M/s

[Kolumnisti]

M/s

Minulla, kuten varmaan monella muullakin, BDSM-maailmaan tutustuminen tapahtui käytännössä ns. sessioinnin kautta. Alusta pitäen mielessä kuitenkin siinsi ajatus valta-asetelmasta pysyvänä asiana, jolle voisi rakentua jopa kokonainen parisuhde. Kun vuosia tuli ”uralla” lisää, selkiytyi, että suhde voi rakentua monella tavalla. Tavat, jotka näyttivät olevan D/s-jatkumon eri päät, olivat sessiolähtöinen tapa toteuttaa sitä-mitä-me-teemme (engl. TTWD), ja toisessa päässä vallansiirron äärimmäinen ilmentymä, omistaja-omaisuus-suhde. Liekö laiskuutta vai henkistä kasvua, jälkimmäinen on alkanut kiinnostaa minua yhä enemmän.

Omistussuhde, tai yleisemmin ilmaistuna Master/slave-suhde, tuntuu saavan motivaationsa ja käyttövoimansa vallansiirrosta, ns. dynamiikasta, siinä missä sessioluonteisemmatkin tai vähäisempään vallansiirtoon perustuvat D/s-suhteet. Ajattelutavassa on kuitenkin tietty ero. Siinä missä sessiomainen suhde saa täyttymyksensä fyysisestä ja henkisestä selkeästi ilmaistusta vuorovaikutuksesta, M/s-suhteelle voi riittää pelkkä tieto dynamiikasta; ei tarvita kurinpitoa, sessioita tai rangaistuksia (tai ”rangaistuksia”, ”funisment”); orja tai omistettu tietää paikkansa, ja omistaja tai Master tietää oikeutensa ja vastuunsa. Näin ajateltuna myös kotikurin harjoittajat sopivat M/s-ajattelumallin toteuttajiksi.

Asenne, että Masterius on olotila, joka on sellaisenaan olemassa ilman sen kummempia rituaaleja tai ilmauksia, voi herättää kysymyksiä asetelman mielekkyydestä. Kuten nuori orjatar Fetlifen Masters and slaves -ryhmässä valitti (vapaasti suomentaen): ”Masterini ei oikeastaan tee mitään kurinpitoa, vie vaan elokuviin ja ostaa kukkia ja pitää hyvänä. Tässä tuntee itsensä melkein tyttöystäväksi. Et siis niinku mitä vittua?” Vastauksissa todettiin kohteliaasti, että Master tekee mitä Master haluaa, ja kannattaisi neuvotella käytännöistä ensin…

Päällisin puolin tarkkailemalla näyttäisi, että Master/slave-suhteet ovat suosittuja Pohjois-Amerikan skenessä, kun taas eurooppalaisessa skenessä aivan tällaista ihannetta ei ole muodostunut, ollen ehkä lähempänä arkisempaa parisuhdemallia.  Mielenkiintoinen ykstyiskohta on myös, että sana ”Master” on jenkkilässä vakiintunut ainakin joissakin piireissä tarkoittamaan ketä hyvänsä orjan omistavaa henkilöä sukupuolesta riippumatta.

Raven Kaldera määrittelee kirjassaan Power Circuits sessioluonteiset suhteet matalan intensiteetin suhteiksi ja vastaavasti jyrkän dynamiikan suhteet korkean intensiteetin suhteiksi. Vaikka määritelmä joillakin mittareilla oikeanluontoinen onkin, voisi kyllä yhtälailla sanoa, että hetkellisissä sessioissa intensiteetti voi olla hyvinkin korkea, kun taas tasainen omistusfiilistely ei välttämättä suuria tuntemuksia luo, subspace-kokemuksista puhumattakaan. Ehkä intensiteetti ei välttämättä ole edes sovelias mittari tyydyttävyydelle, sillä parafilioidemme toteuttaminen maksimaalisina ei välttämättä suo meille sen enempää tyydytystä kuin maltillisempikaan elämä.
Tällä hetkellä minusta itsestäni tuntuu, että M/s on tavoiteltava olotila, jotain jota kohti kannattaa pyrkiä. Se saattaisi olla minulle perusta, jonka päälle rakentuu muu kanssakäyminen, oli siinä sitten kyse rauhallisesta omistuselosta tai villeistä sessiohetkistä. Mitenkään vähättelemättä muita yhteiselämän malleja, sillä moninaiset tavat tehdä sitä mitä teemme on suuri rikkaus, jota olen oppinut arvostamaan.

Miten sinä koet tällaisen vastakkainasettelun? Onko omistus, se että toisella on absoluuttinen valta, subille ihannetila? Vai onko hetkelliset riepotus- ja käyttösessiot ne (pari)suhteen hetket, joiden varassa koko juttu lepää? Onko Masterille tärkeintä päästä siihen D-high-tilaan, jossa vuorovaikutuksen flow valtaa mielen, vai onko jo pelkkä valta-asetelman olemassaolo sellainen miilu, jonka hehkussa voi paistatella tyytyväisenä sen kummemmin muuta tekemättä?


Fixx
Dom, jonka ”wannabe-Master”-pohdinnoille subi nauraa

[MasterOpie]

Hei Kolumnisti,

oikein hyvää pohdintaa. Itse pohdiskelen näinä hetkinä vähän samoja asioita. Pohdiskelen onko suhteelleemme sopiva jatkumo siirtyä suhteen alun riepotus- ja käyttösessioista enemmän mainitsemaansi M/s suhteeseen. Onko se luonnollinen jatkumo suhteessaamme? Onko se mitä molemmat haluaa? Jne. Kuitenkaan en pohdi tai lokeroi meitä että olisimme M/s suhteessa tai että pyrkisimme johonkin ennaltaan määriteltyyn juttuun. Katsomme keskustellen mihin suuntaan suhteemme menee ja otamme sen onnellisena vastaan.

Mielenkiintoista olisi kuulla perustuuko joku piiiiitkä suhde pelkästään riepotus- ja käyttösessioihin ?

- Karwanaama

Ps. Kiitokset ylläpidolle näistä kolumneista. Nämä selvästi nostavat saitin profiilia.

[Oranssilyhty]

Hyvin saman tyyppisiä pohdintoja mitä itsekkin joskus pyöritellyt mielessä aiheeseen liittyen ja ihmisten odotuksiin.

Eräs seikka mikä myös määrittää suhteen tyyppiä on se asutaanko yhdessä/muu parisuhde. Yhdessä asuessa arki alkaa sen verran vaikuttamaan että Ms tyyppisessä ratkaisussa kannattaa pitää mielessä mitkä seikat on sellaisia missä se tulee esiin ja myös katsoa että jää oikeasti aikaakin hetkille eikä vain olettaa että kyllähän sitä aikaa jää kun saman katon alla viimeinkin asuu. Ja muistaa kommunkoida myös mahdollisista suunnitelmista, että toinen ei pääse kuvittelemaan kiinnostuksen lopahtaneen vaikka kyse olisi paskasta tuurista aikataulu/sairastelu/muuesteet outken kanssa.

[Nuppuorja]

Itse useammassakin M/s- suhteessa eläneenä koen sen olevan itselleni sopiva tapa. Sessio- ja riepotussuhteet ovat minulle liian vähän intensiivisiä ja hajanaisia. Minulle M/s- suhde on intensiivinen ja koko minuuden läpitunkeva asia, vaikka ulkopuolisen tarkkailijan mielestä mitään kinkyyn vivahtavaakaan ei tapahdu. Asetelmahan on olemassa koko ajan, eikä se ainakaan minulle tarvitse mitään ulkoisia merkkejä jotka eivät muuten arkeen liity. Ei tarvita koodisanoja, asentoja, Isäntää tepastelemassa nahka-asussa hapsupiiska vyöllä olohuoneen ja keittiön väliä. Minun ei tarvitse ranskalaisen sisäkön asussa polvistua olohuoneen nurkkaan odottamaan käskyjä, joita Isäntä keksii että saa orjan töihin. Voidaan istua samalla sohvalla ja keskustella tv-ohjelmista sivistyneesti, mutta silti SE on läsnä. SE on tietoisuus siitä että olen Isännän omaisuutta ja hän päättää viime kädessä minusta.

Olen paljon joskus miettinyt mikä tekee asetelmasta onnistuneen tai epäonnistuneen. Omien ja toisten kokemusten pohjalta merkitseväksi tekijäksi hoksasin yhteisen ajatuksen ja tietoisuuden suhteen laadusta. Molempien täytyy olla siinä samalla tasolla ja hyväksyä se. Ja luottaa että toinen ajattelee samoin. Silloin sitä ei tarvitse ajatella tai korostaa mitenkään erityisesti, vaan se vain on. Ja niin kuin kaikki muukin toimiva kinkyily ja ihmissuhde: PPP. Eli pitää pystyä puhumaan. Että pysytään siellä samalla sivulla.

Itsekin tarvitsen ajoittain vahvistusta suhteen laadusta, välillä työstressi, sairastaminen ja muu vievät aikaa ja energiaa liikaa. Itselleni vahvistukseksi riittää saada tekstiviesti töihin tai kuulla Isännän sanovan orja.  Välillä kai kaikenlaisissa suhteissa vaihtelee kuinka kiihkeää on, mutta kun pohjalla on tiivis yhteinen side, homma pysyy kasassa. On se side sitten omistamista, rakkautta tai jotain muuta.

Jatkokysymys: tarvitaanko M/s- suhteeseen ja yhdessä asumiseen romanttista rakkautta vai voiko olla yhtä tyydyttävää antaa kaikkensa perustuen vallanvaihtoon?

[Ms. M]

Lyhyesti, Nuppuorjan kysymykseen vastaten: Itse en voisi koskaan olla M/s suhteessa ilman romanttista rakkautta. Enkä asua toisen kanssa saman katon alla, ilman romanttista rakkautta. Olen romantikko.

Itse olen tällä hetkellä suhteessa, joka ei ole M/s suhde, muttei mikään riepotus- ja käyttösessio suhdekaan, vaan jotain siltä väliltä. Suhde on etäsuhde, näemme noin kerran kuussa. Silti, tunnen että heillä on Ote minusta. Ja juuri se on tärkeää. Ote. Se, että olen vallan alla vaikka fyysisesti olemme satojen kilometrien päässä toisistamme. Se antaa minulle turvaa ja kiihottaa koko ajan hiukan. Enkä haluaisi mitenkään muuten juuri nyt. Suhde toimii, ja me kaikki olemme tyytyväisiä. Asioista pystytään puhumaan avoimesti, ja mitään negatiivisia tuntemuksia tai tunteita ei ole päässyt syntymään.

Haaveena on kuitenkin tuo M/s-suhde joskus. Rakastamani M:n kanssa, tai no D:n, kun en tiedä onko hän lopulta sitten mies vai nainen.

[Fixx]

Jatkokysymys: tarvitaanko M/s- suhteeseen ja yhdessä asumiseen romanttista rakkautta vai voiko olla yhtä tyydyttävää antaa kaikkensa perustuen vallanvaihtoon?

Olen itse lueskellut foorumeilta (ja kirjoistakin) juttuja M/s-suhteista, joissa EI ole romanttista eikä aina edes seksuaalista elementtiä. Ne ovat aika... mielenkiintoisia ja avartavia näkökulmia. Suhde, jossa ainoa tyydytys tulee vallanvaihdosta, tavallaan aika keskiaikainen ajatus täydellisestä (TPE), mutta tunnepuoleltaan rajatusta D/s-suhteesta. Varmaan kyllä joillakin Domme-ihmisillä tällaisia on menossa, mutta luultavasti (miespuolisilla) Mastereilla seksuaalisuus on niin tärkeää, ettei tuollaista tapahdu. Tai no, vaatisi sen että seksuaalisuutta voisi toteuttaa muussa ympäristössä täysin mitoin, ja sitten vielä olisi ylijäämää D-energiaa tuollaiseen laitettavaksi. Voisin kuvitella, että jos olisin maatilan omistaja, niin sen pyörittämisen puitteissa (feodalismi!) tuollainen voisi toimia, mutta vapaa-ajan tunneista ei ihan taida riittää..

Tämä saattoi olla hiukan ohi Nuppuorjan kysymyksen. Oikeastaan luulen, että jos suhteessa on 100% TPE, niin se jo sinällään on romanttista rakkautta tai siihen verrattavaa, vaikka ei ihan siinä perinteisessä muodossa. Siis jos sub antaa kaikkensa, ja M hyväksyy sen ja ottaa vastuun, niin mitä muuta voi vielä vaatia? Tässä nyt tietenkin oletamme, että M suhtautuu asiaan asiaankuuluvalla vakavuudella. Jos M:n omistautuminen ei ole rakkauteen verrattavissa olevan riittävää, niin sittenhän asia ei ole toimiva ja tasapainossa.

[Fixx]

Pohdiskelen onko suhteelleemme sopiva jatkumo siirtyä suhteen alun riepotus- ja käyttösessioista enemmän mainitsemaansi M/s suhteeseen. Onko se luonnollinen jatkumo suhteessaamme? Onko se mitä molemmat haluaa? Jne. Kuitenkaan en pohdi tai lokeroi meitä että olisimme M/s suhteessa tai että pyrkisimme johonkin ennaltaan määriteltyyn juttuun.

Tämä on tietenkin täysin tapaus- ja henkilökohtaista. Ei mikään D/s-suhteen toteuttamistapa ole sinällään toista huonompi tai parempi. Jos molemmat saavat ajatuksesta kiksejä, niin mikä ettei laifstailia voisi kokeilla elettäväksi. Kannattaa varmaan kuitenkin harkita, mitä tehdä silloin kun homma takkuaa, kun eteen tulee hankaluuksia. Kun se jäyhän Masterin poseeraus ei ratkaisekaan eteentulevia kompapaikkoja. Siis miettiä käytännöt miten päästään eteenpäin silloin kun tekee mieli sanoa, että tyhmä leikki, ollaan taas ihan niinku ennen. Ei se vanhaan paluu ole välttämättä oikea ratkaisu hankalassa paikassa, se on vain vastuun välttelyä. Vastuu on sitä, että ottaa härkää sarvista silloin kun on sen aika ja kuuntelee ja tekee parhaansa oikaistakseen asiat.

Mielenkiintoista olisi kuulla perustuuko joku piiiiitkä suhde pelkästään riepotus- ja käyttösessioihin ?

No tuossahan en määritellyt tarkemmin miten nuo sessiot tapahtuvat. Jos puhutaan ihan sessiosuhteesta, jossa ainoa kanssakäyminen on ajoittaisia D/s-sessioita silloin tällöin niin... eivät ne tahdo vuosien yli kestää. Kulttuurimme asettaa odotuksia ihmissuhteille, ja yleensä mielipide on se, että tuollainen on viihdesuhde, jonka tulee väistyä oikean elämän™ tieltä. On sattunut kohdelleni tämäkin.

Tuon voi myös ajatella olevan makuuhuone-BDSM:ää, eli eletään normaalia parisuhdetta, jossa seksuaalisuus toimii rajattuna aikana riepotus- ja käyttösessioina, mikä saattaa monille olla se juuri oikea resepti. Tuossa se haaste onkin se, että miten vaniljaisen arkielämän ja makuuhuoneen BDSM:n ristiriidan sovittaa yhteen pitemmän päälle. Riittääkö jännite, vai väljähtyykö viritys ilman kokonaisvaltaisempaa vallanvaihtoa? Siinäpä kysymys, johon on varmaan monia vastauksia.

[Nuppuorja]

Niin, romanttistakin rakkautta kokeneena jotenkin en näe M/s- dynamiikan tunteita vähempinä tai kylmempinä. Niiden vertaaminen tai arvojärjestykseen laittaminen on minulle ainakin vaikeaa. Vaikka se Harlekiini-kirjojen rakkaus puuttuisi, tunteet voivat olla valtasuhteessa syviä ja vahvoja. Itse tunnen paljon iloa.

Seksuaalisuuden ajattelen kyllä liittyvän aina asiaan, ihan sellaiseksi keskiaikaiseksi pelto-orjaksi tuskin alkaisin 

[-katy-]

Aihe on sydäntä lähellä kerrassaan.
 Harmi kun en osaa enkkua tarpeeksi ja pörräisi enempi fet lifessä tai muilla ulkomaalaisilla sivustoilla.
Yllätys, että Fixx onkin kolumnin takana,ja toisaalta ei. (ihan pakko hankkia uus känny,jossa teksti ja kaikki on suurempaa, eli mummo-doro )-

En pysty väitellä mistään tässä aiheessa,mutta yhden pienen oman henk.koht.ajatuksen laitan sekaan.

En usko, että tervejärkisiä, nimenomaan Mastereita ja orjia/orjattaria on olemassa kovin massoittain. Mitä ite seuraillut ja vähän ollut mukana "skenessä", niin aika nyrjähtävää ja luikastelevaa tuntuu ja näkyy olevan. Itsekin jäin johonkin aivan omituiseen pyörteeseen,missä meinas järki lähteä,mutta yritän asennoitua kaikesta huolimatta.

Uskoisin, että Master-orja-suhde voi syntyä vain kerran elämässä, jos kyse ei ole sessiosuhteesta. Omalla kohdalla on kyse luottamuksesta, rakkaudesta  ja henkilökemioista ynnä kaikesta sellaisesta, mistä tavallinen parisuhdekin rakentuu, jos rakentuu.

En usko omalla kohdalla siihen, että pelkästään alistuvuus-dominoivuus-akseli riittäisi  Herra- orja-elämänkumppanuuteen.

Kurinpitoon sellainen mielipuoliajatus, että mikäs se sellainen orja on, joka tekee kaiken aina oikein..Masteri orjuudessa ? 

Siinä missä sessiomainen suhde saa täyttymyksensä fyysisestä ja henkisestä selkeästi ilmaistusta vuorovaikutuksesta, M/s-suhteelle voi riittää pelkkä tieto dynamiikasta; ei tarvita kurinpitoa, sessioita tai rangaistuksia (tai ”rangaistuksia”, ”funisment”); orja tai omistettu tietää paikkansa, ja omistaja tai Master tietää oikeutensa ja vastuunsa. Näin ajateltuna myös kotikurin harjoittajat sopivat M/s-ajattelumallin toteuttajiksi.

Tuossa on mun mielestä ristiriita tai täysin sopimaton vertaus.
Olen luullut tähän saakka, että kotikuri on myös fyysistä toimintaa, esim. piiskaa töpeksimisestä.

Se että omistaa toisen, on toki harhaa, koska kaikki me kuollaan joskus, eikä kukaan tiedä kuolinpäivää ja -hetkeä,mutta sopis itelle mitä parhaiten luopua kokonaan vallasta itseensä. Saattas herätä jopa viimehetkien kuolonkankeudesta, kun vähän vikisis vastaan, muodon vuoksi 

Lisäys: Tuli ehkä vähän turhan ankeeta tekstiä,mutta ei voi mitään.
Sitä vaan ajattelen,että kun se terveen ja sairaan raja on usein sitä veteen piirrettyä viivaa,niin mitkä on esim. Niitä tunnusmerkkejä,että mennään "terveellä pohjalla".

Jos ensimäiseksi toteaa,tuntematta ihmistä,että haluaa alistaa toisen täysin,ilman tutustumista ja keskusteluja,siinä lienee jotain outoa.
Kenties asiat ilmenevät vasta aikojen kuluessa ja jostain ei tulekaan "täydellisesti antautuvaa" tai masteria koskaan-
 
Eikö alistuminen ole matka molemmille ja voiko jonkun staattisen Herra-orja-tilan saavuttaa pysyvästi? Jos on henkisesti vireä ihminen,eikö se kaipaa haastetta toisen suunnalta läpi elämän, eli niitä laitoja ja rajoja kolisteltaisiin aika-ajoin,milloin enemmän,milloin vähemmän?

Tietenkin jotkut voivat nauttia rauhallisesta yhteisestä hiljaiselostakin. Eli en ajattele tässäkään että kaikilla pitäis mennä saman kaavan mukaan,kuten jo monessa aiheessa tullutkin tuo erilaisuus esille-

[Normandie]

Kiitos Fixx erittäin hyvästä, mielenkiintoisesta ja tärkeästä kolumnistasi!

Olen pohtinut erittäinkin paljon M/s suhdetta, mitä se vaatii molemmilta osapuolilta ja missä vaiheessa sellaiseen suhteeseen olisin itse valmis. Olisinko koskaan? En osaa vastata tuohon, en tiedä. Käsittelen ajatuksissani hyvinkin kirjaimellisesti orja-termiä enkä liitä siihen mukaan romanttista tai vaaleanpunaista ulottuvuutta. Orja on orja, mutta millainen on sitten Isäntä, niin sehän orjan elämän laadun sitten ratkaisee. Isännällä on suuri valta ja mieletön vastuu. Välillä tulee tunne, että moni Isäntä haluaa sen vallan, ymmärtämättä kuitenkaan siihen liittyvää vastuuta. Sokaiseeko vallanhimo?

Ennenkuin itse voisin olla jonkun orja, minun pitäisi tuntea tuo Isäntäni läpikotaisin, paremmin kuin mitä hän itse tuntee itsensä. Minun täytyisi ymmärtää hänen hyvät päivänsä, huonot päivänsä ja muut päivät niiden välillä. Minun täytyisi sukeltaa hänen mieleensä, hengittää hänen keuhkoillaan. Mennä hänen ihonsa alle. Ajatella hänen ajatuksensa. Katsoa hänen silmillään. Minä vaatisin saada tuntea hänet. Kyllä - minä vaatisin!

Yhtälailla, hänen pitäisi tuntea minut. Joka ainoa kohta minun kehoni ja mieleni pinta-alasta. Ei yhtään vähempää.

Minulle, alistuvalle, M/s-suhde edustaa absoluuttisen vallan ilmentymää. Ei voi olla vain vähän orja. Sitä joko on tai sitä ei ole. Ennenkuin antaisin jollekin absoluuttisen vallan minuun, niin kaiken tuon edellä kirjoittamani pitäisi toteutua. Mielestäni jokaisen toimivan suhteen (olkoon se suhde millainen tahansa) edellytyksenä on toisen tunteminen. Tuntemisen myötä rakentuvat luottamus, kiintymys ja ymmärrys sekä rohkeus heittäytyä uudenlaiseen. Silloin kykenee irrottamaan otteensa vanhasta.

Niin, kukaties, ehkä, jonakin päivänä minäkin kumarran....


 

[telle]

Hieno aihe Meillä arki toimii juuri mainitun laisena M/s-suhteena, asetelma vain on aina läsnä ilman sen suurempia manööverejä.  Ainakin minulla tuo romanttinen rakkaus on oltava olemassa, mikäli ylipäätään puhutaan suhteesta... Suhteen alku perustuu kuottamukseen ja ihailuun, mutta syvempi ja kokonaisvaltaisempi alistuminen syntyy rakkaudesta. Eikä ehkä niinkään siitä intohimoisesta kiihkosta (jota usein rakkaudeksi nimitetään), jossa esimerkiksi hyppää innoissaan uuteen suhteeseen, vaan hiljaisesta toisen ihmisen tuntemiseen ja täydelliseen luottoon perustuvasta tunteesta, jonka ehkä saavuttaa vasta vuosien jälkeen.

[Fixx]

Näin ajateltuna myös kotikurin harjoittajat sopivat M/s-ajattelumallin toteuttajiksi.

Tuossa on mun mielestä ristiriita tai täysin sopimaton vertaus.
Olen luullut tähän saakka, että kotikuri on myös fyysistä toimintaa, esim. piiskaa töpeksimisestä.

Ajatuksenani oli, että kotikurissa piiskaa tulee rangaistuksena, kontra että piiskaa saisi sessioissa. Motiivi siis olisi erilainen, kotikurissa ei olisi sellaista "sessiokivaa". Käytännössä varmaan nuo menevät iloisesti sekaisin, enkä edes tunne kotikuriskeneä sen kummemmin. Jotta miten puristeja siellä ollaan.

[-katy-]

Ajatuksenani oli, että kotikurissa piiskaa tulee rangaistuksena, kontra että piiskaa saisi sessioissa. Motiivi siis olisi erilainen, kotikurissa ei olisi sellaista "sessiokivaa". Käytännössä varmaan nuo menevät iloisesti sekaisin, enkä edes tunne kotikuriskeneä sen kummemmin. Jotta miten puristeja siellä ollaan.

En minäkään tunne,mutta muuten vaan kuvittelen tietäväni tästä aiheesta jotain. Kaikkea sitä kehitteleekin pienessä mielessään ja että ihmisen mielikuvitus on aikamoinen..tai sittten on vaan roikkunut kaiket vapaa-ajat netissä puhuen kinkyjä tai ainakin läheltä liipaten 

[telle]

Jotenkin ajattelisin, että tämmöisessä M/s-24/7-suhteessa kotikuri  tulee pakosti mukaan jonkunlaisena elementtinä juuri arkisissa asioissa. Eikä aina välttämättä edes fyysisen rangaistuksen muodossa, vaan henkisellä puolella.

[Fixx]

Tokihan siinä joku roti pitää olla!