kysymys masokisteille

[Mr.Inathu]

Ajattelin alunperin, ettei minulla olisi paljoakaan annettavaa tähän ketjuun, kun en koe olevani kovinkaan vahvasti masokistinen persoona, mutta nyt kun ketjua on kasvanut, niin ehkäpä jotain sanottavaakin on muodostunut...

Omasta mielestäni henkinen alistuminen on täysin eri asia kuin fyysisestä kivusta nauttiminen.

Ei masokistin tarvitse olla mitenkään mieleltään alistuvainen ja vice versa. Monet nauttivat erilaisista lähteistä kumpuavasta kivusta ja sen luomasta kemikaalikoktailistaan, ymmärtämättä lainkaan olevansa jotankin "kinkyjä".

Samoin monet alistuvat persoonat eivät nauti fyysisestä kivusta, välttämättä edes alistamisen välineenä.

Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?

Mielestäni näistä(kään) asioista ei voi tehdä täydellistä laatikointia tai kaikille toimivaa yleispätevää sabluunaa. Voi vain antaa nimiä isommille laareille, pienempien laatikoiden jäädessä kovin tulkinnan varaisiksi.

Aloittajalle, en laittaisi omaa nautintoani tai sen etsimistä jonkin valmiin laatikoinnin tai standardoinnin varaan, vaan lähtisin avoimin mielin ja uskaliaasti tutkimusmatkalle kokeilemaan ja tunnustelemaan, mikä tuntuu hyvältä ja mitä taas ei. Ja sitten kun löytyy niitä hyviä tuntemuksia, niin kannattaa pysähtyä. Kokeilla uudelleen, ehkä vähän eri näkökulmista ja analysoida ja analysoida ja analysoida itseään ja tuntemuksiaan. Miksi tämä Minusta tuntuu tältä ja miksi tuo toinen tuolta. Etsiä syitä omiin tuntemuksiin itsestään ja omasta mielestään, kaikki netin hienot laatikoinnit unohtaen. Ja sitten vähitellen niitä löytyneitä syitä seuraamalla laajentaa tutkimusmatkailua uusille mielikuvitusta kutkuttaville alueille, uusien nautintojen perään...
Ja mikäs olisikaan tuon hauskempaa

Niin ja vielä tuohon kivulla murtamiseen...
Varsin suurta osaa ihmisistä ei voi murtaa pelkällä kivulla. Kipu itsessään murtaa vain harvan ihmisen. Pääosa murtuu täysin muista syistä, tyypillisesti se todellinen syy on tilanteeseen liittyvä epätoivo, epävarmuus tai hyvin yksinkertaisesti Smoothin esillenostama itsesuggestio. Ihminen päättää omassa päässään, ettei se taipuminen oikeastaan olekaan niin paha juttu tai ettei vaaditun asian tekemisen vältteleminen itseasiassa ole koetun kivun arvoista tms. Tälläisessä tilanteessa ihminen saadaan kyllä tekemään jokin haluttu asia, mutta alistumisen kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Tälläinen ihminen ei murtuisi tuossa tilanteessa itselleen "oikeasti" tärkeän asian kohdalla.

Sotilaallisessa tiedonhankinnassakin kivulla on vain pieni merkitys, kun taas todellisuuden hämärtämisellä ja epätoivoisuuden luomisella on siinä päärooli. Pelkällä kivulla saa henkisesti asiastaan varman ihmisen vain fyysisesti rikottua tai korkeintaan ajettua psykoosiin.

Tehokkain tapa murtaa ihminen henkisesti on käyttää ns. "pehmeitä keinoja", joista tehokkain on ihastumisen/rakastumisen väärinkäyttäminen tai pitkäaikaisen ja syvällisen henkisen luottamuksen pettäminen. Noissakin tavoissa todennäköisesti tärkeämpää on saada kohde toimimaan halutusti omien periaatteidensa vastaisesti, kuin varsinaisesti murtaa/henkisesti rikkoa tätä.

-Mr.Inathu

[pikkunen]

Näitä keskusteluja lukiessa tulee subille mieleen että mikä teille sadisteille oikein on riittävää alistumista?? Itse olen kokenut sessioissa murtumista ja periksiantamista, kivun sekä henkisen alistamisen kautta. Juuri tavalla jota Mr. Inathu kuvailee. Pääosa murtuu täysin muista syistä, tyypillisesti se todellinen syy on tilanteeseen liittyvä epätoivo, epävarmuus tai hyvin yksinkertaisesti Smoothin esillenostama itsesuggestio. Ihminen päättää omassa päässään, ettei se taipuminen oikeastaan olekaan niin paha juttu tai ettei vaaditun asian tekemisen vältteleminen itseasiassa ole koetun kivun arvoista tms. en siis olekaan oikeasti murtunut. No en tietenkään!!! Kysymyshän on vain sadomasokismista (= seksuaalinen poikkeavuus jossa mielihyvä saadaan kivun kokemisesta/tuottamisesta). Ei ihmisen murtamisesta oikeasti. Tuskin kenelläkään täällä on tarkoitustakaan murtaa subiaan oikeasti henkisesti ja saada siten elämäänsä mieleltään epätasapainoinen ihmisraunio.

Pointtini oli että miksi ihmeessä ihmisten seksuaalisia leikkejä pitää verrata armeijan kidutusmenetelmiin ym. natsien touhuihin kun ne ovat kuitenkin kaksi ihan eri maailmaa. Minun makuuhuoneeni ei ole mikään keskitysleiri vaikka koen rankkojakin sessioita niin henkisesti kuin fyysisestikin. Murrun sessiossa, mutta palaudun sen jälkeen taas omaksi itsekseni. Se on minulle ihan riittävää. Oikeaa henkistä murtumista en tahtoisi kokea. Toivoisin välillä vähän suhteellisuudentajua ihmisille.

[swan]

Omasta mielestäni henkinen alistuminen on täysin eri asia kuin fyysisestä kivusta nauttiminen.

Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?..
...
 kun taas todellisuuden hämärtämisellä ja epätoivoisuuden luomisella on siinä päärooli.

Onko mahdollistakaan kokonaan eristää toisistaan ihmisen fysiikkaa ja psyykkistä puolta tai onko se kovin tarpeen?

Jos minä en saa piiskaa vaikka toivoisin tai saisin vaikka en juuri silloin haluaisi,eikö kyse ole henkisestä kivusta jossain määrin? Alistuu pettymyksen tunteisiin Maaster kun päättää ja mun tulee totella,eli kohdata se ettei minun haluni mukaan mennä.

Itsensä kieltäminen alistuvalta,epätoivo ja todellisuuden hämärtyminen tosiaan vaikuttais rankoilta henkisen kivun aiheuttajilta.

Itse olen mietinnöissä tullut siihen tulokseen,että  jos henkinen kärsimykseni tuottaisi M:lle tyydytystä ja tietäisin sen,muuttuisi kärsimyksen ja kivun luonne huomattavasti. Jopa niin paljon,etten taida kehdata kuvailla asiaa  :-D 

[Mr.Inathu]

Itse olen mietinnöissä tullut siihen tulokseen,että  jos henkinen kärsimykseni tuottaisi M:lle tyydytystä ja tietäisin sen,muuttuisi kärsimyksen ja kivun luonne huomattavasti. Jopa niin paljon,etten taida kehdata kuvailla asiaa  :-D

Minkälainen on ihminen, joka nauttii tuottaessaan toiselle henkistä tuskaa?
Onko pettyminen henkistä kipua ja kuinka paljon pitää pettyä, jotta sen voi kokea kipuna?
Entä voiko pettymyksestä saada nautintoa?

Minusta henkistä tuskaa ei ole alistuvan alistaminen tai palveluhaluisen käyttäminen, mutta esimerkiksi fyysinen alistaminen ja hyväksikäyttö sellaiselle ihmiselle, joka ei sitä halua, kyllä aiheuttaisi henkistä tuskaa.

Kuinka paljon olet valmis kärsimään toisen nautinnon eteen kokien saavasi siitä yhä itse enemmän nautintoa, kuin investoit kärsimykseen?

-Mr.Inathu

[swan]

Itse olen mietinnöissä tullut siihen tulokseen,että  jos henkinen kärsimykseni tuottaisi M:lle tyydytystä ja tietäisin sen,muuttuisi kärsimyksen ja kivun luonne huomattavasti. Jopa niin paljon,etten taida kehdata kuvailla asiaa  :-D

Minkälainen on ihminen, joka nauttii tuottaessaan toiselle henkistä tuskaa?
Onko pettyminen henkistä kipua ja kuinka paljon pitää pettyä, jotta sen voi kokea kipuna?
Entä voiko pettymyksestä saada nautintoa?

Kuinka paljon olet valmis kärsimään toisen nautinnon eteen kokien saavasi siitä yhä itse enemmän nautintoa, kuin investoit kärsimykseen?

Samoin voisi kai kysyä,että mikä on ihminen joka piiskaa fyysisesti heikompaa monta tuntia?

Riippuu ehkä ihmisestä,että kuinka vähän tai paljon?

Toisen nautinto,jos rakastan ihmistä,on myös omani.
Jospa tuo ei ole "orjan" päätettävissä,että kuinka paljon tai kuinka vähän.
Itse en voi rajata noita, mielestäni,jos joskus vielä olen omistettu "orja". Olen aika pitkälle henkilö, jolla ei ole rajoja,mutta se ei ole mitenkään yksiselitteistä ja yksinkertaista,omasta mielestäni ainakaan  :-D

Kärsimys ja kipu ei kai ole se korkein päämäärä ja kaiken tarkoitus?

[TragedyForYou]

Kärsimys ja kipu ei kai ole se korkein päämäärä ja kaiken tarkoitus?

Tuota noin, voin vastata tähän vain omalta kannaltani: kyllä se minulle on. Mutta kuitenkin vain seksuaalisuuden kautta sekä sen että se kärsivä ja kipuileva osapuoli myös kokee sen seksuaalisena toimintana. Kahden kauppa.
Luvallinen satuttaminen ja toisen minulle lahjaksi antama kroppansa mitä saan käsitellä..varmasti se koskettaa myös korvienväliä koska jokainen meistä on psykofyysinen kokonaisuus.

[swan]

Kärsimys ja kipu ei kai ole se korkein päämäärä ja kaiken tarkoitus?

Tuota noin, voin vastata tähän vain omalta kannaltani: kyllä se minulle on. Mutta kuitenkin vain seksuaalisuuden kautta sekä sen että se kärsivä ja kipuileva osapuoli myös kokee sen seksuaalisena toimintana. Kahden kauppa.
Luvallinen satuttaminen ja toisen minulle lahjaksi antama kroppansa mitä saan käsitellä..varmasti se koskettaa myös korvienväliä koska jokainen meistä on psykofyysinen kokonaisuus.

Aivan.
 Ajattelen omalla kohdallani,että jos kipu ja kärsimys olisi korkein päämäärä, jatkaisin elämääni näin kuin se on,yksinäisenä ilman  D/M-suhdetta.

Varmaankin tavoite on liian korkea ja markkina-arvo ei riitä 24/7:ään,mutta vaikea on itseään muuttaa.
Voihan se ollakin,että päämäärä kirkastuu luostarissa,heh.

[orjamies]

Kärsimys ja kipu ei kai ole se korkein päämäärä ja kaiken tarkoitus?

Tuota noin, voin vastata tähän vain omalta kannaltani: kyllä se minulle on. Mutta kuitenkin vain seksuaalisuuden kautta sekä sen että se kärsivä ja kipuileva osapuoli myös kokee sen seksuaalisena toimintana. Kahden kauppa.
Luvallinen satuttaminen ja toisen minulle lahjaksi antama kroppansa mitä saan käsitellä..varmasti se koskettaa myös korvienväliä koska jokainen meistä on psykofyysinen kokonaisuus.

Aivan.
 Ajattelen omalla kohdallani,että jos kipu ja kärsimys olisi korkein päämäärä, jatkaisin elämääni näin kuin se on,yksinäisenä ilman  D/M-suhdetta.

Varmaankin tavoite on liian korkea ja markkina-arvo ei riitä 24/7:ään,mutta vaikea on itseään muuttaa.
Voihan se ollakin,että päämäärä kirkastuu luostarissa,heh.

luostarissa saa sitten luvalla harrastaa itseruoskintaa,saa vielä kirkkaamman kruunun

[swan]

luostarissa saa sitten luvalla harrastaa itseruoskintaa,saa vielä kirkkaamman kruunun

Nii-in. Leikkimielessä varmasti tuon laitoit, mutta itse en harrasta itseruoskintaa, enkä kruunuja kaipaa. Marttyyrien aikakausi taitaa olla ainakin ei-uskovien piirissä taaksejäänyttä historiaa..

(meneeköhän jo offtopikkiktjuun..)

[Koo]

Tähänkin soppaan isken lusikkani - eläköön pitkät pimeät illat

Kauhean paljon kaikki analysoivat hienosti kaikkea; minulle kipu on kipua mikä täytyy kestää koska haluan sen tunteen mikä tulee kivuntuottamisen jälkeen. Ei mitään sen korkealentoisempaa.

[BlackFairy]

Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?

-Mr.Inathu

Tää on musta kiinni juurikin siitä miten käsitteet käsittää. Minä käsitän näin: Onhan fyysistä kipuakin monen tasoista mutta kaikki se on "oikeaa" kipua. Neulalla tökkimisestä nauttiva voi kutsua itseään masokistiksi, vaikka tuskin nauttisi siitä että raajat nylsittäisiin irti ruosteisella sahalla. Samalla tapaa mielestäni häpeästä, pelosta tai mustasukkaisuudesta nautintoa saava voi olla henkinen masokisti vaikkei kukaan varmasti nauti läheisen ihmisen kuoleman tai sydänsurujen aiheuttamasta kivusta.

[Mr.Inathu]

Tää on musta kiinni juurikin siitä miten käsitteet käsittää. Minä käsitän näin: Onhan fyysistä kipuakin monen tasoista mutta kaikki se on "oikeaa" kipua. Neulalla tökkimisestä nauttiva voi kutsua itseään masokistiksi, vaikka tuskin nauttisi siitä että raajat nylsittäisiin irti ruosteisella sahalla. Samalla tapaa mielestäni häpeästä, pelosta tai mustasukkaisuudesta nautintoa saava voi olla henkinen masokisti vaikkei kukaan varmasti nauti läheisen ihmisen kuoleman tai sydänsurujen aiheuttamasta kivusta.

Niin, tuota minäkin juuri mietin. Itse kuitenkin päädyin siihen etten osaa lukea esim. häpeän tunnetta henkiseksi kivuksi. Mielestäni häpeä ei tunteenakaan "satu". Ei, se tuntuisi olevan jotain ihan "muuta"... Siksi heitinkin ilmaan kysymyksen siitä, onko olemassa henkistä kipua, josta voisi kyetä nauttimaan samalla tavoin seksuaalisesti virittyneenä kuin fyysisestä kivusta?

Ja Swankulle. Ei, kipu ei minun mielestäni missään tapauksessa ole mikään itseistarvo kinkyilyssä lainkaan. Oikein hyvää ja täyspainoista kinkyilyä voi harrastaa täysin ilman minkäänlaisia kivun tunteita tai edes niiden uhkaa.

Puhtaasti fyysisestä kivusta nauttimista voi olla hyvinkin pienellä henkisellä virikkeellä esim. pakkotoistoihin saakka viedyssä lihastreenissä. Tälläisessä tilanteessa pääosa nautinnosta tulee vain kivun tuottamista tuntemuksista, ei niinkään syvällisemmästä henkisestä kuviosta.

Lisäksi voi olla tilanteita ja henkilöitä, jotka nauttivat fyysisestä kivusta vihaten saman aikaisesti itseään kivusta nauttimisensa tähden. Eli fyysisestä kivusta nauttimista, joka aiheuttaa henkistä tuskaa, josta kuitenkaan ei osata/voida nauttia.

Toistan vielä uudelleen neuvoni, älä etsi valmista kaavaa kinkyilyyn. Etsi vain rohkeasti jostain langan pää ja aloita oma tutkimusmatkasi kartoittaaksesi se, mitä kinky juuri Sinulle merkitsee. Äläkä ajattele, että se on se, mitä D:si päättää kinkyilyn olevan. Ei se niin toimi, ei vaikka kuinka 24/7 orjattareksi haluaisit. Jokaisen on löydettävä oma kinkynsä

-Mr.Inathu

[swan]

Itse kuitenkin päädyin siihen etten osaa lukea esim. häpeän tunnetta henkiseksi kivuksi. Mielestäni häpeä ei tunteenakaan "satu". Ei, se tuntuisi olevan jotain ihan "muuta"...

Ja Swankulle. Ei, kipu ei minun mielestäni missään tapauksessa ole mikään itseistarvo kinkyilyssä lainkaan. Oikein hyvää ja täyspainoista kinkyilyä voi harrastaa täysin ilman minkäänlaisia kivun tunteita

Tavallaan rohkaisevaa ettei nämä asiat ole kristallinkirkkaita muillekaan,kokeneemmille siis.

Esimerkiksi häpeä omasta kropasta on tosiaan erityyppistä kipua,jonka kanssa on saattanut kamppailla vuosikausia. Se ei ole kai verrattavissa neulalla tökkimiseen,mutta kipua se mielestäni aiheutta,kroonista kipua,johon turtuukin osittain,mutta jotkut tilanteet aiheuttavat ehkä toisille kivun aktivoitumista hyvin suureksi.
Jos on opetettu ja oppinut,että seksuaalisuus ja vartalo on syntinen ynnä paha ja se pitää saada aisoihin. Tehkäämme se häpeän voimalla..

Mietin,että jos kivulla on jokin päämäärä ja tarkoitus,silloin se on ymmärrettävissä ja siihen suhtauu eri tavalla kuin järjettömään ja umpimähkäiseen..

Sekavia ajatuksia toisaalta,mutta ainahan sitä punaista lankaa koittaa löytää-
 

[Emily.]

Minulle masokismi (siis kivusta nauttiminen johon EI sisälly seksuaalsita merkitystä tai kiihottumista) on ain aollut osa elämää. Kipu on kivaa (pienissä, hallituissa määrin). Sen hallitseminen ja voittaminen antaa elämään juuri sitä suolaa mitä kaipaan.

Tämä piirteeni sekoitettiin itsetuhoisuuteen (no ok, saattoi ehkä silloin vähän ollakin). Nyt eräs ihana mies esitteli tämän maailman ja tarjoutui tuottamaan minulle kipua.

Koska olen aina itse hallinnun kivun määrää tuottamalla sitä itse, olen vielä hieman sekaisin näistä Masterin tuottamista tuntemuksista piiskalla ja sidonnoilla. Osittain minua kiehtoo tässäkin omien kipukynnysten löytäminen ja ylittäminen. Toisaalta voi sanoa, että ilman suurempaa sessiohömpötystä, on vaan helvetin kiihottavaa kun mies puree hartiaan nautinnon hetkellä. Purennasta lähtee pitkin selkää suorastaan orgastiset väreet(!!!). Mieheni on kin pureskellut minua vähemmän nautinnollisina hetkinä, jolloin on todennut kipukynnykseni olevan erittäin alhainen.

Ja nyt olen NIIIN löytänyt uuden genren; arvet. Koska sisällän jo nyt arpikudosta muista elämän kolhuista, en niitä lisää halua. Kuitenkin session jälkeiset mustelmat ja puremajäljet ovat jotain mitä kannan ylpeänä ja jotka "saattavat vähän vilahdella" vaatteideni alta. 

[I-me]

Omasta mielestäni henkinen alistuminen on täysin eri asia kuin fyysisestä kivusta nauttiminen.

Entä onko henkistä masokistia olemassakaan? Mitä on henkinen kipu? Ja nauttiiko kukaan puhtaasta henkisestä kivusta? Ovatko alistuminen, nöyryytys ja häpeä henkistä kipua vai jotain muuta. Omasta mielestäni ne eivät ole henkistä kipua. Ihminen joka on kokenut merkittävää henkistä kipua esim. läheisen menetyksen muodossa, tietää kyllä mitä henkinen kipu on. Kysynkin uudelleen, onko henkisiä masokisteja olemassa?

-Mr.Inathu

Tiivistin hiukan lainausta..

Kyllä, henkisiä masokisteja on, yksi sellainen ilmoittautuu täällä. Kun on kokenyt aitoa henkistä kipua menetyksen muodossa. Kun on rakentanut ympärilleen turvamuurin suojaamaan näitä kolhuja vastaan ja kun sitten huomaa saavansa samanlaisen tyydytyksen henkisen kivun kestämisestä ja sen voittamisesta kuin mitä fyysinen masokisti voi saada kestettyään oman kipuannoksensa.. Henkinen masokisti antautuu kerta toisensa jälkeen tilanteeseen jossa maailma revitään ympäriltä kappaleiksi (tai vaihtoehtoisesti tietoisesti tai tiedostamattaan takertuu henkistä tuskaa tuottavaan tilanteeseen/parisuhteeseen/tms). Henkisen masokistin kohdalla sessioilla ei niinkään pyritä viemään rajoja kauemmas ja kasvattamaan sietokykyä, vaan enemmänkin havahduttamaan ja murentamaan ne turruttavat suojamuurit jotta asioita voisi kokea herkemmin.