Kirjoittaja Aihe: KAIKKIEN AIKOJEN VIIMEINEN 2h+k -miitti Tampereella to 24.10. klo 16-  (Luettu 277 kertaa)

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2263
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
(Lyhyesti: Kaksio lopettaa, niin minäkin. Viimeinen miitti to 24.10. klo 16- Aleksanterinkatu 33)

Nyt on kuulkaas sellainen himmelsukeltakaa, ettei ole ennen nähty!

Eikä muuten nähdä tulevaisuudessakaan.

Otetaan nyt heti kärkeen löysät pois, eli internetin some-mediassa kerrottiin seuraavaa:



Tämän johdosta kutsun teidät kaikki (paitsi Jarpin, Ritun ja Nyllen, ne haisee pahalle) vielä kerran Kaksion kuluneiden vallien suojaan istumaan, rupattelemaan, syömään ja juomaan, ennen kuin rautaiset portit sulkeutuvat ikiajoiksi ja Keinonen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Vielä yhdet halloumiranskalaiset, vauvavitsit, gigabanaanit ja höyrypanokoneet, kun mahdollisuus nyt on.

Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa ja tupakkia palanut sen jälkeen, kun hilpeä joukkiomme ensimmäistä kertaa Kaksioon laskeutui herran vuonna 2016. Sen jälkeen siellä on kokoonnuttu kerran viikossa lähes poikkeuksetta, vaikkakin pandemia-aika teki jonkinlaisen loven säännöllisyyteen Kaksion oltua pitkään kokonaan kiinni. Pelkästään minun kutsuamiani miittejä löytyy Baarin arkistoista pimpinkarvaa vaille 300, ja siihen voidaan lisätä vielä reilu kourallinen muiden kirjoittamia kutsuja. Miittikirjojakin ehti kertymään komeat 4 kappaletta, ja ne luonnollisesti ilmestyvät torstaina paikalle viimeisellekin kerralle.

Kaiken tämän jälkeen ilmoitan lyhyesti, että kaikkien aikojen viimeinen 2h+k-miitti pidetään tämän viikon torstaina 24.10., alkaen jo klo 16, koska satun olemaan kaupungilla niihin aikoihin. Kuudelta saapuminen on ihan hyvä vaihtoehto sekin, mutta joudun itse poistumaan suuruusluokkaa klo 19. Itse asiassa jätin viime viikolla miittikirjat hoitohenkilölle siinä uskossa, että Kaksio olisi auki vielä ensi kuussakin, mutta näemmä kuulivat suunnitelmistani luistaa ja päättivät kostaa vetämällä koko baarin nurin.

Toisena ilmoitusasiana kerrottakoon sellaista, että siirryn miittien pitämisestä sivuun ainakin vähäksi aikaa. Olen ensimmäisen miittini kutsunut kokoon marraskuussa 2014 Oulussa, minkä jälkeen niitä olen pitänyt lähes säännöllisesti viikottain, ja katson että nyt on hyvä hetki vetää hieman henkeä. Niin kivaa ja antoisaa kuin miittien pitäminen onkin, se vaatii myös aikaa, rahaa ja vaivaa, joita nyt säästän hetken muihin mielenkiinnon kohteisiini. En katoa piireistä kokonaan, mutta viikottaisia miittejä en ainakaan vähään aikaan aio järjestää.

Vaikka torstaimiitit ovatkin olleet minun lempilapseni, pidän perinteiden ja kulttuurin jatkumista tärkeämpänä kuin omaa osallisuuttani niiden ylläpitoon. Siispä, jos juuri sinulla on mielessäsi idea tai valmis konsepti miittien jatkamiseksi, paiskaa yksityisviestillä ja katsotaan voisiko miittikirjat siirtää nykykäytöstä uusia meininkejä ilahduttamaan. Autan myös mielelläni uudenlaisten miittien ideoinnissa ja toimiviksi työstämisessä, ja minulta voi jatkossakin kysellä, miten tällaista hommaa kannattaa pyörittää.

Tulkaa siis vielä viimeisen kerran Kaksioon tapaamaan muita kinkyjä, juttelemaan, viihtymään ja nauramaan. Miittikirjaan tulee torstaina parhaat muistot -osio, johon voi kirjailla omat suosikkivitsinsä, ja tähän ketjuun voi myös muistella kaikkia niitä sekoiluja, joista miiteissä on päästy osalliseksi vuosien varrella. Jos mitenkään muistan, poimin tähän alle miittikutsujen parhaimmistoa kaiken kansan iloksi, toivon mukaan saadaan paljon hilpeyttä aikaan!

Nähdään torstaina!

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2263
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Aloitan muistelun heinäkuulta 2016, aivan miittien alkutaipaleelta:

Aihe: Maailman ensimmäinen Tampere-miitti to 7.7.2016 @ 2H + K klo 18-

Töttöröö, hehheh. Joo.

Ei tää nyt ehkä kuitenkaan ihan maailman ensimmäinen miitti ole, vaikka otsikossa niin sanotaankin. Mutta onpa maailman ensimmäinen Tampere-miitti, joka järjestetään 7.7. ja vieläpä Kaksiossa.

Tiiättehän, homma menee vähän niinku Kerbal Space Programissa: ensin on hirvee meteli ja ähellys, että saadaan koko keksintö pystyyn, sitte se roudataan oikealle paikalleen ja minuutti h-hetken jälkeen koko homma on räjähtänyt käsiin. Hyvin pian touhu näyttää siltä, että joku on jättänyt suurtalousblenderistä kannen auki ja nakannut sisään kuutiometrin rullakebabia mustikalla. Sitte selitellään äitille, että missäs sitä tuli oltua.

Ja mikäs sen hauskempaa. Koska otsikossa mainittu anniskeluravintola aukeaa aika tarkkaan klo 18.00, mää meen taas kerran roikkumaan ovenkahvassa pukeutuneena punamustaan kilttiin ja sävy sävyyn valittuun t-paitaan. Aattelin jopa lisätä hihat, ettei oo ihan säädytöntä. Tulkaa morottamaan, joko silloin kuudelta tai sen jälkeen, vallataan perinteisesti se takanurkka naistenvessojen vierestä. Viimeksi oli niin kivaa, että odotukset on taas korkealla.

Edellinen ketju oli silleen vähän pelottava, että vastauksia tuli tosi vähän, mutta onneksi ite miitissä oli kuitenkin kivasti kävijöitä. Jos meinaatte tehä jotenki toisin tällä kertaa, niin postatkaa enempi ketjuun ja tulkaa silti paikalle. Elekääkä ainakaan jääkö kotiin potkupallon mömmömkisojen takia, ku ei ne ees oo nyt menossa.

Jaa niin, jos vitsi. Oli kolme miestä, jotka oli kuollu ja ne tapas taivaan portilla pyhän Pietarin. Paratiisissa oli vähän täyttä, joten Pietari lupasi päästää sisälle sen, joka oli kuollut noloimmalla tavalla. Ensimmäinen mies aloitti:

- No, olin kotona jumppaamassa semmosen kivan aerobic-videon tahtiin, ja tuli kuuma niin otin tietenki kaikki vaatteet pois. Sitte menin heittämään kärrynpyörän liian lähellä parvekkeen kaidetta, heilahdin vahingossa siitä yli ja putosin kerrosta alaspäin. Sain kiinni alemmasta kaiteesta, enkä ees kerenny itteä ylös vetää kun joku hullu juoksee siihen ja kilauttaa pesäpallomailalla sormille. Putosin asvalttiin, jalka meni poikki, mutta ei siinä kaikki: se hullu pudotti jääkaapin mun päälle, ja eihän siitä kukaan hengissä selviä. Siihen kuolin, munasillaan omalle kotikadulle.

Pietari nyökyttelee hyväksyvästi, ja kääntyi toisen miehen puoleen. Tämä loihe lausumahan:

- No, tulin töistä kotiin raskaan päivän jälkeen, ja heti ovella tuoksahti niin pillulle että varmana oli vaimo ollu sängyssä vieraan miehen kans. Nappasin pesarin siitä eteisestä, lähdin ettimään, ja siellähän se parvekkeella roikku kaiteesta! Tempasin mailalla sormille, ja se putos katuun, mutta näytti jäävän henkiin. Heitin sitte jääkaapin perään, koska mun vaimoahan ei saatana kuka tahansa lerppakulli nussi. Just ja just oli kerenny jääkaappi kenttään, ku vaimo pääs nappaamaan nilkoista kiinni ja heivas mut kaiteen yli. Päälleni putosin siihen kenttään, ja kuolin nöyryytettynä tietäen, että vaimolla oli rakastaja.

Pietari nyökyttelee jälleen, mutta kääntyy vielä kolmannen miehen puoleen. Tämä aloittaa:

- No siis ajattele nyt ite, että sä oot alasti jääkaapissa...


https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=14099

Floora

  • Turun Baletti
  • Asiakas
  • *
  • Viestejä: 214
  • Galleria
Kahdeksasta vuodesta en tiedä mitään, kahdesta vuodesta tiedän. Astuin sisään Kaksion ovista viikon yli kahdeksantoistavuotiaana. Ramppasin Tampereella vuoden autollani, torstaimiitit oli ensikosketus uuteen ystäväporukkaan jonka vuoksi ajoin melkein Tampereelle 1-5 kertaa viikossa lähes vuoden aikana (miittien lisäksi tapaamaan muutenkin.) Kilometrejä kertyi älyttömästi. Tuon vuoden aikana taisin osallistua lähes jokaiseen torstaimiittiin, oli vain muutama johon en osallistunut. Vaikka tuosta ajasta on vain jonkin aikaa, Kaksio on tuntunut tuon vuoden jälkeen lähinnä nostalgiselta, koska lopetin miiteissä käymisen kuin seinään vuoden jälkeen. Noiden seinien sisällä olen valittanut ylioppilaskirjoituksista, työmaailmasta, autojutuusta ja muuttamisesta. Ja setätikinky-ystäväni ovat taputtaneet olkapäätä ja todenneet, että sellaista se nuoruus on. Sellaista se onkin, anteeksi ja kiitos kun kuuntelitte kitinääni varsinkin abivuonna ja välillä neuvoitte miten hoitaa aikuisuusasioita. Tampereelle en olisi koskaan muuttanut, jos en olisi saanut niin upeaa lähipiiriä täältä, joista suuri osa on kinkyjä. Niistäkin suuri osa on torstaimiitin kautta tavattuja, myöhemmin muualla syvennettyjä, ihmissuhteita. Kiitos Kaksioyhteisö :love:

hihaton

  • V.I.P.
  • *****
  • Viestejä: 2263
  • Come to the dark side. We have needles.
  • Galleria
Kas näin kuului miittikutsu viattomuuden vuonna 2019, kun esim. pandemiasta ei ollut vielä tietoakaan (ja kyllä, siellä on kesken jäänyt virkekin säästettynä alkuperäismuodossaan):

Aihe: Tampereen torstaimiitti 2.5. klo 18- @2h+k: votka jäillä

Se on täällä taas! Meillä ei muija nalkuta!

Kaksion kuluneet vallit kuulevat jälleen kerran kuivaa ja nasevaa verbaliikkaamme, kun vilpoisa Kettu ja rantti-Hihaton keskustelevat Lillin kuhasta pikkaisessa kappelissa. Seuraan ovat tervetulleita kaikki levynhävittäjät, Ollin kumistajat, hekottavat papit ja Viron potut, sekä tälle kertaa erityisvieraiksi kutsutut Mikkelin kittaajat!

Ravintolassa ei kajahda rokki eikä pauhaa Arska telkkarissa, joten tilaisuudessa on mitä parhaat mahdollisuudet ratkaista kanaalin arvoitus ihan puhumalla muille. Hiljaakin saa olla jos haluaa, kyllä kumeat kollimme huolehtivat siitä, että

Baaritiskillä lompsa pirisee ja tarjoilu pelaa: saatavilla on ainakin mullin paistia, Murjun kanaa, kossua tukilta ja Jallua aina piloille asti! Vapaahetkinään henkilökunta asettelee kukkaa pöytään ja valmistelee kummisedän pullia tarjolle, eikä Vihtorikaan jää ilman lettuja.

Älä siis jää kämpille piristymään, vaan saavu Kaksioon leikkimään kanssamme panttihippaa! Jos eksyt Nokialle Sorvan kylään, laita navigaattoriin osoite Aleksanterinkatu 33 ja aja rallia kujalle asti. Nähdään torstaina!

https://www.bdsmbaari.net/index.php?topic=23814

Unikeko

  • Kanta-asiakas
  • ***
  • Viestejä: 433
  • Syntynyt vuonna 1978.
  • Galleria
Tulleeko tilalle sitten The Kinky Bar? Mistä miittipaikka löytyy uusi ja minne pystytetään joulukuusi?   Osuuko vielä lätkääkin samalle illalle?