Kuinka suurta ahdistusta piirteenne on aiheuttanut teissä?

[Xipetotec-A]

Toisinaan. Lähinnä tuo , että kun itseään ei pääse toteuttamaan asian tiimoilta. Toki tässä vaikuttaa myös se, etten ihan kenen tahansa kanssa todellakaan aio alkaa leikkimään, vaan pitäisi löytyä ihminen/ -siä , joiden kanssa "natsaa".
Kokemukset ylipäätään eivät ikinä ole ahdistaneet tmv.

[Kaamos]

Ahdistaahan se.
Eniten ahdistaa tietoisuus siitä että samanhenkisiä kumppaneita kun ei ole kovin montaa varsinkaan pienessä Suomessa. Jos sopiva tyttö samoilla mielenkiinnoilla löytyy niin kriteereinä on usein aina satunnainen sessiointi, poly-kuviot ja/tai friends-with-benefits meininki. Itse etsin hieman tavanomaisempaa vakituista parisuhdetta ja mahdollista tulevaisuutta yhdessä (pidemmällä tähtäimellä).

Kinkyily itsellä jää hyvin vähäiseksi, mutta oma anaali/pyllyfetissi kun on niin vahva (ja muutama muu juttu) etten ihan täysin vaniljasuhteessa kovin hyvin pärjäisi kuitenkaan.

Pitäisi sitä ehkä vähän olla aktiivisempi etsinnöissäkin...

[wakacha]

Kyllä tuo on elämässä tuonnut paljon ahdistusta kun aikalailla luulin että oon sairas asian suhteen ku ei vanilla maistunut enään ollenkaan. Yhden pitkän suhteen tuhosi mutta nykyään sit taas vahvempi ja en todellakaan anna enään sen haitata , uudet kumppanit/kaverit valitsen sen mukaan että hyväksyy mut sellaisena kun olen :

[raafael-k]

Joskus olen tuntenut itseni yksinäiseksi seuranhaun ollessa päällä. Polykuviot, vapaaehtoinen lapsettomuus ja eritefetissit tekevät seuranhaun hankalaksi. Ja ne ovat saaneet minut myös tuntemaan ulkopuolisuutta. Josta johtuen vähensin Facebookissa olemisen lähes nollaan ja palasin tänne ja Fetlifeen. Tulee parempi olo kun lukee toisten ihmisten polykuvioista, kusen juonneista ja perseen nuolemisista. Tulee olo että ei tässä niin outoja ollakaan.

Oman biseksuaalisuuden ja myöhemmin panseksuaalisuuden taikka muiden pervouksien hyväksymisen kanssa minulla ei ole koskaan ollut ongelmaa. Näistä jutuista minä vaan tykkään niin mitäpä sitä vastaan venkoilu auttaa. Tai noh, insesti- ja ageplay-roolileikkien kohdalla olen vähän nikotellut. Kun huomasin olevani kiinnostunut moisista niin tuli vähän olo että kehtaanko edes puhua näistä. Ja nyt kun palasin tänne niin päätin hetken mielijohteesta alkaa puhumaan. Vaikeuttavathan nuo taas seuranhakua mutta mitenkä muuten sitä törmäisi samoin ajatteleviin ihmisiin jos asioista ei puhu.

Toisaalta polyamorisuus helpottaa tilannetta. Ei tarvitse löytää samasta ihmisestä kaikkia piirteitä vaan eri asiat voi löytää eri ihmisistä.

[Ribbonkitty]

Ei ahdista, koska olen huomannut kiinnostukseni jo nuorena enkä ole koskaan oikein elänyt vanilla elämää jossa olisi vanilla ihmisiä, joille pitäisi asiasta kertoa. Vaikeampaa on ollut selittää mielenterveys ongelmani ihmisille joita olen tapaillut, kuin kinkyilyt.

[DjEzgo84]

Minulla on tuo kinkympi puoli ollut vahvasti kaapissa ja omana ilona oikeastaan niin kauan kun seksihommat on alkanut kiinnostaa. Nykyinen vaimoni on ollut aluata alkaen perinteisen vanilijan harrastaja ja suhteemme alkuaikana kolmannen osapuolen henkisesti pahoinpitelemä/raiskaama. Siksi on ollut helpompi mennä hänen ehdoilla ja jättää kinky osa minusta omalle ajalle (kahdenkeskeisen kinkyilyn puuttuminen ei häirinnyt, kun ei tiennyt mistä jää paitsi). Nyt 13 yhdessäolovuoden jälkeen meillä oli suurempi keskustelu suhteemme suunnasta, jolloin ahdisti todella paljon tulla ulos kinkykaapista ja esitellä esimerkiksi lelukokoelma vaimolle.
Onneksi tämä ei ollutkaan enää hänelle niin kova järkytys, kyllä hän tiesi että pidän jossainmäärin kivusta tietyssa paikassa, mutta aivan tällaista ei osannut odottaa. Samassa yhteydessä hän kertoi haaveilevansa Polysuhteista, joten päätimme koittaa avoimempaa suhdetta, jossa pääsisin toteuttamaan kinkympää puoltani niin ettei vaimoni tarvitsisi saututtaa minua. Alku ei ainakaan ole ollut pelkkää onnea ja autuutta, mutta en ole ihan vähällä palaamassa takaisin kaappiin.

[Draugo]

Varsinaiset piirteeni ja mieltymykseni eivät herätä ahdistusta ym. negatiivista mutta niistä seuraava seuran löytämisen mahdottomuus kyllä ahdistaa. Kun olet non-monogaminen Dominoiva Sadisti Hetero Mies niin siinä on aikamoinen joukko yhteensopivuuksia suljettu pois. Tunnen kuitenkin itseni erittäin hyvin eikä minulla ole mitään halua käyttäytyä jotenkin muuten kuin mitä olen joten sen ahdistuksen kanssa on vain elettävä.

[Greta]

Ei ahdistanut ikinä ollenkaan.
Kunnes vuosi sitten aloin aavistella olevani myös sadisti. Pelästyin ajatusta että MINÄ olisinkin sellanen tyyppi, joka saa nautintoa toisen tuskasta. Ja ei sekään ihan helpoin sulateltava ollut, kun löysin alati kasvavan kiinnostukseni henkiseen satuttamiseen.

Ei siis niinkään ahdista se, mitä muu maailma minusta saattais ajatella, vaan se miten paljon oma minäkuva keikahti kun tämänkin puolen itessäni suostuin myöntämään.

[bound67]

Eipä juurikaan ole ahdistanut kun aina välissä on ollut aikaa kaapissa
itseään toteuttaa. Toki kahdesti on oma hölmöys ahdistanut.

Ensimmäinen kerta oli nuorena kollina kun oli sen verran jo ikää että baariin
pääsi. Syystä joka ei minulle koskaan selvinnyt nainen sitten halusi minut
kämpilleen jatkoille. No sinnehän mentin ja taksissa jo alkoi jouluinen
" nyt sitä saa, nyt sitä saa" vallata mieleni sopukat. Ulko-ovella vaihdetut
pitkät suudelmat vielä loivat tunnelmaa hyvinkin odotusarvoisesta yöstä.
No sisälle päästyämme nainen avasi siivouskomeron oven, otti sieltä kasan köyttä
ja ilmekään värähtämättä vain totesi "sido minut". Siinä vaiheessa nuoren miehen
ajatus kirkkaasta tähdestä ja mirhamin levityksestä vaihtui mielikuvaan orjantappura
kruunusta ja Jeesuksen pääsiäisestä.
Paniikissa täysi käännös, ovesta ulos, portaat alas käyttäen joka neljättä askelmaa ja
pari korttelia kiitolaukkaa ennenkuin kehkot ilmoittivat että nyt riittää.No kotona sitten
muutaman päivän harmittelin tilannetta jonka jälkeen huomasin käveleväni kaupungin sivu-
katua edestakaisin neljättä kertaa. En kuitenkaan ollut eksynyt mutta aina oli joku tulossa
vastaan kun yritin puikahtaa alan liikkeeseen.Kuitenkin sieltä  mukaan pari alan lehteä
"huomaamattomaan" mustaan muovipussiin ja asiaan perehtymään. Siinä oli oikeastaan
alkunipistys tähän omaan seksuaaliseen suuntautumisen kartoitukseen.

Muutama vuosi eteenpäin ja huumaannuin, ihastuin ja rakastuin naiseen jolla oli saman
suuntaisia tuntemuksia minun suuntaan. No suunnitelmat siinä jalostuivat perinteiseen
kaavaan omakotitalo, kaksi lasta. labrarorin noutaja ja yhteinen hautapaikka. Yllättävän
hyvin nuo suunnitelmat osuivat; toki koira ei ollut lappis eikä vielä tonttia ehditty
kirkkomaalta varata. Parisuhde meni omalla painollaan mutta kaikilta osin seksuaaliset
mieltymykset eivät kohdanneet. Se nyt ei minua haitannut sillä vuorotyöläisenä minulla
oli välillä hyvin omaa aikaa kun muut olivat koulussa tai töissä. Silloin pystyi vaalimaan
itsensä toteuttamista.
No ainahan elämä ei mene kuten siellä 320 hehtaarin saaressa Tammisaaren ja Inkoon rajalla
vaan jossakin vaiheessa havaihduin että jäljellä on enää talo ja lapset sekä hautaan riitti
nyt enää se pienempi kivi.Siinä meni muutama vuosi että sain koottua elämäni nuppipalapelin
osat taas paikoilleen.
Tässä elämänvaiheessa kohtasin naisen joka käytti sellaisia mielikuvia
ettei käynyt epäselväksi etteikö oltaisi oltu seksuaalisesti samoilla suuntauksilla. Meillä
vain oli enemmän matkaa ja itse kaipasin pidempää suhdetta ja toinen lyhyemmän ajan hauskanpitoa.
Koska se oli aika sovittelematon paikka niin se viritys jäi siihen roikkumaan kunnes napsautin
nippusiteen poikki.

Oikeastaan nämä kaksi tilannetta ovat saaneet hetkellisen ahdistuksen aikaan. Toki
vieläkin tekee mieli silittää itseään vastakarvaan kun näitä hölmöiltyjä mahdollisuuksia
muistelen.

[ravenvonred]

Välillä pistää ahdistamaan, kun on joutunut torjumaan niin monta vanilja miestä (jotka muuten olisivat potenttiaalisia), mutta kun se kinky puoli on jäänyt itseä aina kaipaamaan..
Mutta muuten, eipä juurikaan ole ahdistanut piirteeni. Olen "sujut" itseni + "piirteeni" kanssa.

[Koulumestari]

Koulumestari: Ei piirre, vaniljasta toisenlaiseksi muokkautuminen sinällään koskaan. Kun jo kokeneessa 5:n vuoden iässä istuin yksin keittiön seinään nojaten antaen - niin, siis pääni sisäistä fantasiaa sentään vain pyörittäen - antaen siis naapurintytölle, toiselle samanikäiselle vitsaa paljaalle pyllylle poikittain polvillani, niin loppu olikin jo historiaa... Ristivetoa päässä aiheutti kylläkin 18-vuotiaana tulo switchiksi. Jostain sukeutui esiin ihan uutta-huh: fantasia lukion rinnakkaisluokan tytöstä antamassa piiskaa MULLE!!... Eei... eihän näin voi olla: mähän olen Mies... Vakavammin ja hienoisesti sivummalle alun kysymyksestä: Jos ei edesmenneen isäni mieltä vaurioittanut ahdasmielisen, vääristyneesti "kristillissiveellisen" äitinsä kasvatus, vei sodan, Jatkosodan hirveät näyt ja haavoittuneiden tuskanhuudot hermovoimista uskoakseni loputkin: isänä puhumaton, mitään kuuntelematon, kiinnostumaton enää teini-ikäisen poikansa asioista.
Vaikka 1970-luku ei suinkaan mitään pimeää aikaa ollut niin SEKSI ylipäänsä oli kotonani kuin valtiosalaisuus. Ei sanaakaan noina tärkeinä kehitysvuosina. Huolella pieneltäkin "säröltä" varjeltu pintakiilto. Pikkukaupungin kermaa oleva perhe.

Koko seksuaalisena "oliona" olemiseni päälle kiinnittyi ahdistus nuoruudessa kun se niin ehdottoman poissaoleva, kielletty puheenaihe kotona oli. Mulla ehti varmasti olla kaikki nuoren miehen tuskat...
Vasta tulevat, pidemmät, pysyvät suhteet vapauttivat häpeällisyyden tunteista. Alastomuuden häpeä... kaiken häpeä... Silloin.

huh, huh... johan tuli kalsea nuoruudenmuistelus. Pitää laittaa piste. Ettei yksityiskohtaisemmin...

[godjat]

Ahdistaahan tämä. Samoin kuin monet muutkin tässä ketjussa (ja varmaan kotisohvilla muutenkin), minäkin pelkään jääväni yksin tämän takia. Tuntuu ihan mahdottomalta jo ajatuksen tasolla löytää ihminen, joka sykähdyttäisi pitkäjaksoisesti niin sängyssä kuin ruokakaupassakin.

Jollain tasolla koen myös olevani jotenkin väärällä tavalla erilainen sopiakseni pervoyhteisöihin, mikä tietenkin ahdistaa myös. Tiedostan kyllä, että tämä on varmaan vain joku mun oma päähänpinttymä ja ennakkoluulo. Koen esimerkiksi täälläkin usein käytetyn sanaston olevan sellaista, että en löydä siitä yhtymäkohtia omiin ajatuksiini tai toiveisiini, vaikka monille muille se tuntuu toimivan. Tunnen myös olevani liian tylsä tiukkapipo, kun "pelkät" seksisuhteet eivät tunnu tarjoavan minulle riittävästi iloa. Ei ole kiva tuntea itseään rajoittuneeksi. Ahistaa!

Yksinäisyyden ja henkisen ulkopuolisuuden kokemuksen lisäksi ahdistusta aiheuttavat osaltaan jotkut seksimieltymyksistäni. Tuntuu, että pervoilukin on jakautunut siihen salonkikelpoiseen malliin ja niihin juttuihin, joita on hyväksyttävää kommentoida yökötellen. Ikävää, jos osa omista haluista tai toteuttamishalua herättävistä fantasioista sijoittuu sille osastolle, jota vastaviestittelijä/deittiseuralainen katsoo vapaudekseen sanoa sairaaksi. Hyvinä hetkinä toki tiedostaa, että ne ovat ihan okei ja terveitäkin vielä, mutta huonojakin hetkiä on.

[Pip]

Kas, ketju menneisyydestä johon en ole ottanut kantaa.

Ei ole aiheuttanut minkäänlaista ahdistusta tämä elukkapuoleni. Se on koko elämäni ollut mukanani. Vasta vuosia sitten sitä sain päästää kurkistamaan ulos vähän enemmän ja vasta viime vuosina olen sille löytänyt oikean nimen. Se ei ole erisnimenä, vaan osa kokonaisuutta, joten kirjoitan sen edelleenkin pienellä.

[Luminukke]

Ehkä eniten ahdistaa kun tiedän, että todennäköisesti en pääse kokeilemaan kaikkea mitä haluaisin, koska vaikka kuinka hyvä sessiopartneri olisi, minun on hyvin vaikea ehdottaa tai pyytää mitään suoraan, ellei jopa mahdotonta. Olen koko pienen ikäni kasvanut niin, että mitä vähemmän minusta on haittaa tai vaivaa muille, sen parempi, joten en myöskään pyydä mitään, vaikka monesti kaikkeni annan. En myöskään odota mitään, mutta jos jotain saan, niin se on mukava bonus. Ehkä myös tämä oma asenteeni ahdistaa, mutta siitä yritän pienillä asioilla päästä edes osittain eroon.
Myös se ahdistaa/turhauttaa, kun en voi kunnolla heittäytyä tilanteeseen, koska olen tottunut olemaan aina varuillani ja valmis pakenemaan. Ja ilman luottamusta ei mistään syvemmistä suhteista tule mitään.

[Bebbiina]

Itse olen elänyt vaniljasuhteessa kohta 15 vuotta ja kun olen tajunnut tässä pikkuhiljaa mitä kaikkea muuta voisi olla ja mitä voisin haluta ja halut on herännyt ja koko paletti on täysin piirrettävä uusiksi, niin kyllähän tuo vähän ahdistaa. Se tunne minkä sain köysissä ekalla kerralla, oli niin huumaava, etten koskaan ollut kokenut vastaavaa. Sen jälkeen mielikuvitus vaan edennyt ja toiveet kasvaneet. Tästä kun olen puhunut kotona, niin lähinnä miulle tulee olo että "vaadin" ja "valitan" ku ei nykyinen meno kelpaa. Ja sitten pohtinut tosiaan, että onko se niin että vaadin jotain tosi kauheeta ja outoa ja pitäis vaan unohtaa toiveet kivusta ja köysistä ja kaikesta...