Baarin kannatusmaksut
ei ahdista, mutta joskus tunnen olevani syrjässä sekä ns. tuolla ulkona että ns. täällä sisällä.Kun ei pääse toteuttamaan seksuaalisuuttaan, se saa aikaan mieletöntä levottomuutta ja turhautuneisuutta. Subi pyrkii ulos, mutta ei voi kohdistaa itseään ja olojaan kenellekään.Sitten KUN (ei jos) tapaan "sen oikean", säälin Häntä jo vähän valmiiksi, sillä pelkään turhautumiseni purkautuvan voimalla eikä se olisi oikein Häntä kohtaan.Toki "sen oikean" osuessa kohdalle, Hän tulee toki tietämään asiasta ja fiksuna ihmisenä osaa suhtautua siihen oikealla tavalla ja asenteella. Mutta ei se ahdistuneisuuden tunnekaan pahasta ole, koska silloinhan sitä käsittelee asiaa itsensä kanssa, löytää ne puolet itsestään, jotka hyväksyy. Löytää niitä piirteitä, joita haluaa tai ei halua. Muistan lukeneeni joskus jotain, että ei tärkeintä ole määränpää vaan matka
Mä olen välillä miettinyt, että mahtavatko haluni tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi kummuta jostain alitajuisesta halusta rankaista itseäni. Että onko siellä taustalla kuitenkin joku epäterve motivaatio, joka liittyisi ehkä surkeaan itsetuntoon, itsevihaan, itsetuhoisiin vietteihin?Tämä kyllä ahdisti jonkin verran. Mietin että pitäisikö minun oman psyykkisen terveyteni tähden opetella pois näistä.On hyvin vaikea sanoa, mikä minua pohjimmiltaan tähän maailmaan ajaa. Aina voi arvailla. Nyttemmin ajattelen asiaa siltä kantilta, että vaikka taustalla olisikin pohjimmiltaan aika synkkää psykologista kuraa (kuka tietää), niin BDSM:n sisällyttäminen elämääni ei ehkä sittenkään olisi huono asia. Uskon, että on mahdollista jalostaa mahdollista päänsisäistä synkkyyttään BDSM:n muotoon. Se voi olla puhdistavaa. Katarttista. Ja muutenkin yksi terve tapa käsitellä asioita.