Baarin kannatusmaksut
Myönnän toki, etten edes tiedä, onko olemassa päiväretkeileviä nuotiokinkyjä, netissä tai kasvokkain kokoontuvia kirjapiirikinkyjä, luontokuvauskinkyjä tai vastaavia porukoita, joihin voisi mennä muun kiinnostuksen kuin seksuaalisuuden perusteella.
Joka tapauksessa tuntuu, että nykykulttuurissa portti kinkyilyyn on kapea ja vain kovin rajatulle persoonallisuuskirjolle sopiva. Ongelmaa voimistaa se, että ihmiset, jotka kaikkein eniten kaipaisivat vaihtoehtoisia kohtaamisen tapoja, lienevät usein sellaisia, jotka kaikkein vähiten tahtovat niitä järjestää.
Mikä tekee kinkyjen kokoontumisista kinkykokoontumisia, jos niihin ei liity seksuaalisuutta tai ne eivät ole yhdistysjuttuja?
"Skene" (ei hitto vihaan tota sanaa) on koko maan kattava, kuitenkin loppuen lopuksi aika pieni ihmisryhmä, joita yhdistää vain se kiinnostus kinkyilyä kohti ja muuta tarttumapintaa ei välttämättä ole. Vaikeus oman ystäväporukan löytämisestä kinkyjen sisällä korostuu, koska me ei välttämättä törmätä toisiimme joka päiväisessä elämässä. Tavallaan pitää itse olla aktiivinen ja etsiä niitä omia ihmisiä.
Pointti oli että seuraa ja ihmisiä löytää helpoiten olemalla itse aktiivinen.
Lainaus käyttäjältä: susa-anniina - 01.08.2023, 12:58Pointti oli että seuraa ja ihmisiä löytää helpoiten olemalla itse aktiivinen.Luulen että tämä on paitsi sukupuoli- myös persoonallisuuskysymys. En löydä vaniljatreffailtaviakaan, vaikka kuinka yrittäisin panostaa ilmoitukseen, tehdä arjessa tuttavuutta, käyttäytyä kohteliaasti tai valita kuvat harkitusti (olen ulkonäöltäni keskiverto, en komea enkä ruma). Asiaa vaikeuttaa vielä se, että en käytä alkoholia enkä viihdy alkoholinhuuruisissa paikoissa, joissa ihmisillä on pariutumismieliala ja laskeneet estot.Tämä näyttää olevan miehille yleinen ongelma. He joutuvat näkemään suunnattoman määrän vaivaa saadakseen vastauksen edes yhteen yhteydenottoonsa, eikä sekään yleensä kanna. Netti on täynnä deittailun kanssa luovuttaneita miehiä, koska työmäärä, jonka mies joutuu tekemään edes vähän huomiota saadakseen, on valtava. En haaveile enää minkäänlaisesta seurasta, koska en yksinkertaisesti enää jaksa yrittää. Jatkuva ohitetuksi tuleminen murentaa pahasti itsetuntoa. Naiset saattavat valittaa, etteivät miehet viitsi nähdä vaivaa ja panostaa, mutta oma kokemukseni on, että panostaminen on turhaa. Kun ei osaa, niin ei osaa. Lisäksi arkipäivän kohtaamisiin liittyy suuri sosiaalinen riski. Monet naiset eivät tahdo kahville kysyviä miehiä arkeensa, eikä mies voi etukäteen tietää, miten hänen pyyntöönsä suhtaudutaan, vaikka sen esittäisi kuinka hienotunteisesti ja tunkeilematta.Mitä taas tulee tuohon asioiden järjestämiseen itse, niin se on minulle persoonallisuuteni vuoksi vaikeaa. En ole sillä tavalla aktiivinen ihminen. Olen niin umpimielinen, etten edes osaa kuvitella, miten järjestäisin vaikkapa nuotioretken. Laittaisinko vain johonkin ilmoituksen ja sitten olettaisin, että ihmisiä tulee paikalle?Yritin yliopistoaikanani järjestellä erilaisia retkiä, ulkoilmatapahtumia ja harrastuskokeilumahdollisuuksia. Parhaimmillaan niihin tuli joitakin ilmoittautuneita, mutta kun täytyi tehdä sitoutuva ilmoittautuminen ja laittaa kymppi tai pari pöytään, niin kaikki katosivat. Minulle jäi tehtäväksi anteeksipyynnön kera perua homma kolmannen osapuolen kanssa, vaikkapa jousiammuntakerhon.Uskon sen, että esille pyrkivä ihminen huomataan, mutta eivät kaikki ihmiset ole sellaisia. Ja jos ihminen toimii perusluonnettaan vastaan, niin se vaikuttaa kömpelöltä ja teennäiseltä. Kun introvertti esittää sosiaalista, esitys paljastuu nopeasti.
Voit myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi järjestämään asioita jossain useamman henkilön kollektiivissa, tällöin ei tarvitse olla yksin se organisoiva taho
Ei pahalla, mutta: Kannattaa ehkä myös tarkastella omaa asennetta. Jos kaikessa näkee uhkia, kaikki on vaikeaa, panostaminen turhaa ja "ei tämä nytkään onnistu", karsii se myös potentiaalisia kiinnostuneita.
Tahtoisin tapaamisia, joissa kinkyily on pelkkä sivujuonne ja ihminen itsessään pääasia. Jos keskustelen kirjasta, keskustelen kirjasta ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa. Jos teen nuotiolla ruokaa, teen ruokaa ihmisen kanssa enkä seksuaalisuuden kanssa. Lainaus"Skene" (ei hitto vihaan tota sanaa) on koko maan kattava, kuitenkin loppuen lopuksi aika pieni ihmisryhmä, joita yhdistää vain se kiinnostus kinkyilyä kohti ja muuta tarttumapintaa ei välttämättä ole. Vaikeus oman ystäväporukan löytämisestä kinkyjen sisällä korostuu, koska me ei välttämättä törmätä toisiimme joka päiväisessä elämässä. Tavallaan pitää itse olla aktiivinen ja etsiä niitä omia ihmisiä.Asiaa ei mielestäni auta, jos kinkyily rinnastuu kinkyilyn harrastamiseen. Minusta ihmisten kohtaamiseen pitäisi löytää laveampi ote. Jotkut leskeksi jääneet saavat suurta apua tukiryhmistä, mutta osa leskistä kokee ryhmät vieraiksi. Näin se mennee kinkyilyssäkin. Ihminen voi olla kinky, mutta vierastaa kinkykeskeistä toimintaa.Tällä hetkellä kinkyilyn julkikuva on varsin raju. Rakkaus, romantiikka, pehmeys, hellä ohjailu ja sen sellainen puuttuu. Ymmärrän hyvin, jos kinkyhenkinen ei tällaisen julkikuvan varassa astu eteenpäin. Se on liian suuri askel.
Minä en harrasta kinkyä. Minä olen kinky. Yhteisö on arvokas asia siksi, että siellä voin olla se oikea, oma itseni. Se ei tarkoita, että seksuaalisuudesta tai sen toteuttamisesta tulisi edes puhuttua, mutta tieto siitä, että elämäntapaani ei tarvitse salailla tai piilotella, hävetä, on enemmän kuin tarpeeksi.