Miksi ihmiset haluaa naimisiin?

[sweetchild]

Siteeraan tähän erästä keskustelua, jonka kävin erään vanhan herran kanssa.

Vanha herra: "Ja sinä oot naimisissa?
Minä: "En oo. Ei kukaan näin riivattua huoli."
Vanha herra: " Menee hyvä tavara hukkaan!"

 

Jos miettii laajemmin asiaa, niin yksi syy siihen, miksi ihmiset ei koe enää tarvetta mennä naimisiin, on varmaankin jo aikaa sitten naisen vapautunut asema yhteiskunnassa. Myöskään ns. susiparit eivät ole enää pitkään aikaan olleet juorujen aiheita.

Monia muita asioita on myös hyvä kyseenalaistaa - miksi tämä asia on yhteiskunnassa normi? Oman itsetutkiskelun myötä asialla voi ollakin toinen puoli.

Vaikka itse olen romantiikkaan taipuva ja arvostan vanhoja hyviä arvoja (esim. kihlaus on lupaus avioliitosta jne.), järkisyyt voisivat olla kuitenkin se syy, miksi itse menisin naimisiin sitten joskus.

[fido]

Näin kun kinky-kontekstissa ollaan, mainittakoon, että toki avioituminen voi olla myös eräänlainen kink. Onhan avioliitolla vahvat perinteet myös puolison omistamiseen liittyen, eteenkin patriarkaalisena instituutiona, joka sitoo vaimon aviomiehensä omaisuudeksi. Tällä voi aviopari sitten mehustella, jos mehusteluttaa. 

Hyvä pointti. Ja kun niillä joillain pervoilla on hinku rengastaa toisiaan sormuksilla (no shame, no shade), niin onhan siinä selvä analogia pannoittamiseen.

[belladonna]

Ehkä oleellisempi kysymys onkin, että kun on elänyt pitkän ydinperhe-elämän, niin miksi haluta enää uutta ydinperhe-elämää? Eron jälkeen olen kuitenkin isosta nauttinut myös siitä, että minulla on omat viikot ilman lapsia, jolloin saan tehdä ihan mitä vaan. Naimisiin meno, ja yhteenmuuttaminen veisi juurikin tämän vapauden pois.

Satuin bongaamaan tähän aiheeseen sopivan artikkelinkin:
https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000008044121.html

Ja tuli mieeen, että mikä vika tässä tapailusuhteessa siis on? Miksi se on vähempiarvoinen kuin mikään määritelty parisuhde? Mielestäni ihmissuhdetta ei ole tarve määritellä, mutta tietysti rajat olisi tietty olla hyvä määritelty, että saako esim. treffailla muita ja missä merkeissä. Mutta miksi ihmissuhteelle pitää olla joku selkeä määritelmä? Eikö riitä, että on osa jonkun elämää ja on hänelle tärkeä? Tässä ehkä päästäänkin monisuhteisesti ja monogamisesti ajattelevien eroihin. En siis tiedä, että onko minusta monosuhteisuuteen, mutta nähtävästi ajattelen ihmissuhteista niin kuin monisuhteiset usein ajattelevat. Ja pahoin pelkään, että tämä ajattelutapa ei tunnu olevan yhteensopiva monogaamisten ihmisten kanssa.

Hei Valveuni.
Pohdiskelusi kuulostaa niin sanotusti parisuhdenormeja kyseenalaistavalta, ehkä jopa ihmissuhdeanarkistiselta. Et suinkaan ole ihan yksin pohdintojesi kanssa (vaikka Tinderissä siltä tuntuisikin). Moni muukin kyllä nykyisin kyseenalaistaa perinteisiä parisuhdenormeja esimerkiksi vastaavassa elämäntilanteessa kuin sinä. Aika moni päätyy samojen pohdintojen äärellä myös eettisesti monisuhteiseksi, mutta kyllä ihminen voi olla ihmissuhdeanarkistinen tai parisuhdenormeja kyseenalaistava myös monoamorisena.

Toki muita samaan tyyliin ajattelevia voisi löytyä helpommin polyamoristen piireistä. Kannattaakin siis ehkä pohtia, olisitko valmis esimerkiksi hyväksymään sen, että kumppanillasi voisi olla myös muita kumppaneita, vaikka itse pidättäytyisitkin yhdessä suhteessa. Pystyisitkö esimerkiksi olemaan toinen kumppani ihmiselle, joka on tahollaan vaikkapa juuri naimisissa tai muuten pesäkumppanisuhteessa?

Toinen asia, mitä voisit varmaan mietiskellä omalla kohdallasi on, olisiko sinulle ajatuksen tasolla mahdollista olla väliaikaisessa, vaikka ehkä pitkäkestoisessakin, tapailusuhteessa ihmisen kanssa, joka samaan aikaan etsii sellaista suhdetta, jossa on mahdollisuus esimerkiksi yhteen muuttamiseen, lasten saamiseen ja avioitumiseen. Tiedänpä nimittäin joitakin ihmisiä, jotka ovat ihan tyytyväisesti tällaisissa sisäänrakennetusti väliaikaisissa, kuitenkin omalla tavallaan sitoutuneissa FWB-suhteissa jumman kumman osapuolen etsiskellessä "sitä oikeaa" tahollaan.

Mikäli pystyt lukemaan kirjallisuutta englanniksi, suosittelen lämpimästi kirjaa nimeltä "The Ethical Slut" oman ajattelun tueksi. Kirja käsittelee eettistä monisuhteisuutta, mutta myös muuta ihmissuhdeanarkistisuutta esimerkiksi juuri sellaisten ihmisten näkökulmasta, joita perinteiseen parisuhteeseen sitoutuminen yhdessä asumisineen ja perheen perustamiseen ei syystä tai toisesta kosketa.

Tsemppiä itselle sopivan polun löytämiseen.

[belladonna]

Kommentoin vielä tuohon "situationship" -juttuun:

Koen jutun kuvaileman kaltaisessa "olosuhdesuhteessa" ongelmalliseksi sen, että siihen on jutun kuvauksen mukaan tyypillisesti ajauduttu, koska suhteen osapuolet eivät ole osanneet tai uskaltaneet määritellä ääneen, mitä oikeastaan suhteelta haluavat ja millaisia tulevaisuuden odotuksia siihen kohdistavat. Tällöin osapuolilla voi olla suhteesta epävarma olo ja saattaa nimenomaan tuntua, että ihmissuhde ei ole sitoutunut.

Ihmissuhde voi sinänsä olla sitoutunut, vaikkei olisikaan sitouduttu siihen, että painellaan ihmissuhdeliukuportaita alhaalta ylös pysäkkejä väliin jättämättä. Sitoumus se sekin on, että on sovittu, että nähdään kun molemmista tuntuu hyvältä, mutta ei olla muuttamassa yhteen tai hankkimassa lapsia - nyt eikä jatkossakaan. Silloin on sitouduttu siihen sopimukseen. Ikävältä voi alkaa pidemmän päälle tuntumaan, jos ei ole sitouduttu selkeästi oikein mihinkään. Tällöin on myös riskinä, että jumpi kumpi osapuoli salaa toivoo suhteelta "ajan mittaan" jotain, mitä toinen ei ole valmis antamaan.

Kun ihmissuhde ei ole normatiivinen, on erityisen tärkeää keskustella avoimesti siitä, mitä se on ja mitä sen halutaan olevan. Mihin sitoudutaan. Mihin ei sitouduta. Tällaisen keskustelun tueksi on olemassa jopa rakenteellisia työkaluja, esimerkiksi R.A.D.A.R. https://www.multiamory.com/radar

Kun ei-normatiivinen ihmissuhde perustuu yhteiseen sopimukseen ja konsensuaalisuuteen, se ei ole epämääräinen 'situationship' vaan omannäköinen ja osapuolilleen sopiva, aikuinen ihmissuhde.

[Valveuni]

Luulen, että valtaosalle avioituvista henkilökohtainen motiivi on romanttinen. Avioliitto häineen on kulttuurissamme vahvan rakkauden ja sitoutuneisuuden symboli, joten se on rakastuneille ihmisille tapa julistaa rakkauttaan toisiinsa. Avioliiton avulla myös viestitään ystäville, suvulle ja muulle yhteisölle, että "tämä on nyt se oikea" ja nyt ollaan tosissaan.

Avioituminen voi olla myös eräänlainen statusasia. Se, että on "päässyt naimisiin" näyttäytyy kulttuurisesti itsessään eräänlaisena saavutuksena. Joku voi heijastaa omaa arvoaan tai kumppaninsa arvostamista siihen, että hänen kanssaan on haluttu sitoutua julkisesti avioliiton kautta.

Hääjuhlilla on myös kulttuurissamme oma vahva symbolinen arvonsa. Eteenkin monet naiset haaveilevat hääjuhlista pitkään, jopa lapsesta asti. Pelkästään se, että päästään pitämään häät, voikin käytännössä itsessään olla avioitumisen motiivi.

Tältä se minustakin vähän tuntuu. Että sitä sitoutumista ikäänkuin toitotetaan maailmalle, kavereille ja sukulaisille, että ollaan tosissaan, koska mentiin naimisiin. Ja sitten ne tutun ja sukulaiset voivat pohtia, että kauanko avioliitto tulee kestämään, vai erotaanko vuoden sisään Ei naimisiin menossa siis mitään pahaa ole, ja jokainen tehköön niin kuin haluaa. Mutta olen nyt erinäisten asioiden myötä alkanut pohtimaan niitä syitä naimisiin menolle. Myös siis sitä, että miksi itse menin aikoinaan naimisiin. Ja kyllähän minä senkin asian tunnistan, että halusin osoittaa sillä sitä rakkautta ja sitoutumista. Koska sehän nyt se perinteisin tapa on osoittaa rakkautta ja sitoutumista. Minullakin oli sellaiset perinteiset suomalaiset kesäiset latohäät. Mutta se vallitseva normi siitä, että parisuhde ei ole niin kestävällä pohjalla, jos ei olla naimisissa.

Ja minun exälle tuo naimisiinmeno oli tosiaan se asia, josta hän oli haaveillut lapsesta pitäen. Häät oli suunniteltu pitkälle jo ennen kuin me edes tavattiin.

[belladonna]

On erittäin hyvä reflektoida menneisyyden valintojaan, niiden motiiveja ja pohtia, miten haluaa toimia jatkossa. Se on kasvua ihmisenä.

Samalla on hyvä ymmärtää, että moni muu tekee ja haluaa tehdä edelleen samoja valintoja, joita itse olet aiemmin tehnyt, suunnilleen samoista syistä kuin itse niitä aiemmin teit.

Siellä Tinderissä on sekä niitä, jotka eivät ole olleet ensimmäistäkään kertaa naimisissa ja haluavat sen kokemuksen (häineen sun muineen), että niitä, jotka sinun tavoin ovat eronneet, mutta silti haluaisivat vielä uudelleen naimisiin, ehkä esimerkiksi siksi, että aiempi avioliitto (tai liitot) eivät ole olleet toivotun kaltaisia, ja nyt kaivataan ns. "korjaavaa kokemusta". Tai sitten avioliitossa oli kaikesta huolimatta jollain tavalla niin kivaa - liiton päättymisestä huolimatta - että uusi kierros kiinnostaa.

Eiköhän siellä Tinderissäkin ole sinun lisäksesi jokunen muukin, joka ei hingu naimisiin. Mutta harvemmassa voivat olla.

[Valveuni]

Hei Valveuni.
Pohdiskelusi kuulostaa niin sanotusti parisuhdenormeja kyseenalaistavalta, ehkä jopa ihmissuhdeanarkistiselta. Et suinkaan ole ihan yksin pohdintojesi kanssa (vaikka Tinderissä siltä tuntuisikin). Moni muukin kyllä nykyisin kyseenalaistaa perinteisiä parisuhdenormeja esimerkiksi vastaavassa elämäntilanteessa kuin sinä. Aika moni päätyy samojen pohdintojen äärellä myös eettisesti monisuhteiseksi, mutta kyllä ihminen voi olla ihmissuhdeanarkistinen tai parisuhdenormeja kyseenalaistava myös monoamorisena.

Toki muita samaan tyyliin ajattelevia voisi löytyä helpommin polyamoristen piireistä. Kannattaakin siis ehkä pohtia, olisitko valmis esimerkiksi hyväksymään sen, että kumppanillasi voisi olla myös muita kumppaneita, vaikka itse pidättäytyisitkin yhdessä suhteessa. Pystyisitkö esimerkiksi olemaan toinen kumppani ihmiselle, joka on tahollaan vaikkapa juuri naimisissa tai muuten pesäkumppanisuhteessa?

Minä siis tunnen monia avoimessa suhteessa  ja polysuhteessa olevia, joten ihmissuhdeanarkia ei siinä mielessä ole aivan vieras ajatus. Ja olen minä itsekin kokeillut avointa suhdetta, eli olen rikkonut omalta osaltani niitä normeja jo. Mutta ihmissuhdeanarkian olen nähnyt enemmänkin juuri polysuhteena tai avoimena. En ole ajatellut, että ihmissuhdeanarkia voisi olla ihan sitäkin, että kyseenalaistan nykyiset parisuhdenormit monogamiassa.

Ja siis olen kyllä pohtinut tuota monisuhteisuutta paljonkin, että olisinko siihen valmis. Avoimen suhteen myötä otin siipeeni tämän asian kanssa, ja olen osittain siksi ajatellut, etten olisi valmis monisuhteisuuteen. Mutta kyllä minä tunnistan että olen vähintäänkin polycurious; kiinnostaisi kokeilla että pystyisinkö siihen, vai voittaisiko mustasukkaisuus. Olen yrittänyt nyt Tinder-elämässä antaa ihmisille vapauden treffailla muitakin, ja olen sitä itsekin tehnyt. Mutta tuo ajattelu on vaan helvetin epäyhteensopiva monogaamisen Tinder-maailman kanssa, koska lopultahan minä jään aina yksin, kun joku monogaaminen ihminen tulee kuvioihin, joka on normiston mukaan "tosissaan" ja jonka kanssa voi lähteä kulkemaan näitä parisuhteen portaita.

Toinen asia, mitä voisit varmaan mietiskellä omalla kohdallasi on, olisiko sinulle ajatuksen tasolla mahdollista olla väliaikaisessa, vaikka ehkä pitkäkestoisessakin, tapailusuhteessa ihmisen kanssa, joka samaan aikaan etsii sellaista suhdetta, jossa on mahdollisuus esimerkiksi yhteen muuttamiseen, lasten saamiseen ja avioitumiseen. Tiedänpä nimittäin joitakin ihmisiä, jotka ovat ihan tyytyväisesti tällaisissa sisäänrakennetusti väliaikaisissa, kuitenkin omalla tavallaan sitoutuneissa FWB-suhteissa jumman kumman osapuolen etsiskellessä "sitä oikeaa" tahollaan.

Mikäli pystyt lukemaan kirjallisuutta englanniksi, suosittelen lämpimästi kirjaa nimeltä "The Ethical Slut" oman ajattelun tueksi. Kirja käsittelee eettistä monisuhteisuutta, mutta myös muuta ihmissuhdeanarkistisuutta esimerkiksi juuri sellaisten ihmisten näkökulmasta, joita perinteiseen parisuhteeseen sitoutuminen yhdessä asumisineen ja perheen perustamiseen ei syystä tai toisesta kosketa.

Ja siis nämä välimalliratkaisut ovat juuri niitä mitkä syö minua. En jaksa enää sitä, että rakennan ihmissuhteita, ja sitten ne ihmiset vaan viedään minun elämästä, kun joku sopivan väärä ihminen, joka ei hyväksi muita, tulee kuvioihin. Siis en ainakaan jaksa silloin, jos tässä ihmissuhteessa on tunteita. Pystyisin tähän kyllä silloin, kun tunteet puuttuu. Mutta kun nyt tällä hetkellä en oikein jaksa enää niitä suhteita ilman tunteita, niin tämä ei taida olla vaihtoehto.

Olen kuunnellut sen Avoimet suhteet kirjan ja varmasti se on osittain minun ajatuksia muokannutkin. Olen vaan vähän allerginen avoimille suhteille tällä hetkellä, joten en ole varma, olenko valmis vielä tässä vaiheessa lukemaan/kuuntelemaan lisää tuota aihetta, missä paasataan avointen suhteiden olevan avain onnelliseen elämään  En tiedä onko Ethical Slut sellainen?

[Valveuni]

Samalla on hyvä ymmärtää, että moni muu tekee ja haluaa tehdä edelleen samoja valintoja, joita itse olet aiemmin tehnyt, suunnilleen samoista syistä kuin itse niitä aiemmin teit.

Kyllä minä ymmärrän, ainakin uskoisin ymmärtäväni. Enkä sano ettenkö voisi itse mennä enää koskaan naimisiin, vaikka nyt se tuntuukin täysin etäiseltä. Huomaan vaan miten se ajatus ahdistaa, että ihmissuhdetta lähdetään alkumetreiltä rakentamaan parisuhteen liukuporras -lähtöisesti. Että lähdetään siitä ajatuksesta, että jos tiettyjä askelia ei suoriteta, suhde on pelkkää ajanhaaskausta.

Mutta minulla on nähtävästi niin iso kuilu perinteisen monogamisesti ajattelevien kanssa nykyään, että taidanpa laittaa "parisuhteen liukuportaat" itselleni hard limitiksi 

[Jägermies]

Sinänsä on mielenkiintoista että useimmissa toisistaan riippumattomissa kulttuureissa on jokin versio avioliitosta eli kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö.

Miksi?

[belladonna]

Pysyvien ihmissuhteiden rakentaminen on kieltämättä yksi eettisen monisuhteisuuden haaste, mutta on se kyllä haaste myös sarjamonogamisille. Itse asiassa yksi avioliitossa viehättävä asia lienee juuri pysyvyyden illuusio; sehän on lupaus nimenomaan pysyvästä suhteesta. Silti myös moni avioliitto päättyy eroon. Tosiasiassa kun ihmisillä on vapaus erota, minkään muotoinen ihmissuhde ei ole pommin varmasti pysyvä.

Lopulta kaikki ihmissuhteet päättyvät. Joko eroon tai kuolemaan.

Itselleni yksi ihmissuhdeanarkismiin linkittyvä ajatus on, että ihmissuhteiden ei välttämättä kuulukaan olla ikuisia, eikä suhteen kesto ole sen merkityksellisyyden mittari. Ihmissuhteet kestävät niin kauan kuin kestävät. On parempi erota kuin pysytellä väkisin suhteessa, joka ei enää tee osapuoliaan onnelliseksi eikä tunnu olevan korjattavissa. Tämän voi ajatella niinkin, että ihmissuhteet muuttavat joskus muotoaan: romanttinen tai eroottinen suhde voi muuttua ystävyydeksi ja joskus toisin päin. Tavallaan tämä myös liittyy siihen, että ihmissuhteille ei lataa odotuksia vaan ottaa ne vastaan sellaisina kuin millaisiksi ne muodostuvat. Toki siihen voi liittyä sydänsuruja, mutta elämää sekin vain on. Ajatukseen, että suhteiden pitäisi ehdottomasti olla pysyviä / pitkä kestoisia ripustautuminen ei myöskään suojaa sydänsuruilta. Ennemminkin päinvastoin.

Musta tuntuu, että sulla on hyvät pohdiskelut ja itsetutkiskelut käynnissä. Kannattaa antaa niille rauhassa aikaa. Se, miten elämäänsä voi ja haluaa elää jäsentyy vähitellen. 

[Valveuni]

Sinänsä on mielenkiintoista että useimmissa toisistaan riippumattomissa kulttuureissa on jokin versio avioliitosta eli kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö.

Miksi?

Sanoisin, että varsinkin entisaikoihin, avioliitossa on ollut hyvinkin paljon patriarkaalista ajattelua mukana; avioliiton myötä mies "omistaa" naisen ja varsinkaan avioliiton jälkeen muille miehillä ei ole lupa koskea toisen miehen vaimoon. Ja tämä ajatus näkyy edelleen. Parisuhteissa ylipäänsä, mutta varsinkin avioliitossa. Kyllähän jokainen varmasti tunnistaa ajatusmallin, että mitä yhteiskunta on mieltä naimisissa olevasta naisesta, joka harrastaa seksiä muiden miesten kanssa, tai mitä yhteiskunta on mieltä naimisissa olevasta miehestä, joka harrastaa seksiä muiden naisten kanssa. Kyllä näissä on ero. Ja onhan edelleen aviorikos iso rikos monissa maissa ja uskonnoissa.

Lisäksi avioliitolla on haettu valtaa, kun oma jälkikasvu on naitettu jollekin rikkaalle suvulle. Avioliitto on ollut myös taloudellinen turva, eli puolison kuollessa, omaisuus on ollut turvattu. En osaa sanoa, onko rakkausavioliitto kuinka tuore juttu ihmiskunnan historiassa? Ja kyllähän edelleen monessa maassa vanhemmat valitsevat jälkikasvulleen kumppanin.

[belladonna]

Sinänsä on mielenkiintoista että useimmissa toisistaan riippumattomissa kulttuureissa on jokin versio avioliitosta eli kyseessä on yleismaailmallinen ilmiö.

Miksi?

Kulttuureissa, joissa ei ole mahdollisuutta tehokkaaseen raskauden ehkäisyyn eikä lapsen isän genettiseen varmentamiseen, avioliitto instituutiona liittyy vahvasti miesten sitouttamiseen jälkeläistensä ja näiden synnyttäneen äidin elättämiseen ja perimysoikeuden järjestämiseen. Samalla voidaan katsoa, että monogamianormi on suojannut yhteisöjä seksitautien leviämiseltä.

[Apollyon]

Tää on hyvä kysymys, johon vastaus oli aiemmin selkeä, mutta nykyisin subjektiivinen.

Moneen kertaan keskustelussa on tuotu jo esiin, että kyseessä on historiallisesti ollut perheen perustaminen, ja avioliiton kautta luodaan pysyvyyttä ja juridista turvaa puolisoille sekä lapsille. Nykyäänhän tämä ei enää ole välttämätöntä, vaikka lapsi-, elatus- ja talouskuviot ovatkin vielä jokseenkin yksinkertaisempia naimisissa kuin avoliitossa.

Mä näkisin, että kysymykseen miksi naimisiin täytyy vastata esittämällä kysymys avioliiton merkityksestä.

Nykyisin jokainen saa itse määritellä, mitä avioliiton solmiminen syvällä ja henkilökohtaisella tasolla juuri itselle tarkoittaa. Useimmille juridinen sopimus on toissijainen ja ensisijaisesti avioliiton solmimisessa on nähdäkseni taustalla romanttinen intressi. Mä luulen, että ihmiset menevät ja haluavat naimisiin, koska sillä on heille erilainen painoarvo ja siihen sisältyy laajempi, syvempi ja pysyvämpi lupaus sitoutumisesta suhteeseen. Toki tämä on monelle lopulta sanahelinää, eikä lupaus pidä sitten kun se pitäisi lunastaa. Joku kyynikko voisi sanoa, että tämä tarkoittaa, ettei avioliitto tarkoita enää mitään. Itse olen miltei päinvastaista mieltä. Nyt, kun olemme itse vapaita määrittämään sen merkityksen, sen merkityksen syvyys ja painoarvo ovat myös meidän itsemme määritettävissä. Yhdelle se on maailman isoin asia, jolla on syvällinen henkilökohtainen merkitys, toiselle kyseessä on kivat bileet ja hyvä tilaisuus kinuta kalliita lahjoja.

Semantikkona toteaisin, että yhteisölliset rituaalit, kuten naimisiin meneminen, ovat painoarvoltaan merkittäviä ihmisen elämässä. Niiden kautta erottelemme erityisen arkisesta ja pyhän tavallisesta. Pyhällä en nyt tarkoita sitä sellaista jeesusallahjumala-aspektia, vaan erityistä kunnioitusta nauttivaa asiaa.

Mä näkisin, että nykymaailmassa naimisiin meneminen voisi tarkoittaa vaikka sitä, että siinä parisuhteen status ikäänkuin kirkastetaan ihmisen oman yhteisön myötävaikutuksella. Näkisin, että siinä haetaan tukea, turvaa ja hyväksyntää sille suhteelle ja sen asemalle yksilön elämässä. Oisko siinä sellainen ajatus vaikka nähtävissä, että "tämä suhde on minulle äärimmäisen tärkeä ja haluaisin juhlistaa sitä yhdessä tärkeiden ihmisteni kanssa".

Sama vaikka 50v-synttärien yhteydessä. "Haluan juhlistaa elämääni itselleni tärkeiden ihmisten kanssa, pidetään tällainen juhlallinen rituaali, jossa keräännymme yhteen ja sitten kerrotte, etten ole ihan paskiainen ja tarjoan ruokaa ja kakkua." Jos tällaisella ei ole ihmiselle mitään arvoa, niin eihän niitä ole pakko pitää.

Lopulta se, onko avioliitto parisuhteiden monarkki vai ei riippuu puhtaasti siitä, minkä arvon sille itse antaa. Melko monelle se tuntuu olevan tärkeä ja merkityksellinen instituutio, mutta ei enää samalla tavalla yhteisön sääntelemä pakko kuin ennen. Onko avioliitto sitten tapailusuhdetta parempi? Ei tietenkään. Sehän voi olla ihan paska ihmissuhde, jossa kaksi verenhimoista ihmisahmaa raatelee toisiaan.

Nykyinen suhteiden moninaisuutta korostava kulttuuri on sikäli kiva, että mä väitän, ettei monogaminen parisuhde ollenkaan kaikilla ole se elämän ykkösprioriteetti, jolloin on paljon parempi, ettei rakenna parisuhteitaan sellaisen mallin varaan, joka olettaisi näin olevan. Aika moni valitettavasti leikkii parisuhdehissillä olevansa nk. "sitoutuvaa tyyppiä", vaikka oikeasti panostaa energiastaan kavereihin, uraan ja treenaamiseen vaikkapa 80% ja sitten ihmettelevät, kun parisuhde väljähtyy kun se malli, jollaista on rakentanut vaatisi vähintään 50% panostuksen ollakseen millään tapaa toimiva.

Mä menin naimisiin, koska Toy on kauhean kiva ja olen oikeasti parisuhdekeskeinen tyyppi, joka kaipaa rinnalleen sen yhden luottopelaajan. No eikö tällaista voisi olla ilman avioliittoa? Totta kai voisi, mutta mun merkityskehyksessä avioliitto on se ultimaattinen sitoutuminen, niin vahva lupaus kuin voi antaa. Tietty tämäkin voi mennä pieleen, mutta mulle henkilökohtaisella tasolla tää merkitsee enemmän kuin avoliitto.

Tosi tärkeää onkin se, että kun suhteeseen lähdetään, niin pohditaan jossain panemisen ja jatkuvan kiehnäämisen välissä se asia läpi, että onko tämä suhde, jonka sisällä halutaan tavoitella jotain vai onko tämä hyvä näin? Kumpikin on ihan fine ja siihen keskusteluun ei ollenkaan ole pahitteeksi palata aika ajoin.

[belladonna]

E-pilleri tuli Yhdysvalloissa markkinoille 60-luvulla, Suomessa laajemmin vasta 70-luvulla. 50 vuotta on kulttuurisesti silmän räpäys.

Jos haluatte ymmärtää a.) miksi avioliitto on instituutio ja b.) miksi se on romantisoitu erityisesti naisille, lukekaa Austeninne.

Jokaisen dominoivan miehen pitäisi lukea Austenia.

[Valveuni]

Kiitos Apollyon kun toit myös sitä avioliiton positiivista kulmaa! Vaikka minun teksteistä voi huokuakin sellainen "Miksi ihmiset ovat niin tyhmiä, että menevät naimisiin", niin ihan oikeasti halusin kysyä, että "Miksi ihmiset menevät naimisiin". Koska minä olen kadottanut ne syyt päästäni, ja olisi kiva muistaa ja ymmärtää, että miksi olen tehnyt aikoinaan näin. Varmaan parempi olisikin ollut kysyä, että mitä avioliitto kenellekin merkitsee. Mutta toisaalta sellainen kysymys ei välttämättä olisi provosoinut niin paljon 

Mä näkisin, että nykymaailmassa naimisiin meneminen voisi tarkoittaa vaikka sitä, että siinä parisuhteen status ikäänkuin kirkastetaan ihmisen oman yhteisön myötävaikutuksella. Näkisin, että siinä haetaan tukea, turvaa ja hyväksyntää sille suhteelle ja sen asemalle yksilön elämässä. Oisko siinä sellainen ajatus vaikka nähtävissä, että "tämä suhde on minulle äärimmäisen tärkeä ja haluaisin juhlistaa sitä yhdessä tärkeiden ihmisteni kanssa".

Tämä oli oikein hyvä vastaus. Yksi iso syy on siis varmasti se, että se vaan kuuluu asiaan. Niin pitää tehdä, jotta parisuhteen asema vahvistetaan kumppanin, ystävien ja yhteiskunnan silmissä, ja miksei omissakin silmissä.

Sitten kun se hyvä syy katoaa omasta päästä, niin se lienee sitten turha yrittää yhteensovittaa omia ajatuksia ihmisen kanssa, jolle kyseisellä asialla on hyvin vahva painoarvo. Tai sitten voi yrittää palauttaa se hyvät syyt omaan päähän 

Onko olemassa sellaisia uudelleenkoulutusleirejä missä avioliiton, ja miksei monogamiankin merkitys uudelleenopetetaan?