Puhutteleva pikkuisuus

[Nelli Pikkuvaltikka]

Pikkuisuutta, kuten varmaan muutakin *lisää kink tähän* käsitellään yleistämällä, mikä on tietty vähän nihkeä tapa kun on itse siellä *lisää kattotermi tähän* varjossa. Tämä pohjautuu tietysti osittain lukemaamme ja osittain kokemaamme mutta ennakkoluulojen, saati pelon kautta opittua syrjintää, väheksyntää ja suoranaista vihamielisyyttä olisi syytä pystyä ihan oman napansa kanssa keskustellen vähentämään.

Totta. Se on ihan sama mikä hyppypomppukoikkaloikkanen ja sen erilaiset koikka ja loikka käänteet on kyseessä. Ainahan se on kyseisen hyppypomppukoikkaloikan vaikea itse määritellä yleiskuvaa itsestään, kun itse on jo ihan persoonana omanlaisensa.

Ihan käytännön esimerkki, eräissä bileissä minua lähestyi eräs nuori nainen, joka minusta vaikutti pikkuiselta paitsi ulkoisesti, myös käytökseltään. Huom, en kyseistä ihmistä edelleenkään tunne, joten kyse on nyt minun kokemuksestani, en hänen identiteetistään ole selvillä. Eniveis, tämä neito yhtäkkiä tökkäsi minua leikkisästi sormellaan äännähdellen tavalla, jonka pystyin näillä eväillä tulkitsemaan vain ja ainoastaan huomionhakuiseksi. En kuitenkaan ole täysin huumorintajuton enkä myöskään kokenut tilaani tai kehoani loukatuksi, mutta jäin pohtimaan että tämä lienee sellaista käytöstä jonka perusteella pikkuiset yleistetään suhteellisen rajattomiksi olennoiksi. Tarkoitan, että jos minä yksipuolisesti toteuttaisin dominoivaa tai sadistista puoltani ohikulkevaa ihmistä kohtaan, tulisi siitä luultavasti hiukan isompi haloo. Kyllä, ymmärrän että asiat eivät ole suoraan rinnasteisia, mutta periaatteessa kumpikin olisi kinkyidentiteetin mukaisen toiminnan toteuttamista yksipuolisesti. Mainittava on, että tässäkin tilanteessa tytöllä oli sen verran pelisilmää, että kun en juuri siinä tilanteessa osoittanut minkäänlaista kiinnostusta tähän leikkiin, niin hän osasi ihan itsenäisesti jättää leikin sikseen. No harm no foul.

Hups, saatoin olla minä..? Mä ainakin joskus ajaudun pikkuisesti päissäni tekemään juuri tuota, mutta voin ainakin omalta osaltani selittää: Mulle tuo on juuri se mun pienen pään tapa udella: onko toinen avoin ajatukselle että minä _pikkuisena_ lähestyn? Yksi pieni "tök", kysyvä katse ja niihin saatu vastareaktiokin kertoo mulle hyvin paljon siitä, kannattaako jäädä höpisemään vai mieluummin jatkaa matkaa. Miksi mä en puhu ja kysy suorasti ennen kuin tökin? No siksi kun se mun _pieni pää_ on ehkä jo vajonnut niin syvälle _pieneen mielentilaan_ (subspace, littlespace, headspace - mitä näitä nyt on?)  etten enää osaa/ uskalla puhua ihmisille! Se yksi "tök" saattaa siis olla kaikki mitä saan siinä mielentilassa aikaiseksi, kun oikeasti haluaisin sanoa: "Hei, sinä näytät ystävälliseltä ja mukavalta tyypiltä, saako sinun kanssa jutella, voinko olla seurassasi pieni, onko tämä ok?".

Mä itse henkilökohtaisesti toisinaan inhoan sitä kun ja jos näin käy ja mulla ei ole omaa valvovaa silmää, joka tulee perässä katsomaan etten häiritse muita liikaa. Tätä vaan joskus tapahtuu tahattomasti ja sille ei sitten voi mitään jos jossain keskellä bileitä tulee se fiilis että: "waau, maailma on täynnä ihmisiä ja mä olen vaan näin pieni ja oho tuolla tyypillä on kiva juttu mistä tekisi mieli kysyä tai katsoa mutta kun iiks en uskalla kun se varmaan syö mut..". Koska jos siis rehellisiä ollaan niin mulle ainakin ainoa vaihtoehto palautua tuosta aikuiseen mieleen täysin, on saman tien poistua koko bileistä, kun moni asia siellä on automaattisia aistiärsykkeitä pienelle päälle.

Mutta joo, mä ymmärrän sen miksi tämä voi joissain ihmisissä aiheuttaa närkästystä ja on vähän hankala aihe konsensuaalisuuden ja muun kannalta. Meidän pienten, ainakin mun (Nelli kuuntele nyt kun puhut ite viisaita..) pitäisi ehkä opetella ja muistaa, että ketään jännää ihmistä ei häiritä kysymättä jne. Tulipa tästä mieleen: Pitäiskö pienille pitää omaa bile-etiketti koulua? Siinä koulussa vois pienille opettaa, että miten käyttäydytään jos ja kun on pieni pää ja miten pysytään asiallisena kun haluaa sanoa jollekin jännälle tyypille moi muttei uskalla kun vaan tökkiä. Uskon että pikkuisista sais opetettua mallikansalaisia tuollaisessa koulussa...

Sitten taas niihin omakohtaisiin kokemuksiin, jotka puhuvat pikkuisten puolesta. Valtava enemmistö niistä joita olen omakohtaisesti tavannut, ovat hauskaa seuraa, elämäniloisia ja -janoisia aikuisia jotka osaavat nauttia kaikkien seurasta, olipa kyseessä isojen tai pienten kokoontumisajot. Hankala nähdä miten jotakuta voi hiertää niin vakavasti vastakarvaan se, että joku nauttii lapsenomaisuudestaan estoitta. Olen itsekin ajoittain todella lapsellinen tyyppi, kuten varmasti meistä jokainen joka vähänkään tarkastelee itseään heijastelemalla muiden kokemusten kautta.

En ymmärrä minäkään miksi hiertää, mutta toisaalta taas ymmärränpäs. En mäkään haluaisi että kukaan supersadisti tulee ja tiputtaa alasimen mun päälle kysymättä, vaan koska mä näytin siltä että mut ois kiva litistää sen alle. Ja en haluais välttämättä altistua oksennuskink -keskustelulle kahvipöydässä. Toisaalta näissä painaa myös mun omat valinnat: mä voin vältellä sitä supersadistia, jonka tiedän tiputtelevan alasimia tai kertoa hänelle jo kättelyssä ovella tavatessa, että mun päälle ei sitten tiputella mitään. Voin myös itse tosiaan vaihtaa kahvipöytää siihen hattarakink -pöytään jos ekan pöydän keskustelu ei miellytä.

Tässä asiassa mä uskoisin myös että tuon pienen mielen subspace tilan ymmärtäminen tekee paljon. Ympäristö, jossa ihmiset tajuaa sen että nyt se pikkuisen pää on vajonnut syvälle - useammin ymmärretään myös selittää kyseiselle pikkuiselle sopivin keinoin, että nyt ei kannata tulla tökkimään. Rajojen kommunikointi on muutenkin tärkeää joka tapauksessa, olipa se pieni pikkuisessa tai ei-pikkuisessa mielentilassa.

Ja mielestäni tässä on yksi pointti, joka ainakin itsestä tuntuu ajattelemisen arvoiselta. Vaikka minkäänlaista suhdetta tai dynamiikkaa ei olisikaan, niin ainakin itse koen melko luontevasti reagoivani pikkuisen perseilyyn samalla tavalla kuin reagoin niiden ihan oikeidenkin lasten perseilyyn. Ihan oikeillekin lapsille suodaan mahdollisuus ilmaista tyytymättömyyttä, mielipahaa, kiukkua, änkyrää ja itkupotkuraivaria; kuten myös ilon kiljahtelua, asioista varauksettomasti innostumista ja katketakseen nauramista jutuille, jotka eivät välttämättä vakavien aikuisten nauruhermoja yhtä peräänantamattomalla voimalla kutittele. Tunteiden osoittaminen turvallisesti on tärkeää iästä riippumatta. Ehkä itse olen lähempänä sitä harmaata papparaista joka pilke silmäkulmassa ei enää välitä vähääkään mitä muut ajattelee kuin sitä pikkuista, mutta yhtä kaikki osaan nauraa paitsi itselleni myös asioille joille tylsät aikuiset vain kurtistelevat kulmiaan tuhisten paheksuntaansa.

Niin no, tässä tuli ehkä esiin se, mitä itse ajattelin tuossa ylemmässä, pikkuisen subspace mielentilan ymmärtämisestä puhuessani. Toisen mielentila kannattaa ottaa huomioon ja todeta rauhassa että "Okei, nyt tuo töhöilee tuolla tavalla, sillä varmaan on pelkkää hattaraa päässä just nyt - mun siis kannattaa varmaan vastata sille näin, jotta se ymmärtää mun rajat ja menee pois..". Ja mun mielestä ihan yhtälailla yhteisöllisesti muidenkin lokeroiden kuin pikkuisten jutut, kuuluu hyväksyä ja huomioida näin. Jos joku hullu sadisti jahtais mua piiskan kanssa niin sillekin ois kait ihan fiksua varmasti sanoa jotain, palauttaa pää takas maanpinnalle ja kertoa että "ei kiitos" jos en sitä piiskaa halua. (Tosin joo: nyt mun kakara pää sai idean piiskahipasta, joka vois ollakin ihan hauska leikki..)

Toisaalta olen kategorisesti kieltäytynyt myös kaikista muista arvonimistä, titteleistä ja määritelmistä kunnes olen selvittänyt, mikä juuri kyseisessä suhteessa on sen suhteen perusta, millaiset asiat toimivat juuri siinä suhteessa, tai toimiiko suhde sellaisenaan oikeastaan kenellekään. Väkisin ei kannata tiristää, olipa suhteen laatu mikä tahansa.

Suhteet on vähän niinkuin pieruja, jos pitää liikaa ponnistella niin vaarana on että tuloksena on pelkkää paskaa

Tämä on varsin hyvä tapa - olla irti titteleistä ennen kuin tietää miten mikäkin asia toimii ja millaista roolia voi itse edes toiselle edustaa. Pakottamalla tulee...

~ Nelli
..Joka miettii miten pikkuispäissään voisi jatkossa olla varovaisempi ja pitääkö seuraaviin bileisiin ottaakin joku aikuisesti kirjoitettu "heippalappu" kaulaan roikkumaan? Mitä siinä edes lukisi? "Hei olen Nelli ja haluaisin kysyä että onko hyvä täti/setä vailla juttuseuraa ja saako tarjota hattaraa?"

[elanor]

Miksi mä en puhu ja kysy suorasti ennen kuin tökin? No siksi kun se mun _pieni pää_ on ehkä jo vajonnut niin syvälle _pieneen mielentilaan_ (subspace, littlespace, headspace - mitä näitä nyt on?)  etten enää osaa/ uskalla puhua ihmisille! Se yksi "tök" saattaa siis olla kaikki mitä saan siinä mielentilassa aikaiseksi, kun oikeasti haluaisin sanoa: "Hei, sinä näytät ystävälliseltä ja mukavalta tyypiltä, saako sinun kanssa jutella, voinko olla seurassasi pieni, onko tämä ok?".

Muistaakseni lapsena mulla ja monella muulla oli tapana sanoa ihmisille yksinkertaisesti "Moi, mä oon [nimi], kuka sä oot?" Seuraavana usein kysyttiin "leikitkö mun kaa?" Eikös nää oo ihan toimivia reploja edelleen?

Tässä asiassa mä uskoisin myös että tuon pienen mielen subspace tilan ymmärtäminen tekee paljon. Ympäristö, jossa ihmiset tajuaa sen että nyt se pikkuisen pää on vajonnut syvälle - useammin ymmärretään myös selittää kyseiselle pikkuiselle sopivin keinoin, että nyt ei kannata tulla tökkimään.

Tästähän tuli kyllä sanomista viime TAFFissa, kun jollekin pikkuiselle oli menty sanomaan rajoista tavalla, joka sanojan mielestä varmaan sopi juurikin pienelle puhumiseen, mutta oli koettu ahdistavaksi se, että ei ollut keskinäistä sopimusta pienen roolissa kohteluun, joten ois pitänyt puhua kuin aikuiselle. Tosin se ei ilmeisesti ollut ihan sun kuvaamanlainen tapaus, mutta aika vaikeeta rajanvetoa, jos ulkopuolisen pitää tietää milloin pikkuiselle pitäis puhua pikkuiselle sopivasti ja milloin ei pitäis.

Sivumennen sanoen tää voi olla asia, josta tarvittais enemmänkin keskustelua - miten toisiin ihmisiin suhtaudutaan bileissä. Ei oikein voi odottaa että toiset tietää kenelle subille saa kukakin edes puhua tai saako jollekin Domille subit puhua, tai miten jollekin pikkuiselle pitää tai ei pidä puhua jne. Joten meillä pitäis olla yhteisymmärrys siitä, mikä on yleinen käytösmalli. Ja sitten että miten voi halutessaan mahdollisesti viestiä muille omista toiveistaan kommunikoinnin suhteen.

[Pikkupöllö]

Sitten on toki myös se "teens -osasto". Ne isommat pienet, jotka kysyy Isoltaan joka viikko lisää rahaa uusiin farkkuihin tai takkiin, raivoaa kun maailma potkii päähän ja tahtoo tietää miksi kotiintuloaika on jo klo 23:00. Brättinä nämä on ehkä niitä, jotka kaikella myötätunnolla ja rakkaudella katsoo Isoaan, pyöräyttää silmiään ja toteaa: "..Haista vittu" olettaen että omaa Isoa ei kiinnostaisi se mielenosoituksellinen uhma. Parastahan tässä kuitenkin usein on se, että totta kai sitä Isoa kiinnostaa. Ainahan ne välittää siitä, mitä oma pieni ajattelee ja miksi se kapinoi, olipahan "ikätaso" ja kapinan tapa ilmentyä mikä tahansa.

Enkuksi näiden määrittely on niin paljon helpompaa kun voi määritellä iällisesti kuvaavana: diaper baby, little, middle ja teen. Suomeksi sanoisin ehkä: Vaippataaperot, Kerhopaaperot, Keskari kakara ja teineily - Mutta ei nämäkään ihan fiksuilta termeiltä kuullosta. Mua on myös katsottu mm. terapiassa kieroon kun joskus selitin pikkuisuuden roolitasoja näillä sanoilla. Lisäksi näissäkin on ja jää vielä hyvin paljon eri nyansseja uupumaan, kun kaikki pikkuiset eivät ole samanlaisia. 

Pitäiskö tästä ottaa uus projekti? Luoda pikkuisille sopivat kuvaavammat suomenkieliset termit? Toisaalta, mä en näe ongelmaa siinäkään että enkku sanoja käytetään suomenkielisen tekstin sisällä ns. termi sanastona?

Kannata termiprojektia. Mua häiritsee käyttää englanninkielisiä termejä kun puhutaan suomea, vaikka saatan niin tarpeen tullen kyllä tehdä.

Mutta se miten mä olen englanninkielisiä sivustoja selaamalla nuo oppinut, niin middle = esiteini tai teini.
Sitten taas "mittle" on sellainen joka seilaa pienen ja middlen rajamailla.

[Nelli Pikkuvaltikka]

Muistaakseni lapsena mulla ja monella muulla oli tapana sanoa ihmisille yksinkertaisesti "Moi, mä oon [nimi], kuka sä oot?" Seuraavana usein kysyttiin "leikitkö mun kaa?" Eikös nää oo ihan toimivia reploja edelleen?

Ah soo, kyllä. Onhan tämä ihan toimiva tapa joo, mutta pienelle päälle, joka vaikka jo muutenkin vierastaa tuntemattomia mutta haluaisi silti jonkilaisen kontaktin - voi olla vaikeaa saada sanotuksi edes sitä "moi". Sitä yritin lähinnä hakea, että kun se pikkuinen headspace voi psykologisesti vaikkapa viedä puheen tuotannon jonnekin kauas pois ja silloin sitä "moita" ei vaan tule. Sen tilan jonkinasteinen ymmärtäminen olisi tärkeää. Niin kuin olisi yhtälailla tärkeää ymmärtää, että jotain supermasokistia ei heti rajun piiskaamisen jälkeen kannata lähestyä jos ja kun sen käytös ja toiminta näyttää siltä että se haluaa vain käpertyä yksin pimeään nurkkaan.

Oon itse kerran uponnut johonkin pikkuspäiseen suohon ja mm. tuijottanut yhtä setää häiritsevän tiiviisti jopa _kolme_ tuntia hiljaa, kun en osannut sanoa että sillä on kiva hattu. Veikkaan että se pieni "tök" ja jos ei vastausta tule niin matkan jatkaminen eteenpäin, on luultavasti vähemmän ahdistava keskustelunavaus kuin se, että pieni tuijottaa suoraa kohti kolme tuntia putkeen, puhumatta ja silmät suurina.

Jos pikkuinen näyttää siltä että "tossa se töhöttää menemään, nyt se näköjään tulee sormi ojossa tännepäin" - niin tilannettahan kannattaa lukea ja sanoa vaikka jo heti itse jotain jos näyttää siltä että pieni sormi on tulossa kohti. Eikä vaan vetää hernettä nenään siitä, että joku pieni teki jotain sopimatonta. Tämä oli mun pointti siis, kun jotkut nimeltä mainitsemattomat joskus tuntuu vetävän herneitä nenuun sellaisista asioista, joille voisi itsekin kommunikoimalla tehdä jotain? Jos siis pikkunen on tekemässä jotain väärää, vaikkapa kiipeämässä verhoja pitkin kattoon ja joku tietää että se ei ole ok, niin kyllähän sille pienelle voi sanoa: "Hei, verhojen omistaja ei varmaan tykkää tuosta, tule alas sieltä".

Tästähän tuli kyllä sanomista viime TAFFissa, kun jollekin pikkuiselle oli menty sanomaan rajoista tavalla, joka sanojan mielestä varmaan sopi juurikin pienelle puhumiseen, mutta oli koettu ahdistavaksi se, että ei ollut keskinäistä sopimusta pienen roolissa kohteluun, joten ois pitänyt puhua kuin aikuiselle. Tosin se ei ilmeisesti ollut ihan sun kuvaamanlainen tapaus, mutta aika vaikeeta rajanvetoa, jos ulkopuolisen pitää tietää milloin pikkuiselle pitäis puhua pikkuiselle sopivasti ja milloin ei pitäis.

Sivumennen sanoen tää voi olla asia, josta tarvittais enemmänkin keskustelua - miten toisiin ihmisiin suhtaudutaan bileissä. Ei oikein voi odottaa että toiset tietää kenelle subille saa kukakin edes puhua tai saako jollekin Domille subit puhua, tai miten jollekin pikkuiselle pitää tai ei pidä puhua jne. Joten meillä pitäis olla yhteisymmärrys siitä, mikä on yleinen käytösmalli. Ja sitten että miten voi halutessaan mahdollisesti viestiä muille omista toiveistaan kommunikoinnin suhteen.

Mä en lähde pohtimaan historian tapahtumia sen kummemmin, ei ole mun asiani kommentoida ja avata muiden vuorovaikutustilanteita. (Toistanpa tässä taas itseäni: taisin todeta saman myös tuon nasujais -asian kanssa. Mun paikkani ei ole kommentoida tilanteita, joista en tiedä mitään - sellaisten ihmisten puolesta, joita en tunne.)

Se on totta joo, että eihän kommunikoinnissa voi pitää oletusarvona että kaikki tietää miten kaikille saa puhua. Ja eipä meistä varmasti kenenkään kohdalla ole mitään yleistävää normia että kaikille -näille ja näille- kuuluu puhua noin ja niin. Jokainen on kuitenkin yksilö ja _kaikki yksilöt_ pitävät erilaisista tavoista toimia ja kommunikoida..

Mä toisaalta itseasiassa hain juuri tuota aikuisesti kommunikointia ja sitä, että kun näkee sen "tök" sormen lähestyvän niin pikkuiselle voi jo siinä kohtaa ystävällisesti sanoa vaikkapa: "ei kiitos" ja jättää asian siihen. Mä kuvasin lähinnä siis tilannetta, jossa pikkuinen itse yrittää tehdä aloitteen keskustelulle, ilman että puhuu mitään. Se puhumaton "tök" kun saattaa olla sillä hetkellä ainoa kieli, jota se pikkuinen osaa puhua. Tuollainen yksittäinen keskustelun aloitus on mun mielestäni ihan eri asia kuin sitten se, jos joku pikkuinen on perseillyt menemään jo koko illan ja siitä täytyy antaa muikkaria. Pikkuiselle sopivasti puhumisella taas tarkoitin lähinnä sitä, että pienelle voi osoittaa aikuisen ystävällisesti ettei kiinnosta ja silti olla rikkomatta pikkuista kuplaa - tämä olisi pienen kuplan ymmärrystaitoa, josta puhuin.

Vedetään tähän nyt vaikka tuo esimerkki että silloin oikeasti lapsena se tapa oli: "Moi mun nimi on.. Leikitkö mun kaa?". Yhtälailla silloin ne aikuiset, joita ei kiinnostanut lapsen herkkä mieli, vetivät vuorotellen herneitä nenään ja totesivat: "Painuhan v*tun kersa kotias siitä!", sylkivät ehkä perään - kun ne aikuiset ois voinut miettiä sekuntin nano-osan ja todeta: "Sori mut mä en tykkää leikkiä barbeilla, käy kysymässä jotakuta toista, vaikka tota PerttiPirjoa tuolla?". Samalla logiikalla siis tämä ystävällisen aikuinen _tapa kommunikoida_ voisi toimia sen itselle tuntemattoman pikkuisen kanssa.

Mulle itselle se eka "tök" on aina pikkuspäissään sama asia kun "moi" ja vastapuolen vastauksesta riippuu hyvin paljon miten se siitä jatkuu? Jos vastapuoli sanoo että "juu ei" niin no harm done, minä poistun vähin äänin. Jos se ei sano mitään, mä saatan jatkaa tökkimistä koska puhuessahan vastaamattomuus voi tarkoittaa ettei toinen kuullut ja pitää huutaa kovempaa. Ja jos toinen ystävällisesti sanookin vaikka "Moi, mitä tökit?" niin pienen pään on helpompi siitä avata suu ja sanoa edes se: "Sulla on hieno hattu!" ja jatkaa keskustelua verbaalisesti.

Jotta että niin. Jos pikkuista headspace kuplaa voitais ymmärtää edes jollain asteella ja sitä, että se pieni pää ei tarkoita mitään pahaa.. Säästyttäis aika monilta herneiltä nenissä, eikö?

~ Nelli
..Jota mietityttää just nyt ihan kaikki!

[Nelli Pikkuvaltikka]

Kannata termiprojektia. Mua häiritsee käyttää englanninkielisiä termejä kun puhutaan suomea, vaikka saatan niin tarpeen tullen kyllä tehdä.

Mutta se miten mä olen englanninkielisiä sivustoja selaamalla nuo oppinut, niin middle = esiteini tai teini.
Sitten taas "mittle" on sellainen joka seilaa pienen ja middlen rajamailla.

Ai niitä on tullut taas uusia? Mittle?
Toisaalta, termien tarkempi määrittely on lopulta aika turhaa puuhaa, koska niitäkin luodaan jatkuvasti uusia ja sitten jotkut vanhat muuttuu jne. Esimerkiksi toi mun luettelema termimääritelmä: "vaipat, tarhaikäset, keskarit, teinit.." oli taannoin jossain ulkkis sivuilla vielä muutamia vuosia sitten ja silloin esim. juurikin middle - oli uusi termi, josta käytiin väittelyä että minkä ikäistä pikkuista se tarkoittaakaan? Lisäksi termit elää vähän yhteisöistä riippuen, muualla maailmassa pikkuinen kulttuuri on paljon laajempaa kuin täällä (ainakin näin oletan) ja siksi myös termistöä on enemmän ja siitä ollaan tarkempia.

Eli kannattaako taas tässäkään alkaa kääntelemään lillukanvarsia ja määritellä jotain joka seuraavan neljän vuoden päästä on käännetty taas ympäri? 

Vedän tähän taas toteamuksen siitä pikkuisuus tutkimuksesta ja tiedon keräämisestä ym., jonka olen yhä ihan heti valmis tekemään muun elämäni ohella jos saan siihen apurahaa ja mahdollisuuden käyttää aikaa opiskeluun ja tiedonkeruuseen. (Joo tiedän, ei tuu tapahtumaan ellen itse järjestä tästä suurinta osaa. Kunhan haaveilen taas jostain sugar-kela-daddystä, joka ois valmis maksamaan mulle tähän aiheeseen liittyvät opinnot ja elämän. Oon siis kokeillut jo kysyä oikeeta kelaa tähän, mut ei tullut aamenta mun ideoille.)

~ Nelli
..Jonka aivot räjähti just..

[NaughtyGorgeous]

Muistaakseni lapsena mulla ja monella muulla oli tapana sanoa ihmisille yksinkertaisesti "Moi, mä oon [nimi], kuka sä oot?" Seuraavana usein kysyttiin "leikitkö mun kaa?" Eikös nää oo ihan toimivia reploja edelleen?

Ah soo, kyllä. Onhan tämä ihan toimiva tapa joo, mutta pienelle päälle, joka vaikka jo muutenkin vierastaa tuntemattomia mutta haluaisi silti jonkilaisen kontaktin - voi olla vaikeaa saada sanotuksi edes sitä "moi". Sitä yritin lähinnä hakea, että kun se pikkuinen headspace voi psykologisesti vaikkapa viedä puheen tuotannon jonnekin kauas pois ja silloin sitä "moita" ei vaan tule. Sen tilan jonkinasteinen ymmärtäminen olisi tärkeää. Niin kuin olisi yhtälailla tärkeää ymmärtää, että jotain supermasokistia ei heti rajun piiskaamisen jälkeen kannata lähestyä jos ja kun sen käytös ja toiminta näyttää siltä että se haluaa vain käpertyä yksin pimeään nurkkaan.

Oon itse kerran uponnut johonkin pikkuspäiseen suohon ja mm. tuijottanut yhtä setää häiritsevän tiiviisti jopa _kolme_ tuntia hiljaa, kun en osannut sanoa että sillä on kiva hattu. Veikkaan että se pieni "tök" ja jos ei vastausta tule niin matkan jatkaminen eteenpäin, on luultavasti vähemmän ahdistava keskustelunavaus kuin se, että pieni tuijottaa suoraa kohti kolme tuntia putkeen, puhumatta ja silmät suurina.

Jäin kanssapikkuisena pohtimaan tätä kommunikointihaastetta, koska tunnistan tuon tööt-olotilan, kun ei osaa sanoa mitään. Voiskohan siinä auttaa kynä ja paperia, jos kirjallinen kommunikointi onnistuisi, vai kokisikohan Isot sen hankalaksi    Tai jos tööttinä menee kirjoituskykykin, niin voisikohan repussa olla sellaisia tilanteeseen sopivia kirjelappusia valmiina, niissä vois lukea vaikka että: "Moi, vaikutat kivalta, mutta oon jumi, koitan tässä kasata itseäni ja ottaa kontaktia."

En tiedä onko ihan pöhkö idea, ehkä joku iso tai pieni tai isopieni tai pieni-iso osaa ottaa kantaa, tai sitten joku middle tai mittle tietää!

[Nelli Pikkuvaltikka]

Jäin kanssapikkuisena pohtimaan tätä kommunikointihaastetta, koska tunnistan tuon tööt-olotilan, kun ei osaa sanoa mitään. Voiskohan siinä auttaa kynä ja paperia, jos kirjallinen kommunikointi onnistuisi, vai kokisikohan Isot sen hankalaksi    Tai jos tööttinä menee kirjoituskykykin, niin voisikohan repussa olla sellaisia tilanteeseen sopivia kirjelappusia valmiina, niissä vois lukea vaikka että: "Moi, vaikutat kivalta, mutta oon jumi, koitan tässä kasata itseäni ja ottaa kontaktia."

En tiedä onko ihan pöhkö idea, ehkä joku iso tai pieni tai isopieni tai pieni-iso osaa ottaa kantaa, tai sitten joku middle tai mittle tietää!

Joopa. Mä teen siis itelleni varmaan tän "juttele mulle" -heippalapun seuraaviin bileisiin ja istun yksin hiljaa se kaulassa sitten koko illan jossain nurkassa. Tää itseasiassa sopis varmaan mun asu ideaankin.

[NaughtyGorgeous]

Jäin kanssapikkuisena pohtimaan tätä kommunikointihaastetta, koska tunnistan tuon tööt-olotilan, kun ei osaa sanoa mitään. Voiskohan siinä auttaa kynä ja paperia, jos kirjallinen kommunikointi onnistuisi, vai kokisikohan Isot sen hankalaksi    Tai jos tööttinä menee kirjoituskykykin, niin voisikohan repussa olla sellaisia tilanteeseen sopivia kirjelappusia valmiina, niissä vois lukea vaikka että: "Moi, vaikutat kivalta, mutta oon jumi, koitan tässä kasata itseäni ja ottaa kontaktia."

En tiedä onko ihan pöhkö idea, ehkä joku iso tai pieni tai isopieni tai pieni-iso osaa ottaa kantaa, tai sitten joku middle tai mittle tietää!

Joopa. Mä teen siis itelleni varmaan tän "juttele mulle" -heippalapun seuraaviin bileisiin ja istun yksin hiljaa se kaulassa sitten koko illan jossain nurkassa. Tää itseasiassa sopis varmaan mun asu ideaankin.

Pohdin myös sellaista lappunippua, jossa olisi sopiva lappu jokaiseen tilanteeseen! Eli jos näette jossain bileissä tyypin, jolla on laput ihan sekaisin, koska niitä on liikaa, se olen minä 

[PuolivilliNaaras]

Asia ei minua erityisesti henkilökohtaisesti koske, mutta ei-toivotussa tökkimisessä vastuu on aina tökkijällä itsellään eikä tökittävällä. Ei ketään voi velvoittaa vahtimaan onko joku tulossa törkkimään ja puuttumaan siihen etukäteen. Tämä ei riipu siitä missä mielentilassa tökkijä on. Myös pikkuismielentilassa oleva henkilö on oikeasti aikuinen ja vastuussa toiminnastaan. Jos ei uskalla sanoa "moi", on keksittävä muu lähestymistapa joka ei sisällä luvatonta koskemista. Lapuille kannatusääni.

On minuakin monia kertoja tökitty yms (en usko että kyse ollut pikkuisuudesta), ja joka kerta siitä syntyvä tunne on ollut pelkästään negatiivinen.

[minikettu]

Myös pikkuismielentilassa oleva henkilö on oikeasti aikuinen ja vastuussa toiminnastaan. Jos ei uskalla sanoa "moi", on keksittävä muu lähestymistapa joka ei sisällä luvatonta koskemista. Lapuille kannatusääni.

Tälle vahva komppaus. Kyllä meillä pikkuisilla on ihan oikeasti oma vastuumme omasta käytöksestämme. Ei kenelläkään ole lupaa tai oikeutta mennä rikkomaan toisten ihmisten koskemattomuutta ilman että asiasta on yhdessä sovittu. Tökityksi tuleminen voi tuntia inhottavalta, mutta se voi myös osua kohtaan joka on oikeasti kipeä.

Käytetään vaikka niitä lappuja tai isoja mieluummin 

[Nelli Pikkuvaltikka]

Asia ei minua erityisesti henkilökohtaisesti koske, mutta ei-toivotussa tökkimisessä vastuu on aina tökkijällä itsellään eikä tökittävällä. Ei ketään voi velvoittaa vahtimaan onko joku tulossa törkkimään ja puuttumaan siihen etukäteen. Tämä ei riipu siitä missä mielentilassa tökkijä on. Myös pikkuismielentilassa oleva henkilö on oikeasti aikuinen ja vastuussa toiminnastaan. Jos ei uskalla sanoa "moi", on keksittävä muu lähestymistapa joka ei sisällä luvatonta koskemista. Lapuille kannatusääni.

On minuakin monia kertoja tökitty yms (en usko että kyse ollut pikkuisuudesta), ja joka kerta siitä syntyvä tunne on ollut pelkästään negatiivinen.

Tietenkin vastuu on tökkijällä, en ole sanonut etteikö olisi.
Tilannetta on vaikea verrata koska kyseessä on erilainen kommunikoinnin tapa kuin suora puhe, mutta yritetään:

Mitäs jos vaikka Joku ei ollenkaan sietäisi sanan "moro" käyttöä ja tietää itsekin että huomisen maanantaibileissä on Tyyppi, joka sanoo kaikille aina "moro". Tää Joku, vois ihan hyvin siellä bileissä jo heti sen Tyypin nähtyään todeta "Hei Tyyppi älä jaksa morottaa mulle, mä en tykkää siitä". Ja näin se Tyyppi tietäisi että okei, toi Joku ei tykkää moroilusta, sanonpa sille vaikka sitten "hei". Koska eihän se Tyyppi voi tietää että Joku ei tykkää "morottelusta" jos se Joku ei hänelle asiaa ilmaise? Jos siis vaikka Tyypin yleinen juttu on aina kaikissa maanantaibileissä morottaa kaikki niin luulisi että se Joku myös tajuaa sanoa että ei minua kiitos. En tiedä saako tästä mitenkään kiinni?

Minä siis kuvaan aiemmissa viesteissä lähinnä tilanteita, joissa se "tök" on pikkuisen ensisijainen tapa kommunikoida ja se, että pikkuiset saattaa olla ujoja, on oletuksellisesti tiedossa. Tilannetta, jossa se pieni kaikessa pikkuispäisyydessäänkin on silti yhä aikuisesti valmis myös ottamaan vastuun jos se "tök" on toisesta liian outo tapa sanoa moi. Tilannetta jossa pikkuispäisen pienen, jonka kommunikointi rajoittuu - on ehkä vaikea sillä "moin" sanomisen hetkellä tajuta sekunnin nano-osassa ettei muut kommunikoi pienillä sormenpäillä toisia ihmisiä sähköistäen. Koska pienessä päässähän tämä kuulostaa sillä hetkellä ihan loogiselta että kivaa ihmistä voi kevyesti tökätä ja saada sen huomion, jotta sille voi puhua mikäli uskaltaa. Se on toki pieneltä itseltään arviointivirhe jos menee onnessaan sormi ojossa jonkun nenun eteen ja siinä kohtaa jo saa osakseen vain valmiiksi närkästyneen ilmeen ja sitten vielä menee tökkäämään. Arviointivirheidenkin tapahtuessa pieni toivottavasti osaa ainakin näyttää pahoittelunsa jos ei puhumaan pysty ja liukenee paikalta vähin äänin kun ei saanut vastakaikua..

Mutta, minäpä tästä sitten rohkeasti yhtenä pienenä myönnän:
Minä, Nelli neljävee olen ehkä tökkinyt ihmisiä kysymättä ja puhumatta, sillä se on ollut minun tapani sanoa moi. Olen ehkä luottanut tilanteeseen siten, että minun tökkäykseni nähdään ja ajatellut että kohde kieltäytyy jos se tuleva töks ei ole ok. Jos joku ei tuosta ole pitänyt niin anteeksi ja pahoittelut. En vain sillä hetkellä tiennyt muutakaan tapaa miten tulisi kommunikoida, koska en uskaltanut puhua. Otan tästä aiheesta opikseni ja alan harjoittelemaan muita tapoja kommunikoida. Lappu idea lähtee jalostukseen heti, kun saan värikynäni teroitettua.

Josko tämä tökkäys keskustelu oli nyt sitten tässä?

~ Nelli

[Nelli Pikkuvaltikka]

Mitä muita aiheita pikkuisuudessa on jotka puhuttaa?

Mua ainakin mietityttää tällä hetkellä kaikki yleistykset siitä mitä pikkuisuus on, voi olla ja ei voi olla. Niihin oon törmännyt ihan kauheana seinänä, kun olen kahlannut tulevaa tiistai miittiä varten kaikenlaista taustatyötä läpi. Tiesittekö että pikkuiset pojat on tosi oudoksuttuja tapauksia, koska eivät muka täytä sitä söpön ja viattoman kriteerimittaria samalla tavalla kun pikkuiset tytöt? (Tästä olen aivan eri mieltä, pikkuset on kaikki söpöjä, sukupuoleen katsomatta). Entäs mitä mieltä olette siitä, voiko pikkuinen olla D/s suhteen D -osapuoli? (Tämäkin on aihe, joka saattaa joillain kiehuttaa aivoja korvien välissä). 

Kaikkea jännää sitä löytää kun seikkailee maailmaa ympäri kotisohvalta käsin. Näistä ehkä lisää tiistaina..

~ Nelli

[PuolivilliNaaras]

Fyysisen koskemattomuuden rinnastaminen siihen että joku ei tykkää jostain sanasta oli vähän outo analogia. Lähtökohtaisesti ihmisiin ei kosketa ilman lupaa, etenkään kinkykuvioissa. Tämä on jo ihan tapahtumien säännöissä. Jos tämä on ymmärretty, asia on minun puolestani käsitelty.

T: PvN, joka ei lupaa olla kiva tai kiltti sellaisille, jotka eivät kykene pitämään sorkkiaan kurissa.

[belladonna]

Mun mielestä mikään head space, myöskään little space, ei voi eikä saa olla ns. "vapaudun vankilasta" -kortti käytökselle, joka rikkoo muiden rajoja. Ihmisiä ei saa vetää sessioihinsa vastoin heidän konsensustaan. Jos tuntuu, että ei pysty esim. kinkybileissä hillitsemään käytöstään niin, että pystyy kunnioittamaan muiden fyysistä koskemattomuutta, on viisainta vaan pysyä pois bileistä.

Mun henkilökohtainen kinky alter egoni on pupu. Pupussa on jonkinverran myös söpösteleviä pikkuisuusmaisia piirteitä, toisaalta se on vahvasti sukua play boy -pupuille, vähintään Euroopan serkku. Pupu on arkiminääni... pomppuisampi ja rakastaa kanssakinkyjen halaamista. Mutta pupu pyytää luvan halia . Pupu myös ymmärtää, että aina välillä joku kieltäytyy halimasta pupun kanssa ja se on ok. Kaikki ei niin välitä halimisesta ja jollain voi olla vaikka valtasuhdedynamiikka esteenä. Pupu ymmärtää ja kunnioittaa tällaisia asioita pienessä sievässä pystykorvaisessa päässään vaikka olisi kuinka pupupäissään.

Henkilökohtaisesti pidätän oikeuden arvostella kanssatöhöttäjiä sillä perusteella, onko heillä riittävä itsekontrolli spacatessaankin toimiakseen turvallisesti kinky-yhteisöissä. Jos joku menee seurueessa niin pikkuispäihinsä, että ei enää osaa käyttäytyä muita asiallisesti kunnioittaen, kyllä se on mulle keltainen lippu. Ei välttämättä pikkuisuutta kohtaan yleensä, mutta kyseistä henkilöä kyllä. Jos mua tultaisiin tapahtumassa luvitta tökkimään olisin todennäköisesti jokseenkin hämmentynyt ja ehkä myös närkästynyt.

Mun mielestä ei myöskään voida edellyttää, että kinkybileissä yms. kaikki osallistujat tuntisivat kaikkien alaskenejen erityispiirteitä niin, että vaikkapa pikkuisten tökkiminen yleisesti hahmotettaisiin mitenkään neutraalina, verbaaliseen tervehtimiseen rinnastuvana kommunikaatiotapana - kun se ei sitä normaalien käytöstapojen ja kinkybileiden sääntöjen puitteissa ole. Ihan yhtä hyvin joku alaskene voisi vaikka julistaa, että varoittamaton perseiden puristelu on heidän tapansa tervehtiä ja että pyllynpuristelu-spacessa muut kommunikaatiotavat nyt vaan unohtuu, vähän hei ymmärrystä pliis.

Ei se mee niin. Samat säännöt kaikille.

[Nelli Pikkuvaltikka]

Väärinymmärrysten mahdollisuus on taas ilmeisen laaja. 

Kuten sanoin:

Tilannetta, jossa se pieni kaikessa pikkuispäisyydessäänkin on silti yhä aikuisesti valmis myös ottamaan vastuun jos se "tök" on toisesta liian outo tapa sanoa moi.

Minä siis tarkoitin tilannetta, jossa tökkäystä ennakoidaan jo valmiiksi myös tökkijän puolesta. Eli esim. kohteeseen otetaan jokin muukin kontakti ensin - vaikka ei välttämättä puhuen kun se oma ääni ei toimi. Pikkuinenhan saattaa mennä sormi pystyssä viereen, yrittää katsoa silmiin ja hakee kontaktia, etsii vastauksia: tökätäkö vai ei? (Uskaltaako ottaa kontaktin vai ei?). Tuolloinhan tökkäykselläkin on jo selkeä tapahtumaketju, jossa kohteelle jää aikaa reagoida. Pikkuispäisyys ei joo poista vastuuta tai aikuista sieltä sormen takaa. Totta kai pikkuinen toivottavasti osaa tapahtumaketjussa arvioida, voiko toista hipaista. Näin minä sen teen, ne tökkäykset ei koskaan lähde ilman jotain silmäpeliä ja kahden sekunnin varoaikaa, jonka aikana kohde itsekin ehtii reagoida.

Ja hei, sittenhän tämä taas ei enää koske _pelkästään_ pikkuisia ja pikkuisuutta saati edes kinkyjä, jos aletaan pohtia koskettamista yleisesti. Entäpäs jos ei ollakaan bileissä vaan jossain meteliräminä keikalla? Se tulevan tökkäyksen kohde katselee koko ajan muualle ja ei kuule kun sille puhutaan. Silloinhan usein se seuraava looginen asia on vaistonomaisesti jotenkin neutraalisti koskettaa ja huikata että "hei mä puhuin sulle just, kuulitko?". Itse en ainakaan lähtis tossa tilanteessa karjumaan kaverin korvaan tai heilumaan päättömästi, jos ainoa juttu mitä halusin sanoa oli että: "moi, kivat bändilogo sukat" vaan silloinkin: Tökkään sitä ihmistä kevyesti olkapäähän, jotta saan sen huomion. 

Jokohan tää nyt oli selkee?
Eli siis: Ei, sille jos huvikseen mennään tökkimään ihmistä ihan puskista. Mutta inansa edes ymmärrystä pikkuiselle ujoudelle ja hyväksyvä ok sille, jos eka vähän lähestyy ja miettii vaikka se sormi siinä toisen vieressä että uskaltaisko sitä tökätä, jotta se puhuis jotain kun sitten uskaltais ehkä itse vastata jotain. Ja silloin se töks jos näyttää siltä, että lähestyvä sormi ei haittaa tai äkkiä karkuun mikäli näyttää siltä, että kohta tulee sanomista jos menee sentinkään lähemmäs.

~ Nelli
..Voidaanko mennä jonossa eteenpäin jo? Välipala odottaa ja siel on ampparijätskii!