kysymys masokisteille

[swan]

Minusta kipu liittyy eläimelliseen vallankäyttöön ja on juuri sen vuoksi esim. sessiokäytössä erinomainen asia. Se nimenomaan muistuttaa arvovaltajärjestyksestä ja tekee siitä varsinkin ei-masokistille erittäin "todellista" leikkiä. Miellän itse kuitenkin, että myös masokistina sama tulee esiin joka tapauksessa. Senhän takia kivusta tykkää, että se menee niin yli tai menee niin syvälle ja vie aivan toiseen maailmaan. Voimakkaana, se saa myös aikaan eläimellisen pelon ja kunnioituksen sekaisen reaktion, jolloin tuntee ikään kuin kuuluvansa tälle kipua aiheuttavalle henkilölle. Tuntee, että henkilö määrää sinua, koska hänellä on valta tuottaa sinulle kipua mielin määrin.

Huh, tämän vuoksi esim. viihdyn täällä baarissa ja ylipäätään keskusteluissa. Aamen siis,vaikka en paljoa näistä tiedä.

[RigoriRasputin]

Valkoisen kanin viimeisimmästä kirjoituksesta päästäänkin jälleen kätevästi perustavaa laatua olevan kysymyksen äärelle.
Mistä tulee tarve nauttia kivusta. Senhän täytyy jollakin tapaa tukea lajin säilymistä. Luonto dokumenteissahan
näytetään kun esim. jotkut kissaeläimet parittelevat niin kumppanukset pureskelevat innokkaasti toisiaan. Pureskelu ei
varmaankaan edesauta jälkeläisen alulle panemista koska kikki saman lajin yksilöt eivät harrasta pureskelua parittelun aikana.
Jos siintä olisi hyötyä niin kaikki lajin yksilöt käyttäytyisivät samalla tavalla.
Onko tässä tapauksessa kysymyksessä evoluution harha askel, jolla ei ole merkitystä lajin säilymiselle, mutta kun se on niin mukavaa
joidenkin lajin jäsenten mielestä. Ja kun kaksi tällaista kumppania kohtaa niin "kipugeeni" siirtyy seuraavalle sukupolvelle.
Kysymyksessä on siis kissan niin kuin ihmisenkin osalta siintä että pelkkä orgasmi ei joillekin yksilöille riitä vaan kun sitä
terästää kivulla niin saa paljon enemmän. Vai meneekö se niin että kivusta tykkäävällä kollilla ei seiso jollei narttu ensin
pure ja näin ollen ainoa tapa että kinky kissat saa sukua jatkettua on löytää kinky kumppani jonka kanssa parittelu onnistuu.
Mene ja teidä hauskoja pohdintoja joka tapauksessa.

[pikkunen]

Pikkuisen täytyy löytyä masokistiakin itsestä, mutta kuitenkin enemmän subina kuin masokistina saan nautintoni kivusta sitä kautta kun olen alistettu sitä kokemaan. Rangaistuksen muodossa esimerkiksi. Kipu toimii hyvänä rangaistuksena, sillä yritän usein välttää sitä viimeiseen asti. Siinä vaiheessa kun on kivun aika, nautin enemmän tilanteen henkisestä puolesta. Siitä että minut on alistettu kokemaan jotain mitä en haluaisi kokea. Harvemmin onnistun saamaan nautintoni pelkästä kivusta ilman mitään syytä sen antamiselle. Pelkkä fyysisen kivun tuottaminen ilman henkistä alistamista jättää kylmäksi.

Varmaan siksi minua kiinnostaakin kovasti masokistien rankaiseminen. Kokevatko masokistit kivun rangaistuksena vai palkintona?? Ja miten oikeasti masokistia voi rangaista? Jättää piiskaamatta?  Enpä tahtoisi olla domme ja omistaa masokistinarttua. Vaikeaksi menisi.

[RigoriRasputin]

Varmaan siksi minua kiinnostaakin kovasti masokistien rankaiseminen. Kokevatko masokistit kivun rangaistuksena vai palkintona?? Ja miten oikeasti masokistia voi rangaista? Jättää piiskaamatta?  Enpä tahtoisi olla domme ja omistaa masokistinarttua. Vaikeaksi menisi.

Kun kipua saa sopivasti ja siinä muodossa kuin itse tykkää niin se on palkinto.
Kun antaa kipua mistä ei tykkää ja liian paljon niin se on rangaistus.

[orjamies]

Palkinto vai rangaistus  ? ikuinen kiista lienee melko sama onko kyseessä sub vai maso,kummallakin on rajansa ja käyttäisin sanaa rangastuspiiskauas,LadyWhip n jutuista jäänyt tuo termi mieleen,silloin kun haluaa vain rankaista käytetään sitä,eikä leikitä mitään kivaa jne,, palkkion napsahtaesssa saakohan näitä joku? =)  otetaan ne kivatkin osuudet mistä sub tykkää,ehkä jopa jätetään se pahin piiska pois,ei ehkä sovi masolle,,,.

[swan]

Kun kipua saa sopivasti ja siinä muodossa kuin itse tykkää niin se on palkinto.
Kun antaa kipua mistä ei tykkää ja liian paljon niin se on rangaistus.

Tuostakohan juontuu huudahdus  "mistä mua rangaistaan!?" 

Tämänkin ketjun perusteella arvelee olevansa enemmän supi/orjake kuin masokisti, mutta se sama vakiolause,että yksineläjän ja kokemattoman sittenkin vähän vaikea tietää.(möö)

[BlackFairy]

Mulle on kerran kumppani sanonut, että jos et nyt käyttäydy kunnolla niin et saa piiskaa. Oli henkisesti haastava paikka, myöntää että haluaa tehdä niin kuin toinen tahtoo, jotta saisi piiskaa. Kaikki kipu ei kuitenkaan ole nautinnollista.

Voiko olla henkinen masokisti olematta sub? Mua ei esim. kiinnosta nöyryytysjutut mitenkään hirveästi mutta jostain kumman syystä mustasukkaisuus on valtavan kiihottava tunne.

[Smooth]

Voiko olla henkinen masokisti olematta sub?

Miksei voisi.
Joskus oikein korpea kun on niin suoraviivaiset ne linjat: masokistin on oltava myös henkisesti subi ja alistuva.

Mitä enemmän täässä maastossa matkaan, sitä enemmän ns. "harmaata aluetta" on jossa sekoittuu vähän kaikki. Hyvä näin.

[Linnanneito]

Minulle tärkeintä on saada aikaan kahdenkeskinen luottamuksen tunne, ja tunne siitä, että D on henkisesti yläpuolellani ja sen arvoinen, että saatan Hänelle alistua turvallisesti. Olen siinä mielessä omituinen tapaus, että en herkästi (enkä hevilläkään) lähde antamaan oman olemiseni ja luottamukseni "lankoja" toiselle, ne pitää vaan ottaa tai ansaita. Kummallista puhetta subilta, ehkä. Meitä on moneen junaan. Onneksi.

Kipu saa tulla luottamuksen toteamisen jälkeen, saan siitä seksuaalisia kicksejä kun ei tarvitse ajatella muuta kuin kipua, kivun aaltoja, kuinka ja koska se tulee, toteutetaan ja miten pystyn sen kestämään. Loppujen lopuksi saattaa ihannetilanteessa tapahtua niin, että laukean pelkästä kivusta, sen psykofyysisestä vaikutuksesta ja endorfiineistä. Tai sitten pääsen tilaan, jota tässä kutsuttakoon "subspaceksi", tietty horrosmainen, nirvananomainen ihanan leijuva fiilis, jossa on läsnä vain kipuni ja minä.

Kivuilla on paljonkin eroa, itse nautin eniten pehmeästä, hiljalleen kovenevasta kivusta, joka sitten kliimaksin jälkeen "otetaan alas" pehmentämällä kipua pikku hiljaa lopetukseen saakka. Kivun vastaanottaminen on minulle enemmän kuitenkin henkinen tapahtuma kuin fyysinen. Toki ruumiini saa alistumaan hakkaamalla, mutta korvien väliäni ei koskaan. Oikeanlainen kipu antaa paljon, se on eheyttävä kokemus ja erittäin nautinnollinen. Onnistuneen kipukokemuksen jälkeen oloni on hyvin euforinen ja tuntuu siltä, että olisi juuri valloittanut vuoren. Saatan olla erittäin väsynyt ja hiukan sekaisinkin tullessani kivusta alas. Usein itken, mutta en kivusta, vaan siitä hyvän olon ja onnellisuuden tunteesta, jonka olen juuri kokenut.

[swan]

Masokisti,m,voi todella olla siis yksinkin. En ainakaan itse keksi henkisen kivun muodoista pahempaa kipua kuin yksinäisyys. Se repii silmät päästä ja pullauttaa sisukset pihalle,kuvakieltä käyttääkseni. ^

[misuli_n]

Masokismi on minul sitä, että sytyn kovasta piiskauksesta, ruoskinnasta. Tarve saada fyysistä kipua siten.

Se on myös rajojen hakemista ehkä, leikkiä sillä.

[Pandemonia]

Jaa että mitäkö... No en varsinaisesti nauti kivusta. Mutta nautin sen tuottamasta euforian tunteesta, nautin siitä helpotuksesta että se loppuu. Nautin adrenaliini-/ja siitä seuraavasta endorfiiniryöpystä jonka kipu ja sen loppuminen saa aikaan, se tekee kivusta aina uudelleen kokemisen arvoista. Kipu itsessään ei mielestäni ole nautittavaa tai mielekästä. Mutta jos joku minua rääkännyt ei ole sillä mua märäksi saanut, huutaa hep Että näin.

[Snadistisadisti]

Toki ruumiini saa alistumaan hakkaamalla, mutta korvien väliäni ei koskaan.

Luenpa tätä, kuin piru raamattua. Tämä kohta särähti, koska en usko sitä alkuunkaan. Kaikki murtuvat, myös henkisesti. Kenet tahansa saa rikki, kovimmankin ihmisen.

[Linnanneito]

Snadistisadisti: ei kannata yleistää. Emme asu kaikki samassa laatikossa, emmekä käytä samoja aivoja, vaikka subeista niin joskus ajatellaankin...

Terveisin se, joka kestää kipua kuin Kolmen Sepän patsas pulunpaskaa, mutta joka ei vielä ole saanut kunniaa murtua/alistua täysin henkisesti sadistin käsittelyssä 

[Snadistisadisti]

Yleistän kyllä. Olenpa vielä 100% varma siitä, että olen 99,99% oikeassa. Kaikki riippuu vain siitä, kuinka pitkälle mennään. En siis puhu mukavasta makkaripiiskauksesta, vaan kaikesta siitä sairaastakin julmuudesta, millä ihmislajin edustajat ovat aikojen saatossa toisiaan piinanneet. Väitän edelleen, että kaikki murtuvat.

Harrastesadismissa en ole koskaan tavannut ketään, joka ei olisi murtunut, mutta otos on suhteellisen pieni ja subjektiivinen. Tästä ei siis voi vetää mitään kaikenkattavia yleistyksiä, tai kiveen kirjoitettavia johtopäätöksiä.

Muokkaus, 0,99% lisäys lukuarvoon.