Ruma mies

[Pip]

Tällaiseen aloitukseen törmäsin etsiessäni ihan jotain muusta toiselta palstalta. Kopioin häpeämättömästi myös aloittajan oman kommentin:

Tennesseen yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan kauniiden naisten olisi syytä ottaa itseään rumempi mies varmistaakseen avioliittonsa onnellisuus. Rumat miehet ovat onnellisia itseään kauniimpien naisten kanssa. Sen sijaan jos mies pitää itseään vaimoaan komeampana, hän tietää, että kysyntää olisi muuallakin ja on keskimääräistä tyytymättömämpi avioliittoonsa.
(Lähde: Iltalehti 26.3.08)

Lähde ei kerro sitä, miten tyytyväisiä kauniit naiset sitten olivat miehenrumiluksiensa kanssa, mutta ehkä se on sivuseikka… Miten rumaan mieheen sinä olisit valmis tyytymään avio-onnen nimissä?

[n4103xxl]

Heh, tässä iässä, ulkonäkö ei enää merkkaa, vaan ne kemiat ja muu yhteensopivuus, niillä pärjää, sikstoiseks,  komeat miehet on lähinnä pelottavan epämiellyttäviä.

[Pip]

Lähinnä mulla oli ideana kartottaa, että onko meillä rumilla miehillä enää mitään toivoa.

[kisupikkuinen]

Miten rumaan mieheen sinä olisit valmis tyytymään avio-onnen nimissä?

Ensin pitäisi miettiä haluaako edes sitä aviota
(Eivaan, mun hlökohtaiset mielipiteeni avioliitosta ja avio-onnesta jääköön omaan arvoonsa.)
Mutta voin kertoa että kyllä, rumilla miehillä on mahdollisuuksia. Ei se miehen ulkonäkö ole tärkeintä.

[Lady Whip]

Ulkonäöllä ei mitään merkitystä. Useimmiten en edes huomaan minkä näköinen ihminen on kun sisältä ja silmistä heijastuu paljon mielenkiintoisemmat näkymät.

Jos tapaisin henkilön ja jälkeenpäin kysyttäisiin minkä näköinen hän oli. Sanoisin, että en tiedä ulkonäöstä mitään, mutta hän ajatteli ja tunsi näin ja se tuntui kivalta.

[swan]

Jynkkyä: pitäisi kai määritellä ensin ruma ja rumuus ?
Mulle rumat asiat ovat ensisijaisesti henkisiä ominaisuuksia ja tapoja, miten käyttäytyy sekä kohtelee muita kanssakulkijoita/yksinäisiä erakoita.

Mies, niin kuin nainenkin on kokonaisuus, jossa ulkonäöllä on merkitystä, mutta vain se sumeaan silmään osuvan verran.

Erakkuudessa on puolensa siinä mielessä, että voi rumuuttakin mietiskellä ikään kuin ulkopuolisena, ilman pelkoa siitä, että tulee lytätyksi, hihi.

[Koo]

Vastaisin mielelläni, ettei ulkonäöllä ole mitään merkitystä mutta silloin valehtelisin.... tapasin viime kesänä oikein mukavan miekkosen jonka kanssa emailtasolla ja puhelimitse jutut ja kaikki kemiat synkkasi oikein upeasti... treffattiin sitten lopulta enkä edes muista miltä hän muuten näytti koska järkytyin: ei alahampaita lainkaan ja yläkerrassa 4 mustaa tynkää... Eli kyllä sitten ainakin hampaiden verran on väliä!

Koiraihmisenä sanoisin kuitenkin, että jos tuo hygieniapuoli (ääk tylsä ilmaisu mutten keksi parempaakaan) on kunnossa niin rumakin mies voi olla upea - aivan kuten bullterrieri on upean näköinen kaikessa rumuudessaan!

[roosa]

Oneksi mulla ei oo enää hinkua avioon. Saan kuolata mielin määrin pitkätukkaherkkujen perään

[TragedyForYou]

Olen siitä outo ihminen, että mun mielestä kukaan ei ole äkkiseltään ruma. Inhottava ja v-mäinen käytös voi sitten kyllä tehdä ihmisestä ruman.
Muutenkin mua on aina viehättänyt hieman normeista poikkeava komeus/kauneus. Kiiltokuvat ei sytytä.

[telle]

Olipahan puheenaihe tääkin...Tunnustaudunpa minäkin ikälopuksi, ulkonäkö ei merkitse käytännössä yhtikäs mitään. Sisäiset arvot ratkaisevat. Ns. kiiltokuvapojat ovat yököttäviä ja epäilyttäviä, oikea kirveellä veistetty suomalainen mies jyrää karismallaan

[Smooth]

Kyllä nyt pikkaisen on tullut karvoihin katsotuksi... Joskus ehkä liikaakin.
Mutta rumuus/komeus on kyllä niin katsojan silmissä. Rumassa voi olla karismaa vaikka kuinka paljon ja se ratkaisee. Ja mikä on ylipäätä rumuutta? Tai komeutta?

Jos henkilö kantaa ylpeänä itsensä ja minuutensa, ei hän voi olla ruma. Ruma voi olla äärettömän mielenkiintoinen, terävä, humoorikas, loistava persoona.

Tahallinen tyhmyys kaikessa ulosannissa, huolimattomuus, jatkuva negativismi tekee ihmisestä ruman. Sellaisen jota tietää karttaa. En menisi naimisiin vaikka saisinkin pitää elämäni loppuun saakka  .

[Susie]

Nyt on kyllä pakko jotain kirjoittaa tähän...

Ihmisen objektivointi on ihan jees, todellakin  , jos se tehdään positiivisessa mielessä, on kyseessä sitten mies tai nainen, on sitten esineenä tai esineellistäjänä mutta...

Lopulta, ainakin tähän ikään mennessä, olen huomannut että vaikeinta on kohdata ihmisiä henkisesti JA fyysisesti. Mistä ihmissuhteessa lopulta on kyse? Näkemisestä...? Minkä näkemisestä? Ihon, huulten, silmien, jalkojen vai kainalokarvojen? Kohtaamisesta? Minä sinussa, sinä minussa? Minä sinun silmissäsi, sinä minun kosketuksessani? Kaikella on väliä. Mutta miten ja missä suhteessa.
Siinä suhteessa ja niin että mielenkiinto säilyy. Enkä tarkoita nyt mitään "hard-to-get"-juttuja, vaan sitä että elämälle ja itselleen avoin ihminen, joka kunnioittaa itseään ja ympäristöään, kohtelee myös itseään ja ympäristöään arvostaen, jolloin muidenkin on helppo, tai ainakin helpompi, niin tehdä.
Minä haluan ihmisen kokonaisuutena, niin fyysisenä, psyykkisenä kuin sosiaalisena kokonaisuutena, ja sellaisena haluan myös tulla kohdatuksi ja vastaanotetuksi: nähdyksi.
Ja koska aloittaja viittasi aviosuhteeseen niin siihen vielä sitten sananen, vaikkei ihan minun juttuni olekaan. Mutta tarkoitan nyt ihan kaikkia ihmissuhteita, myös aviosuhteita. Minä en ole koskaan osannut erottaa ihmissuhteitani eri leimojen pohjalta, tämä on aiheuttanut hankaluuksia ja tulee varmaan vastakin aiheuttamaan. Ihmissuhde on matka niin kuin elämäkin. Kun ihminen ei enää keskustele suhteessaan en näe kovinkaan paljon syitä, edes edellytyksiä (ellei nyt sitten tottumusta ja taloudellisia syitä oteta lukuun) pitää yllä (huh, kun ikävä ilmaisu...eikö ihmissuhde ylläpidä itseään luontaisessa uteliaisuudessaan jos on toimiakseen..?) ihmissuhdetta. Silloin kyse on jostain muusta.
Hampaat saa hoidettua, karvat ajettua, elämänhalunkin viritettyä. Paljon voi ulkonäköä muuttaa jos haluaa, toisenkin niin halutessa, ihan vain siksi että ihminen joka keskustelee myös oppii ymmärtämään toisen haluja ja tarpeita ja reagoi niihin parhaaksi katsomallaan tavalla.
Mutta elämännälkää pitää olla ja uteliaisuutta sekä avoimuutta matkantekoon, niitä ilman ihminen on vain kuori, ja ihan sama minkä näköinen ja kuinka korea jos ei uskalla hypätä tuntemattomaan ja sukeltaa niin itseensä kuin toiseen ihmiseen ja tähän maailmaan. Sinuun minussa, minuun sinussa ja maailmaan meissä.
Ihmisen omistamiseen noin ennalta päätetysti for ever en myöskään oikein haluaisi ottaa kantaa, ajatuksena vieras...tuntuu etten aina omista edes itseäni ja omia ajatuksiani, saatika toista ihmistä. Kun oikeastaan juuri koko mysteeri ihmissuhteen onnistumisessa sisältyy omistamattomuuteen ja siihen ettei koskaan voi olla elämässä varma mistään, ja sen kun aidosti hyväksyy niin elämä ja ihmissuhteetkin kantavat niin ettei tarvitse miettiä sietämisiä ja kestämisiä. Aina voi kuunnella itseään ja jos tarpeen niin sanoa toisellekin ääneen mitä on sanottavaa. Yksin tänne on tultu ja yksin lähdetään, viihtyisä matkaseura kaikennäköisillä ulkokuorilla siinä välillä olisi tervetullutta  , mihinkään en haluaisi vain "tyytyä", jotenkin koko sana poissulkee käsitteen "onnellinen".

[Simone]

Mä olen varmaankin vähän ulkonäkörasisti noin kärjistetysti sanottuna.
Mutta mikä se sitten on kenenkin mielestä kaunista-komeaa-rumaa?
Kun ne mieltymykset vaihtelevat sen mukaan keltä kysytään.
Jos stereotypioista otetaan "komea mies" on se mitä luultavammin mun miesmaustani aika kaukana, minä kallistun enemmän sinne rouhean ja särmän puolelle, saa olla arpea ja sänkeä - ne ei ole vaatimus mutta eivät haittaakaan 

(voi ääääh... tämä kuume ei ihan nyt ole paras kaveri kirjoittamiselle, ajatus pätkii, jätänkin tähän  )

[Lady Whip]

Olen kovasti mieltynyt Susien mielipiteisiin.
Palaan niihin uudestaan ja joka kerta miettien tarkemmin.

Elämässä on paljon oppimista. Yksi näistä on ihmisen kokonaisvaltainen näkeminen.
Tärkeää on olla läsnä jonkun elämässä. Koko olemuksellaan viestittää, että vaikka olet tehnyt tuota ja tuota, vaikka ajattelet näin ja minä taas tällä erilaisella tavalla, silti olet tärkeä.
Ja sinulla on oikeus olla olemassa. Samoin kuin minulla.

Ehdoton hyväksyminen siitä huolimatta, vaikka ei kemiat aina mene yhteen, ei teot, ei ajatukset ja mielipiteet. Tärkeää on olla hylkäämättä ja olla läsnä kaikesta huolimatta.

Tehdä omalla käytöksellään ihminen näkyväksi sellaisenaan mitä hän on sillä hetkellä.
Tämä on syvästi tyydyttävää ja parantavaa olemista. Siinä ei ulkonäkö merkitse mitään.

[MarkoT]

Kuten sanotaan "kauneus on katsojan silmissä". Ainakin minulle se sisäinen kauneus on tärkeämpi kuin ulkoinen.