Kuinka suurta ahdistusta piirteenne on aiheuttanut teissä?

[Hiljainentutkija]

Itselle aiheuttaa ahdistusta se, etten uskalla kertoa puolisolle kaikkea mitä toivon. Paljon olen kertonut ja hän ymmärtää ja kertoo, että hänen pitää hitaasti tottua näihin ajatuksiin. En ole ihan kaikkea itsekään tiennyt ja tunnistanut ja hänen kanssaan halut herää. Fantasioin, että hän ottaa minut väkisin eikä millään muotoa hellästi. Homma etenee!

[Syrinda]

On aiheuttaa ahdistusta. Etenkin nuorepana pohdin enkö tykkää seksistä vai mikä tässä on. Löydettyäni kinky puolen alkoi niitä lukkoja avautumaan. Olisihan se helpompaa elää ilman näitä mieltymyksiä, mutta ehkä se olis tylsääkin.

Ahdistuneisuus nostaa päätään silloin, kun haluisi vakkarin jonka kanssa edetä rauhassa.  En tiedä miksi, mutta oletuksena tuntuu olevan minun olevan kokenut vaikka kerron olevani testannut vain paria asiaa. Jostain syystä on vaikeaa löytää kärsivällistä domia fwb settiin. Tarvitsisin luottoihmisen jonka kanssa kokeilla kinkyjä asioita. Suurin ongelma on oman pään sisällä. Kokemuksia on tullut huonoja enemmän kuin hyviä joten ajatus kääntyy siihen etten minä ole tarpeeksi hyvä jos en heti pysty hc setteihin. Näin ei toki ole, mutta jatkuvasti torjutuksi tuleminen syö itsetuntoa hakea domia/ kaveria.

Eli kyllä aiheuttaa edelleen ahdistusta 

[DeSatana]

Kyllähän sitä ahdistusta on ollut, koska tuli kasvaessa opittua, että sadismi seksissä on pahaa ja väärin. Että en voi olla hyvä ihminen, jos haluan jonkun alistuvan itselleni täysin. Sadistisilla piirteillä on myös iso ero arkiminääni nähden; minusta tuskin arvaisi päällepäin, että olen sadisti ja alistaja. Oletus on varmaan monilla päinvastainen (siitä on seuranhaussa tullut todisteitakin). Tuo ristiriita sitten aiheuttaa aina välillä ahdistusta. On vaikea kokea olevansa aina ehyt kun mielessä on kaksi eri puolta. Osaan olla hyvin kunnioittava, korrekti ja kohtelias, mutta seksissä haluan valtaa ja mahdollisuuksia nöyryyttää kumppaniani. Joskus tulee mietittyä, että mitenkä näin paradoksaalinen tapaus on edes mahdollinen.

[M-E-V]

Ahdistaa ja paljon. Vihaan itseäni tämän takia. En löydä itselleni hyvää kumppania, olen tuhonnut pitkäaikaisen avioliiton, menettänyt perheeni, jäänyt yksin, alistunut sairaisiin ja itselleni vahingollisiin suhteisiin, koska tutustunut ja luottanut täysin vääriin ihmisiin. Noiden seurauksena olen traumatisoitunut ja minulle on ammattilaisten toimesta sanottu etten todennäköisesti koskaan palaudu entiselleni.

[Proxima Centauri]

Ei nyt ahdistusta, mutta joskus paljon nuorempana ajattelin, että "pitäisi" fantasioida "tavallisemmasta" seksistä, etten "ehdollistu" liikaa kinky-tarinoille. Joskus yritinkin sitten kuvitella jotain vaniljaista meininkiä, mutta kun se ei tuottanut toivottua tulosta, siirryin aina hyvin nopeasti oikeasti toimiviin fantasioihin - kärsimätön hedonisti kun ilmeisesti olin. Ja niin siirtyi vaniljaehdollistaminen aina hamaan tulevaisuuteen, kunnes en enää edes kokenut sellaista tarpeelliseksi - onneksi, koska tietynlaista oman seksuaalisuuden kieltämistähän tuo ehkä sitten kuitenkin oli.

(Seksissä kyllä tykkäsin MYÖS vaniljaisemmasta meiningistä, mutta fantasioissa ne eivät kyllä toimineet - selvyyden vuoksi tämä.)

[Unihorni]

Nuorena ahdisti jonkin verran ja aika ajoin yritin kieltää halujani. Eksyin seksin maailmaan jo nuorena ja bdsm:kin alkoi tulla tutuksi jo alaikäisenä. Onnekseni en lähtenyt kenenkään mukaan liian nuorena ja ensimmäiset kokeilut tapahtui rakastavan kumppanin kanssa.

Nykyään ei ahdista juuri ollenkaan, en koe että haluissani olisi paljoa hävettävää. Mutten kyllä kaikkia yksityiskohtia kertoisi maailmalle. Eniten ahdistaa ajatus siitä että täydellistä/sopivaa kumppania ei tule löytymään.

[CuriousCat]

Ahdistusta? No, joskus arki ja muut asiat saattavat kyllä ahdistaa, mutta kinky-puoli ei todellakaan. Siinä on puolensa, että olen utelias otus, joka ottaa aikansa asioihin teoriassa perehtymisessä. Mitä sitä omasta itsestään ahdistumaan, kun itsensä kanssa on paljon mukavampi olla sinut.

Se sitten on eri asia, keille kerron mitäkin itsestäni, ja kenet päästän tutustumaan kaikkiin puoliini ja piirteisiini. Tähän ikään mennessä on jo ehtinyt oppia, ettei kaikkia voi miellyttää, joten paras on keskittyä miellyttämään itseään ja valita seuraan niitä, joiden seurassa voi olla lma itsensä tilanteessa kuin tilanteessa.Jos joku ei hyväksy sinua omana itsenäsi, siitä on turha ahdistua, koska hyväksynnän puute kertoo enemmän siitä toisesta ihmisestä kuin sinusta itsestäsi.

Joko puhuin lukijan pyörryksiin? Oh well. Summa summarum: ei ahdista. Yhtään.

[Hexx]

Nuorempana ahdistuin mieltymyksistäni todella paljon, mutta kun löysin informaatiota bdsm:stä ja kinkeistä netistä se helpotti huomattavasti. Kuvittelin alunperin tietämättä asioista kasvaneeni niin kieroon, että seksuaalisuutenikin oli jollain tavalla ”rikki.”
Kyllä nämä ajatukset nostavat toisinaan vieläkin päätään, kun netissä on tullut todella paljon vastaan ”kink negative feminismiä.” Naisena kun on alistuvan roolissa ja on tutustunut sukupuolirooleihin ja niiden epäkohtiin, toisinaan puheet siitä, miten minut on ”aivopesty tykkäämään asiast x ja y” kolahtaa teini-iän epävarmuuksien takia lähelle kotia. Nämä ajatukset ovat silti nykyään vain ohimeneviä ja järjellä saan nopeasti ajettua ahdistuksen sinne, minne aurinko ei paista.
Pääasiassa ahdinko ehkä tulee täällä päässä myös pelosta, että en löydä kumppania jonka kanssa kemiat kohtais seksuaalisellakin tasolla. Vanilla seksi ei sytytä ajatuksena juuri ollenkaan. Pistää mietityttämään, että vaatiiko sitä tässä nyt liikaa. Tunneälykäs JA kinky? Heh. Kai näitä ihmisiä tosiasiassa löytyy enemmän, kuin osaan edes kuvitella.

[oPoika]

Kuvittelin alunperin tietämättä asioista kasvaneeni niin kieroon, että seksuaalisuutenikin oli jollain tavalla ”rikki.”

Miksi ei voisi ajatella, että seksuaalisuus on rikki? En mielenterveysongelmaisena ajattele, että minun pitäisi tulla terveeksi. Luulen, että tulen olemaan jollain tavoin ongelmainen koko loppuikäni. Kysymys on vain siitä, miten asiaan suhtautuu ja miten asian antaa vaikuttaa omanarvontuntoon.

Miksi kinkyys pitäisi normalisoida? Siksikö, että se tulisi hyväksytyksi? Minusta olisi tärkeämpää hyväksyä epänormaalius.

[Hexx]

Kuvittelin alunperin tietämättä asioista kasvaneeni niin kieroon, että seksuaalisuutenikin oli jollain tavalla ”rikki.”

Miksi ei voisi ajatella, että seksuaalisuus on rikki? En mielenterveysongelmaisena ajattele, että minun pitäisi tulla terveeksi. Luulen, että tulen olemaan jollain tavoin ongelmainen koko loppuikäni. Kysymys on vain siitä, miten asiaan suhtautuu ja miten asian antaa vaikuttaa omanarvontuntoon.

Miksi kinkyys pitäisi normalisoida? Siksikö, että se tulisi hyväksytyksi? Minusta olisi tärkeämpää hyväksyä epänormaalius.

En ketään kiellä ajattelemasta seksuaalisuutensa olevan rikki. Taitaa toki myös olla semantiikkaa, että miten "rikkinäisyyden" tässä yhteydessä mieltää. Joka tapauksessa, itselleni oli erittäin eristävä ja yksinäinen kokemus nuorempana luulla, että vain minä fantasioin tällaisista asioista. Tunsin olevani "vääränlainen" tai "viallinen." Nimien ja informaation löytäminen nimenomaan auttoi hyväksymään erilaisuuteni, lohduttaen silti samalla, että en ihan yksin näiden asioiden kanssa kuitenkaan ole. Erilaisuuden ei tarvinnut tarkoittaa viallisuutta.
Mitä normalisointiin tulee, en sellaisesta maininnut mitään.

[Pip]

Tunneälykäs JA kinky? Heh. Kai näitä ihmisiä tosiasiassa löytyy enemmän, kuin osaan edes kuvitella.

Kyllä meitä yksisarvisia on olemassa. Pun intented.

[Hexx]

Tunneälykäs JA kinky? Heh. Kai näitä ihmisiä tosiasiassa löytyy enemmän, kuin osaan edes kuvitella.

Kyllä meitä yksisarvisia on olemassa. Pun intented.

Tunneälykäs JA kinky? Heh. Kai näitä ihmisiä tosiasiassa löytyy enemmän, kuin osaan edes kuvitella.

Kyllä meitä yksisarvisia on olemassa. Pun intented.

Huehue. :-D