Baarin kannatusmaksut
Pikkuisuutta, kuten varmaan muutakin *lisää kink tähän* käsitellään yleistämällä, mikä on tietty vähän nihkeä tapa kun on itse siellä *lisää kattotermi tähän* varjossa. Tämä pohjautuu tietysti osittain lukemaamme ja osittain kokemaamme mutta ennakkoluulojen, saati pelon kautta opittua syrjintää, väheksyntää ja suoranaista vihamielisyyttä olisi syytä pystyä ihan oman napansa kanssa keskustellen vähentämään.
Ihan käytännön esimerkki, eräissä bileissä minua lähestyi eräs nuori nainen, joka minusta vaikutti pikkuiselta paitsi ulkoisesti, myös käytökseltään. Huom, en kyseistä ihmistä edelleenkään tunne, joten kyse on nyt minun kokemuksestani, en hänen identiteetistään ole selvillä. Eniveis, tämä neito yhtäkkiä tökkäsi minua leikkisästi sormellaan äännähdellen tavalla, jonka pystyin näillä eväillä tulkitsemaan vain ja ainoastaan huomionhakuiseksi. En kuitenkaan ole täysin huumorintajuton enkä myöskään kokenut tilaani tai kehoani loukatuksi, mutta jäin pohtimaan että tämä lienee sellaista käytöstä jonka perusteella pikkuiset yleistetään suhteellisen rajattomiksi olennoiksi. Tarkoitan, että jos minä yksipuolisesti toteuttaisin dominoivaa tai sadistista puoltani ohikulkevaa ihmistä kohtaan, tulisi siitä luultavasti hiukan isompi haloo. Kyllä, ymmärrän että asiat eivät ole suoraan rinnasteisia, mutta periaatteessa kumpikin olisi kinkyidentiteetin mukaisen toiminnan toteuttamista yksipuolisesti. Mainittava on, että tässäkin tilanteessa tytöllä oli sen verran pelisilmää, että kun en juuri siinä tilanteessa osoittanut minkäänlaista kiinnostusta tähän leikkiin, niin hän osasi ihan itsenäisesti jättää leikin sikseen. No harm no foul.
Sitten taas niihin omakohtaisiin kokemuksiin, jotka puhuvat pikkuisten puolesta. Valtava enemmistö niistä joita olen omakohtaisesti tavannut, ovat hauskaa seuraa, elämäniloisia ja -janoisia aikuisia jotka osaavat nauttia kaikkien seurasta, olipa kyseessä isojen tai pienten kokoontumisajot. Hankala nähdä miten jotakuta voi hiertää niin vakavasti vastakarvaan se, että joku nauttii lapsenomaisuudestaan estoitta. Olen itsekin ajoittain todella lapsellinen tyyppi, kuten varmasti meistä jokainen joka vähänkään tarkastelee itseään heijastelemalla muiden kokemusten kautta.
Ja mielestäni tässä on yksi pointti, joka ainakin itsestä tuntuu ajattelemisen arvoiselta. Vaikka minkäänlaista suhdetta tai dynamiikkaa ei olisikaan, niin ainakin itse koen melko luontevasti reagoivani pikkuisen perseilyyn samalla tavalla kuin reagoin niiden ihan oikeidenkin lasten perseilyyn. Ihan oikeillekin lapsille suodaan mahdollisuus ilmaista tyytymättömyyttä, mielipahaa, kiukkua, änkyrää ja itkupotkuraivaria; kuten myös ilon kiljahtelua, asioista varauksettomasti innostumista ja katketakseen nauramista jutuille, jotka eivät välttämättä vakavien aikuisten nauruhermoja yhtä peräänantamattomalla voimalla kutittele. Tunteiden osoittaminen turvallisesti on tärkeää iästä riippumatta. Ehkä itse olen lähempänä sitä harmaata papparaista joka pilke silmäkulmassa ei enää välitä vähääkään mitä muut ajattelee kuin sitä pikkuista, mutta yhtä kaikki osaan nauraa paitsi itselleni myös asioille joille tylsät aikuiset vain kurtistelevat kulmiaan tuhisten paheksuntaansa.
Toisaalta olen kategorisesti kieltäytynyt myös kaikista muista arvonimistä, titteleistä ja määritelmistä kunnes olen selvittänyt, mikä juuri kyseisessä suhteessa on sen suhteen perusta, millaiset asiat toimivat juuri siinä suhteessa, tai toimiiko suhde sellaisenaan oikeastaan kenellekään. Väkisin ei kannata tiristää, olipa suhteen laatu mikä tahansa. Suhteet on vähän niinkuin pieruja, jos pitää liikaa ponnistella niin vaarana on että tuloksena on pelkkää paskaa
Miksi mä en puhu ja kysy suorasti ennen kuin tökin? No siksi kun se mun _pieni pää_ on ehkä jo vajonnut niin syvälle _pieneen mielentilaan_ (subspace, littlespace, headspace - mitä näitä nyt on?) etten enää osaa/ uskalla puhua ihmisille! Se yksi "tök" saattaa siis olla kaikki mitä saan siinä mielentilassa aikaiseksi, kun oikeasti haluaisin sanoa: "Hei, sinä näytät ystävälliseltä ja mukavalta tyypiltä, saako sinun kanssa jutella, voinko olla seurassasi pieni, onko tämä ok?".
Tässä asiassa mä uskoisin myös että tuon pienen mielen subspace tilan ymmärtäminen tekee paljon. Ympäristö, jossa ihmiset tajuaa sen että nyt se pikkuisen pää on vajonnut syvälle - useammin ymmärretään myös selittää kyseiselle pikkuiselle sopivin keinoin, että nyt ei kannata tulla tökkimään.
Sitten on toki myös se "teens -osasto". Ne isommat pienet, jotka kysyy Isoltaan joka viikko lisää rahaa uusiin farkkuihin tai takkiin, raivoaa kun maailma potkii päähän ja tahtoo tietää miksi kotiintuloaika on jo klo 23:00. Brättinä nämä on ehkä niitä, jotka kaikella myötätunnolla ja rakkaudella katsoo Isoaan, pyöräyttää silmiään ja toteaa: "..Haista vittu" olettaen että omaa Isoa ei kiinnostaisi se mielenosoituksellinen uhma. Parastahan tässä kuitenkin usein on se, että totta kai sitä Isoa kiinnostaa. Ainahan ne välittää siitä, mitä oma pieni ajattelee ja miksi se kapinoi, olipahan "ikätaso" ja kapinan tapa ilmentyä mikä tahansa. Enkuksi näiden määrittely on niin paljon helpompaa kun voi määritellä iällisesti kuvaavana: diaper baby, little, middle ja teen. Suomeksi sanoisin ehkä: Vaippataaperot, Kerhopaaperot, Keskari kakara ja teineily - Mutta ei nämäkään ihan fiksuilta termeiltä kuullosta. Mua on myös katsottu mm. terapiassa kieroon kun joskus selitin pikkuisuuden roolitasoja näillä sanoilla. Lisäksi näissäkin on ja jää vielä hyvin paljon eri nyansseja uupumaan, kun kaikki pikkuiset eivät ole samanlaisia. Pitäiskö tästä ottaa uus projekti? Luoda pikkuisille sopivat kuvaavammat suomenkieliset termit? Toisaalta, mä en näe ongelmaa siinäkään että enkku sanoja käytetään suomenkielisen tekstin sisällä ns. termi sanastona?
Muistaakseni lapsena mulla ja monella muulla oli tapana sanoa ihmisille yksinkertaisesti "Moi, mä oon [nimi], kuka sä oot?" Seuraavana usein kysyttiin "leikitkö mun kaa?" Eikös nää oo ihan toimivia reploja edelleen?
Tästähän tuli kyllä sanomista viime TAFFissa, kun jollekin pikkuiselle oli menty sanomaan rajoista tavalla, joka sanojan mielestä varmaan sopi juurikin pienelle puhumiseen, mutta oli koettu ahdistavaksi se, että ei ollut keskinäistä sopimusta pienen roolissa kohteluun, joten ois pitänyt puhua kuin aikuiselle. Tosin se ei ilmeisesti ollut ihan sun kuvaamanlainen tapaus, mutta aika vaikeeta rajanvetoa, jos ulkopuolisen pitää tietää milloin pikkuiselle pitäis puhua pikkuiselle sopivasti ja milloin ei pitäis.Sivumennen sanoen tää voi olla asia, josta tarvittais enemmänkin keskustelua - miten toisiin ihmisiin suhtaudutaan bileissä. Ei oikein voi odottaa että toiset tietää kenelle subille saa kukakin edes puhua tai saako jollekin Domille subit puhua, tai miten jollekin pikkuiselle pitää tai ei pidä puhua jne. Joten meillä pitäis olla yhteisymmärrys siitä, mikä on yleinen käytösmalli. Ja sitten että miten voi halutessaan mahdollisesti viestiä muille omista toiveistaan kommunikoinnin suhteen.
Kannata termiprojektia. Mua häiritsee käyttää englanninkielisiä termejä kun puhutaan suomea, vaikka saatan niin tarpeen tullen kyllä tehdä. Mutta se miten mä olen englanninkielisiä sivustoja selaamalla nuo oppinut, niin middle = esiteini tai teini.Sitten taas "mittle" on sellainen joka seilaa pienen ja middlen rajamailla.
Lainaus käyttäjältä: elanor - 08.10.2022, 17:54Muistaakseni lapsena mulla ja monella muulla oli tapana sanoa ihmisille yksinkertaisesti "Moi, mä oon [nimi], kuka sä oot?" Seuraavana usein kysyttiin "leikitkö mun kaa?" Eikös nää oo ihan toimivia reploja edelleen?Ah soo, kyllä. Onhan tämä ihan toimiva tapa joo, mutta pienelle päälle, joka vaikka jo muutenkin vierastaa tuntemattomia mutta haluaisi silti jonkilaisen kontaktin - voi olla vaikeaa saada sanotuksi edes sitä "moi". Sitä yritin lähinnä hakea, että kun se pikkuinen headspace voi psykologisesti vaikkapa viedä puheen tuotannon jonnekin kauas pois ja silloin sitä "moita" ei vaan tule. Sen tilan jonkinasteinen ymmärtäminen olisi tärkeää. Niin kuin olisi yhtälailla tärkeää ymmärtää, että jotain supermasokistia ei heti rajun piiskaamisen jälkeen kannata lähestyä jos ja kun sen käytös ja toiminta näyttää siltä että se haluaa vain käpertyä yksin pimeään nurkkaan.Oon itse kerran uponnut johonkin pikkuspäiseen suohon ja mm. tuijottanut yhtä setää häiritsevän tiiviisti jopa _kolme_ tuntia hiljaa, kun en osannut sanoa että sillä on kiva hattu. Veikkaan että se pieni "tök" ja jos ei vastausta tule niin matkan jatkaminen eteenpäin, on luultavasti vähemmän ahdistava keskustelunavaus kuin se, että pieni tuijottaa suoraa kohti kolme tuntia putkeen, puhumatta ja silmät suurina.
Jäin kanssapikkuisena pohtimaan tätä kommunikointihaastetta, koska tunnistan tuon tööt-olotilan, kun ei osaa sanoa mitään. Voiskohan siinä auttaa kynä ja paperia, jos kirjallinen kommunikointi onnistuisi, vai kokisikohan Isot sen hankalaksi Tai jos tööttinä menee kirjoituskykykin, niin voisikohan repussa olla sellaisia tilanteeseen sopivia kirjelappusia valmiina, niissä vois lukea vaikka että: "Moi, vaikutat kivalta, mutta oon jumi, koitan tässä kasata itseäni ja ottaa kontaktia."En tiedä onko ihan pöhkö idea, ehkä joku iso tai pieni tai isopieni tai pieni-iso osaa ottaa kantaa, tai sitten joku middle tai mittle tietää!
Lainaus käyttäjältä: NaughtyGorgeous - 08.10.2022, 20:11Jäin kanssapikkuisena pohtimaan tätä kommunikointihaastetta, koska tunnistan tuon tööt-olotilan, kun ei osaa sanoa mitään. Voiskohan siinä auttaa kynä ja paperia, jos kirjallinen kommunikointi onnistuisi, vai kokisikohan Isot sen hankalaksi Tai jos tööttinä menee kirjoituskykykin, niin voisikohan repussa olla sellaisia tilanteeseen sopivia kirjelappusia valmiina, niissä vois lukea vaikka että: "Moi, vaikutat kivalta, mutta oon jumi, koitan tässä kasata itseäni ja ottaa kontaktia."En tiedä onko ihan pöhkö idea, ehkä joku iso tai pieni tai isopieni tai pieni-iso osaa ottaa kantaa, tai sitten joku middle tai mittle tietää!Joopa. Mä teen siis itelleni varmaan tän "juttele mulle" -heippalapun seuraaviin bileisiin ja istun yksin hiljaa se kaulassa sitten koko illan jossain nurkassa. Tää itseasiassa sopis varmaan mun asu ideaankin.
Myös pikkuismielentilassa oleva henkilö on oikeasti aikuinen ja vastuussa toiminnastaan. Jos ei uskalla sanoa "moi", on keksittävä muu lähestymistapa joka ei sisällä luvatonta koskemista. Lapuille kannatusääni.
Asia ei minua erityisesti henkilökohtaisesti koske, mutta ei-toivotussa tökkimisessä vastuu on aina tökkijällä itsellään eikä tökittävällä. Ei ketään voi velvoittaa vahtimaan onko joku tulossa törkkimään ja puuttumaan siihen etukäteen. Tämä ei riipu siitä missä mielentilassa tökkijä on. Myös pikkuismielentilassa oleva henkilö on oikeasti aikuinen ja vastuussa toiminnastaan. Jos ei uskalla sanoa "moi", on keksittävä muu lähestymistapa joka ei sisällä luvatonta koskemista. Lapuille kannatusääni.On minuakin monia kertoja tökitty yms (en usko että kyse ollut pikkuisuudesta), ja joka kerta siitä syntyvä tunne on ollut pelkästään negatiivinen.
Tilannetta, jossa se pieni kaikessa pikkuispäisyydessäänkin on silti yhä aikuisesti valmis myös ottamaan vastuun jos se "tök" on toisesta liian outo tapa sanoa moi.