Puhutteleva pikkuisuus

[belladonna]

Mä toivoisin myös, että tässäkään asiassa ei olisi ns. yhtä oikeaa mielipidettä tai totuutta. Tässä ketjussa on keskustelijoita, jotka eivät koe omalla pikkuistelullaan/age playllään mitään yhteyttä pedofilisiin fantasioihin ja sitten on keskustelijoita, jotka näkevät omalla age play -fantasioinnillaan jonkin yhteyden pedofiliseen fantasiointiin.

Kyse on nähdäkseni lähinnä kahdesta eri tavasta hahmottaa asiaa subjektiivisesti. Siitä lienemme kaikki yhtä mieltä, että age play ja pedofilia eivät ole sama asia ja että tällaisesta seksuaalisesta fantasioinnista ja leikkimisestä joka tapauksessa tekee eettisesti kestävää se, että siihen ei sotketa oikeita lapsia.

Mä itse toisaalta jollain tasolla koen itseni 'pikkuiseksi' tai että se on mun yksi kinkyrooli, toisaalta mä koen, että mä ehkä en oo sitä, koska olen sitä 'väärin'. Toisaalta koen monesti, että pikkuistelussa on aika paljon sellaista, mikä resonoi myös mun fantasioihin ja leikkeihin, toisaalta mulla on välillä olo, että pikkuisuuteen liittyy alaskenenä tiettyä portinvartijuutta ja että ehkä nimenomaan synkkäsävyisten 'age play' -fantasioiden pienet ei oikein sovi söpöstelypikkuisten sekaan. En tiiä. Miten muut kokee tämän?

[Nelli Pikkuvaltikka]

Kerrankin kunnon keskustelua tästäkin aiheesta. Arvasin tosin jo kysymyksiä esittäessä avaavani Pandoran lippaan, jonka sulkeminen on aina avaamisen jälkeen lähes mahdotonta. Otin tietoisen riskin, se kannatti.

Kysyin:

Miksi ageplayn "on pakko" keinua -filian kanssa käsikädessä? Selittäkää ihmeessä, kertokaa. Esittäkää jokin lause, joka toisi mulle sen kaivatun ahaa -elämyksen?

Ja nyt tekisi mieli vain antaa seisovat aplodit näistä selityksistä ja lauseista niin monille!
Todella paljon samanlaisia ajatuksia, puolin jos toisin. Mä koen ehkä myös saaneeni pari ahaa elämystä. Oon uskaltanut tässä ihan vasta vuotta takaperin myöntää itselleni pari (yksityistä) tiedonmurua omasta pikkuisuudestani, jotka on ehkä ennen istuneet hämärässä kaapissa, pimeimmässä nurkassa. Tämän keskustelun seuraaminen on tuonut niihin murusiin uskoa siitä, että pikkuisuuden palapeli omassa päässä saa olla just niin monesta palasta koottu mikä hyvältä tuntuu. Toisilla niissä pienissä monen tuhannen palasissa on enemmän tummia ja pimeitä nurkkia, toisilla taas ne on vaahtokarkin vaaleita, tosi helppoja ja vaan kymmeniä paloja. Kaikki pikkuisuus eri muodoissaan on silti arvokasta ja saa musta ainakin mahtua yhden pöydän ja pöytäliinan alle. Ehkä meillä on siellä palapelitalkoot, jokaisella omansa?

Joo, moni asia pikkuisuudessa ei vaan ole määritteiltään -filiaa, koska aikuinen + aikuinen. Olipa siinä sitten mielikuvitteellinen taapero joka on oikeasti aikuinen PirjoPertti konttaamassa vaipassa, tai sitten se pieni onkin himoittu aikuinen Mirkkumarkku jolla on pikku-autoja ja söpöt saparot - skenaario on aina kuitenkin sama, aikuinen + aikuinen. Ageplay leikit on joo sinänsä ihan toimiva ratkaisu myös tilanteessa, jossa ne voi ehkäistä jotain väärää tapahtumasta. Ketjun kommentit on aika arvokasta tavaraa, paljon eri näkökantoja ja kulmia joista katsoa - Nelli likes! Aiheesta toki voi tulla lisääkin nostoja vielä, mutta mä olen saanut viimein vastaukseni. Ageplay ja -filia keinuu käsi-kädessä, koska joistain näkökulmista katsoen niitä ei voi täysin erottaa. Toisaalta, samalla leikkipaikallakin saattaa toisissa keinuissa keinua ageplay yksinkin, ilman sitä -filiaa.

Mä sain näistä vastauksista niin paljon selityksiä ja avauksia aiheeseen, että mun aivot on sen seurauksena räjähtäneet, prosessointi vie aikaa. En tosin edes kysynyt itselleni - tiesinhän mä joo itsekseni jo samoja asioita, joita tämä keskustelu nosti esiin. Halusin lähinnä nostaa kysymyksilläni esiin erilaisia näkökulmia ja katselusuuntia niinkin laajaan aiheeseen kuin pikkuisuus, ageplay ja -filia. Miksi? Jotta tästä aiheesta olisi helpompaa ja ok puhua. Jotta pikkuisuus ei olisi enää yleistetty kirosana, joka tarkoittaa vain "kiukuttelevia äitejä", vaan ennemminkin kink ja ehkä muutakin. Asia josta voidaan jakaa näkemyseroja - ihan niin kuin mistä tahansa muustakin. Halusin myös nostaa esiin näitä tosi isoja ja monesti tappelemalla puhuttuja juttuja, pedaten ehkä valmiiksi pehmeämpää tulevaisuutta seuraaville aiheille joihin joku etsii vastauksia..

Mä jään pohtimaan paria seuraavaa kysymystä. Lupaan olla sytyttämättä isoja tulipaloja.
Odottaessa: pitäkää hatuistanne kiinni ja muistakaa hengittää - ulkona tuulee.

~ Nelli
..joka luki juuri jo monettakohan kertaa kaiken läpi ja tiputtaa lasit päästään n-y-t...

[balthazar]

Myönnän että mulla meni poikkeuksellisen pitkään henkilökohtaisesti sisäistää ageplayn ja pedofilian rajaviiva. Ajattelen tällaisten pelkojen kumpuavan ensisijaisesti sisältäpäin; jos kiihotun konsensuaalisesta ageplayasetelmasta, voiko olla että minussa on pedofilisia taipumuksia joista en ole tietoinen?

Mielestäni ei ole. Rajaviiva on sikseenkin selkeä, bikantti sitä tuossa aiemmin hiukan availikin; pedofilia on seksuaalisuuden häiriö, jossa aikuinen kiihottuu seksuaalisesti lapsesta. Näin ainakin itse asian näen. Pedofiili ei edes voisi kiihottua lapsenomaisesta aikuisesta, koska hän on lopulta kuitenkin aikuinen.

Pedofilia itsessään on siis seksuaalisuuden häiriö, kun taas kuvitelmat siitä että aikuisen ja lapsen välillä voisi olla tasa-arvoinen ja terve seksuaalinen suhde on mielenterveyden häiriö, tai persoonallisuuden häiriö.

Summa summarum, aikuinen voi toisen aikuisen kanssa leikkiä konsensuaalisesti mitä tahansa ja olla täysin terve, joskin vähän vinossa. Mieleltään, seksuaalisuudeltaan tai persoonallisuudeltaan sairas ei kykene olemaan muuta kuin mitä on, vaikka haluaisikin muuttua. Näistä ainoastaan mielenterveyteen on mahdollista saada korjaavaa lääkitystä, muistelisin että ainakaan suomessa kemiallista kastraatiota ei taideta harjoittaa.

Ymmärrykseni mukaan iso osa pedofiileistä ahdistuu ja pelkää seksuaalisuuttaan koska eivät halua satuttaa lasta. Näin ollen he ymmärtävät aikuisen ja lapsen eron, kun taas mieleltään ja/tai persoonaltaan sairas pedofiili ei näe eroa aikuisen ja lapsen välillä.

[belladonna]

Minusta meidän ei välttämättä ole järkevää esittää spekulaatioita siitä, mistä lapsista seksuaalisesti kiinnostuneet voivat tai eivät voi kiihottua, kun emme mahda olla aiheen asiantuntijoita.

En minäkään ole, mutta olen katsonut aiheesta pari dokumenttia, ja jäänyt käsitykseen, että monille lapsista seksuaalisesti kiinnostuneille se kiinnostus ei välttämättä liity pelkästään lasten fyysiseen kokoon ja kehittymättömyyteen fetissinä, vaan kyse voi olla itse asiassa nimenomaan eräänlaisesta valtasuhdefantasiasta. Lapsista seksuaalisesti kiinnostuneita voi kiihottaa esimerkiksi lasten viattomuus, 'kiltteys', leikkisyys, haavoittuvuus, manipuloitavuus ja kyvyttömyys vastustaa aikuista. Nämä elementit taas nimenomaan ovat läsnä age play -leikeissä ja itse asiassa laajasti muissakin BDSM-valtaleikeissä.

Kääntäen taas age playhin voi liittyä myös visuaalisen lapsellisuuden (eteenkin pukeutuminen), lapsenomaisen käytöksen, puhetavan, liikkumisen ja jopa lasten tai nuorten fyysisen olemuksen ja (kuvitellun/leikityn) fyysisen kehittymättömyyden fetisointia.

'Ohoh, onpas Isin pikkutytölle kasvanut jo söpöt pikkutissit. Alat olla kohta iso tyttö, Isi ihan paisuu ylpeydestä...', ei sanonut kukaan Daddy pienirintaiselle babygirlilleen ikinä.

[MistressLovia]

Hmm.. Tuntuu siltä että mahdollisesti missaan jotain keskustelun puitteita kun en vielä discordiin ole eksynyt ja sain sellaisen käsityksen että tämä aihe on siellä paljon puhuttanut.
Itse en kinkysti lukeudu pikkuiseksi, mutta tunnistan ehdottomasti oman sisäisen lapseni ja sen tarpeet (uskon että moni muukin "aikuinen" vanilla tasolla saattaa ymmärtää tämän tuntemuksen.) Olen Daddy pienilleni, enkä yritä nyt tähän ketjuun sitä perspektiiviä varsinaisesti tuoda.. mutta sen halusin sanoa, että näen hyvin miten pikkuisten olemassaolo ja tällaiset keskustelut ovat avanneet kinkypiirejä ja lisänneet ymmärrystä paljon. Joku ketjussa jo sanoikin että konseptit after care ja hoivaamisen kinkyys dommeilta  ovat tervetulleita lisäyksiä ja olen samaa mieltä siitä että osittain nämä uudet tuulet tulee pikkuisilta.

Surettaa se, miten miten moni pieni joutuu koville kun yhteisö ei pysty olemaan avoin uusille ajatuksille/kokemuksille ja kuinka myrkyllisiksi/kärjistyneiksi nämä keskustelut monesti päätyvät. Uskon että kyseessä on sama ilmiö kuin minkä tahansa subversive muutoksen kohtaamisessa; miten heteroita pelottaa kun puhutaan seksuaalisuuden spektristä ja miten uhatuiksi cis-sukupuoliset kokevat itsensä kun puhutaan sukupuolisuudesta binäärin ulkopuolella. Olen samaa mieltä että kinky piireissä ollaan monesti yllättävän vihamielisiä ja suvaitsemattomia muihin kuin omiin kinkyihin. Johtunee jälleen saman tyylisistä asioista kuin queer yhteisön sisällä tapahtuva syrjintä: kun olet jo osa jotain jossain määrin subversive vähemmistöä, kinkyn suhteen voidaan ehdottomasti puhua tabuista, niin siitä ollaan jotenkin yli suojelevaisia etenkin niiden toimesta jotka ovat siitä "hyvöksytymmästä päästä". Sillä logiikalla että jos me homot nyt hyväksytään trans-sukupuoliset, niin sittenhän muu yhteiskunta näkee meidät yhtä outoina ja vaarallisina kuin ne! Sisäistetyt pelot omasta asemasta ja krooninen toiseuden tunne ohjaavat monet ihan käsittämättömältä vaikuttaviin ekstriimeihin syrjintä yrityksiin, sen sijaan että huomattaisiin että me ollaan samaa yhteisöä ja meidän kaikkien pitäisi puhaltaa yhteen hiileen. So what jos mainstream ei hyväksy, me voidaan luoda oma turvallinen yhteisö. En tässä siis puolustele näitä yhteisön sisäisiä syrjijöitä ja kiusaajia, vaan yritän tavoittaa siellä taustalla vaikuttavia psykologisia tekijöitä, jotta voitaisiin kaikki toimia yhdessä paremmin ja jotta kaikki vastuu kärsivällisestä asian purkamisesta ja rakentavasti keskustelusta ei jäisi pienille.

Mitä taas tulee brättaamiseen tai siitä miten se ärsyttää joitain jos tämä käytös ilmenee häiritsevästi tai sopimattomissa olosuhteissa, niin minusta olisi hyvä että sitä voitaisiin käsitellä omana käytökseen liittyvänä asianaan. Tarkoitan tällä sitä, että huonosti käyttäytyminen (vaikka näennäisesti omasta kinkystä kumpuaisikin) ei ole kinkyidentiteettiin automaattisesti liittyvä asia. Vastaesimerkkinä, me domit joista osa olettaa että toisille saa puhua alentavasti ja käyttää omistavia termejä ihmisistä joille ei ole koskaan aiemmin edes puhunut. Se on huonoa käytöstä, ei dommiuden ominaispiirre. Se ei tee dommiudesta identiteettinä tai ilmiönä huonoa tai vaarallista, kyseessä on huonosti käyttäytyvä dom. Samalla tavalla brättausta voi tehdä sopimattomasti, mutta se ei tee pikkuisuudesta haitallista.
Erilaisuus on rikkaus jos kaikki osapuolet pystyvät olemaan mielessään avoimen vastaanottavaisia sille mitä eri perspektiivi voi omaan kokemukseen tarjota. Toivoisin kovasti että kinky-yhteisöissä me kroonisen uteliaat ja luovat kokeilijat saisimme itsemme kiinni ahdasmielisistä ennakkoluuloista, ennen kun päästetään ne ulos suusta.

[Nelli Pikkuvaltikka]

Heh.. Mä keksin uuden aiheen taas. Nimittäin erot sisäisen lapsen ja pikkuisuuden välillä. Onko niitä, tehdäänkö niiden välille liikaa yhdistäviä linkkejä tai liian vähän? Onko pikkuisuus aina yhteydessä johonkin sisäiseen, mitäs jos se on vain rooli kinkyssä leikissä? Mikä tässä kaikessa on "oikeaa pikkuisuutta" ja voiko sellaista määrittää? Miten nämä kaksi voi erottaa toisistaan selkeästi ja tarvitseeko sitä tehdä?

Tiedän että nämä kysymykset tuovat tähän pöytään ainakin 100 mielipidettä? Muistetaan tässä että ne ovat juuri niitä, mielipiteitä. Näkökulmia jokaisen omasta, pikkuisuuden pöydän alaisesta nurkasta. Yhden ison pöydän kulmajalkoja ja pöytäliinan eri nurkkia. Toivon keskustelua niistä näkökulmista, jos vain mahdollista, haluan kuulla missä nurkassa kukin on? Miksi mä sellaista haluan? No siis, oon utelias, tahdon oppia asioita ja haluan ymmärtää kuinka laaja käsite jokin sellainen asia kuin pikkuisuus on. Haluan tietää millaisista pöytäliinan kulmista me baarissa pyörivät pienet ja meitä tuntevat, pidetään kiinni. Uskon myös että tämä lähestymistapa voi auttaa miettimään myös muita aiheita, vaikka niitä en tässä ketjussa olekaan nostanut esiin. Siis samanlaiset kysymykset ja uteliaisuus jotain sellaista aihetta kohtaan, joka itselle on vieraampi. Näitä kun voisi muokattuna soveltaa myös muiden aiheiden ymmärtämiseen..


Minun pikkuisuuteni laatu? Ompahan outo kysymys!
Mun nurkassa on sisäistä lasta yksi vankka pöydänjalka ja sen vieressä roikkuu verhona pitsivirkattu, pastellinen, pikkuisen "roolin" pöytäliina. Sopivat hyvin yhteen, muttei ihan kaikessa ja sotivat myös toisinaan keskenään. Pikkuisuus on itselleni henkilökohtaisesti enemmän kuin rooli, mutta useimmiten julkisesti (etenkin isoissa joukoissa) se näyttäytyy pääosin juuri roolina. Rooliuden takana on kuitenkin se vankka pöydän jalka, osa jotain syvempää, sisäistä. Sain tässä eräänä päivänä muistutuksen siitä, millä tavoin pieni minä ja sisäinen lapseni eroavat toisistaan. Toinen niistä voi kikattaa lattialla ilman huolta huomisesta, toinen kuulee yhden hölmön vitsin ja ottaa siitä itseensä, nauru muuttuu äkkiä itkuksi. Nämä ovat silti niin kuin identtiset kaksoset, näyttävät samalta, kuulostavat samalta jne. mutta niiden luonteet ovat kuin kaksi eri puolta, aurinko ja kuu, vadelma ja mustikka, kaakao ja sitruunalimu. Yhdessä näistä kaksosista tulee jotain nonseksuaalisen regression ja kinkyn ageplayn sekoitusta, sekametelisoppaa. Karkkisekoitus, jossa on kirpeyttä ja suklaata, kovia ja pehmeitä..

Kinky pikkuinen on huomionkipeä ja rakastaa sitä yli kaiken. Kinky pieni on myös super miellyttämisenhaluinen, koska se hivelee jotain aikuistakin subius aivoa. Tämä pikkuinen jekkuilee toisinaan tahallaan, toisaalta taas se on känkkäränkkä joskus tahtomattaan. Kinkympi pikkuinen näyttää kieltä, takertuu käsivarteen koko kropallaan, kaivautuu vaikka väkisinkin kainalopaikalle ja kysyy muka viattomasti "onko tänään tikkaripäivä?" (tarkoittakoon se sitten kumpaa tahansa, karkkia tai..). Kinky pieni on rohkea ja uskaltaa sanoa kaikenlaista, koska sen maailmankuva on hattaranpehmoinen ja kaikki pervokin kuuluu siihen viattomuuteen, jolla se katsoo maailmaa. Kinky pieni ei välitä siitä, mitä muut ajattelisivat jos se juoksisi kaupungin läpi pinkki ja pitsinen yksisarvishaalari päällään. Kinky pieni haluaa nuolla kaikkea omistamaansa, jopa julkisesti - koska yksinkertaisesti: sitten kun jotain nuolaisee, se on minun. Kinky pieni on se tyhmempi mutta vahvempi, se joka osaa ottaa osumia ja kokoaa itsensä aina uudelleen. Siksi se kulkee usein edellä, koska se ei katsele eteensä ennen kuin on jo ottanut vauhtia ja juoksee kohti trampoliinia..

Sisäinen lapsi taas, on se vakavempi. Se ei siedä vitsejä jotka menevät henkilökohtaisuuksiin. Se piiloutuu, on ujo, ei uskalla. Hiljenee kun pitäisi puhua ja höpisee vahingossa silloin kun kuuluisi olla hiljaa. Sisäinen on rauhallisempi, herkempi, itkevämpi. Sisäinen lapsi ei muka kaipaa huomiota, koska on valheellisesti oppinut ettei tarvitse sitä. Sisäinen lapsi on reipas ja sanoo "kyllä minä pärjään" mutta jos se kompastuu portaissa se itkee polven kolhua ainakin päivän, jossain piilossa. Se ei uskalla myöntää että sitä sattui, koska sehän kertoisi muille ettei tuo reipas tyttö pärjääkään. Sisäinen lapsi on ehkä oppinut joskus valheellisesti ettei sellaista sovi myöntää muille. Sisäinen lapsi on (onneksi) jatkuvassa oppimistilassa ja sitä pitää pitää kädestä usein, halata useammin. Sisäinen on se joka yllättyy, jos joku halaa sitä pyytämättä. Sisäinen on se, joka ei uskalla pyytää, oikeastaan mitään. Sisäinen lapsi on mennyt joskus piiloon ja vasta nyt, myöhäisesti, oppinut olemaan esillä. Sisäinen tahtoisi olla esillä enemmän, mutta pelkää ettei sitä hyväksytä ja siksi sen kaksonen, siis kinky pikkuinen, kulkee edellä. Sisäinen tulee sitten perässä, kun on ensin varma ettei se trampoliini karkaa alta..

Nämä kaksi ovat aina kuitenkin yhteydessä ja kiinni toisissaan jotenkin, erottamattomat ja identtiset. Ne osaavat lopettaa toistensa lauseita ja omaavat saman kehon. Näiden väliin jää se tylsä ja outo aikuinen, se joka hajoilee toisinaan sisäisen lapsen kasvukivuista, mutta saattaa samaan aikaan nauraa kinkyn pikkuisen itsevarmuudella. Aikuinen pää on se, joka kulkee toisinaan edellä tai perässä, riippuen siitä mitä sillä hetkellä tarvitaan. Kinky pieni on myös tavallaan jotain, mikä on liimattu roolina sen aikuisen olemuksen päälle..

Multa kysyttiin yhtenä päivänä pohtivasti, kuka näistä mun eri puolista suojelee ketäkin? Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Aikuinen pää suojelee toki itseään ja näitä kaksosia niin kuin leijonaemo poikasiaan. Mutta pikkuisen ja sisäisen kohdalla tilanne voi olla ihan kummin päin vain. Sisäinen lapsi on tavallaan kinky pienelle se tärkeä jarrupoljin, jota ilman kinky pieni ajautuisi liian vauhdilla ja pää edellä vaikka mihin. Toisaalta taas kinky pieni on se kaasupoljin, jota sisäinen lapsi joskus tarvitsee. Nämä kaksoset ovat myös taitavia piilottelemaan toistensa selän takana ja puhumaan samaan aikaan, toistensa päälle, ehkä jopa eri asioista..

Kinky identiteetti, pikkuisuus ja muut mieliteot eivät todellakaan ole ihan kauhean yksinkertainen asia, ainakaan omalla kohdallani. Nämä ovat kokonaisuutena varsin monimutkainen solmu, sellainen joka saakin olla vähän solmussa. Solmussa oleminen on tavallaan hyvä asia, koska solmun eri osat usein tukevat toisiaan ja ilman niitä solmun koukeroita käsissä saattaisikin olla vain löysä kasa narua..


Mutta niin: Miten muut näkevät pikkuisuuden ja sisäisen lapsen erot? Entäpäs ihan vähän sivuten muut kink ryhmittymät, kokeeko muut että sisäisellä lapsella on jotain tekemistä tai ei ollenkaan, kinkyn minuuden kanssa? (Pysytään kuitenkin pääpiirteittäin pikkuisuudessa, koska sille tämä ketju on omistettu).

~ Nelli
Joka menee.. tunnin päästä nukkumaan?

[Päpälämäen Krister]

Jossakin kohtaa itsemäärittämisen janalla seisoo käsiään levitellen tuttavamme solipsismi, joka on tässä ketjussa vahvasti läsnä. Onko sillä lopulta ulkopuoliselle merkitystä, kuinka mikäkin suuntautuminen määritellään, kun kuitenkin yksilön itsensä tekemä määritelmä ajaa kaiken muun määrittelyn ja määrittelemättömän yli, sopien ainoastaan omaan kuvaansa?

[elanor]

Aah Nelli, mahtavaa että otit tän puheeksi! Mä oon miettinyt pikkuisuus / sisäinen lapsi / vapautunut leikkisyys -elementtejä ja miten nää nähdään. Itse kun oon aina ollut vapautuneesti hassutteleva, tarvittaessa riehaantuva jne miettimättä, onko mun käytökseni "aikuista ja normaalia". Ainakin silloin, jos epänormatiivinen käytös ei vahingoita ketään. (Tosin viime vuosina mun leikkisyys on vähentynyt, tätä pitää miettiä, luulen että se on saattanut liittyä edelliseen parisuhteeseeni.) En oo omalla kohdallani tykännyt ajatella sitä sisäisenä lapsena, vaan aikuisuuden normien haastamisena. Mun mielestä aikuinen saa olla kaikkea muuta kuin vakava, jos siltä tuntuu ja sattuu tilanteeseen sopimaan, eikä sitä tarvii nimittää sisäiseksi lapseksi, vaan se voi olla ihan vaan omaa aikuista itseä. En tykkää aikuisuuden samaistamisesta normatiivisuuteen. Samoin "tyttöjuttujen" kuten vaaleanpunaisen, glitterin ja yksisarvisten, diggailu on mulle tyttökulttuurin haltuunottoa aikuisena, ei mitään taantumista.

Ja enemmän kai sisäisellä lapsella viitataankin johonkin tuommoseen sitten taas vakavampaan asiaan, niin kuin sä kuvailit, ei vain hassutteluun. Tuli muutes vähän itku sun sisäisen lapsen puolesta, se on ansainnut huolenpitoa hirveästi 

Monet kuvaa pikkuisuuden merkitystä itselleen niin, että pikkuisena voi tehdä asioita, joita ei muuten voi tai osaa - juurikin hassuttelua tai tyttöjuttuja. Tää on itselleni siis jotain, mitä en halua: kiinnittää aikuiselle epänormatiivista leikkisää käytöstä johonkin tiettyyn "rooliin" ja toteuttaa niitä vain sille rajattuna aikana. Toisaalta multa ehkä puuttuukin joku perustava tarve samaistua pienen tytön rooliin.

Mulle on syntynyt pikkuisuudesta kuva, että se voi tarkoittaa tosi laajalla skaalalla monia erilaisia asioita ja hyvä niin, se voi siis myös olla joustava väline erilaisten juttujen toteuttamiseen.

Itelleni pikkuisuudessa on kaks puolta. Yks liittyy huolenpitoon. Mullakin on tosi vahvasti opittu yksin pärjääminen, joka tekee vaikeaks päästää irti asioiden hoitamisesta, huolehtimisesta ja pätevyydestä. Jo aiemmassa D/s-rakkaussuhteessani aikana, jolloin Iso/pikkuinen-jutuista ei ollenkaan puhuttu, mun D sanoi mua pieneksi, ja se oli jotenkin tosi järisyttävä kokemus. Kukaan mies ei ollut sanonut mua pieneksi ja suhtautunut muhun herkkänä ja huolehdittavana. En kyllä tiedä, miten helppoa olis sellasta ollut ottaa vastaankaan aina.
Tää huolenpitojuttu ei ole mulle seksuaalinen, mutta oon ajatellut, että kun se nykyisessä suhteessa liittyy pikkuisen rooliin ja sitä ajatellaan kinkysuhteen osana, tää voi olla ihan hyvä lähtökohta. Siinä aiemmassa suhteessa huolehdittavuus meni vähän liian pitkälle (vakava masennus ja se, että D hoiti mua, edisti asiaa) ja suhteen roolituksesta tuli aika epäterveellinen, kun mun kyvylle pärjätä ja hoitaa asiat itse ja olla vahva ei jäänyt tilaa.
Nykyisessä suhteessa on elementtejä, joiden takia roolitus (ihan siis kinkyn ulkopuolinen työnjako) on vaarassa helposti kääntyä niin päin, että mä olen huolenpitäjä, joten molemmille on tosi tervehdyttävää ja tasapainottavaa, että Isinä ja pikkuisena roolit on toisin päin.

Toinen pikkuisuuden puoli mulla on sitten ihan vaan kinky, seksuaalinen ja perverssi fantasiarooli, joka tulee esille lähinnä panemistilanteissa (ja seksuaalisessa flirtissä). Ja se on selkeästi rooli, en mä regressoidu enkä koe olevani jotenkin oikeasti pikkutyttö tai muuten ilmennä mitään puolta itsessäni siinä mielestäni. Ilmennän vain pervoa fantasiaa, jossa kiihotun kokonaisuudesta, tarinasta, äärimmäisen väärästä vallankäytöstä, en välttämättä vain omasta roolistani. Ne on myös tilanteita, joiden jälkeen silloin tällöin minä tai D tai molemmat tarvitaan kunnon jälkihoitoa, jossa sanotaan ääneen, että tämä ei ole totta ja mä olen aikuinen, keski-ikäinen, vaihdevuosiaan elävä karvainen nainen, joka leikkii mukana koska tahtoo  Ei siis siksi, että muuten unohdettais se, vaan vakuutuksena että tässä ei nyt ole pointtina että kumpikaan tahtois oikeasti jotain insestihommaa tai lapsen hyväksikäyttöä. Koska siitä ei todellakaan ole kyse. (Jos olis lapsikohteinen seksuaalisuus jommallakummalla, tää olis monimutkaisempaa ja tarvittais varmasti vielä parempaa jälkihoitoa ynnä muuta asian käsittelyä, mutta sekään ei varmaan olis mahdoton tilanne, jos kellään osallistujalla ei olis halua toteuttaa moisia oikeasti.)

Tämä kinky puoli on mulle uus silläkin tavalla että aiemmin en oo juurikaan liittänyt kinkyyteeni varsinaisia rooleja ja "käsikirjoituksia", jonkun tietyn skenaarion leikkimistä. Tää on itse asiassa vapauttanut mun asennetta sen suhteen, että ihan hyvin sellaista "aikuisten leikkiä" voi tehdä, ei kaiken oo pakko olla jotain syvää identiteettiä.