Kuinka suurta ahdistusta piirteenne on aiheuttanut teissä?

[KinkyA]

Moi kaikille.
Uutena täällä uskaltaudun. Reilu nelikymppinen mies.
Viime Kevät talvena iltapäivälehdessä oli juttua miehestä joka siivoilee kotona Häkki munissaan, sukkahousut jalassa. Ensin se lähinnä huvitti. Jotain suurta siinä hetkessä silti tapahtui. Ei ne sukkahousut mua kiinnostanut mutta se kapistus siellä jalkojen välissä. Tästä alkoi meikäläisellä herääminen omaan seksuaalisuuteen. Lopetin päihteiden käytön joitain vuosia sitten. Olin koko ikäni paennut tunteitani. Melkoinen myräkkä kävi pään sisällä kun yli kahdenkymmenen vuoden asiat piti käsitellä. Siinä samassa seksuaalisuuteni. Olen siis kokenut lähes koko ikäni, olevani biseksuaali. Joitain Perus känni kolmenkimppa kikkelin imutuksia oli ollut. Kerran kokeilin miehen kanssa pikku krapulassa, otin perseeseen. Se oli ihan kivaa mutta miehet ei mua sytytä. Viime Kevät talvena siis luin sen jutun ja aloin sitä siveysvyötä pohtimaan. Jokin siinä viehätti. Tilasin yhden joka hajos ja tein rosterista itse seuraavan. Mutta olihan se kärvistely päänsisällä yhtä helvettiä. Masennusta ja itkua...oonko mää jotenki sairas ku tykkään kivusta munissani ja köysistä ja sträpäristä...jne..tietäjät tietää. No nyt on se tilanne että huolsin just köysiä että pääsen roikkuun olohuoneen kattoon munat häkissä ku vaimo tulee harkoista. Meillä siis kävi niin mukavasti että sen lehtijutun siivittämänä meidän parisuhde lähti helvetinmoiseen kukoistukseen.. ja pennutki on jo alkanu lentää pesästä niin meillä sitä aikaa siunaantuu.

[KuopioCuck]

Vajaa 15 vuotta sitten valtava mustasukkaisuuteni ahdisti silloisen tyttöystävän kanssa todella paljon. Sitten jotain pyörähti päässä, kun löysin päästäni aisurikuviot - en tosin silloin tiennyt koko termiä edes. Joka tapauksessa tyttöystäväni teki minusta aisurin ja vapauduin ahdistavan supivasta mustasukkaisuudesta.

Matkan varrella tässä mukaan tullut sissyfantasiat, jotka kyllä aiheuttaa ahdistusta toisinaan. En tosin ole varma, että onko ahdistuksen syynä näiden fantasioiden väliin jääminen vai mikä.

Koen myös, että kullini kuuluisi olla vapauden sijaan siveysvyössä. Sekin ahdistaa, jos ei enää löydy kumppania avaimenhaltijaksi.

[Bi-orja84m]

Kirjoitellaan tälläkin foorumilla tässä kynttilän valossa pitkästä aikaa jotain, kun taas luppoaikaa alkaa olemaan näin arkisin ja illat pimenemään.

Itselläni, kuten ilmeisesti usealla muullakin, oma pitkä parisuhde kaatui osittain näihin omiin haluihini... toki syitä oli paljon muitakin. Olen aina ollut aika varovainen tuomaan tätä puolta esille, johtuen muiden ihmisten käsityksestä bdsm-maailmaan, ja vaikka monissa asioissa en jaksa kamalasti miettiä muiden ihmisten mielipiteitä, niin nämä mieltymykseni ovat jostain syystä poikkeus ja pelkään leimautumista etenkin kun olen alistuva näissä asioissa. Asiaa korostaa varmaan myös itselläni juurtunut perinteinen käsite, että miehen tulisi olla se, joka "johtaa" suhteessa, pysyy rauhallisena vaikeissakin tilanteissa, luo turvaa ja lämpöä naiselle.

Ex-suhde alkoi toki perinteisellä vaniljalla, joka toki maistui ihan hyvältä alkuun jonkin aikaa. Sain jotenkin rimpuiltua ja huijattua omaa alitajuntaani ensimmäisen vuoden, että kyllä mä pärjään ihan silläkin maulla kun kaikki muuten oli hyvin, uutta ja kivaa... enkä edes oikein yrittänyt kertoa hänelle tästä puolesta itsestäni, joka on ollut kuitenkin oma seksuaalinen identiteettini ihan pikku pojasta lähtien. Tämä tietenkin oli munatonta itsepetosta ja petosta myös häntä kohtaan. No vuodet etenivät, seksi väheni ja loppui sitten kokonaan (minun toimesta), ja vaikka asiasta koitettiin keskustella, niin kieltäydyin siinäkin vaiheessa paljastamasta täysin omia halujani. Toki tässä vaiheessa olin jo aistinut selvästi, että häntä ei nämä asiat kiinnostanut kummassakaan roolissa... etenkään dominoivassa ja etenkään sillä asenteella, kun itse toivoisin. Useiden muidenkin syiden takia ajauduttiin erilleen ja omiin asuntoihin. Tämä oli itselleni se hetki, kun sain "läpsäyksen" poskelleni, että jos tahdon korjata asioita vielä, niin yksi niistä omalta puoleltani olisi kertoa tämä kinky puoli itsestäni hänelle. Tämä johti siihen, että kirjoitin usean illan ja usean sivun verran tekstiä s.postiin omista haluistani, bdsm:n psykologiasta, laitoin linkkiä aiheisiin ja koitin saada tämän kaiken yhdistettyä juurikin omalle kohdalleni sopivaksi. Muistan edelleen sen hetken, kun painoin Gmailini "lähetä" painiketta ja työnsin nyrkin suuhuni jyrkyttyneenä odottamaan reaktiota.

No reaktio oli positiivinen, kiitollinen ja tukeva... sellainen kun sen toivoi olevankin, ja olisi ollut varmaan jo suhteemme alussakin vuosia aikaisemmin. Tämän jälkeen sain suuni auki ihan naamatuste ja sain selitettyä omia pelkotilojani tästä puolesta itseäni, miksi en osanut aikaisemmin kertoa ja pelkäsin hylätyksi tulemista jne jne. Tämä positiivinen alku tässä asiassa ei kuitenkaan sitten kantanut enää muiden ongelmien kanssa pidemmälle. Olin myös hieman pettynyt, että pienen alku kiinnostuksen jälkeen hän hieman "unohti" koko asian, ja nämä jutut eivät vaan häntä kiinnostanut sen pidemmälle, enkä tietenkään halua tai voi pakottaa ketään kinkyilemään kun minuakaan ei voi pakottaa vanilijoimaan.

Eli otsikon kysymykseen vastaten, kyllä on aiheuttanut ahdistusta.

[lanius_x]

Olen aina ollut sadisti. 8-vuotiaasta alkaen (noin). Lapsena en ollut ahdistunut. En vielä tajunnut halujeni olevan tabu enkä tajunnut, ettei vastaavia haluja ole kaikilla. Nautin fantasioistani täysin siemauksin ja olin todella onnellinen.

12-vuotiaana seksuaalinen itsetietoisuuteni heräsi. Aloin ymmärtää, että sadismini on seksuaalista ja että se on aina ollut seksuaalista. Tajusin, että kaikki muut eivät olekaan kuten minä. Itse asiassa tajusin, että kaikki muuthan ovat aivan täysin päinvastaisia!

Muut haluavat hyvää himonsa kohteille. Muut haluavat, että heidän himonsa kohde nauttii. Minä haluan, että himoni kohde kärsii... Muut haluavat harrastaa seksiä halunsa kohteiden kanssa, minä haluan olla himoni kohteille mahdollisimman julma ja kiduttaa heitä.

Tajusin olevani todella erilainen kuin kaikki muut tuntemani tytöt. Minua ei kiinnosta puhua pojista, minua kiinnostaa tytöt ja minä haluan kiduttaa niitä tyttöjä, jotka kiinnostavat enkä pussailla tai naida heitä...

Samoihin aikoihin tajusin siis tykkääväni tytöistä enemmän kuin pojista ja tajusin myös, että sekin jo itsessään on vähän poikkeavaa! En ole hetero.

Tajusin haluni olevan jotain vihattua ja tabua, mitä kaikilla ei todellakaan ole ja mitä kukaan ei edes ymmärrä, vaikka se oli minulle rakkain asia maailmassa. Tajusin myös, että dominoivuutta pidetään miehekkäänä piirteenä ja että kaikki julkisuudessa mainitut sadistit, jotka halusivat tehdä samanlaisia asioita kuin minä halusin, olivat aina miehiä. Miksi minä olen silti tyttö? Miksi minä olen erilainen?

[Sinnister94]

Lyhyesti: Nykyään ei ainakaan aiheuta, ja olen sinut itseni kanssa. ☺️

[satanik.venus]

En pysty asettamaan mieltäni asentoon, jossa jokin näin olennainen osa minua olisi väärin tai tuottaisi ahdistusta. Olen onnellinen siitä mitä olen, olen onnellinen saadessani toteuttaa itseäni sellaisena kuin olen. Vaikka tie itsetuntemukseen ei olekaan ollut nautinnosta toiseen juoksemista vaan välillä hyvinkin tuskaista kuiluun tuijottelua. On silti vapauttavaa kun ei tarvitse katua mitään.

[Nietos]

Itse kiinnostus/taipumus kinkyjuttuihin ei aiheuta mitään ahdistusta, mutta yhdistelmä joka muodostuu omasta sukupuolesta, seksuaalisuudesta, monogaamisuudesta ja mieltymyksistä tuppaa aiheuttaamaan ahdistusta välillä kun tulee yksinäisiä hetkiä 😂

[oikukasperhonen]

Ajoittain aika paljon ahdistusta, kun en ole ymmärtänyt itseäni ja seksuaalisuuttani. Ehkä   vähän toivoinkin,  että olisinpa toisenlainen. Melko paljon myös häpesin omia seksuaalisia taipumuksiani nuorempana, enkä puhunut niistä kenenkään kanssa rehellisesti. Tällä hetkellä mulla on ihmissuhde jossa voin olla oma itseni ja olen saanut sanoitettua ajatuksiani ja tuntemuksian, niin vaikeat tunteet omaa seksuaalisuuttani kohtaan on helpottanut.

[Fluid]

Enpä muista koskaan suuremmin ahdistuneeni kinkypuolestani. Pitkälle yli kaksikymppiseksi saakka oletin, että eihän kukaan muu mistään BDSM-juttuihin viittaavasta ole kiinnostunut, joten olin varma, että nämä jutut tulisivat jäämään omiksi mielikuvitustuokioikseni, eikä tuokaan ajatus edes suuremmin ahdistanut. Eikä sitten edes pitänytkään paikaansa.

[Bricolage]

Mitenkään suuremmin ei omat piirteet ja halut ole ahdistaneet tai hidastaneet menoa.
Olen sitä mitä olen ja jos muita häiritsee, niin hyvää päivänjatkoa eikä moikata jos tavataan.

Aikoinaan parisuhteen perustamista suunnitellessani tuntui päivänselvältä, että jos partneri ei ole samalla aaltopituudella kuin minä, niin sitten ei ole järkeä jatkaa tutustumistasoa pidemmälle.
Onneksi sattui heti kerralla kehittämiskelpoinen ja uusille kokeiluille avoin ihminen.

Pientä painiskelua asian suhteen oli siinä vaiheessa kun pohdin, että millä tavalla ja ennen kaikkea paljonko uskallan satuttaa partneria, mutta niistäkin on päästy eteenpäin dialogin avauksella ja aktiivikeskustelulla.

Elämä on ihan liian lyhyt ahdistusten pyörittelyyn ja itsensä tukahduttamiseen!

[lanius_x]

Elämä on ihan liian lyhyt ahdistusten pyörittelyyn ja itsensä tukahduttamiseen!

Noin on helppo ajatella, jos ydinhalut ovat toteuttamiskelpoisia. Jos sen sijaan ydinfantasiat ovat sellaisia, jotka joutuu AINA suppressoimaan joka tapauksessa, on paljon vaikeampaa hyväksyä oma seksuaalisuutensa.

Olet onnekas, kun voit toteuttaa seksuaalisuuttasi sellaisena kuin se on halukkaiden ihmisten kanssa. Kaikilla näin ei ole. Ahdistuksessa ei aina ole kyse häpeästä. Joillain vain ydinfantasiat ovat sellaisia, joista on aina tiennyt, ettei niitä voi toteuttaa ja autuutta ei voi koskaan saavuttaa.

Tämä luonnollisesti ahdistaa ja vituttaa maailmassa, jossa lähes kaikki muut voivat toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan sellaisena kuin ovat, jos vain löytävät sopivan. Minä en voi ja olen aina tiennyt, etten voi. Pikkulapsesta asti.

On paljon ihmisiä, joiden fantasiat ovat syystä tai toisesta mahdottomia toteuttaa ja he tulevat aika ajoin kokemaan siitä ahdistusta. Siinä ei ole kyse häpeästä tai muiden ajatuksista, vaan ihan vain siitä, että on osunut niin paska nakki, että seksuaalisuus on toteuttamiskelvoton.

[turhis]

Sinänsä seksuaalisuuteen liittyen ei aiheuta mitään ahdistusta ja olen aiheesta kovinkin avoin.

Oikeanlaisen kumppanin löytyminen kyllä välillä nakertaa. Aina löytyy toiveikkaita, että hei voit kouluttaa minusta mitä tahansa ja se lienee suurin mahdollinen tunnelman lässäyttäjä Monet kuvittelevat minun olevan joku kinkyhurjastelija, mitä en todellakaan ole. On täysin eri asia olla hurjastelija, kuin lavearajainen jonkun hurjastelijan käsittelyssä ja sitä ei moni jantteri ymmärrä. Joko on samoilla aaltopituuksilla tai ei ole.

[Kinkajou]

Kyllä ei ahdista yhtään, mutta matka näin 40+ kinkynä on ollut pitkähkö. Mikäli ns. löytää itsensä vasta keski-ikäisenä, lienee vaikeampi kohdata itsensä, halunsa ja tarpeensa.
Olen siinä mielessä onnekas, että hyvin luonnollinen kinkysuhde oli ensimmäisten seurustelukokemusten joukossa jo parikymppisenä. Silloin oli heti luontevaa tutkia halujaan ja tarpeitaan ja vaikka vaniljasuhteita seurasi, ei ollut mitenkään maatajärisyttävää löytää uudelleen peruskinksinsä ja todeta, ettei vanilja vaan ole oma juttu.

[Jan-sw]

Ei ahdista. Sitä en tosin voi kiistää, etteikö monta kertaa olisi käynyt mielessä että elämä olisi hieman helpompaa jos olisi ihan vain vanilja, toki olisi tylsempää mutta helpompaa.

[MrMyster77]

Eihän seksin ja seksuaalisuuden pitäisi aiheuttaa mitään suoranaisesti negatiivista.
Kaikki eivät tosiaankaan ymmärrä (toisen) seksuaalisuuden eri muotoja mutta sen ei pitäisi olla itsensä ongelma.

Seksuaalisuuden muuttuessa ja herätessä vaikka suhteessa jossa mieltymykset eivät kohtaa on siinä kohtaa haaste, jokainen ratkaisee ne sitten tavallaan.. Ideaalissa tilanteessa asiasta pystytään puhumaan avoimesti, huonossa ei.