Rakkausavioliitto

[Kolumnisti]

Rakkausavioliitto

Hiihtolomalla istun mökillä ukkini nikkaroimilla lauteilla ja katson ikkunasta jäätynyttä merta. Ajattelen isovanhempiani ja mietin, mitä ja miten he eläessään rakastivat. Muistan ukin kehon ja olemuksen mummin hautajaisissa, muistan miten lohduttomalta hän näytti. Luulen, että me kaikki tiesimme jo silloin, ettei hänkään ole kanssamme enää kauaa. Nyt on kulunut vuosi siitä, kun laskimme ukin jäätyneeseen maahan. Silloin en tuntenut päällimmäisenä surua, vaan helpotusta. Minun ukkini kuoli ikävään, puoli vuotta rakkaansa jälkeen, kun ei osannut eikä voinut elää ilman toista puoliskoaan.

Mietin, miten paljon pitää rakastaa, että kuolee rakkaansa tähden, puolesta tai vuoksi. Miten vastaansanomaton on se voima, jota kuolemakaan ei voi erottaa. Ja samaan hengenvetoon mietin, miten nykyään tuntuu, että jos tunnustaa uskovansa rakkauteen, sellaiseen tästä iäisyyteen jatkuvaan tunteeseen, sydämen janoon olla toisen kanssa ja lähellä, saa herkästi naivin ja typerän maineen. Puhumattakaan siitä, että menee vielä naimisiin, sanoo tahdon, nyt ja aina. Kyyninen nykyihminen kysyy, mistä sen voi tietää, ja kannattaako luvata, kun ei ihmistä ole tehty rakastamaan hautaan asti yhtä ja samaa, taitaa koko rakkaus olla pelkkää sanahelinää ja ämmien puhetta, jolla keplotellaan miehet vannomaan yksiavioisuutta. Ja jos välttämättä tahtoo olla niin höpsö, että vannoo ikirakkauden valat, kannattaa kuitenkin vähintään sivulauseessa muistaa mainita, että joka toinen avioliittohan päättyy eroon, ja eihän sitä koskaan voi tietää.

Minä olen rakastunut ensisilmäyksellä. Alussa tapasin sanoa "juuri nyt tuntuu, että tämä toimii". Kun menimme naimisiin, väistelin vielä ja sanoin "tahtoisin uskoa, että näin on aina". Nykyään verhoudun itseironiaan ja sanon "pitäkää  vain minua toivottomana romantikkona, mutta häntä rakastan päivä päivältä enemmän, nyt ja iankaikkisesti amen". Sydämessäni tiedän, että rakkaani on Se Oikea, johon ei trendien mukaan saa edes uskoa. Enkä tiedä sitä siksi, että hänen kanssaan kaikki olisi aina täydellistä ja helppoa, vaan siksi, että me molemmat tahdomme ja rakastamme. Ja rakkaus on tunne, ei järjellä selitettävissä olevaa tiedettä, vaikkakin minulle vähintään yhtä totta kuin matemaattiset faktat.

Vaikka iankaikkinen rakkaus ei olekaan trendeistä kuumin, ja isovanhempieni esimerkki yli puoli vuosisataa kestäneestä liitosta alkaa olla museoharvinaisuus, avioliitto puhuttaa juuri nyt valtakuntamme valtaapitäviäkin. Kun puhutaan tasa-arvoisesta avioliittolaista, jauhetaan mediassa lasten oikeuksista kahta sukupuolta edustaviin vanhempiin, biologian määräämästä heteroliitosta, kristillisistä perinteistä, siitä, onko homous nyt kenenkin mielestä enemmän vai vähemmän jees tai in, ja siitä, mihin mokomaa virallista liittoa oikeastaan edes tarvitaan. Minusta pitäisi muistaa puhua myös ihmisten oikeudesta rakkauteen.

Olen miettinyt, miksi minulle itselleni oli niin tärkeää saada sanoa se tahdon, luvata ystävien ja sukulaisten läsnäollessa rakastaa tätä ihmistä, kirjoittaa nimet virallisiin papereihin, saada yksi sukunimi postiluukkuun. Minusta rakkaus on riittävä syy, ja jos rakkaus on niin suuri, että se voi kestää kaiken sen, minkä näin ukkini ja mummini rakkauden kestävän, miten kukaan voi päättää ihmisen jalkovälin perusteella, ketkä saavat rakastaa ja vannoa rakastavansa nyt ja aina? Miten niin vähäpätöinen seikka, kuin sukupuoli voi määrittää sen, kenet saat valita lähiomaiseksesi ja siksi ihmiseksi, jonka kanssa jaat elämäsi? Tasa-arvoinen avioliittolaki sisältää jo sanana sen häiritsevän ja absurdin tosiasian, että tällä hetkellä sivistysvaltiossamme vallitsee epätasa-arvoinen avioliittolaki.

Leo Tolstoi kirjoitti 1800-luvun lopulla jokaisen onnellisen perheen olevan toistensa kaltainen. Minä toivon, että enää 2010-luvulla näin ei tarvitsisi olla, että jokainen onnellinen rakkaus, perhe ja liitto saisi luvan olla ihan juuri sellainen, kuin luonnostaan on. Vain sisältäpäin voi nähdä oman suhteensa laadun ja luonteen, sitä ei kukaan ulkopuolinen voi määrittää. Mummini totesi viimeisenä kesänään pihakeinussa istuessamme, että kaikki aina luulevat hänellä olleen kestäminen ukissa, jopa niin, että vihjailut antoivat ymmärtää ilman olevan parempi, mutta todellisuus oli ihan toinen. Ja ukkia katsoessa tiesin, että jos kestämistä olikin, niin rakkautta vielä enemmän. Oma avioliittoni on pintapuolisesti klassisen heteropropagandan malliesimerkki. Kaksi lasta ja kaksi autoa, koira ja oma piha. Mies tekee miestentyöt, halkoo puita ja rassaa autoja, vaimo leipoo maailman parasta pullaa. Sisältä näyttäytyy toinen maailma yhteisesti sovittuine rakastajineen, orgasmikontrolleineen, piiskoineen ja löytyypä kellarin katosta se koukkukin, johon voi laittaa rakkaansa riippumaan. Meidän liittomme on elänyt ja kehittynyt mukanamme, vastaamaan juuri meidän tarpeitamme. Sitä määrittää rakkaus ja keskinäinen kunnioitus, ei sukupuoli tai biologia. Sama oikeus rakkausavioliittoon kuuluu vastaan sanomatta jokaiselle, joka sellaiseen uskoo ja sen kokee omakseen.



Aino

kirjoittaja on umpirakastunut blondi

[submiesjns]

Todella hienokirjoitus. Noihin ajatuksiin voin yhtyä täydestä sydämmestäni. Olipa se kuinka naivia, vanhanaikaista tai jotain muuta. Itsekkin vielä kerran haluaisin sanoa tuon, Tahdon. Siinä sanassa ja sen merkityksessä on suurtavoimaa ja merkitystä. Vilpittömästi toivotan onnea ja toivon että, Rakkautenne kestää ja syvenee ainavain. 

[TragedyForYou]

Kaunis ja hieno kirjoitus Aino! 
Olen samoilla linjoilla, ehdottoman romanttinen ja vanhanaikaisesti Ikuiseen Rakkauteen uskova vaimoihminen vaikka sitä nykypäivänä pidetään naiivina ja pöljänä katsantokantana ja eroja on enemmän kuin koskaan.
Nimenomaan rakkaus on tahtotila, ei se ilman tahtomista pysy kasassa omalla painollaan.
Jokaisella pitäisi olla oikeus avioliittoon, oli sukupuoli mikä hyvänsä. Rakkaus kuuluu kaikille.

[hunninko]

Toistelen toisten sanomaa, kaunis kirjoitus! Rakkaus ja ikuinen rakkaus erityisesti osuu romantiikkahermoon lujaa.

Sitten se pakollinen (kun nyt vain pitää vängätä vastaan) vastalause, miksi avioliitto instituutiona tai sopimuksena olisi se asia, johon rakkaus, ikuinen tahi muunlainen huipentuu? Onhan tilanteita, joissa avioliitto ei vain ole mahdollinen (syitä on muitakin kuin solmijoiden samasukupuolisuus). Ja vaikka olisikin mahdollinen, mikä avioliitosta tekee niin ratkaisevan asian? Julkinen lupaus, josta syntyy toisille näkyvä sosiaalinen side? Vai solmimiseen liittyvät rituaalit (sehän on oikeasti aika hankalaa  )? Vai joku muu asia? Yksi asia, jossa avioliitto on erittäin hyvä on se, että se sisältää suuren joukon molempia osapuolia sitovia sopimuksia, joiden solmiminen muutoin olisi hyvin työlästä, luulen. Esim. että puolisot sitoutuvat huolehtimaan toisistaan (tuli yllätyksenä ainakin minulle viimeviikkoisessa julkisessa keskustelussa, en muistanutkaan). Ja sen, että mies ryhtyy oletusarvoisesti isäksi vaimonsa avioliiton aikana synnyttämille lapsille (vai vieläköhän tuo on voimassa?). Ja joitakin omaisuuteen jne. liittyviä tylsyyksiä, jotka tylsyyden lisäksi ovat varmaankin aika käytännöllisiä.

Terv. naiivi ja pöljä ym. rakkauden, vaikka ikuisen, kannattaja.

[SMIle]

Hieno kirjoitus! Mukava lukea tällaisiakin asioita tällä palstalla.
Olemme oman osamme jo tilastojen tueksi hoitaneet ja oppineet millainen suhde ei ole meitä varten.
Joten mahdollisuudet ikuiseen rakkausavioliittoon ovat suorastaan loistavat! 

[vorona]

 

[Hasse.W]

Rakkausavioliitto
Hyvä ja elämän läheistä tekstiä kirjoitat kolumnissasi.
Erilaisesta rakkaudesta joka ei nykyisin ole muotia.

”Minusta rakkaus on riittävä syy, ja jos rakkaus on niin suuri, että se voi kestää kaiken sen, minkä näin ukkini ja mummini rakkauden kestävän, miten kukaan voi päättää ihmisen jalkovälin perusteella, ketkä saavat rakastaa ja vannoa rakastavansa nyt ja aina? ”
”kolumnistia ”

Mitä jos ”Tasa-arvoisen avioliittolakia” ajavat esittäisivät myös samanlaisia tarinoita oikeasta elämästä.
Ihmisten olisi helpompi ymmärtää että on kysymys elämää suuremmasta asiasta.
Tuon kaltaisia kuvia/asioita on vaikeampi vastustaa ja helpompi ymmärtää.
Kuin näitä nykyisiä  ”nuorten parien ”hääkuvia”.


       

[Ms. M]

Ikuinen romantikko täällä pakahtuu ja on kovin onnellinen, että tässä maailmassa tuollainen on mahdollista. Ja että ei kannata toivoansa menettää, vaikka onkin tullut koettua kovia pettymyksiä ihmissuhteissa.

Kiitos, Aino. 

[_Bambi_]

Itse astuisin avioliittoon vain järkisyistä esimerkiksi kansalaisuuden vuoksi (rakastuisin amerikkalaiseen mieheen ja muuttaisimme hänen kotimaahansa tyyppinen tilanne).
(Rakkaus)avioliitto ei ole mikään uskon asia - tilastollinen fakta on jo useamman vuosikymmenen ajan ollut, että joka toinen aviopari eroaa.
Rakkaus on käsitteenä (ymmärrän, että tässäkin ollaan ohitettu käsitteen määrittäminen) hieman vaikea - se on subjektiivinen abstraktio - ei kollektiivinen rakennelma.
En ole suinkaan kyyninen, tuntuu vain liian helpolta vastaukselta/ratkaisulta ilmaista uskon rakkauteen. Itse koen rakkaudenjulistamisen jotenkin, että mennään sieltä mistä aita on matalin.
Peeässää en halua vähätellä toisten rakkauden tunteen kokemuksia saati avioliittoja - päinvastoin minusta onnellinen avioliitto on hieno asia.

[Kettu vinossa]

Itse en ole avioeroni jälkeen ollut enää varma siitä, tahdonko avioliittoon vain rakkauden vuoksi. Tuntuu, että pitäisi olla paljon parempiakin syitä mennä naimisiin, kuin rakkaus. Onneksi nykyinen kumppanini ymmärtää, ettei minulla ole mikään kiire naimisiin.

Pelkkä rakkaus ei avioliittoa aina kannattele. Jos esimerkiksi toinen sairastuu vakavasti henkisesti, siihen tarvitaan hyvä yhteiskunnan tukiverkko takaamaan että parisuhde ei ajaudu ongelmiin ja että sairastunut saa asianmukaista hoitoa. Minunkin avioliittoni ei kaatunut siksi että rakkaus olisi loppunut, se kaatui siksi koska puolisoni ei saanut hoitopaikkaa ja hän meni henkisesti todella huonoon kuntoon, joten avioero oli hänen mielestään paras ratkaisu. Eron jälkeen hän muutti takaisin synnyinseuduilleen ja löysi sieltä hoitopaikan psyykkisille ongelmilleen.

[marionilla]

Tätä oli ilo lukea
Minulle naimisiinmeno on ollut todella tärkeä ja merkityksellinen asia ja olen siihen hetkeen ja "tahtomiseen" monesti elämässä palannut -niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä. Niinkuin useampi on tässä todennut, että tahtomista kyllä kysytään pitkien parisuhteiden monissa eri vaiheissa. En usko, että rakkauden varassa mikään liitto arkea ja elämää kestää. Minulle rakkaus ei myöskään ollut ainoa syy mennä naimisiin, vaikkakin se tärkein syy. Kyllä siinä kohtaa elämässä naimisiinmenoa puolsivat myös monet käytännön asiat.
Mutta rakkautta kyllä tarvitaan ja koen että rakkaus myös kasvaa parisuhteessa jos molemmilla on samanlainen tahtotila asian eteen nähdä välillä vaivaa ja vaalia sitä keskinäistä suhdetta ja etsiä ne ratkaisut mitkä kussakin suhteessa toimivat ja takaavat hyvän yhteisen elämän. Ja nämä ratkaisut voivat olla hyvinkin erilaiset eri pariskunnilla ja perheissä.
Hartaasti toivon tähän maahan tasa-arvoista avioliittolakia. Ja mielelläni myös näkisin sen päivän että  kirkollisen vihkimisen saisivat kaikki ne parit jotka sitä toivovat.

[Fixx]

Hiukan karsastan tätä ajatusta että rakkaus=avioliitto. Rakkaudella ei kuitenkaan ole rajoja, sen sijaan avioliitolla on hyvinkin, ja tarkat mallit vielä miten sitä pitää toteuttaa.

[Blondi]

Mielestäni rakkauden tulee olla  Se Syy miksi mennä naimisiin 
Ainoa oikea rakkaus on haaveeni (toivottavasti saan pitää haaveni, koska liittoon tarvitaan kaksi epäitsekästä ihmistä).

[Chmlnidae]

Ihan alkuun: alaviivabambiseni kylläpä tykkäilin tuosta sanomastasi:

......
(Rakkaus)avioliitto ei ole mikään uskon asia - tilastollinen fakta on jo useamman vuosikymmenen ajan ollut, että joka toinen aviopari eroaa.
Rakkaus on käsitteenä (ymmärrän, että tässäkin ollaan ohitettu käsitteen määrittäminen) hieman vaikea - se on subjektiivinen abstraktio - ei kollektiivinen rakennelma.
En ole suinkaan kyyninen, tuntuu vain liian helpolta vastaukselta/ratkaisulta ilmaista uskon rakkauteen. Itse koen rakkaudenjulistamisen jotenkin, että mennään sieltä mistä aita on matalin.
.....

Ehkä olen myös aika huono kommentoija tällaiseen trediin. Minulle kun avioliitto on aina ollut kovin vieras ajatus, ja rakkauden olemustakin olen pohtinut ja pyöritellyt sieltä varhaisteinistä lähtien, aika usein kummastellen mitä sisältöjä ihmiset sille esimerkeillään antavat.
En tarkoita nyt mitään "uskoa" tai "uskomattomuutta" miten sitten kukakin kyseisen termin osaltaan lataa. Mutta kovin usein olen huomannut, tai on vaikuttanut, omallekin kohdalle sattunut, että termiä rakkaus käytetään kuin vapaalippua huvipuistoon. Ohimennen viskaistaan ettei enempää joudu kuvetta kaivaan saati pysähtymään.
Itse en näe rakkauden tunnustamisella/julistamisella (?, voi ristus sentäs...) mitään kovin suurta merkitystä. Ei, en ole kyynikko (tämänkin päätin jo varhaisteininä) mutta kun niin kovin usein se on todellakin sitä sanahelinää, tai sitten se tuppi jolla voi sulkea asioiden, ehkä itsensä/toisen(?) ymmärtämisen, ja ehkä myös estää sen tärkeän kysymyksen "miksi". Miksi olen tässä suhteessa, miksi olen ollut aiemmassa/-missa suhteissani; rakastanrakastan... Kyllä ihmisen kannattaa sitä itseltään kysellä - miksi? - muissakin kuin parisuhteissa, mutta varsinkin niissä.
Kuitenkin näen aika suuren merkityksen ihmisen tarpeella rakastaa. Ja nyt nimenomaan näin päin (ja joo, siellä varhaislapsuudessa sitten painoa toisin päin enempi ehkä). Sitten voi tietenkin heti perään kysyä ja pohtia voiko rakastaa jos ei ole ketään nimikoitua joka vastaanottaa...voiko...
Oma vastaukseni on että voi. Rakkaus on enemmän asenne elämään kuin jonkin tietyn suhteen valuutta. Ja vastaukseni on myös että ei oikeastaan voi muuten edes rakastaa. Ei edes sitä nimikoitua.
Karsastan siis Fixxin tavoin yhtäläisyysmerkkejä avioliiton ja rakauden välillä. Karsastan myös länsimaista tapaa hehkuttaa rakkautta ainoana oikeana syynä solmia avioliitto. Tai kuvitella että rakkauden tulee olla ennen avioliittoa. Minusta siinä yksinkertaistetaan myös ihmistä, ja avioliiton merkitystä yhteiskunnallisena instituutiona. Eli en siis vastusta avioliittoa millään tapaa (yleisesti). Se on järkevä tapa hoitaa perheasioita yhteiskunnallisesti.
Yksilöiden tasolla, siis aikuisten tasavertaisten, olen tismalleen samaa mieltä kuin jostakin lehdestä ohimennen plarasin tänään lääkärin odotushuoneessa: ihmisen tulee olla kutakuinkin tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä ennen kuin voi rakastaa toista ihmistä - tää siis nyt parisuhdetasolla - eli kakun pitää olla kasassa ennen kuin se kirsikka voi kaunistaa ja tuoda siihen oman lisähehkunsa ja -värinsä.
Ja joo - ennen oli maailma toinen. Niin myös ihminen siinä maailmassa. En kannata mitään menneisyyden romantisoimista. Olkoonkin että itsekin ensimmäiset, lähes kymmenen, elämäni kesää lilluin isoisovanhempieni avioliiton rakkauden tulen lämmössä ja roihussa, kipinöinnissäkin - aika kipakassakin joskus. Moni sanoi - olen kuullut - heistä ajan jätettyä, kuinka siinä oli Se Ainoa Toimiva Avioliitto jonka he ovat nähneet. Toivon, ja uskon  , että jokin sen loimotuksesta on minunkin sieluani ja sydäntäni ravinnut, niiden mummin munasokerikermatotien lisäksi joita jouduin alipainoista ja aneemista tytönvartaloani vahvistaakseni aina kesäisin nauttimaan selvitäkseni taas yhdestä kylmästä talvesta kotioloissa pääkaupungissa.

[Hasse.W]

”Hiukan karsastan tätä ajatusta että rakkaus=avioliitto. Rakkaudella ei kuitenkaan ole rajoja, sen sijaan avioliitolla on hyvinkin, ja tarkat mallit vielä miten sitä pitää toteuttaa. ”
Fixx

Tarinan nimi on Rakkausavioliitto ja se kertoo ihmisistä jotka haluavat olla toistensa kanssa.
Se kertoo välittämiset, hyvästä olosta toisen ihmisen kainalossa ja sen voimasta.
Tuo nimi kuvaa hyvin ja ymmärrettävästi sitä tunne tilaa ihmisten välillä.
 
Olisi hyvä jos kertoisit millä muulla sanalla tuota voi kuvata yhtä kattavasti ja koskettavasti?