Onko kinkyilyn julkikuva pienen piirin luoma?

[oPoika]

En tunne todellisuutta, joten tämä on parhaimmillaankin vain valistunutta arvailua.

Luin Redditistä ketjua, jossa konsensukseksi muodostui, että kinkyilijöistä ylivoimaisesti suurin osa tahtoo romanttiseen, yksiavioiseen ja pitkään parisuhteeseen. Tämä on omakin toiveeni. Sosiaalisia ja hälyisiä paikkoja ja äärimmäisyyksiä vierastavana minua ei kiinnosta kinkyilyn sosiaalinen puoli lainkaan niin kuin ei kiinnosta mikään muukaan yhdistystoiminta, bilettäminen tai baareissa tai edes kahviloissa istuskelu.

Jos jossain tahdon pienessä porukassa istua, niin mieluiten nuotiolla, kalastusveneessä, vaelluksen kahvi- tai ruokatauolla, pienessä kirjallisuuspiirissä tai muussa vastaavassa tilanteessa, jossa on rauhallinen tunnelma ja jossa osallistujajoukko on rajattu.

Minulla on sisäiset tarpeeni, mutta tarpeistani ei seuraa, että tahtoisin harrastaa kinkyilyä. Kuitenkin tuntuu, että juuri kinkyilyn harrastaminen on kuva, joka nousee julkisuudessa kinkyilystä esiin. Kinkyily esitetään paljon enemmän elämäntapana bileineen, opetuspajoineen, vaihtuvine kumppaneineen tai polyjärjestelyineen kuin identiteettinä, joka on aina ihmisessä läsnä ilman sosiaalisuutta tai teatraalisia esityksiäkin.   

Arvaan, että pelkästään Suomessa on suuri määrä ihmisiä, joilla on kinkyilyn tarpeita, mutta ei omalle luonteelleen sopivaa mahdollisuutta niiden toteuttamiseen. Suurin vaikeus on löytää kumppani. Vaikeus vain korostuu, kun kaipaa romanttista yhteyttä ja kumppanin pitäisi tyydyttää muutkin henkiset kuin vain seksuaaliset tarpeet.

Tietenkin on niin, että jos tahtoo löytää kinkyilyseuraa, pitäisi mennä sinne, missä muutkin kinkyt ovat. Kuitenkin tuntuu, että nykyään kinkyt ryhmäytyvät tavoilla, jotka eivät ole omiaan epäsosiaalisille introverteille.

Myönnän toki, etten edes tiedä, onko olemassa päiväretkeileviä nuotiokinkyjä, netissä tai kasvokkain kokoontuvia kirjapiirikinkyjä, luontokuvauskinkyjä tai vastaavia porukoita, joihin voisi mennä muun kiinnostuksen kuin seksuaalisuuden perusteella.

Joka tapauksessa tuntuu, että nykykulttuurissa portti kinkyilyyn on kapea ja vain kovin rajatulle persoonallisuuskirjolle sopiva. Ongelmaa voimistaa se, että ihmiset, jotka kaikkein eniten kaipaisivat vaihtoehtoisia kohtaamisen tapoja, lienevät usein sellaisia, jotka kaikkein vähiten tahtovat niitä järjestää.

[Floora]

Mikä tekee kinkyjen kokoontumisista kinkykokoontumisia, jos niihin ei liity seksuaalisuutta tai ne eivät ole yhdistysjuttuja? Eivätkö ne silloin ole vain ystävien kokoontumisia, ketkä ovat tavanneet tietyn mielenkiinnonkohteen parissa? Niistä kokoontumisista ei aina ilmoiteta täällä, mikä tekeekin varmaan välillä tarjonnasta hyvin yksipuolisen. Ehkä kyse on vain siitä, että löytää sen oman ihmisporukkansa tämän aihepiirin ympäriltä ja löytää ne rajatut ihmiset, keiden kanssa haluaa viettää aikaa.

"Skene" (ei hitto vihaan tota sanaa) on koko maan kattava, kuitenkin loppuen lopuksi aika pieni ihmisryhmä, joita yhdistää vain se kiinnostus kinkyilyä kohti ja muuta tarttumapintaa ei välttämättä ole. Vaikeus oman ystäväporukan löytämisestä kinkyjen sisällä korostuu, koska me ei välttämättä törmätä toisiimme joka päiväisessä elämässä. Tavallaan pitää itse olla aktiivinen ja etsiä niitä omia ihmisiä.

Ehkä neuvoisin ihmisiä kyseisessä tilanteessa etsimään ystäväseuraa/omaa porukkaansa avoimesti esimerkiksi seuranhakupalstalla ja katsomaan, jos löytyisi niitä ihmisiä, keiden kanssa haluaa viettää aikaa ja keiden vapaa-ajanvietto näyttää samalta omaan katsottuna. Itse tein ystäväseuranhaun vuoden alussa ja löysin ihan huippuja tyyppejä ja lähimmäisiä, keiden kanssa jaan suuria osia vapaa-ajastani nykyjään.

Myönnän toki, etten edes tiedä, onko olemassa päiväretkeileviä nuotiokinkyjä, netissä tai kasvokkain kokoontuvia kirjapiirikinkyjä, luontokuvauskinkyjä tai vastaavia porukoita, joihin voisi mennä muun kiinnostuksen kuin seksuaalisuuden perusteella.

Alkukesän aikoihin Helsingissä (muistaakseni? Joku korjaa jos olen väärässä?) oli kinkyjen kirjatapaaminen, jota varten he lukivat kirjan ja keskustelivat siitä. Myös Tampereella on ainakin yritetty aikaisempina vuosina järjestää lyhyitä patikointiretkiä. Mökkeilyä (mihin kuuluu mökkielämä) järjestää useampi taho. Yleensä näihin kuuluu kylläkin pervoilua ja nämä on yleensä yhdistyksen jäsenille.

Todella hyvää pohdintaa, pisti itsenikin miettimään!

[Von]

Joka tapauksessa tuntuu, että nykykulttuurissa portti kinkyilyyn on kapea ja vain kovin rajatulle persoonallisuuskirjolle sopiva. Ongelmaa voimistaa se, että ihmiset, jotka kaikkein eniten kaipaisivat vaihtoehtoisia kohtaamisen tapoja, lienevät usein sellaisia, jotka kaikkein vähiten tahtovat niitä järjestää.

Tämä on totta, mutta juuri toisinpäin kuin oletat. Skene kattaa enenevässä määrin tarjontansa juuri heille, joille normaali sosiaalinen kanssakäyminen on liian vaikeaa ja pelottavaa. Autistit, aspergerit, epä- ja antisosiaaliset, kaikenlaiset mielenterveyspotilaat, ovat paitsi tervetulleita, myös ensisijainen kohderyhmä.

Nykyskenellä on vähiten annettavaa normaalia sosiaalista kanssakäymistä kaipaavalle, joka tahtoisi heittää läppää ilman lupalappuja, värikoodeja ja mitä systeemeitä nyt tuoreimmissa turvallisissa pileissä onkin.

[oPoika]

Mikä tekee kinkyjen kokoontumisista kinkykokoontumisia, jos niihin ei liity seksuaalisuutta tai ne eivät ole yhdistysjuttuja?

Jollain tavalla jaettu seksuaalinen kokemusmaailma. Minulle on kuitenkin vierasta tutustua ihmisiin seksuaalisuus edellä, vaikka kysymys olisi ihan vaniljakuviosta. En tutustu naisiin pääasiallisena ajatuksenani seksi, tissit tai pillu, vaan minua kiinnostaa ihminen. Se, tunnenko oloni turvalliseksi hänen seurassaan, pystymmekö olemaan keskenämme luontevasti hiljaa, millaisia arvoja ja ajatuksia hänellä on, miten hän reagoi muihin ihmisiin ja ympäristöönsä ja niin edespäin.

Tahtoisin tapaamisia, joissa kinkyily on pelkkä sivujuonne ja ihminen itsessään pääasia. Jos keskustelen kirjasta, keskustelen kirjasta ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa. Jos teen nuotiolla ruokaa, teen ruokaa ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa. 

"Skene" (ei hitto vihaan tota sanaa) on koko maan kattava, kuitenkin loppuen lopuksi aika pieni ihmisryhmä, joita yhdistää vain se kiinnostus kinkyilyä kohti ja muuta tarttumapintaa ei välttämättä ole. Vaikeus oman ystäväporukan löytämisestä kinkyjen sisällä korostuu, koska me ei välttämättä törmätä toisiimme joka päiväisessä elämässä. Tavallaan pitää itse olla aktiivinen ja etsiä niitä omia ihmisiä.

Asiaa ei mielestäni auta, jos kinkyily rinnastuu kinkyilyn harrastamiseen. Minusta ihmisten kohtaamiseen pitäisi löytää laveampi ote. Jotkut leskeksi jääneet saavat suurta apua tukiryhmistä, mutta osa leskistä kokee ryhmät vieraiksi. Näin se mennee kinkyilyssäkin. Ihminen voi olla kinky, mutta vierastaa kinkykeskeistä toimintaa.

Tällä hetkellä kinkyilyn julkikuva on varsin raju. Rakkaus, romantiikka, pehmeys, hellä ohjailu ja sen sellainen puuttuu. Ymmärrän hyvin, jos kinkyhenkinen ei tällaisen julkikuvan varassa astu eteenpäin. Se on liian suuri askel.

[susa-anniina]

10.8. on seuraava kevytkenkäinen lukupiiri. Vielä ehtii lukea kirjan ja voi tulla pienellä porukalla keskustelemaan.

Itselläni on takavuosina ollut ihan ystäväilmoitus jossa hain seuraa makkaranpaistoon ja löysinkin. Monet makkarat onkin sen jälkeen paistettu ja tehty muutakin kivaa. Sitten yhdestä ilmoituksesta löysin lenkkeilykaverin jonka kanssa on käyty kävelemässä ja juttelemassa. Sitten olen myös laittanut perinteisen seurahakuilmoituksen, joka poiki elämääni yhden saunakaverin ja yhden ihmisen, josta aika näyttää mitä hän voi minulle olla.

Kesällä olin järjestämässä seniorimiittiä, siellä meitä kylläkin oli isompi porukka, yli 20 henkilöä. Mikään ei kuitenkaan estä rajaamasra tapahtumaa maksimissaan x henkilön tapahtumaksi. Joskus olen ollut toisena järjestämässä teatteriretkeä. Tämä reissu käytiin lopulta ystävän kanssa kaksin. Joskus minua on lähestytty sen vuoksi, mitä olen keskystepalstalla kommentoinut.

Pointti oli että seuraa ja ihmisiä löytää helpoiten olemalla itse aktiivinen. Jos sopivaa tapahtumaa ei ole, järjestää moisen. Silloin voi määritellä itse millaiset raamit tapahtumassa on. Jos on introvertti niin kuin moni täällä, pitää löytää ne itselle ominaiset tavat olla aktiivinen.

Sitten taas tuohon sinun varsinaiseen kysymykseen vastauksena että mistä tahansa porukasta tai asiasta kun ottaa pintaraapaisun, näkee ne äänekkäimmät ja eniten esillä olevat jutut ja mitä paremmin asiaan tutustuu, sitä moninaisempi kokonaisuus on. Tämä maa on täynnä kinkyjä pariskuntia jotka eivät vaan huutele missään että "hei, meillä pervoillaan salaa kotona".

[oPoika]

Pointti oli että seuraa ja ihmisiä löytää helpoiten olemalla itse aktiivinen.

Luulen että tämä on paitsi sukupuoli- myös persoonallisuuskysymys. En löydä vaniljatreffailtaviakaan, vaikka kuinka yrittäisin panostaa ilmoitukseen, tehdä arjessa tuttavuutta, käyttäytyä kohteliaasti tai valita kuvat harkitusti (olen ulkonäöltäni keskiverto, en komea enkä ruma). Asiaa vaikeuttaa vielä se, että en käytä alkoholia enkä viihdy alkoholinhuuruisissa paikoissa, joissa ihmisillä on pariutumismieliala ja laskeneet estot.

Tämä näyttää olevan miehille yleinen ongelma. He joutuvat näkemään suunnattoman määrän vaivaa saadakseen vastauksen edes yhteen yhteydenottoonsa, eikä sekään yleensä kanna. Netti on täynnä deittailun kanssa luovuttaneita miehiä, koska työmäärä, jonka mies joutuu tekemään edes vähän huomiota saadakseen, on valtava. En haaveile enää minkäänlaisesta seurasta, koska en yksinkertaisesti enää jaksa yrittää. Jatkuva ohitetuksi tuleminen murentaa pahasti itsetuntoa.

Naiset saattavat valittaa, etteivät miehet viitsi nähdä vaivaa ja panostaa, mutta oma kokemukseni on, että panostaminen on turhaa. Kun ei osaa, niin ei osaa. Lisäksi arkipäivän kohtaamisiin liittyy suuri sosiaalinen riski. Monet naiset eivät tahdo kahville kysyviä miehiä arkeensa, eikä mies voi etukäteen tietää, miten hänen pyyntöönsä suhtaudutaan, vaikka sen esittäisi kuinka hienotunteisesti ja tunkeilematta.

Mitä taas tulee tuohon asioiden järjestämiseen itse, niin se on minulle persoonallisuuteni vuoksi vaikeaa. En ole sillä tavalla aktiivinen ihminen. Olen niin umpimielinen, etten edes osaa kuvitella, miten järjestäisin vaikkapa nuotioretken. Laittaisinko vain johonkin ilmoituksen ja sitten olettaisin, että ihmisiä tulee paikalle?

Yritin yliopistoaikanani järjestellä erilaisia retkiä, ulkoilmatapahtumia ja harrastuskokeilumahdollisuuksia. Parhaimmillaan niihin tuli joitakin ilmoittautuneita, mutta kun täytyi tehdä sitoutuva ilmoittautuminen ja laittaa kymppi tai pari pöytään, niin kaikki katosivat. Minulle jäi tehtäväksi anteeksipyynnön kera perua homma kolmannen osapuolen kanssa, vaikkapa jousiammuntakerhon.

Uskon sen, että esille pyrkivä ihminen huomataan, mutta eivät kaikki ihmiset ole sellaisia. Ja jos ihminen toimii perusluonnettaan vastaan, niin se vaikuttaa kömpelöltä ja teennäiseltä. Kun introvertti esittää sosiaalista, esitys paljastuu nopeasti.

[NaughtyGorgeous]

Pointti oli että seuraa ja ihmisiä löytää helpoiten olemalla itse aktiivinen.

Luulen että tämä on paitsi sukupuoli- myös persoonallisuuskysymys. En löydä vaniljatreffailtaviakaan, vaikka kuinka yrittäisin panostaa ilmoitukseen, tehdä arjessa tuttavuutta, käyttäytyä kohteliaasti tai valita kuvat harkitusti (olen ulkonäöltäni keskiverto, en komea enkä ruma). Asiaa vaikeuttaa vielä se, että en käytä alkoholia enkä viihdy alkoholinhuuruisissa paikoissa, joissa ihmisillä on pariutumismieliala ja laskeneet estot.

Tämä näyttää olevan miehille yleinen ongelma. He joutuvat näkemään suunnattoman määrän vaivaa saadakseen vastauksen edes yhteen yhteydenottoonsa, eikä sekään yleensä kanna. Netti on täynnä deittailun kanssa luovuttaneita miehiä, koska työmäärä, jonka mies joutuu tekemään edes vähän huomiota saadakseen, on valtava. En haaveile enää minkäänlaisesta seurasta, koska en yksinkertaisesti enää jaksa yrittää. Jatkuva ohitetuksi tuleminen murentaa pahasti itsetuntoa.

Naiset saattavat valittaa, etteivät miehet viitsi nähdä vaivaa ja panostaa, mutta oma kokemukseni on, että panostaminen on turhaa. Kun ei osaa, niin ei osaa. Lisäksi arkipäivän kohtaamisiin liittyy suuri sosiaalinen riski. Monet naiset eivät tahdo kahville kysyviä miehiä arkeensa, eikä mies voi etukäteen tietää, miten hänen pyyntöönsä suhtaudutaan, vaikka sen esittäisi kuinka hienotunteisesti ja tunkeilematta.

Mitä taas tulee tuohon asioiden järjestämiseen itse, niin se on minulle persoonallisuuteni vuoksi vaikeaa. En ole sillä tavalla aktiivinen ihminen. Olen niin umpimielinen, etten edes osaa kuvitella, miten järjestäisin vaikkapa nuotioretken. Laittaisinko vain johonkin ilmoituksen ja sitten olettaisin, että ihmisiä tulee paikalle?

Yritin yliopistoaikanani järjestellä erilaisia retkiä, ulkoilmatapahtumia ja harrastuskokeilumahdollisuuksia. Parhaimmillaan niihin tuli joitakin ilmoittautuneita, mutta kun täytyi tehdä sitoutuva ilmoittautuminen ja laittaa kymppi tai pari pöytään, niin kaikki katosivat. Minulle jäi tehtäväksi anteeksipyynnön kera perua homma kolmannen osapuolen kanssa, vaikkapa jousiammuntakerhon.

Uskon sen, että esille pyrkivä ihminen huomataan, mutta eivät kaikki ihmiset ole sellaisia. Ja jos ihminen toimii perusluonnettaan vastaan, niin se vaikuttaa kömpelöltä ja teennäiseltä. Kun introvertti esittää sosiaalista, esitys paljastuu nopeasti.

Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi järjestämään asioita jossain useamman henkilön kollektiivissa, tällöin ei tarvitse olla yksin se organisoiva taho

[oPoika]

Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi järjestämään asioita jossain useamman henkilön kollektiivissa, tällöin ei tarvitse olla yksin se organisoiva taho

Tämä on varmasti hyvä neuvo ja tällaiseen pystyisin, jos toiminta olisi minua kiinnostavaa. Toisaalta pelkäisin etukäteen, että korostuneen vastuuntuntoisena ihmisenä se olisin sitten yksinäni minä, jolle vastuu jää. Tästäkin minulla on kokemusta. Yhteistoiminta muuttuu yksintoiminnaksi, kun muille tulee ties mitä todellisia tai keksittyjä esteitä.

[susa-anniina]

Ei pahalla, mutta: Kannattaa ehkä myös tarkastella omaa asennetta. Jos kaikessa näkee uhkia, kaikki on vaikeaa, panostaminen turhaa ja "ei tämä nytkään onnistu", karsii se myös potentiaalisia kiinnostuneita. Aika harva on itse niin iloinen, avoin ja energinen että tietentahtoen ottaa elämäänsä ketään, josta tulee sellainen perässä vedettävä fiilis.

Myös sellainen lähestymistapa että voi mennä mukaan johonkin joka on vähän oman mukavuusalueen ulkopuolella mutta vain vähän. Yhdistyksen kokouksessa voi istua yksin nurkassa ja miiteissäkin on totuttu introvertteihin jotka istuvat sivummalla eivätkä välttämättä osallistu keskusteluun. Kotoa harva tulee hakemaan varsinkin jos omaa asenteen ettei viitsi/jaksa/halua panostaa.

[oPoika]

Ei pahalla, mutta: Kannattaa ehkä myös tarkastella omaa asennetta. Jos kaikessa näkee uhkia, kaikki on vaikeaa, panostaminen turhaa ja "ei tämä nytkään onnistu", karsii se myös potentiaalisia kiinnostuneita.

Tietenkin on niin, että jos luovuttaa etukäteen, mitään ei saa, mutta kun on yrittänyt kovasti vuosia, eikä tulosta ole tullut, enemmän kysymys on oppimisesta. Vain tyhmä hakkaa päätään puuhun loputtomiin. Kanssani saman kokemuksen jakaa suuri määrä miehiä. Heidän kokemuksistaan voi lukea foorumeilta ja Redditin langoista.

Seuran etsiminen ja löytäminen on mielenkiintoinen ilmiö, koska niin naisissa kuin miehissä on kauan sinkkuina olleita ihmisiä, vaikka näissä ihmisissä ei ole päällisin puolin mitään vikaa. He ovat fiksuja, hyvin käyttäytyviä ja heillä on elämänhallinta kunnossa. Jostain syystä he kuitenkin yrittämisestään huolimatta pysyvät sinkkuina.

[PuolivilliNaaras]

Kinkymiiteissä voi ihan hyvin tutustua ihmisiin ihmisinä, eikä tarvitse ajatella kenenkään tissejä tai pilluja. Miiteissä jutellaan paljon sellaista, mikä ei liity seksuaalisuuteen. Aika harva kinky miettii pelkkää kinkyilyä, koska ihmiset näin ylipäätäänkin ovat persoonina monipuolisia ja heillä on kaikenlaisia kiinnostuksenkohteita. Kuten myös mainittu, harrastus-/aktiviteettipohjaisia miittejä on järjestetty ja järjestetään koko ajan.

Vaikuttaisi siltä, etteivät aloittajan ongelmat varsinaisesti liity kinkyasioihin, koska samat ongelmat ovat edessä vaniljapuolella. Omien ennakkoluulojen takaa kannattaa välillä tulla pois.

PS: Kinkyilyn julkikuva on lehdistön luoma, ja perustuu siihen millaisilla jutuilla saa eniten klikkauksia.

[Floora]

Tahtoisin tapaamisia, joissa kinkyily on pelkkä sivujuonne ja ihminen itsessään pääasia. Jos keskustelen kirjasta, keskustelen kirjasta ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa. Jos teen nuotiolla ruokaa, teen ruokaa ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa. 

"Skene" (ei hitto vihaan tota sanaa) on koko maan kattava, kuitenkin loppuen lopuksi aika pieni ihmisryhmä, joita yhdistää vain se kiinnostus kinkyilyä kohti ja muuta tarttumapintaa ei välttämättä ole. Vaikeus oman ystäväporukan löytämisestä kinkyjen sisällä korostuu, koska me ei välttämättä törmätä toisiimme joka päiväisessä elämässä. Tavallaan pitää itse olla aktiivinen ja etsiä niitä omia ihmisiä.

Asiaa ei mielestäni auta, jos kinkyily rinnastuu kinkyilyn harrastamiseen. Minusta ihmisten kohtaamiseen pitäisi löytää laveampi ote. Jotkut leskeksi jääneet saavat suurta apua tukiryhmistä, mutta osa leskistä kokee ryhmät vieraiksi. Näin se mennee kinkyilyssäkin. Ihminen voi olla kinky, mutta vierastaa kinkykeskeistä toimintaa.

Tällä hetkellä kinkyilyn julkikuva on varsin raju. Rakkaus, romantiikka, pehmeys, hellä ohjailu ja sen sellainen puuttuu. Ymmärrän hyvin, jos kinkyhenkinen ei tällaisen julkikuvan varassa astu eteenpäin. Se on liian suuri askel.

Hmm. Mä en nyt hahmota mitä yrität sanoa. Puhutko seuranhausta vai ystävistä vai skenestä kokonaisuudessa? Sä haluat tutustua kinkyyn, mutta olla puhumatta kinkyilystä? Tai en oikein tajua mitä haet takaa kun puhut seksuaalisuudesta edellä. Ihmisiähän me kaikki ollaan. Seksistä saatetaan joo puhua vähän herkemmin, mutta kinkyt on kuitenkin ihan ihmisiä. En mä katso mun kinkyjä ystäviä ja nää heitä pilluina. Mutta saatan mainita heille mun seksiseikkailuista ohimennen, jos semmonen ihminen ja ilmapiiri on. Täällä ei tarvi salata itseään. Ei kukaan kuitenkaan oo vaan niiden seksuaalisuus tai fetissit, edes näissä porukoissa.

[susa-anniina]

Mä en edes keskustele seksiseikkailuista eikä kinkyilyt ole mulle mitään harrastamista ja vähän sorahtaa toi harrastus-sanan käyttö tässä yhteydessä.

Toki omista mieltymyksistä puhun suht avoimesti. Mutta sekään ei tarkoita että kaikkia niitä tekisin yhdessä sitten kumppanin kanssa. Kun se mitä tehdään, on aina kahden kauppa.

Miiteissä jne keskustelen tavallisista elämän asioista mistä puhuisin kenen tahansa kanssa. Mulle ihmiset on kanssa ihmisiä eikä pilluja tai kyrpiä. Vaikka ajoittaisena ihmisvihaajana ajattelen kun että osa ihmisistä on varsin kyrpiä.

[Tanuki]

Minä en harrasta kinkyä. Minä olen kinky. Yhteisö on arvokas asia siksi, että siellä voin olla se oikea, oma itseni. Se ei tarkoita, että seksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta tulisi edes puhuttua, mutta tieto siitä, että elämäntapaani ei tarvitse salailla tai piilotella, hävetä, on enemmän kuin tarpeeksi.

[HuulillaPiirrettyM]

Minä en harrasta kinkyä. Minä olen kinky. Yhteisö on arvokas asia siksi, että siellä voin olla se oikea, oma itseni. Se ei tarkoita, että seksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta tulisi edes puhuttua, mutta tieto siitä, että elämäntapaani ei tarvitse salailla tai piilotella, hävetä, on enemmän kuin tarpeeksi.

Ehdit ensin, hyvä niin, tämähän se on, jopa täysin ennalta tuntemattomien kinkyjen kanssa kokee tämän heti, saa olla kokonainen. Ennemin aukeaa mielenkiintoisia keskusteluja, kun tuomitsemiseen ja paheksuntaan päätyviä kuulusteluja.

Eikä se "kinky-portti" kapea ole, sieltä se löytyy jokaisen oman pään peräkammarista, kuka siitä tohtii kulkea löytää kyllä.
Eri asia sitten jos ei oikein tahdo mistään portista olla helppo kulkea ja kaikissa porukoissa tuntuu vaikealle olla. Samoin joskus on pitänyt erikseen ilmoittaen rajata suoraa ja välitöntä parinmuodostus tai väliaikaishuvituksen löytämis intoa tilanteissa joihin se ei kuulu edes top 10 tärkeimmän paikallaolon syiden listaan. Toki, kieltäähän sitä ei sinänsä voi, mutta ensisijainen "tissit ja pillua" seksuaalinen- tai pariutumistahtotila edellä jokaisen vähänkään potenttiaalisen osallistujan läpikäyminen yksitellen käy ahdistavaksi ja häiritseväksi, on sitten kyseessä paikallisen kyläseuran kokous tai kinkymiitti.

Katkeruudesta polttoaineensa saava "incel-kulttuuri" näyttäisi myös hiipivän skeneen, skeneen joka on loputtomassa metamorfoosissa ja uuden edessä muutenkin. Ehkä jossain kohtaa, jopa seuraavaksi on enemmän pakko kun suositus myös tämän huomiointi, jokaiselle kun on oltava kaikkea tässä sakenevassa lumituiskussa tasapuolisesti, ihan sama mitkä omat potenttiaalit ja avut on. Siellä jo bileiden  tuulikaapissa on tarjottava oraalistanautintoa ensisijaisesti niille jotka kertovat etteivät sellaista saa ja mukisematta kaikille on kelvattava kaiken, preferensseistä ja omistatunniista huolimatya. En kohdistaa tätä nyt tähän keskusteluun, mutta aktiivisesti seuraten keskusteluja, alkaa katkeruus maistumaan jo lukijankin suussa. Ah niin ja sitten ne asiaan muka vihkiytyvät jotka näkevät sen väylänä johonkin helpommille markkinoille kuin niille turhuuksien markkinoille joita enemmistöksi kutsutaan tai normiksi.

Laukallehan tämä lähti, mutta se on jo enemmän normi kun poikkeus. Vain itseään saa pakottaa, ilman suostumusta.

-HPM

"Lunta joka suuntaan
Eikä tietä missään
Minä olen palaamassa
Sinne mistä lähdin
Kuunhopea loistaa
Valaisee kylmät taivaat
Minä tähyän taivalta
Koetan arvioida matkaa"