Kirjoittaja Aihe: Tampereen "Miittipaikkahakusessa" – Sijainti 25 : 17.4 klo:18 @Taverna  (Luettu 280 kertaa)

Hiisi

Nysse ois taas Torstai-miitin aika, nääs. Ajateltiin käyä kiertämässä muutamia paikallisia ruokapaikkoja ja kattoo, mikä maistuu parhaiten. Lähtiskö sää mukaankin?

Paikan jakamaa infoa:
-"Taverna on Suomen ensimmäinen lautapelikahvila. Nauti olostasi esimerkiksi pienpanimo-oluiden, maistuvien toastien ja pelikirjastomme antimien parissa."
-"Tavernan ajatuksena on ollut alusta lähtien tarjota sopivat tilat, valaistus ja tunnelma kaikentasoisille ja -ikäisille pelaajille. Meiltä löydät myös laadukasta, paikan päällä jauhettua kahvia ja haudutettua teetä, valikoiman pienpanimo-oluita, täyttäviä ruoka-annoksia salaateista toasteihin, sekä maistuvia jälkiruokia, kuten Tavernan omat köyhät ritarit."
-" Olemme ottaneet huomioon esimerkiksi vegaanisen ja laktoosittoman ruokavalion menussamme. Pyrimme räätälöimään ruokamme muutenkin toiveidesi mukaisiksi, joten kerrothan erityisruokavalioistasi ja mieltymyksistäsi rohkeasti meille! "
-"Taverna toivottaa lämpimästi tervetulleiksi myös nelijalkaiset asiakkaat, mutta koiraystävinä haluamme muistuttaa erityisesti viikonloppuihin ja iltoihin painottuvasta ihmismäärästä, joka voi vaikuttaa herkkiin tai väenpaljouteen tottumattomiin karvaturreihin. "
-"Tavernan pelimaksu on 4 € / pelaaja (opiskelijat 3,5 €, alle 12-vuotiaat lapset 2 €), ja se kattaa koko pelikirjaston käytön koko vierailun ajaksi."

Jos ei pelaa, niin ei tarvitse maksaa pelimaksua.

Rautatienkatu 10, Tampere