kysymys masokisteille

[swan]

Ehkä tätä aihetta on myllätty ja käsitelty vaikka kuinka paljon,mutta itsestäni olisi mukava kuulla,että millä tavoin masokismi käytännössä ja "ruohonjuuritasolla" ilmenee itsessänne.
Saatteko kiksejä vain fyysisestä kivusta vai henkisestä tai molemmista?

Olen paljon miettinyt asiaa omalla kohdallani ja todettava on että olen epävarma ja en tiedä paljoakaan omista rajoirta ja että mistä pitää ja nauttii.
Ainakaan en ole puhdasta ja kovaa piiskausta kokenut "nautintona" toistaiseksi.
Sellaisen asian olen tajuillut,että pidän kumppanin,siis sadistin läsnäoloa ja nautintoa  tärkeänä,tietoisutta siis että oma kipuni tyydyttää toista ja että sen näkisi ja kokisi tilanteessa.
Näin ei toki nyt ole.

Aloituksessa itsekkäitä motiiveja,tietenkin,mutta kukapa paremmin auttaa asioiden hahmottamisessa kuin toinen ihminen ja erilaiset näkemykset ja kokemukset  tästäkin aiheesta.

Ajoittain sitä on aika hukassa  yksin mietteineen ja epäilee kaikkea

Muutkin voivat kommentoida ilman muuta,jos tulee jotain mieleen   

[kuuliainen]

Saatteko kiksejä vain fyysisestä kivusta vai henkisestä tai molemmista?

Kiksejä saan alistumisesta , avuttomaksi sidottuna/kahlehdittuna olemisesta, monista fetisseistä ja fyysisestä kivusta sekä erityisesti D:n nautinnosta. D:n nautinnolla en tarkoita pelkästään laukeamista, vaan D:sta välittyvää halua & tekemisen iloa alistaa ja kiusata subiansa.

Omat rajat ja nautintoa tuottavat asiat muuttuvat ajanoloon , jos D innolla koettelee subin rajoja niin laadullisesti kuin määrällisestikin. Esimerkkinä itse en ole kovan piiskauksen fani, mutta siinäkin rajat hiljalleen siirtyvät kohti ankarampaa suuntaa. D:n pitää aktiivisesti tutkailla subin tuntoja/rajoja ja vastaavasti subin pitää antaa palautetta D:lle. Kerran kieltolistalla olleet asiat voivat sessioiden kehittyessä hyvinkin siirtyä niihin kaikkein kiihottavimpiin asioihin.

En tuota sen paremmin osaa analysoida , mutta tehdään sitä mikä molemmista kiihottavalle&hyvälle tuntuu juuri sillä kertaa -  ei tätä liialla miettimisellä kannata pilata 

[orjamies]

olen sub/maso mutta vastaan silti. yhdidtelmästä kunpikaan ei toimi yksin.

[misuli_n]

,

[Oranssilyhty]

Kai olen siinä erilainen masokisti, että minulle fyysinenkipu on ainoaa kipua mihin reagoin, enkä koe että henkisellä puolella masokistisuudella olisi mitään tekemistä sen kanssa minkä miellän masokismiksi, henkisellä puolella homma menee sitten alistumiseksi tai nöyryytykseksi mitä en itse liitä masokismiin. Eri asia sitten arkikielisempi puhe missä itselleen ikäviä asioita siitä huolimatta tekevää voidaan nimittä henkiseksi masokistiksi.

[PinkCat]

Helppo vastata. Vain fyysisestä.
Koen että henkiset asiat liittyy nimenomaan alistumiseen eli subeihin, ja kun en itse oikein koe sitä omana juttuna, mulle kelpaa fyysinen kipu.

[viana]

Tämä onkin monimutkainen juttu. Pohdin tätä itsekin, mutta hieman toisesta vinkkelistä. Sivuaa kuitenkin tätä aloitusta, joten avaudunpa sitten tästä(kin).

Minä saan nautintoa fyysisestä kivusta, mutta myös siitä, että kipuni tuottaa nautintoa toiselle. Ainakin vielä olen kaivannut, että tämä kipu yhdistyy vain ja ainoastaan hellyyteen ja turvaan, ja ettei siihen liity julmaa henkistä kohtelua.  Minä kuulun niihin, jotka eivät sitä kestä kovinkaan hyvin, tai kaipaa: minua saa alistaa, minulta saa vaatia paljon, mutta se pitää tehdä rakastavassa ja hellässä hengessä Tämä on sitä positiivista masokismiani, se mikä ei ole tuhoavaa, sitä mikä rikastuttaa elämääni.

Alistumista en osaa mieltää henkiseksi masokismiksi, se on ihan oma juttunsa minulle.

Se "huono" masokismini näkyy arkielämässä, tai ainakin näkyi ennen. Nykyään pidän sen hyvinkin omana tietonani, mutta on se edelleen läsnä: itseni rankaiseminen (ehkä jopa tuhoaminen) eri tavoin, henkisestä kivusta nauttiminen, ja itsensä laittaminen tilanteisiin, jossa tuota henkistä kipua pääsee/joutuu nauttimaan. Tästä nyt yritetään kovasti rimpuilla eroon, ja uskonkin, että olen saanut jossain määrin suitsittua tätä alistuvuuden ja masokistisuuden pimeämpää puoltani ensisijaisesti positiiviseksi asiaksi, jota toteutan vain tietyssä kontekstissa ja rajoissa.

Olen miettinyt, että aloittaisin keskustelun tästä aiheesta, koska on varmasti muitakin, joiden alistuminen, masokismi tai muut kinkyydet ovat paitsi vahvuuksia, myös muille elämänaluiella ongelmia aiheuttavia asioita. Ehkäpä joku päivä saan aikaiseksi.

Toivottavasti ei mennyt täysin OT. Rönsyily on paheeni.

[swan]

Tämä onkin monimutkainen juttu.

Olen miettinyt, että aloittaisin keskustelun tästä aiheesta, koska on varmasti muitakin, joiden alistuminen, masokismi tai muut kinkyydet ovat paitsi vahvuuksia, myös muille elämänaluiella ongelmia aiheuttavia asioita.

Niinpä. Mielestäni liittyy kuitenkin niin aiheeseen,että voi tässäkin kommentoida ja keskustella.

Omalla kohdalla myös tuota "käänteistä masokismia",joka vaikeuttaa varmasti mahd. suhdetta.

Olen toisaalta henkisesti äärettömän vahva,mutta sitten on niitä mustia pisteitä,joita tökkäämällå saa sekunnissa polvilleen ja  pois tolaltaan.

Voiko silti olla rikkaus,että olemme erilaisia,heikkouksinemmekin ja juuri siksi?

Mun mielestä ei voi olla julmuutta ilman välittämistä tai onhan sitä paljon ja liikaa,mutta se ei ole SM:ää vaan pelkkää julmuutta ja tuhoamista-

[mauje]

Kipu on voimakas aistimus ja muodostaa tehokkaan vastaparin hellyydelle...näiden yhdistelmä on fyysisenä aistimuksena kiinnostava. Kipua on monentyyppistä ihan fyysisenä aistimuksena, se miksi niistä sitten jotkut ovat jonkinlaista suurta herkkua... .
Endorfiineista en nyt jauha tässä enempää kuin sen että kivat pöllyt siinä saa, ei aina mutta usein...eikä tule kaljamahaa
Ehkä minua eniten kiehtoo se miten nopeasti kipu herättää jonkin osan eläimellisestä puolesta, sen osan joka on osa henkiinjäämiskoneistoa...jonkin hyvin voimakkaan ja pysäyttämättömän, sen joka puskee eteenpäin vaikka repeytyisi kappaleiksi. Se kykenee jatkamaan silloinkin kun "se pehmo nössö" olisi valmis antamaan periksi vastoinkäymisille. Fyysinen kipu sessiossa on...jonkinlaista verryttelyä jota tuo Pedon Sielu kaipaa ettei pitkästyisi ja etsisi jotain muuta huvitusta. Lisäksi...tuossa mielentilassa on mahdollista jyrätä joitakin henkisen puolen Tuskan lonkeroita tai mitä hyvänsä ne ovatkaan...nähdä selvemmin itsensä ja erottaa se mikä on tarpeetonta kuonaa sisällä...raastaa ja repiä se kaikki kappaleiksi...
Kovin itsekkäät motiivit sinänsä...mutta päällepäin yritän pitää huvittavat reaktiot pinnalla mahdollisimman pitkään jotta toinen saisi huvinsa. Ja onhan siinä kiva nauraa itselleen samalla
Henkisestä kivusta en niin välitä...se on pikemmin jotakin mistä pyrin pääsemään eroon.
Epäilemättä saman tuloksen voisi ainakin osittain saavuttaa vaikkapa juoksulenkillä...mutta pervoilla on pervot keinot

[misuli_n]

,

[subula]

en ole koskaan ajatellut että sessiossa olisi henkistä kipua. Mutta fyysisen kivun kestämisen kautta tulee henkisiä voimakkaita tunnetiloja. Minun kohdallani kipu on aina alistumista koska en ole maso luonteeltani vaikka piiskaa kerjäänkin. Suoranainen psyykkinen kipu on taas jotakin todella negatiivista enkä halua kokea sellaista sessiossa tai suhteissa. Fyysisen kivun kautta saavutetut psyykkiset tuntemukset ovat minulle ei asia kuin psyykkinen kipu.

En nauti sinänsä kivusta vaan niistä tunteista mitä se aiheuttaa

[RigoriRasputin]

Itse haen masokismilla sitä unen omaista tillaa, transsia tai jopa korkeampaa tietoisuuden tasoa jonka joskus session
lopulla voi saavuttaa. Sen voi saavuttaa ikävä kyllä vain ani arvoin.
Miten olen sinne matkannut?

Siihen tarvitaa kaksi ihmistä, yksin sinne ei pääse vaikka keho olisi täynnä nipistimiä venyttimiä ja sun
muita härpäkkeitä, kipu tuntuu lähinnä vastenmieliseltä.
Mutta kun on ripustettu käsistä katto kukkuun, eikä enää pääse itse pois, on luovuttanut päätäntävallan
omasta kehosta toiselle. Se on jutun henkinen puoli, mutta ei sitä koe puhtaaksi alistamiseksi/alistumiseksi.

Sitten mitä kipuun tulee, senkin matkan pitää olla pitkä.  Jos heti alussa lyödään ensimmäinen lyönti takapuoleen
rottingilla niin että tulee sinipunainen verta tihkuva mustelma niin matka on katkennut siihen.
Kun kehon käsittely aloitetaan kevyellä hapsupiiskalla siirtyen jäykempisäikeisten piiskojen ja ratsupiiskan jälkeen
siihen rottinkiin jolla nyt vedetään ne verta tihkuvat viirut ympäri kehoa.
Niin ollaan jo yli matkan puolivälin.

Sitten kun vielä ruumis koristellaan jäykkäjousisilla pyykkipojilla verhotangon lipseillä sun muilla
ja lopuksi kivekset ja nännit, niin ollaan jo lähellä määränpäätä.

Sitten jäljellä ei ole enää kuin hivelevän kaunis, puhdas kipu.
Ja nyt jos oikein hyvin käy, aikansa roikuttuaan, myöskin kipu häviää
eikä jäljellä ole enää mitää, ei mitään.
Tietoisuus on jossakin, jossakin mitä ei voi sanoin kuvata.

Kai sinne jotkut itämaiset munkit pääsee meditoimallakin mutta matka ei varmaankaan
ole yhtä mielenkiintoinen ja nautinnollinen kuin miten sen paatunut masokisti tekee.

Ja vaikka ei aina päämäärää savutakkaan niin matka jo sinäsä on aina kokemisen arvoinen.

Ai niin se kysymyt "ruohonjuuritasolla"
Kyllä se henkinen avuttomuus (en sanoisi sitä alistumiseksi) on
ensiarvoisen tärkeää.
Elikkäs henkinen ja fyysinen täytyy kohdata sopivalla tavalla että päämäärän voi saavuttaa......

[Glori]

Sitten jäljellä ei ole enää kuin hivelevän kaunis, puhdas kipu.
Ja nyt jos oikein hyvin käy, aikansa roikuttuaan, myöskin kipu häviää
eikä jäljellä ole enää mitää, ei mitään.
Tietoisuus on jossakin, jossakin mitä ei voi sanoin kuvata.

T ä m ä oli upeasti ilmaistu. Voisinpa antaa juuri tuon tilan omalleni. Se on ollut pitkään haaveeni, mutta tie sinne on pitkä. Se vaatii minulta oman uskallukseni ylittämistä ennen kuin saan subini tuonne vietyä. Onneksi meillä ei ole kiire. Suunta ja päämäärä on, vähitellen yhdessä sinnepäin.

[subula]

Itse haen masokismilla sitä unen omaista tillaa, transsia tai jopa korkeampaa tietoisuuden tasoa jonka joskus session
lopulla voi saavuttaa. Sen voi saavuttaa ikävä kyllä vain ani arvoin.
Miten olen sinne matkannut?

Siihen tarvitaa kaksi ihmistä, yksin sinne ei pääse vaikka keho olisi täynnä nipistimiä venyttimiä ja sun
muita härpäkkeitä, kipu tuntuu lähinnä vastenmieliseltä.
Mutta kun on ripustettu käsistä katto kukkuun, eikä enää pääse itse pois, on luovuttanut päätäntävallan
omasta kehosta toiselle. Se on jutun henkinen puoli, mutta ei sitä koe puhtaaksi alistamiseksi/alistumiseksi.

Sitten mitä kipuun tulee, senkin matkan pitää olla pitkä.  Jos heti alussa lyödään ensimmäinen lyönti takapuoleen
rottingilla niin että tulee sinipunainen verta tihkuva mustelma niin matka on katkennut siihen.
Kun kehon käsittely aloitetaan kevyellä hapsupiiskalla siirtyen jäykempisäikeisten piiskojen ja ratsupiiskan jälkeen
siihen rottinkiin jolla nyt vedetään ne verta tihkuvat viirut ympäri kehoa.
Niin ollaan jo yli matkan puolivälin.

Sitten kun vielä ruumis koristellaan jäykkäjousisilla pyykkipojilla verhotangon lipseillä sun muilla
ja lopuksi kivekset ja nännit, niin ollaan jo lähellä määränpäätä.

Sitten jäljellä ei ole enää kuin hivelevän kaunis, puhdas kipu.
Ja nyt jos oikein hyvin käy, aikansa roikuttuaan, myöskin kipu häviää
eikä jäljellä ole enää mitää, ei mitään.
Tietoisuus on jossakin, jossakin mitä ei voi sanoin kuvata.

Kai sinne jotkut itämaiset munkit pääsee meditoimallakin mutta matka ei varmaankaan
ole yhtä mielenkiintoinen ja nautinnollinen kuin miten sen paatunut masokisti tekee.

Ja vaikka ei aina päämäärää savutakkaan niin matka jo sinäsä on aina kokemisen arvoinen.

Ai niin se kysymyt "ruohonjuuritasolla"
Kyllä se henkinen avuttomuus (en sanoisi sitä alistumiseksi) on
ensiarvoisen tärkeää.
Elikkäs henkinen ja fyysinen täytyy kohdata sopivalla tavalla että päämäärän voi saavuttaa......

Tää oli niiiin kauniisti muotoiltu etten ehkä osaa sitä enää itse paremmin selittään. Eniten kyllä vituttaa jos kipua tulee juuri tuohon rajalle että ei pääse siitä yli. Jää vain huudot ja väkisin vääntämisen maku. Pitää olla tarpeeksi kova ja pitkäkestoinen kipuaistimus että sen yli voi päästä. Näin mulla. Mutta Komppaan todellakin Rasputinia!

[Lady Whip]

Kyllä, olen samaa mieltä.
Kokemus narttuna ja masokistina oikean ihmisen käsissä tunne on kuin unta. Alussa kipua kivun päälle joka pikkuhiljaa muuttuu seesteiseksi hehkuksi.

Dommena ja sadistina taas haluan viedä hiljalleen kivun maailmaan. Aikaa tähän täytyy varata paljon. Välineitä joiden tuntu iholla on jokaisella erilainen. Näihin hetkiin haluan liittää myös lähellä olemisen, koskettamisen, katseen, intensiteetin, tunnelman ja myös toisinaan oikeanlaisen musiikin.
Pari tuntia on hyvä aika jolla olen saanut toivomani lopputuloksen.