Eräällä toisella sivustolla oli mielenkiintoista pohdintaa miesten ja naisten nakukuvien erilaisita kriteereistä. (Tämä teksti sisältää paljon suoriksi vedettyjä mutkia ja keittiöfilosofiaa. Saa paheksua ja kettuilla kommenteissa, en koskaan lue niitä muutenkaan.)
Naiset on tosiaan ollut aina kuvataiteessa pääosissa, poislukien sotapäälliköt, politiikot, marttyyrit ja jeesukset. Ehkäpä suurin syy on se että miestaiteilijoita on aina ollut enemmän kuin naisia, ja mikäs se miehen mielessä liikkuu jos ei nainen. Varsinkin eroottinen kuvasto keskittyy enemmän naiskauneuteen kuin miesten esittelyyn. Pääosa kuvallisen pornon ja erotiikan kuluttajista on miehiä, ja erityisesti heteromiehiä joten tämä epätasapaino lienee melko selvää.
Vuonna 1930 John Flügel kirjoitti kirjan The Psychology of Clothes, jossa oli mielenkiintoinen teoria aiheesta. Siinä kirjoittaja oli hyvinkin vakuuttunut siitä kun 1800-luvulla miesten muoti muuttui pelkistetyksi ja yksinkertaiseksi, katse siirtyi naiseen. Naisten vaatteet lehahti ihan uuteen kukoistukseen. Luokkajaot poistui ja naisten pukeutuminen vapautui korsettien kahleista. Värit, mallit ja materiaalit pääsivät uuteen kukoistukseen.
Oikein rumasti sanottuna, naisesta tuli miehen koriste.
Erityisesti valtaapitävien rinnalla oli aina näyttävä nainen... ja taitaa olla vieläkin?
Miesten koristautuminen liitettiin yläluokkaan ja irstaaseen elämään, yksinkertaisuus oli hyveellisen miehen merkki. Kun mies ei enää voinut koreilla kapealla uumallaan, pullottavilla kalukukkaroillaan tai värikkäillä vaatteilla, miehen oli todistettava sosiaalinen arvonsa muilla keinoin. Flügelin mielestä näitä keinoja oli kolme:
1. Ammatillinen kopeilu (korkea virka, urheilusaavutukset yms)
2. Skopofilia, eli asettautuminen katsojan rooliin, nauttia visuaalisesti miellyttävästä kuvastosta.
3. Kiinnittyminen naiseen spektaakkelina, ihailu ja palvonta
Miesten ja naisten pukeutumisen eriytyminen näin rajusti sai aikaan myös sen että fetisismi syntyi. Kun laitetaan asioille tiukat rajat, joku pervo on aina siinä yli hyppimässä ja pahennusta herättämässä.
Kun mies on kuvissa, hän on aktiivinen toimija. Ehkä siksi että nämä miehet tauluissa ja patsaissa on sen kuvansa ansainneet teoillaan. Naiset lähinnä kehystää Suurta Sankaria ja tuovat silmäniloa kuviin. Toki Michelangelon David ei kauhean aktiivinen ole, mutta aina näitä poikkeuksia on. Toisaalta Johannes Vermeerin maalauksissa naiset on myös aktiivisia toimijoita, vaikka siinä kuuluisimmassa kuvassa, 'Tyttö ja Helmikorvakoru' ei näin olekaan. Vermeerin kuvat tosin ei ole kovin eroottisia.
Naiset ja jopa nuoret tytöt oppii hyvin pian ne edustavammat kuvakulmat. Elämme maailmassa jossa kuvat ympäröi meitä 24/7. Tosin ne asennot tulee meidän miesten silmistä, ja kun meitä on kovin erilaisia katselijoita, on ne kuvatkin hieman erilaisia. Siksi olen monasti harmitellut täälläkin kun jollain naisella on melkein osunut kuva kohdilleen mutta se lopullinen niitti sieltä puuttuu. Aika moni nainen täällä kuitenkin kuvaa kuvansa ihan itse ja valitsee sieltä ne parhaimmat.
Omasta mielestään parhaat.
Ah ja voi, mitähän mestariotoksia sinne jäi julkaisematta!
Itse olen monasti huomannut että ne omasta mielestä parhaat ei ole muiden mielestä kummosiakaan, ja sitten joku onneton räpsy saa kehuvan kommentin! Kerran yksi nainen kirjoitti kokonaisen pitkän lauseen... perhana että pelästyin että mitä olen taas mennyt ilta myöhällä julkaisemaan, mutta se olikin kehu. Huh huh!
Tuntuu myös että ihmiset kopioi ideoita toisten kuvista, sen verran uskollista porukkaa täälläkin on että se belfien kuvakulma pysyy aika vakiona. Tokihan yksin kuvatessa kalusto ja käsivarren pituus määrittää paljon, mutta joskus kun näkee että kuvan on ottanut joku toinen henkilö, on se kuvallinen kerronta heti monipuolisempaa. Yksin kuvatessa menee myös paljon energiaa siihen että saa sen kuvan edes otettua, toisen kuvatessa voi vaan keskittyä siihen asentoon. Kuvaaja osaa myös kertoa paremman asennon ja hän voi myös siirtää kameraa parempaan kuvakulmaan.
Monissa kännyissä on se aikalaukaisin jolla ehtii just ja just kipittämään kameran eteen, mutta monissa luureissa on myös mahdollisuus jakaa se kuva toiseen laitteeseen. Kun se etsinkuva pelmahtaa 50 tuumaiselle telkkarille ja kameraa käyttää bluetooth-kaukolla, helpottuu kuvakulmien haku melkoisesti.
Itsellä on kamera usein jalustalla, harmittaa oikein tuo sama toistuva kuvakulma. Ei sitä kolmijalkaa kovin kummallisiin asentoihin saa. Silloin harvoin kun pääsee jossain messuilla tai markkinoilla kuvailemaan muita ihmisiä, sitä aina hämmästyy kuinka pienellä liikkeellä saa kuvaan ihan erilaista dynamiikkaa ja tunnelmaa.
Naiselle suodaan paljon enemmän vapauksia poseeraamisen suhteen. Erityisesti huumori ja hassuttelu on enemmän naisten heiniä. Itse yritin alkuvuosina ottaa itsestäni sellaisia yrmyjä poseerauskuvia joissa näkyy hauis ja pakara edustavassa valossa, mutta sehän lähinnä nauratti. Ja usein ne kuvat joissa pokka repesi olikin niitä parhaita! Huumori on aina hyvä elementti. On parempi tehdä itse itsestään pelle kuin antaa muiden sen tehdä.
Siinä vaiheessa kun ideat loppui, piti hankkia rekvisiittaa. Ja se onkin sitten ollut loputon suo jossa kahlaan edelleen.
Tom Of Finland on ollut yksi innoittaja. Vaikka hänet painetaan aina sinne homolokeroon, on ne kuvat silti sellaista kehollista ilotulitusta että niitä kannattaa hyödyntää. Kuitenkin perusheterokuvissa on nuo samat ideat ja asennot, Tomppa sovelsi niitä vain omaan kuvastoonsa. Niitä kuvia on vuosien mittaan analysoitu kuinka perinteisiä ne loppujen lopuksi ovatkaan. Eikä ne hahmot aina niin maskuliinisia ole, monilla niillä miehillä on erittäin pyöreät muodot, rintalihakset jättää monen naisen rauhaset kakkosiksi ja peput pullistelee kuin Kardashien suvulla. Myös kapea uuma, joka korostaa rintojen ja pepun kokoa, antaa enemmän viitteitä naiselliseen tiimalasiin kuin maskuliiniseen kulmikkuuteen.
Tomppa kertoi haastatteluissaan paljonkin kuviensa tarinaa ja sitä mitä hän kuvillaan haki. Erityisesti se että jos kuvissa on kaksi tai useampi henkilö, heidän katseiden suunnat on erittäin tärkeitä. Aikaisemmin kuvissa miehet tuijotti johonkin kaukaisuuteen tai suoraan kameraan, Tomppa halusi heidän katsovan toisiaan tai ihailevan toisen vartaloa. Se oli se juttu mikä erotti Tompan muista sen ajan kuvantekijöistä. Hänhän ei keksinyt homoeroottista taidetta, vaan jalosti sen ihan uuteen suuntaan mitä kopioidaan vieläkin. Varsinkin mainosmaailma on paljosta velkaa Tompalle.
Tompan lisäksi hyviä miesposeerauksia harrastaa Dressman. Se on suorastaan jo parodia miehen mallista, mutta se onkin aina hyvä merkki kun siitä jo imitaattoritkin irvailee. Silloin se on kansan parissa tuttu käsite ja alitajuisesti se tuntuu toimivan täällä peräpohjolassa. Näitä Dressman ukkoja vilisee varsinkin kauppakeskusten ja Prisman käytävillä melkoisesti.
Kuvataiteissa on pitkään ollut maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä omat sääntönsä.
Poseeraaminen:
Maskuliininen poseeraus on sitä kun vartalo on kohtisuoraan kameraan ja suorassa, feminiinisessä vartalo tekee kaarevan S-muodon ja on vinottain kameraan. Ihan se perinteinen äijäposeeraus on katse kameraan, kädet ristiin rinnan päälle, jalat hieman harallaan. Kutsutaan myös Superman-asennoksi. Nainen jos poseeraa tässä asennossa, on hän joko domina tai lesbo.
Maksuliinisuudessa pyritään esittämään rintakehä mahdollisimman leveänä, lantio kapeana, eli sellainen kärjellään seisova kolmio. Feminiinisessä ylävartalo on mahdollisimman siro ja hento (herättää suojelun tarpeen), lantio leveä (jälkeläisten synnyttämiseen), nilkat lähellä toisiaan tai jopa peräkkäin jotta jalat muodostaa sellaisen alaspäin kapenevan siluetin (vessajono-asento).
Miehen kädet on yleensä sijoitettu siten että rystyset näkyy ja kämmenselkä on mahdollisimman suoraan kameraan nähden, eli leveä kuin lapio. Naisen käsi on sivuttain jolloin se vaikuttaa hennolta ja sirolta. Pätee erityisesti lähikuviin. Varsinkin niissä missä malli pyyhkäisee hiuksiaan, vilkaisten vaivihkaa kameraan.
Miehen käsivarret on kuvissa usein niin että kyynärpäät on kauempana vartalosta kuin ranteet, naisilla usein toisinpäin. Käsivarren ja vartalon väliin olisi hyvä saada vähän ilmaa, eli hieman sitä käsivartta irti vartalosta, pätee kaikkiin sukupuoliin.
Kannattaa myös varoa sitä kun poseeraa rentona kameraan katsoen ja työntää peukalot housun taskuihin, se näyttää usein siltä että peukalot on amputoitu. Kaikki aina työntää ne sormet sinne syvälle. Siksi usein mainoskuvissa ne peukalot on vyölenkeissä tai rennosti siinä taskun suulla. Muutenkin sormet on välillä ihan oudoissa asennoissa, ne helposti näyttää siltä kuin olisi joku kramppi menossa. Muistisääntönä on se että niiden pitäisi olla vähän kuin pitelisi kananmunaa piilossa kädessään, silloin sormet on levollisesti nipussa. Sormien välit olisi hyvä olla symmetriset ettei mikään niistä törrötä miten sattuu.
Raajojen kulmat (kyynär, polvi...) voi maskuliinisessa kuvassa olla hyvinkin jyrkkiä, kaikki terävät kulmat on maskuliinisia. Feminiinisessä kuvassa pyritään pehmeyteen ja sulaviin linjoihin.
Miehen jalat esitetään yleensä leveinä, lihaksikkaina, jalkaterät hieman sivulle käännettyinä. Mielellään hieman joustavina ja valmiina säntäämään gasellin perään. Jos on kengät, ne on matalat ja käytännölliset joilla voi potkia petolintuja persiille. Naisten jalat on pitkät, sirot, kuvataan suoraan edestä ja yleensä korkokengissä jotka pidentää säärtä entisestään ja samalla tekee naisesta saaliin kun se ei voi juosta kovaa eikä kauas. Polvet työnnetään yliojennukseen ja ympäri niin että nivelet paukkuu ja peppu nousee valmiina paritteluun. Muista hengittää ja hymyillä!
Leukaa työnnetään eteen- ja ylöspäin kevyesti, se poistaa ylimääräiset leuat, rypyt yms. Hartiat rentoina, mutta ei velttoina. Pätee kaikille. Hymy pukee kaikkia! Tämä unohtuu aina. Ja varsinkin yksin kuvatessa kun asento on tuskallinen ja joutuu kurottamaan sitä kännykkää, niin eipä siinä paljoa hymyilytä.
Valo:
Maskuliininen valo on kovaa ja tulee yleensä vain yhdestä suunnasta. Varjot on pikimustat ja teräväreunaiset. Feminiininen valo on sellaista loistetta jonka suuntaa on hankala sanoa, varjot on eriasteisia harmaita ja nainen tuntuu kelluvan valkoisessa usvassa. Miesten kuvissa kylmän valkoinen valo on parempi, karvoitus korostuu kun kontrasti lisääntyy. Naisilla saisi olla hieman oranssia hehkua kuvissa, se saa ihon näyttämään terveemmältä, varsinkin meillä skandinaaveilla on kovin kalvakka iho, joten se lisäväri ei ole pahitteeksi.
Materiaalit:
Teräs, karkea köysi, asfaltti, ruoste, hiekka, paksu nahka yms on maskuliinisia. Monasti kaikki kovat ja kiiltävät jutut on maskuliinisia, pois lukien timantit.
Satiini, fleece, pitsi, nylon, spandex, ohut nahka, hennot ketjut yms on feminiinisiä.
Pesulaput on usein inhottavia, ne pomppii esiin silloin kun ei todellakaan tarvitsisi. Tummissa pöksyissä sellainen valkoinen lappu näkyy ihan varmasti läpi. Joissain vaatteissa se lappukasa on monta sivua, jos se ei näy niin se ainakin tuntuu ikävälle. Omista kuvausvaatteista leikkelen ne heti pois. Myös valmistajan merkit joskus poistan jos tuntuu että ne saattaa näkyä kuvissa. Niin, käytän kuvissa aina siihen varattuja vaatteita ja varusteita, jotkut kengät on joskus ollut arkikäytössä, mutta kun niihin on tullut käyttöä hankaloittavaa vikaa, ne siirtyy rekvisiittavarastoon eläkkeelle.
Narut roikuu usein ihan väärässä paikassa. Korsetin kun kiristää paikoilleen, ne narujen päät piilotan aina sinne alle siististi. Silloin ne ei myöskään tartu mihinkään, mutta eivät myöskään kurkistele kainalon alta niin että kuvattavalla näyttää olevan harvinaisen tuuhea kasvusto. Sellaisiin halpis'korsetteihin' voi huoleti laittaa joustonyöriä. Se pysyy aina kuosissaan ja sellaisen saa puettua itselleen hyvin päälle vaikka yksin. Oikeassa korsetissa kuminauha on tyylirikko ja johtaa muotipoliisin kotikäyntiin.
Väri:
Tämä on ihan oma taiteenlajinsa, tähän löytyy tuhansia kirjoja mutta jos pitäisi jotain helppoja sääntöjä loihtia niin yleensä tummat värit miehille ja vaaleat naisille. Miehellä nahkatakki on aina musta tai tummanruskea, naisilla voi olla vaikka kirkkaankeltainen nahkatakki. Toki mustakin naisella menee, mutta sitten olet taas domina, prätkäsussu tai entinen pääministeri ja miehet pyytää potkimaan kiveksille.
Toki se perinteinen valkoinen kauluspaita miehellä on aina klassikko. Varsinkin rennosti auki niin että häpykarvat näkyy. Sopii myös naisen karvoitukseen.
Ei ole sattumaa että poliiseilla on tummansiniset vaatteet ja rajavartijoilla tummanvihreät. Väreillä on merkitystä.
Paras värikartta kun pitää nopeasti keksiä hyvä värimaailma ja oma pää lyö tyhjää, on googlettaa valtioiden lippuja. Niissä on yleensä hyviä yhdistelmiä. Joku onneton on nekin joutunut joskus suunnittelemaan.
Noista kaikista osa-alueista on kirjoitettu lukemattomia kirjoja ja esitelmiä. Aihetta on pöyhitty niin kauan kun kuvia on tuherrettu luolien seinään. Mutta eihän noita kaikkia juttuja kukaan opi koskaan. Siksi kannattaa joskus lyöttäytyä jonkun taitelijaretkun matkaan ja juottaa se pilsnerikänniin, sieltä alkaa tulla luentoa ihan perkuleesti. Sitten vaan korva tarkkana painaa asioita mieleen. Myös se auttaa että käy joskus ammattikuvaajalla kuvattavana. Kun se sieltä kameran takaa hihkuu ohjeita, alkaa niitä sitten myöhemmin katsella ihan uusin silmin kun kotona pyllistää omalle kännykälleen.
Jos oikeasti kiinnostaa kuvanteko niin kuvien säännöt on ihan samat kuvaatko sitten koiraa vai klitorista. Väri, valo ja varjo on aina samat. Käyttötarkoitus määrittelee sitten kuinka tarkasti ohjeita noudattaa. Kuva joka on vain pikaista runkkua varten, on kovin erilainen kuin se kuva jonka ripustaa olohuoneeseen.
Tuubista löytyy hyviä opetusvideoita. Niiden vika on yleensä siinä että ne mallit on nuoria naisia joille ammattilainen on tehnyt meikin. Tuollainen lähes virheetön iho kun maalataan kuviin valmiiksi, siinä on vaikea ottaa huonoa kuvaa. Sitten me muut kuvataan siellä olohuoneen nurkassa, kellertävässä valossa ja ihmetellään miksi ne kuvat ei ole yhtä hienoja. Olisi joskus kiva nähdä video missä ammattilainen laittaisi kojun ostoskeskukseen ja yhdellä kameralla, yhdellä salamalla ottaisi kuvia ihmisistä jotka vaan sattuu saapumaan paikalle. Näinhän meistä useimmat nytkin toimii. Kun inspiraatio iskee, ei siinä ehdi tukkaa tupeeraamaan tai reisiä sheivaamaan.
Maskuliinisuuden ja feminiinisyyden erot on niitä joita itse olen aina polkenut rikkipoikki. Molemmat karsinat on melko ahtaita, joten olen aina loikkinut niiden rajojen yli ja ympäri. Jotkut tykkää, jotkut ei. En ole koskaan oikein jaksanut ymmärtää tuota kahtiajakoa ja kuinka paljon se ihmisiä huolettaa. Varsinkin täällä maalla sitä törmää usein isäntiin joilla on melko raamatulliset näkemykset asioista. Moni on lähtenyt isommalle kirkolle, mutta jotenkin itse tykkään tehdä myyräntyötä täällä ja tuntea mielihyvää siitä että nämä paikalliset poloiset ei tajua kuka sitä propagandaa täällä suoltaa. Arkiminä hyräilee porilaisten marssia kiväärin piippua öljytessä, mutta samaan aikaan sitä hekumoi uusista verkkosukista jotka odottaa kotona seuraavaa kuvasessiota.
Eri sivustoilla eri kuvat sykähdyttää. Näitä gallerioitahan on vaikka kuinka paljon, joten joka idealle löytyy oma yleisönsä. On aina hauska seurata miten mikäkin juttu toimii missäkin ympäristössä. Vaikka kuva on aina tehty katsottavaksi, kertoo se kuka sitä katsoo, kuvasta paljon.
Täällä on paljon kivoja kuvia, ja pari sellaista kotikuvaajaa joiden tuotoksia tulee vakituisesti seurattua. Ne ei aiheuta pullistumaa puntissa, mutta osuvat johonkin kivaan kohtaan tuolla mielen syövereissä.
Parhaat ideat tulee genren ulkopuolelta. Jos tuijottaa täällä kuvia ja sitten kaivaa kameran esiin, on se vaan vanhan kopioimista. Nyt joulun aikaan oli marketeissa paljon joulukortteja tarjolla, kylläpäs tuli monta hyvää ideaa niistä!
Tässä sivustossa on se hyvä puoli että meitä on täällä niin moneen junaan. Tänne voi lykätä niitä hetken mielijohteita kuin myös niitä pidemmälle mietittyjä kuvajaisia. Jotkut sivustot on sen verran nirppanokkaisia että oikein pelottaa sinne mitään puolivillaista postailla, mutta täällä tosiaan elää ne pippelit ja piparit keltaisessa valossaan ihan sulassa sovussa. Kaikille on täällä tilaa.
Kuvailemisiin!
Sivustoa kannattaa
