Kuinka paljon on piilossa olevia kinkyjä?

[oPoika]

Olen liki 50-vuotias alistuva heteromies. Kinkyhenkiset ajatukset tulvivat päähäni jo lapsena. Olen koko elämäni kokenut, että kinkyyteni on minuun leimattu. Minulla ei olisi mahdollisuutta päästä siitä eroon, vaikka haluaisin.

Vahvasta taipumuksestani huolimatta minulla ei ole kinkyilystä ainuttakaan käytännön kokemusta. Vaniljaseksisuhteenikin voin laskea yhden käden sormin. Olen harrastanut seksiä vain pitkissä parisuhteissa.

Kysymys ei ole siitä, että olisin taipumukseni kanssa lukossa. Sisäinen maailmani tuntuu luontevalta, eikä minulla ole tarvetta kieltää sitä. En häpeä sitä. Kun suoraan taipumukseeni liittyvät sisäiset estot eivät selitä kokemuksen puutettani, niin mikä sitten selittää?

a) En pysty menemään iholle ilman syvempää henkistä yhteyttä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vastenmielisemmäksi on käynyt ajatus pelkästä seksuaalisesta kanssakäymisestä ilman jakavaa tunnetta.

b) Minun on vaikea löytää edes vaniljakumppania,  koska olen kranttu. En ymmärrä ihmisiä, jotka tuosta noin vain astelevat suhteesta toiseen. Ihastun hyvin harvoin. Kymmenen ihastuksetonta vuotta on minulle ihan tavanomaista. Ja jos ihastun, mikä on todennäköisyys, että ihastukseeni vastataan? Ja jos ihastukseeni vastataan, mikä on todennäköisyys, että ihastuksen kohteeni sattuu olemaan alistava nainen? Todennäköisyys kaikin puolin sopivan kumppanin löytämiseen on olematon.

c) Introverttiyteni. Kun seura, meluisat paikat ja sosiaalinen puuhailu työntävät luotaan, en tapaa uusia ihmisiä, saati seurustele heidän kanssaan. Todennäköisyys, että nuotiolla istuvan nokipannukahveja keittelevän metsänmörön luo kävelisi kinkyhenkinen nainen, on mitätön. Eikä hän kirjan sivuiltakaan pompahda esiin.

d) Epäluulo kinkykulttuuria kohtaan. Englanninkielisillä keskusteluareenoilla usein neuvotaan välttelemään kinkypiirejä. Niissä ohjeistetaan etsimään kinkykumppania tavallisista seuranhakupalveluista kuten Tinderistä.

Aivan varmasti yhdessä puuhailevien ja verkostoituvien sosiaalisten kinkyjen piirissä suurin osa on vastuullisia ja tasapainoisia aikuisia, mutta se tuskin on koko totuus. Saalistajat hakeutuvat sinne, missä on saalis. Lisäksi on hoitamattomia mielenterveysongelmia ja keskenkasvuisuutta. Joitakin vie enemmän kiima kuin vastuullisuus (koskee kaikkia osapuolia). Jotkut ovat ääri-ihmisiä, jotka ovat valmiita kasvattamaan riskejä aina vain korkeammiksi ja joille äärimmäisinkin kokemus riittää vain joksikin aikaa.

Kinkyn kannattaisi etsiä parisuhdetta sieltä, missä ovat muut kinkyt, mutta nettikeskustelun perusteella syntynyt mielikuvani on, että tässä joukossa on minun sietokyvylleni liikaa epätasapainoisia, vastuuttomia, ylilihallisia ja lyhytjänteisiä ihmisiä. Minua koskettava juttu olisi sitoutuminen ja henkisyys. Ulkopuolelta katsoen sen sijaan vaikuttaa, että suurelle osalle kinkyistä tärkeää on lyhytjänteinen elämyshakuisuus. Nettikinkymaailmassa näyttää olevan paljon porukkaa, jolle vähän kaikki on siirtymävaihetta, sitoutuneet parisuhteetkin.

Tuota näkymää selittänee osin se, että kaikki sitoutumishaluiset kinkyt eivät ole sosiaalisia julkikinkyjä. He saattavat elää sosiaalisten yhteisöjen ulkopuolella omissa suhteissaan.

e) Suuntautumiselleni ei ole kysyntää. Jos olisin (nuorehko) alistuva nainen, minulla olisi mahdollisuus jopa kilpailuttaa ehdokkaita, etenkin jos olisin kaunis. Kilpailuttamalla pitkällä aikavälillä joukosta löytyisi ehkä mieluinen kumppani.

Alistuvana (keski-ikäisenä) miehenä tilanne on erilainen. Meitä alistuvia miehiä on suuri määrä suhteessa alistaviin naisiin.

Minusta on myös ruvennut tuntumaan, että ainakin netissä kirjoittavien alistavien naisten kulttuurissa on toksisia piirteitä. He tahtovat itselleen true subin, joka ei kysele tai vaadi. Jos alistuva mies asettaa ehtoja ja kertoo toiveistaan ja tarpeistaan, hän ei kaikkien alistavien naisten mielestä ole todellisesti alistuva mies. Monille alistaville naisille vaikuttaa olevan tärkeää saada kynnysmatto, jota sopii talloa miten mieli tekee sen sijaan että naiset tahtoisivat rakentaa neuvotellut roolit, joissa kumpikin saa tarvitsemaansa.

En tahdo kynnysmatoksi. Tahdon alistua ja palvella, mutta minulla on rajani ja ihmisarvoni ja tarpeeni, joiden täytyy myös tyydyttyä. En suostu suhteeseen, jossa vain nainen saa haluamansa.

Tuskin olen tilanteeni kanssa yksin. Meitä joukkoon sopimattomia lienee paljon. Meitä, jotka tunnistavat sisäisen maailmansa ja tarpeensa, mutta jotka eivät pääse toteuttamaan niitä käytännössä, koska emme löydä kriteereihimme sopivaa seuraa.

Kinkyilyn käytäntö on  mitä suurimmissa määrin persoonallisuuskysymys. Käytäntöön yltäminen vaatii tietynlaiset luonteenpiirteet. Eteenpäin pääsemisessä auttaa sosiaalisuus, lihallinen seksuaalisuus ja kyky ottaa riskejä. Eikä sopivasta suuntautumisestakaan ole haittaa.

Kohtaamattomuus ja tarpeiden tyydyttymättömyys ovat osa rajallista maailmaa.  Ne eivät ole kenenkään syy. Kuitenkin haaveilen, että osa kinkykulttuurista kehittyisi kohti ihmisten kohtaamista. Nyt se vaikuttaa kiiman, kiihkeiden tarpeiden, sosiaalisten ihmisten ja lihan kohtaamiselta. Se on minulle vieras pää aloittaa. Siksi olen jäänyt sivuun. Enkä alkuunkaan usko, että olen ainoa käytännöstä syrjäytynyt, vaan oletan, että meitä on varsin paljon.

Ja eihän sivuun jääminen liity yksinomaan kinkyyteen. Suomessa on jättimäinen määrä ei-kinkyjä sinkkuja, jotka tahtoisivat parisuhteen, mutta eivät sitä löydä, vaikka tekevät kumppanin löytämiseksi kovasti töitä. Kinkyys tekee tästä kohtaamattomuusongelmasta entistä vaikeamman.

[mies780]

Tämmönen  asia varmasti  on.. varsinkin
Vanhempia naisia  on mutta  harvassa.
Ja juurikin nuorempi  ikäluokissa  tämä
Kinky  on  yleisempää. Vasta 2000 luvulla
Kaikenlainen  seksuaalinen vapautuminen
Alkanut toden teolla. Ja  tällaiset seksuaalisuuteen liittyvistä
Mieltymykset  nyt  sallitumpia . Ja se mistä löytyy  se kumppani
Sessioon   tai suhteeseen.  On haastavaa.  Tietysti  maksullisia
Palvelun  tarjoajia on  naisia
Mutta  se hintavaa ja myös  yleensä eivät  ole
Switch  ja se ei sessio ole mshdollista Mutta  varmasti  on myös
Niitä jotka pitävät mieltymyksensä salassa.
Koska on parisuhteita missä ei seksistä puhuminen
Parin kesken  onnistu  ei  kehdata kertoa toiveistaan
Seksin tarve nyt luonnollisin  asia .
Ehkäpä  täällä bdsm baari  olisi yksi foorumi
Missä asiasta  pääsee  kysymään / vaihtamaan  ajatuksia

[balthazar]

Olen liki 50-vuotias alistuva heteromies. Kinkyhenkiset ajatukset tulvivat päähäni jo lapsena. Olen koko elämäni kokenut, että kinkyyteni on minuun leimattu. Minulla ei olisi mahdollisuutta päästä siitä eroon, vaikka haluaisin.

Vahvasta taipumuksestani huolimatta minulla ei ole kinkyilystä ainuttakaan käytännön kokemusta. Vaniljaseksisuhteenikin voin laskea yhden käden sormin. Olen harrastanut seksiä vain pitkissä parisuhteissa.

Kysymys ei ole siitä, että olisin taipumukseni kanssa lukossa. Sisäinen maailmani tuntuu luontevalta, eikä minulla ole tarvetta kieltää sitä. En häpeä sitä. Kun suoraan taipumukseeni liittyvät sisäiset estot eivät selitä kokemuksen puutettani, niin mikä sitten selittää?

a) En pysty menemään iholle ilman syvempää henkistä yhteyttä. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vastenmielisemmäksi on käynyt ajatus pelkästä seksuaalisesta kanssakäymisestä ilman jakavaa tunnetta.

b) Minun on vaikea löytää edes vaniljakumppania,  koska olen kranttu. En ymmärrä ihmisiä, jotka tuosta noin vain astelevat suhteesta toiseen. Ihastun hyvin harvoin. Kymmenen ihastuksetonta vuotta on minulle ihan tavanomaista. Ja jos ihastun, mikä on todennäköisyys, että ihastukseeni vastataan? Ja jos ihastukseeni vastataan, mikä on todennäköisyys, että ihastuksen kohteeni sattuu olemaan alistava nainen? Todennäköisyys kaikin puolin sopivan kumppanin löytämiseen on olematon.

c) Introverttiyteni. Kun seura, meluisat paikat ja sosiaalinen puuhailu työntävät luotaan, en tapaa uusia ihmisiä, saati seurustele heidän kanssaan. Todennäköisyys, että nuotiolla istuvan nokipannukahveja keittelevän metsänmörön luo kävelisi kinkyhenkinen nainen, on mitätön. Eikä hän kirjan sivuiltakaan pompahda esiin.

d) Epäluulo kinkykulttuuria kohtaan. Englanninkielisillä keskusteluareenoilla usein neuvotaan välttelemään kinkypiirejä. Niissä ohjeistetaan etsimään kinkykumppania tavallisista seuranhakupalveluista kuten Tinderistä.

Aivan varmasti yhdessä puuhailevien ja verkostoituvien sosiaalisten kinkyjen piirissä suurin osa on vastuullisia ja tasapainoisia aikuisia, mutta se tuskin on koko totuus. Saalistajat hakeutuvat sinne, missä on saalis. Lisäksi on hoitamattomia mielenterveysongelmia ja keskenkasvuisuutta. Joitakin vie enemmän kiima kuin vastuullisuus (koskee kaikkia osapuolia). Jotkut ovat ääri-ihmisiä, jotka ovat valmiita kasvattamaan riskejä aina vain korkeammiksi ja joille äärimmäisinkin kokemus riittää vain joksikin aikaa.

Kinkyn kannattaisi etsiä parisuhdetta sieltä, missä ovat muut kinkyt, mutta nettikeskustelun perusteella syntynyt mielikuvani on, että tässä joukossa on minun sietokyvylleni liikaa epätasapainoisia, vastuuttomia, ylilihallisia ja lyhytjänteisiä ihmisiä. Minua koskettava juttu olisi sitoutuminen ja henkisyys. Ulkopuolelta katsoen sen sijaan vaikuttaa, että suurelle osalle kinkyistä tärkeää on lyhytjänteinen elämyshakuisuus. Nettikinkymaailmassa näyttää olevan paljon porukkaa, jolle vähän kaikki on siirtymävaihetta, sitoutuneet parisuhteetkin.

Tuota näkymää selittänee osin se, että kaikki sitoutumishaluiset kinkyt eivät ole sosiaalisia julkikinkyjä. He saattavat elää sosiaalisten yhteisöjen ulkopuolella omissa suhteissaan.

e) Suuntautumiselleni ei ole kysyntää. Jos olisin (nuorehko) alistuva nainen, minulla olisi mahdollisuus jopa kilpailuttaa ehdokkaita, etenkin jos olisin kaunis. Kilpailuttamalla pitkällä aikavälillä joukosta löytyisi ehkä mieluinen kumppani.

Alistuvana (keski-ikäisenä) miehenä tilanne on erilainen. Meitä alistuvia miehiä on suuri määrä suhteessa alistaviin naisiin.

Minusta on myös ruvennut tuntumaan, että ainakin netissä kirjoittavien alistavien naisten kulttuurissa on toksisia piirteitä. He tahtovat itselleen true subin, joka ei kysele tai vaadi. Jos alistuva mies asettaa ehtoja ja kertoo toiveistaan ja tarpeistaan, hän ei kaikkien alistavien naisten mielestä ole todellisesti alistuva mies. Monille alistaville naisille vaikuttaa olevan tärkeää saada kynnysmatto, jota sopii talloa miten mieli tekee sen sijaan että naiset tahtoisivat rakentaa neuvotellut roolit, joissa kumpikin saa tarvitsemaansa.

En tahdo kynnysmatoksi. Tahdon alistua ja palvella, mutta minulla on rajani ja ihmisarvoni ja tarpeeni, joiden täytyy myös tyydyttyä. En suostu suhteeseen, jossa vain nainen saa haluamansa.

Tuskin olen tilanteeni kanssa yksin. Meitä joukkoon sopimattomia lienee paljon. Meitä, jotka tunnistavat sisäisen maailmansa ja tarpeensa, mutta jotka eivät pääse toteuttamaan niitä käytännössä, koska emme löydä kriteereihimme sopivaa seuraa.

Kinkyilyn käytäntö on  mitä suurimmissa määrin persoonallisuuskysymys. Käytäntöön yltäminen vaatii tietynlaiset luonteenpiirteet. Eteenpäin pääsemisessä auttaa sosiaalisuus, lihallinen seksuaalisuus ja kyky ottaa riskejä. Eikä sopivasta suuntautumisestakaan ole haittaa.

Kohtaamattomuus ja tarpeiden tyydyttymättömyys ovat osa rajallista maailmaa.  Ne eivät ole kenenkään syy. Kuitenkin haaveilen, että osa kinkykulttuurista kehittyisi kohti ihmisten kohtaamista. Nyt se vaikuttaa kiiman, kiihkeiden tarpeiden, sosiaalisten ihmisten ja lihan kohtaamiselta. Se on minulle vieras pää aloittaa. Siksi olen jäänyt sivuun. Enkä alkuunkaan usko, että olen ainoa käytännöstä syrjäytynyt, vaan oletan, että meitä on varsin paljon.

Ja eihän sivuun jääminen liity yksinomaan kinkyyteen. Suomessa on jättimäinen määrä ei-kinkyjä sinkkuja, jotka tahtoisivat parisuhteen, mutta eivät sitä löydä, vaikka tekevät kumppanin löytämiseksi kovasti töitä. Kinkyys tekee tästä kohtaamattomuusongelmasta entistä vaikeamman.

Uskoisin tässä olevan niin paljon suoruutta, rehellisyyttä ja totuutta, että harvoin näkee. Tällaisen tekstin jälkeen jos ei löydy yksityisviestilaatikosta mitään, niin jo on ihme ja kumma.

Ennenkaikkea koen tärkeänä sen, että puhutaan suoraan myös alistuvien miesten kokemuksista, ne tarvitsevat validaatiota siinä kuin kaikkien muidenkin ihmisten.

Kiitos kaunis viestistäsi, yksi parhaista mitä tänne on kirjoitettu

[Qurat]

Huikea kirjoitus. Kiitos! Yhden pienen oikaisun haluaisin tehä. Sen verran, kun olen asiasta dominoivien naisten kanssa keskustellut, isompi osa tosissaan asioita ottavista, halua nimenomaan sen subimiehen, kenellä on selkeät rajat, selkeä näkemys oma elämästä ja haluista. He haluavat subin, kenessa on hiukan haastetta ja selkärankakin. Kynnysmattosubit ja karkkikauppasubit on ne, kenestä on ylitarjonta. Herräsmies-subeja on harvalla.

[RsT]

Kerrassaan upea ja suoraselkäinen keskustelun avaus, joka myös hyvin syvällisesti pohdiskeleva. Arvostan suuresti ja toivoisin tämän herättävän mielenkiintoa hakemasi kohderyhmän piirissä.

[harbard]

Kiitos kattavasta kuvauksesta matkastasi kinkyyden parissa. Olen itsekin pitkän matkan kinkyyden saralla läpi käynyt ja D-henkilönä miettinyt useasti, myös ystäviltä vastaavaa kommenttia kuullut, että miksi ei seuraa tahdo tulla eteen. Tämä koskee myös kaikkia sukupuolia ja rooleja. Lähtökohtaisesti, kuten itsekin kerroit, ihmisessä itsessään (kuten myös niissä muissa, joista seuraa hakee) vikoja ei kannata etsiä. Sattumalla vaan on liian suuri merkitys siinä, kohtaavatko ihmiset vai eivät. Kuitenkin on asioita, joilla tuota sattuman osuutta voi helpottaa.

Otanpa esimerkin - vaikka monasti korostetaan tarpeita ja rajoja, jotka ovatkin tärkeitä, niin mielestäni ei ajatella riittävästi sitä, mitä tarkoitetaan esimerkiksi "kun ollaan demiseksuaali". Kysehän on siitä, että _suojelemme_ itseämme siltä, että kohtaisimme suhteita ja ihmisiä, jotka eivät halua tai kykene ottamaan tunteita vastaan. Kyse on samalla tarpeesta että rajasta. Mitä tarkemmaksi määrittelemme itseämme ja samalla jätämme kohtaamatta tilanteita, jotka ovat poissa sieltä mukavuusalueeltamme, sitä vähemmän me annamme sattumalle mahdollisuutta ja hankalammaksi teemme asian itsellemme.

Ymmärrän, että on ehdottomia tarpeita ja rajoja, joista haluaa ja tarvitsee pitää kiinni, mutta muilta osin mielestäni nykytilannetta pitää aina kyseenalaistaa ja jatkaa sitä aina niin pitkään, kunnes huomaa että voi hyväksyä sen minkä löytää.

Nykypäivänä resurssit (aika, raha) yhdistettynä loputtomaan uskoon, että muut ratkaisee omat ongelmamme/tarpeemme, on mielestäni se suurin este. Ei meissä ihmisissä muuta "vikaa" ole - ja sen jälkeen tullaan taas sattumaan. Se ei aina jakaudu tasaisesti kaikkien kesken - valitettavasti. Silloinkaan kyse ei ole ihmisestä itsestään.

[vila]

Ei ehkä kannata verrata itseään keski-ikäisenä miehenä nuoreen naiseen. Nuorilla, myös niillä kauniilla, subinaisilla on ihan samantapaisia hankaluuksia seuranhaussa, koska suurin osa haluaisi oman ikäistä seuraa ja merkittävä osa vielä monogamisesti.  Itse sanoisin, että kaikkein näkymättömin BDSM-piireissä ovat alle 30-vuotiaat dominoivat miehet - ellei ole erityisen poikkeuksellisia fetissejä niin heillä ei ole oikein edes tarvetta BDSM-piireissä pyöriä.

En ole dominoiva nainen enkä muutenkaan hirveästi selvillä femdomista heteronäkökulmasta, mutta olen huomannut saman alistavien naisten nettikäyttäytymisestä. Moni itsensä dominoivaksi identifioiva nainen vaikuttaa ainakin netissä käyttäytyvän varsin toksisesti. Dominointihan ei ole ilkeyttä, julmuutta eikä psykolorttoilua, vaan lämmintä energiaa jolla saa toisen alistumaan itselleen. Dominoiville naisilla on hyvin vähän esikuvia tarjolla, ja ehkä sen takia moni vaikuttaa ainakin netissä ylläpitävän "dominointiaan" epäsuoran aggression kautta. Naisethan keskenään määrittävät valtasuhteita epäsuoran aggression kautta, mutta kaikki naiset osaavat sen - samalla tavalla kuin kaikki miehet osaavat suoran aggression. Jos joku sanoo ilkeästi niin voi sanoa ilkeämmin takaisin - samalla kuin jos joku lyö niin voi lyödä takaisin ja tapella loppuun asti. En itse pidä sitä dominoivuutena enkä oikein osaa pitää dominoivana naista, joka lähinnä vittuilee ja ilkeilee muille. Se että alistuu aidosta pelosta (esim. koska pelkää toisen sanovan ilkeästi tai lyövän) ei ole vapaaehtoista alistumista, enkä pidä sitä ns. oikeana alistumisena (jonka pitäisi tapahtua ihan omasta halusta). Dominoivuus on ainakin minulle enemmän sellaista, että aistin toisessa jotain enemmän. Ihmisen, jota on helppo ihailla. Sellaisia naispuolisia Dominoivia on tälläkin foorumilla useita. Voi olla suoruutta, huomauttelua ja vaatimuksia, mutta ei ilkeyttä.


Vähän häiritsee taas tuo "kynnysmatto"-juttu. Tuntuu tosi tyhmältä, että asiasta on väännetty vuosia ja taas vuosia täällä (ja varmaan kaikilla muille kinkyfoorumeilla) - ja silti edelleen on ok kutsua joitakin alistuvia kynnysmatoiksi. Se ei ole loukkaavaa vain autoritaarisemmasta alistamisesta tykkääville alistujille vaan myös heitä konsensuaalisesti alistavalle Dominoivilleen. Moni kinky menee piiloon juuri siksi, että kokee halveksuntaa kinkypiireissä.

[masomaleslave]

Parin löytäminen on iso ongelma ihmisille, olivatpa he mitä vain. Ja erikoisryhmillä sitäkin haastavampaa.

Itse kuulun ikäni ja suuntautumiseni puolesta tuohon samaan ryhmään kuin viestiketjun aloittaja. Olen kuitenkin tyytyväinen. En ole jäänyt ilman.

Suhteiden löytymiseksi pitää tehdä työtä. Kotoa ei alistuvaa miestä pannoiteta.

Laita profiili kuntoon. Kuvia, korostaen hyviä visuaalisia ominaisuuksiasi. Teksti, joka osoittaa hyvää elämänasennetta, positiivisuutta, kielellistä osaamista, jne.

Osallistu keskusteluihin, osoita olevasi hyvä ryhmäpeluri, huumorintaju ja sivistys luo myös kiinnostusta.

Jousta hieman omista kriteereistäsi, kun olet päässyt kosketuksiin kivanoloisen Dommen kanssa, jos kriteerisi ei ole ehdoton. Myös Dommet joustavat, kun tapaavat mukavanoloisen miehen.

Tuo hyvät ominaisuutesi esiin ja ole aktiivinen. Kyllä se aikanaan tärppää!

[JumalatarSirpa]

Piilossa on varmasti paljonkin. syitäkin lienee paljon,ei vähäisin kun laitoin nimimerkkini tänne

melko pian alkoi tulla yksityisviestejä. 99% mielikuvituksettomia kaikki ei näitä halua.

[MrVogue]

Tämä on hirmuisen hieno kirjoitus ja olen jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni vastausta siihen. Minulla ja kirjoittajalla on paljon yhteistä, toisaalta on kyllä jonkin verran erojakin, mutta tunnistan silti tästä monia tuttuja asioita.

Olen itse jo liki 60-vuotias switch-heteromies. Myös minä ymmärsin kinkyyteni jo varsin nuorella iällä. Käytännön syistä olen päätynyt toteuttamaan itseäni etupäässä alistuvassa roolissa, ja olen siitä kyllä nauttinut. Kun kuitenkin oikein mietin, itse asiassa dominoiva rooli tuntuisi minulle luontevammalta. Leikkikaveria en ole kuitenkaan saanut. Olen ollut kauan tällainen piilossa oleva kinky enkä ole koskaan aiemmin avautunut tästä puolesta mihinkään julkisesti.

Olen kirjoittajan tavoin introvertti ja siitä johtuen uusien ihmissuhteiden löytäminen on aina ollut minulle hyvin vaikeaa jo senkin takia. Kinky-suhteen löytäminen on tietysti ollut vielä vaikeampaa enkä ole sellaista koskaan löytänytkään. Kaikki kokemukseni ovat maksullisista palveluista, ja kun ei ole olemassa sellaista palvelua kuin maksusta alistuva nainen, olen joutunut itse alistumaan. En siitä varsinaisesti valita, sillä dominointisessiokokemukseni ovat kyllä olleet pääosin nautittavia. Tuntuu vain yksitoikkoiselta toteuttaa koko ajan vain persoonan toista puolta kun se toinenkin olisi olemassa ja tuntuisi vieläpä vahvemmalta.

Kirjoittajaan verrattuna eroan siinä, etten koe seksin harrastamista ilman tunnetta tai henkistä yhteyttä millään tavoin vastenmieliseksi. Siinä suhteessa en ole kovin herkkä, mutta tilaisuuksia satunnaisen seksin harjoittamiseen on ollut aika vähän. Muutaman kerran onnistuin nuorempana, nyt tuskin olisi enää mahdollisuuksia. Lisäksi olen parinvalinnassa kaikkea muuta kuin kranttu, ja lisäksi kun olen switch, sen luulisi pikaisesti ajatellen tuplaavan mahdollisuuteni. Mutta ei, tilanteeni on silti aivan sama kuin kirjoittajan.

Ja jos ihastun, mikä on todennäköisyys, että ihastukseeni vastataan? Ja jos ihastukseeni vastataan, mikä on todennäköisyys, että ihastuksen kohteeni sattuu olemaan alistava nainen? Todennäköisyys kaikin puolin sopivan kumppanin löytämiseen on olematon.

Tässä se on, asian ydin. Sopivan kumppanin haku on meille kaikin puolin tylsän tavallisille miehille lottoa, jonka voittotodennäköisyydet ovat häviävän pieniä. Kovin krantulle miehelle voin sen kuvitella olevan vielä vaikeampaa, mutta en ole helpolla päässyt itsekään vaikka seulani ei ole ollut kovin tiheä. Täysin kokemuspohjaisesti voin sanoa, että tarvitsen keskimäärin noin 20 uutta kohtaamista suhteesta kiinnostuneen naisen kanssa, ennen kuin löydän yhden, joka kiinnostuu minusta. Itse olen puolestani ollut kiinnostunut keskimäärin noin joka neljännestä tässä tarkoituksessa kohtaamastani naisesta.

Tästä on helppo laskea, että tarvitsen keskimäärin 80 kohtaamista löytääkseni naisen, jonka kanssa voin aloittaa suhteen. Voinette vain kuvitella (poislukien ne, joilla on tästä kokemusta), miten raskasta niiden läpikäyminen on henkisesti. Toivo, pettymys, uusi toivo, pettymys ja niin edelleen. Ja tässä on siis kyse vasta suhteen löytämisestä ylipäänsä. Kinky-suhteen löytäminen on vielä vaikeampaa! Nuorempana minusta tuntui hetkittäin, että minusta kehittyisi naisvihaaja.

Niinä harvoina kertoina kun molemmat osapuolet ovat olleet kiinnostuneina, en ole kertaakaan kohdannut seksuaalisuuden kinky-puolesta kiinnostunutta naista, en kumpaankaan rooliin vaikka kumpi hyvänsä periaatteessa kelpaisi. Olenkin jo kauan sitten luopunut toiveesta, että voisin joskus sellaisen löytää, ja hyväksynyt asian. Minun ratkaisuni tähän ovat maksulliset palvelut, ja onnekseni minulla on sellaisiin varaa pari, kolme kertaa vuodessa.

Olen lukenut aikanaan jostakin arvion, että kinky-scenessä on noin kahdeksan kertaa enemmän miehiä kuin naisia. En tiedä miten tarkasti tuo pitää paikkansa, tai mihin arvio ylipäänsä perustuu, mutta kyllähän miesten määrällinen ylivoima esimerkiksi täällä on ilmiselvä. On se sitä toki tavallisissa seuranhakupalveluissakin, mutta ei ehkä yhtä silmiinpistävästi. Sille miehelle, joka jossain toisaalla täällä kyseli onko tarkoitus haistattaa miehille paska, vastaus on selvä: ei varsinaisesti, mutta kun meitä on vain liikaa ja naisia liian vähän, niin minkäs teet.

d) Epäluulo kinkykulttuuria kohtaan. Englanninkielisillä keskusteluareenoilla usein neuvotaan välttelemään kinkypiirejä. Niissä ohjeistetaan etsimään kinkykumppania tavallisista seuranhakupalveluista kuten Tinderistä.

Tämä oli minusta mielenkiintoinen pointti. Voi toki olla, että kinky-piirit vetävät puoleensa mielenterveysongelmaisia, keskenkasvuisia ja ääri-ihmisiä, mutta epäilen auttaako tavallisiin seuranhakupalveluihinkaan siirtyminen. Sieltä saa sitten tavallista seuraa. Ihmisten pitäisi kantaa kaulassaan kylttiä, jossa kuvaavat seksuaalista suuntautumistaan, niin tämä olisi edes hiukan helpompaa.  Minulla ei kuitenkaan ole aiempaa kokemusta kinky-piireistä, joten en osaa sen kummemmin kommentoida.

e) Suuntautumiselleni ei ole kysyntää. Jos olisin (nuorehko) alistuva nainen, minulla olisi mahdollisuus jopa kilpailuttaa ehdokkaita, etenkin jos olisin kaunis. Kilpailuttamalla pitkällä aikavälillä joukosta löytyisi ehkä mieluinen kumppani.

Alistuvana (keski-ikäisenä) miehenä tilanne on erilainen. Meitä alistuvia miehiä on suuri määrä suhteessa alistaviin naisiin.

Ja ylipäänsäkin kinky-miehiä on suuri määrä suhteessa kinky-naisiin, mikä on se perimmäinen ongelma. Miksi niin harvat naiset ovat kiinnostuneita kaikkein hienoimmista seksuaalisuuden toteuttamismuodoista joita on mahdollista kuvitella? Siinä on se ikuinen arvoitus. Nyt kun tilanne on tämä, naiset ovat täydellisesti niskan päällä: he voivat vapaasti valita suuresta määrästä tarjokkaita (kuten siellä tavallistenkin puolella, mutta eivät aivan näin ylivoimaisesti), mistä seuraa tämä havainto joka todellakin iski hermoon:

Minusta on myös ruvennut tuntumaan, että ainakin netissä kirjoittavien alistavien naisten kulttuurissa on toksisia piirteitä. He tahtovat itselleen true subin, joka ei kysele tai vaadi. Jos alistuva mies asettaa ehtoja ja kertoo toiveistaan ja tarpeistaan, hän ei kaikkien alistavien naisten mielestä ole todellisesti alistuva mies. Monille alistaville naisille vaikuttaa olevan tärkeää saada kynnysmatto, jota sopii talloa miten mieli tekee sen sijaan että naiset tahtoisivat rakentaa neuvotellut roolit, joissa kumpikin saa tarvitsemaansa.

Täsmälleen näin, ja tämän olen jo kauan sitten huomannut itsekin lukiessani naisten seuranhakuilmoituksia. Huomattava osa niistä vaikuttaa täysin tasapainottoman yksilön kirjoittamalta. Sellaisen, joka on kirjaimellisesti juopunut omasta kuvitellusta ylivertaisuudestaan, johon tuo edellä kuvaamaani kysynnän ja tarjonnan jyrkkä epätasapaino on johtanut. Joka ihan oikeasti uskoo olevansa niin ainoalaatuinen yksilö, että pystyy vaatimaan subilta täysin ehdotonta orjuutta ilman minkäänlaista periksiantoa tämän toiveille.

Pelkään pahoin, että tällaisia kynnysmattoja on olemassa paljon, koska ainoa vaihtoehto päästä ylipäänsä kinky-suhteeseen on mukautua siihen ettei omilla toiveilla ole mitään väliä. ”Olet vain orja, enkä ajattele sinua minään muuna.” Alistuvasta miehestä on tullut ainakin naispuolisten seuranhakijoiden toiveissa ihmisarvoton esine, joka alistuu oikeasti vasta sitten kun antaa periksi omista toiveistaan ja antaa vain naiselle sen mitä tämä haluaa.

Ja eihän sivuun jääminen liity yksinomaan kinkyyteen. Suomessa on jättimäinen määrä ei-kinkyjä sinkkuja, jotka tahtoisivat parisuhteen, mutta eivät sitä löydä, vaikka tekevät kumppanin löytämiseksi kovasti töitä. Kinkyys tekee tästä kohtaamattomuusongelmasta entistä vaikeamman.

Täsmälleen näin. Tavalliselle miehelle seuranhaku on ylipäänsäkin äärimmäisen vaikeaa, ja kinkyys tekee siitä käytännössä mahdotonta.

[Mistress]

Kiitos hienosta kirjoituksesta, joka rohkaisi minua ottamaan osaa keskusteluun. Voinen aloittaa, että olen se alistava Domina, joita joissakin vastauksissa peräänkuulutettiin. Mutta olen lähes samassa tilanteessa kuin keskustelun aloittaja, koska minulla ei varsinaisesti ole kokemusta Dominan roolista ellei oteta huomioon niitä kertoja kun vaniljasuhteessa yritin kumppania "houkutella" kinkymaailmaan. Arvannette, että huonolla tuloksella. Ihan noviisi en kuitenkaan tällä saralla ole, koska olen saanut kokea ja kokeilla alistuvan osaa. Olen myös saanut keskustella aiheesta muutamien ihmisten kanssa. Sekin tavallaan tyydyttää tarpeitani kinkyihmisenä.

Näin jälkeen päin ajateltuna olen ollut kinkyhenkinen jo nuoruudessa, mutta koska en ole saanut toiveilleni vastakaikua, olen ajatellut olevani jotenkin epänormaali ja unohdin koko asian, kunnes sitten muutama vuosi sitten ymmärsin mistä tässä on kyse. Sitten kävi kuitenkin niin, että rakastuin vaniljamieheen ja se riitti siihen asti kun suhde kesti. Eron jälkeen olen jälleen aktivoitunut käymään baarissa silmäillen mitä täällä tapahtuu.

Aiemmissa kirjoituksissa tuotiin esille alistuvien ja etenkin keski-iän ylittäneiden miehien vaikeutta löytää sessioseuraa tai kumppania ylipäätään. Myönnän, että en ole aktiivisesti etsinyt itselleni seuraa, mutta ei se seuran löytäminen ole ollut minullekaan helppoa. Omalla kohdalla seuran löytämiseen vaikuttaa ikä. Luulen, että 50 vuotta on jonkinlainen "rajapyykki", jonka jälkeen nainen mielletään mummoksi, vanhaksi ja ryppyiseksi. Maantieteellinen sijainti vaikuttaa myös. On selvää, että Etelä-Suomessa on enemmän tarjontaa kun ihmisiä asuu siellä enemmän. Pohjoisessa asia on toisin. Miellän itseni myös introvertiksi, mutta en näe sitä ominaisuutta mitenkään suurena esteenä kumppanin löytymiselle. Voihan se kohtaaminen tulla vaikka siellä kaupan kuuluisalla pakastealtaalla. Ehkä vaikeimmaksi sopivan seuran löytämisen tekee se, että mieltymysten tulee kohdata niin monella osa-alueella. Miellyttääkö vastapuolen ulkonäkö minua? Miten hän käyttäytyy minua kohtaan? Miltä minusta tuntuu olla toisen seurassa? Onko meillä samanlainen arvomaailma, elämäntilanne ja kiinnostuksen kohteet? Tunnenko vetovoimaa toista kohtaan? Ihastunko? Voisinko rakastua? Millaisia mieltymyksiä ja kiinnostuksen kohteita vastapuolella on? Kohtaako ne? Ihanteellisin tilanne kun olisi se, että kumppani olisi myös se leikkikaveri.

En ala tässä kommentoimaan sitä, että Dominat haluavat pitää miehiä vain kynnysmattoina. Näinkin varmaan on, mutta on myös toisenlaisia Dominoita, joille Dominan rooli voi olla sellainen, että D/s-suhteessa kumpikin saa toteuttaa omaa rooliaan. Näen tämän asian itse niin, että kyse on molemminpuolisesta nautinnosta. Eihän se vaniljassakaan luonnistu niin, että vain toinen saa ja ottaa antamatta mitään. Kinkykulttuuria ollaan me kaikki luomassa. Tämä keskustelu voinee olla hyvä päänavaus sille, että omaa kinkiyttään voi toteuttaa monella tavalla, ei vain aloittajaa lainatakseni kiiman, kiihkeiden tarpeiden ja lihan kohtaamisen takia.

[hihaton]

Sekalaisia ajatuksia, ei missään järjestyksessä eikä kovin hyvin jäsenneltyinä:

En tiedä, liittyykö tämä piilossa olemiseen vai mihin, mutta nämä kirjoitukset eivät vastaa ollenkaan sitä mielikuvaa, joka minulla skenestä on. Etenkin tuo 8:1-lukema kuulostaa aivan päättömältä, kun 1:1 on paljon lähempänä omia kokemuksiani. Baarinkin käyttäjäkunnasta taitaa jossain tilastossa lukea, että miehiä olisi tänne rekisteröityneenä noin 2 kertaa niin paljon kuin naisia, ja veikkaan että nettifoorumi on ääriesimerkki verrattuna kokonaisuuteen. Sukupuolijakauma on todellisuudessa paljon tasaisempi, mutta naiset eivät pidä itsestään niin kovaa meteliä, syynä mm. tämä:

Piilossa on varmasti paljonkin. syitäkin lienee paljon,ei vähäisin kun laitoin nimimerkkini tänne

melko pian alkoi tulla yksityisviestejä. 99% mielikuvituksettomia kaikki ei näitä halua.

Parinmuodostuksessa kannattaa aina pitää mielessä, että heterokontekstissa (johon tämäkin keskustelu on sijoittunut) miehillä ja naisilla käy flaksi keskimäärin yhtä usein. Toki ne kauniimmat, sosiaalisemmat, lihaksikkaammat, pidemmät, mallivartaloisemmat ja niin edelleen ovat etulyöntiasemassa, mutta aiemmissa viesteissä maalailtu kuva valtavasta yksin jäävästä miesjoukosta ei voi olla koko totuus. Sellainen tilanne vaatisi suurta vinoumaa sukupuolijakaumassa, ja kuten ylempänä totesin, sellaista ei skenessä ainakaan livetapahtumissa ole näkynyt.

En ole pitänyt tilastoa, mutta tuo 1/80 ei välttämättä ole mitenkään valtavan kaukaa haettu suhdeluku omissa deittailukokemuksissanikaan. En innostu kovin helposti uusista ihmisistä, vaikka jokaisessa omat viehättävyytensä onkin, eikä läheskään jokainen lämpene minulle. Kumppanien löytäminen on vaatinut paljon työtä ja vaivannäköä, ja jos tällainen ekstroverttikin meinaa välillä uupua treffailuun, voin vain kuvitella millaista se on introvertimmalle ihmiselle.

Mitä tulee mielenterveysongelmien määrään kinkypiireissä, asiasta on tehty ihan tieteellistä tutkimusta ja päädytty siihen, että niitä on enintään saman verran kuin koko väestössäkin. Keskenkasvuisuus ja lyhytjänteisyys saattavat näyttäytyä yliedustettuina nettikirjoittelussa, mutta se ei liity niinkään kinkyyteen kuin foorumeiden ja seuranhakualustojen yleiseen kulttuuriin. Vastuullisuus taas on keskimäärin paljon kovemmalla tasolla kuin vaniljapiireissä, etenkin verkostoituneiden ihmisten osalta. Toki siihenkin joukkoon mahtuu poikkeuksia, mutta keskimäärin vastuullisuus ja turvallisuus ovat paremmissa kantimissa kinkyskenessä kuin sen ulkopuolella.

Kaikki dominoivat naiset, jotka tunnen, haluavat alistuvaksi osapuoleksi ajattelevan, omat rajansa tuntevan ja aikuisen miehen. Toiset ovat sellaisen itselleen löytäneet, toiset eivät, mutta kaikkia niitä löytyneitä miehiä on yhdistänyt se, että he ovat olleet fiksuja, hyvätapaisia, keskustelutaitoisia ja omillaan toimeen tulevia. Kurotan jalkaani nyt tässä jonkin verran oman toimialani ulkopuolelle, mutta uskallan silti väittää, että nämä havaintoni ovat yleistettävissä hyvin suureen osaan suhteita, joissa mies alistuu naiselle. Vaikka kuinka haettaisiin orjaa, sen roolin takana pitää ensin olla kiinnostava ihmisenä, että minkäänlaista merkityksellistä suhdetta voi syntyä.

Oma polkuni on mennyt sitä kautta, että käyn tapahtumissa, tutustun ihmisiin ennakkoluulottomasti ja käytän osaamistani sekä jaksamistani yhteisön hyväksi. Tällaisena sosiaalisena ekstroverttina en osaa antaa hyviä neuvoja sellaiselle, joka väsyy ihmisten seurasta ja viettää mieluummin aikaa itsekseen, mutta toivon, että sellaisia on löydettävissä. Minusta kuulostaa siltä, että pelkkä netissä deittailu antaa sekä vääristyneen kuvan että hankaloittaa ihmisiin tutustumista suunnattomasti, etenkin jos sen tekee kinkymieltymykset edellä. Tuolla ulkona, livetapahtumissa, maailma näyttää kovin erilaiselta, kun sille antaa mahdollisuuden.

EDIT: Kävin vilkaisemassa tilastosivua, ja siellä on kerrottu, että Baarin sukupuolijakauma on 1:1. Tämä ero ei kuitenkaan vaikuta argumentaatiooni, enintään vahvistaa sitä.

[Lady Whip]

Kaikki dominoivat naiset, jotka tunnen, haluavat alistuvaksi osapuoleksi ajattelevan, omat rajansa tuntevan ja aikuisen miehen. Toiset ovat sellaisen itselleen löytäneet, toiset eivät, mutta kaikkia niitä löytyneitä miehiä on yhdistänyt se, että he ovat olleet fiksuja, hyvätapaisia, keskustelutaitoisia ja omillaan toimeen tulevia. Kurotan jalkaani nyt tässä jonkin verran oman toimialani ulkopuolelle, mutta uskallan silti väittää, että nämä havaintoni ovat yleistettävissä hyvin suureen osaan suhteita, joissa mies alistuu naiselle. Vaikka kuinka haettaisiin orjaa, sen roolin takana pitää ensin olla kiinnostava ihmisenä, että minkäänlaista merkityksellistä suhdetta voi syntyä.

Kyllä. Lisäisin tähän vielä sanat vapaan miehen.
On mielekkäämpää rakentaa suhdetta ihmiseen johon saa täydet oikeudet. Eikä joudu jakamaa häntä kenenkään muun kanssa.
Kevyet sessiosuhteet on asia erikseen.

Minusta on myös ruvennut tuntumaan, että ainakin netissä kirjoittavien alistavien naisten kulttuurissa on toksisia piirteitä. He tahtovat itselleen true subin, joka ei kysele tai vaadi. Jos alistuva mies asettaa ehtoja ja kertoo toiveistaan ja tarpeistaan, hän ei kaikkien alistavien naisten mielestä ole todellisesti alistuva mies. Monille alistaville naisille vaikuttaa olevan tärkeää saada kynnysmatto, jota sopii talloa miten mieli tekee sen sijaan että naiset tahtoisivat rakentaa neuvotellut roolit, joissa kumpikin saa tarvitsemaansa.

En tahdo kynnysmatoksi. Tahdon alistua ja palvella, mutta minulla on rajani ja ihmisarvoni ja tarpeeni, joiden täytyy myös tyydyttyä. En suostu suhteeseen, jossa vain nainen saa haluamansa.

Tähän taas sanoisin samaa mistä aikaisemminkin puhunut.
Hån joka rakentaa sessiot, vie, ohjaa, ottaa vastuun, mielestäni hänellä on oikeus päättää mitä tehdään ja miten mennään eteenpäin.
Joskus saattaa olla jopa turvallisuusriski jos s esittäisi toiveensa jostain erikoisemmasta hc-kokeilusta, se alue on D:lle vieras mutta suostuu siihen s:n pyynnöstä. Tietysti jos molemmat ottavat riskin, että kaikki voi mennä pieleen ja ambulanssia tilataan niin go for it. Ei silti poista D:n vastuuta.

Monet s:t haluaa itsevarman D:n. Voiko D olla itsevarma oikeasti jos on tilanteessa mitä ei hallitse. Koska s sitä pyysi. Retorinen kysymys.

Mutta ylipäätään, on erilaisia suhteita ja kaikki on neuvottelukysymyksiä.
Itsellä ainakin menee niin, että äänensävy ratkaisee. Jos s pyytää jotain tyyliin "minä vaadin" niin ihan varmasti ei silloin saa.

Käsittääkseni D:t ovat myös ihmisiä. He itkevät, ovat epävarmoja, epäröivät, eivät osaa kaikkea, usein ovat ei niin kauniin ja freesin näköisiä.
Monilla subeilla on illuusio mielessä. Se ei vastaa todellisuutta. Siinä mielikuva-illuusiossa halutaan enemmän mikä onkaan realistista.
No en osaa jatkaa tätä kappaletta enempää..jäi jotenkin kesken mutta olkoon.

[Lady Whip]

OT

Ylläolevaan liittyen vielä...
Mietin onko D-naisilla mielikuva vallasta ja sen pitämisestä se, että subilla ei ole mitään sanomista mihinkään.
Ei osata tehdä kompromisseja, vallan menettämisen pelon takia varmuuden vuoksi kaikkeen sanotaan ei.
Luullaan ettei olla riittävästi D:tä jos kuunnellaan myös subin toiveita.

Toki on myös sellaisia D-ihmisiä ketkä haluavat orjan eikä subia.

[IlonaSinulle]

OT

Ylläolevaan liittyen vielä...
Mietin onko D-naisilla mielikuva vallasta ja sen pitämisestä se, että subilla ei ole mitään sanomista mihinkään.
Ei osata tehdä kompromisseja, vallan menettämisen pelon takia varmuuden vuoksi kaikkeen sanotaan ei.
Luullaan ettei olla riittävästi D:tä jos kuunnellaan myös subin toiveita.

Toki on myös sellaisia D-ihmisiä ketkä haluavat orjan eikä subia.

Oman kokemukseni mukaan tuo ei ole sukupuolesta riippuvainen asia, vaan "dominoivan" epävarmuudesta kumpuavaa käytöstä.