Miten saavuttaa flow-tila/subspace?

[Verna]

Minäkin komppaan niitä, jotka tulkitsevat flow:n ja subspacen eri asioiksi.

Flow on minusta parhaimmillaan kuin olisi paljon normaalia herkemmällä tietoisuuden tasolla. Sessiossa se voi tarkoittaa, että pääsee mukaan subin/mason/tms tunnetiloihin, suorastaan hengittää tämän kokemuksia. Voi elää mukana ja kokea toisen reaktiot tarkasti, ilman, että niihin täytyy erikseen keskittyä. Ollaan samalla aaltopituudella. Ilman flowta en uskoisi itse kykeneväni viemään ketään millekään rajalle. En voisi pelkän arkitietoisuuden varassa mennä sellaisille alueille.

Flow:ssa tietoisuus säilyy tarpeellisilta osin terävänä, kuten täytyykin, kun on vastuussa toisesta ihmisestä. Silloin ei voi putoilla mihinkään mustiin syvyyksiin tai typerästi käy.

Mielestäni myös toiminnan kohde voi päästä flow-tilaan, eli hänkin kokee olevansa samalla aaltopituudella kumppanin kanssa. Maailma voi kutistua vain läsnäolevien ihmisten ympärille. Kuitenkin hänellä (subilla/masolla/...) on mahdollisuus luisua myös syvemmälle, subspaceen. Silloin tietoisuus jää kauas taakse. Subspacessa henkilö ei pystyisi välttämättä ottamaan alkeellisintakaan vastuuta edes itsestään, saati että kykenisi havainnoimaan kumppanin reaktioita tai kokonaistilannetta.

Minun kokemukseni mukaan flow:n voi jakaa, mutta subspacessa ihmisen henkinen olemassaolo on käpertynyt niin syvälle itseensä, ettei oman itsen ulkopuolista maailmaa tunnu olevan olemassakaan. Koen tilan tietyllä tavalla äärimmäisen itsekkäänä, etenkin jälkeenpäin, kun tajuan, että kumppani on ollut hyvässä työvalaistuksessa kotini olohuoneessa, ja itse olen seilannut jossain sellaisissa syövereissä, minne toinen ei koskaan pääse mukaan, vaikka juuri näki hirveästi vaivaa eteeni saattaessaan minut matkalle. Sinne jäi, yksinään.

[Verna]

Unohtui vastata otsikon kysymykseen.

Jotkut (kuten kumppanini) näyttävät lupsahtavan flowhun/subspaceen kohtuullisen vaivattomasti, minulta se vaatii enemmän. Viimeksi päädyin subspaceen, kun olin etukäteen itsekseni päättänyt ja kertonut miehellekin, että jos hän kokee tarvetta kysyä jossakin kohtaa "riittikö" tai "vieläkö", enkä vastaa siihen yksiselitteisen varmasti kieltäen jatkamasta vaan jään hetkeksikin pohtimaan asiaa, se tarkoittaa automaattisesti, että "jatka". Pilaan yleensä itse mahdollisuuteni subspaceen käyttämällä "pienemmän häpeän tietä" ja kieltäytymällä, jos saan mahdollisuuden valita. Siitäkin huolimatta, että haluaisin lisää. Sen tunnustaminen vain tuppaa olemaan hankalaa.

Ylläolevalla ohjeistuksella minut sai suhteellisen hellävaroen ajettua siihen tilaan, ettei jäänyt enää muuta vaihtoehtoa kuin mennä virran mukana. Siis henkisesti hellävaroen, fyysisesti se ei kyllä ollut ihan niin hellävaraista. 

[Kukkanen]

Mielenkiintoinen aihe. Mua tosin myös hämää/häiritsee hieman tämä termi subspace. Jos nyt on ylipäätään samasta olotilasta kyse (niinkuin vaikuttaisi olevan, kommenttien perusteella), niin minä kuten joku muukin oon saavuttanut sen muillakin tavoilla kuin alistumisella. Jolloin etuliite sub on vähän turha tai harhaanjohtava.

Ite olin nimennyt tämän olotilan "leijuntaorgasmiksi" tai "kiito-orgasmiksi", paljon samantapauksia kuvauksia, kuten lentämisen tunne. On kestänyt monta monta kertaa, että sain puettua olotilaa jotakuinkin sanoiksi, muisti aina palasen kerrallaan ja sai koottua sen kuin palapelin Siitä kun on vaikea muistaa mitään saati kyetä kertomaan. Oon kokenut olon niin selvinpäin ennen kuin olen mitään päihteitä kokeillutkaan, kuin myös päihtyneenä: läsnäolo on se oleellisin ja syvä luottamus, kuten monet muutkin sanoivat. Sellainen hallinnasta, egosta luopuminen. Kai joissain piireissä subspacen yksi vastine on myös egokuolema, vai tulkitsenko aivan väärin? Joka tapauksessa uskon kokeneeni molemmat.

Alkuvaiheessa syvärentoudun. Sit tulee tunne kuin keho vääristyisi, se voi tapahtua eri tavoin, kehon rajat ja mittasuhteet tuntuu omituisilta, esimerkiksi sukuelimet ja raajat tuntuvat olevan jossain "kaukana", ylipäätään keho on "siellä jossain", ei tässä. Tuntuu samaan aikaan ihanalta, mutta samalla tuntoaisti ja muutkin aistit häviää (sen tähden esim. kipua ei tunne, ja usein tässä vaiheessa saan jatkuvaa orgasmia, mutta se loittonee fyysisesti, en tunne enää esim. vaginan supistuksia, vaikka mies kertoo jälkeenpäin, että puristi lujaa). Riippuu tilanteesta, pääsenkö aivan olotilan lopulliseen pisteeseen. Hiemankin vääränlaiset, häiritsevät ärsykkeet, tai että toinen kyselee tai puhuu liikaa, pilaavat olotilan ja palaan sieltä. Ennen "nousuvaihetta", kehon vääristymisvaiheessa siis olotila on hyvin herkkä häiriöille. Paras on, jos toinen jatkaa äärihellää stimulointia pitkään ja tasaisesti (kohdunkaulan silitys on ollut toimivin, mutta oon saavuttanut tilan muillakin tavoilla).

Sitten tuntuu kuin kiitäisin lujaa, kiihtyvää vauhtia. Suunta voi olla mihin tahansa: on ollut ylöspäin (eniten) sivulle, vaakasuoraan ja alaspäin. Se on pelottava vaihe, koska siinä vaiheessa tulee kuolemanpelko vahvasti siitä vauhdin tunteesta, tuntuu ettei selviä siitä, pelottaa myös että miten sellaista kiitämistä voi tuntea niin realistisesti vaikka tietää makaavansa sängyssä. Todellisuus vääristyy ja totutut uskomukset joutuvat väkisin kyseenalaistetuiksi (toisaalta niitä ei jaksa funtsia siinä), on siis voimakkaat ja ristiriitaiset tunteet. Toisaalta haluaa vain antaa mennä, toisaalta pelottaa enemmän kuin mikään koskaan. Yksinäisyys, avaruuteen sinkoaminen, kuolema, ettei koskaan palaa, menettää kaiken. Jos tässä vaiheessa päättää "ei" tai "mä en kestä", putoaa olotilasta samantien. Äkkinäinen "putoaminen" tuntuu myös ikävältä, vaikka ei kai siitä mitään vaaraa ole, kun kaikki tapahtuu aivoissa jokatapauksessa (ainakaan mies ei ole sanonut nähneensä mun lentävän katosta läpi ). Mut jos vain antautuu täysin, elämän virran vietäväksi, jonkin suuremman haltuun, katsoo vain mitä käy, pääsee kuolemanpelon yli. Kiitää niin himskatin lujaa, kuin maailman hurjimmassa huvipuistolaitteessa, paitsi että suunta on suoraan, ei mutkittele. Kuin avaruusraketti. Ja siinä vaiheessa kokee olevansa todella ELOSSA. Tuntee samaan aikaan olevansa hyvin lähellä kuolemaa, ja hyvin elossa, ne ovat samaan aikaan molemmat, joka ikinen sekunti, kuolemaa ja syntymää koko ajan. Tajuaa kuolevansa KOKO AJAN, tuntee sen, joten sitä ei tarvitse pelätä. ON itse kuolema ja itse elämä, niiden villissä tanssissa, ne ovat yhtä ja samaa, kietoutuneet toisiinsa. Alkaa olla vaikea ajatella, tunteakaan. Toisaalta on halu muistaa miltä se tuntuu, jotta voisi kertoa joskus palattuaan, mutta sanojen muodostaminen ja muiston "kiinnittäminen" on todella työlästä, vielä työläämpää kuin syvässä unessa (valveunia näen myös ja niissä aika samoja viboja, etenkin lentämisunissa, tosin lentäessään voi hallita, tässä kiitämisessä taas kiitää hallitsematta sitä itse lainkaan, voi vain antautua siihen).

Lopulta tuntuu kuin ois "perillä". Viimeisetkin tuntoaistimukset häviää, leijun vain, mulla ei ole minuutta, kehoa, vain etäinen muisto minuudesta ja siitä, mistä lähdin ja keitä on normimaailmassa. Kuin kokonaan toinen maailma. En osaa paremmin kuvata, kuin että tässä vaiheessa tunnen sulautuvani maailmankaikkeuteen valoksi. Laajenevan, leviävän, häviävän. Valo lähtee leviämään kaikkialle, vähän kuin savupilvi tuulen mukana. En tarvitse mitään, en halua mitään, en pelkää mitään.. on hyvin vaikea ajatella, eikä näe siihen oikein tarvetta enää. Ajantaju häviää täysin, samoin paikantaju; olen kaikki, kaikkeus, sulaudun siihen, kaikki on yhtä. Kuin olisi puhdasta rakkautta/hyvää oloa.

Siitä olotilasta ei haluaisi KOSKAAN palata, se on todempaa ja kauniimpaa kuin mikään, mitä olen kokenut, tuntuu että siihen myös voisi jäädä ikuisesti tai ainakin pitkäksi aikaa (ajantajua ei ole), jos vain päättäisi niin. Tuntuu, että vihdoin olen kotona, todellisessa olomuodossani. Ainoa, mikä saa palaamaan, on kaukainen muisto rakkaasta, joka odottaa.. Siinä vaiheessa iskee pieni pelko: kuolinkohan minä, kaipaako ja itkeekö hän tuolla jossain? Kaipaavatko ihmiset mua, pitäisikö mun palata? Ei jaksaisi, ei haluaisi.. Mutta muisto rakkaasta saa haluamaan palata, hänen vuokseen, ja siinä vaiheessa ajattelen, että ehkä vielä joskus pääsen tähän olotilaan, kenties viimeistään kuollessa, näin haluaisin kuolla.. Palaaminen vaatii päätöksen, tuossa vaiheessa tuntuu, että en yksinkertaisesti reagoisi mitenkään tai huomaisi, vaikka pommi räjähtäisi vieressä (ei oo testattu ). Kun tuntoaistia ei ole, ja keho on jossain kaukana, kehoa ei enää tunnu olevan, mielikin on hajonnut ja levinnyt kaikkialle. Kun päätän palata, alan aivan hiljalleen leijailla alaspäin kuin höyhen (en siis tunne olevani höyhen, vaan se liike on vastaava: olen kevytja leijailen liki painottomasti) (en oo kokenut tätä näin täydellisenä muihin suuntiin kuin ylöspäin, joten en tiedä miltä muista suunnista tuntuis palata tuossa vaiheessa, muista suunnista palaaminen on tullut eri vaiheessa -tai kenties eri suunnat vain tuntuu erilaisilta?). "Avaruudesta" maata kohti mennessä leijailu kiihtyy, painoa tulee pikkuhiljaa lisää, aivan kuin maa vetäisi puoleensa vahvemmin. Kyky ajatella ja tuntea tunteita alkaa palautua pikkuhiljaa, paikantaju ja ajantaju tulla takaisin, kaikki tapahtuu hyvin hiljalleen, ei kertarysäyksellä (paitsi jos mut "herätetään" yhtäkkiä, rysähdän kerralla alas, mutta se on tosi pelottavaa ja epämiellyttävää, mukavampi tulla omaan tahtiinsa). Tunnen oman kehoni painon, muodon ja massan ennen kuin tuntoaisti palautuu. Sitten tunnen fyysisiä tuntemuksia, esim. ilmavirran viileyttä, lakanan ihoa vasten, kumppanin kädet ja lämmön.. En halua vielä avata silmiä, tuntuu hauraalta, vastasyntyneeltä, kuin olisi hyvin uudessa paikassa, vaikka tietää tietoisesti ja muistaa etäisesti, missä on. Hiljalleen muutkin aistit palautuvat yksi kerrallaan, mutta puhekyky tulee viimeisenä ja on aluksi vaikea muodostaa sanoja ja saada ne ulos oikeanlaisina ja selkeinä Sittenkin, kun olotilasta on palannut kokonaan, haluaa maata rauhassa, ei äkkinäisiä liikkeitä tai ääniä, haluaa vain maata ja nauttia toisen rakkaudesta ja lämmöstä ja olla hiljaa, vasta hetken päästä tekee mieli kertoa. Sit kun alkaa puhumaan, turhauttaa aika paljon, kun tuntuu, ettei koskaan saa viestittyä sitä kokemusta, kenellekään, sellaisena kuin se oli, sanat ei vain riitä kuvaamaan.. Mutta tärkeintä onkin olla taas tässä, rakastettu, on ehjempi olo kuin pitkään aikaan.

Nuo on voimaannuttavimpia, kauneimpia kokemuksia mitä oon ikinä kokenut. Ekan kerran koin vastaavan olotilan vasta kun exän kanssa koin olevani ekaa kertaa rakastettu vastavuoroisesti. Nykyisen kanssa on tullut lisää, enemmän kuin kenenkään muun kanssa, mut muiden ihmisten kanssa en täydelliseen leijuntaorgasmiin olekaan päässyt, enkä tiedä pääsenkö, mulla se taitaa vaatia syvää rakkautta ja luottamusta. Tuo antaa voimia ja toivoa pitkäksi aikaa eteenpäin ja on onnellinen, kokonainen olo. Harvoin niitä tuleekin ihan tuollaisenaan, ehkä muutaman kuukauden välein. Kutsun olotilaa myös "orgasmin takana" -olotilaksi, koska siinä orgasmilla ei ole enää väliä, orgasmi on vain kuin portti sinne muttei sen kummempaa, koska itse olotila on vielä orgasmiakin ihmeellisempi. Tosin, ilmeisesti laukean myös samalla, vaikken itse sitä tunne enää, sillä mies on sanonut että puristaa joskus niin että sormia sattuu ja tekis mieli ottaa sormi/sormet pois mut ei raaski, kun näkee et mulla on jotain tosi diippiä meneillään eikä halua ottaa riskiä että se keskeytyisi Nuo kokemukset on vähentäneet myös kuolemanpelkoa hurjasti.
Vaikka totta kai voi ajatella, että se on vain bugi aivoissa. Olkoon miten on, se on paras bugi mitä oon ikinä kokenut 

Tosin, nyt yhden kerran ihan vastikään koin kiitämisen rakkaan kanssa, siis siten että tuntui kuin kiidettäisiin yhdessä, halasin häntä lujaa ja pidin hänestä kiinni. Hän ei ollut kokenut samoin, mut mä koin kuin meidän alitajunnat olis yhdistyneet ja miehen tietoinen mieli ollut aivan pihalla koko kokemuksesta, pois suljettuna. Oli tosi ihanan syvällisen rakastelun jälkeen. Tuntuu, että vaihtelee yksilöittäin miten "auki" on, miten paljon alitajunta ja tietoinen mieli vuorovaikutuksessa. Mulla ne on lapsesta asti olleet aika sovussa, esim. unissani säilytän aina tietoisuuden ja näenkin paljon esim. erityyppisiä selkounia. Miesystävällä ne tuntuvat olevan aika eriytyneitä. Mut tuo huikea kokemus antoi toivoa siitä, että ehkä joskus mun ei tarvii kiitää "sinne" yksin, vaan voin saada matkakumppanin  Koin leijuntaorgasmin osittaisena, siihen asti kun pääsin kuolemanpelon yli ja nautin hurjasti kiitämisen tunteesta ja olin kiitollinen jokaikisestä hetkestä kun sain olla rakkaani kanssa siinä.. Mutta sit se keskeytyi, en päässyt siis siihen pisteeseen, kun tuntuu leviävänsä valoksi. Ehkä ihan hyvä niin, koska oisko mulla ollut mitään syytä palata? Olisinko kuollut tai jotain käynyt hullusti? Koska tähänmennessä ainoa kyllin vahva syy palata on ollut rakkaimpani, jos taas kokisin hänen olevan mukana, olisko ketään yhtä hyvää syytä? Ja haluan elää vielä piiiitkään, niin ihana kuin olisikin päästä tuohon olotilaan pidemmäksi aikaa.

En tiedä liittyykö varsinaisesti tähän, mutta oon oppinut syvässä meditatiivisessa tilassa hallitsemaan sydämensykettäni tietoisesti (kellään muulla kokemusta/tietoa tästä?). Opin sen samassa yhteydessä, kuin ajatuksen voimalla laukeamisen, mutta kumpikin tosiaan vaatii todella syvää vapautumista ja tietoisuuden tasoa onnistuakseen. Saan sykkeen hidastumaan ja nopeutumaan. Tuntuu joskus hurjalta, että voisinko jopa kuolla jos niin päättäisin? Se on vähän karmiva ajatus, entä jos puolivahingossa päättäisin kuolla enkä voisikaan enää palata. Mutta toisaalta osaa arvostaa paremmin jokaista hetkeä, minkä elää saa.

Jotenkin tosi paljon ujostuttaa postata tämä  Vaikka muuten kirjoitan aika häpeilemättömästi, pelkään jo valmiiksi vähän, tuomitaanko mut, koska tuo on itselle niin herkkä ja tärkeä asia. Toisaalta, olen tottunut siihen, että ihmiset pitävät mua outona ja jotkut varmaan hullunakin, vaikka aika tavallinen oon omasta mielestäni, mun mielestä muut on vaan outoja, en minä Joten vitsinkö väliä sillä, vaikkei kukaan tajuaisi, halusin nyt kuitenkin jakaa tämän, ihan terapeuttista itsekin taas muistella ja fiilistellä Kokemus on myös aika mysteeri mulle, enkä toisaalta koe edes tarvetta selittää ja ymmärtää sitä täysin, vaikka muuten oon utelias tietämään selityksiä ilmiöille.

Ja niin, jos sitä jahtaa ja koettaa saavuttaa sen, ei onnistu. Ainoastaan siten, että vapautuu täysin, rentoutuu vielä lisää sen jälkeen kun luulee jo olevansa aivan rento, ja tuntee toisen rakkauden, on vahvasti läsnä joka solullaan. Mut sinänsä tapoja saavuttaa vastaava tila on varmaan monia, en usko että siihen on yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Pääasia, että päästää irti hallinnasta, on vain ja ottaa vastaan mitä tulee, luottaa täysin. Mut en usko, että tuota voi ylipäätään tietoisesti päättää, se tulee jos tulee. Meditaatio, läsnäolotaidot ym. lienee auttavat. Ja orgasmiherkkyyden lisääntyminen lienee myös, koska orgasmien avulla voi rentoutua lisää ja lisää ja antautua nautinnolle ja tuntemuksille. Mutta voihan olla, että tuohon on muukin väylä kuin "orgasmiportti", en tiedä, tämä on vain mun kokemus ja muilla voi olla eri tavat ja kokemukset.

[Radien]

Mielenkiintoinen aihe. Mua tosin myös hämää/häiritsee hieman tämä termi subspace. Jos nyt on ylipäätään samasta olotilasta kyse (niinkuin vaikuttaisi olevan, kommenttien perusteella), niin minä kuten joku muukin oon saavuttanut sen muillakin tavoilla kuin alistumisella. Jolloin etuliite sub on vähän turha tai harhaanjohtava.

Orgasmithan ovat erilaisia jokaisella ja toisen orgasmista ei voi tietää mitään, mutta itselleni sellainen tantrinen/täysi orgasmi on eri asia kuin subspace (tai slavespace). Voin saada orgasmeja, joista jää pitkäksi aikaa (jopa puoleksi tunniksi) sellainen leijuntaolo. Siinä tilassa kuitenkin tiedostan, että toinen on läsnä.Hankala kuvata, mutta en ole orgasmissa yksin. Ajattelen häntä ja hän voi myös "pilata" sen tilan, jos ei esimerkiksi lopeta ajoissa kivun tuottamista. Subspacessa taas olen täysin muualla, eikä ulkomaailma voisi vähempää kiinnostaa. Toki puoliso voi "hakea" minut pois subspacesta, mutta se on enemmänkin herättelyä. Orgasmin taas voi keskeyttää aika suoraankin. Orgasmin siis voi "pilata", mutta subspaceen asti jos ehdin niin se on sitten heippa (tosin puoliso osaa jo tunnistaa merkit ja ohjata minut sen "ohi" - vaikea selittää). Subspacehan syntyy siitä, että aistit ylikuormittuvat ja se voi olla myös epämiellyttävä kokemus - toisin kuin orgasmi. Itse koen nuo orgasmit "syvänä rauhana", mutta subspacessa "lakkaan olemasta". Subspacen jälkeen voi myös seurata subdroppi jos menee todella syvälle. Itse olen muutaman kerran mennyt niin syvälle, että elimistö on ollut useita päiviä "väsynyt". Orgasmista seuraa vain hyvän olon tunteita. Henkisiä subdroppeja en ole koskaan saanut, mutta syvä subspacehan on endorfiinishokki. Jos mennään sinne asti niin siitä on tosiaan itselleni seurannut ikävä fyysinen olotila päiviksi (tämä varmasti liittyy siihen, että minulla on adhd ja aivokemiani on vähän poikkeava "normaaleista" ihmisistä). Silti jos pitää valita orgasmin ja subspacen välillä niin valitsen subspacen.

[Kukkanen]

Edelleen hämää, että millä nimellä tuota mun kokemusta sitten kutsuisi, kun ei se ole tantrinen kokovartalo-orgasmi (sentyyppisiäkin koen, useammin kuin tämän leijunta-orgasmin), muistuttaa kuvailujen perusteella subspacea, mut en sinänsä koe antautuvani kumppanille, vaan enemmänkin antaudun itse elämälle ja tuntemuksille ja kuolemanpelolle.
Ylipäätään varmaan subspacen tai minkä tahansa tilan jokainen kokee yksilöllisesti. Ja mulla ainakin orgasmit on tosi vaihtelevia, miedoimmillaan vain nopea fyysinen reaktio, vahvimmillaan taas fyysisyys jää kauas taakse, ja kaikkea siltä väliltä.
Ei nyt termeillä ole niin väliä, mutta jos kuvaamani tila ei ole subspace, niin mikä se sitten on ? Onko joku täällä kokenut vastaavanlaisen? Tietysti voin edelleen kutsua sitä itsekeksimilläkin nimillä, mut ois ehkä helpompi löytää samantapaista kokeneita, jos tietäis "oikean" termin.
Orgasmeista mulle tulee joskus huono olo, lähinnä jos niitä tulee sietokyvyn yli liikaa ja syke nousee liian korkeaksi, alkaa oksettaa ja kurkkua kuristaa (mikä on myös hyvä merkki siitä, että on syytä pitää taukoa ). Mut tuosta leijuntaorgasmista ei tuu huonoa oloa -toki olo on hutera ja heikko sen jälkeen, mutta sillä ei ole väliä/siihen ei kiinnitä niin huomiota, kun on niin euforinen olo. Toisaalta, kuolemanpelon kohtaaminen tosi konkreettisella tasolla (luulee kuolevansa NYT) on "huonoa oloa" äärimmillään, mut sen yli kun pääsee, on vain onnellinen.
On tietysti monia muunkinlaisia tiloja, eriasteisia ja kevyempiä, mut tämä on vahvin ja vaikuttavin mitä oon kokenut.

[Radien]

Kukkanen: Tietysti on mahdollista, että tuo kuvailemasi tila on subspace. Kysehän on kemiallisesta reaktiosta ja ihmiset ovat yksilöitä niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Eihän kukaan muu voi tietää mitä sinä olet tuntenut. Sitä paitsi sinähän jo sanoit, että tunnistat samoja juttuja kuin monista subspace-kuvauksissa. Eli ehkä se on sama tila Monet muut (kuten minä) ovat kuitenkin kokeneet sellaisen tilan ensimmäistä kertaa vasta D/s:n tai SM:n yhteydessä. Eikä ole kovinkaan yleistä, että subspaceen liittyy orgasmi - itseasiassa käsittääkseni se on hyvin harvinaista. Minusta on hyvä, että tuota tilaa kutsutaan subspaceksi koska D-ihmisten on tärkeää tietää että subit voivat "häipyä" kesken session. SM:ssa tietoisuus subspacesta myös on turvallisuuskysymys, koska toiselta voi kadota kyky käyttää turvasanaa. Tai jos ei käytetä turvasanaa niin D tajuaa, että luonnolliset reaktiot voivat kadota (eli on vaikeaa arvioida mitä on tekemässä kun toinen ei reagoikaan järkevästi). Uskon, että subspacen kaltainen tila voi olla olemassa myös BDSM:n ulkopuolella. Termien siirtäminen sieltä tänne kuitenkin on ongelmallista.  Jos puhutaan esim. "kiito-orgasmista" subspacen sijasta niin jotkut subit voisivat kokea huonommuutta jos eivät koe mitään "orgasmimaista" subspacen yhteydessä. Anteeksi, että aina jauhan asiasta mutta veri kiehuu joka kerta kun joku subi ihmettelee mikä hänessä on vialla. Tilanne on vähän sama kuin masokistin määritelmässä. BDSM:n ulkopuolellahan masokistin määritelmä on erilainen kuin täällä.

Sivuhuomautus tuohon aikaisempaan tekstiisi: Et voi tappaa itseäsi meditoimalla. Pahimmillaan voisit saada itsesi pyörtymään - ja sitten elintoimintosi palaisivat normaaleiksi. Ymmärrän silti hyvin tuon kuolemanpelkon todellisuuden tunnun, koska sairastin nuorempana syömishäiriötä. En viitsi siitä täällä sen enempää julkisesti puhua, mutta en siis vähättele mitenkään kuolemanpelkoasi.

[Ellu]

En ole aiemmin lukenutkaan tällaisesta, mutta nyt tiedän mitä olen joskus kokenut ja mitä haluan tulevassa suhteessani kokea jälleen. Tämä on siis se asia joka edellisestä hiljattain päättämästäni suhteesta on puuttunut koko ajan. En ole vain pystynyt pääsemään tuohon kyseiseen ihanaan tilaan ja siksi on tuntunut kokoajan, että jotain puuttuu. Jonkin sortin järkytys tuli, mutta myös helpotus. Kiitos avartavasta aiheesta

[Kukkanen]

Kiitos Radien asiallisesta vastauksesta Olen samaa mieltä tuosta turvallisuusaspektista, todellakin tärkeä asia tiedostaa, että subi (tai muutenkaan toinen ihminen, on sitten domme, subi, ihan vain kumppani tmv) ei aina kykene, halua tai osaa sanoa turvasanaa tai reagoimaan. Siks on tärkeää, että dominoiva osapuoli pysyy kärryillä ja tietää turvallisuuden rajat. Tuonkin pointin ymmärrän, että jotkut voivat kokea huonommuutta, kuitenkin mun mielestä kaikista aiheista pitäis voida puhua ja kunkin tunteet on omalla vastuullaan, huonommuutta ym. nyt voi kokea melkein mistä vain, tai olla kokematta, sitä tunnetta voi myös työstää.

Varmaan monenlaisia oloja on, enkä tiedä onko edes mieltä jaotella tai analysoida niitä niin tarkkaan, tietysti vaan kiva jos löytää muita vastaavan kokeneita, hälvenee vähän sellainen yksinäisyyden kupla (iloisenkin asian kanssa kokee jäävänsä yksin, jos tuntuu ettei kukaan ymmärrä tai edes halua ymmärtää, tai jos kokee ettei voi jakaa iloaan esim. kateudenpelossa). On ollut ihana esim. tässä ketjussa lukea muiden kokemuksia ja tuntuu, etten olekaan niin "yksin" kokemusteni kanssa Niin et varmaan on erilaisia oloja ja niiden yhdistelmiä, subspace ja orgasmi eivät sulje toisiaan pois, mutta eivät myöskään vaadi toinen toisiaan, niitä voi kokea erillisinäkin. Ja muutenkin esim. tunteet voi mennä hyvinkin sekaisin, ainakin ite koen välillä sessiossa hyvinkin ristiriitaisia tunteita yhtäaikaa, lomittain ja vuorotellen.

No, toivotaan ettei tosiaan meditoimalla voi kuolla Toisaalta, joskus hirvittää kun tuppaa olemaan välillä rytmihäiriöitä, että mikä kerta on vaan "liikaa" ja saa esim. sydänkohtauksen, jos kroppa ei kestäkään. Tai jos mieli ei kestä ja vajoaisi vaikka psykoosiin. Mutta toisaalta, haluan silti nauttia täysillä, riski on tietoinen ja jos sattuis nautintoon kupsahtamaan tai sekoamaan, mikäpä ois sen parempikaan tapa kuolla/seota, kun kaikki me kuollaan kuitenkin. Joten en sinänsä halua rajoittaa nautintoa kuolemanpelon takia. Vaikka välillä se rajoittuu haluamattakin, aina ei pysty kohtaamaan pelkojaan ja välillä hieno kokemus jää puolitiehen kun en kestä kohdata sitä.

[BuZu]

Pääsin eilen elämäni ensimmäistä kertaa todella syvään subspaceen.
Olin erään naisen asunnolla sängyllä ja hän alkoi piiskata paljasta persettäni raipalla, tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun sain raippaa ja ensimmäinen piiskaus yli 10 vuoteen.

Heti ensimmäiset lyöntien jälkeen alkoi tulla ihanan rauhallinen ja seesteinen olo. Hän jatkoi piiskaamista raipalla ja paddlella, käytti välillä Wartberg wheeliäkin (eka kerta minulle).

Subspace vain syveni ja syveni.

Kun piiskaus loppui ja halasin naista, olin ihanan utuisessa olotilassa.

Istuin penkillä lähemmäs 20 minuuttia ennenkuin pystyin edes kunnolla puhumaan.

Juuri tälläista olen aina hakenut, vaikken edes tiennyt, että tunne voi olla niin voimakas.

[poisongrrrll]

Pääsin eilen elämäni ensimmäistä kertaa todella syvään subspaceen.
Olin erään naisen asunnolla sängyllä ja hän alkoi piiskata paljasta persettäni raipalla, tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun sain raippaa ja ensimmäinen piiskaus yli 10 vuoteen.

Heti ensimmäiset lyöntien jälkeen alkoi tulla ihanan rauhallinen ja seesteinen olo. Hän jatkoi piiskaamista raipalla ja paddlella, käytti välillä Wartberg wheeliäkin (eka kerta minulle).

Subspace vain syveni ja syveni.

Kun piiskaus loppui ja halasin naista, olin ihanan utuisessa olotilassa.

Istuin penkillä lähemmäs 20 minuuttia ennenkuin pystyin edes kunnolla puhumaan.

Juuri tälläista olen aina hakenut, vaikken edes tiennyt, että tunne voi olla niin voimakas.

Endorfiinitrippi paras trippi. 
https://friskybusinessboutique.com/the-endorphin-levels-in-bdsm/

[Kettu vinossa]

Itse pidin aikoinaan näitä subspace-juttuja ihan humpuukina, mutta pääsin kesäkuussa itsekin näkemään sellaisen omin silmin. Tökin sessiossa sormiani pari kertaa emetofoobikko-emetofiilin nieluun, ja tilanne meni aika mielenkiintoiseksi kun toinen meni semmoiseen olotilaan että koki varmaan kaikki maailman tunteet laidasta laitaan, itki, nauroi ja oli muutenkin varman seuraavat 15-30 minuuttia  poissa tästä maailmasta, mutta siis pääosin positiivisessa mielessä. Pohdittiin sitten jälkeenpäin, kun taas toinen kykeni järkevään keskusteluun, että oliko tämä nyt se legedaarinen "space" josta kinkypiireissä puhutaan, ja kyllä hän oli sitä mieltä että se jos mikä se oli. Mutta ei hänkään ollut sellaista koskaan ennen kokenut, oli ihan yhtä yllättynyt kuin minäkin.

Olin toki vähän kateellinenkin tälle toiselle, mutta toisaalta sitten aloin miettimään olinko itsekin vuosikausia sitten saavuttanut saman tilanteen itse, kun olin ollut samankaltaisissa tilanteissa oman emetofobiani kanssa. Kyllähän silloinkin tuli oltua ihan muissa maailmoissa emetofiilisessioiden jälkeen, mutta silloin minulla ei vain ollut ilmiölle nimeä. Tosin hankalaa sitä on pohtia, kun muistikuvat vuosien takaisista sessioista ovat niin hataria jo.

Mutta jos siis space kiinnostaa, niin suosittelen lämpimästi leikittelemään omilla foboillanne sessiossa, jos niihin on yhtään fetissiä. Saatatte yllättyä positiivisesti. Kyllähän löytyy paljon seksiin liittymättömiäkin tarinoita siitä, miten se on tuntunut hemmetin hyvältä kohdata omat pelkonsa ja selviytyä niistä voittajana. 

[Kukkanen]

Taisin just eilen missata mahdollisuuden tosi syvälliseen kokemukseen, koska EN VAAN USKALTANUT. Ihan luuseri-pelkuri olo :/ Oli tarkoitus, et olisin nukahtanut ja mies ois miellyttänyt mua nukkuessa, samalla kun olin päihtynyt. Mut en kestänyt ajatella, millainen yhdistelmä voi tulla kolmesta alitajunnan tasosta yhtäaikaa: unimaailma, seksuaalinen nautinto äärimmillään ja päihtymystila. Vaikka mies vakuutteli, että herättää mut hellävaroen jos millään lailla hätäännyn, en kyennyt. Säikähdin jo siinä vaiheessa, kun mies alkoi silitellä ja nautinnon tullessa tuntui kuin olisin pudonnut suoraan taaksepäin selkä edellä kuin korkeasta tornista, mutta se putoaminen jatkui siten että tuntui kuin olisin pyörinyt selkä edellä kiihtyvää vauhtia, pudonnut koko ajan syvemmälle (vähän kuten humalassa pyörivä olo, mutta se on vaakasuunnassa, tuossa putos suoraan ikäänkuin selältään sängyn läpi). En vaan uskaltanut, lopetettiin koko touhu ja käytiin nukkumaan. Harmittaa, kaduttaa, ja tunnen itseni ihan pelkuriksi, kenties olisin saanut lopulta pelkoni voitettuani kokea jotain todella hienoa, mut en uskaltanut heittäytyä siihen. Mut kai pitäis olla armollinen itselleen, aina ei vain pysty tai kykene tai uskalla. Todentuntuinen kuolemanpelko on joskus liian karu kohdattavaksi.

[BuZu]

Taisin just eilen missata mahdollisuuden tosi syvälliseen kokemukseen, koska EN VAAN USKALTANUT. Ihan luuseri-pelkuri olo :/  En vaan uskaltanut, lopetettiin koko touhu ja käytiin nukkumaan. Harmittaa, kaduttaa, ja tunnen itseni ihan pelkuriksi, kenties olisin saanut lopulta pelkoni voitettuani kokea jotain todella hienoa, mut en uskaltanut heittäytyä siihen. Mut kai pitäis olla armollinen itselleen, aina ei vain pysty tai kykene tai uskalla. Todentuntuinen kuolemanpelko on joskus liian karu kohdattavaksi.

Olet liian ankara itsellesi. Omaa fiilistä kannattaa aina kuunnella ja jos vaan tuntuu siltä, että pelkää liikaa, ei ole mikään häpeä viheltää peliä poikki. Et ole luuseri etkä pelkuri.

Uskon, että vastaavanlainen tilaisuus tulee myöhemmin ja silloin olet jo henkisesti paremmin valmistautunut jo pelkästään tämän kokemuksen ansiosta. Se saattaa nostaa kynnystä, mutta on hyvä olla varma, ettei ylitä rajojaan väärällä tavalla.

[Kukkanen]

Kiitos, niin arvelinkin. Toisaalta järjellä tuntuu, että mitä siinä muka olisi voinut sattua. Mut  oli sellainen irrationaalinen pelko, että psyykeeni ei kestäisi sitä; tulisin hulluksi tai saisin sydänkohtauksen tmv. Myös se pelko, että syvään uneen vaivuttuani en osaisikaan sanoa turvasanaa ja jos tulis jotain tosi ahdistavia mielikuvia ym, en pystyisi keskeyttämään. Toki mies sanoi, että herättäisi mut varovasti jos näkis mun olevan ahdistunut, mutta en tiedä huomaako toisen ahdistusta välttämättä kunnolla unen läpi. Mut ehkä vielä joku päivä uskallan sukeltaa tuohon kokemukseen

[BuZu]

Suosittelen kokeilemaan ekalla kertaa ilman päihtymystä. Se voi olla liian rankka elementti, itsellä ainakin on kokemuksia ihan normaaleista liskojen yö -unista päihtyneenä ja ne eivät ole mitään mukavia tuntemuksia.