kysymys masokisteille

[Sarastuskävijä]

Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu?

Hyppään Black Fairyn kaveriksi ja ilmoittaudun toiseksi henkiseksi masokistiksi, joskin samankaltaisuudesta huolimatta hieman eri tavalla.

Jos aidoksi henkiseksi kivuksi käsitetään nyt vain se juurikin raajojen irti repimiseen verrattavissa oleva sydäntä raastava kipu. Torjutuksi tuleminen, huomiotta jättäminen, välinpitämättömyys, yksinäisyys, tunne, ettei kelpaakaan sellaisenaan, tunne, ettei riitä. Koen näitä herkästi ja vahvasti, hyvin vahvasti. Kyse voi olla kumppanin kylmästä, sinänsä tahattomasta käytöksestä, Hallitsijan tahallisesta suunnitelmasta luoda pieni hylkäystilanne, vanhoista patoutumista, jotka pyrkivät pintaan... Pahimmillan ne saattavat aiheuttaa rintakehään valtavaa aukkoa poraavan tilan. Ja jollain kierolla tavalla nautin siitä. (Hieman huolestuin, kun tajusin tämän, mutta eiköhän se, kun pitää järjen kuitenkin mukana elämässään mitä ikinä tekeekin.)

On aivan taivaallisen vapauttavaa, kun pääsee purkamaan noin vahvat sisuskaluja kiduttavat tunteet, kun napsauttaa sen viimeisen lasisen panssarin sielustaan, joka estää paljastamasta syvimpiä tuntemuksia toiselle, ja päästää kokonaan minuudestaan irti. Se irti päästäminen itseasiassa muistuttaa samaa tuntemusta, mikä pitää kipua vastaanottaessaan käydä läpi, että selviää vielä astetta kovemmasta kivusta. Se pieni rajapyykki, jonka yli täytyy uskaltaa kävellä, tai pikemminkin hypätä kuin kielekkeeltä, ja jonka toiselta puolen löytyy yhä syvempi ruumiillisten rajojensa kadottamisen kokemus.

Tässä muuten tapahtuu myös se paljon keskusteltu murtuminen.

Tällaista tuskin tapahtuisi kovin usein, mutta voin silti sanoa, että hallitsijan ei tarvitse pelätä kyyneleitäni. Juuri silloin minulla on luultavasti kaikista hauskinta...

Se todellinen nautinto tilanteesta sitten perustuukin siihen, että vierellä on se henkilö, johon luottaa niin paljon, että tällaista voi tapahtua. Henkilö, joka on siinä pyyhkimässä kyyneleet ja sanomassa, että kaikki on kunnossa, että se, mistä nuo negatiiviset tunteet tulivat, on poissa. Olen riittävä, juuri hyvä, juuri sellaisena, eikä vain hyvä, vaan haluttu. Kuin se lempeä käsi ikävän piiskauksen jälkeen. Silittää kaiken pahan pois. Hirvittävän kylmyyden jälkeen lempeä lämpö, joka parantaa kaikki haavat. Uskon, että tällä konstilla voin hyvin turvallisesti käydä läpi ja purkaa mieltä hajottavia aiheita. Täytyy rikkoa, että voi rakentaa uudestaan. Kyynelten täytyy valua vuolaana, jotta voi puhdistua sadevedestä.

Ja ihan ilmankin bdsm-tilannetta jollain tasolla nautin. Ilmeisesti. Siitä tulee samankaltaisesti hyvin elossa oleva olo kuin fyysisestä kivusta. Toki liika on liikaa ja jossain välissä lakkaa olemasta hauskaa, kun joutuu ypöyksin kestämään. Ihan niin kuin fyysisenkin kivun kohdalla.

(Tämä toimikoon myös päivityksenä. Edellisestä viestistä tähän ketjuun kuitenkin on jo useampi kuukausi. Ja tässä ajassa ehdin saada sellaisen kivan valaistumisen, että "Wau, ai kipu voi tuntua näin hyvältä?!"

[swan]

Toki liika on liikaa ja jossain välissä lakkaa olemasta hauskaa, kun joutuu ypöyksin kestämään

Niin se vain menee.

[Lady Whip]

   
  Henkilö, joka on siinä pyyhkimässä kyyneleet ja sanomassa, että kaikki on kunnossa, että se, mistä nuo negatiiviset tunteet tulivat, on poissa.

Kokemusta tilanteesta jossa Master tokaisi tylysti kyyneleeni nähdessään: "Mitä sinä pillität."

Olen riittävä, juuri hyvä, juuri sellaisena, eikä vain hyvä, vaan haluttu. 

Nämä tunteet ja luottamus jäävät pois jos D ei salli tai kestä itkemistä. Ei halua tietää syytä, ei halua nähdä että hänen tekemisensä on aiheuttanut reaktion mikä sillä kertaa oli kestämätön.
Seuraavalla kerralla kun ollaan taas jälleen tilanteessa missä itkettää, sitä ei uskalla tehdä täysillä tai ollenkaan koska muistissa on edellisen kerran yksin jättäminen ja hylkääminen sen sijaan, että olisi kaivannut ymmärrystä, keskustelua ja hyväksyntää.

Mahdoton yhdistelmänä sellainen jossa D tykkää henkisestä alistamisesta ja nartun nurkkaan laittamisesta mutta ei kykene tai halua ottaa sen jälkeen vastuuta siitä tunnetilasta mihin on subinsa ajanut.
Henkinen sadistius vaatii aika paljon pään sisällä olevaa kapasiteettia jotta siinä ei rikota ketään vaan myös osataan koota rikkomisen jälkeen.
Ilman vajavaista tai kokonaan puuttuvaa empatian kykyä en edes lähtisi leikkimään henkisellä sadismilla.
Mutta minkäs D:t luonnolleen mahtaa.
Kuitataanko kaikki vain sillä, että Master sanoo olevansa vaikea ihminen. 

[canopy]

Seuraavalla kerralla kun ollaan taas jälleen tilanteessa missä itkettää, sitä ei uskalla tehdä täysillä tai ollenkaan koska muistissa on edellisen kerran yksin jättäminen ja hylkääminen sen sijaan, että olisi kaivannut ymmärrystä, keskustelua ja hyväksyntää.

Mahdoton yhdistelmänä sellainen jossa D tykkää henkisestä alistamisesta ja nartun nurkkaan laittamisesta mutta ei kykene tai halua ottaa sen jälkeen vastuuta siitä tunnetilasta mihin on subinsa ajanut.

Minä en pystyisi sessioimaan lainkaan tai tekemään mitään sellaisen D:n kanssa, joka ei osaisi ottaa huomioon juurikin näitä seikkoja. Henkinen masokismi sinänsä kuulostaa minulle heti sellaiselta todella rajulta mielen satuttamiselta, joka ei ole mieleen, kun taas henkinen alistaminen on ainoa tapa jolla minut saa todella taipumaan. Siksi minulle onkin mielettömän tärkeää, että D ymmärtää myös sen, että tällaisissa tilanteissa saan olla aidoimmillani, minun ei tarvitse peitellä kasvojani naamion taakse jos tuntisinkin voimakkaasti (mikä on näissä tilanteissa minulle hyvin ominaista, päästän kontrollin irti juuri sen verran etten oppejani kadota mutta höyryt saa päästä pihalle ). Enkä voisi koskaan antautua sellaiselle D:lle joka ei ymmärtäisi toimintojensa tätä puolta .

[Sarastuskävijä]

Kokemusta tilanteesta jossa Master tokaisi tylysti kyyneleeni nähdessään: "Mitä sinä pillität."


Nämä tunteet ja luottamus jäävät pois jos D ei salli tai kestä itkemistä. Ei halua tietää syytä, ei halua nähdä että hänen tekemisensä on aiheuttanut reaktion mikä sillä kertaa oli kestämätön.

Siis ihan älytöntä *kauhistunut*
Sehän on toiselle suuri etuoikeus, että uskaltaa olla niin paljaana toisen edessä. Ja pikemminkin pitäisi tuntea tiettyä tyydytystä siitä, että tietää miten suuri valta myös toisen tunnetiloihin on. Varsinkin, kun se valta toimii toiseenkin suuntaan - hyvän mielen saa takaisin, haavat voideltua, oikeastaan helpommin kuin rikkoontumisen.

Mutta ei tosiaan kelpaa kaikille ei. Ehkä siinä lyö mieltymykset yhteen, tai masteri on vain itse vielä keskeneräisempi rikkinäinen ihminen...

Minä en pystyisi sessioimaan lainkaan tai tekemään mitään sellaisen D:n kanssa, joka ei osaisi ottaa huomioon juurikin näitä seikkoja.

Ja komppailen tätä. Tulipa tälläkin keskustelulla harvinaisen selväksi, että myös tällaiset näkökulmat leikeissä kannattaa keskustella oikein tarkoin läpi ennen kuin mitään tekee, ettei ikävästi vasta tilanteen eteen tullessa paljastu, ettei masterista olekaan kestämään hallittavansa tunteelliset reaktiot.

Sanoisin, että minulle henkinen masokismi ei ole mielen satuttamista, eikä vaarallista terveydellä leikkimistä, sillä no ensinnäkin ottaisin selvää, että tätä ylipäätään uskaltaa harrastaa kyseisen ihmisen kanssa, ja kun minulle kyse on nimenomaan puhdistautumisesta ja vapautumisesta. Tarkoitus on olla jälkeenpäin entistä ehompi. Mutta juu, pitäähän sitä olla aika masokisti, että sen prosessin kestää läpi

[swan]

Tulipa tälläkin keskustelulla harvinaisen selväksi, että myös tällaiset näkökulmat leikeissä kannattaa keskustella oikein tarkoin läpi ennen kuin mitään tekee, ettei ikävästi vasta tilanteen eteen tullessa paljastu, ettei masterista olekaan kestämään hallittavansa tunteelliset reaktiot.

Sanoisin, että minulle henkinen masokismi ei ole mielen satuttamista, eikä vaarallista terveydellä leikkimistä, sillä no ensinnäkin ottaisin selvää, että tätä ylipäätään uskaltaa harrastaa kyseisen ihmisen kanssa, ja kun minulle kyse on nimenomaan puhdistautumisesta ja vapautumisesta. Tarkoitus on olla jälkeenpäin entistä ehompi. Mutta juu, pitäähän sitä olla aika masokisti, että sen prosessin kestää läpi

Omasta mielestäni, vaikka bdsm:ssä kokematon olenkin, niin eikös noi tunnereaktiot ole ihan perusasioita, niiden kanssa "leikitään" ja ylipäätään ihmisillä on tunteet. Että jos ei itkemistä kestä, niin mitä sitten kestää? Raivoa?

On tullut täällä esiin dominovien taholta se, etteivät he mitään ajatustenlukijoita ja maagikkoja ole, joten miten sitten muutoin asiat selviävät kuin juttelemalla?
Kysyn kai tyhmiä.

(Katotaanko korteista?  :-D  )


Lisäys: entäs jos on vaan kokenut niin syviä tunteita,että ne on verrattavissa rakastumisen kaltaiseen olotilaan ja siksi kestää, vaikkei nyt niin hard core maso olisikaan? 

[Sarastuskävijä]

swanille

No näin minäkin olin alunperin ymmärtänyt. Mutta ei kai sitten kaikille. Tunteiden näyttäminen ja kokeminen on kivaa vain tietyissä rajoissa ja silleen. Ilmeisesti joillekin Hallitijaluonteille sopivat nuo toisessa keskustelussa pohditut roolisubit.

Dominoivan ei edes tarvitse olla ajatustenlukija, että onnistuisi. Perustarpeet ja luonteet selvitetään keskustelemalla. Ja itse leikin alkaessa erilaiset tunnereaktiot näkyvä ihmisessä todella selkeästi. Ja subina voi myös pyrkiä tähän sanattomaan viestintään. Se on oikeastaan olennainen osa koko leikkiä, että saa kerrottua tavalla tai toisella toiselle, että Nyt toimii. Lisäksi tilanteessa pystyy pitämään yllä melko avointa keskustelua. Sen voi ottaa myös tärkeäksi osaksi valta-asetelmaa. Monille kun asioiden ääneen sanominen on kynnys jo itsessään.

(Jos innostaa, niin kortitkin löytyy )

Lisäykseen... Kuulostaa ihan yhtälailla pätevältä kuin mikä tahansa muukin. Minäkin tunnun hakevani myös nimenomaan syvempään rakastumiseen verrattavissa olevia tunnetiloja bdsm:llä.

[swan]

Dominoivan ei edes tarvitse olla ajatustenlukija, että onnistuisi. Perustarpeet ja luonteet selvitetään keskustelemalla. Ja itse leikin alkaessa erilaiset tunnereaktiot näkyvä ihmisessä todella selkeästi. Ja subina voi myös pyrkiä tähän sanattomaan viestintään. Se on oikeastaan olennainen osa koko leikkiä, että saa kerrottua tavalla tai toisella toiselle, että Nyt toimii. Lisäksi tilanteessa pystyy pitämään yllä melko avointa keskustelua. Sen voi ottaa myös tärkeäksi osaksi valta-asetelmaa. Monille kun asioiden ääneen sanominen on kynnys jo itsessään.

Sanattomaan viestintään tarvitaan tietty pääasiassa läsnäolemista. Vaikea lukea, jos ei ole mitään mitä lukea paitsi hiljaisuus ja näkymättömyys..lue nyt siinä sitten..

En halunnut olla mitenkään ylimielinen tuossa,kyllä se keskustelu voi vaikeaa olla jos ei ole tottunut käymään sellaisia syystä tai toisesta. Ja ainahan on se fraasi leijumassa, "ettei suomalainen puhu eikä pussaa ja kun ne halaa, on kuin halot kolahtaisivat yhteen"   

[canopy]

Edellisten lisäyksiin pakko todeta, että itsellä olen huomannut hyvin paljon vaikuttavan myös sen, mitä tunnen minua alistavaa ihmistä kohtaan. Selläinen syvempi tunne siinä, "mind bondage" jos näin voisi sanoa, tekee koko hommasta sitä mitä haen. Erään kerran olikin tällainen suhde jonkin aikaa, ja mitä syvemmälle siihen arvostamisen ja miellyttämisen halun tunteeseen upposi, sitä paremmalle kaikki tuntui. Halu palvella, alistua ja taipua masterin tahtoon. Tietenkin pieni kiukuttelu tekee siitä vielä jännempää, mutta sitäkin tuli päästeltyä ilmoille vain jos oikeasti joku asia kiukutti tai suututti

[Sarastuskävijä]

canopy

Taitdan tietää mitä tarkoitat. Sellainen täydellinen, joka solulla palvomisen tila. "Hän on minulle niin jumalainen." Epäterveellinen, jos kyse olisi vain pelkästä tavallisesta ihmissuhteesta, mutta ah niin ihana tunne, kun sitä pääsee turvallisesti toteuttamaan tämän kautta.

Liittyy muuten myös tuohon juuri ylempänä mainittuun rakastumisen tunteeseen.

[Koo]

Minulle se on parhaimmillaan, että "hän tekee just miten haluan".. mitään henkilöpalvontaa ei mulla ole jutussa mukana.

[Sarastuskävijä]

Koo

Jep, tässä onkin kyseessä jo tosi voimakkaat tuntemukset.
Taitaa tulla nimenomaan voimakkuuksissa ja syvyyksissä pitkälti ihmisten mieltymysten erot. (Muistelen samalla Kahdenlaisia subeja -keskustelua ) Siis muiden yksityiskohtien lisäksi tietenkin. Mutta tällä saralla siis.

[surusilmat_hki]

En ole kokenut henkistä kipua vielä mutta uskoisin sen olevan tehokas keino päästää irti menneisyyden jutuista, kuten tuossa ylempänä jo sanottiinkin. Fyysisestä kivusta en nauti, mutta saan itseni sietämään sen jos kuvittelen että vierelläni on master, joka KÄSKEE kestämään kaiken...viimeksi käytin tätä kikkaa kun potkaisin jalkani johonkin huonekaluun ja pää meinasi ensin levitä kivusta (tuntoaistini ylireagoi), mutta sitten mieleni järkkäsi viereeni ihmisen, joka käski kestämään. Ja minähän tottelin.

[swan]

En ole kokenut henkistä kipua vielä mutta uskoisin sen olevan tehokas keino päästää irti menneisyyden jutuista, kuten tuossa ylempänä jo sanottiinkin. Fyysisestä kivusta en nauti, mutta saan itseni sietämään sen jos kuvittelen että vierelläni on master, joka KÄSKEE kestämään kaiken...viimeksi käytin tätä kikkaa kun potkaisin jalkani johonkin huonekaluun ja pää meinasi ensin levitä kivusta (tuntoaistini ylireagoi), mutta sitten mieleni järkkäsi viereeni ihmisen, joka käski kestämään. Ja minähän tottelin.

Mitähän ajattelis ja sanoisi mukaviisasta..

Jos tykkää kovasta henkisestä kivusta,kannattaa pyytää mitätöintiä,halveksuntaa,ivaa,välinpitämättömyyttä,rankkoja henkilökohtaisia loukkauksia,sitä kun tulet hylätyksi masterin ottaessa toisen sinun sijaan,täydellistä epävarmuutta ja tuo kaikki mielikuvituksissasi/ virtuaalina. Eli ei noin sentään.

Pidä sinä joku tolkku aina mukana etsinnöissäsi,sillä vaikka ajattelisi olevansa äärettömän kestävä,se voi olla harhaa tai ainakin joutua liian kauaksi itsestään. Tämä BDSM- "skene" ei ole mitenkään sen turvallisempi kuin jokin muu yhteisö 
Lisäys: joillekin tosin aihe on lähinnä ns. helpon seksin hakemista,mutta ehkä sinä parisuhteessa elävänä sellaiset havainnoit. Onnea matkaan

[surusilmat_hki]

Taisin jättää olennaisen osan pois vastauksestani, pahoittelen. Näin käy usein kun sormet eivät ehdi aivojen tahtiin...

Sanoin etten pidä fyysisestä kivusta, mutta se on vain osatotuus. Inhoan sitä hetkeä kun osuma tulee ja välittömästi sen jälkeen, mutta myöhemmin jomottava/kuumoittava kipu on kyllä mieleeni. Tänään kaaduin komeasti pihalla ja vaikka löinkin vain jalkani kevyesti, meinasin oksentaa kivusta (aistiyliherkkyys ). Mutta tästä pari minuuttia myöhemmin aloin nauttimaan jomotuksesta ja pienestä kirvelystä. Nyt kipu on todella heikkoa, mutta hyvältä se tuntuu edelleen.

Sellaista masteria en tahtoisi, joka leikkisi perusturvallisuudellani. Tiedän että jotkut nauttivat siitäkin, mutta minulla on aiheeseen liittyen oikea trauma (tulin hylätyksi lapsena useampaan otteeseen) eikä siinä ole mitään vitsikästä. Toisenlainen henkinen kipu on minun juttuni.