Baarin kannatusmaksut
Ollaan oltu sitä mieltä, että vammaiset/sairaat ihmiset ovat yhteiskunnan moraalin "sydän, mieli, sielu" jonka avulla voimme tarkkailla tilannetta, missä vaiheessa mennään liian Spartalaiseen/ Arjalaiseen rodunjalostus systeemiin.
Seuraavaksi askeleeksi on uumoiltu sitä, että "normaalit" ihmiset alkavat rutiinininomaisesti muokata ja parannella omia kehojaan, toimivia raajojaan ja aistielimiään - joko perinteisen tai biotekniikan keinoin, kasvaen yhteen hankkimiensa parantelujen kanssa ja kokien ne osaksi kehonkuvaansa ja minuuttaan.
Itse en oikeasti ymmärrä tekno-antipatiaa. Jos on kykyjä ja todellista osaamista, että joku ominaisuus voidaan parantaa, vaikka juuri kuurous, vamma tai sairaus niin miksi ei menisi saamaan apua?Jos se parantaa elämänlaatua, auttaa yhteiskuntaan osallistumista ja pidentää elinikää, niin omasta mielestäni on puhdasta idiotismia ja takapajuista toimintaa olla tekemättä sitä.
Jokainen ansaitsee päättää itse omasta kehostaan ja sen monipuolisuudesta tai rajoittuneisuudesta. Jos joku tykkää ihan välttämättä istua tuolissa ja leikkiä halvaantunutta, niin siitä vaan, mutta yhteiskunnan ei kuitenkaan pitäisi lähteä siihen leikkiin mukaan. Pidetään huolta ensin niistä, jotka todellisuudessa jeesiä tarvitsevat ja elämäntapa vammaiset saakoot itse järjestää apunsa, koska se on enemmän lifestyle juttu kun mitään muuta.. fettarinsa kullakin...
Kuka arvottaa, missä menee "todellisen avun" ja "tarpeettoman hoidon" raja? Jos joku kokee jatkuvasti elävänsä vääränlaisessa kehossa, eikä saa yhteiskunnalta apua asian korjaamiseen, hän voi pahimmillaan tappaa itsensä joko identiteettiongelman aiheuttaneen masennuksen takia tai siinä, kun hän omin keinoin alkaa tavoitella sellaista kehoa jollaisen kokee oikeaksi (esim. joutumalla tahallaan onnettomuuteen).