Oon huomannu semmosen jännän efektin, että vaikka "session" taustalla oliskin musiikkia niin mä en kuule sitä enää, kun uppoan "sub space" -tiloihini. Kuulen vain oman hengitykseni, sydämen lyöntini, mahdolliset huutoni, mahdolliset piiskan äänet, D:n hengityksen ja sydämen lyönnit... ja sellaisen pään sisäisen white noise -kohinan.
Joskus havahdun sitten toiminnan loputtua after care -vaiheessa siihen, että jotain musiikkiakin kuuluu. Se voi olla sinänsä ihan kiva, että se myös auttaa palailemaan todellisuuteen. Siihen mielentilaan ehkä parhaimmin mulla osuu joku melodinen rock / tummat rock-balladit. Vähän semmoiset "illan viimeiset hitaat".
Mutta lähtökohtaisesti tää on musta semmoinen "Dominoivan valinta". On toki osa hyvää kemiaa, että D:n musiikkimaku ja tilannetaju musiikkivalintojen suhteen ei oo liian kaukana omasta.
Jos mun nyt olis kuitenkin valittava "sessiomusiikkia" niin josko vaikka Apocalypticaa.
