Baarin kannatusmaksut
Snadi, eikös toi ollut ihan selvä tanssikutsu
Kaikki riippuu vain siitä, kuinka pitkälle mennään. En siis puhu mukavasta makkaripiiskauksesta, vaan kaikesta siitä sairaastakin julmuudesta, millä ihmislajin edustajat ovat aikojen saatossa toisiaan piinanneet. Väitän edelleen, että kaikki murtuvat.
Kipukynnys ja kestokyky... Ihminen voi kestää hyvinkin ankaraa kipua, jos hän tietää, että sillä on tarkoitus. Serjeantin mukaan harjoittelemalla voi siis oppia olemaan välittämättä kivusta ja siinä voi päästä hyvinkin pitkälle. Ihmiset, jotka hyväksyvät kivun filosofisen asenteensa vuoksi, kestävät sen paremmin kuin ne, joiden luonto nousee sitä vastaan ja jotka pelkäävät sitä. Syvällisen uskon varassa elävät ihmiset omistavat juuri sellaisen filosofisen asenteen ja kiinnekohdan elämässä, ja se usko voi kohdistua mihin tahansa, mutta sen tulee olla ”vuoria siirtävää lajia” eli elämän tosiasioita isompi. Ydinseikka ei ole, ovatko nämä ihmiset uskossaan oikeassa vai eivät, tärkeä on heidän uskonsa vahvuus ja se voi olla täydellisen horjumaton.Toinen tekijä kivun kestävyyden kannalta on synnynnäinen ominaisuus, sinnikkyys tai itsepintaisuus. Myös kivun aiheuttamisen tapa merkitsee pakostakin jotain, ei sen vuoksi että jotkin toimitukset ovat tuskallisempia kun toiset, vaan koska joillakin asioilla on erityistä merkitystä joillekin ihmisille. Historia tuntee paljon ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti antautuneet alttiiksi äärimmäiselle kivulle jonkin erityisen asian vuoksi. Esimerkkinä toimikoon vaikka buddhalaiset munkit ja nunnat, jotka Vietnamissa ovat vapaaehtoisesti polttaneet itsensä kuoliaaksi bensiinillä, ovat sen todennäköisen ilmeisesti kestäneet tyynin mielin. Intensiiviset henkiset harjoitukset, joihin liittyy intensiivinen halu päästä tulokseen, voivat antaa tällaisen voiman.Tunnetaan myös käsite itsehypnoosi. Jos ihminen joutuu tilanteeseen jossa tapahtuu jatkuvaa pahoinpitelyä ja ruoskimista ja siihen joutuu alistumaan pitkäksi aikaa, siihen vaan tottuu. Näin tapahtui joillekin natsien keskitysleirien vangeille.
Harrastesadismissa en ole koskaan tavannut ketään, joka ei olisi murtunut, mutta otos on suhteellisen pieni ja subjektiivinen. Tästä ei siis voi vetää mitään kaikenkattavia yleistyksiä, tai kiveen kirjoitettavia johtopäätöksiä.
Yleistän kyllä. Olenpa vielä 100% varma siitä, että olen 99,99% oikeassa. Kaikki riippuu vain siitä, kuinka pitkälle mennään. En siis puhu mukavasta makkaripiiskauksesta, vaan kaikesta siitä sairaastakin julmuudesta, millä ihmislajin edustajat ovat aikojen saatossa toisiaan piinanneet. Väitän edelleen, että kaikki murtuvat.Harrastesadismissa en ole koskaan tavannut ketään, joka ei olisi murtunut, mutta otos on suhteellisen pieni ja subjektiivinen. Tästä ei siis voi vetää mitään kaikenkattavia yleistyksiä, tai kiveen kirjoitettavia johtopäätöksiä. Muokkaus, 0,99% lisäys lukuarvoon.
Lainaus käyttäjältä: Snadistisadisti - 11.11.2011, 13:48Kaikki riippuu vain siitä, kuinka pitkälle mennään. En siis puhu mukavasta makkaripiiskauksesta, vaan kaikesta siitä sairaastakin julmuudesta, millä ihmislajin edustajat ovat aikojen saatossa toisiaan piinanneet. Väitän edelleen, että kaikki murtuvat.En usko siihen, että "kaikki murtuvat". Lainailen aikaisempaa kirjoitustani tässä asiassa:Lainaus käyttäjältä: Smooth - 14.06.2011, 11:20Kipukynnys ja kestokyky... Ihminen voi kestää hyvinkin ankaraa kipua, jos hän tietää, että sillä on tarkoitus. Serjeantin mukaan harjoittelemalla voi siis oppia olemaan välittämättä kivusta ja siinä voi päästä hyvinkin pitkälle. Ihmiset, jotka hyväksyvät kivun filosofisen asenteensa vuoksi, kestävät sen paremmin kuin ne, joiden luonto nousee sitä vastaan ja jotka pelkäävät sitä. Syvällisen uskon varassa elävät ihmiset omistavat juuri sellaisen filosofisen asenteen ja kiinnekohdan elämässä, ja se usko voi kohdistua mihin tahansa, mutta sen tulee olla ”vuoria siirtävää lajia” eli elämän tosiasioita isompi. Ydinseikka ei ole, ovatko nämä ihmiset uskossaan oikeassa vai eivät, tärkeä on heidän uskonsa vahvuus ja se voi olla täydellisen horjumaton.Toinen tekijä kivun kestävyyden kannalta on synnynnäinen ominaisuus, sinnikkyys tai itsepintaisuus. Myös kivun aiheuttamisen tapa merkitsee pakostakin jotain, ei sen vuoksi että jotkin toimitukset ovat tuskallisempia kun toiset, vaan koska joillakin asioilla on erityistä merkitystä joillekin ihmisille. Historia tuntee paljon ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti antautuneet alttiiksi äärimmäiselle kivulle jonkin erityisen asian vuoksi. Esimerkkinä toimikoon vaikka buddhalaiset munkit ja nunnat, jotka Vietnamissa ovat vapaaehtoisesti polttaneet itsensä kuoliaaksi bensiinillä, ovat sen todennäköisen ilmeisesti kestäneet tyynin mielin. Intensiiviset henkiset harjoitukset, joihin liittyy intensiivinen halu päästä tulokseen, voivat antaa tällaisen voiman.Tunnetaan myös käsite itsehypnoosi. Jos ihminen joutuu tilanteeseen jossa tapahtuu jatkuvaa pahoinpitelyä ja ruoskimista ja siihen joutuu alistumaan pitkäksi aikaa, siihen vaan tottuu. Näin tapahtui joillekin natsien keskitysleirien vangeille.
Jokaikinen ihminen saadaan luopumaan vastarinnasta, jolla tämä vastustaa piinaajaansa. No juicy details, tällä kertaa. Mutta, kuten kirjoittaja mainitsee, silloin ei ole kyse kenenkään nautinnosta tai harrastuksesta, vaan siitä että yksilön tahto murretaan (esimerkiksi kiduttamalla) seurauksista piittaamatta.
Jos itkee kivusta, se ei ole vielä murtumista. Jos lyyhistyy maahan loppuunväsyneenä itkien ja vavisten, sekään ei ole vielä mielestäni murtumista.Mitä pään sisällä tapahtuu, sen tietää vain alistuva.
Jaa että mitäkö... No en varsinaisesti nauti kivusta. Mutta nautin sen tuottamasta euforian tunteesta, nautin siitä helpotuksesta että se loppuu. Nautin adrenaliini-/ja siitä seuraavasta endorfiiniryöpystä jonka kipu ja sen loppuminen saa aikaan, se tekee kivusta aina uudelleen kokemisen arvoista. Kipu itsessään ei mielestäni ole nautittavaa tai mielekästä. Mutta jos joku minua rääkännyt ei ole sillä mua märäksi saanut, huutaa hep Että näin.
Kirjoittaja
Aihe: kysymys masokisteille (Luettu 55074 kertaa)
