Miesten ja naisten välinen ystävyys

[LiseCohen]

Tämähän on se ikuinen kysymys; voivatko mies ja nainen olla vain ystäviä? (Homoja, lesboja ja biseksuaaleja unohtamatta.) Voiko exien kanssa olla ystäviä? Eroaako ystävyys mieheen ja naiseen jotenkin? Kumpia sinulla on enemmän?

Itse tunnen tulevani paremmin toimeen miesten kanssa. Eikä siihen liity mitään seksuaalista. Naisten kanssa tuntuu jotenkin olevan aina kilpailuasetelma, mutta miesten kanssa on helpompi keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä ja ei tarvitse yrittää esittää parempaa kuin on varsinkin jos ei etsi seurustelu-, seksi- tai sessiokumppania. Minulla on myös tapana flirttailla aika rankastikin miespuolisten ystävieni ja työkavereitteni kanssa puolin ja toisin ja kumpikin osapuoli tietää että se on leikkiä. Uusien miespuolisten tuttavien kanssa joutuu hillitsemään käytöstään ettei toinen saa vääriä käsityksiä. En kuitenkaan voisi edes kuvitella harrastavani seksiä kyseisten henkilöiden kanssa.

Exien kanssa en ole pahemmin pysynyt yhteyksissä erojen jälkeen. Ei niin että erot olisivat olleet riitaisia, vaan yhteydenpito on vain hiipunut eron jälkeen. Yhden ex-Masterin kanssa olen pitänyt "eron" jälkeen yhteyttä kohta 9v harvakseltaan ja tavannut ystävänä vielä harvemmin. Haluaisin kyllä pystyä olemaan ajattelematta menneitä ja jatkamaan puhtaasti ystävinä, mutta se on vaikeaa kun kaikki tunteet eivät koskaan kuole. Tunteet tekevät myös ystävyyden naisia kohtaan hankalaksi. Olen pari kertaa ihastunut palavasti naispuolisiin ystäviini ja en ole koskaan tunnustanut tunteitani vaikka oltaisiinkin suudeltu joskus humalassa. Pelkään että tunteiden tunnustaminen vaikuttaisi ystävyyteemme tuhoavasti.

Minulla on mies- ja naispuolisia ystäviä ja tuttavia ehkä saman verran, miehiä ehkä vähän enemmän eikä puolisollani ole mitään sitä vastaan eikä aiempiakaan kumppaneitani se ole häirinnyt vaikka tykkään halailla ja kosketella heitä ihan toverillisessa mielessä. Meillä ei kuitenkaan ole avoin suhde vaan seksi ja sessiointi muiden kanssa on kiellettyjen listalla.

[Lilith]

Minulla on ystävissä miehiä, naisia ja kaikkea siltä väliltä. Heteroita, homoja, lesboja, bissejä ja panseksuaaleja. Pervoja ja vaniljoita. Onnekkaasti olen onnistunut ympäröimään itseni pääasiassa ihmisillä joiden kanssa saan olla oma itseni ja kokonainen.

Koska olen aika suhdeanarkistinen, on mulla myös ollut seksiä monien ystävieni kanssa, ja monien kanssa yhäkin välillä jos molemmista siltä tuntuu. Tämä tuo oman vireensä ystävyyksiin, ja nautin siitä kovasti. Parhaat eksät ovat sellasia joiden kanssa voi yhä panna silloin tällöin 

Vaniljaeksiin ovat välit viilenneet - sen jälkeen kun tajusin kuka olen, ei ollut enää paljon mitään yhteistä.

Henkilökohtaisesti en ole ikinä ymmärtänyt sitä että mies ja nainen (heterot) eivät voisi olla vain ystäviä. Eroottista kemiaa joko on tai ei, ja vaikka sitä olisi, ei sekään tarkoita vielä aietta toimintaan. Joidenkin kavereideni kanssa olen flirttaillut vuosikausia eikä siinä ole kysymys mistään sen kummemmasta kuin hyvän mielen tekemisestä toiselle 

En ole myöskään ymmärtänyt puhetta siitä että miesten kanssa olisi jonkinlaista ja naisten kanssa toisenlaista ystävyyttä. Enemmän erot ovat yksilöissä kuin näissä sukupuolimerkeissä.

[Kettu vinossa]

Kyllä nainen ja mies voivat olla pelkkiä ystäviä tai kavereita. Itse ainakin tulin jo lapsena paremmin toimeen poikien kuin tyttöjen kanssa, mutta ehkä se johtuu siitä että olen aina ollut poikatyttö (tomboy) ja "hyvä jätkä". Netistä löydän helpommin samoista asioista (kuten vanhoista videopeleistä) kiinnostuneita miehiä kuin naisia.

Mikäli "ystävällä" tarkoitetaan henkilöä jota tapaa hyvin usein kasvokkain, niin sellaisia ihmissuhteita minulla on aina ollut todella vähän. Tälläkin hetkellä minulla on vain nettituttuja jotka asuvat niin kaukana, että on ihme jos tapaamme edes kerran vuodessa. Onneksi puolisoni kutsuu joskus vierailulle kavereitaan, joten heidän kanssaan voi jutella.

Useimmiten se ei haittaa ettei minulla ole sellaisia tuttuja joita voisi tavata vaikka joka viikko. Olen ujo ja tykkään kommunikoida kirjoittamalla.

Toki joskus miestin, millaista elämä olisi, jos olisin rohkeampi tekemään tuttavuutta ihmisten kanssa ja kutsuisin heitä kotiini. Elämäni varmaan muistuttaisi aika paljon Genshiken-mangaa sen jälkeen. Olisihan se kiva olla joku miespuolinen kaveri, jonka kanssa katsella hentaita sekä tissiväkivaltaelokuvia ja pelata videopelejä. Yksinään se on aika tylsää.

Olen siinä mielessä vaaraton että tuskin alan kähmimään ketään ilman lupaa edes humalassa.

[Queena]

Ainoa sosiaalisesti hyväksyttävä vastaus tähän olisi se että kyllä voivat, ja että vanhoilla suhteilla ei ole mitään väliä ja totta kai entisenkin kanssa voi olla vaikka paras kaveri ilman mitään ongelmia. Itsekkin kyllä olen sitä mieltä että miehen ja naisen välinen pelkkä ystävyys on mahdollista, tavallaan.
Uskon että mies ja nainen voivat olla vain ystäviä, jos ystävyys ei ole kovin läheistä vaan enemmän jonkinlaista kaveruutta. Itsellänikin on monia miespuolisia ystäviä, mutta ihan tarkoituksella he ovat sellaisia joiden kanssa en käy kaksin syömässä tai kahvilla tai lähde viettämään vaikka hiihtoreissua tai etelänlomaa kahdestaan, vaan pidän heitä kaumpana kun naispuolisia ystäviäni. Ex-kumppanien kanssa ystävyyteen tai edes kavruuteen en lähtisi, mielestäni on ihan normaalia että kun se henkilö poistuu elämästä niin suljetaan ovi pidetään toinen siitä lähtien etäämmällä. On jotenkin mielestäni kieroutunutta että eron jälkeen jäätäisiin ystäviksi, ja sitten hengailtaisiin yhdessä mukamas kavereina ja ajateltaisiin että ollaan niin kypsiä aikuisia että tottakai tästä rakkaussuhteesta voi helposti ystävyyteen ja kaveruuteen siirtyä. Uskon kuitenkin siihen että tunteet eivät toiseen kuole kokonaan, kovin nopeasti ainakaan ja siinä tekee vain hallaa itselleen pidemmän päälle jos jää jotenkin pitämään yhteyttä toiseen aktiivisesti. Olen aina ajatellut että eroamisen yhteydessä sanottu "voidaan hyvin olla vielä ystäviä" on vaan sellaista iskun pehmentämistä molemmin puolin, koska onhan se eroaminen ja uuden aloittaminen aina rankkaa, ja voi tuntua hyvältä ajatella että ei se ihminen kokonaan mun elämästä katoa.
Toki monissa suhteissa tunteet voivat olla kuolleita pitkään jo ennen eroamiseen johtavia päätöksiä, mutta silti entisen näkeminen toisen kanssa konkreettisesti voi muuttaa tilannetta paljonkin, ja aiheuttaa epämiellyttäviä tuntemuksia molemmille ilman että yhteen takaisin haluaisikaan. Itse olen pyrkinyt entiset mieheni poistamaan elämästäni, enkä heidän kanssaan vietä aikaa jollei nyt satu jossain vaikka vahingossa törmäämään ja tuntuu hauskalta vaihtaa kuulumiset. Ei minulla kuitenkaan mitään vihatunteita entisiäni kohtaan ole, eikä sinänsä haittaa heille jutustella lainkaan jos vaikka törmäisin, ja joskus tulee joku viesti entisten kanssa vaihdettuakin sosiaalisessa mediassa, mutta se on silti aika kaukana ystävyydestä tai edes kaveruudesta.
Toisaalta nykyisin ihmiset tuntuvat määrittelevän ystävyyden ja kaveruuden oudosti muutenkin, ja määritelmään riittää usein jo se, että joskus kerran vuodessa vaihtaa viestin facebookin välityksellä, tai satunnaisesti näkee jossain tapahtumassa pari kertaa vuodessa ilman että edes juurikaan keskustelee henkilön kanssa mistään, vaan ainoastaan kättelee tai halaa sen kunniaksi että näkee pitkästä aikaa. Itse määrittelen edelleen hieman perinteisemmin, ja ajattelen että ystäväni ja kaverini ovat niitä ihmisiä joista pidän, ja joita aktiivisesti haluan pitää lähelläni erilaisten yhteisten tekemisten muodossa, ja joille voin tarvittaessa sitten avautua kun ahdistaa, ja joille voin soittaa ja iloita kun joku asia on mennyt tosi hyvin.

[Riverlady]

Mut on pojat sosiaalistaneet. Ei sosialisoineet julkiseksi omaisuudeksi tai kasvattaneet siten kuin näillä forumeilla termi usein käsitetään, vaan olen vaan osunut heidän joukkoonsa jo pikkutyttönä. Ennen kouluikää kotipihan lapsista kaikki muut paitsi yksi oli poikia. Ekaluokan ekana päivänä olin jo 140 pitkä, opettaja pisti mut takariviin poikien kanssa ja sille tielle jäin.

Sanoisin että voin olla miesten kaveri keskimäärin yhtä hyvin kuin naistenkin. Pitää vaan sisäistää kielenkäytön erot ja vetää rajat, jos joku tunkee liian lähelle emotionaalisesti (jotkut harvat mutta sitäkin rasittavammat naiset) tai seksuaalisesti (miehet, joiden kanssa kaveruutta ei halua 'pilata').

On jotenkin mielestäni kieroutunutta että eron jälkeen jäätäisiin ystäviksi, ja sitten hengailtaisiin yhdessä mukamas kavereina ja ajateltaisiin että ollaan niin kypsiä aikuisia että tottakai tästä rakkaussuhteesta voi helposti ystävyyteen ja kaveruuteen siirtyä. Uskon kuitenkin siihen että tunteet eivät toiseen kuole kokonaan, kovin nopeasti ainakaan ja siinä tekee vain hallaa itselleen pidemmän päälle jos jää jotenkin pitämään yhteyttä toiseen aktiivisesti.

"Kieroutunutta". Mun tunneperusteet on samat mutta johtopäätökset päinvastaiset. Nykyistä exääni edeltävät seurustelusuhteeni olivat joskus teinityttönä, mutta edelleen moikkaisin toista heistä jos törmättäisiin tai hän olis fb:ssa vaikka. Ei mitään ongelmaa. Eka vittuili mulle netissä niin, että poistin hänet kaverilistasta, muuten kaveeraisin yhä hänenkin kanssaan. Käsitän kaveruuden siis just hyvänpäivän baari- tai nettituttuna, ystävyys on paljon syvällisempää. Ex-mieheni on paras ystäväni.

Kun oli yhdessä lähes koko aikuisikänsä saman ihmisen kanssa, kun kaveri- ja ystäväpiirit on edelleen varsin yhteiset, kun yhteistä kiinteistöomaisuutta, historiaa ja huumorintajua on ja kun eron syyt liittyi kummankin vuosien mittaan vaihtuneeseen seksuaalisuuteen, niin exästäni en luovu. Hän tosin asuu ulkomailla nykyään ja Suomessa ollessaankin on isot ajat muualla päin maata sukuloimassa, mutta alle tunti sitten viimeksi vaihdeltiin "onpas tylsää" -tyyppiset kuulumiset ja oltiin tyytyväisiä, kun hän tulee muutaman päivän päästä sohvalle bunkkaamaan. Siihen asunnon toisella omistajalla on oikeus  kuitenkin mitä meidän suhde-elämään kolmansien henkilöiden kanssa kuuluu, kumpikin kertoo mitä huvittaa ja jos ei halua kertoa, niin sitten ei kerro. Itse ainakin haluan säästää exäni tuntemasta riittämättömyyden tunteita enkä kerro hänelle miesasioitani. Kaikki muu jaetaan tai jos ei jaeta, niin silti jaetaan paljon.

Entäs naisten ja miesten väliset friends with benefits -järjestelyt kinkyllä tai ilman? Mun kokemukseni mukaan nekin ovat antoisia vain silloin kun on muutakin yhteistä kosketuspintaa kuin seksuaalisuus. Itse asiassa olenkin feidannut fwb-järjestelyjä joidenkin kanssa, jotka on väärällä tai muuten käsittämättömällä tavalla kotoisin ihan eri maailmasta tai jos huumorintajut ei yhtään mätsää. Olen vilkas ja ahdistun pitkistä hiljaisuuksista. Kivat harrastuskaveritkin on kavereita  voisin jopa sanoa, että pitkäaikainen fwb/tapailumieheni, jonka kanssa seurustelusta ei molemminpuolisesti tulisi mitään vaikka sinkkuja olemmekin, on vuosien mittaan muuttunut vähän niinkun ystäväksi. Meissä on jotain niin samaa, mutta kun samuus liittyy oman tien kulkemisen tärkeyteen, seurustelu ei olis mahdollista eikä edes suotavaa. Ystävyys 

[Jyrki73]

Meissä on jotain niin samaa, mutta kun samuus liittyy oman tien kulkemisen tärkeyteen, seurustelu ei olis mahdollista eikä edes suotavaa. Ystävyys 

Komppaan tätä.
Mutta mulla menee liian usein ystävyyden ja suhteen määrittely ja rajat sekaisin.
Siksipä olen päättänyt, että mulle riittää yksi oikea suhde kerrallaan, kun joskus sellaisen löydän.

[tomi]

Mun mielestä voi olla ehdottomasti.

[Lilith]

On jotenkin mielestäni kieroutunutta että eron jälkeen jäätäisiin ystäviksi, ja sitten hengailtaisiin yhdessä mukamas kavereina ja ajateltaisiin että ollaan niin kypsiä aikuisia että tottakai tästä rakkaussuhteesta voi helposti ystävyyteen ja kaveruuteen siirtyä.

Helppoahan se ei missään nimessä ole, ja olen oppinut että aikaa on hyvä viettää täysin erossa, edellisessä tapauksessani yli 9kk. Se on tarpeen jotta romanttisista tunteista päästään eroon ja jonkinlainen ystävyysvaihde on mahdollista löytää. Eikä aina edes ole.

[LiseCohen]

En ole myöskään ymmärtänyt puhetta siitä että miesten kanssa olisi jonkinlaista ja naisten kanssa toisenlaista ystävyyttä. Enemmän erot ovat yksilöissä kuin näissä sukupuolimerkeissä.

Erehdyn jotenkin vertailemaan itseäni muihin naisiin ("onko tuo kauniimpi ja laihempi kuin minä, pärjännyt paremmin työelämässä tai ihmissuhteissa" jne), mutta miesten kanssa on jotenkin helpompi ja vapautuneempi olla eikä mieti liikakiloja tai ensimmäisiä ryppyjä (en kyllä tunnusta että niitä on! ). Toki on yksilöllisiä eroja, mutta miehet sanovat useammin suoraan mitä ajattelevat eivätkä kyräile selän takana loukkaantuneena jostain mistä en ole edes tietoinen kuten jotkin naispuoliset ystäväni.

Itsellänikin on monia miespuolisia ystäviä, mutta ihan tarkoituksella he ovat sellaisia joiden kanssa en käy kaksin syömässä tai kahvilla tai lähde viettämään vaikka hiihtoreissua tai etelänlomaa kahdestaan, vaan pidän heitä kaumpana kun naispuolisia ystäviäni.

Minä tapaan yleensä miespuolisia ystäviäni/kavereitani kahdestaan, mutta puolisokin on tavannut lähes kaikki ainakin kerran.

Toisaalta nykyisin ihmiset tuntuvat määrittelevän ystävyyden ja kaveruuden oudosti muutenkin, ja määritelmään riittää usein jo se, että joskus kerran vuodessa vaihtaa viestin facebookin välityksellä, tai satunnaisesti näkee jossain tapahtumassa pari kertaa vuodessa ilman että edes juurikaan keskustelee henkilön kanssa mistään, vaan ainoastaan kättelee tai halaa sen kunniaksi että näkee pitkästä aikaa. Itse määrittelen edelleen hieman perinteisemmin, ja ajattelen että ystäväni ja kaverini ovat niitä ihmisiä joista pidän, ja joita aktiivisesti haluan pitää lähelläni erilaisten yhteisten tekemisten muodossa, ja joille voin tarvittaessa sitten avautua kun ahdistaa, ja joille voin soittaa ja iloita kun joku asia on mennyt tosi hyvin.

Minulle vain netissä tuntemani ihmiset ovat (netti)tuttavia, kaverit on sellaisia joita voi tavata useinkin, mutta joille ei kerro kaikkia henkilökohtaisia asioitaan ja ystävät on sellaisia jotka olen tuntenut useita vuosia ja joille voi avautua kaikkein intiimeimmistäkin asioista ja joihin voi luottaa.

Entäs naisten ja miesten väliset friends with benefits -järjestelyt kinkyllä tai ilman? Mun kokemukseni mukaan nekin ovat antoisia vain silloin kun on muutakin yhteistä kosketuspintaa kuin seksuaalisuus.

Minä en pysty sekoittamaan ystävyyttä/kaveruutta ja seksiä/sessiointia. Kaverit on sellaisia joita kohtaan minulla ei ole seksuaalisia ajatuksia ja pelkän ystävyyden rakentaminen fuckbuddyn/Masterin kanssa on onnistunut huonosti.

En usko että minulle voisi koskaan käydä niin että ystävyys muuttuu rakkaudeksi sillä mitä kauemmin olen ihmisen (varsinkin miespuolisen) tuntenut, sitä enemmän tätä alkaa ajatella veljellisesti eikä osaa edes kuvitella harrastavansa seksiä/sessioida tämän kanssa. Ne naispuoliset ihastuksetkin on tapahtuneet yleensä ystävyyden alkupuolella (eli toisessa tapauksessa noin 15v sitten ja ollaan yhä läheisiä ystäviä).

[PinkCat]

Itsellänikin on monia miespuolisia ystäviä, mutta ihan tarkoituksella he ovat sellaisia joiden kanssa en käy kaksin syömässä tai kahvilla tai lähde viettämään vaikka hiihtoreissua tai etelänlomaa kahdestaan, vaan pidän heitä kaumpana kun naispuolisia ystäviäni.

Mun kavereista varmaan n.80% on miehiä. Eipä ole tämmöinen tullut mieleenkään.
Reissataan ja hengaillaan kahdestaan jatkuvasti. Vähän tietty sievistelen esim yhteisessä hotellihuoneessa, etten ihan alasti heilu siellä, mutta käydään kyllä sekasaunoissa jne ihan surutta aina.
Mä tulen miesten kanssa yleensä paljon paremmin toimeen koska olen niin suorapuheinen ja tylsä, enkä ymmärrä naisten monimutkaisia juoruilukuvioita.
Lisäksi kun tykkään esim juoda kaljaa ja katsoa urheilua niin se yleensä johtaa miehisiin kavereihin. Töissäkin about 80% väestä on miehiä.
Joitakin olen myös satunnaisesti pannut, mutta ne on sellaisia joiden kanssa ei oo niin paljon tekemisissä, enempi tuttavia kuin kovin läheisiä kavereita.
Satunnaisesti on käynyt niin että joku kaveri on tunnustanut ihastuneensa minuun mutta eipä noistakaan ole ongelmaa tullut. Jos olen todennut että sorry, ei kiinnosta niin se siitä. Silti ollaan voitu jatkaa kavereina.
Eksiä mulla ei käytännössä ole niin siihen en osaa kommentoida.

[Riverlady]

Erehdyn jotenkin vertailemaan itseäni muihin naisiin ("onko tuo kauniimpi ja laihempi kuin minä, pärjännyt paremmin työelämässä tai ihmissuhteissa" jne)

Naisten välinen kilpailu ja kateus, tuo ehtymätön luonnonvara. Mä en hirveästi ole jaksanut vertailla itseäni muihin naisiin. Jos synkkaa niin synkkaa, jos ei niin ei, kummassakin tapauksessa kyse ei ole (pahoittelen kanalaumavihjausta) nokkimisjärjestyksestä, vaan henkisestä aaltopituudesta.

Toki on yksilöllisiä eroja, mutta miehet sanovat useammin suoraan mitä ajattelevat eivätkä kyräile selän takana loukkaantuneena jostain mistä en ole edes tietoinen kuten jotkin naispuoliset ystäväni.

Kyräilyt ja loukkaantumiset voi selvittää puhummalla, jos ei voi, ei ole ystävyyttä tai kaveruuttakaan. Miehiseen puhetapaan kuuluu sanoa asiat suoraan mutta myös näennäissuoraan. Jos mies vittuilee vitsikkäällä tavalla, kyseessä onkin ystävällismielinen bondaaminen. Nainen jos yrittää samaa toisen naisen suuntaan, miinakenttä on rakennettu. Ja kyllä miehetkin puhuu pahaa toisistaan selän takana, tekevät vaan senkin suorasukaisemmin, vaikka puhuvat selän takana. Homomiesporukoissa "kaakatus" ja ystävällismielinen vittuilu vaikuttais mun kokemusten mukaan usein yhdistyvän ja sama puhetapa suunnataan myös seurueen naisiin. Sitten vietetään aikaa sanavalmiiden ihmisten kerhossa.

Minulle vain netissä tuntemani ihmiset ovat (netti)tuttavia, kaverit on sellaisia joita voi tavata useinkin, mutta joille ei kerro kaikkia henkilökohtaisia asioitaan

Näin on, lisäksi nettitututusta voi tulla kaveri ja kaverista nettituttu. Kategoriat täydentävät toisiaan.

ystävät on sellaisia jotka olen tuntenut useita vuosia ja joille voi avautua kaikkein intiimeimmistäkin asioista ja joihin voi luottaa.

Olen ystävystynyt hyvinkin nopeasti joihinkin mitä vaan sukupuolta oleviin ihmisiin ja ystävyys on jatkunut tauotta. Intiimeimpiä asioita voin jakaa monessa suunnassa (henkilöön kohdistumattomia kinkyasioita täällä), mutta ei kukaan yksittäinen taho tiedä kaikkia asioitani. En tahdo rasittaa ketään sillä valtavalla, pohjimmiltaan banaalilla tietomassalla. Kai tässä alitajuisesti suojelee myös itseään, veikkaan.

mitä kauemmin olen ihmisen (varsinkin miespuolisen) tuntenut, sitä enemmän tätä alkaa ajatella veljellisesti eikä osaa edes kuvitella harrastavansa seksiä/sessioida tämän kanssa.

Mulla tuo on vielä edessä. Jos joku muuttuu veljeksi, sitten muuttuu. Hyviä puolia kummassakin suhdetyypissä.

[Queena]

Minullakin siis kyllä on näitä miespuolisia kavereita, mutta tosiaan itse en halua heidän kanssaan sellaista suhdetta, että missä kävisimme kahdestaan paikoissa ja viettäisimme aikaa muutoin kun kaveriporukalla. Varmaan siksi että ajattelen usein sen voivan johtaa harmeihin pidemmän päälle- ihastumiseen tms.

Ehkä joillakin ratkaisu voi toimia, ja ehkä se tosiaan on mahdollista jäädä parhaaksi ystäväksi ex:n kanssa. Mutta mitä olette mieltä siitä että voiko tuollainen "ex on mun paras kaveri" suhde vaikeuttaa uuden hyvän vakituisen kumppanin löytämistä? Itse en ainakaan ihan heti kiinnostuisi tyypistä, joka sanoaa edelleen asuvansa asunnossa josta entinen omistaa puolet, ja jonne se aina halutessaan tulee yöksi, ja että se on ihan ok, kun se on mun myös paras kaveri. Satunnaisiin kumppaneihin tuollainen tuskin vaikuttaa, mutta jos jossakin vaiheessa haluaa aloittaa uutta vakavampaa suhdetta, luulisin että en ole ainoa, joka voi kuvitella tilanteen hankalaksi. Mutta taidan tosiaan olla tässäkin ketjussa ainoita, ainakin tähän mennessä, jonka mielestä ex:n kanssa ei oikein voisi olla ystävä.
Itse  siis kiertäisin kaukaa henkilöt, jotka kertoisivat vastaavasta järjestelystä vaikka parien treffien jälkeen, mielestäni on vaan outoa jos ei osata päästää irti entisestä, vaikka olisikin yhteistä omaisuutta ja yhteisiä kavereita. Yhteiset lapset esimerkiksi varmasti pakottavat tapaamaan ex kumppania säännöllisesti, mutta eihän silloinkaan kaveri tarvitse olla, kunhan tulee toimeen ja hoitaa pakolliset yhteiset asiat hyvin.   
Ja juuri tuo riittämättömyyden tunne esimerkiksi, jota RiverLady ei halua tuottaa, on hyvä esimerkki siitä mitä tarkoitin epämiellyttävillä tuntemuksilla mitä voi tulla vastaan täysin tahtomatta tuollaisissa tilanteissa.

[Koo]

Totta kai miehet ja naiset voivat olla vain ystäviä, ei ystävyys sukupuolta katso.

Itsellä on vähän ystäviä, paljon tuttuja ja kavereita ja melkein kaikki ovat miehiä. Pääsääntöisesti nekin vähät naiskaverit ovat sellaisia, jotka tulevat paremmin toimeen miesten kanssa; ehkäpä jotenkin sitten olemme samanlaisia?

Nyt yleistän, mutta mitä sitten... Minusta naiset ovat raskaita kanssakäymisen suhteen; pitäisi koko ajan olla tuntosarvet höröllään niiden sanomattomien viestin suhteen mitä lähes kaikki naiset tuntuvat käyttävän.. ja joita en ymmärrä. Miehetkin kyllä juoruilevat ja mälväävät toisten asioita kyllästymiseen asti!

Ai niin, eksät - en ole kaveri eksien kanssa, riippumatta siitä mikä milloinkin on ollut eron syy ja kuinka se ero käytännössä meni. En käsitä miksi olisinkaan, mennyt on mennyttä ja siitä on jatkettu eteenpäin, yhden eksän kanssa oli tietysti kanssakäymistä koska meillä oli yhteinen lapsi, mutta sekin hoidettiin ihan lyhyesti asialinjalla ilman sen kummempia mitä-sulle-kuuluu -päivityksiä.

[katy]

Vähän vieraalta tuntuu ystävien jaottelu sukupuolen mukaan. Tosin semi-erakolla ei pahemmin voi ystäviä ollakaan. Pääasiassa "kaverit" ovat miehiä ja joita harvemmin tapaan,saati seksittelen kanssaan.
Outoahan tuokin-

Ainut "eksä" niin kaukana nuoruudessa,ettei siitä ole miksikään esimerkiksi.

Välillä tullut mieleen kaikenlaista alistuvuuden ja erakkouden suhteen-
Ystävyys ei kai katso dominoivuutta tai alistuvuutta ¿
 

[Riverlady]

mieltä siitä että voiko tuollainen "ex on mun paras kaveri" suhde vaikeuttaa uuden hyvän vakituisen kumppanin löytämistä? Itse en ainakaan ihan heti kiinnostuisi tyypistä, joka sanoaa edelleen asuvansa asunnossa josta entinen omistaa puolet, ja jonne se aina halutessaan tulee yöksi, ja että se on ihan ok, kun se on mun myös paras kaveri.

Ehkä voisi vaikeuttaa monen mielestä. Juuri minua asia ei koske, koska en ole aktiivisesti hakemassa "uutta hyvää vakituista kumppania", jolla tässä todennäköisesti tarkoitetaan eksklusiivista parisuhdetta. Olen rakentanut itseni näköistä suhde-elämää, jossa kaikki munat eivät ole yhdessä korissa (en ole varma pitäisikö tuota kielikuvaa käyttää nyt mutta menköön), ja miehet myös tietävät missä mennään. Jos jostain saapuisi potentiaalinen rakkaussuhdekumppani ja tunne olisi molemminpuolinen, silloin exä ja potentiaalinen pistettäisiin saman pöydän ääreen tutustumaan ja varmastikin tajuamaan, että exäni on harmiton. Harmittomuuden syitä en tässä avaa, koska kysymys on toisen ihmisen yksityisasioista. Jos potentiaalinen ei sallisi mulle ei-seksuaalisia ystäviä, sitten menisi harkintaan hänen potentiaalinsa ja toisaalta asunnon omistuskysymykset. Olen hyvin tyytyväinen kotiini, jota en yksin kykenisi maksamaan, ja kaiken muun kauheuden lisäksi bunkkaan aina exäni sohvalla kun käyn hänen nykyisessä, ihanassa kotikaupungissaan   

Itse  siis kiertäisin kaukaa henkilöt, jotka kertoisivat vastaavasta järjestelystä vaikka parien treffien jälkeen

Missä vaiheessa mielestäsi asia pitäisi kertoa? Vai onko taustalla oikeasti ajatus, että näin ei saisi elää?

mielestäni on vaan outoa jos ei osata päästää irti entisestä, vaikka olisikin yhteistä omaisuutta ja yhteisiä kavereita. Yhteiset lapset esimerkiksi varmasti pakottavat tapaamaan ex kumppania säännöllisesti, mutta eihän silloinkaan kaveri tarvitse olla, kunhan tulee toimeen ja hoitaa pakolliset yhteiset asiat hyvin.

Mulla eikä exällä ole lapsia, mutta miksi pitäisi päästää irti yhteisestä omaisuudesta ja kavereista? Tuleeko jopa kavereista sopuisan eron sattuessa ongelmajätettä, joka muistuttaa olemassaolollaan entisestä ihanuudesta? (tähän joku sopiva sananparsi lapsista pesuveden mukana tai if it ain't broken don't fix it) En jaksa rakentaa väkisin draamaa, jos sille ei ole välttämätöntä aihetta, ja kaikista vähiten kiinnostaisi pistää kavereita tai varsinkaan lapsia valitsemaan puolensa, kun puolenvalintaan ei ole pakottavaa syytä. Aikaa myöten välit kavereihin ja exään haalistuu jos haalistuu, mutta se on sen ajan murhe / siunaus / whatever. Lapsena ja myöhemmin olen joutunut vierestä seuraamaan hyvin katkeria eroja ja toivoisin aikuismaista rauhallisuutta kaikkiin sellaisiinkin eroihin, joissa ei haluta pysyä ylimpinä ystävinä.