytuoreutta), mutta tiedän, että minulle ei riitä, että toinen tekee juttuja siksi, että minä niistä tykkään. Olen ollut huomaavinani, että muille tämä ei ole niin kynnyskysymys. Onko näin? Ollaanko siellä tyytyväisiä, että toinen tekee vain siksi, että sinä haluat tai pyydät?

Itse en usko, että kukaan lähtee toisen vuoksi tekemään asioita kovin pitkään, joista ei nauti, eikä pidä oikeana. Ja miten siitä voi paljoa nauttia itsekään, jos toinen ei nauti. Kyllä toisen pitää olla siinä mukana sen vuoksi, että sitä itsekin kaipaa. Ei minä tiedä, miten se voisi muuten toimia aivan oikeasti.