Syksy lähenee ja ihmiset palailee lomiltaan

. Näinpä ajankohtaiseksi nousee uudelleen tuon Joensuuhun järjestettävän ensimmäisen miitin ajankohta. Keskusteltuani livessä hiukan kauempaa olevan jäsenen kanssa. Päivämääräksi on lyöty lukkoon 16.09.2013 se on Maanantaipäivä. Näin hiukka kauempaakin oleva jäsen pääsee mukaan tapahtumaan. Paikkaa ja kellonaikaa tarkennellaan hiukan myöhemmin. Jos jollakulla mahdollisella tulijalla olisi toiveita niiden suhteen. Niin nyt sopii aukaista suunsa...tai pikemminkin antaa sormien lentää näppäimistöllä. Sitten kun paikka tarkentuu, sen saa selville kauttani yksäriviestillä. Lupia tai muita byrokratian koukeroita ei tässä vaiheessa kaivata. Paikka kuitenkin on mitä luultavammin jokin bupi/terassi tai vastaava...ja niihin paikkoihin oikein toivotaan että, ihmiset tulisivat joukolla. Kuitenkin suojataan mahdollista paikaa "leimaantumiselta" siksi tämä järjestelmä. Se on sitä empatiaa paikanpitäjää kohtaan. Uskon että, porukka ymmärtää tämän. Tokkopa meitä 20persoonaa enempää on

Jos joku? joka tuntee haluavansa tulla, mutta empii koska ei tunne ketään. Allekirjoitaneen, on paikkakunnalla asuvana, mahdollista tavata ihan kahdestaankin vaikka kahvikupin ääressä jossain kahvilassa etukäteen. Ehkä näin se kynnys tulla mukaan alentuu. Onhan silloin paikalla ainakin yksi jo ennestään tuttu persoona. Painotan vielä että, kysymyksessä on puhtaasti tutustumismiitti...Ei siis pileet. Jatkoa voimme sitten miettiä porukalla. Kuinka siitä eteenpäin. Aikaa on nyt vielä sen verran runsaasti tarkoituksella että, jokainen halukas voisi järkäillä ohjelmiaan tarpeen ja halujensa myötä. Täällä päässä linjoja ollaan korvat auki kuunnellen mahdollisa ehdotuksia muilta

Vielä sanon...Ruoskat sun muut työkalut voi ehkä jättää vielä kotia. Jos ei sitten ole mahdollisesti omia "kivoja" miitin jälkeen tiedossa. Mukaan täytyy ottaa vain oma itsensä, rentoasenne, avoinmieli ja kyky hyväksyä jokainen mukaan tulija omana itsenään. Jokaisen täytyy saada olla sitä mitä on. Pois pitää jättää liiallinen alkoholi. Jos tiedät jo tullessasi olevasi liianhumalassa...tule seuraavalla kerralla!!! Siis...16.09