Dilemma alistumisesta

[Konevitsa]

Eilen alkuyöstä kotiin kulkiessa mietin sitä, miten paljon helpompaa elämä miehenä on. Kuljin yöllä ensin tiheän metsän läpi, sen jälkeen oikaisin tyhjän teollisuusalueen halki, kuljin pitkin puiden varjostamaa kävelytietä eikä missään vaiheessa mieleeni edes tullut pelätä raiskaajaa. Tosin pitkälliset itsepuolustuslajiharrastukset + haukkaa sen verran käsivarressa = riskimpikin päälle karkaajaa taittuu alle aikayksikön, joten tuonkaan puolesta ei tarvitsisi pelätä öisillä taipaleilla, mutta naisten pitää tämmöistäkin harkita ja huomioida kulkureittejään arpoessa.

Näitä pohtiessa nostin ajatusteni lennon seuraavalle tasolle ja aloin miettiä raiskausfantasioita tarkemmin. Itsekin joskus satunnaisesti subahdan, mutten ole koskaan oikein fantasioinut raiskauksista, joten nyt mentiin vieraalle maalle pohdinnoissani. Päästäkseni aisan ytimeen koitin ajatella kuten pieni ja hento tyttönen ajattelisi ja yritin mieltää itseni tuohon tytön rooliin. Ruma, karvainen miehenköriläs hennon tyttösen roolissa on sinänsä aika absurdi ajatusteko, mutten välittänyt siitä tässä tapauksessa. En tiedä kuinka metsään ajatuksen juoksuissa päädyinkään, mutta lopputulemana totesin, että raiskausfantasioissa raiskattu haluaa päättää kuka hänet raiskaa, miten sen tekee, koska ja missä. Onko se enää raiskaus?

Mieleni on joskus, tai no oikeastaan aina, aika villi ja se nosti ajatukseni kulun vieläkin korkeammalle tasolle ja aloin pohtia alistuvan roolia kokonaisuudessaan. On olemassa niin sanottuja totaaliorjia, jotka ovat valmiita siihen, että heille saa tehdä ihan mitä vain. Ihan mitä vain, onko tosiaankin niin?!? Entäpä jos alistaja haluaakin vain katsella ja vähän pölyhuikulla hipaista. Onko se ok ja tuottaako se alistuvalle sen mielihyvän, mitä hän hakee? No enpä oikein usko. Näillä oman tahtonsa pois antaneilla orjillakin on ne omat tietyt jutut, mitä he haluavat heille tuotettavan. On se sitten kipua, seksuaalista tyydytystä tai henkistä alistamista, mutta aina on jotakin ja näistä keskustellaan etukäteen, jotta alistava voi sitä tuottaa… tai sitten seuraavalla kerralla alistuva etsii itselleen toisen alistajan, jolta tätä saa. "Saat siis tehdä minulle mitä vain, kunhan teet niin kuin minä sanon"! Alistuvalla on siis erittäinkin vahva oma tahto ja halu saada se oma tyydytys, joten onko se sitten enää totaaliorjuutta? Pohtikoot tätä kukin omissa päissään ja saa pohtia vaikka päissäänkin. Tämä oli vain hiukan kajahtaneen miehenkäppyrän öisen kävelyretken ajattelujen tulos.

[Kettu vinossa]

Eilen alkuyöstä kotiin kulkiessa mietin sitä, miten paljon helpompaa elämä miehenä on. Kuljin yöllä ensin tiheän metsän läpi, sen jälkeen oikaisin tyhjän teollisuusalueen halki, kuljin pitkin puiden varjostamaa kävelytietä eikä missään vaiheessa mieleeni edes tullut pelätä raiskaajaa. Tosin pitkälliset itsepuolustuslajiharrastukset + haukkaa sen verran käsivarressa = riskimpikin päälle karkaajaa taittuu alle aikayksikön, joten tuonkaan puolesta ei tarvitsisi pelätä öisillä taipaleilla, mutta naisten pitää tämmöistäkin harkita ja huomioida kulkureittejään arpoessa.

Itse en ole koskaan pelännyt raiskaajia vaikka olen kulkenut ties missä yksin, mutta ehkä se sitten johtuu siitä että moni luulee minua mieheksi. Toisaalta miehiäkin voi raiskata.

Netissä on paljon naisille suunnattuja ohjeita, miten voi välttyä tulemasta raiskatuksi. Jos niitä kaikkia ohjeita seuraisi, elämä olisi lopulta aika tylsää:
https://www.youtube.com/watch?v=57KXo13Z8nI
Lisäksi ohjeita seuraamalla tulee vaikutelma, että niissä syyllistetään uhria. Raiskaus on kuitenkin aina raiskaajan, eikä uhrin vika, olipa uhri kuinka humalassa tai paljastavassa asussa tahansa.

Siitä toki voi vääntää aina kättä, onko raiskattu henkilö (tai minkä tahansa muun väkivallan uhri) "alistuja" vai ei. Moni uhri keskittyy vain pysymään hengissä, ja ymmärtää että vastaan tappeleminen ei välttämättä ole kovinkaan viisasta jos väkivallan tekijä on itseä paljon isompi ja vahvempi. Harva haluaa suututtaa toista lisää ja pahimmillaan päätyä tapetuksi.

Raiskaus ei ole seksiä. Seksuaalisessa mielessä "alistuminen" on aina vapaaehtoinen roolileikki, jossa todellinen valta on alistujalla, koska hän voi päättää, milloin leikki keskeytetään.

[Zyraila]

Raiskausfantasioilla ja raiskauksella on juurikin se ero, että oikea raiskaus ei ole seksiä vaan väkivaltaa ja vallankäyttöä. Harva asia vituttaa niin paljon kuin se, että raiskauksia koetetaan oikeuttaa sillä, että "X% naisista fantasioi raiskatuksi tulemisesta"... Ei nyt tässä näin ole kukaan tehnyt, mutta tasaisin väliajoin näitä saa lukea. Tuskin kukaan, edes se totaaliorjaksi itseään nimittävä, haluaa häneltä todellisuudessa vietävän kaiken vallan omaan kehoonsa ja itseensä. Alistuminen, jollaisesta tälläkin foorumilla puhutaan, perustuu aina luottamukseen alistajan ja alistetun välillä ja miten ihmeessä kukaan voisi luottaa ventovieraaseen puskista kimppuun hyökkäävään raiskaajaan tai henkilöön, jonka nappaa siltä pimeältä yölliseltä polulta lupaa kysymättä. Ehkä siksi pitäisikin erottaa toisistaan alistuminen, joka perustuu luottamukseen toisen henkilön harkintakykyä kohtaan ja alistuminen, joka tapahtuu, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, eikä ole resursseja taistella vastaan (esim. sotavangit, raiskaajan kimppuunsa saavat fyysisesti raiskaajaa heikommat, oikeat orjat...) En jotenkin esim. jaksa uskoa, että amerikan orjista tai natsien vankileirien uhreista kukaan olisi jälkikäteen todennut, että olipa muuten kiva olla alistettuna. Korjatkaa toki, jos tälläisiä yksilöitä löytyy, jotka ovat kokeneet saavansa jotain nautintoa tälläisistä tilanteista.

Mutta ainakin omasta puolestani voisin sanoa asian olevan noin kuin kuvailit. Raiskausfantasioita omaava haluaa määrätä, kuka hänet raiskaa, missä, miten ja milloin. Tietysti eri osia voi jonkinverran varioida ja ne ovat riippuvaisia toisistaan. Ainakin itselleni näissä fantasioissa kuitenkin kantava voima on tunne olla niin haluttava, ettei toinen mahda itselleen mitään. Todellisessa raiskaustilanteessa en pysty näkemään tätä minään motiivina käytökselle. Muutoinhan raiskaajat raiskaisivat aina tilanteesta riippumatta, kun tarpeeksi houkuttava henkilö tulisi tarjolle, eli vaikka keskellä päivää ruokakaupassa... Näin ei kuitenkaan tapahdu vaan odotetaan, että uhrin kanssa päästään samaan yksityiseen tai suojaisaan tilaan ja isketään vasta sitten.

Siitäkin olen samaa mieltä Kettu Vinossa:n kanssa, että nuo "näin et tule raiskatuksi"-ohjeet syyllistävät uhria aivan turhaan. Raiskaajat eivät raiskaa milloin sattuu, joten raiskaus on AINA raiskaajan tietoinen valinta.

Pahoittelut viestin mahdollisesta kiivaudesta, aihe on mulle tärkeä. Tämä ei myöskään ollut varsinainen hlökohtainen vastaus aloittajalle vaan yleisiä mielipiteitäni aiheesta, jotka pohjautuvat moniin muilla foorumeilla käytyihin keskusteluihin.

[vorona]

Yksinäiset kävelyretket illanhämyssä synkillä metsäpoluilla ja joutomailla ovat kyllä mahtavia!

Harrastan niin paljon ja mielelläni, ja aina lähtee ajatus hyvin lentoon – tosin koskaan ei siihen suuntaan että pelkäisin raiskaajia tai muutenkaan väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi joutumista.
Johtunee osin siitä, että en ole hento neiti vaan iso ämmä, ja osin siitä että tuppaan olemaan itse se joka lurkkii puskahiipparina katuvalojen hehkun ulkopuolella  - mielikuvitellen olevani ihmissusi tai metsäsissi väijymässä pahaa-aavistamattomia uhreja, hehehhee… If you can’t beat them, join them!

Vaan siitähän pelossa kait on aika usein kyse – mielikuvituksesta, siis.
Ne asiat, joita pelkäämme eivät suinkaan aina ole kovinkaan realistisia riskejä. Näin ainakin minä ajattelen. Jos nyt esimerkiksi pohdin tuota ”hento neiti + pimeä polku + tuntematon tyyppi = raiskaus” –skenaariota, niin  eiköhän  pääosa raiskauksista tapahdu ihan jossain muualla kuin pimeillä metsäpoluilla. En nyt jaksa guuglettaa tilastoja, mutta muistelen että useimmiten raiskaaja on raiskatun tuttu, jollei jopa läheinen, ja raiskaus tapahtuu ihan normaalisti valaistussa arjessa. Silti tuo skenaario neideistä metsäpoluilla on niin vahva, että se pukkaa helposti alitajuntaan (paitsi jos on puskahiippailleva ämmä) pelottavana ja riskialttiina tilanteena .

Sitten taas, niinä vuosina kun pidin kovin välttämättömänä heilua maailman yössä varustettuna ylimitoitetulla riskinottokyvyllä, eriomaisen hyvällä perseellä & suurella innolla esitellä ja käyttää sitä, sekä olemattomalla järjellä hankkiuduin aktiivisesti tilanteisiin, joissa oli ihan käsittämättömän suuri riski kaikenlaiselle väkivallalle. Koskaan mitään vittuilua vakavampaa minulle ei kuitenkaan tapahtunut, vaan ne, jotka väkivallan kohteiksi joutuvat olivat ns. samoissa porukoissa pyörivät miehet (ja ei sen vuoksi että minä olisin aloittanut räyhäämisen ja sitten juossut poikien selän taa piiloon). Silloinen poikaystäväni oli 2+ metrinen ulkoisesti siperialaista painijaa muistuttava karpaasi, sisäisesti maailman kiltein pro-feministi (hihhii) eikä viikkoa kulunut ettei joku sankari tullut haastamaan häntä matsiin koska "vittu luuleksä olevas joku vitun kova jätkä”. Turpiinsa hän sai useampaan otteeseen, muutaman kerran todella pahati niiden parin vuoden aikana kun kimpassa oltiin, ja aina ilman provokaatiota. Hintelämmät miespuoliset kaverit taas saivat vastaavaa kohtelua säännöllisesti tuntemattomilta kaduilla, kaupassa, baarissa siksi että ”vittu mikä neiti/hintti/hippi/elukka/ [kuvittele tähän mikä tahansa syy].”

Toki kokemuksiini vaikuttaa se, että elelin herkät nuoruusvuodet ehkä hiukkasen värikkäämmissä naapurustossa kuin keskiverto kansalainen, mutta taitaa se niin olla keskiverroimmissakin piireissä että todellisessa elämässä miehet altistuvat väkivallalle moninkertaisesti naisiin verrattuna (ja juuei, taaskaan en jaksa guuglata).

Pelkäävätkö miehet sitten väkivaltaa enemmän kuin naiset – en tiedä. Enkä myöskään sitä, onko miehen elämä sen helpompaa kuin naisenkaan.

Mitenkäs tää kaikki sitten liittyy alistumisen dilemmaan – ei kait mitenkään.
Mun kokemukseni väkivallasta, sen uhasta ja pelosta taas varmasti on vaikuttanut siihen miten pervostelen, mutta siitä enemmän ehkä sitten joskus toiste.

*dyslektikko muoksii aina - mutta turhaan. ja ei huutonaurua siellä!!

[Aino]

^ Tästä lähin aina kun pimeässä kuljen peläten raiskareita, murhamiehiä ja mörköjä, aion kuvitella, että sinä se siellä hiippailetkin ihmissutena! 

Vakavammin ottaen, saman suuntainen on oma minimalistinen empiirinen tutkimusotantani, väkivallan kohteeksi kadulla joutuu paljon useammin mies kuin nainen, naiselle ne vaaranpaikat löytyvät kotoa ja lähipiiristä.

Raiskausfantasia taas on minusta ihan verrannollinen kaikkiin muihin alistus/väkivalta yms fantasioihin, ei sen kummempi kuin halu alistua/saada kipua/tulla kontrolloiduksi valitsemansa henkilön taholta, etukäteen sovittujen yhteisten rajojen sisällä.

[hiz]

Mieleni on joskus, tai no oikeastaan aina, aika villi ja se nosti ajatukseni kulun vieläkin korkeammalle tasolle ja aloin pohtia alistuvan roolia kokonaisuudessaan. On olemassa niin sanottuja totaaliorjia, jotka ovat valmiita siihen, että heille saa tehdä ihan mitä vain. Ihan mitä vain, onko tosiaankin niin?!? Entäpä jos alistaja haluaakin vain katsella ja vähän pölyhuikulla hipaista. Onko se ok ja tuottaako se alistuvalle sen mielihyvän, mitä hän hakee? No enpä oikein usko. Näillä oman tahtonsa pois antaneilla orjillakin on ne omat tietyt jutut, mitä he haluavat heille tuotettavan. On se sitten kipua, seksuaalista tyydytystä tai henkistä alistamista, mutta aina on jotakin ja näistä keskustellaan etukäteen, jotta alistava voi sitä tuottaa… tai sitten seuraavalla kerralla alistuva etsii itselleen toisen alistajan, jolta tätä saa. "Saat siis tehdä minulle mitä vain, kunhan teet niin kuin minä sanon"! Alistuvalla on siis erittäinkin vahva oma tahto ja halu saada se oma tyydytys, joten onko se sitten enää totaaliorjuutta? Pohtikoot tätä kukin omissa päissään ja saa pohtia vaikka päissäänkin. Tämä oli vain hiukan kajahtaneen miehenkäppyrän öisen kävelyretken ajattelujen tulos.

Kiinnostavaa että kirjoitit tuon, koska juuri joku päivä sitten mietin tuota samaa aihetta. Minulla on paljon asioita jotka kiihottaa, ja kun niitä kertoilen D:lle niin hänkin usein innostuu, koska kun meillä on samantyyppiset mielihalut monelta osin, niin ne ideat sitten melkein aina natsaa, puolin ja toisin. D valitsee mitä tehdään, joten hänellä on valta, mutta ei tässä nyt oikein voi sanoa että minä olen tahdoton. Minulla on jopa asioista aika jyrkähköt mielipiteet usein. Mutta pidän siitä että en (aina) saa niitä läpi.

Minun lopputulemani omista mietinnöistäni tuosta MrW:n aiheesta oli, että sub haluaa menettää kontrollin, mutta hän haluaa pitää kontrollin siitä, missä määrin ja millä alueilla hän sen menettää. En nyt yleistä että tuo koskisi kaikkia subeja, tuo nyt vaan oli minun ajatus asiasta (omalta kohdaltani). Mutta pointti tuossa on, että D/s on valtapeli, ja vallan tasapaino on monimutkainen ja molemmat osapuolet ovat tavallaan vallassa. Ja juuri se erottaa D/s:n väkivallasta.

[-katy-]

Näillä oman tahtonsa pois antaneilla orjillakin on ne omat tietyt jutut, mitä he haluavat heille tuotettavan. On se sitten kipua, seksuaalista tyydytystä tai henkistä alistamista, mutta aina on jotakin ja näistä keskustellaan etukäteen, jotta alistava voi sitä tuottaa… tai sitten seuraavalla kerralla alistuva etsii itselleen toisen alistajan, jolta tätä saa. "Saat siis tehdä minulle mitä vain, kunhan teet niin kuin minä sanon"! Alistuvalla on siis erittäinkin vahva oma tahto ja halu saada se oma tyydytys, joten onko se sitten enää totaaliorjuutta?

Onkohan tuo totaaliorjuuskin tietynlaista fantasiaa? Joskus ajattelin olevani hyvinkin lähellä orjaa,mutta nyttemmin kun seuraillut keissejä, tullut käsitys, että orjat vaan panee rajusti ja ties kenen randomien kanssa. Minkäänlaista muuta ajatuksenjuoksua saati tunteita,paitsi kiimaa, ei olis olemassa jne. Se aamukahvikin kaadetaan persreikään eikä juoda yhdessä niitänäitä jutellen,heh.

Pelkoon liittyen pieni mielipide: kerran kun käy köpelösti, oppii vähän varomaan. Enpä usko, että oikeasti raiskattu hakee justiinsa raiskauskokemuksia BDSM-skeneltä,mutta ei kai tuotakaan voi yleistää. Kannattaisko raiskaamattoman kokeilla tulla raiskatuksi oikeasti, niin tietäisi,jos vaikka anaalia rassataan väkisin,miltä se tunnahtaa? Tuskinpa järjissään oleva ihminen, sukupuoleen kattomatta tuohon lähtis.

Itse pelkään harvoin täällä tsadissa,koska en ole" pieni enkä hento",mutta en ehdointahdoin lähde kaivamaan nekusta verta,haahuilemaan iltavuorossakaan tiesminne syrjänteisiin tai haastamaan riitaa satunnaisille kulkijoille. Kulttuurierot myös pyrin ottamaan huomioon eli en toljottele edes ajatuksissani tiettyjä kansanryhmiä silmiin yms.

Eikäkun hei, taisin taas puhua jotain ihan skeidaa "skenen mallin mukaan". Sori.

[Konevitsa]

Raiskaus ei ole seksiä. Seksuaalisessa mielessä "alistuminen" on aina vapaaehtoinen roolileikki, jossa todellinen valta on alistujalla, koska hän voi päättää, milloin leikki keskeytetään.

Tuossa on kiteytettynä dilemma joka vain pitää löytää siitä. Väittäisin, että aika moni on tullut teoriassa raiskatuksi sessiossa, mutta ei ole sitä välttämättä itsekään huomannut. Samaa "raiskausta" tapahtuu vanilijoillakin. Moni ryhtyy sessioon, mutta jossakin vaiheessa ei sitten haluakaan mennä loppuun asti, vaan haluaisi keskeyttää. Toinen ei sitä haluakkaan, vaan vie sen loppuun asti. Onko se raiskaus? Mielestäni on. Suurin osa näistä raiskatuksi tulleista ei nosta asiasta mitään metakkaa, koska ajattelevat, että itse johti tilanteen tuohon pisteeseen ja/tai jostakin syystä ajattelevat tuon kuuluvan sessiointiin.

[Lucrezia]

Raiskaus ei ole seksiä. Seksuaalisessa mielessä "alistuminen" on aina vapaaehtoinen roolileikki, jossa todellinen valta on alistujalla, koska hän voi päättää, milloin leikki keskeytetään.

Tuossa on kiteytettynä dilemma joka vain pitää löytää siitä. Väittäisin, että aika moni on tullut teoriassa raiskatuksi sessiossa, mutta ei ole sitä välttämättä itsekään huomannut. Samaa "raiskausta" tapahtuu vanilijoillakin. Moni ryhtyy sessioon, mutta jossakin vaiheessa ei sitten haluakaan mennä loppuun asti, vaan haluaisi keskeyttää. Toinen ei sitä haluakkaan, vaan vie sen loppuun asti. Onko se raiskaus? Mielestäni on. Suurin osa näistä raiskatuksi tulleista ei nosta asiasta mitään metakkaa, koska ajattelevat, että itse johti tilanteen tuohon pisteeseen ja/tai jostakin syystä ajattelevat tuon kuuluvan sessiointiin.

Lainauksen lihavointi minun. Luulen, että näitä tapahtuu enemmän kuin arvataankaan. Rajoista ei ole selvästi sovittu tai toinen ei pidäkään niistä kiinni. Kaikki eivät välttämättä kerro kenellekään mitä tapahtui juurikin tuon mitäs läksit -syyllistämisen pelossa. Varsinkaan, jos ei ole tullut näkyviä vammoja. Näkymättömät kärsitään yksin hiljaisuudessa, ehkä pysyvät vauriot saaneina.

Hiz kiteytti omassa kommentissaan hyvin sen, mikä erottaa D/s -toiminnan väkivallasta. Valtataistelua ilman väkivaltaa, sanoisin. Tuo on minunkin kokemukseni subien mietteistä. Totaaliorjat ovat oma lukunsa. Jos sellaisia edes oikeasti on.

[piNaNas]

Raiskaus ei ole seksiä. Seksuaalisessa mielessä "alistuminen" on aina vapaaehtoinen roolileikki, jossa todellinen valta on alistujalla, koska hän voi päättää, milloin leikki keskeytetään.

Tuossa on kiteytettynä dilemma joka vain pitää löytää siitä. Väittäisin, että aika moni on tullut teoriassa raiskatuksi sessiossa, mutta ei ole sitä välttämättä itsekään huomannut. Samaa "raiskausta" tapahtuu vanilijoillakin. Moni ryhtyy sessioon, mutta jossakin vaiheessa ei sitten haluakaan mennä loppuun asti, vaan haluaisi keskeyttää. Toinen ei sitä haluakkaan, vaan vie sen loppuun asti. Onko se raiskaus? Mielestäni on. Suurin osa näistä raiskatuksi tulleista ei nosta asiasta mitään metakkaa, koska ajattelevat, että itse johti tilanteen tuohon pisteeseen ja/tai jostakin syystä ajattelevat tuon kuuluvan sessiointiin.

Lainauksen lihavointi minun. Luulen, että näitä tapahtuu enemmän kuin arvataankaan. Rajoista ei ole selvästi sovittu tai toinen ei pidäkään niistä kiinni.

Todella hyvää settiä! Lisäisin tähän kuitenkin vielä sen näkökulman, että koska valta leikin keskeyttämisestä on alistujalla, dominoivaa ei yksiselitteisesti voi syyllistää siitä jos sub jättää leikin keskeyttämättä kuvitellessaan "raiskauksen kuuluvan asiaan". Ja totta, tämä dilemma on olemassa myös vaniljapuolen leikeissä.
Hyvä D kenties pystyy lukemaan subinsa kehonkieltä ja varmistamaan onko kaikki hyvin, jos epäilee liikkuvansa rajoilla - mutta loppumetreillä on subin vastuu ilmaista ymmärrettävästi kun aletaan mennä liian pitkälle. Ja nimen omaan aletaan mennä. On hyvin nihkeää jälkikäteen kuulla raiskaus-syytöksiä liitettynä tilanteeseen, jossa kumppani ei ole sanonut MITÄÄN mistä voisi tajuta, että ollaan menossa liian pitkälle.
Ehkä juuri siksi BDSM ja seksi ylipäänsä on nimenomaan aikuisille sopivaa leikkiä. Pitää osata kuunnella itseään ja toista.
Aina tämä ei toteudu ja silloin asia olisi suotavaa käydä läpi ja se asianmukainen jälkihoito.
Yhteinen leikki on aina molempien vastuulla.

EDUT// Joo ja varmasti on paljon tilanteita, joissa D ei kuuntele subin selkeää pyyntöä keskeyttää leikki. Toivottavasti ainakin ne suhteet loppuvat sitten suoraan siihen.
Ja oikeasti kannattaa olla aika tarkkana kenen kanssa ryhtyy sessioimaan, ettei käy köpelösti.

[hiz]

..aloin pohtia alistuvan roolia kokonaisuudessaan. On olemassa niin sanottuja totaaliorjia, jotka ovat valmiita siihen, että heille saa tehdä ihan mitä vain. Ihan mitä vain, onko tosiaankin niin?!? Entäpä jos alistaja haluaakin vain katsella ja vähän pölyhuikulla hipaista. Onko se ok ja tuottaako se alistuvalle sen mielihyvän, mitä hän hakee? No enpä oikein usko.

Vastasin tähän jo kerran, mutta unohdin siitä raiskausaiheen, joka tavallaan ehkä oli se joka herätti ne mietintäni. Tai itseasiassa ne herätti novellikisan voittanut Sinun jälkeesi tulva-tarina. Siinä on ensin kovahko sessio, jonka alistuva on itse tilannut, ja josta hän nauttii, tavallaan. Sitten siinä on "vaniljapano" pimeässä huoneessa peiton alla, rakkaan elämänkumppanin kanssa.

Ja se jälkimmäinen on raiskaus, vaikkei nainen mitenkään pistä vastaan, eikä häntä satuteta. Mutta hän ei haluaisi solullakaan olla siinä tilanteessa, koska hänen kumppani ei Näe häntä. Ja tuo on alistavampaa kun kaikki D/s-toiminta yhteensä. Mutta ei oikein millään tavalla nautinnollista. Ellei nyt satu haluamaan että itselleen rakkain henkilö ei ymmärrä/välitä siitä mitä toinen osapuoli haluaa/tarvitsee.

Tulvatarinan subi siis (minun tulkinnan mukaan) tarvitsee alistumista, mutta D/s-alistumista hänen omilla ehdoilla, eikä alistamista välinpitämättömyydellä. Välinpitämättömyys ja huomion evääminen voi olla kiihottavaa silloin kun se on aktiivista (subi tietää että D ajattelee häntä vaikkei huomioi). Kun D on oikeasti unohtanut, tai pitää subin läsnäolon itsestäänselvyytenä ilman minkäänlaista kiinnostusta häntä kohtaan, niin silloin se on minusta sellaista alistamista jota en itse jaksaisi. Nautin siis vain tietynlaisesta alistumisesta, vaikka haluan, että minua alistetaan tavoilla joita en ole 'tilannut', ja esim välillä raiskataan (vaikka vihaan sitä) tai 'unohdetaan' (vihaan sitäkin).

Haluan siis oikeasti menettää kontrollin. Mutta haluan valita missä määrin ja millä alueilla sen menetän. Toisaalta niin olisi kyllä mielenkiintoista nähdä miten käy jos luovuttaisi kontrollin täysin. Siihen tarvitsisi vaan elämän tietokonepeliin pari vara-elämää lisää (koska kokeillessa voisi julkinen, henkinen ja/tai fyysinen henkilö mennä pahasti rikki). Tai, kuten Mr W:n esimerkissä, jos D olisikin tyytyväinen vain pölyhuikulla hipaisuihin välillä, niin pitäisi sitten tyytyä siihen loppuelämän ajaksi. Riippuen miten asiaa katsoo, totaaliorjia voi löytyä aika useasta kodista.

En nyt ehkä osaa selittää, mutta minulle tuo tulva-novelli herätti juuri samoja mietteitä mitä tämän ketjun aloituksessa on. Ja mielestäni myös loistavasti kuvasi, miten voi satuttaa vahingossa pahemmin kun tahallaan. (Kiitos novellista pikkusisko)