Kaikissa miehissä asuu pettäjän siemen

[poisongrrrll]

Jo teininä tiesin että minussa on jotain "vikaa", kun yhteen kumppaniin kerrallaan sitoutuminen ei ottanut onnistuakseen. Eihän silloin sellaiselle tiennyt olevan nimeä tai tiennyt että moinen huoruus riivaa muitakin. Nyt sitten aikuisena voi olla sonni, porsas sekä apina ihan kaikessa rauhassa kun asialle on olemassa nimi ja määriteltävissä olevat pelisäännöt.

[Hirvaz]

Ikään kuin sillä etenkään tässä vaiheessa langua olisi merkitystä, lienee selvää että pettäjyys luuraa kaikissa sukupuolissa. Jos nainen olisi se yksiavioinen ja uskollinen sukupuoli, miksi naisen pariutumiskäyttäytymistä olisi pyritty kontrolloimaan kuten on?

Kummalla lienee enemmän voitettavaa / hävittävää missäkin skenaariossa?


  * )

[Mr Glencairn]

Mielestäni tässä ei ole mitään keskustelun aihetta. Suvun jatkaminen on miehillä voimakas vietti, mitä enemmän siementäsi kylvät sitä enemmän jälkikasvua tulee.

Totuushan on kuitenkin se että nykymaailmassa myös naiset häärää aidan väärällä puolelle joten mitä sitä urosta kivittämään. Onneksi kinkymaailma tuntuu olevan avarakatseisempi tällä saralla tai ainakin tässä maailmassa asiasta voi puhua avoimesti. Itse henkilökohtaisesti nautin seksistä (oheistoimintojen, piiskauksen, nöyryytyksen...yms ohella) ja niin kauan kuin ei sitä OIKEAA naista löydy kylvän siementäni (sinne kuuluisan kumin kätköön) niin paljon kuin vain ehdin. Sitten kun SE joku onneton nainen verkkooni tarttuu joudun käyttämään viehätysvoimaani (joka tunnetusti on vastustamaton) saadakseni uusia leikkikaluja sänkyyMME.

Seksihän ei enää nykyään ole niin iso asia kuin 15 vuotta sitten, eihän?

BTW, Stoge-fanclub +1.

[Fastidia]

Pettämiskuviot ovat hyvinkin tuttuja itselleni. Olen ollut niin pettäjä, petetty kuin se jonka kanssa petetään. Olen joutunut käsittelemään aihetta niin omalta kuin ystävienikin kannalta. Jotenkin  kauhean mustavalkoiselta aina vaikuttaa keskustelut pettämiseltä. Täällä nyt onneksi on ollut vähän vaiheteleviakin näkökulmia, mikä on ihan piristävää luettavaa.

Pettäminenhän voi tapahtua täysin suunnittelematta, eikä asioiden kulkua välttämättä tajua ennenkuin seuraavana päivänä. Harva meistä pitää itseään lähtökohtaisesti pettäjänä, jotkut vain oppivat itsestään sen puolen ja oppivat hyväksymään asian. Toiset tekevät kerran sen virheen että pettävät ja sen jälkeen löytävät itselleen ratkaisun jolla ovat jatkossa pettämättä. Toisaalta joku löytää oman polyamorisen luonteensa pettämisen kautta, yhteiskuntamme kun ei juuri tilaa ja mahdollisuuksia muuta kautta polyamorian löytämiseen tarjoa.
Pettämisen motiivina voi olla vaikka ne eläimelliset vietit, meillä kun nyt vain on geeneihin kirjattuna tarve lisääntyä. Toisaalta jollakiin pettäminen on vallakäytön väline ja vierestä seuranneena se voi olla hyvinkin voimakas keino hallita toista ihmistä.

Itsehän olen pettänyt useammankin kerran. Turha sitä on yrittää kieltää. Sitä kautta löysin osan itseäni, opin ettei "perinteinen" shde sovi minulle, vaan minun maailmaani avoin suhde toimii parhaiten. En nyt tarkoita että juostaan pitkin kyliä nylkyttämässä niin montaa ihmistä kuin ikinä ehtii, vaan että joskus kun tulee vastaan ihminen jonka kanssa seksuaalisesti vaan natsaa niin sitä saa käydä kokelemassa. Niin kauan kun suhteen ulkopuolinen toiminta on fyysistä, eikä ole millään tapaa toiselta pois niin antaa mennä vaan.
Ikinä en ole suunnitellut pettäväni. Jossain vaiheessa olen vain unohtanut minulle keinotekoisilta tuntuvien sääntöjen olemassaolon ja olen tajunnut ajatella koko asiaa vasta seuraavana päivänä, jos silloinkaan. Jokaisen kerran jälkeen olo on ollut paska useita päiviä. Välillä olen kikkunut täydellisen hermoromahduksen partaalla kun olen potenut huonoa omaatuntoa ja syyllistänyt itseäni todella rankasti. Siinä mielessä en samaistu näkemykseen siitä että pettäjät olisivat empatiakyvyttömiä. Kyllä minulla on empatiakyky olemassa ja tallella. Aina vain ei muista mitä muut vaatii ja odottaa.
Onkohan kukaan niistä jotka pitää pettäjiä empatiakyvyttöminä ikinä pyshtynyt miettimään miltä pettäjistä tuntuu. Se on aika kamala olo kun tietää satuttaneensa toista vain olemalla oma itsensä. Toisaalta joutuu ehkä kieltämään oman näkemyksensä, monesti saa paskaa niskaan jo ihan vaan sanomalla että haluaa parisuhteen jossa on tilaa tehdä virheitä suhteen ulkopuolellakin. Kun itse kokee säännöt siitä ettei suhteessa ollessaan saa ikinä lipsahtaa vähääkään vieraisiin päin tosi teennäisinä, on todella kahlitsevaa olla suhteessa jossa toinen on todella tarkka tästä säännöstä, eikä todellakaan ole valmis edes keskustelemaan asiasta. Miksi se pitäis taipua siihen täydellisen yksiavioisuuden malliin jos toinen ei ole valmis joustamaan tyhtään siitä pois. Jos lupaa yrittää parhaansa ja sitten kun tekee virheen niin koko maailma käännetään nurin ja syytetään hirviöksi, niin onko sekään nyt sitten lopulta yhtään sen reilumpaa kuin pettäminen.

Sitten biologiaan. Meillähän on tosiaan sisään rakennettu tarve jatkaa sukua. Se ei välttämättä tarkoita kyltymätöntä tarvetta paneskella niin monen kanssa kuin mahdollista, joillekin tämä kuitenkin näin toimii. Toisaalta koko yksiavioisuus on melko teennäinen ja uusi sosiaalinen rakenne. Alkujaan se on tullut ylimystölle ja sieltä levinnyt vuosisatojen saatossa tavallliselle kansalle.
Yksiavoisuus ei ole ollut yhteiskunnallinen normi ennen kuin on ollut omaisuutta jonka joku perii. Ennen omaisuus siirtyi vanhuksilta nuorille luontevasti jo kauan ennen vanhemman polven kuolemista. Köyhemmillä siis ei ollut kuollessaan merkittävää omaisuutta, kaikki kun oli siirtynyt jo eteenpäin. Ylimystöllä kuitenkin alkoi olla arvonimiä ja muuta omaisuutta joka sitten siirtyi perintönä. Tottakai elämää helpottavan ja parantavan omaisuuden haluttiin siirtyvän omalle jälkipolvelle. Näin syntyi tarve varmistaa lasten olevan juuri omia, josta sitten on lähenyt liikkeelle yksiavioisuus ja tiukasti suljetut suhteet. Myöhemmin varallisuuden kasvaessa kaikessa väestössä yksiavioisuus levisi alempiin yhteiskuntaluokkiinkin.
Tätä aiemmin ei ollut juuri väliä kenen joku lapsi oli, kaikki lapset olivat arvokasta työvoimaa. Lisäksi naisen arvoa jopa lisäsi, mikäli tällä oli valmiiksi lapsia. Ne toimivat todisteena naisen hedelmällisyydestä ja lisääntymiskyvystä. Avioliitot ja perheet olivat lähinnä oma pieni yhdyskuntansa tuomassa turvaa toisilleen. Puolison kanssa toki yleensä puuhasteltiin myös makuuhuoneen (tai ladon tai metsänlaidan tai niityn) puolella, vaan ei sitä kukaan mitenkään pahalla katsonut jos vaikkapa peltotöiden kesellä kävi hakemassa läheisyyttä ja lämpöä jonkun muun kuin puolisonsa kanssa, mikäli puoliso ei ollut paikalla. Mitä kauemmas mennään historiassa sitä vähemmän yksiavioisuutta on todella ollut.
Avioeroja ei juuri ollut, kun puoliso ei ollut "ainoa ihminen maailmassa", joten jos nyt ei aina ihan synkannyt niin se ei ollut varsinaisesti ongelma. Täältä itseasiassa juontaa juurensa käsitys siitä että yhdessä elävien ihmisten erilleen lähdön syynä pitäisi olla jotain oikeasti rakauttavaa, kuten väkivalta, eikä eron syynä ole vaan se että kun ei se toinen enää tunnukkaan niin kivalta.

Ihan mielenkiintoinen aihe, johon tulen varmasti palaamaan tässä talven mittaan opintojeni edetessä ja saadessani lisää kättä pidempää aiheen pohdiskeluun ja käsittelyyn.

Fastidia

Yritän etsiä artikkelit joita luin tuosta yksiavioisuudesta. Toivottavasti vielä löydän ne jostain.

[Louhi]

Minusta on oikeastaan aika sairasta, että pettämistä paheksutaan itsekkäänä ja piittaamattomana tekona, mutta samanaikaisesti puolison oikeutta määrätä omasta kehostaan ja ihmissuhteistaan ollaan valmiita ihan sumeilematta kontrolloimaan. On aivan typerää, että jonain suhteen yleisenä reunaehtona pidetään esimerkiksi sitä, ettei omaa penistään saa tunkea juuri sinne, minne mieli tekee, ja että on sosiaalisesti täysin hyväksyttävää, normaalia, että tällaista vaaditaan, ja tällaisiin ehtoihin suostutaan!

Toki sopimuksista tulee pitää kiinni, mutta kyllä se, että sopimus on alunalkaenkin omahyväinen ja typerä, on ihan validi syy rikkoa se. "Meidän suhteessamme ei sitten vieraita kätellä!"? "*niisk, niisk*, meidän Lissu on alkanut pelata tennistä, vaikka sanoin, ettei saa, *niisk, niisk*."?

"Pettämisen siemen miehessä"? Miten olisi "Normaali pyrkimys itsemääräämisoikeuteen"?

[Stylos]

Toisaalta koko yksiavioisuus on melko teennäinen ja uusi sosiaalinen rakenne. Alkujaan se on tullut ylimystölle ja sieltä levinnyt vuosisatojen saatossa tavallliselle kansalle.
Yksiavoisuus ei ole ollut yhteiskunnallinen normi ennen kuin on ollut omaisuutta jonka joku perii. Ennen omaisuus siirtyi vanhuksilta nuorille luontevasti jo kauan ennen vanhemman polven kuolemista. Köyhemmillä siis ei ollut kuollessaan merkittävää omaisuutta, kaikki kun oli siirtynyt jo eteenpäin. Ylimystöllä kuitenkin alkoi olla arvonimiä ja muuta omaisuutta joka sitten siirtyi perintönä. Tottakai elämää helpottavan ja parantavan omaisuuden haluttiin siirtyvän omalle jälkipolvelle. Näin syntyi tarve varmistaa lasten olevan juuri omia, josta sitten on lähenyt liikkeelle yksiavioisuus ja tiukasti suljetut suhteet. Myöhemmin varallisuuden kasvaessa kaikessa väestössä yksiavioisuus levisi alempiin yhteiskuntaluokkiinkin.
Tätä aiemmin ei ollut juuri väliä kenen joku lapsi oli, kaikki lapset olivat arvokasta työvoimaa. Lisäksi naisen arvoa jopa lisäsi, mikäli tällä oli valmiiksi lapsia. Ne toimivat todisteena naisen hedelmällisyydestä ja lisääntymiskyvystä. Avioliitot ja perheet olivat lähinnä oma pieni yhdyskuntansa tuomassa turvaa toisilleen. Puolison kanssa toki yleensä puuhasteltiin myös makuuhuoneen (tai ladon tai metsänlaidan tai niityn) puolella, vaan ei sitä kukaan mitenkään pahalla katsonut jos vaikkapa peltotöiden kesellä kävi hakemassa läheisyyttä ja lämpöä jonkun muun kuin puolisonsa kanssa, mikäli puoliso ei ollut paikalla. Mitä kauemmas mennään historiassa sitä vähemmän yksiavioisuutta on todella ollut.
Avioeroja ei juuri ollut, kun puoliso ei ollut "ainoa ihminen maailmassa", joten jos nyt ei aina ihan synkannyt niin se ei ollut varsinaisesti ongelma. Täältä itseasiassa juontaa juurensa käsitys siitä että yhdessä elävien ihmisten erilleen lähdön syynä pitäisi olla jotain oikeasti rakauttavaa, kuten väkivalta, eikä eron syynä ole vaan se että kun ei se toinen enää tunnukkaan niin kivalta.

Siis näille väitteille haluaisin kyllä kuulla lähteen, eli mihin tutkimukseen perustuu? Pistetään nimittäin historian kirjoitusta vähän uusiksi kautta rantain ja olisi kyllä kiinnostavaa tietää, mihin pohjaa. Perinteinen ja tietääkseni tukevimpaan lähdepohjaan perustuva käsityshän kyllä nimittäin on, että yksiavioisuus on se normaali tila. Vai mennäänkö viitatuissa tutkimuksissa niin kauaksi menneisyyteen, että jokainen voi käytnnössä nähdä siellä sitä, mitä itselle sopii?

Lapsi ei ensi alkuun ole työvoimaa vaan ylimääräinen ruokittava suu, josta jonkun tulee olla vastuussa (ja tämä on se syy, miksi varsinkin naisten syrhjähyppyjä ei hyvällä ole katsottu). Suurin osa ihmisyhteisöistä on sallinut moniavioisuuden miehille, jotka ovat kyenneet useampaa puolisoa ja lasta elättämään. Lisäksi, koska ihmiset kuolivat nuorina, oli paljon leskiä ja uusioperheitä ja oikeastaa vähän oikeasti elinikäisiä avioliittoja, mutta tämä ei ollut mikään tavoitetila. Asenteet avioliiton ulkopuolisia suhteita kohtaan ovat vaihdelleet ja yleensä sallivammin miehille.

[Pikkusaurus]

Mua vaan ärsyttää kun pettäminen on varmaan ainoa asia ikinä mitä perustellaan biologialla tai luontaisilla vieteillä yms.

Mutta niin, mun mielestä ihmiset on tässäkin asiassa aika erilaisia ja hyvä niin

[siivooja_m]

Peetäjiä ja petettyjä tulee aina olemaan. Se on asia mille ei voi mitää. Toisaalta jos pari elää avoimin kortein ja asioista on sovittu niin silloinhan ei pettämistä suhteessa ole.

Onneksi nykyisin on niin erilaisia tapoja olla ja elää niin jokaiselle varmasti löytyy se oikeanlainen tapa

[Chmlnidae]

Eiköhän niitä munia ole piiloteltu eri koloihin kautta aikain. Ja ei edes ole ollut niin hengenvaarallista puuha. Ei edelleenkään ole. Toisin kuin vaikkapa raiskaus naiselle - eikä edes tarvitse kaivella hstoriaa - kivityskuoleman aiheuttavaa.
Jotenkin outoa tehdä tällaisesta asiasta isokin ongelma. Naiminen on ihan omaehtoista ja vapaaehtoista puuhaa näillä leveysasteilla. Eikä edes avioerossa etsitä enää syyllistä jotta saisi eron. Sosiaalista stigmaakaan ei ole, edes erolapsilla nykyään.
Ja se parisuhde taitaa todellakin olla yksi niistä asioista joka on lajityypillisimiä juttujamme. Ihan niin pariuskollisia tosin emme ole kuin joutsenet. Variaatiota löytyy. Siksi en oikein tajua miksi se biologia täytyy asiaan tuoda, tai ne vietit (tänks vaan taas Freud). Luulis nykyihmisen olevan jo niin kehittynyt että osaa perustella omat asiansa, ja valintansa, jotenkin uskottavammin.

[Brak]

Perinteinen ja tietääkseni tukevimpaan lähdepohjaan perustuva käsityshän kyllä nimittäin on, että yksiavioisuus on se normaali tila.

Tuo normaali vain sopii huonosti nykyajan havaintoihin. Vaikuttaa näet siltä, että vähän jokaisella kolmikymppisellä on takanaan jo useampia suhteita, seksisuhteita saattaa olla kymmeniä.

Jos ihminen olisi yksiavioinen ja sitoutuva, niin eikö teini-ikäiseen kumppaniin sitouduttaisi loppuelämäksi. Sitähän yksiavioisuudella eläinmaailmassa tarkoitetaan.

http://www.minnahuuhka.fi/data/576/files/kunneskuolema.pdf

[Chmlnidae]

Brak: yksiavioisuuden määritelmä ei ole, edes eläinmaailmassa, ihan noin simppeli.

[Yksinäinen]

Oon laiska enkä nyt lue koko keskustelua. Kommentoin vain otsikkoa....

Se siemen asuu kyllä naisissakin.

[Chmlnidae]

Mua usein hämää myös se että mustasukkaisuudesta puhutaan niin kuin se olisi jokin vain ihmislajille tyypillinen tunne. Nietu.
Myös eläinten tunnemaailma on tutkimusten myötä avautunut aika paljon. Nekin tuntevat mustasukkaisuutta, ja tunteilla ja kiintymyksellä on merkitystä myös parisuskollisuudessa ja yksiavioisuuden kehittymisessä elläinmaailmassakin.
Yleensä kaiken takana kuitenkin on se lajin parempi selviytyminen. Niin sopuisina yhteisöinä kuin jälkeläisten määrällisessä elossa säilymisessä.
Aivojemme tunnetsydeemit ovat aika vanhaa perua.

[Stylos]

Perinteinen ja tietääkseni tukevimpaan lähdepohjaan perustuva käsityshän kyllä nimittäin on, että yksiavioisuus on se normaali tila.

Tuo normaali vain sopii huonosti nykyajan havaintoihin. Vaikuttaa näet siltä, että vähän jokaisella kolmikymppisellä on takanaan jo useampia suhteita, seksisuhteita saattaa olla kymmeniä.

Jos ihminen olisi yksiavioinen ja sitoutuva, niin eikö teini-ikäiseen kumppaniin sitouduttaisi loppuelämäksi. Sitähän yksiavioisuudella eläinmaailmassa tarkoitetaan.

http://www.minnahuuhka.fi/data/576/files/kunneskuolema.pdf

Eipä kukaan ole tainnut koskaan väittääkään, että ihminen olisi tuollainen yksiavioinen eläinmaailman biologisessa mielessä, vaan että eri suhde malleista yksiavioisuus on ollut ihmisillä yleisin (ei ainoa) suhdemuoto ja syrjähyppyjä varsinkin naisilla on katsottu yleensä kieroon. Tällä on ollut vankat syynsä. Nykyään kehittyneet ehkäisyvälineet, korkea elintaso ja sallivat asenteet ovat vähentäneet noiden syiden merkitystä huomattavasti.

[Nick]

Kaikista muksuista noin 2-9% isä on joku muu kuin äidin aviomies tai vakikumppani. Luku tietysti pienenisi jos miehet eivät hässisi varattujen naisten kanssa.

Toisaalta miehen mahdolisuudet päättää omasta lisääntymisestään ovat hyvin rajalliset, ainoa toimiva ehkäisy on katkaista siemenjohtimet ja pysyä avioliiton sataman ulkopuolella, ellei sitten pidättäydy seksin harrastamisessa naisryhmään joka on naimisissa jonkun muun kanssa.