Miten kertoa suhteessa omista kinkyhaluistaan?

[perapervo]

Tämän voisi myöskin kääntää toisinpäin?

Paljonko on valmis "unohtamaan" jos sattuukin löytymään mukava ja kiva vaniljakumppani?

vai voiko?

[Koo]

Pera, minä en enää tinkis enkä unohtais - seksuaalisuus on kuitenkin niin iso osa ihmisen elämää.....

[Kettu vinossa]

Tämän voisi myöskin kääntää toisinpäin?

Paljonko on valmis "unohtamaan" jos sattuukin löytymään mukava ja kiva vaniljakumppani?

vai voiko?

Edellisessä viestissäni oli pohdinta ihmisistä, jotka saavat seksuaalista mielihyvää siitä, että he miellyttävät kumppaniaan. Heitä on kinkyissäkin. Ja omien fetissiensä kertomatta jättäminenkin voi olla keino yrittää miellyttää (vaikka siinä toki omat ongelmansa onkin).  Varmasti siis on kinkyjä, jotka saavat sitä seksuaalista mielihyvää siitä, että esittävät kumppanilleen kunnon vaniljaihmistä.

[perapervo]

Pera, minä en enää tinkis enkä unohtais - seksuaalisuus on kuitenkin niin iso osa ihmisen elämää.....

Tottahan varmaan, Itse paljon tätä oon miettinyt itseni kohdalla ja sattuneista syistä.

Aikoinaan varmaan ihmiset ketkä tunsi vetoa samaa sukupuolta kohtaan menivät silti naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa, koska se oli "velvollisuus" joskus osan pää ei sitä kestänyt osa lähti suhteesta pois, osa varmaan harrasti salaa. Vaikeita juttuja nää

[Lucrezia]

Tämän voisi myöskin kääntää toisinpäin?

Paljonko on valmis "unohtamaan" jos sattuukin löytymään mukava ja kiva vaniljakumppani?

vai voiko?

Varmaan joksikin aikaa voikin, miksei jopa vuosiksi, mutta pidemmän päälle se on henkisesti kuluttavaa. Kun muutenkin korostetaan sitä, kuinka ihmisen pitäisi olla parisuhteessa oma itsensä, pystyä rehellisyyteen ja avoimuuteen, niin ainakin kannattaa kertoa omista taipumuksistaan jo suhteen alussa. Noin ei tule sitä raskasta salailun taakkaa - vaikka siis salattaisiin vain ajatuksia.

Voihan sitä välillä olla ihan aidosti kaipaamatta kinky-juttuja, useimmiten elämäntilanteesta ja arkiasioista johtuen. Mutta minusta tämä taipumus on vähän kuin joku uinuva virus: ei voi tietää, milloin se alkaa oireilla - siinä määrin, että sitä pitää päästä lääkitsemään

[Simone]

Tämän voisi myöskin kääntää toisinpäin?
Paljonko on valmis "unohtamaan" jos sattuukin löytymään mukava ja kiva vaniljakumppani?
vai voiko?

Joku ehkä valitsee noin - perheen, yhteisten velkojen, kulissien tai sen suuren rakkauden takia - mitä nyt ihmisillä onkaan syitä valinnoilleen - ja elää silti ihan hyvän elämän?
Uskoisin kuitenkin, omaan kokemukseeni nojaten, että jostakin ne omat tarpeet ja halut, tiedostamattakin kumpuavat ajan mittaan ja tulevat ilmi.
On ihan kamalaa koittaa varoa eleitään ja sanojaan, jotta ei pelästytä toista, tai vielä pahempaa - saa aikaan inhoreaktiota. Kysehän on kuitenkin sillä hetkellä tärkeästä ja rakkaasta ihmisestä, jolta vastaanotettuna huorittelut, "sä oot sairas" tai "hyi helvetti!" -kommentit sattuvat todella ja syövät - ainakin multa söivät - pahasti itsetuntoa.

Koitin aika kauan, pitkän liiton loputtua sopeutua vaniljamaailmaan.
Tosin, tämä vasta, kun muutama orastava suhde oli kaatunut edellisen kaltaisiin kommentteihin enkä kokenut voivani enää jatkaa niissä, tunsin itseni todella loukatuksi, torjutuksi ja hylätyksi.
Näiden kokemusten jälkeen olin kieli keskellä suuta, varoen niin sanojani kuin tekojanikin - ja olin koko ajan onneton, jollakin tapaa vaillinainen. Tunsin kusettavani niin kumppania, kuin itseänikin.
Se suhde kaatui tietysti aika nopeasti ja pitkään tuntui, että olin hukannut itseni ja identiteettini. Seurasi useamman vuoden selibaatti - mieluummin ilman kuin puolikkaana.
Enää en voisi palata itsensä kieltämisen maailmaan, se syö niin pahasti. Tässä vinojen maailmassa ei ole helppoa löytää "puoliskoaan" ja ne, ketkä löytävät, voivat todella onnitella itseään.

[klipklop]

Itse olen tehnyt asian selväksi jokaisen suhteeni alkuvaiheessa. Osa on kiinnostunut, osa kauhistunut.  "Vaniljasuhdetta" en voisi kuvitellakaan.

Omalla kohdallani tilanne on ollu siinä mielessä helppo, että olen jo hyvin nuorena ymmärtänyt seksuaalisuuteni ja mielihaluni, ja pitänyt niistä kiinni. Varmaan olen tämän takia myös menettänytkin monta muulla tavoin loistavaa ihmissuhdetta, mutta vajaiksi ne olisivat jokatapauksessa jääneet.

Muutamaan otteeseen olen myös koettanut käännyttää "vaniljaa", mikäli halukkuutta suhteen jatkamiseen on jokatapauksessa ollut: Esitellyt alan videoita ja graafista materiaalia, kirjallisuutta, nettisivuja yms, sekä toki omia mieltymyksiäni ja fantasioitani. Koettanut selittää mikä niissä minua kiehtoo. Kysellyt onko vastapuolella ollut koskaan mitään "kinkyksi" luokiteltavia fantasioita. Jne. jne. Ja kokeillutkin jotain perusjuttuja... vain huomatakseni/todetakseni että homma on vastapuolelle lähinnä pelkkää tyhjää teatteria ilman minkäänlaista tunnelatausta. Ja koska käännyttäminen ei taatusti toisinpäin itseeni toimisi, en ole nähnyt tarvetta jatkaa tällaista suhdetta. Tuntisin vain kusettavani toista ja itseäni, TYYTYVÄNI johonkin. Inhoan sydänjuurieni pohjasta tuota sanaa.

[isabella]

Olen toki samaa mieltä tuossa että vaniljasta voi hyvin "kouluttaa" pervon, koska kyllähän ihmisten seksimieltymykset muuttuvat, ja vaniljakin voi ihan hyvin innostua pervoilusta, kunhan asian esittää oikein. Mutta vaniljamiehestä ei saa millään konstilla dominoivaa. Siinä se ero onkin. Omassa reilun viiden vuoden vaniljasuhteessani voin fyysisesti ja henkisesti pahoin, tunsin että seksuaalisuuteni jää vajaaksi, ja olin onneton. Olen aina ollut hyvin seksuaalinen ihminen, ja se on niin suuri pala minussa, että en voinut elää muuten hyvin toimivassa suhteessa, missä seksielämä ei toiminut. Etsin kokoajan kokonaisvaltaista alistumista, sitä koskaan saamatta. Tunsin etten ole enää kokonainen ihminen. Mielestäni tein kaiken voitavani suhteen eteen, enkä koe luovuttaneeni liian helpolla.
En väitä että kaikkien pitäisi dumpata vaniljakumppaninsa, mutta minun kohdallani se oli ainoa oikea ratkaisu.
Ei pitäisi toki yleistää, ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia. Jokainen arvottaa suhteessa eri asioita. En paheksu, ole suvaitsematon tai nosta itseäni millekään "jalustalle", jokainen eläköön sellaisessa suhteessa missä haluaa. Mutta niinkun aiemmin sanottiin, ihmisellä on vain yksi elämä, eikä ole mitään järkeä elää sitä onnettomana.

Olen samaa mieltä siitä että onnettomana on turha elää. Jos kumppanin kanssa ei vaan kertakaikkiaan homma luista niin kyllä silloin paras vaihtoehto on lähteä. Ja paljon varmasti löytyy sellaisia vaniljoita, joiden ensireaktio "hyi, sairasta" tai totaalinen välinpitämättömyys kinkyilyä kohtaan ei muutu mihinkään ajankaan kanssa. En itsekään varmasti kykenisi olemaan onnellinen pelkässä vaniljasuhteessa vaikka toinen olisi kuinka ihana

Mutta siitä  täytyy olla eri mieltä että vaniljamiehestä ei voi tulla dominoivaa. Omastani tuli. En osaa sanoa kuinka paljon sitä tapahtuu, ehkä minun mieheni oli harvinainen poikkeus

[Herra_Jack]

Mutta anyway, tiivistettynä: Kerroin haluistani ja kokeiluistani, sain kuulla olevani sairas. Ei se mitään, olen mielelläni pervo 

Mikäkin olen kuullut lauseen "Minusta tuo on sairasta." Älkää uskoko. Olkaamme kaikki ylpeästi ja vapautuneesti pervoja!     

Kompataan molempia, itse kuulin myös olevani sairas jo kauan kauan sitten. Tuo lienee varsin yleinen tuomio puolisolta.

Kaippa sen voisi tuoda esille silleen leikkisästi, vaikka kiukuttelun jälkeen ehdottamalla pientä piiskausta..?

Toimii minuunkin aina.. tai useimmiten. Ei hassumpi idea.

[tallipoika]

Olen kerännyt rohkeutta kertoa omasta saapasfetissistä, siis niin että minä pitäisin piikkikorkoisia reisisaappaita, niitä klassikkoja.  Tämä kai liittyy fantasiaani tulla pikku-lutkana raiskatuksi. Vinkkasin asiasta varoen mutta vastaus oli epäröivä. Tiedä oikein miten tuosta jatkaa..

[Dominantti]

Loppukädessä en usko, että on olemassa mitään yleispätevää neuvoa sen suhteen miten pitää asiat ratkaista jos mieltymykset eivät kohtaa. Kommunikoinnin tärkeyttä ei pidä vähätellä, mutta siitä eteenpäin on kyllä jokaisen uskallettava kuunnella itseään.

Yksikin ihminen on loputtoman monimutkainen eliö. Kaksi ihmistä on jo niin monta "liikkuvaa osaa", että  tuskin kukaan muu kuin juuri ne kaksi ihmistä pystyvät päättämään mikä niille on oikein. Ja mikäli kumppani ei suostu kuuntelemaan tai keskustelemaan joutuu siinä tapauksessa itse miettimään minkälaisten ratkaisujen kanssa voi elää.

Aina löytyy joka ratkaisulle joku joka siitä kehuu ja joku joka kiroo sinut siitä alimpaan helvettiin. Uskalla siis kuunnella itsesi, ja kerää rohkeutta tekemään sellaisia päätöksiä joiden kanssa tiedät voivasi elää. Ei ole keinoa tietää etukäteen kuinka kauan tällä pallolla saa riehua, niin minusta ei kannata koskaan miettiä, että toteutan itseni "sitten kun on aikaa/mahdollisuutta".

Päätin itse kauan sitten, etten aio viettää elämääni odottamassa, että on minun aikani. En välttämättä aina tee oikeita ratkaisuja, mutta olen ainakin uskaltanut elää.

[Rakki69]

Mie syytän EX vaimoo.... se mulkku näytti tän maailman.... ja mitä nyt.... mul on deitti ilmo ku vieläkin tutkiskellaan tätä minun kinkyyden laajuutta...


Olen jäänyt tänne kahleisiin, mutta olen onnellinen..... olen löytänyt palan itseäni!!!!

Eli mulle kerrottiinnn   ... minut köytettiiin ... minulta kysyttiin '' saanko edes laittaa pikkurillin sinun pyllyyyn'' annoin .....

Ja mikä on tulos

Kättoo vaan tuolt prohviilista mitä saadaan aikaan ku on uteliainen ja oikeanlainen ihminen tekemässä oikeanlaisella tavalla asioita.....


En kadu päivääkään.... ja voimia ihmisille joilla on hieman ahdasmieliset kumppanit.... ymmärrän omalla kierolla tavalla teitä...

[Riverlady]

Uskalla siis kuunnella itsesi, ja kerää rohkeutta tekemään sellaisia päätöksiä joiden kanssa tiedät voivasi elää. Ei ole keinoa tietää etukäteen kuinka kauan tällä pallolla saa riehua, niin minusta ei kannata koskaan miettiä, että toteutan itseni "sitten kun on aikaa/mahdollisuutta".

Päätin itse kauan sitten, etten aio viettää elämääni odottamassa, että on minun aikani. En välttämättä aina tee oikeita ratkaisuja, mutta olen ainakin uskaltanut elää.

Ääretön komppaus tälle. Mun pikkurouvan elämä oli vielä 3 v. sitten päällisin puolin täydellistä, mutta seksitöntä se oli. Mies oli ja on totaalivanilja (joka söpöydellään tosin hurmaa koko maailman, minutkin  Ei me enää toisiamme kiinnostettu seksuaalisesti pätkän vertaa, vaikka platoninen rakkaus jatkuu tälläkin hetkellä.. Joku täällä sanoi, ettei yksilön seksuaalisuus muka voi muuttua, mutta tokihan se voi, kun ihminen elää vähän kauemmin ja hänen synnynnäiset taipumukset ehtivät kypsyä. Ei ole mun exäni ainoa mies, joka keski-iän kynnyksellä "ryhtyy" homoksi. Se on takuulla yhtä iso muutos kuin "ryhtyminen" vaniljasta kinkyksi, mutta ei mulle tulis mieleenkään suuttua tuollaisesta varsinkin, kun hän tuli kaapista vasta mun otettua eron. Mut mäpäs olen kinkykaapissa edelleen, hähää     

[Kettu vinossa]

Erityistason seksuaaliterapeutti Aune Karhumäki opasti Ilta-Sanomien nettilehdessä 6.6.2012:

"Ennen fetissien jakamista kannattaa arvioida ainakin sitä, voiko fetissi mahdollisesti hämmentää kumppania jollain lailla. Sen perusteella voi sitten pohtia kuinka oman seksuaalisuuden erityispiirteistä kumppanilleen kertoo.

Seksuaaliterapeutti painottaa kuitenkin avoimen keskustelun hyötyjä. Jos haluaa olla kumppanilleen täysin rehellinen, niin todennäköisesti haluaa myös kertoa tälle omista fetisseistään. Tällöin kannattaa ottaa huomioon kaikenlaiset mahdolliset seuraamukset.

– Pahimmassa tapauksessa kumppani voi ahdistua toisen fetisseistä ja ajatella tämän olevan perverssi ja epänormaali. Parhaimmassa tapauksessa fetissien jakaminen kumppanin kanssa voi kuitenkin tuoda pariskunnan seksielämään kenties kaivattuakin lisämaustetta, kertoo Karhumäki."
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288474781754.html



Tuli tästä mieleen, että ne kinkyt, jotka vastustavat ajatusta siitä, että koulujen seksivalistukseen lisättäisiin kinkyseksuaalisuuden opetusta, voisivat ehkä miettiä, voisiko asennekasvatuksesta olla hyötyä, ettei tulevaisuudessa kinkyytensä vasta parisuhteen myöhemmässä vaiheessa löytävien ihmisten tarvitsisi pelätä niin paljon kumppaninsa ennakkoluuloista ja väärästä tiedosta johtuvaa ahdistusreaktiota. Kaikki eivät jaksa valistaa itseään niistä seksuaalisuuden piirteistä, jotka eivät itseä kiinnosta, joten nykyajan vaniljaihmisillä voi olla ihan väärää tietoa kinkyistä, tyyliin "jos minä suostun piiskaamaan kumppaniani niin meininki menee varmasti jossain vaiheessa 2 Girls 1 Cupiksi joten on viisainta pistää suhde poikki just nyt!"

[Sweety]

Uskalla siis kuunnella itsesi, ja kerää rohkeutta tekemään sellaisia päätöksiä joiden kanssa tiedät voivasi elää. Ei ole keinoa tietää etukäteen kuinka kauan tällä pallolla saa riehua, niin minusta ei kannata koskaan miettiä, että toteutan itseni "sitten kun on aikaa/mahdollisuutta".

Päätin itse kauan sitten, etten aio viettää elämääni odottamassa, että on minun aikani. En välttämättä aina tee oikeita ratkaisuja, mutta olen ainakin uskaltanut elää.

Olen samaa mieltä, että omia mieltymyksiään ei kannata kieltää vaan elää niin kuin itsestä tuntuu oikealle. Minusta tähän on kuitenkin oikeus myös sillä toisella osapuolella eli hänelle tulisi kertoa asioiden todellinen laita jotta hänkin voisi omalta kohdaltaan päättää haluaako hän elää elämää, jossa toinen käy muualla toteuttamassa haaveitaan. Ei ole reilua, että toinen pettää selittelemällä itselleen että kerranhan täällä vain ollaan ja samaan aikaan toinen luulee olevansa uskollisessa parisuhteessa. Pettäminen on pettämistä, selittää sen itselleen miten vain.