Kosto

[-katy-]

Mitä ajattelette kostosta ja kostonhalusta?

Jos teitä on loukattu verisesti jossain suhteessa tai muutoin, onko noussut halu kostaa ja/tai näyttää,antaa samalla mitalla takaisin?

Itsellä on näitä tunteita ollut jossain tilanteissa,mutta sitten menneet ajan myötä ohitse tai laittanut asian jäähyllä tmv.
Olen vain miettinyt,että mistä moiset tuntemukset lopulta kumpuavat ja mikä olisi paras tapa selvitä "haavoitettuna"..ylpeyden ehkä onkin syytä saada kolauksia, siis jos alkaa äityä jostain syystä hirvittävän leuhkaksi ja "snobiksi" Maailman Valtiaaksi,imho

Tai sitten se, että olisko parempi kostaa ja purkaa pahat tuntemukset siten pois..näitä oon miettinyt itsekseni silloin tällöin

[Potulny]

Mä pääsääntöisesti jätän kostamatta. Toki joskus ajatuksissani "kostan", mutta loppujen lopuksi ihan turhaa käyttää energiaansa johonkin sellaiseen josta ei loppupeleissä ole mitään hyötyä. Yleensä kostaminen aiheuttaa vaan sellaisen kierteen, jossa ensin loukataan toista, sitten kostetaan ja sitten toinen kostaa sen kostamisen jne. Ja sitten onkin jo täysi sota päällä.
Ei se silti tarkoita että kaikkea kiukkua ja vihaa pitäisi pitää sisällään, on monia muita keinoja purkaa se loukatun fiilis. Jos noita loukkauksia jää murehtimaan liian pitkäksi aikaa niin sitä vaan katkeroituu ja tosiaan voi muuttua hyvin kylmäksi ihmiseksi.

 

[-katy-]

Mä pääsääntöisesti jätän kostamatta. Toki joskus ajatuksissani "kostan", mutta loppujen lopuksi ihan turhaa käyttää energiaansa johonkin sellaiseen josta ei loppupeleissä ole mitään hyötyä. Yleensä kostaminen aiheuttaa vaan sellaisen kierteen, jossa ensin loukataan toista, sitten kostetaan ja sitten toinen kostaa sen kostamisen jne. Ja sitten onkin jo täysi sota päällä.
Ei se silti tarkoita että kaikkea kiukkua ja vihaa pitäisi pitää sisällään, on monia muita keinoja purkaa se loukatun fiilis. Jos noita loukkauksia jää murehtimaan liian pitkäksi aikaa niin sitä vaan katkeroituu ja tosiaan voi muuttua hyvin kylmäksi ihmiseksi.

Niinhän se. Mulla on vähän sellainen kanta,että hyvä on ihmisen velloa vihassaan niin kauan kuin vellotuttaa,kun yleensä se menee ohi ja laantuu.

On tosin kulttuureita ja tapoja,missä kosto on ihan kunnia-asia ja jonkinlainen laki. Eli aika voimakas velvoite ja tuntemus-mutta miksi niin,sitä miettinyt.
Ei ehkä olekaan niin helppoa jäsentää yksinkertaisilta tuntuvia asioita ja tuntemuksia-

"mistä on pienet sodat tehty"..

[Haaveilija]

Useimmat eivät varmaankaan haudo kostoa 5 minuuttia pidempään, koska tajuavat sen vahingoittavan enemmän itseään, mutta pääseekö toisaalta asiasta ikinä yli? Voiko joku väittää ettei muistaisi lopun ikäänsä mitä joku on tehnyt jos henkilöön yllättäen törmää?

[-katy-]

Voiko joku väittää ettei muistaisi lopun ikäänsä mitä joku on tehnyt jos henkilöön yllättäen törmää?

Mihin se ihmisen muisti katoaisi ellei muistisairauteen..

Voihan olla niinkin,että joutuu olemaan tekemisissä jonkun verran tyypin kanssa,joka on aiheuttanut jutuillaan vahinkoa ja voi olla niin ettei ko.tyyppi edes tajua tehneensä mitään väärää,eikä näin ollen esim. pyydä koskaan anteeksi.
 
Silloin ehkä pyytää anteeksi toisen puolesta,ymmärtää,ettei toinen kykene ymmärtämään syitä ja seurauksia tai ylipäätään ihmissuhteiden dynamiikkaa..ja elämä jatkuu-mutta tuskinpa tuossa sydänystäviksi tullaan koskaan-jos nyt oltiinkaan

Sekin muuten taitaa auttaa,jos tajuaa olevansa itse myös epätäydellinen ja virheitä tekevä

[Pip]

En näe aloittajan viestejä (koska ylläpito näin haluaa), mutta aihe on tärkeä kuitenkin, joten siksi siihen kommentoin.

Kosto on turhaa, sillä ei koskaan saavuteta mitään hyvää. Sanonta: "I don't get mad, I'll get even" on paljon parempi tapa. Ehkä silloin kun väärintekijää kohtaan käyttää samoja metodeja, kuin on alunperin käytetty, niin asia voi mennä ymmärrykseen.

Tämä vain vaatimaton mielipiteeni asiaan, josta mulla ei ole mitään tietoa.

[Amynsomnia]

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä kostonhimoisempi minusta on tullut.
Kostamisessa ei kostu mitään mutta joissakin tilanteissa olen napauttanut takaisin hieman maanpinnalle joitakin.
Yleensä kostan enimmäkseen mielessäni mutta vääryyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen puutun aika herkästi, en siedä sellaista jos näen. Pyrin olemaan asiallinen ja rakentava mutta valitettavasti nämä eivät aina auta vaan tarvii miettiä muita keinoja.
Pitää mennä sen tilanteen ja ihmisen mukaan, kaikki keinot kun eivät kaikkii tepsi.

[my_may]

Itse alennuin tässä vähän aikaa sitten kostamaan.

Eräs poitsu hieman loukkasi tunteitani ja päätin olla hurja ja poistaa hänet fb-kavereistani. Itse tunsin suurta riemua siitä, ettei kyseinen henkilö nää enää kuviani tai päivityksiäni. Todellisuudessa en usko, että häntä ne olisivat juurikaan kiinostaneet. Meillä ei juuri ole yhteisiä kavereitakaan.

Omat hiljaiset kostoni ovat siis melko pieniä ja huomaamattomia, mutta itselleni tavallaan tärkeitä. En nää järkeä kostaa suuresti ja toiselle vahinkoa aiheuttaen tai paskan puhumisessa selän takana tms. Ymmärrän kuitenkin hyvin pienien, lähinnä kostajalle merkityksellisten juttujen tekemisen.

Toisaalta joku voi kyseenalaistaa, että ovatko pienet, pääosin vain kostajalle itselleen näkyvät jutut "oikeita" kostoja. Itseäni kuitenkin hymyilyttää kun tiedän, ettei kyseinen herra ole enää fb-kavereissani eli katson kostoni todella onnistuneeksi.

[Nemean]

Nuorempana olen ollut huomattavasti räiskyvämpi persoona luonnostaan tulisen temperamenttini kanssa.
Tällöin huomasin myös ajattelevani kostamista, jonkinlaisena "moraalisena oikeutena".
(Potut pottuina, silmä silmästä ja joskus 'kaksi silmää silmästä').

Tuo mainitsemani ajatelma moraalisesta oikeudesta on karissut hiljalleen pois, ja tilalle on noussut karminen moraali ja halu toimia vilpittömästi. Tämän moraalisen rakennusaallon aikana tulin pohtineeksi myös henkilökohtaista etiikkaani, jonka toisella puolella olivat vaakakupissa ulkopuolelta asetetut rajat.
Päästyäni rauhallisemmille vesille huomasin hallitsevani temperamenttini paremmin ja myös henkilökohtainen suhtautumistapani vastoinkäymisiin muuttui aikaisempaa enemmän nousujohteiseen suuntaan.

En usko, että itse havaitsemastani henkisestä kasvamisesta huolimatta olisin sen valaistuneempi ihminen kuin muutkaan, mutta sitä vastoin suhtautumistapani muuhun maailmaan on muuttunut maltillisemmaksi.
En tunne että minulla olisi tarvetta heittäytyä koston, henkisen anarkian, sekasorron ja väkivallan (-henkisen ja/tai -fyysisen) tummiin virtoihin, sillä uskon niiden aiheuttavan enemmän negaatioita itselleni ja muille, positiivisia asioita enemmän.
En halua olla vierittämässä mustaa lumipalloa alas rinteeltä.

[Meizter]

"Niin suurta tunnetta, kuin viha, on aivan turha tuntea turhanpäiväisen ihmisen vuoksi.."
-Inkvisitio (E. Hyyppä)

[-katy-]

En usko, että itse havaitsemastani henkisestä kasvamisesta huolimatta olisin sen valaistuneempi ihminen kuin muutkaan, mutta sitä vastoin suhtautumistapani muuhun maailmaan on muuttunut maltillisemmaksi.
En tunne että minulla olisi tarvetta heittäytyä koston, henkisen anarkian, sekasorron ja väkivallan (-henkisen ja/tai -fyysisen) tummiin virtoihin, sillä uskon niiden aiheuttavan enemmän negaatioita itselleni ja muille, positiivisia asioita enemmän.
En halua olla vierittämässä mustaa lumipalloa alas rinteeltä.

Hieno kuvaus!

Mietin,että kun ja jos ihminen elää koston,henkisen anarkian,sekasorron ja väkivallan keskellä,onko mahdollista,että hän taipuu "virran mukana"-ei varmasti ole ainakaan helppoa,jos on vähemmistössä. Miten puolustautua rauhanomaisesti-

[Shades]

Miä yleensä saan sen siihen pisteeseen, että mietin mitä miun tekis mieli tehdä/sanoa kostaakseni, mutta sitten kun tilaisuus kostolle tulee, yleensä vain hymyilen, hyväksyn asian toisen edessä mukisematta, ja kotona sitten puran sen kiukkuni/surkuni joko pillittämällä ku viimestä päivää, tai jonkin asian tekemiseen. Kuten vaikkapa vaatekaapin järjestelyyn.

[Nemean]

Hieno kuvaus!

Mietin,että kun ja jos ihminen elää koston,henkisen anarkian,sekasorron ja väkivallan keskellä,onko mahdollista,että hän taipuu "virran mukana"-ei varmasti ole ainakaan helppoa,jos on vähemmistössä. Miten puolustautua rauhanomaisesti-

En osaa sanoa, sillä asia todennäköisesti riippuu yksilöstä.
Lienee kuitenkin mahdollista, että asioiden harkitseminen joltain toiselta kantilta, tai muunlainen impulssi voisi toimia alkulähteenä elämän nousujohteisuudelle.
Hypoteesihan kertoo, että pohjalta ei voi kuin nousta(?)

[-katy-]

Hypoteesihan kertoo, että pohjalta ei voi kuin nousta(?)

Noin olen ajatellut kanssa vielä ei niin kovin kauan aikaa sitten. Se on aika optimistinen hypoteesi,mutta kannatettava kumminkin

[TragedyForYou]

Ööömh, ei ole tullut montaakaan kertaa elämässä vastaan mitään silmä silmästä-tilannetta. Ehkäpä olen yleisesti ottaen aika rauhallinen persoona ja kukaan ei ole koskaan kohdellut mua niin, että olisi tullut tarve kostaa mitään. Jos joku perseilee mua kohtaan niin ihan silkka noraus ja ulkopuolelle sulkeminen riittänee, kostoa kai sekin jo olevinaan ja mielestäni ihan tarpeeksi.
Enemmän suuttumusta ja kostonhalua herättää se jos joku aiheuttaa vahinkoa läheisilleni, silloin herää päässä kyllä melkoisia kostovisioita. Eipä ole tullut silti mitään kenenkään puolesta kostettua, ajatuksen tasolle jäänyt ja hyvä niin. Kusipäät ja haitalliset ihmiset voi aina sulkea ulos elämästä.