Kukaan ei ole kirjoittanut
Nayan mainintaa lukuunottamatta BDB:sta, vaikka se on mitä suurimmassa määrin fettari- ja pervokamaa!
J.R. Wardin
Black Dagger Brotherhood on loppumaton jenkkiläinen vampyyrisaaga, jonka osia ei kukaan pysty erottamaan toisistaan. Sarja sisältää yltäkylläisesti puremista, hyvän ja pahan taistelua, rajua panemista, nahka-asuja, lihaksikkaita ammattisotilaita, aseita, nopeita autoja ja väkivaltaa. Lyhyesti: New Yorkin Caldwellissä on vampyyrieliittiyhteisö (hyvikset), jonka Lessening Society (pahikset) yrittää tuhota. Vampyyreita puolustaa Mustan Tikarin Veljeskunta (aargh!), jolla on läheiset suhteet myös vampyyriyhteisön hallintoelimiin. Jokaisella kirjalla on eri päähenkilö, ja kun veljeskuntalaiset loppuvat, lähipiiristä löytyy lisää kiinnostavia hahmoja keskiöön nostettavaksi. Jokaisella henkilöhahmolla on yksi keskeinen ongelma, joka on jaksettu pohjustaa aika perusteellisesti, lajityyppiin nähden siis. On huonoa itsetuntoa, päihdeongelmaa, persoonallisuushäiriötä, autoritääristä vanhempaa, uskonnollista dogmaattisuutta, koulukiusaamista, lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ynnä muuta.
Varsinaiseen tarinaan (mitä eikö se ollutkaan se nahka ja paneminen!?) ei kannata haaskata energiaa. Kerronta on kuitenkin sen verran sujuvaa -- tai sitten nahkaan pukeutuneiden kovakätisten ammattitappajien ote vain on niin hypnoottinen -- että silmäilin läpi myös "väliluvut" eli pahisten valtataisteluista kertovat pätkät. Joskus ratkaisut olivat näppäriä, useimmiten eivät, mutta vihollista ei koskaan lytätä lopullisesti.
Valitettavasti genre on kuitenkin Paranormal Romance eikä Paranormal Porn, joten jokaiseen kirjaan on rakennettu yksi siirappisesti päättyvä romanssi samalla, kun tyydyttymättömässä vaiheessa olevat, jatkokirjojen suhdeosapuolet alustavasti ongelmoivat keskenään. Kyseessä on tietysti elinikäinen, eksklusiivinen, monogaminen parisuhde. Jokaiselle päähenkilölle on olemassa Se Oikea, useimmiten vastakkaista sukupuolta. Kuitenkin myös erilaiset lajien- ja rotujenväliset suhteet ovat edustettuina, ja 8. kirjassa keskeisellä sijalla on jopa insesti, tosin tämä selittyy sisäsiittoisten, androgyynien erirotuisten hirviöiden ominaistapana. Miestenvälinen rakkaus ja seksi tulee esiin ainakin neljän keskeisen henkilön kautta, osa bi- ja osa homosuhteissa. Arvojärjestyksessä ne eivät eroa heterosuhteista, ja kieltämättä pian ilmestyvä, mieskaksikkoon keskittyvä kirja, lienee jännitteisimpiä ja sikäli onnistuneimpia.
Seksikeskeisyys selittyy helposti biologialla. Soturit eivät ole miehiä vaan uroksia, ja heillä on samat vietit ja tarpeet kuin eläimillä. Niitä ei voi käsitellä rationaalisesti, vaan kun naaras tulee kiimaan, järki lentää romukoppaan (ja juuri silloin vihollisen kannattaisi hyökätä).
Pervonäkökulmasta mielenkiintoisin lienee kirjan 4. päähenkilö Vishous, joka esitellään elämäntapasadomasokistina. Kuvaan kuuluu täysin varustettu luksusdunkkari, jonossa odottavat subinaiset ja BDSM pakkomielteenä, jolla pyritään hallitsemaan lapsuuden ja nuoruuden kaltoinkohtelua. Sessiokohtauksia on muutama, mutta ainakaan minulla ne eivät toimineet runkkausmateriaalina. Kuvaus on melko ulkokohtaista, mikä selittyy sillä, että Vishous on kohtalaisen tympiintynyt leikkeihinsä. Kun mukaan tulee Se Oikea, muuttuu kuvaus siirapiksi siinäkin mielessä, että päähenkilö eheytyy traumaattisista kokemuksistaan yhden session aikana ja pystyy sen jälkeen myös vaniljaan. BDSM:n kuitenkin annetaan ymmärtää pysyvän pariskunnan kanssakäymisen osana -- jopa senkin jälkeen, kun nainen kuolee.
Seksuaalista väkivaltaa harjoitetaan monessa muodossa: kirjan 2. päähenkilö Zsadist (nomen est omen!) on lapsena ryöstetty veri- ja seksiorjaksi, ja aikamoisia orgioita hänen ympärillään pyörii, vaikkei niitä kovin tarkasti kuvatakaan. Kirjassa 8. keskeisellä sijalla on aiemmin mainittujen hirviöiden sadistisina kuvatut seksi- ja kiristysdiilit. Raiskauksia ja seksiorjana pitämistä on siellä sun täällä, ja poikkeuksetta tekijöinä ovat erilajiset tai muut pahikset, jotka nyt vain ovat luonteeltaan sellaisia raiskaavia. Heille tulee kuitenkin loppu kerrasta, paha saa palkkansa ja elämä jatkuu.
Yksi keskeisimpiä fetissejä on nahka. Vampyyrit pukeutuvat kiireestä kantapäähän nahkaan lähtiessään teurastamaan vihollisiaan: hyvin istuvat nahkahousut, taisteluliivi, pitkä nahkatakki ja kuutiometrin kokoiset saappaathan takaavat nopean ja äänettömän liikkumisen fyysisesti vaativissa tilanteissa. Siviilissä varustus on kevyempi, mutta silti kallis, tyylikäs ja täydellisesti istuva. Asustuksen kuvailu on stereotyyppistä, mutta ainakaan sitä ei unohdeta missään vaiheessa. Myös (merkityksellisten) tatuointien sekä lihaksikkuuden ja taisteluvalmiuden ystäville tarjotaan kuolattavaa käytännössä jokaisessa luvussa.
Kirjallisuudeksi vampyyrijuttuja ei voi kutsua, mutta menevää viihdettä se on. Suomennoksia en ole lukenut, mutta on vaikea kuvitella, että tuo maailma toimisi suomeksi yhtä hyvin kuin fuck it -jenkkienglannilla. Toivottavasti olen väärässä.
EDIT: typot, jäi varmaan jotain vielä
Sivustoa kannattaa
