Leikkiä vai totta

[Kolumnisti]

Leikkiä vai totta

Kauan sitten eräällä mummolareissulla pikkusiskoni ehdotti uutta leikkiä: ”Leikitään, että ollaan köyhiä lapsia, jotka asuu kaatopaikalla.” Minä ja serkukset ihmettelimme nelivuotiaan ideaa, selitys oli, että ihania aarteita löytyy helpommin ladosta sillai, ja syömään meneminen voidaan ottaa nautinnon kannalta, eikä ikävänä leikin keskeytymisenä. Joten me isommat pelasimme mukana, ja kyllä se toimi: letut ja mansikkahillo olivat makeampia kuin yleensä. Leikistä tuli suosittu, se sai vuosien varrella uusia muotoja. Itse vanhenin liikaa, enkä ollut enää mukana.
 
Lopulta, kun jonain kesänä likanaamaiset ”kaatopaikkalaiset” olivat lähteneet kerjuulle pyytämään voileipää vähän kauempana olevaan taloon, yksi serkuista auttaen saksilla vaatteidensa repaleisuutta, leikille pantiin kuitenkin stoppi. Puhelimet toimivat maallakin, eikä maaseudun perinteistä kulissien ylläpitoa saa kyseenalaistaa. Koko porukka määrättiin pihasta poistumiskieltoon loppulomaksi. Toimiko se? No ainakaan kukaan ei jäänyt kiinni.

Tämä muistuu ajoittain mieleen, kun näkee keskustelua siitä, että BDSM-skenen sadismi on vähemmän totta kuin oikea sadismi. Tietenkin. Koska oikea sadismi ei enää olisikaan kellekään kivaa, sen enempää kuin oikeasti kaatopaikalla kaivelu henkensä pitimiksi. Leikkinä se voi kuitenkin tarjota .. niin.. tiedätte kyllä.

Silti aina jää jäljelle se pieni nelivuotiaankin haaveilema seikka. Jos sadismi ja dominointi olisi aidompaa, nautinnot olisivat ehkä aidompia. Ja samaan liittyen: pahikset nyt vaan ovat jännittävämpiä kuin hyvikset.

Kuka haluaisi tylsän valkoisen ritarin, jos voi saada harmaan tai mustan. Sellaisen, joka sopivasti vilauttaa pimeää puolta. Ainut harmi vain, että jos hänet oikeasti saa omakseen, myös hän lakkaa olemasta tavoittamaton ja jännittävä. Ehkä pahiksen kanssa oleminen onkin parhaimmillaan tiettyyn aikaan ja paikkaan kuuluvana leikkinä, johon sillä hetkellä uskotaan kaikella vakavuudella, mutta mitä ei yritetä riuhtoa mukaan arkeen?

Tosin silti jää se ikuinen arvoitus. Miksi ihmiset rakastuvat renttuihin, hyväksikäyttäjiin, väkivaltaisiin narsisteihin? Johtuuko se samasta kuin se, että he rakastuvat myös aivottomiin pissiksiin, rahanahneisiin syöjättäriin ja parantumattomiin pettäjiin? Ilmeisesti rakastuminen ja hullaantuminen ei kysy järkeä, kun etsii jotain tiettyä itselle toimivaa seikkaa. Kun sen löytää, hetken ainakin arki on sunnuntaita ja alistuminen aidompaa kuin koskaan, mustelmat sinisempiä kuin ikinä, ja koko tunneskaala heiluu pään sisällä estäen selvän näkemisen, harkinnan, ja oikeastaan kaiken muun?

Sitten kun järki palaa pätkittäin (ehkä ei ikinä?), muut nyökyttelevät vahingoniloisena ja ehkä hiukan salaa kateellisina: mitäs läksit, olisihan se pitänyt tietää. Mutta kun ei sillä hetkellä voinut tietää muusta kuin siitä, että tämä on jotain aitoa, todellista. Jotain mitä hienoilla sanoilla puhuvat kesyyntyneet masterit ja dommet eivät voi tarjota, vaikka yrittäisivät. Voiko sanoa eläneensä, jos ei ole koskaan vauhdin ja vaaran huumassa tehnyt mitään tyhmää?

Lähes yhtä ikuinen kysymys dominoiville hyviksille: Mitä hyviä puolia on siinä, että on sellainen lähestulkoon lawfull ja omasta mielestään tosi good, verrattuna siihen, että olisi se subinsa päiväunien chaotic evil? Jos pahikset vievät parhaat päältä ainakin hetkeksi? Ja sitten saa korjailla muiden tekemiä tuhoja? Jos oma osuus pahimmillaan on olla vain turvasatama ja lepopaikka kahden virhevalinnan välissä. Riittääkö se, että niin on oikein ja moraalista?
 
Omasta mielestäni sen on riitettävä, koska jotkut vaihtoehdot sulkevat pois toisensa. Ainakin aitoina ja oikeina. Ja koska itsensä kanssa pitää pystyä elämään. Mutta on se silti ihan väärin, että moraalisuudesta ei saa mitalia, että se on se perusoletus vasta. Kuitenkin pimeä puoli houkuttaa välillä. Joskus olisi kivaa olla sellainen arvaamaton ja julma ja oikukas. Eikä se kartanokaan olisi huono asia. Mutta sitten taas muistan kuinka kivaa on, kun subit säilyvät ehjinä vuosia, ja päätän julmistella heidän mielikseen vain hetken, ettei tule tavaksi sentään. Ehkä kuitenkin sunnuntaina. Varokaa vain.

Vir

[TragedyForYou]

En osaa tähän enää edes mitään järkevää lisätä vaan sydämiä senkin edestä 
Itsekin koen noi odotukset ja todellisuuden/fantasian erot haasteellisina. Miten olla oma itsensä ja silti olla tarpeeksi julma ja häikäilemätön.
Olen ratkaissut ongelman sillä, että olen vain oma itseni, hyvässä ja pahassa. Jos jonkun illuusiot siitä sortuu niin se on voi voi, jos ei kestä minua ihmisenä. Silti yllättää itsensä aika ajoin miettimästä, että mitä ihmettä minulta oikein odotetaan..ja miksi. Ei kai siitä koskaan täysin pääse eroon. 

[windmillsw]

Olipa kiva ajatuksia herättävä kolumni.

Lapsille kaikki leikki on totta ja työtä. vaikkakin siinä erotetaan totuus ja leikkielämä.
Varmasti samaa heittäytymistä kaivattaisiin aikuisiltakin, tällä tarkoitan vanilijaelämän totisuutta.
Heittäytymistä me voimme onneksemme harjoitella ja saamme nauttia seikkailuista, jotka sillä hetkellä ovat myös leikin ja fantasian rajoilla liukumista.

Itse äitinä muistan kuinka lapsen hoidon haasteet tekivät minusta hetkeksi totisen ja liiankin vastuullisen äidin.
Silloin ymmärsin, miten vastuu voi tehdä vakavaksi.
Parisuhde on monien lapsiperheiden kohdalla haasteen edessä, että miten iloa ja voimaa tarvitaan vastuullisen kuorman kanssa.
Leikki luo siivet seikkailuun ja iloon, aivan kuten lapsillakin.
Ja leikki on aivan totta.
Sen avulla me toteutamme itseämme - koko elämämme ajan.

[Kettu vinossa]

Tuohon "ikuiseen arvoitukseen" kommentoin. Muistan kun edellisessä parisuhteessani minulta usein kysyttiin, miksi seurustelen kumppanin kanssa joka kohtelee minua huonosti. Vastasin siihen aina vain, että "koska minä rakastan häntä". Aina kun harkitsin suhteesta pois lähtemistä, muistini täytti ne kaikki syyt, miksi aikoinaan rakastuin kumppaniini. Vaikka suurin osa ajasta suhde meni päin helvettiä, niin välillä siinä oli hienoja, joskin lyhyitä hetkiä, jolloin puolisoni oli se vanha kunnon oma itsensä, maailman ihanin ihminen joka hän oli pidemmän aikaa parisuhteen alussa. Uskoin, että jos tarpeeksi kärsivällisesti pysyn hänen kanssaan yhdessä, vielä joskus hän muuttuu kokonaan takaisin siksi upeaksi ihmiseksi johon rakastuin. Suhteen päätyttyä opin katkerimman kautta, ettei toista ihmistä voi muuttaa, rakastipa häntä miten paljon tahansa.

[-katy-]

Paljon ajatuksia ja rankkoja tunteita herättävä aihe. Tänään ei jaksa niistä kirjoittaa ja ehkä joistain jutuista olisikin parempi puhua yksityisemmin.

Mietin vaan sitäkin,että onko se jokin sääntö ennemmin kuin poikkeus,että aina pitää joidenkin mennä "rikki". Se on niin surullista.

[Normandie]

Itselleni sadismi ja masokismi ovat totta. En leiki sitä, vaan elän. Tietenkin tietyillä rajoilla ja ehdoilla. Järjellä. Se raja meillä molemmilla menee siinä, että pysyvää vammaa minulle ei tule. Ei siinä olisi enää nautintoa. En usko, että sadistinen ihminen haluaa lopullisesti jotakin hajottaa, koska silloin se pitäisi korjata ja siihen menisi aikaa. Ellei sitten sadistisuuttaan heittäisi minua hajonneena, tarpeettomana roskikseen?

Näin siis tämän hetken todellisessa elämässä. Joskus olen miettinyt, mitä silloin tapahtuisi, jos olosuhteet muuttuisivat huomattavasti. Poikkeusolosuhteet, jolloin turvallinen peruselämä ympäristöineen murtuisi. Jolloin sadismi saisi suuremman kasvualustan elää ja purkautua rajumpana. Mikä silloin muuttuisi ja miten? Uskon, että kyllä se muuttuisi. Aioin kirjoittaa, että puhdas sadismi tulisi hetkeksi jäädäkseen. En kuitenkaan kirjoita, koska en tiedä mitä puhdas sadismi on. Mitä se on?

Haluaisin kuitenkin jonakin päivänä päästä kerrostaloympäristöstä pois, jonnekin metsän laitamille, pimeään. Sinne syrjään, pois kuulevien korvien ja näkevien silmien kuorruttamasta maailmasta kohtaamaan rajumman sadismin. Ottamaan vastaan masokistin nautinnon ja ymmärtämään vielä paremmin omaa itseäni ja toisaalta sadismia siinä toisessa.

Jotakin kai tälläistä. Leikkiä vai totta - hämärtyneet rajaviivat, toden varjolla, elämän kauniina rujoutena.

 

[hiz]

Aioin kirjoittaa, että puhdas sadismi tulisi hetkeksi jäädäkseen. En kuitenkaan kirjoita, koska en tiedä mitä puhdas sadismi on. Mitä se on?

Minusta puhdas sadismi on se mistä oli sairasluokituskin, se, missä sadisti ei välitä siitä onko kohde maso vai ei ja selviääkö se ikinä sadistin kohtelusta vai ei. En oikein näe sellaisen uhriksi joutumisen millään tavalla kiihottavana, minulla ei ole niin kovaa itsetuhoviettiä. Eikä se ole enää bdsmää niinkun minä sen ymmärrän, vaan ihan puhdasta kidutusta ja ehkä puhtaimmillaan hengiltäottamista. Vaikka puhdas sadisti kai mielummiin jättäisi uhrin juuri ja juuri henkiin, jotta uhrin kärsimys maksimoituisi.

[Fixx]

Aioin kirjoittaa, että puhdas sadismi tulisi hetkeksi jäädäkseen. En kuitenkaan kirjoita, koska en tiedä mitä puhdas sadismi on. Mitä se on?

Minusta puhdas sadismi on se mistä oli sairasluokituskin, se, missä sadisti ei välitä siitä onko kohde maso vai ei ja selviääkö se ikinä sadistin kohtelusta vai ei. ---

En ole samaa mieltä. Tämä on tietysti ihan vaan sanojen määrittelykysymys, mutta minusta "leikkisadistin" ja "truusadistin" ainoa ero on etiikka. Kiksit ja nautinnot ovat ihan samat. Tosin pitää nyt sanoa että aika monessa jutussa se etiikka (tai moraali, kuten jotkut mieltävät) onkin se maailman tärkein asia.

Tietysti "truusadisti" saattaa tietty saada tyydytystä myös siitä että on *paha*, mutta se on taas vähän asiasta syrjässä.

[-katy-]

^ja ajatteleekohan truusadisti tämmöisiä? Käsite paha ja pahuus saattaa tarkoittaa ihan jotain muuta kuin normipulliaiselle ja kokee sitten tekevänsä suuren palveluksen maailmalle vaikkapa kaasuttamalla joitain kansanryhmiä pois päiviltä..

Sitä olen miettinyt kanssa että miksi usein seksuaalirikolliset/väkivaltarikolliset ja sarjamurhaajat valitsevat uhreikseen prostituoituja naisia- onko siinä jokin pyrkimys "hyvään" tai vähemmän pahaan vaiko traumatisoituminen naisiin tai sitten joku käsitttämätön yhteensattuma?

Ei musta yhtään huono asia jos kykenee näitä ajatella,jos vaikka sattuu olemaan seksuaalisesti sadistinen

[Purppura]

Sitä olen miettinyt kanssa että miksi usein seksuaalirikolliset/väkivaltarikolliset ja sarjamurhaajat valitsevat uhreikseen prostituoituja naisia- onko siinä jokin pyrkimys "hyvään" tai vähemmän pahaan vaiko traumatisoituminen naisiin tai sitten joku käsitttämätön yhteensattuma?

Liekkö yksi syy siinä että k.o. henkilöitä ei tarvitse vietellä/hurmata, vaan hommasta selviää 'rahalla'? Toisin sanottuna, prostituoidun saa "helposti" tilaan jossa ei ole muita.

[hiz]

Aioin kirjoittaa, että puhdas sadismi tulisi hetkeksi jäädäkseen. En kuitenkaan kirjoita, koska en tiedä mitä puhdas sadismi on. Mitä se on?

Minusta puhdas sadismi on se mistä oli sairasluokituskin, se, missä sadisti ei välitä siitä onko kohde maso vai ei ja selviääkö se ikinä sadistin kohtelusta vai ei. ---

En ole samaa mieltä. Tämä on tietysti ihan vaan sanojen määrittelykysymys, mutta minusta "leikkisadistin" ja "truusadistin" ainoa ero on etiikka. Kiksit ja nautinnot ovat ihan samat. Tosin pitää nyt sanoa että aika monessa jutussa se etiikka (tai moraali, kuten jotkut mieltävät) onkin se maailman tärkein asia.

Tietysti "truusadisti" saattaa tietty saada tyydytystä myös siitä että on *paha*, mutta se on taas vähän asiasta syrjässä.

Vastaukseni tarkoitus ei ollut vähätellä "eettisen sadistin" sadistisuuden 'aitoutta', tai kiksien voimakkuutta, yritin vaan kuvata sellaista sadismia joka oli 'puhdas' kaikesta eettisyydestä tai muusta joka voisi sitä rajoittaa, esimerkiksi kohteesta henkilönä välittäminen, lainrikkomisen seurausten pelko tms.

Teoriassa voisi ajatella että kiksit ovat jopa äärisadistille vähemmät vaikka teot ovat pahemmat, koska jos toista kohtaan ei ole mitään tunteita eikä enää välitä mistään seurauksista, niin se on varmaan samantyylistä kun jos tappaa kärpäsen. Mutta en tiedä. Fixx on ehkä oikeassa että ihan samat kiksit.

[Mr.Inathu]

Niin, tämä todella tuntuu olevan ikuisuuskysymys skenessä. Itse en ole koskaan ymmärtänyt, mikä siitä tekee niin vaikean, muuta kuin se tiettyjen ihmisten tarve ylentää itseään muiden "vähemmän oikeiden" kinky-harrastajien suhteen...

Minulle kinkyssä kokemani tunteet, tuntemukset ja teot ovat aitoja, mutta tilanteet eivät. Minulle kinky on kaiken muun ohella väline tyydyttää tarpeitani ja kokea turvallisesti sellaisia asioita, joita todellisessa maailmassa ei ole turvallista tai edes mahdollista kokea.

Mielestani tilanne ei ole aito, jos henkilöillä ei ole mahdollisuutta irtautua siitä, oli sitten kysymys sessiosta tai suhteesta. Ja siis nyt puhun nimenomaan D/s-sessioista ja -suhteista. Fetisistien ja puhtaasti sadomaskismia harrastavien on usein paljon helpompaa luoda "aitoja" sessoita, kuin D/s-harrastajien, valta kun on aina jonkinasteinen illuusio, jollei se ole absoluuttista... Eli siis "aitoa".

Monet 24/7-harrastajat väittävät aina elävänsä "aidossa" D/s-suhteessa, jossa ei ole "rooleja" ja alistuminen on aitoa, silti Suomen valtion lainsäädäntö takaa sen, että valta-asetelma ei ole oikeasti todellinen, se voi kestää vuosiakin, mutta todellisuudessa se on alistujan puolesta purettavissa koska hyvänsä ja jollei olisi rikottaisiin sitä estettäessä jo vähintään yhtä lakia. Vasta suhteessa tai tilanteessa, johon henkilö alistetaan vastoin tahtoaan ja/tai hänen pääsynsä siitä ulos estetään, voidaan mielestäni puhua "aidosta" ja absoluuttisesta vallankäytöstä.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö osapuolten tunteet ja kokemukset olisi aitoja tai etteikö heidä sitoutumisensa suhteeseen ja sen valta-asetelmaan olisi aitoa. Suhte on kuitenkin aina alkanut yhteisesti sovittuna ja päättyy välittömästi, jos alistettu näin haluaa. Eli valta ei ole "aitoa" jollei se ole absoluuttista, mutta sen vähemmänkin "aidon" vallan kokeminen ja siihen liittyvät tunteet voivat olla hyvinkin aitoja ja todellisia.

Sadismilla tai masokismilla ei ole mielestäni automaattisesti mitään tekemistä vallan kanssa, koska niitä voi harjoittaa täysin ilman valta-asetelmaa ja valta-asetelmia voi käyttää ja niillä voi leikkiä täysin ilman sadismia tai masokismia. D/s-:n näkökulmasta S&M on siis vain väline, jota joko voi käyttää tai olla käyttämättä... Oli se sitten kuinka puhdasta ja itsekästä hyvänsä.

Koska "todellisen" vallan käyttäminen seksuaalisessa kontekstissa on niin vaikeaa ja laitonta nyky-yhteiskunnassa, tarjoaa konsensuaalinen kinkyily hyväksyttävän ja suhteellisen turvallisen purkautumistien meille kaikille, joilla on seksuaaliseen vallankäyttöön liittyviä tarpeita ja haluja, ilman että pitäisi alkaa rikkomaan lakeja. Mielestäni se on aika hyvä ja iso asia jo sellaisenaan...

Siis jos kokemus ja tunne on aito, niin miksei se voisi riittää? Ei kukaan sano laskuvarjohyppääjälle, ettei tämän kokemus ole aito, koska hänellä oli hypätessään laskuvarjo mukana. Eikä kukaan syytä vuoristokiipeilijää siitä, että tämä käyttää varmistusköyttä sen sijaan, että kiipeäisi "aidosti".

Minun kysymykseni onkin (taas kerran), miksi johonkin asiaan pitäisi käyttä absoluuttisia arvoja, jos sama lopputulos on saavutettavissa huomattavasti pienemmälläkin vaivalla ja energialla. Lean-ajattelu kehiin kinkyilyssäkin

-Mr.Inathu

[Dante79]

Voisin vastata tuohon miksi naiset aina rakastuvat renttuihin - "ikuiseen arvoitukseen".

Aikoinaan, kun yhteiskunnassa miesten elämänkokemus oli jotenkin keskeisempänä analyysin kohteena ja puheenaiheena, puhuttiin paljon miesten 'neitsyt/huora-kompleksista'. Jossa mies on seksuaalisesti kiinnostunut lähinnä vain histrioonisen naisen tunnuspiirteet täyttävistä impulsiivisista, intensiivisistä, huomiohakuisista, avoimesti seksuaalisista viettelevistä naisista, jotka elävät fiilispohjalta hetken mielijohteista ilman suunnitelmia. Mutta näiden piirteiden takia kyseiset naiset olivat kuitenkin suht epäluotettavia ihmisiä ja eivät soveltuneet siihen perinteiseen kotivaimon vastuulliseen rooliin. Romanttisessa mielessä miehet kuitenkin olivat juurikin kiinnostuneita niistä tunnollisista, hoivaavista, neitseellisen siveistä naisista, jotka täyttävät kaikki äitihahmon piirteet, mutta eivät puolestaan hirviästi seksuaalisia haluja herättäneet.

Olen yrittänyt etsiä onko naisten vastaavalle kompleksille kukaan antanut nimeä, mutta en ole löytänyt vielä toistaiseksi. Itse kutsun sitä 'romanttinen sosiopaatti-kompleksiksi'. Menee kutakuinkin näin että nainen on seksuaalisesti kiinnostunut sosiopaatin tunnusmerkit täyttävistä karismaattisista miehistä, joilla on vahva omanarvontunto, ovat impulsiivisia, eivät suunnittele tekojaan, eivät pelkää tai jännitä mitään, eivät ahdistu mistään. Nämä ominaisuudet kuitenkin juontavat juurensa siitä että näillä ihmisillä ei ole kykyä minkäänlaiseen omatuntoon, syyllisyydentuntoon, rakkauteen tai empatiaan. Romanttisessa mielessä naiset taas ovat kuitenkin kiinnostuneita miehistä, joilla nimenomaan on aidosti empatiaa ja ovat hyviä kuuntelijoita, luotettavia ihmisiä, ja eivät ole hetken mielijohteesta pettämässä sinua, jotka suunnittelevat elämäänsä, harkitsevat mitä haluavat. Ja juurikin näistä syistä, nämä miehet eivät elä kovin impulsiivisesti, ja vaikuttavat nössöiltä koska empaattisuutensa takia ovat joustavia, varovaisia aloitteiden teossa, koska ottavat aina toiset ihmiset huomioon tehdessään päätöksiä, ja eivät sentähden hirveästi seksuaalisia haluja herätä.  

Molemmissa 'komplekseissa' on samalla tapaa odotus että toisella olisi kaksi täysin itse itsensä kanssa ristiriidassa olevaa luonteenpiirrettä yhtäaikaa. En tiedä mikä tuohon olisi ratkaisuksi tosin, jos on itse jämähtänyt tuommoiseen ristiriitaan, ehkä se että oivaltaa miten hullua on odottaa kumppaniltaan mahdotonta, ja vielä sen lisäksi odottaa että se odotus motivoisi toista olemaan mahdottomien fantasioiden kaltainen.

[Wetslave]

Aivan kuin kirjoittaja olisi lukenut ajatuksiani viime- tai edellisvuodelta...

[stoge]

...Minusta puhdas sadismi on se mistä oli sairasluokituskin....

Sairausluokitus määritteli seksuaalisen sadismin. Jos nyt puhutaan f65.52 luokituksesta.
Se ei ottanut kantaa sadismin tyyppiin varsinaisesti.

, se, missä sadisti ei välitä siitä onko kohde maso vai ei ja selviääkö se ikinä sadistin kohtelusta vai ei.

Tätä ko. luokitus ei määrittele vaan asia on yleisesti ottaen määritelty kriminaalipsykologian kansainvälisissä
opuksissa jaotteluna 'mild sexual sadism' (1 luokka) joka on 'bdsm sadismia' ja 'major sexual sadism'
joka kattaa kuvaamasi (2 luokka).

Tässä aika hyvä referointi.

http://www.forensicpsychiatry.ca/paraphilia/sadism.htm

Ei mulla muuta.

Share the pain!