mutta syntyykö tai liittyykö esim. emetofiliassa kiihottavuus itse toiminnosta vai sen lopputulemasta? Vai pystyykö tälläistä jakoa edes tekemään?
Vastaus tähän on tylsästi, että "riippuu fetisististä". Se on jompikumpi tai molemmat - fyysinen toiminto ja/tai lopputulema.
On emetofiilejä, joita kiihottaa juuri se oksennus aineena. Tämmöinen henkilö haluaa esimerkiksi leikkiä oksennuksella, saada oksennusta vartalolleen, syödä oksennusta ja/tai säilöä oksennusta. Siksi heille yleensä on hyvin tärkeää se, mitä ennen oksentamista on syöty tai juotu, jotta oksennuksen väri ja koostumus olisi oikea.
Fyysisen puolen emetofiilejä kiihottaa (fetisististä riippuen) esimerkiksi se, että voi hoitaa pahoinvoivaa henkilöä, voi mennä tahallaan katselemaan oksentavia henkilöitä (esim. baarin vessaan) voi paritella oksentavan henkilön kanssa, pakottaa toisen tai itsensä oksentamaan (esim. syväkurkkusessiolla) ja/tai kuvailla koko oksentamisprosessia mahdollisimman tarkkaan ja yksityiskohtaisesti - missä ja milloin se tapahtui, miltä se tuntui, miten se eteni, miltä se kuulosti, oliko tapauksella todistajia, ja millaista se oksennus oli (nämä henkilöt voivat helposti kirjoittaa minuutin pahoinvointikohtauksestaan kymmenen A4-arkkia täyteen pienellä fontilla). Fyysisen puolen fetisisteihin voisi ehkä laskea myös emetofiilisessioihin osallistuvat emetofoobikot, koska pelko sekä sen voittaminen on hyvin fyysinen juttu.
Sitten on toki fetisistejä joille riittää mainiosti pelkät seksifantasiat, fiktiotarinat, piirrokset, valokuvat, emetofiiliporno, muut oksentamisvideot, ja muiden ihmisten kokemuksista lukeminen tai kuuleminen.