Kuinka suurta ahdistusta piirteenne on aiheuttanut teissä?

[Luminukke]

Itse olen elänyt vaniljasuhteessa kohta 15 vuotta ja kun olen tajunnut tässä pikkuhiljaa mitä kaikkea muuta voisi olla ja mitä voisin haluta ja halut on herännyt ja koko paletti on täysin piirrettävä uusiksi, niin kyllähän tuo vähän ahdistaa. Se tunne minkä sain köysissä ekalla kerralla, oli niin huumaava, etten koskaan ollut kokenut vastaavaa. Sen jälkeen mielikuvitus vaan edennyt ja toiveet kasvaneet. Tästä kun olen puhunut kotona, niin lähinnä miulle tulee olo että "vaadin" ja "valitan" ku ei nykyinen meno kelpaa. Ja sitten pohtinut tosiaan, että onko se niin että vaadin jotain tosi kauheeta ja outoa ja pitäis vaan unohtaa toiveet kivusta ja köysistä ja kaikesta...

Itsellä myös suht vanillasuhde ollut yli 8v, mutta avoimessa suhteessa on se hyvä puoli, että pääsee toteuttamaan luvan kanssa edes jotain haaveitaan

[hermit]

Ahdistus tulee lähinnä siitä, että missä vaiheessa "vedän ässän hihasta", kun potentiaalinen tilaisuus tulee. Ja tuleehan niitä. Mutta kannattaako kuitenkaan? https://www.youtube.com/watch?v=dpWEpfcCbfg

[Ellu]

Ainoa ahdistava asia on nimen omaan kumppanin haku ja omat kiireet. Piirit on pienet, joten sopivan ihmisen löytymisen mahdollisuus läheltä on minimaalisen pieni. Kyllä toki mahdollista matkustaa järkevän matkan päähän, mutta oma työ vie sen verran aikaa, että olen huomannut sessioiden järjestämisen olevan usein olevan hyvin haasteellista kun aikataulujen pitäisi sopia yhteen ja tapaamiset on aina sovittava ennalta. Lisäksi kun pitää olla vielä niin hemmetin nirso domien suhteen muutaman ei niin hyvän kokemuksen takia kait. Tosin ei sitä ole järkeä treffeille lähteä saati sessioimaan jos toinen ei jostain syystä tunnu natsaavan edes täälä keskustellessa. Mieluummin jään odottamaan oikeasti kiinnostavaa ihmistä. Eikä vanilja tule enää kuuloonkaan vaikka olisi kyllä hemmetisti helpompaa.

[Wblive]

Ei ole kummempaa ahdistusta aiheuttanut missään vaiheessa

[Iridia]

Piirre ei sinällään ahdista, enemmänkin vapauttaa, kun saa olla juuri sitä mitä on.

Ahdistusta on sen sijaan aiheuttanut vaniljasuhteessa totaalinen seksuaalinen turhautuminen, kun en enää kestänyt olla ilman kipua ja alistumista. Pienemmässä mittakaavassa tämä on näkynyt kautta linjan pidemmissä suhteissani mm ajoittaisena aloitekyvyttömyytenä seksin suhteen johtaen lopulta totaaliseen blokkiin mitä vaniljaseksiin tulee.  Erot ovat tulleet pääsääntöisesti muista syistä, mutta onhan tämä "ongelma" ollut tiedossa ja osasyynä. Edellisen eron jälkeen päätin, että nämä vaniljakuviot on nyt osaltani nähty ja päätös oli kyllä hyvä.

[kulkija]

Piirre ei sinällään ahdista, enemmänkin vapauttaa, kun saa olla juuri sitä mitä on.

Ahdistusta on sen sijaan aiheuttanut vaniljasuhteessa totaalinen seksuaalinen turhautuminen, kun en enää kestänyt olla ilman kipua ja alistumista. Pienemmässä mittakaavassa tämä on näkynyt kautta linjan pidemmissä suhteissani mm ajoittaisena aloitekyvyttömyytenä seksin suhteen johtaen lopulta totaaliseen blokkiin mitä vaniljaseksiin tulee.  Erot ovat tulleet pääsääntöisesti muista syistä, mutta onhan tämä "ongelma" ollut tiedossa ja osasyynä. Edellisen eron jälkeen päätin, että nämä vaniljakuviot on nyt osaltani nähty ja päätös oli kyllä hyvä.

Hyvin tuttua nuo turhautumisen tunteet ja tuon päätöksen vaniljakuvioista, olen kyllä itsekkin tehnyt. Montakin kertaa mutta, se ikuisuus kysymys subimiehelle on..kinkyä seuraa ei yksinkertaisesti ole tarjolla eikä hakemisesta huolimatta löydy...eli vaihtoehdot on..tyydy vaniljaan, mikä ei tyydytä yksistään tai ole kokonaan ilman seksiä, ilman toisen kosketusta. Tai taivu ja ryhdy säästämään käydäksesi maksullisilla palveluilla. Mikä taas ei vastaa, eikä anna sitä mitä etsii sen tunnepuolen ja toisen tuntemisen puuttumisen takia. Mieltä ylentävää kun kumpanin ainoa halua ja motiivi sessioon on saada sinulta rahat     

[kuunlilja74]

Mä olen nyt nelikymppisenä  löytänyt tämän alistuvan puolen itsestäni ja BDSM:n.
Vaikka kai se aina on ollut osa mua, en vain ennen ole tiennyt nimeä niille ajatuksille ja tunteille.
Kyllä aika paljonkin ahdistaa.
Vaikka mies ottikin asian ihan neutraalisti vastaan eikä ole ollut mitään riitoja tai häpeän tunnetta ym.
Mutta silloin ahdistaa kun ei pääse toteuttamaan itseään millään tavoin.
Ei kokemaan uusia asioita.
Olo on jatkuvasti kireä, levoton, ärtynyt, turhautunut.
Ajatukset tuntuvat vain pyörivän BDSM n ympärillä.
Mutta heti kun on joku ihan pienikin juttu, eikä sen tarvitse olla aina mitään fyysistäkään.
Esim tekstiviesti tai se tunne että kuuluu jollekin.
Olo on heti seesteisempi ja rennompi.
Koen vaan olevani parempi ihminen silloin.

Kyllä se vaan edelleen ahdistaa.
Ehkä vielä enempi.
Kiroan sitä päivää kun löysin tämän piirteen itsestäni.
Parempi oli ennen. 

[LehA]

Tajusin oman S/M-puoleni joskus kansakoulun kolmannella/neljännellä luokalla.
Kansakoulu-/oppikouluiässä ahdisti, kun tiesin että pienellä paikkakunnalla tuosta ei oikein voinut puhuakaan.
Samoin ahdisti se, että tiesin että osa kaveri/tuttavapiiristä kuitenkin tiesi että mulla on ko. piirteitä joista ei kuitenkaan koskaan puhuttu vakavasti...

Ajokortti-iässä tajusin sitten myös, että mulle puhuminen ja jonkin tason yhteenkuuluvuus on oleellista saavuttaa ennen kuin mikään läheisempi kanssakäynti on mahdollista. Toisinaan ahdisti seurata, kuinka helppoa kaverien oli löytää yhden illan seuraa. Joskus taas pikemminkin nauratti, että pystyin kyllä parantamaan maailmaa varattujen naisten kanssa melkein asiasta kuin asiasta, mutta taisin liikkua piireissä, joissa vapaita naisia ei syvälliset keskustelut niin kovasti kiinnostaneet.

Näin vanhemmiten ahdistus on jotenkin kadonnut, ja ainakin luulen tietäväni, mitä haluan. Jotain on koettu, mutta jotain on vielä toivelistallakin  Uusia ideoitakin vastaanotetaan   
Kumppanin puute tällä hetkellä tietenkin hidastaa tahtia, mutta ahdistuksesta ("pakko löytää joku") ei sen osalta voi puhua, etsintä jatkuu...

[Rotikka]

Aika montaa näyttää enemmän tai vähemmän ahdistavan ja niin kyllä minuakin. Ei piirre vaan seuranhaku. Baarissa on turhauttavaa ketään lähestyä, kun todennäköisyys että kyseessä olisi tyyliseni nainen on aika nolla. Joskus riehakkaalla tuulella tulee pyydettyä joltain numeroa ja joskus käy niin onnettomasti, että nainen tulee juttelemaan. Seuraus on aina ollut sama. Muutaman viestin jälkeen otan tämän "piirteen" esille etten tuhlaisi enempää kummankaan aikaa ja homma on siinä.

"BDSM? Joo kyllä mä tykkää olla vähän sidottuna joskus hih!"
"Eikun tarkotan että kahlehtisit mut epämukavasti polvilleen käsistä kiinni sohvanjalkoihin, samalla kun juot sirosta kupista kahvia ja pidät varpaita mun suussa ja toista jalkaa verinaarmuisen selkäni päällä."
"...."

Vanilja seuranhakupalveluissa hankaluus on miten viestittää heti profiilissa näistä jutuista, kuitenkaan vaikuttamatta kuolaavalta irstailijalta. Minulle merkitsee ihmissuhteessa moni muu asia enemmän kuin pervoilu, mutta jos mieltymykset siinä eivät kohtaa niin ei parisuhteella ole toivoa pidemmän päälle. Koita siinä sitten tehdä profiili, joka ei näyttäisi olevan vain yhden asian perässä.

Toisaalta on tämä kai tavallaan rikkaus. Olisihan se tylsää jos ainoa näkemys kiihottavasta olisi perus jynkky.

[shiver]

Piirre/kinky ei niinkään mutta sen toteuttaminen ahdistaa kyllä. En ole siis vielä päässyt alistumaan ihan siinä määrin kuin tahtoisin ja koska itsesuojeluvaisto on parikymppisellä naisella vahva ja ihmisiin luottaminen on mulle ongelma, ei seuranhaku tää asia edellä ole ollut helpointa. Ahdistusta aiheuttaa myös se, että seksi ja fyysisyys/fyysiset kontaktit on mulle sosiaalisuuttakin hankalempia asioita päänsisäisten pierujen takia. Joskus oon siis saanut aikaiseksi laittaa jotain ilmoitusta tai hakeutunut netin kautta sellaseen porukkaan josta sopivaa seuraa vois löytyä, mutta sitten on tullut aina oma pää väliin ennen kuin oon ehtinyt sopimaan edes tapaamista. Tänne liityin siis ihan vasta ja nyt yritän vähän normalisoida asiaa omassa mielessäni että oikeesti saisin mahiksen kokea jotain tajunnanräjäyttävää, sellaista mistä muutkin puhuu

[submit]

Muuten ei oma kinkyseksuaalisuus ahdista, mutta vähitellen alkaa naista syödä olla ilman kinkyseksiä /-suhdetta. Random-jutut ei innosta ja hengenheimolaisiin törmääminen on harvinaista hupia. Vaniljapuolella olis jotain vientiä, mut siellä päässä angstaillaan: ”näin unta että olisinpa enemmän kinky”

[Aajii]

Ei ahdista, koska olen huomannut kiinnostukseni jo nuorena enkä ole koskaan oikein elänyt vanilla elämää jossa olisi vanilla ihmisiä, joille pitäisi asiasta kertoa. Vaikeampaa on ollut selittää mielenterveys ongelmani ihmisille joita olen tapaillut, kuin kinkyilyt.

Jep, mielenterveysongelmat (omalla kohdallani paniikkihäiriö ja depressio) on aika isoja esteitä ja ahdistavia. Varsinkin, kun ne ovat vaikuttaneet siihen, että olen tässä iässä (36v) vielä neitsyt. Tunne hukkaan heitetystä elämästä ahdistaa enemmän kuin pervot fantasiat.

[Xipetotec-A]

Tällä hetkellä ahdistaa. Mulla on tosi voimakkaat seksuaaliset halut ja turhaudun, jollen saa edes vaniljaa suht säännöllisesti. Siitä turhautumisesta seuraa sit kaikenlaista.
Tällä hetkellä haluaisin vain toteuttaa sadistisia taipumuksiani repimällä jonkun ihoa rikki, purra ja tukistaa etc. Mutta.. Kun ei ole sellaista "kaveria", niin kaikki se mitä ei voi tehdä, patoutuu sisälle entistä kovemmin. Lähes lamauttaa.
Tuossa pari päivää sitten tuli raapusteltua, mutta se oli niin kevyttä kamaa että pääsin vasta vauhtiin kun jo piti lopettaa. Jolloin nälkä jäi vielä..

Lisäksi kun kiinnostun foorumilla herkästi ihmisistä, joiden kanssa sessio ei onnistuisi koska usein asetelma olisi minä D + toinen D/sadisti. Kaipaisin myös naista piiskattavaksi ja täydellisesti alistuvaksi mutta kiven alla ovat.

[vila]

Ei ehkä pitäisi käyttää tätä avautumistopiccina, mutta olen perseestä niin kuin tavallisesti.

Itse kinkyys ahdistaa koko ajan vähemmän ja vähemmän, johtuen ehkä siitä että siihen on omaksunut sopivan asenteen. Mutta sitten juuri kun tuntuu kivalta... niin joku kinky muistuttaa että pitää sinun elämäsi parhaita asioita sairaina. Sellainenhan ei tietysti sinänsä vaikuta oikeaan elämääni tuon taivaallista, mutta muistuttaa ikävästi että sitä on marginaalissa. Kun kuuluu vaniljamaailmassakin selkeään vähemmistöryhmään ja saa sitä kautta kaikenlaista paskaa niskaansa niin sitten kun sama asia toistuu kerta toisensa jälkeen kinkypuolellakin niin kyllähän sitä sellainen ahdistusvitutusta tulee. Olisi aivan mahtavaa kerrankin elämässä kuulu johonkin mainstreamiin, olla sopiva johonkin yleiseen konsensukseen. Mutta no niin ei ole. Tuntuu että olisi koko ajan joku "todistusvelka", että on "kaiksta huolimatta" ihan ok ihminen ja rakastaa ihan ok ihmistä. Se toki helpottaa tilannetta, että kieltäytyy todistelemasta kenellekään mitään mutta ei se sitä ahdistusta mihinkään poista.

[Lady Whip]

Jos vila tarkoitat purkauksellasi rajattomassa alistumisketjussa erästä kommenttia...
Mielestäni sinä otat liian henkilökohtaisesti yleisen mielipiteen.
Pää pystyyn ja selkä suoraksi. Ole ylpeästi sitä mitä olet ja haluat olla.

Ketjun aiheeseen Kuinka suurta...   tällä hetkellä ei yhtään.
Innokkaan uteliaana tutkailen edelleen vuosikausien jälkeen Bdsm:n mahdollisuuksia.
Helpommalla pääsee kun oppii hyväksymään itsensä kokonaisena kaiken sen kanssa mitä on ja minkälaiseksi on kasvanut.