rakkausketju

[-katy-]

Tuuminut sitä, että kun rakkautta aina rajoitetaan monin tavoin,niin olisko mulla mitään vastaansanomista edes verkossa sodille, vihalle ja väkivallalle-

Tähän ketjuun voi postata kommenttinsa rakkaudesta- nyt ei saa kritisoida rakkautta 


Tänään olen itse erittäin iloinen siitä, että jotkut homoseksuaalit jossainpäin maailmaa ovat voineet mennä naimisiin ihan luvan kanssa
 

[-katy-]

Tänäänkin voi sanoa, että "nothing else matters". Olen kiitollinen,että olen saanut rakastaa,hyvinä ja huonoina aikoina. Ilman tuota kokemusta mulla ei olisi oikeastaan mitään.
Rakkaus pitää ihmisen järjissään,ja jalat maan pinnalla,koska se näyttää,varsinkin vaikeina aikoina,että ihminen on rajallinen,eikä suinkaan kaikkivaltias.
Silloin kun ei ole mitään muuta sanoa eikä antaa,ääneen tai elein,on ihmeellistä huomata,että rakkaus riittää-kun toinen sanoo takaisin,että "kyllä minä tiedän aina sen,että rakastat,vaikka.."

Rakkaus pitää sydämen avoimena,vaikka se sattuukin joskus paljon-jos ei saa vastarakkautta

nimim. pehmo

[Kiitäjä]

Rakkaus sattuu myös jos sen kohde temmataan pois. Silti rakkaus jää ja kiitollisuus siitä että on saanut rakastaa ja olla rakastettu.

Paljon olen viime päivinä miettinyt sitä, miten onnekas olen kun saan jälleen rakastaa ja olla rakastettu, vaikka välillä universumi pistää polvilleen ja nyöräksi. Huonoinakin hetkinä tiedän; minulla on rakkaani ja jo siitä ajatuksesta ammennan voimani.

[Dante79]

Voisin linkkailla jonkun Oshon videon tähän...   

[X-Myster]

Rakkaus, asia joka ei maksa mitään. Silti sen jakamista pihistellään. Rikkaus jonka omistaa ja tuntee vain "valitut" "Sitten me ollaan me toiset joiden, ainoa tehtävä on kannatella toisiaan"

[-katy-]

*sydämiä*

[Lady Whip]

Rakkaus, asia joka ei maksa mitään. Silti sen jakamista pihistellään. 

Rakkautta on vaikea jakaa jos sitä ei osata ottaa vastaan.

[Querreiro]

Rakkauden Anatomian monimuotoinen oppimäärä!

Nimittäin kun Rakkaudesta puhuttaessa ajattelemme pääsääntöisesti kaikkea sitä minkä ihminen omana lajinaan vaihtelevalla merkityksellä pyrkii toteuttamaan, on meidän hyvä muistaa totuus siitä, että ympärillämme lajisidonnaisuudesta riippumatta toteutetaan jopa "yksiavioista Rakkautta" tavalla, jota hyvin harva edes ymmärtää ajatella.
Esimerkkinä edellisestä elinikäisen parisidoksen muodostavina lajeina mainittakoon siis mm. joutsenet, kotkat, albatrossit ja hanhet sekä majavat, saukot, jotkut ketut, kavioeläimet, jyrsijät ym. monet kädelliset apinat jotka ovat yksiavioisia.

Kun sitten tuohon kaikkeen viettipohjaiseenkin holistiseen elämänmuotojen käyttäytymisen arkeen pohjautuen tuomme monimuotoisen Rakkauden toteuttamisen aktiiviseksi osaksi kahden ihmisen jakamaa D/s -suhdetta, voidaan hyvinkin helposti ymmärtää mitä kaikkea todellisuudessa liittyy kokonaisuuteen Valta ja Alistuminen.

Eli kun todistetusti em. eläinlajit kykenevät määrätietoiseen sekä jopa suunnitelmalliseen "Rakkauden" toteuttamiseen henkisellä tasolla toteutettuna, voidaan kai olettaa, että kaksi ihmistä jotka keskenään toteuttavat keskinäiseen luottamukseen, oikeudenmukaisuuteen ja kunnioitukseen perustuvaa D/s -suhdetta Vallan ja Alistumisen elementeillä täydennettynä, omaisivat myös nuo samat valmiudet joihin todistetusti pystyvät myös siivekkäät / karvaiset ystävämmekin, eikö totta hyvä lukijani?
Sillä luovathan sekä Valta että Alistuminen toiselle kokonaisuuden niin keskinäisestä mahdollisuudesta, kunnioituksesta, ymmärryksestä kuin vahvan luottamuksenkin toteutumasta keskinäisenä vastuunottona toisesta aivan eri elementein / tasoin kuin ns. "vanilja" -suhteessa.

Ymmärryksenä edelliseen se, että tuskinpahan majavaparikaan ajattelee erityisesti elinikäistä keskinäistä suhdettaan, mutta silti tekojensa tasolla sen vain toteuttamaan pystyvät.
Eli D/s -suhteita ajatellen majavien opetuksena;
"D/s -suhteeseen tarvitaan aina kaksi ihmistä joilla on yhteinen tahto toteuttaa keskinäistä suhdetta jopa keskinäisen Rakkauden tasolla niin, että molemmat kokevat sen yhdessä keskinäiseksi rikkaudekseen"... Näin periaatteella ettei ilman toista ole toista ja vain yhteisin päämäärin, keskinäisellä tahdolla sekä halulla saavutetaan ne päämäärät joita yhdessä halutaan!

Toki aivan vastustamattoman ja täydellisen viehättävyyden Lady Whipin sanoin, tämän monipuolisen kauneuden henkistä rikkautta tietenkään unohtamatta;
"Rakkautta on vaikea jakaa jos sitä ei osata ottaa vastaan"... ja tämän vuoksi Masterina päämääräni onkin jakaa Rakkautta, koska vain sitä jakamalla luodaan edellytykset opille ottaa Rakkautta myös vastaan!

[misuli_n]

,

[nouhau]

Rakkaus ei ole omistamista vaan omistautumista 

[Meilina]

Tänäänkin sain kuulla, että minua rakastetaan, ja ehkä ihanin vastaus siihen on rakastaa takaisin koko sydämellään ja sanoa se ääneen toiselle. Itselleni on tärkeää kuulla ja sanoa ääneen, että rakastaa, eikä vain ajatella, että kyllähän toinen tietää, koska ei sitä niin tule aina ajateltua.

[Dante79]

Essee rakkaudesta

Viimeaikoina olen kuunnellut useampaan otteeseen The Darknessin biisiä "Love is only a feeling". Jotenkin tuo on jo jonkin aikaa ollut ajatukseni rakkauden suhteen. Rakkaus, sinänsä, kuten kaikki muutkin tunnetilat tulee ja menee omia aikojaan, sitä ei voi pakottaa tulemaan tai jäämään, ei sitä voi etsiä ja löytää, joskus toivoo että sitä tuntisi kun tuntuu että pitäisi tuntea, joskus toivoo ettei tuntisi. Joskus ihmettelee miten oli mahdollista olla tuntematta sitä koko päivän tai vuosia? Toiset miettivät millä sanoilla, vaatteilla, taidoilla, ulkonäöllä, käyttäytymisellä, meikeillä ja hajuvesillä saisi toisen ihmisen vieteltyä ja huijattua rakastumaan, uskovat että ihastuksen kohde voisi tahtoa itsensä rakastamaan ja että rakkaus on jotain mitä toinen voi tahtoa, valita ja ylläpitää, tai mitä itse vaan voisi tahtoa tuntevansa, eikä koskaan ajattele että nuo tunnetilat ovat täysin satunnaisia ja ailahtelevaisia. On kuin suunnittelisi vakavissaan, että jokainen päivä olisi aurinkoinen kesäpäivä... ja kaikki ne sadepäivät ja muut vuodenajat, no, ei puhuta niistä. Kun löydän "sen oikean" niin kaikki päivät ovat aurinkoisia kesäpäiviä, ainakin periaatteessa, vaikka eivät olisikaan. Tai oikeastaan ne ovat ihan samanlaisia kuin olisivat ilmankin "sitä oikeaa".

Tuntuu, että ihmiset "aikuistuessaan" kehittävät itselleen pinnalle liimatun "aikuisen persoonan", joka kaikessa individualismissaan vastaa lähinnä vaan yhteisön sosiaalisten konventioiden roolileikkiä siitä miten aikuisen pitäisi olla. Mutta kaikesta roolileikistä huolimatta, sinne ajatusmaailman kellarikerrokseen jää vääjäämättä se ns. "sisäinen lapsi", joka on ainoa jäljelle jäänyt rehellinen osa minuutta, joka ei ymmärrä tai välitä yhtään mitään konventioista. Se parkuu suoraa huutoa kun on paha olla. Miehet varsinkin usein ajattelevat, että se pään sisällä "kellarissa" silloin tällöin "parkuva lapsi" on kuin jokin sisäinen haava, joka ei koskaan parane, jota pitää hävetä ja piilotella. Ajattelevat, että pitäisi vaan löytää kumppani elämään, joku toinen, joka menisi sinne "kellariin" "lapsenhoitajana" pitämään huolta siitä lapsesta, jotta tämä oma konventioiden mukainen aikuisen roolileikki ja kulissi pysyisi kasassa. Sekö olisi rakkautta? Jos olisi joku joka olisi aina käytettävissä henkisenä lapsenvahtina... ja huolehtisi tästä "ikävästä ongelmasta" puolestasi. Olisiko silloin kaikki hyvin?

Entä jos on sittenkin ymmärtänyt kaiken väärin? Entä jos olisi itseään kohtaan kuin yksi niistä äideistä, joilla on uusi vauva sylissään. Joka kaiken aikaa kuuntelee miten vauva reagoi ja pitää sitä ensimmäisenä prioriteettinä elämässä. Rakastaisi sisäistä lastaan, niinkuin äiti vastasyntynyttä vauvaansa. Entä jos sitä lasta ei tarvitse kätkeä minnekään ajatusten kellariin. Tarvitsisiko enää edes ketään muuta elämäänsä? Jos ammentaisi kaiken voimansa itsestään itselleen. Mihin tarvitsisi rakkautta toiselta? Eikö se olisi helpotus jos ei tarvitsisi? Jos olisi itse itsensä yksinhuoltaja. Suojelisi ja rakastaisi itseään. "Rakkaus", josta ihmiset usein puhuu, on sensijaan jotain ihan muuta. Jotain mitä vaan yrittää epätoivoisesti ahmia, kun joku seksuaalisia mieltymyksiä vastaava yksilö sitä väittää sinulle tarjoavansa ja aina homma hajoaa käsiin, ennemmin tai myöhemmin, koska tuntee vain pohjattoman nälkänsä, ei itseään, kumpikin on valmis lupaamaan antavansa mitä vaan, tottakai rakastan sinua vastineeksi, vaikka ikuisesti, ihan mitä vaan. Sitä ajattelee, että rakkaus on jotaan mikä pitää saavuttaa ja löytää ja omistaa, hankkia jostain, ansaita. Mutta sellainen "rakkaus" on vain huumetta, joka vaikuttaa hetken. Voimakasta tunnemelua, joka peittää sisäisen lapsen itkun, turruttaa aistit hetkeksi. Tätäkö muistelemme nostalgialla, yhteisiä huumetrippejä... Eikö siitä ole todellinen onnellisuus kaukana. Olo vaan tuntuu hieman erilaiselta hetken. Mutta entä sitten... Sekö vaan on tavoite?

Vai olisiko rakkaus sen sijaan jotain mihin voi antaa itsensä kasvaa, vaikka ihan yksin. Kun on kärsivällinen itsensä kanssa, ja antaa elämäntarinansa olla jotain mitä ei yritä editoida enää, paeta, jotain mitä ei vihaa, häpeä, tai kaipaa, vaan antaa sen muuttua pölyyntyneeksi valokuva-albumiksi, vanhoiksi päiväkirjoiksi, jotka vaan ovat jossaan kaapin perukoilla. Eivät kovin tärkeitä tai ajankohtaisia enää. Jos sen jatkuvan vanhan selailun sijaan olisi vaan välittömästi läsnä kokoajan avautuvassa tässä hetkessä ja ihmettelisi kaikkea kuin olisi lapsi taas, jolle kaikki on uutta. Pitää mielessä että sosiaaliset konventiot ovat vaan roolileikkiä, joita ei oikeasti koskaan ole sinänsä edes tarvinnut. Mitään ei puutu, vaikka olisit täysin yksin. Entä jos rakkaus toisen ihmisen kanssa olisi vain rinnakkaiseloa, yhteistä omana itsenä oloa, ilman riippuvaisuutta toisesta. Kuin kaksi itsensä yksinhuoltajaa omien sisäisten lastensa kanssa maailman leikkipuistossa.

[-katy-]

Schizoid kirjoitti

Mitään ei puutu, vaikka olisit täysin yksin

Tuli tuosta mieleeni eiliset keskustelut ystävän kanssa tai oikeastaan ne taustalla kelluneet pitkin päivää.
Lähinnä se,että ihminen on,vaikka ei ajattelisi,tekisi,puhuisi jne. tietyllä hetkellä yhtään mitään. Ihminen On siis yksinkin ja kaikenaikaa ja että tunteet ja ajatukset eivät ole se koko ihminen..

Itse en vain ole riittävän kiinnostunut edelleenkään itsestäni,en ole kai tarpeeksi itseriiittoinen,että olisin tyytyväinen aivan yksin..olen sitä treenannut oikeastaan koko elämäni,enkä vieläkään ole tottunut.
Mutta,allekirjoitan tuon,että mitään ei puutu. Mitään ei puutu silloinkaan kun ihminen viimeisen kerran sulkee silmänsä,teki sen sitten ypöyksin asunnossaan tmv tavalla.
Ihminen on ollut koko elämänsä oma täysi itsensä,mitään ei ole puuttunut,vaikka olisi luullut niin ja kokenut niin. Ihminen On.
Eivät kaikki tahdo tuohon Olemisen tilaan muita häiritsemään ja se on jokaisen oma valinta tai sitten oma valinta on jo ihan toinen aihe.

[Chmlnidae]

Vai olisi tunne joka tulee ja menee....eikös se ollut temppeli...Juu-u kyllä se on temppeli. Länsimainen ihminen voisi käyttää termiä asenne vaikkapa. Se ei vaadi se ei velvoita se vain on. Mutta siltä ei myöskään vaadita ei velvoiteta, eikä varsinkaan käsketä.

Yksilöidymmin ihmissuhteissa se on turvallinen paikka olla oma itsensä kokonaan. Niin turvallinen että emotionaalinen läheisyys mahdollistuu. Sillä ilman emotionaalista läheisyyttä ei ole jatkuvaa ihmissuhdetta ei luottamusta. Etäältä ei voi rakastaa. Ei oikeasti, ei kokonaista ihmistä, ei kokonaiseksi ihmiseksi.

Ja ei, se ei ole parkuva nälkäinen vauva. Voi voi. Eihän sen itkulta voi rauhassa rakastaa kun pitää kiirehtiä ravintoa tarjoamaan.
Ja jos se on vain seksuaalinen nälkä niin polku on pitkä ja kivinen, ja nälkäkuolema odottaa sen lopussa.

Mutta kyllä se itsestä lähtee. Tai no, joku sen siemenen joskus laittoi ja kasteli, turvassa kasvatti. Mutta riippumaton ja vapaa siitä tuli. Eikä sitä voi omistaa. Ei vangita. Ei rakastaminen tosiaan ole omistamista, vaikka egomme niin haluaisikin; maailma kun on sille arvaamaton paikka. Ja toisen syliin voi koettaa paeta. Vaan syvemmälle siitä hukkuu. Ainakin pois omasta itsestä lipeää.

Ehkä rakkaus on jotakin jossa voi levätä rauhassa omaksi itsekseen, tulee tai on se missä vain. Omassa itsessä tai toise/issa ihmise/issä, luonnossakin vaikka.

[Dante79]

Lähinnä se,että ihminen on,vaikka ei ajattelisi,tekisi,puhuisi jne. tietyllä hetkellä yhtään mitään. Ihminen On siis yksinkin ja kaikenaikaa ja että tunteet ja ajatukset eivät ole se koko ihminen..

Mutta,allekirjoitan tuon,että mitään ei puutu. Mitään ei puutu silloinkaan kun ihminen viimeisen kerran sulkee silmänsä,teki sen sitten ypöyksin asunnossaan tmv tavalla.
Ihminen on ollut koko elämänsä oma täysi itsensä,mitään ei ole puuttunut,vaikka olisi luullut niin ja kokenut niin. Ihminen On.

Tuo on vaikea ilmaista sanoin mistä tuossa on kyse. Käytän itse tällaista vertauskuvaa usein kun selitän jollekkin tuota: "Minä olen ..." on aina kuin peilikuva, se mitä näkyy peilistä, sisältö vaihtuu ja muuttuu kaiken aikaa jne., "Minä" on peili.

Mutta menee off topic, zenin puolelle, joten ei siitä sen enempää.