Mä oon ylpeä itsestäni kun onnistun jossain tai osaan jotain. Se ei siis liity varsinaisesti siihen, mitä mä olen, vaan mihin kykenen. Voin myös houkutella esiin ylpeyden siitä, että oon just sellanen kun oon, mutta sekin on tavallaan ylpeyttä siitä, että osaan olla minä, enkä piilottele itseäni.
Mulle ylpeys ei oo varsinaisesti vertaamista muihin, koska eri ihmiset kykenee eri asioihin. Se on vertaamista siihen, jos en osaisi. Eikä sekään oo hävettävää, jos en osaa, ellen oo antanut väärää tietoa taidoistani ja pettänyt itseäni tai muita.
Ylpeys ei siis ehkä mulle oo häpeän vastapari, tai huonouden. Eikä muiden dissaamista. Se on vaan hyvä tunne, ja itse asiassa taito itsessäänkin. Että osaa nähdä hyvät puolensa ja kykynsä ja arvostaa niitä.