Puhkaistaan immenkalvot Vammaisuudelta.

[FreyasValkyrie]

Tämä blogi-postaus on kirjoitus jonka kirjoitin 2 vuotta sitten olleeseen Ihan Sama-projektiin invalidiliitolle. Tarkoituksena oli kirjoittaa erilaisista aiheista omakohtaisia kokemuksia ja minulle lankesi nakki käsitellä seksualisuutta.  Tämän piti alunperin olla huomattavasti nasevampi ja kärkkäämpi, mutta sitä editoitiin, koska liian suoraan ei saanut sanoa asioita ja kirjoituksen piti olla positiivinen ja kannustava. Alkuperäinen oli myöskin sitä, kannustava ja positiivinen, mutta "tavikset" olisivat kuulemma saattaneet silti pahoittaa herkän mielensä.. joten tässä on sitten lopputulos. Aion tulevaisuudessa käsitellä useampiakin teemoja vammaisuuden alla ja ne läpäisevät vain itse-sensuurin, joten jos joku kokee tämän aiheen liian rankaksi tai hankalaksi, kannattanee sitten vain hyppiä aiheen yli ja olla lukematta =) Mutta pidemmittä puheitta.. Enjoy!


”Sulla olis paljon helpompi elämä, jos ottaisit itselles ’normaalin’ naisen/miehen…”

Kuinka moni on sanonut näin? Kuinka moni on ajatellut näin?

Minä olen sekä sanonut, että ajatellut vakavastikin tähän tyyliin, ja voin sanoa, että heikkoina hetkinä ajattelen niin edelleen. Olen jopa eronnut tämän käsitykseni takia, koska olen ajatellut, että pidempi aika minun kanssani olisi toiselle jotain kärsimystä. Tai hän joutuisi olemaan minun kanssani, koska hänellä ei olisi sydäntä jättää minua. Jos hän jäisi luokseni, hän jäisi jostain paitsi eikä pystyisi toteuttamaan toiveitaan ja haaveitaan.

Omistan siten Maria Magdalena -kompleksin?
En oikeastaan. Tämä on kasvatustyötä, ihan Home Made Style.

Minut kasvatettiin siihen, että vammaisuus on hävettävä asia ja säälittävä juttu. Jos joku haluaisi seurustella minun kanssani, olisi kyseisellä ihmisellä itselläänkin joku aivosolu nyrjähtänyt, hän käyttäisi hyväkseen, taikka olisi mukana vain säälistä. Kiva kuva eikö?

Kukaan ei koskaan maininnut, että joku voisi oikeasti jopa arvostaa minua itseni takia ja rakastaa minua ihmisenä joka olen. Pitää minusta arvojeni, huumorintajuni ja – herranjumala – Seksikyyteni takia! =)

Niin siis vammaisethan eivät ole seksikkäitä.
Eivätpä tietenkään… Ja on se niin Härskiä, jos on vaikka vampin kanssa silleen... ?
 Ööö ..mmm.. niinköh? Kerro toki lisää? ^^

Toivottavasti tämän kirjoituksen avulla voin ampua alas tiettyjä ”stereotypioita” vammaisten seksuaalisuuteen liittyen. Pahoittelen, jos joudun välistä käyttämään bazookaa, mutta jotkut tabut ovat niin tiukassa, että ne kirjaimellisesti täytyy räjäyttää osiin. Olen kyllästynyt olemaan baarissa seinäruusuna, säälipyttynä ja ihmetyksen kohteena. Jos tunnet samoin, anna sille ääni ja tehdään yhdessä näistä asioista loppu!

Vammaisuus ei tarkoita, että olet sukupuoleton.

Vammaisuus ei tarkoita, että olet automaattisesti aseksuaali.

Vammaisuus ei tarkoita, ettet omaisi myös seksuaalista identiteettiä tai ettet haluaisi ilmaista sitä!

Vammaisuus ei siis tee ihmisestä automaattisesti seksuaalisesti kyvytöntä, halutonta taikka välinpitämätöntä.

Meitä, niin kuin teitäkin, on moneen eri junaan: jotkut kuuluvat sateenkaariperheeseen (trans, homo, lesbo jne). Jotkut taas tähän perinteiseen malliin. Jotkut haluavat korostaa seksuaalisuuttaan vaatteillaan, käyttäytymisellään, toiset voivat olla tekemättä mitään sellaista. Jotkut meistä tietävät, ettei vanilja ole vain mauste. Eli siinäkin suhteessa me olemme samanlaisia eikö?

Miksi on sitten niin vaikeaa mennä pokaamaan vammaista naista tai miestä?

Tähän iänikuiseen kysymykseen haluaisin kuulla vastauksen, ihan minkä vastauksen tahansa? Vaikka Canada, koska se merkitsisi sitä, että tästä voisi alkaa keskustelu ja keskustelu on hyvä merkki alkavalle muutokselle. asennemuutosta tämä aihe todella kipeästi tarvitsee ja aiheesta puhumista.

Ja jos me emme itse sitä keskustelua aloita, ei sitä aloita kukaan muukaan. Koska ”te tavikset” olette siihen ehkä niin korrekteja ja ettekä osaisi muka aiheeseen tarttua...

Meiltä puuttuvat esikuvat. Omat idolit, omat seksikkyyden mittarit, omiin tarpeisiimme rinnastettavat ihmiset. Tyhmää sanoa näin, mutta näin rakentuu valtakulttuurikin. Jos meillä olisi muutama kuuluisa laulaja, bändi, julkkis, politikko, bb-tyyppi, seksikäs malli nainen tai mies, niin asia olisi eri eikö? Silloin valtakulttuurinkin ja suurten massojen olisi helpompi tunnustaa meidät seksuaalisesti haluttavina yksilöinä? Silloin teilläkin olisi jotain mihin meidät rinnastaa tai vertailla. Tämä voisi myös edesauttaa sitä, että asiasta tulisi hyväksytympää. Enää se ei olisi tabu sanoa kaverilleen. ”Tsekkaa tota piparia, jolla on kiva minari…” taikka että, ”kato tota sällii, se on niin pirun hottis, noi rintalihakset on sairaan killerit ja noi hauikset tekee musta täysin selvää...”

Nyt siskot ja veljet vedätte ne kaapinne seksyimmät kamat niskaan ja menette rinta rottingilla sinne kaupungille metsästämään seuraavat ihastukset, rakastumiset tai ne mokat =D ihan sama.. Ja ottakaa se Asenne mukaan.

Soittakaa omaa Power-biisiä kajareista loputtomat määrät niin että naapurikin osaa sanat ulkoota. Muistakaa keimailla peilin edessä ja olkaa ylpeitä siitä mitä näette! Liian paljon on sellaisia ihmisiä, jotka eivät tunne oloaan hyväksi omissa nahoissaan, en minäkään tunne oloani hyväksi joka päivä! Mutta edes sen kerran kun päätätte painua ihmisten ilmoille, voisitte tuntea itsenne haluttavaksi, pirun hyvännäköisiksi gimmoiksi ja kolleiksi, niin se olisi jo saavutus! Koska se mitä tuntee sisällä, sitä myös näyttää ulos!

Ja mitä tulee rakkauteen. Ei sitä voi itse päättää, mihin alkaa tuntea vetoa. On olemassa ihmisiä jotka ovat rakastuneita ja seksuaalisesti viehättyneitä objekteihin: aitoihin, Berliinin muuriin, taloihin ja herraties mihin.

Ja vaikka en nyt todellakaan tarkoita tätä niin, että me olisimme jotenkin outoja seksuaalisen kiintymyksen ja rakkauden kohteita, halusin vain sanoa, että jos nämäkin ihmiset löytävät jotain elämäänsä, niin kyllä pentele mekin. Arvostus alkaa aina itsestä, sitä voi ja on lupa vaatia itselleen. Anteeksi ei tarvitse pyydellä omaa persoonallisuuttaan, seksuaalisuuttaan tai muutakaan ominaisuutta.

Enough said...

[Snadistisadisti]

Mielenkiintoinen kirjoitus, joka pysäytti hetkeksi miettimään. Pääsi siis vaikutukseen. Voinpa myöntää etten ole koskaan aikaisemmin tullut uhranneeksi aiheelle juuri ajatustakaan, poislukien suoranaiset kauhukuvat siitä millaista elämä tämän yliseksuaalisen pään kanssa saattaisi olla esimerkiksi liikenneonnettomuuden jälkeen pyörätuolipotilaana.

[FreyasValkyrie]

Niin ihmiskeho on kyllä hienoa tekoa, mutta erittäin buginen järjestelmä silti.
Sen ei tarvitse olla liikenneonnettomuus joka tekee jotain häikkää, vaan se voi olla kehon itsensä järjestämä ohjelmanumero, joka muistuttaa meitä kaikkia omasta kuolevaisuudestamme. Emme ole kaikkivoipia, emme suinkaan ole teräsmiehiä tai ihmenaisia. Genetiikan lakien mukaan, sairastumme jokainen ja kuolemme. Thats life for you.

Tämä ihanuus voi tapahtua koska vain ja kenelle vain. Se ei kysy statusta, ikää, sukulinjaa, rahaa tai mitään muutakaan. Se ei ole mikään mörkö tai pahuus joka vain nyt sattuu tapahtumaan "uhrilleen". Mikään ylempi taho (jos sellaiseen uskoo) ei rankaise sinua tällä keinolla, karmaakaan ei välttämättä kiinnosta hemmettiäkään jos kauniille kermapepullesi jotain tapahtuu. Tämä on luonnollinen asia ja osa ihmisyyttä/ ihmistilaa.

Miksi me olemme demonisoineet tämän asian ja ulkoistamme sen itsestämme ja toisistamme?
Miksi sillä on sellainen vaikutus meidän päissämme? Miksi se on niin vaikeaa kohdata ja käsitellä?

Ei elämä lopu siihen, että  kehosi ei toimi oletusasetusten mukaisesti.
Luontoäiti on ollut niin suopea, että se on varmasti keksinyt keinon ohittaa buginen softa kohta.
Jolloin voit edelleenkin olla tuottava ja hyvä evoluutiollinen yksilö, kuka sitten missäkin määrin..
Tuottavuus ei välttämättä tarkoita aina sitä, että lisääntyisit, vaan voit onneksi keksiä oman keinosi, millä tavoin olet hyödyllinen yhteisölle ja osaltasi viet ihmiskuntaa eteenpäin.  Stepehen Hawking - kuuluisin esimerkkitapaus.

Olemme luoneet itselemme näistä asioista stereotypioita, kuten jokaisesta asiasta.
Helpompi käsitellä jos kaikki niputetaan yhteen.. I get it ja teen sitä samaa itsekin.
Mutta on myös tarpeellista tehdä erottelua, se kuuluu loogiseen tapaan tehdä asioita.
Joku chatissa mulle sanoi eilen, että ei saa yleistää, joten sitä samaa pyydän teitä tekemään tässäkin asiassa =)
Se on hyvä ja jalo tapa pitää yllä, kohtuullisuuteen saakka. Ei ruveta nipoiksi,- eihän?

Olen kuullut surullisia tarinoita kuntoutuskeskuksista joissa kuntoutetaan mm. onnettomuuksiin joutuneita ihmisiä. Suurimmalle osalle tämä juttu on aivan mielettömän raskas ja kivulias prosessi, hyväksyä uusi olomuoto, opetella uudet tavat tehdä asioita. Mutta väitän, että suurimmaksi osaksi se on niin penteleen tuskaista kun juurikin julkinen suhtautuminen vammaisuuteen/sairauteen on ylipäätään hyvin negatiivinen.  Nämä miehet ja naiset kohtelevat itseään, niin kuin heidät on "taviksina" opetettu tekemään. Eli he halveksivat itseään, pitävät itseään hyödyttöminä, enää normaaliin elämään sopeutumattomina. Sen jälkeen alkaa usein alkoholi ja päihdeongelmat nostaa päätään, masennutaan ja saatetaan päätyä epätoivoisiin ja pysyviin ratkaisuihin.. Vaan sen takia, kun mielikuvat ovat niin päin mäntyä. Streotypiat tässä kohtaa saattavat johtaa täysin turhiin kuolemiin.
Olen myös itse ollut tässä jamassa, joten tiedän mistä puhun.
Ihmisellä on mitta vaikka se venyykin suuntaan jos toiseen tarpeen vaatiessa.
On olemassa raja, jolloin väheksyntä, mitätöinti, kunnioituksen puute, ajattelemattomat kommentit, "hyvää tarkoittavat eleet ja sanomiset", älykkyysosamäärän heikkous-olettamukset jne ovat vain liikaa.
"hauskat letkautukset" baarissa, että annakkona persettä, kun etsä kuitenkaan mitään tunne???
Pojilla tuli aikaa kiire pois, kun nousin tuolista, otin muutaman askeleen eteenpäin kysyäkseni, että kuulinko oikein..
Niin sekin saattaa olla uusi tieto joillekin (valitettavasti), että pyörätuolin käyttö ei todellakaan ole aina merkki halvaantumisesta taikka tuntopuutoksista tms. Käyttäjä voi edelleenkin juosta perääsi ja vetästä pari kertaa nassuun, kuten olisi tehnyt mieli edellä mainittujen kanssa .. =))

Miksi me haluamme ylläpitää tätä? Mitä tarkoitusta tämä palvelee?
Miksi myöskin ainoat julkiset "vammaiskuvat" ovat joko kehitysvammaisista taikka hyvin pahasti vammautuneista?
Tällä tavalla mediakin meidät esittää.. Ei oikeesti jaksa.. Pää hajoaa moiseen skeidaan.

Kiitokset SnadistiSadistiselle =) Se oli mukava ensimmäinen kommentti joita saa toki tulla lisää, myöskin ne negatiiviset on tervetulleita, mutta turhaa fleimausta ja provosaatiota pyydän välttämään. Aihe on muutenkin ihan tarpeeksi hottis itsessään. Pieni muistutus meille jokaiselle.. Potilas olet ainoastaan sairaalassa tai terveydenhuollossa,- muualla olet vain perus matti taikka lissu.

Kiitokset.

[Lady Whip]

Onhan se niin, että meissä kaikissa on jonkinlaisia vammoja. Kaikki eri asteisia vakavammasta elämää rajusti rajoittavista niihin pienempiin luonteen vaurioihin ja asennevammoihin.
 
Ehkä tätä ei ole ollut tarvetta miettiä koska ainakin minun silmissäni ihmiset ovat saman vertaisia ja saman arvoisia riippumatta siitä mitä rajoittuneisuuksia heillä on.

Tähän voisi nyt sanoa, että kaukaa katsomalla hyväksyy mitä tahansa, mutta kun lähelle tullaan, silloin alkaa torjunta. Voisi myös sanoa, että sietää mutta ei halua olla enempää tekemisissä.

Olen huomannut, että nyky-yhteiskunta hektisyydessään tekee ihmisistä sellaisia, joilla ei ole aikaa pysähtyä hyväksymään erilaisuutta.
Ja jos uskaltaakin sanoa, että hyväksyy, sitten on vielä pitkä askel siihen jossa erilaisuus otetaan ystäväksi ja annetaan aikaa.

Rikkaita kokemuksia ja arvokkaita ajatuksia sekä omien asenteideni tarkistamista olen saanut juuri sellaisten ihmisten parissa joilla on jotain ongelmaa joko fyysisesti tai psyykkisesti.
Olen sanonut ennenkin ja edelleen toistan. Vammaiset ihmiset ovat yhteiskunnan omatunto.
Heitä tarvitaan jotta inhimillisyys kasvaisi.

Tänään lukiessani erään hengellisen ryhmittymän omaa lehteä satuin huomaamaan kappaleen joka herätti mielenkiintoni.
Siinä sanottiin, että Alankomaissa sosiaalitoimistosta voi vammainen ihminen saada maksusitoumuksen tilatakseen maksullisen eroottisen palvelun itselleen.

Tuntuu hienolta ajatukselta, että yhteiskunta tunnustaa vammaisten oikeuden seksuaalisuuteen tällä tavalla. Koska oma maamme pystyy samaan.

[Chmlnidae]

Tuli tuossa kevättalvella pohdittua asiaa ystäväni kanssa joka teloi jalkansa ja joutui hetken aikaa asioimaan pyörätuolin kanssa. Sitä halua mikä hänelle tuli selittää ihmisille ettei hän "oikeasti" sitä tarvinnut, tämä oli vain väliaikaista ja konkreettisesti koiven tilasta johtuvaa. Selittää vaikkei kukaan kysynyt, vain katsoi hetken.

[FreyasValkyrie]

Toi on ihan totta, että alankomaissa vammaisilla on oikeus muistaakseni kolmeen sossun maksamaan eroottiseen palveluun. Se on mun mielestä aivan tajuttoman hienoa!
Mutta tässäkin ajatuksiin hiipii kysymys. Koska miehille järjestetään eroottisia kaukomatkoja (thaikut) tai lähimatkoja (venäjälle), nyt puhun liikuntarajoitteisista ihmisistä. Niin en ole koskaan kuullut, että vastaavanlaisia olisi järjestetty hetero-naisille, tietääkö kukaan? Kuinka sosiaalisesti hyväksyttävää se olisi ylipäänsä jos hetero liikuntarajoitteinen nainen lähtisi tällaisille järjestetyille matkoille? Miehille se on sallittua ja hyväksyttyä, jopa sympatisoitavaa.. mutta saisiko samaa ymmärrystä femmepuolinen yksilö?

[FreyasValkyrie]

Ja Chiminidae =)
Toi on juurikin sitä itsensä validoimista, mitä joutuu ikävä kyllä harrastamaan aika usein.
Juurikin sitä, että todistetaan oma pätevyys, ihmisyys, tasa-arvoisuus ja niin edelleen.
Olet asian ytimessä.

[Kettu vinossa]

Onko ketjun aloittaja millä tavalla vammainen? Jos se mainittiin tekstissä, pyydän anteeksi etten huomannut sitä. 

Vammaisuuttahan on monenlaista. Voi olla liikuntavammainen, kuulovammainen, näkövammainen, muulla tavalla aistivammainen tai kehitysvammainen. Myös jotkin mielenterveysden häiriöt lasketaan vammaisuudeksi.  Nämä kaikki vammaisuuden eri puolet vaikuttavat siihen, miten ihmisiin suhtaudutaan.

Kyllä tällä foorumilla on aiemminkin keskusteltu ainakin liikuntavammaisen kanssa kinkymmästä sessioimisesta, mutta tätä kirjoittaessa Haku-toiminto ei ollut käytössä. Myöskin näkö- tai kuulovammaisen kanssa pystyy useimpia sessioita harjoittamaan, en tosin muista, onko siitä tällä foorumilla vielä keskusteltu, mutta muistaakseni jollakin kinkysivustolla siitä oli puhetta. Monella eri tavalla mielenterveysongelmaisia on myös kinkyjen joukossa, itsekään en ole ihan täysin terve.

Varsinkin kehitysvammaisuus on monelle hankala aihe, siihen liittyy tosi paljon asenteita ja tunteita. Moni ei tiedä miten mikäkin kehitysvamma vaikuttaa ihmisen omaan tahtoon sekä hahmotukseen ja ymmärrykseen ympäröivästä maailmasta. Esimerkiksi jos "terveenä" syntynyt ja kehitysvammainen harrastavat keskenään seksiä molempien omasta tahdosta, saattavat ulkopuoliset suuttua terveenä syntyneelle osapuolelle, että hän muka "hyväksikäyttää" kehitysvammaista. Toinen esimerkki: juttelin kerran erään kaupan kassalla työskennelleen naisen kanssa, joka oli saanut kaupan asiakkaiden keskuudessa "suvaitsemattoman" maineen siksi, ettei hän suostunut alkamaan seurustelusuhteeseen kaupassa häntä monena päivänä ahdistelleen (mm. takapuolesta puristelleen) kehitysvammaisen miehen kanssa. Moni asiakas ei tiennyt ahdistelusta mitään, he vain olivat kuulleet miehen näkökulman siitä, miten se kassatäti oli ollut hänelle ilkeä ja suvaitsematon. Kaupan väki ei onneksi irtisanonut naista, sillä muut kassahenkilöt olivat nähneet miehen käytöksen. Muistan myös miten moni kinky suhtautui negatiivisesti vuosia sitten netissä liikkuneeseen kuvaan, jossa oli kehitysvammainen henkilö kinkysessiossa. Se oli monen mielestä "hyväksikäyttöä". Olisikohan vaniljaseksi vammaisen kanssa ollut hyväksytympää?

[Kettu vinossa]

Mutta tässäkin ajatuksiin hiipii kysymys. Koska miehille järjestetään eroottisia kaukomatkoja (thaikut) tai lähimatkoja (venäjälle), nyt puhun liikuntarajoitteisista ihmisistä. Niin en ole koskaan kuullut, että vastaavanlaisia olisi järjestetty hetero-naisille, tietääkö kukaan? Kuinka sosiaalisesti hyväksyttävää se olisi ylipäänsä jos hetero liikuntarajoitteinen nainen lähtisi tällaisille järjestetyille matkoille?

Kyllä naisetkin harrastavat seksimatkoja, varsinkin Afrikan maihin. Tästä oli jossakin lehdessä juttua useampi vuosi sitten. Naisten seksi- ja aviopuolisonhakumatkat vain ovat enemmän tabu kuin miesten seksi- ja aviopuolisonhakumatkat.

Olipa seksimatkalainen millainen tahansa, kysyn että onko "sosiaalisesti hyväksyttyä" tukea ihmiskauppaa ja järjestäytyneen rikollisuuden toimintaa, mitä seksibisnes valitettavan usein on varsinkin köyhemmissä maissa (ja valitettavasti myös Venäjällä)? Miksei suomalainen osta mielummin seksiä suomalaiselta, joka suurella todennäköisyydellä tekee sitä omasta tahdostaan rahoittakseen vain omaa elämäänsä? Onhan tässäkin joitakin kieltoja olemassa ja on harmaata taloutta, mutta moraalisesti se olisi enemmän oikein kuin ulkomaalaisen prostituoidun käyttö, jonka tausta voi olla vaikea saada selville.

[-katy-]

Minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa vammaisuuteen-ei sillä, ettenkö kokisi halua sanoa jotain jaloa ja ylevää-eikä sillä, ettenkö itse kokisi olevani jossainmäärin väärä, nurja, outo ja hyljeksitty tai ainakin jollain lailla sosiaalisesti vammainen-puuttuu kyky riittävään kommunikaatioon ja kykyyn olla ns. iholla-
Toiseksi suurin haaveeni ja kenties aivan irrationaalinen, olisi olla edelleen ihmisen jelppijä vammaisuudestani huolimatta(isona musta tulis ampulanssiautossaistuja.. ). En siis kykene edelleenkään näkemään elämää mielekkäänä muunlaisessa toiminnassa-ja olenpa asiaa miettinyt aika perinpohjin-

Hieno ja kipeä aihe- imho

[K-nix]

Mielenkiintoinen aloitus. Itse näen erilaiset vammaisuudet (jos noin voi sanoa) lähinnä ihmisen ominaisuuksina, jotka jossain määrin, tapauksesta riippuen, saattavat rajoittaa elämää sellaisena kuin sen itse tunnen. Tai no, oma rajoitukseni on kakkulat, joita ilman en tule toimeen. Ja vaikka olenkin rillejä pitänyt sairaan kauan, sain ensimmäiseni ennen kouluikää, ovat ne edelleen arka paikka minulle. Siitä päätellen jokin muunlainen, näkyvämpi ja/tai huomattavasti rajoittavampi vamma, voisi olla vielä arempi paikka sellaisen omaavalle.
En minä pitäisi mahdottomana ajatusta seurustelusta tai seksin harrastamisesta vammaisen kanssa. En ole kyllä aktiivisesti sellaiseen suhteeseen hakeutunutkaan (en tue syrjivää tasa-arvoisuutta) mutta vammaisuus tai sen puutekaan ei kyllä olisi ensimmäinen kriteeri kumppaninvalinnassa. Se on vain ihmisen ominaisuus, joka pitää ottaa huomioon arkea ja juhlaa suunniteltaessa ja elettäessä siinä missä muutkin ominaisuudet.

Aloittajasta tiedän tasan sen verran kuin noista kirjoituksista saa selville ja kuvista näkee. Noiden perusteella hän kyllä kelpaisi ainakin minulle Fiksunoloinen ihminen kirjoituksiensa perusteella, kuvista välittyy vangitut (hah) tuokiot, joissa näkyy iloa ja huumoria sekä kaunis nainen. Jos on fiksu, kaunis ja huumorintajuinen niin en ymmärrä miksei sellainen kelpaisi?

Itse asiassa, nyt kun tätä kirjoittaessani olen hieman miettinyt asiaa, olen tuntenut erään vammaisen ihmisen, joka suorastaan tihkui seksuaalisuutta. Hän oli CP-vammainen ja liikuntakyvyltään hyvinkin rajoittunut. Korvien välissä ei ollut mitään vikaa ja tapasimme hänet vaimon kanssa konserteissa, hänellä oli ilmeisesti aika samanlainen musiikkimaku. Tiedättehän, on olemassa ihmisiä, jotka pistävät pään sekaisin kaikilta vastakkaisen sukupuolen edustajilta ja hän oli juuri sellainen. Aivan mitään erikoista tekemättä, vihjailematta, flirttailematta, kaikki miehet olivat aivan pähkinöinä. Enpä koskaan tullut kysyneeksi tiesiköhän hän sitä itse

[Yonna]

Tunnetustihan ihmiset yleensä pitävät seksikkäinä mahdollisimman symmetrisillä piirteillä varustettuja henkilöitä. On myös tietyt etäisyydet, siis esimerkiksi silmien tai ylähuulen ja nenän väli, jotka merkitsevät. En muista ulkoa, mitkä tarkat mitat "täydellisiin kasvoihin" ovat. Vastaavat mitat löytyvät varmasti myös ihmisen muista mittasuhteista, näistä en ole varma niin en kirjoita enempää aiheesta. Symmetrisyys muistaakseni meinasi sitä, että ihminen on todennäköisemmin terve (eli pystyy huolehtimaan joko lapsista tai ruoan saalistuksesta). Ihmisen lisääntymisen ja selviämisen takia terveys on (ollut) eräs ihmisen peruskriteeri kumppania valittaessa. Nykyään länsimaissa tuollaista valikointia ei tarvita hyvän (tai kohtuullisen) sosiaaliturvan ja ruumiillisesti/henkisesti heikompien avustustuksen kautta. Kuitenkin perusvaistoissa (vai miksi niitä pitäisikään nimittää?) ihmisellä edelleen on samoja kriteerejä.

Itse yhdistän ulkonäön valitettavasti henkisiin ominaisuuksiin. Virheellisesti, kuten hyvin itsekin tiedän. Mieleen on juurtunut hyvin vahvasti se, että ulkonäkö määrittää ihmisen. Kuten kauniit blondit eivät voi olla älykkäitä, komeat miehet ovat määrätietoisia, lihavat naiset ovat tunteikkaita...

Pikkuhiljaa yritän päästä näistä käsityksistä eroon. Tiedän, että on olemassa ulkoisesti "normaaleja" mutta henkisesti 10-vuotiaan tasoisia ihmisiä ja todella pahasti fyysisesti vammautuneita, joilla järki leikkaa paremmin kuin minulla. Olen ylpeä parin viikon takaisesta bussimatkasta. Menin pitkänmatkanbussiin, etupenkissä istui kaksi naista. Toisella kädet eivät olleen normaalit, ilmeisesti syntymästä asti epätavalliset. Hän ei saanut turvavyötä kiinni, eikä vieressä istuva avustaja yltänyt. Tarjosin apua (kysyen yhteisesti molemmilta, tarvitsevatko apua!) ja autoin turvavyön kiinni. Molemmat naiset kiittivät, varsinkin hän jonka vyön kiinnitin. Sain pidettyä mielessäni että autoin häntä, ja lausuinkin "ollos hyvä" suoraan silmiin katsoen. Moni muu olisi katsonut viereistä naista, avustajaa, sanoessaan tuon. Olen itsestäni siis ylpeä.

Itsestäni ei olisi suhteeseen, jossa toinen osapuoli on vakavasti vammainen. En jaksaisi huolehtia toisesta ihmisestä niin paljon, kuin moni vammainen tarvitsisi apua. Joku" lievä vamma" (vaikkapa kävelytuki, kuurous, sokeus) olisi vielä ok. Toki huolehtisin rakkaastani, jos hän vammautuisi nyt vakavastikin. Mutta en lähtisi ehdoin tahdoin vakavasti vammaisen kanssa suhteeseen. Seksikumppaniksi kelpuutan loistavasti vammaisetkin, eivät he (vai me? kelläpä ei olisi mitään vammaa?) ole mitenkään ihmeellisempiä. Toki fyysinen vammaisuus tuo omia kiemuroitaan käytännönasioihin, mutta nekin ovat järjesteltävissä.

[K-nix]

Musta on aika kumma, ettei tämä herätä enempää keskustelua. Eivätkö ihmiset kehtaa tunnustaa että olisi kiva olla sängyssä vammais(t)en kanssa, vai eivätkö kehtaa tunnustaa yleisen dissauksen pelossa että vammaiset eivät todellakaan nappaa vai eikö tämä herätä tunteita puoleen eikä toiseen? No, ruma sanahan se tuo vammainen on, siitä ei pääse mihinkään. Mutta minusta sillä ei ole väliä, nämä ovat ihmisten henkilökohtaisia ominaisuuksia joille he eivät voi mitään. Jostkut tällaiset rajoittavat elämää, jotkut eivät ja niillä sinänsä ei henkilökohtaisesti ole minulle merkitystä muuten kuin että paljonko henkilökohtaista epämukavuutta ne minulle aiheuttavat, laiska paska kun olen. Olen sitä mieltä että jokaiselle on ottajansa, joillekin useampiakin, ja joillekin sen yhden löytäminen teettää tolkuttomasti töitä.

[IndigoZone]

Musta on aika kumma, ettei tämä herätä enempää keskustelua. Eivätkö ihmiset kehtaa tunnustaa että olisi kiva olla sängyssä vammais(t)en kanssa, vai eivätkö kehtaa tunnustaa yleisen dissauksen pelossa että vammaiset eivät todellakaan nappaa vai eikö tämä herätä tunteita puoleen eikä toiseen?

"Vammaisuus" on niin laaja yläkäsite ja osin määritelmäkysymyskin, että tuntuisi hassulta lausua siitä oikeastaan juuri mitään mielipidettä.

Puhutaanko esimerkiksi liikunta- tai aistirajoitteista? Vai toiminnallista ja esteettis-sosiaalista haittaa aiheuttavista poikkeavuuksista (epämuodostuma kehossa, raajoissa, elimistössä, tai kasvoissa)? Vai esimerkiksi ihmisestä, jonka kognitiiviset ja kommunikaatiokyvyt, ylipäänsä luonne ja ajatusmaailma, ovat valtavirrasta poikkeavat? Vai vakavista tai jopa etenevistä pitkäaikais- tai perussairauksista?

Pärjääkö henkilö arjessa itsenäisesti tietyin rajoittein ja ennakkosuunnitteluin vai onko tarvetta jatkuvaan hoitoon ja avustamiseen? Pystyykö liikkumaan vai onko sidottu sänkyyn (siinä huonossa mielessä)?

Tietyt vammat ja sairaudet vaikuttavat seksuaaliseen kykyyn ja haluun. Jotkut myös siihen, onko minkäänlainen toiminta fyysisesti mahdollista tai turvallista. Onko siis kyseessä tila, joka mahdollistaa seksuaalisuuden toteuttamisen molempia tyydyttävällä tavalla, vai rajautuvatko mahdollisuudet hyvin kapeiksi, ehkä lähinnä hoiva- tai muuksi "henkiseksi" fetissiksi?

Sitten on vielä etenevyyskin: joillain tila on vakaa, toisilla suunta on vääjäämättä kohti heikompaa kuntoa ja toiminnallisuutta. Elinajanennuste seuraavien 10 vuoden ajalle voi olla sellainen, ettei se lupaa ainakaan sitoutuneelle parisuhteelle muuta kuin luopumisen tuskaa...


Mutta sanotaan nyt niin, että on paljon vammoja, vaivoja ja kremppoja - erikoisempiakin - jotka eivät millään tavalla ainakaan omasta mielestäni vaikuta ihmisen seksuaaliseen tai muuhunkaan haluttavuuteen. (Jos muuten on haluttava ja ajatusmaailma synkkaa.) Klassisina esimerkkeinä nyt vaikkapa ne sokeus ja kuurous. Ei-klassisina vaikka raajan puuttuminen tai avannepussi. Ja on myös ihmisiä, jotka suotta suurentelevat mielessään kremppansa merkitystä ja ehkä vetäytyvät sosiaalisesta toiminnasta olettaen, ettei heitä kukaan voi haluta.

Varmaan löytyy myös ihmisiä, jotka olisivat nimenomaan erikoisen tilansa vuoksi erityisen kiinnostavia (Henselin kaksoset, anyone?). Tai ihmisiä, joiden poikkeavuuden voisi kokea jopa fetisistisesti kiinnostavaksi - joka tosin saattaa olla ristiriitainen tilanne vammautuneelle, jos tämä kokee olevansa mielenkiinnon kohteena lähinnä tilansa eikä itsensä vuoksi. (Mutta sama potentiaali epävarmuudelle on periaatteessa aina niissä tilanteissa, joissa ihmiset ovat kumppaninsa alun perin löytäneet ensisijaisesti fetisististen mielihalujensa kautta, eivätkä "normaalia" tietä pitkin.)

Jos nyt sitten haetaan suoraan sitä, voisiko esimerkiksi nimenomaan Down-ihminen olla "normaalille" haluttava, niin kai se nyt riippuu ihan siitä ihmisestäkin, eikä pelkästään tilasta. Helposti kuitenkin tulisi pohdittavaksi Ketun mainitsema yhteiskunnallis-moraalinen rajanveto siitä, voiko ja saako kognitiiviselta kannalta poikkeavaa pitää seksuaalisesti itsenäisiin päätöksiin kykenevänä toimijana, vai tuleeko tämä jotenkin "oman etunsa nimissä" aseksualisoida ja vajaavaltaistaa (mikä sekin kuulostaa kyllä aika perverssiltä ajattelulta, huonossa mielessä.) Tai pystyykö ulkopuolinen näkemään esimerkiksi BDSM:stä kiinnostuneen Down-ihmisen muuna kuin jonkun korruptoimana ja hyväksikäyttämänä raukkana, joka ei ymmärrä omaa etuaan, jos johonkin jonkun kanssa ryhtyy? En tunne Down-ihmisiä, joten ei ole oikein eväitä tällaiseen pohdintaan.

[Kettu vinossa]

Olen sen verran nörtti, että itselläni on lievä fetissi robottiraajoihin ja robotisoituihin ulkoisiin tukirankoihin, mutta ne ovat tosi harvinaisia ja kalliita, enkä ole vielä kenelläkään Suomessa sellaista nähnyt. Olen nähnyt vain tylsiä proteeseja, joissa ei ole moottoroituja osia. Mutta en minä ketään silti syrji "tylsän" proteesin takia (vaikkei sellaiseen fetissiä olekaan), voisin ehkä hyväksyä proteesin käyttäjän jopa sessiokumppaniksi. Haluaisin toki nähdä miltä maailma näyttäisi useamman sadan vuoden kuluttua, jolloin varmasti tekniikan yleistyessä ja hintojen halvetessa lähes jokaisella proteesin käyttäjällä on robottiraaja ja halvaantuneet kulkisivat powered exoskeletonin avulla. 

Esimerkiksi tällä miehellä on tosi hieno robottikäsi:
http://www.youtube.com/watch?v=Al5RhaJgxxU

Toki fiktiossa toimii aina proteesiin liitetyt aseet. Moni varmaan muistaa Tokyo Gore Policesta sen hahmon, jolla kaikki raajat oli korvattu ainakin miekoilla ja konetuliaseilla.
http://www.youtube.com/watch?v=bdyBM5H5f5g
Tai Merlen The Walking Deadista.

Myös silmälapun tai jonkun huipputeknisen silmäproteesin käyttäjät ovat joskus hyvinkin tyylikkäitä. Wolf O' Donnell, merirosvot (vaikka he usein käyttivätkin silmälappua vain käytännön syystä säilyttääkseen pimeänäkönsä), silmälappunatsit, kuvernööri The Walking Deadista...

Jotkin mielenterveysongelmat toimivat fantasiapuolella, mutta tuskin käytännössä. En laske tässä kinkyyttä mielenterveysongelmaksi; se yleensä toimii käytännössäkin.