Kuinka suurta ahdistusta piirteenne on aiheuttanut teissä?

[mestariajattelija]

Joo, mun olisi hyvä kyllä kehittää kärsivällisyyttä tässä asiassa.
Oon sitä eroamistakin jo mielessä pyöritellyt kun kaukaisempaa tulevaisuutta ajattelen, mutta nyt se ajatus aiheuttaa niin hirveää ahdistusta ja surua, että oon todennut sen olevan aivan liian vaikea juttu.
Ei sille voisi sellaista edes ehdottaa. Oon pari kertaa kysynyt haluaisiko se tavata mun terapeutin ja voitais jutella mun tilanteesta, mutta ei. Se ei ikinä suostuisi puhumaan kenellekään meidän seksielämästä. Se on hirveän siveä.

Sinänsä huvittavaa, että minä olen tässä se, joka tuli suhteeseen neitsyenä ja oon ihan hirvee pervo ja toinen ei edes ole mun edessä alasti.

Jees. Eihän tuossa tilanteessa ole kuin yksi vaihtoehto. Lähde menemään. Jos kumppanisi ei kunnioita sinun henkistä hyvinvointiasi ja ole valmis tekemään sen eteen työtä niin juuh. Minä lähtisin. Helppo tietysti sanoa tässä foorumilla, mutta niin..

Ero ei varmasti tule olemaan mikään mukava tie, mutta ehkä kivun arvoinen? Ja deittipalstalta luulisi löytyvän pervolle neidolle kyllä ottaja, kun sen aika sitten on 

[subboks]

Piirre on ollut esikouluikäisestä lähtien, ahdistusta se aiheutti teini-iässä ja nuorena aikuisena. Silloin vielä luulin, että alistuvuuteni johtuu huonosta itsetunnosta. No, itsetunto parani, piirre jäi, ja ymmärsin sen olevan vain osa minua

Nyt ei siis ahdista pervous, mutta tilastomatematiikka ja tämä alla oleva loistava lainaus kyllä joskus mietityttää myös tätä introverttiä yön pimeinä tunteina:

Ei ahdista piirre vaan ahdistaa piirteen ja epäsosiaalisuuden yhdistelmä. Kun ihminen on tavalla tai toisella poikkeava, hän löytää paljon helpommin kaltaisiaan, jos on ulospäin suuntautunut, aktiivisesti osallistuva ja monessa mukana.

Mutta mitä tapahtuu, kuin on henkisesti suomörkö, joka kurkkaa vetisestä silmästään ympärilleen kerran yössä? Hän näkee vain yksinäisyyden.

[Galesi]

Ei ne varsinaiset piirteet ahdista. Nautin suunnattomasti eri seksuaalisten juttujen toteuttamisesta. Lähinnä se ahdistus tulee ihmissuhteissa, niin kaveri -kuin parisuhteissa. Vaniljakavereille ei voi tuoda näitä puolia oikein esiin. Parisuhdepuolella taas switcheys ja laaja skaala pervouksia tuottaa selvästi vaikeuksia.
Kun pointti ei ole kuitenkaan löytää vain ihmistä, jolla on samat pervoudet, mutta kuitenkin paljon niitä ja persoonana tämän tulisi viedä vielä jalat alta niin ollaan jo vaikeuksissa. Joku juttu voi osua, mutta sitten taas muissa mennään täysin hutiin ja tulee väkisinkin semmoinen vähän "koditon" olo kuin ei löytäisi sitä omaa nurkkaustaan maailmasta.

Tosin eihän mikään ihana asia tässä maailmassa helpolla tule. Lienee kuitenkin normaalia, että välillä ahdistaa tietyt asiat omassa elämässä. Välillä vaan toivoisi, että asioitten ei aina tarvitsisi olla niin hankalia.

[Laura]

Välillä ahdistaa niin että antaisin vaikka munuaisen jos voisi olla perustylsä vaniljaseksinharrastaja. Välillä taas on niin mahtavaa päästä toteuttamaan itseään, eikä mistään ahdistuksesta tietoakaan!

[Sara]

Valehtelisin jos sanoisin ettei yhtään ahdista. Ei niinkään sen takia että pitäisin kinkyilyä jotenkin sairaana tai epänormaalina, vaan enemmän sen vuoksi miten oma lähipiiri minut näkee. Kun itteään pidetään niin rationaalisena, tasaisena ja huolehtivaisena ihmisenä niin vaikea se olisi ääneen myöntää että kun seksistä on kyse niin kaipaisin jotain ihan muuta. Joten enemmän ahdistaa se jatkuva, pieni kutina takaraivossa että peittelee itsestään jotain jopa lähimmiltä ystäviltään kuin oikeasti se, millaisesta seksistä nauttii.

Myönnettäköön, että itse kokisin helpompana jos saisin tarpeeksi irti tavallisesta vaniljaseksistä - mutta yhtälailla minusta olisi mukavampaa jos minulla olisi tuuheammat hiukset.

[Triss]

Kyllähän ne aluksi ahdisti ihan hirveästi. On vaikeaa olla itsepäinen, itsenäinen ja tasa-arvoa kannattava jonkun tason feministi ja tiedostaa että oikeastaan saa ihan mielettömästi seksuaalisia kiksejä siitä että sua kohdellaan arvottomasti tai alistetaan. Se dilemma    Siinä meni parisuhde ja alkoi matka mielen pimeälle puolelle. Pienin askelin sitä kuitenkin tottui, kun sai omassa tahdissaan kehittyä ja kasvaa. Rankinta oli ehkä käydä treffeillä vaniljamaailmassa ja tulla torjutuksi sen takia ettei oma seksuaalisuus kohdannut toisen kanssa. Se otti koville ja monta kertaa teki mieli heittää hanskat kehään ja larpata vaniljaa.

Mitä enemmän on aikaa mennyt ja on päässyt tutustumaan ja keskustelemaan muiden kinkstereiden kanssa, sitä levollisemmaksi sitä on tullut. Kiitos jokaiselle keskustelukumppanille siitä    Juttelemalla muiden kanssa huomasi että on meitä muitakin. Rohkeita, vahvoja ihmisiä jotka uskaltavat tunnistaa oman heikkoutensa.

Nyttemmin vaikeinta on ehkä tunnustaa niitä syvimpiä, pimeitä ja rankkoja fantasioita. Raiskauksia, littleilyä, lutkailua. Ja pelko siitä miten niitä omia haluja pääsee joskus toteuttamaan rakastavaan parisuhteeseen kun kuitenkin on mieleltään hyvin monogaminen. Mutta luottavaisena ihmisenä luotan että kaikki järjestyy avoimesti keskustelemalla 

[inner_demon]

Tasan sen verran että kun erosin viimeisestä suhteesta, tiesin sen että vastaavaan en enää lähde. Jos olisi asteikko 1-100 jonka toisessa päässä olisi toisessa päässä kerrankuussa-vanilja (1) ja toisessa päässä superkinkyseksiaddikti (100), niin en olis kumpaakaan.

Mut niin helvetin paljon lähempänä 100:a kuin ykköstä Ja se tekee seuran etsimisen jostain deittipalstoilta mahdottomaksi. Tai oikeastaan surkuhupaisen kuvottavaksi. Niitä työhakemuksia ja -haastatteluja ei vaan jaksa enää.

[inner_demon]

Rankinta oli ehkä käydä treffeillä vaniljamaailmassa ja tulla torjutuksi sen takia ettei oma seksuaalisuus kohdannut toisen kanssa. Se otti koville ja monta kertaa teki mieli heittää hanskat kehään ja larpata vaniljaa.

Tämä. Larpata vaniljaa on kyllä parhautta, sori, mut pöllin tän heti

[Jayteasee]

Tässä ehdin miettiä, ottaako tähän kantaa ollenkaan. Kaikki lienee jo sanottu.

Olen ihastelijafetisisti. Nahka- ja korkosaapasnaiset. Sitten jotain alistumisjuttuja, mutten diggaa piiskasta, vielä vähemmän eritteistä. Aika kevyttä, siis, jos lähdetään vertailemaan, että mitä kaikkea sitä saattaakaan olla.

Tunnenko ahdistusta? No kyllä joo. Koulukiusatun tausta tekee temppunsa asiassa. Tämä tuli pyytämättä ja yllättäen. Lisäksi asian tiimoilta on tullut sitten suhteissa henkisesti turpaan aika monesti... hieman yllättäenkin joissain tapauksissa... joten kyllä, tietty ahdistumusen asiasta tulee. Sitä miettii, että puuttuukohan minulla joku suhteellisuudentaju. Viime aikoina on näyttänyt siltä, että sitä on luisuttu pahasti fetisistin sanakirjamääritelmään - tarkoittaen sitä, että fetissin läsnäolo tarvitaan, että mikään edes lähtisi toimimaan.

Kaiken sen keskellä pystyn kuitenkin puhumaan siitä ja kertomaan lähes kenelle vain, että sullapa on hienot saappaat tai nahkahousut ja ei mulla muuta ja hyvää viikonloppua. Hetkittäin pystyn iloitsemaan asian parissa, kunhan tietyn etäisyyden pitää. Voin heittää asiasta läppää ja heittäytyä etsimään naispuoliselle tuttavalle juuri oikeaa saapas- tai kenkäparia (you knpw who you are), mutta silti se kalvaa ja tuntuu muun intiimiujouden päälle hyvinkin rajoittavalta.   

[Mr Birch]

Ahdistus ei ole ollut tähän mennessä suurensuurta. Suurimmillaan kenties murrosiässä, kun ei ollut oikein sanoja eikä käsitteitä piirteelle, vielä vähemmän ketään, jonka kanssa puhua siitä, tai - luoja paratkoon - kokeilla asiaa. Tuolloin ei ollut tarjolla nykyisiä kanavia keskustella ja verkostoitua. Kirjoittamisestakaan ei juuri ollut puhumisen korvikkeeksi, aiheesta ei ollut kotioloissa "turvallista" kirjoittaa edes pöytälaatikkoon.

Suurinta hyväksyntää piirrettä kohtaan taas olen kokenut - aika luonnollisesti - sille omistautuneen ryhmän kokoontumisissa. Hyväksynnän lisäksi mukana turvallisuutta, huumoria sekä sopivasti rohkaisua & uskaltamista.

[Pohja]

Vitun perseestähän tämä on. Internet-aika on vielä pahentanut tilannetta avaamalla ikkunan maailmaan, jonne et itse pääse, joudut vain turhautuneena seuraamaan sivusta, kun muut saavat kaiken sen, mikä sinulta itseltäsi kiellettiin. Ja sitten vielä tämä odotus, että minun miehenä pitäisi jopa täällä alan piireissä kokea häpeää ja syyllisyyttä siitä, että minullakin on toiveita, haluja ja visio siitä, mikä miellyttää.

Asia noin selväsanaisesti laittaen: BDSM tuhosi seksielämäni. Olen laskenut viettäneeni nyt jo vuosia selibaatissa, vihaten naisia, parisuhteita, rakkautta, läheisyyttä, seksiä, fetissejä ja kaikkea ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyvää, koska mikään ei kohdallani ole mennyt putkeen. No fucking break, not even once. En edes runkkaa enää, koska on lakannut ottamasta eteen.

[HungryWoman]

Vitun perseestähän tämä on. Internet-aika on vielä pahentanut tilannetta avaamalla ikkunan maailmaan, jonne et itse pääse, joudut vain turhautuneena seuraamaan sivusta, kun muut saavat kaiken sen, mikä sinulta itseltäsi kiellettiin. Ja sitten vielä tämä odotus, että minun miehenä pitäisi jopa täällä alan piireissä kokea häpeää ja syyllisyyttä siitä, että minullakin on toiveita, haluja ja visio siitä, mikä miellyttää.^

Ja tämä siis lainaus edellisestä


Joo tämä kyllä pätee myös minuun joka olen nainen..etsin etsin ....ei löydy...sit ehkä vahingossa pääsee maistaan sitä jota haluaa..kokeileen..ja taas suljetaan edestä----saat käydä taivassa ja sit ....sanotaan ei suju mutta ei annetta mitään työkaluja millä voisi korjata yhtään mitään....
itse hyvin voimakkaasti seksuaalinen nainen..vanilija ei ole enää vuosiin kiinnostanut...tällä hetkellä häpeän itseäni...haluani...alemmuus on tullu fiiliksiin ja mä kun haluan vaan olla vapaasti oma hullu voimakas herkkä nainen!!!

Olenko loppuelämäni yksin....ei jaksa edes itseään orkkuihin yrittää ku vituttaa niin voimakkaasti...loppu

[Jukuputteri]

Löysin vasta nämä sivut, joten näin kohdennetusta seuranhausta ei vielä oikeestaan oo kokemusta.
Mulla on sellanen käsitys että sub-miehen on vaikea löytää seuraa dominoivasta naisesta.
Meistä taitaa olla ylitarjontaa. Ajatus siitä ettei todennäkösesti löydä kumppania kyllä ahdistaa.
Jos mieleen hiipii ajatus että ilman sub-piirteen omaamista voisi seuranhaku olla helpompaa,
niin siinä alkaa olla jonkinlaisen henkisen suon ainekset valmiina.
Missähän kohtaan kulkee raja sille että tämä piirre alkaa rajoittaa ja hankaloittaa elämää vahingoittavasti.

[PariDomSub]

Master kynäilee..

Omat taipumukset ja halut eivät oikeastaan ole ikinä ahdistaneet sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta pohdiskelua omien mieltymysten hidas tajuaminen kyllä on aiheuttanut.

Olemme olleet Toyn kanssa yhdessä reippaasti yli kymmenen vuotta, tavattiin jo lukioikäisinä. Silloin emme kumpikaan tunteneet itseämme sen vertaa, että olisi voinut oikeastaan tietään laisinkaan minkälainen seksi on itselle enemmän mieleen. Tai ainakaan minä en tiennyt, Toy saattaa kokea asian toisin.

Olimme olleet yhdessä vuosia ja tottuneet naimaan tietyillä tavoilla kun aloin huomata että ajatus Toyn alistamisesta alkoi kiihottaa. En pitkään aikaan oikeastaan puhunut asiasta, sillä en kokenut sitä niin tärkeäksi. Välillä mietitytti, että näinköhän pystyn olemaan rakastamani naisen kanssa yhdessä pitkän kaavan mukaan jos seksi makuuhuoneessa ja fantasioissani on melko erilaista. Toy ei koskaan ole ollut seksin suhteen mikään sovinnainen hissukka tai arkaillut uusia asioita, ja oli kyllä selvää, että Toy tykkää tulla otetuksi, mutta siitä on vielä melkoisesti matkaa siihen fantasioideni kuvaan jossa Toy nielee spermaa teksti "Whore" permanenttitussilla rintoihinsa kirjoitettuna..

Vähän kerrassaan keskutellessa kävi selvemmäksi ja selvemmäksi, että Toy halusi koittaa alistavampaa seksiä. Sitten eräs kaunis kesäpäivä kun päädyimme kokeilemaan oli homma aikapitkälti selvä, kokemus oli molemmille (ainakin minulle) varsin. Siitä toki meni vielä reippaasti aikaa ennen varsinaista D/s-tavaraa, mutta sen jälkeen oli selvempää, että sovimme melko kätevästi yhteen taipumuksiemme suhteen.

Minulla on käynyt sikäli melkoinen kultainen tuuri, että pitkässä suhteessa sattui "vahingossa" osumaan halut yksiin. Olisi voinut käydä niinkin, että oma haluni tehdä Toylle kaikkea (kiihottavan) pervoa olisi jäänyt täysin ilman vastakaikua. Ehkä koko asia olisi jäänyt jonnekin osastolle "no jaa, onhan toikin varmaan ihan kivaa" mikäli Toy ei olisi osoittanut niin suurta omaa halukkuutta..

--

On varmasti helpompaa olla dominoiva miest kuin alistuva. Voin kuvitella kynnyksen kertoa halustaan alistua olevan todella korkea kun ottaa huomioon millaista machobullshittiä mieskuva usein on. Pitäisi olla aggressiivinen ja valloittaa nainen (tai mies) ja sen jälkeen semiväkisin rajusti ja osaavasti ottaa.. Sitä kuvaa vasten peilaten varmaan sub miehille kynnys on melko korkea.

Toki myös näin dominoivan, vähän sadistisen (vain seksin saralla) miehen näkökulmasta matkaa siihen "normiin" on aika paljon. Ei ole ihan sama asia haluta "valloittaa ja ottaa" kuin haluta bdsm-settiä.

Onneksi on internet, ettei tarvitse ihmetellä onko normaalia, tai onko ainoa maailmassa joka tästä tykkää. Voin silti kuvitella, että omat halut voivat tuntua todella kuristavilta, jos on yhdessä ihmisen kanssa, jolle koko bdsm-juttu on täysin mielenkiinnotonta. Itselläni se pysyi kuitenkin sellaisena rauhallisen analyyttisenä pohdiskeluna.


Master

[Jukuputteri]

Eiköhän sitä kumminkin tämän foorumin viestiketjujen lukemisella sen verran tokene jotta ymmärtää ettei ainakaan oo mikään poikkeus.
Voi alkaa uskaltaa antaa itellensä lupaa olla sellanen kun on.
Toivottavasti täältä ja miittingeistä tulee vielä löytymään hyviä tyyppejä uusiksi kavereiksi.
Ainakin täältä hyviä näkökulmia löytyy kun kehtaa kahlailla materiaalia läpi.