Häpeä

[Verna]

Kiitos swan, säästit aikaani ja teit aiheesta aloituksen itse

Olin nimittäin aikeissa tulla kyselemään, mistä se sessiokuvauksissa niin usein mainittu häpeän tunne on peräisin. Omalla kohdallani ja tässä parisuhteessa se ei ainakaan liity vartaloon, se on nyt nähty joka suunnasta ja niin monessa asennossa, ettei siitä kyllä riitä enää mitään häpeämistä. Ainoa vaivaannuttava tilanne voisi tulla vastaan jos olisi pakko ryhtyä puolison edessä vaikka strippaamaan, eikä siinäkään olisi vain tuskaa epätäydellisestä kropasta sinänsä, vaan ennemminkin niistä erittäin puutteellisista tanssitaidoista.

Sen sijaan vieraan edessä tilanne olisi aivan toinen. Vannoutuneena yhden miehen naisena olisin pulassa, jos joutuisin keikkumaan hepenissä tai alasti vieraan ihmisen läsnäollessa. Kuvittelisin, että sellainen häpeän tunne olisi lähinnä lamaannuttava, miten siinä voisi nauttia mistään? Se joka tietää, kertokoon.

Tässäkin ketjussa on tullut useampaan otteeseen esille se, mikä minusta/kin on jutun pointti. Sillä hetkellä kun olet tilanteessa, joka ei varsinaisesti kestä päivänvaloa ja kumppanilla on mahdollisuus huomata, että nautit ko. pervoilusta ihan täysillä, huh mikä tunne! Siinä on ihan eri tavalla paljaana kuin ilman vaatteita, sama se vaikka olisi pilkkihaalari yllä. Vaikka samaan aikaan tajuaa, että kumppani hyväksyy sinut siinä tilanteessa ehdoitta, hävettää silti. Mutta juuri hyväksynnän takia tilanne ei johda henkiseen lukkoon vaan sitä jää suorastaan kaipaamaan lisää.

[submit]

En ole ihan varma kuinka paljon Susie viittasi Pulsen kommenttiin edellisessä viestissä.  Itse olen sitä mieltä, että ehdottomasti tarvitsemme ihmisiä, jotka provoavat ympäristössään (ja nyt en tarkoita tietenkään esim. kinkyfoorumikeskusteluja, vaan laajemmin) ja ovat jollain lailla "häpeämättömiä". Taatusti jokaisella inhimillisellä olennolla on silti joitakin asioita, joista voivat tuntea häpää, mutta se ei kuulu heidän olemassaoloonsa oleellisesti,  eivätkä taatusti saa siitä häpeästä nautintoa.

Ja jotta narsismi saisi postitiivisenkin säväyksen (varalta rautalankaa: kaikilla voi olla narsistisia piirteitä eikä  kaikki narsismi ei ole psykopaattista): mitä maailma menettäisi ilman narsistisia kuvataiteilijoita, muusikoita, näyttelijöitä ja kirjailijoita. Ja tietenkään edellinen ei tarkoita, että kaikki taiteilijat olisivat narsistisia tai sitä samalla tavalla. Valtava itsekkyys ja oman työn jopa elämänsä tärkeimmäksi asiakseen nostaminen, on kai usein edellytys siihen, että jotain "elämää suurempaa syntyy".
- Sori OT:ksi meneminen. Voi olla, että ymmärsin taas ihan pieleen, mulla on vähän taipumusta siihen

[Susie]

En viitannut muuten Pulsen viestiin kuin lähtökohtaisesti katsantokannaltaan. Eli mielestäni niin häpeää kuin narsismia (submit  , voidaan ja pitää osata katsoa niin hyvinä kuin pahoina asioina. Eli arvottaa suhteellisesti siinä miten esiintyvät ja ilmenevät.
Häpeämättömyys on hyvä asia luutuneita asioita ja rakenteita ravistellessa. Tapoja on monia. Taiteen jo mainitsitkin oikein hyvänä sellaisena.

Ja narsismi on KAIKILLA ihmisillä hyvin tarpeellinen ominaisuus, jotta osaamme nauttia libidosta, haluamme elää ja olemme kotonamme itsessämme.
Ja huom. väitän että narsistisia ne ovat nämä minunkin vuodatukseni. Minulla häpeä ja narsismi liittyvät sanoihin, kieleeen ja ilmaisuun. En mene tarkemmin tähän  .Ja kamalinta mitä minulle voi tehdä (terve vaan kaikki ihanat Masterit  ) on jättää minut huomiotta, uskon että monenlle subbarille tämä on hyvin keskeinen elämää pyörittävä juttu  .

Ja toisaalta taas häpeä on myös KAIKILLE ihmiselle oleellinen juttu, jotta ihmisen psyyke muovautuu normaaliksi. Okei annetaan niille tosi narsistisille taiteilijoille vähän enemmä liekaa, he antavat meille itsestään jotakin kyllä vastineeksi...ja useilla sen tyyppisillä taiteilijoilla taitaa vuorovaikutushankaluuksia läheisissä ihmissuhteissa, tai ympäristön kanssa ollakin. En kuitenkaan haluaisi yleistää kaikkia taiteilijoita tällaisiksi. On myös sellaisia jotka enemmän ponnistavat siitä häpeästä kuin narsismista. Tai ehkä siellä takana on juurikin taistelu näiden kahden voiman välillä? Päästä esiin jos tietää voivansa antaa jotakin arvokasta, haluta parrasvaloihin ja samalla kamala pelko ja häpeä siitä ettei ymmärretä, hyväksytä. Nauretaan ja hylätään..(?)
Ja se sama halu on mielestäni ihan ihmisen perustarve: halu tulla nähdyksi. Erityisesti tämä on herkkää ja haavoittuvaa hommaa kun on kyse seksuaalisuuden alueesta. Sellaisista asioista, jotka saavat meidät tikittämään. Emme halua paljastaa niitä ihan kenelle vain (okei jätetään nyt extreme exhibbarit pois laskuista) mutta luotettavalle ja tärkeälle läheiselle ihmiselle voimme paljastaa nämäkin asiat. Jos joku ei ole luotettava vaan haluaa loukata ja häpäistä, niin mikään ei ole niin osuma-arkaa aluetta kuin salattu seksuaalisuus. Ja voi kuinka me olemmekin tirkistelynhaluisia iltapäivälehtinemme ja erilaisine viihdeohjelminemme toisten ihmisten piilotettujen puolien sörkkimiselle. Eikö?

[n4103xxl]

Joo, häpeä, ompa filosofisia pohdintoja aiheesta. Mulle se häpeä on ainakin jokapäivänen seuralainen, kun on ylipainonen reilusti, joutuu jokapaikassa häpeämään itseään. Ja joo, koulukiusattu olin myöskin, joten en sessioissa anna kilojani mollata. Lueskelin tossa viikonloppuna suomi24:selta ketjua, voiko lihava olla kaunis/komea, aika karmeeta luettavaa oli, kai masokistisuuttani luin sitten koko ketjun.
Mutta häpeä,  minulla se ainakin liittyy ulkoseen habitukseeni, ja tuntuu iänmyötä vaan pahenevan. Onneks,  sessiointia ajatellen, on keksitty korsetit, sukat, yms. ettei tarvii kenenkään edessä alasti näyttäytyä.

[bemad]

Jos joku ei ole luotettava vaan haluaa loukata ja häpäistä, niin mikään ei ole niin osuma-arkaa aluetta kuin salattu seksuaalisuus. Ja voi kuinka me olemmekin tirkistelynhaluisia iltapäivälehtinemme ja erilaisine viihdeohjelminemme toisten ihmisten piilotettujen puolien sörkkimiselle. Eikö?

  Ja. miten pienistä asioista iltapäivälehdissä tehdään juoruja. Seksuaalinen vaihtelunhalu on vuonna 2011 JÄTTITABU niin julkkistasolla, kuin yksityisemmilläkin.
Sadomasokistiset fantasioinnit ovat sitten yleisesti jo hyvinkin "korkean häpeän" aiheita. Julkkiksetkaan eivät juuri kuvaile fetissejään. Jos Anna Abreu vaikkapa alkaisi yhtäkkiä kertoa tykkäävänsä jalka (saati käsi)fetisismistä, koko kansa joutuisi rypemään hirveässä, vaikeasti käsiteltävässä häpeässä. Abreuta ei voisi enää ohittaa erikoistapauksena, koska hänelle on kehittynyt maine kansantyttönä, joten iltapäivälehtien olisi todennäköisesti pakko julkaista kymmeniä haastatteluja, joissa Abreu kertoo miten hän kiihottaa miehiä omilla raajoillaan. Onni onnettomuudessa on se, etteivät kansantytöt ole vielä koskaan tehneet mitään tuollaista.    

[bemad]

Ihminen joka asettuu häpeän yläpuolelle on siis häpeämätön mutta onko tämä tavoittelemisen arvoinen asia? Mitä tapahtuu jos kaikki maailman ihmiset vapautuvat häpeästä (ja syyllisyydestä)? Jos olisimme kaikki häpeämättömiä niin ajautuisiko maailma ylikiihtyneeseen maaniseen kaaokseen? Eikö voimien ole tarkoitus olla tasapainossa? Eikö yletöntä elämänriemua ole hyvä hallita kuolemalla? Tällä on tarkoituksensa.

  Tuo on se peruskristillinen näkökulma. Kyllä häpeästä eroutuminen silti häpeän
voittaa, jos siis puhutaan vastentahtoisesta ahdistuneisuudesta. Kuolema liene hyvin kaukana elämänriemun rajoittamisesta, vaikka toki voimme kuvitella siitä mitä haluamme. Kaikella tällä ihmisen elämäntavalla on kuitenkin vertailukohtansa jossakin.

  Omista ahdistuspisteistä vapautuminen on kuitenkin ankaraa työtä ne kun eivät ole ainoastaan omia, kuten joskus luulemme. Naiselle etenkin on aika vaikea ryhtyä häveäliäisyyden vastaiseksi hahmoksi, koska naisen tehtävä on voimakkaasti tukea olemassaolevaa yhteiskuntaformaattia. Ei siinä paljon tanssita hautuumailla tai ryhdytä mystiseksi noitahahmoksi. Toisaalta keskivertomiehelle seksuaalisen fetissin paljastaminen jo saattaa samalla paljastaa sen, ettei tuota fetissiä ole helppo tyydyttää, siinä mielessä naiset ovat vahvoilla. 
Yleisestiottaen ihmiset eivät kuitenkaan käy kimppuun sen jälkeen, jos paljastaa itsestään niitä häpeällisiä puolia. Heistä tulee vaan pelokkaampia, varautuneempia ja mietteliäämpiä ja entistä häveliäämpiä. Nykyaikana arvot ovat kuitenkin aika vapaat ja jopa vapaampia, kuin ihmiset itse, tabut taas yhteisiä ja henkisesti olemme yllättävän lähellä noitarovioaikoja, jolloin lähes kaikki poikkeava aiheutti järkytystä.

[pulseproto]

komppaa komppaa Sus..  )) tarkoitus olikin hieman agitoida.,))  palataan astialle tänään myöhemmin kun parempi hetki istahtaa häpeän viereen!

[swan]

Niin eli siis miksi häpeästä "kuuluisi" nauttia. Itseasiassa olen sitä mieltä, ettei siitä nautita ihan samalla tavalla kuin esim. helpommista ja positiivisemmista (käytän tätä inhoamaani ilmaisua nyt, grr). Vaan kyse on kahden hyvin vastakkaisen voiman yhdistymisessä jollain kummallisella ja mutkikkaalla tavalla sekä ihmisen aivoissa että koko hermojärjestelmässä.
Kuolema vastaan elämä. Thanatos vastaan libido. Näiden keskinäisestä taistelusta häpeää, voimakasta sellaista, aiheuttavassa tilanteessa, jossa paljastumme jonkun katseen alla, siinä on se juttu. Silloin juuri kykymme heittäytyä tuon tunteen vietäväksi on hyvin kiihottava kokemus mutta vaatii rohkeutta myöntää tämä tarve itselle ja myös uteliasta ja avointa mieltä, jotta lähtee leikkimään häpeällä seksuaalisessa mielessä.
Ehkä kyse on vielä sitten voittamisesta, siitä että lopulta olemmekin enemmän turvassa kun olemme paljaita kuin silloin kun yritämme peittää sisimpämme. Vahvistumme voidessamme kohdata omia häpeä pisteitämme. Matkaa ei voi jatkaa ellei ole hieman kivuliasta välillä, kasvu sattuu. Kuka nyt sitten haluaa tällä keinolla jatkaa matkaansa itseensä ja kenties toiseen ihmiseen...

Jätinkin vähän tarkoituksella tuon asian leijumaan...siis että onko siitä nautittava taiko eikö. Olen ymmärtänyt, ettei kaikki ole kaikille se "juttu". Toisaalta häpeä ja syyllisyys ovat omasta mielestäni aika syvällä tässä suomalaisessakin perinteessä ollut ainakin, että saattaa olla monille se "juttu", tämä aihe siis.

En voi tuohon teksiisi taas juuri mitään lisäillä, niin viisasta ja järkeenkin käypää.

Mitä kipuun tulee, ei todella olis halunnut kaikkea sitä kohdata ja saada osakseen, mitä on tullut. En ole niin maso, vaikka mielellään sellaista viittaa munkin ylle joku vois asetella, ehkä.

[isabella]

Vartaloani en osaa hävetä, katselee sitten tutut tai vieraat (vaikka se onkin toki kaukana täydellisyydestä) . Mutta häpeän tunne, joka liittyy alistumiseen on sitten ihan oma juttunsa, kuten jo useampi ihminen mainitsikin. Se että antaa toísen tehdä tai laittaa tekemään itselleen asioita, jotka ovat noloja ja silti tekee kiltisti. Ja vielä nauttii siitä. Se on häpeää parhaimmillaan. Joskus on tullut jotain erityisen noloa käskyä toteuttaessaan mieleen että nyt jos joku näkisi! Jos ystävät tai kollegat tietäisi mitä just teen! Ja siitä tulee niin voimakas kiihotuksen aalto että meinaa taju lähteä.

[Ninni]

Kun aloin häpeämään taas sanojani ja suurta suutani, aloin lukea vanhoja lankoja ja löysin tämän. Ajatukset on olleet niin mytyssä, että lienee aika kirjoittaa välillä jotain joka saisi ne taas radalleen.

Valtavan kipeä aihe. Häpeä. Luultavasti rakkauttakin suurempi. Minun maailmassa häpeä on tunne ja siksi olemassa. Mutta ymmärrän että kaikki eivät samoja tunteita koe.

Moni asia minussa aiheuttaa häpeää.

Häpeän vartaloani. Vaikka samaa aikaa olen siitä nykyään suunnattoman ylpeä. Olen kuitenkin tässä kohtaa realisti, vaikka jossain sisällä prinsessa piilottelisikin. Muistan kuinka kipeästi kaipasin 2v sitten elämääni ihmistä, joka olisi hyväksynyt minut sellaisena kuin silloin olin. Sellaista, joka olisi seurannut muutosta, jonka olen saanut aikaan ja olisi myös minusta ylpeä. Keväällä tajusin miten pienestä kaikki voi mennä pilalle kun lähetin kuvan eräälle, joka kommentoi varsin realistisesti että yllättyi siitä kuinka rujo vartaloni on. Pääni pystyi tuon palautteen vastaan ottamaan mutta sydän juoksi karkuun.  Kaikki saadut negatiiviset kommentit tarttuu mieleen ja koska en halua olla pettymys kenellekään, peräännyn. Kenenkään ei pidä tyytyä mihinkään. Jokainen ansaitsee vain parasta ja määrittelee sen itse.
Sanovat että jokaista negatiivista ajatusta kohti tarvitaan 2 positiivista, jotta ihminen olisi onnellinen. Uskallan veikata että saadun negatiivisen palautteen nollaamisen suhdeluku on jotain saman suuntaista. Eikä aikuinen ihminen voi olettaa kenenkään rakastavan niin ehdoitta, että korvaavat sanat riittäisivät, vaan on alettava rakastaa itse itseään. Oltava terveellä tavalla itsekäs. Ja varottava ettei itsekkyys aiheuta lisää häpeää.

Edelleen kaunein muistoni ikinä, on hetkestä, jossa en kestänyt toisen katsetta. Oli kuin romahtaisi siinä toisen edessä ja hän juuri ajoissa huomasi sen. Uutta tilaisuutta tuskin kovin pian tulee. Mutta siihen liittyi valtavan suuri eheyttävän häpeän kokemus. Nähdyksi tulemisen mahdollisuus. Sellaisena kuin olen. Ja se kantaa edelleen jokaisessa sanassa, jonka tuolta ihmiseltä saan.

Tekemättä nyt eroa nolostumisen tai nöyryyttämisen ja häpeän välille, voisin kuvitella tuntevani häpeää myös jos joutuisin liikkumaan jollain tietyllä tavalla. Riisuutumisesta olen jo oppinut nauttimaan toisen katsellessa. Toisen pilkkaava äänensävy herättää ristiriitaisia tunteita, mutta kyllä siihenkin vähintään nolostuminen liittyy. Tämän kaltainen nolostuminen taas voi olla kiihottavaa. Oikeissa tilanteissa.
Kaikkia sanoja en pysty toistamaan mitä minulta pyydetään. Otan vastaan mieluummin rangaistuksen kuin niiden aiheuttaman häpeän.  

Myös epäonnistuminen aiheuttaa häpeää. Samoin liika avoimuus. Sellaista häpeää, joka ei kiihota. Kun tajuaa luottaneensa väärään ihmiseen, liian pian, liian paljon. Tähän liittynee myös luottamuksen rikkoontuminen. Niin toiseen mutta myös itseensä. Tällainen häpeä on lamaannuttavaa.

Tavallaan kiihotun ajatuksesta että minua verrataan muihin tai arvostellaan ylipäätään, mikä jo sinällään on häpeällistä myöntää. Mutta en yhtään tiedä miten reagoisin oikeasti. Toki jos kaikki tapahtuisi turvallisessa suhteessa niin pystyisin nauttimaan hetkestä koska lopuksi pahat sanat puhuttaisiin pois. Mutta kerran olen ollut tilanteessa jossa "session" jo päätyttyä "D" katsoi oikeudekseen nöyryyttää vielä muutamalla asialla henkisesti. Silloin opin etten osaa erottaa henkistä alistamista ja henkistä väkivaltaa toisistaan. Tuollaisen tilanteen aiheuttama häpeä ei ollut lainkaan eheyttävää vaan löi sisimmän täysin siruille. On paljon vähemmän häpeällistä antaa toisen sivaltaa ihoa kuin huomata olevansa sinisilmäinen hölmö. Henkinen masokisti hakee loukkaukset puolesta sanasta. Häpeä ja itsesyytökset kulkevat käsikädessä. "Minun olisi pitänyt tajuta..."

Kun samat virheet toistuu, herättää se myös häpeää. Tietoisuus omista puutteista helpottaa kuitenkin vähän. Tietoisuuteen sisältyy toive että jospa kuitenkin olisi olemassa joku joka kestäisi haavoittuvaisuuteni.

Julkisesti toimin niin etten häpeä mitään mitä sanon tai teen. Seison sanojeni takana ja elän niiden edestä. Koska olen liian heikko myöntämään heikkouteni julkisesti. Siksi tässä maailmassa täällä tahtoisin löytää sellaisen ihmisen joka kestäisi minut ja tunteeni sellaisena kuin olen. Oikeastaan minkään muunlaisia ihmisiä en elämääni tarvitse.

Pitääkö sitä hävetä että tarvitsee niin kovin toista ihmistä? Kyllä minua hävettää että tahdon antaa itseni jollekin toiselle. Etten olekaan niin vahva kuin kaikki luulee. Enkä edes halua olla. Haluan tarvita toista tullakseni ehjemmäksi. Mutta en minä sitä missään muualla näin ääneen tunnustaisi kuin täällä teille. Perustuuko siis miellyttämisen halu ja tarve alistua häpeästä toipumiseen? Seksuaalinen häpeä voi olla joko kahlitsevaa tai mahdottoman vapauttavaa, jos seksuaalisuus liittyy kaikkeen elämässä. Siksi on turhauttavaa olla tekemisissä vaniljamaailman kanssa, jossa täytyisi vääntää rautalangasta miksi tukistaminen kiihottaa enemmän kuin yhdyntä. 

Saako siitä nauttia että minua kohdellaan huonosti? Arjessa tilanne tulkitaan hyväksikäytöksi. Mutta oikean ja hyvän D:n kanssa kuvittelisin sen tuntuvan rakkauden osoitukselta.

Omalla kohdallani häpeä liittyy itsen määrittelemiseen toisen kautta. Tai avulla. Tarvitsen toista ihmistä löytääkseni omat rajani. Häpeä siis herättää osaltaan pyrkimyksen henkilökohtaiseen kasvuun.

Ennen teihin tutustumista määrittelin sanan pervo joskus sivulauseessa tähän tapaan: "ei siinä ole mitään pervoa jos kerran pystyt myöntämään nauttivasi siitä". Sittemmin pervo on saanut mielessäni niin paljon positiivisempia ja tavoittelemisen arvoisia merkityksiä.

Huomiotta jääminen herättää myös sisälläni häpeää. Alan heti miettimään mitä olen nyt tehnyt tai sanonut väärin. Tulee hylätyksi jollain tasolla. Tämä siis vain merkityksellisissä suhteissa.

Minua on rohkaistu hakemaan kokemuksia. Jokin kuitenkin pistää vastaan. En halua käyttää ketään hyväksi vain jotta itse saisin jotain. Tahdon myös antaa. Nyt kun luen omia ajatuksiani häpeästä, tulee mieleen että pohjautuuko itsen säästäminen häpeään? Siihen, etten halua kelle tahansa avata niitä asioita joita häpeän. Koska suurimpiin nautinnon hetkiin liittyy häpeä? Jokaisen myttyyn mennyn tutustumisen myötä nuo häpeän kahleet ovat tiukemmin kiinni. Tahtoisin avata ne vain sellaiselle, joka ei heti kavahtaisi karkuun. 

Leikkisuhteeseen ei mahdu häpeä. Sovitut säännöt voivat rajatä häpeän pois, kun on alku ja loppu. Kuitenkin tämmöinen kevyempikin suhde voi hoitaa noita häpeän haavoja. Mutta niistä haavoista täytyy olla itse tietoinen, toinen ei voi niitä nähdä. 

Kivun kestäminen tai kestämättömyys aiheuttaa myös häpeää. Turvasanan käyttö. Olenko huono subi ja aiheutan pettymyksen? Saanko kestää tänään vähemmän kuin eilen?

Omistussuhteen taas toivoisin sisältävän sen, että toinen haluaa minut vaikka olen epätäydellinen. Häpeästä huolimatta hyväksytyksi tuleminen.

Mutta voiko toinen nauttia minun Häpeästä? Miten syvä suhteen tulee olla että niin voi olla?

Mielestäni häpeästä saa nauttia. Siitä voi nauttia jos vastassa on turvallinen ihminen. Voin tehdä edessäsi ja vuoksesi mitä tahansa koska tiedän että jälkeen päin pääsen syliisi, puhdistat haavani ja otat lähellesi. Vaihtokauppaa?

Häpeästä voi opetella nauttimaan ja sitä kautta hyväksyä itseään vähän enemmän. Mutta millään mikä tekee liian kipeää ei tarvitse väkisin leikkiä. Vasta jos se tuntuu turvalliselta ja houkuttelevalta, sitä voi tutkia ja sittenkin on turvasana.

[Ninni]

Jälleen tätä aihetta mielessäni pyöritellyt, joten kaivoin esiin. Kaipa tämän voisi nostaakin, jos vaikka jollakulla olisi aiheeseen jotain sanottavaa...
Itse huomaan ottaneeni vähän takapakkia joissain kohdin  kaiken kaikkiaan vaikea aihe

[Powerwindm25]

Minusta aihe on vaikea ja ei oikein tiedä ,että  miten tämän aloituksen muotoilisi selkeäksi.

BDMS:ssä on kuitenkin yhtenä aiheena nöyryytys ja häpeäntunteen aiheuttaminen.
Miten te koette häpeällisyyden esim. omaan vartaloonne liittyen ja miten häpeä voi aiheuttaa päinvastaisia reaktiotita kropassa?

Häpeällä kaiketi on pitkä historia, uskonnot tuhansien vuosien takaa ovat esimerkiksi kohdistaneet sen ihmisen vartaloon ja seksuaalisuuteen ja itse muistan lisäksi oikein hyvin lapsuudesta sen, miten suhtauduttiin seksiin, ahdistuneisuutta ja "hillittömyyttä" samassa setissä.

Jos nyt yksi oma ajatus ja kokemus alkuun, kuten tapana on, niin kyllä, tunnistan itsessäni sitä, etten esim. pidä itseäni erityisen nättinä tai että voisin olla arvokas myös seksuaalisesti ja kokonaisuutena. Minä häpeän jotain.

Minun mielestäni vika on siinä että häpeää käytettiin keinoina eri asioissa liittyvien eri syiden peittelyyn/kieltämiseen/torjumiseen/mitätöintiin/laiminlyöntiin/vallankäyttöön/yksilön ihmisarvon lyömiseen/riistämiseen/polkemiseen/nöyryyttämiseen/vihaamisen palvontaan. Syyt jotka koskettavat omaakin toimintaa koska avoimuus asioille ei ole ollut esteetöntä. Asioista tehtiin härkä eli häpeälle näennäsiä ristiriitaisia epäolennaisuuksia ettei asioista päästy ymmärtämään koska sitä uskonto ajatuksena määritti yksiomaan lähes kaikkea. Koska puolestaan kaikkia uskontojakin käytettiin vallankäytön välineinä jossa häpeää osattiin käyttää yksilöiden arvottomuutta pönkittämiseen. asioista tehtiin sanoilla/teoilla pahoja pelottelemalla koska asioita ei kyetty ylätasolla jumalina leikkivinä ymmärtämään asioiden todellisuutta vaan asioita vihattiin yksilöihin kohdistavasti sen takia koska vallanhalu himona sekoittaa pään totaalisesti jolloin asioista todella tulee ihmiselle itselleen (vallankäyttäjälle) vaarallisia koska syitä ei kyetä tiedostamaan oman alituisen vallanhimon takia joka samalla estää tiedostavan prosessin että tuhoaa sen mahdollisuudet hyvin tehokkaasti. Taustalla on aina jokin alkusyy joka selviää vasta kun sen kykenee tiedostamaan. Vallan alituinen himo saattaa ihmisen sokeuteen asioita kohtaan sekä turvattomaan mielivaltaisuuteen käytöksessä. Häpeää pyrittiin käyttämään välineenä avoimuuden halventamiseen ja hävittämiseen mitätöimiseen yksilön perusoikeuksista esim väärentämällä asioiden todellisia merkityksiä manipuloimalla. Tarkoitan siis sitä että asioiden merkityksiä muokataan tai muunnellaan pinnallisesti jotta niistä ei tiedetä tai ymmärretä kiinnostua tai uskalleta kiinnostua. Eli tiedostakin tehdään väline ristiriidoille tai niiden luomiselle jotta siinä voitaisiin paremmin hallita ja käyttää vain omien tavoitteiden pyrkimiseen eli toisinsanoen vallankäytön väline itsekkäistä syistä jonkin mahdollisen puutteen vuoksi. Ja puute taas ei välttämättä liity siihen mitä ei olisi saanut elämässään vaan syvän tason tiedostamattomuuteen joka oireilee hyvin yksilöllisin tavoin jokaisessa. Jos ihminen ei kykene tiedostamaan jotain hänelle itselleen tärkeistä merkityksistä se johtaa ennemmin tai myöhemmin siihen kykyyn miten suhtautuu itseensä sekä asioihin sekä muihin ihmisiin. Sekä siihen mitä tämä todellisuudessa tuntee syvällä sisällään. Oireina on ensimmäisinä pelko josta kasvaa pimeyden voimien laakso pahan kartanon ympärille jos sanoja käyttää mielikuvituksellisesti. Pelosta muovaantuu vähitellen viha. Vähitellen katkeruus. Vähitellen kateus (kilpailun tarve)(menetyksen pelko)paremmuus asemasta tai siihen liittyvästä ilosta. Vähitellen häpeä. Vähitellen vallanhimon lisääntyvä tarve koska ihminen kokee puolustuksen/pakenemisen tarvetta. Voisi hyvin kuvitella pohtien että tiedostamattomuus todellisten syiden/merkityksien vaikuttaa ihmisen onnellisuuden/syvien tunteiden tunne kokemisen/tiedostavan prosessin kehittymisen kannalta negatiivisesti. Sanat ovat osa tietoa asiasta kuin asiasta. On siis asioita jotka tarvitsee sille rehellisen tunnistuksen jotta tiedostaminen itsessään siinä kehittyy. Pahaa tuottavat ihmiset tarvitsevat tätä kaikista eniten. On mentävä ja kuljettava kaukana syvillä tasoilla niin syvälle kuin sen tiedostamisen tarve vaatii ja siinä prosessissa on vaadittava itseltään todella paljon. Tai ainakin varautua siihen. Sanoissa on paljon termistöä mutta termin takana on paljon yksilöllisempiä alkusyitä. Jos sanotaan vaikka rakkaus niin rakkaus tarkoittaa monia erilaisia asioita syineen. Sama termi mutta eri syy mutta tästä voikin seuraavassa vaiheessa lähteä siitä että miten tunnistan todellisen syyn jonkun toisen ihmisen kohdalla siinä mikä on tämä rakkauden syy. Eiköhän suhteissakin voisi ihmisillä olla todellisesti erilaiset syyt rakkaudelle. Kun on syyt tiedostanut niin on onnellinen ja helppo ja ihana elää elämää vaikka sitten turvallisesti pahaa tuottaen. Pahuus kun kiehtoo ihmisiä kuitenkin aina jossain muodossa.
Tulipas taas pitkä versio pohdintaa.

[scar]

Kun on syyt tiedostanut niin on onnellinen ja helppo ja ihana elää elämää 

Lainaus edellisestä viestistä...

Itse olen kokenut,että mitään helppoa ei varsinaisesti ala siitä,kun on "syyt tiedostanut"..
Saattaa olla että painuu vieläkin syvemmälle mutaan,pohjalle.....
Mutta suuntahan on sitten vain ylös,kun ei enää alemmas pääse alennustilassaan... 

Häpeä ja itseinho- voiko niitä käsitellä BDSM:än sisällä?

Viiltelee esim. vaikka tussunsa ruvelle?

Lisäys: En tiedä että voisko tai kannattaisko tää aihe siirtää  ei-yleiselle puolelle..joskus näemmä sen tänne loungen puolelle aloittanu

Vielä:
Ehkä nuo on eri asioita,häpeä ja itseinho siis