Sensuuri, suodatus, kirjastojen materiaalivalinnat - mitä sinulta pimitetään?

[IndigoZone]

Yhdysvalloissa kirjastonhoitajat ovat yleensä ärhäkkäästi sananvapauden ja sensuroimattomuuden asialla. Tällaista asennetta pidetään siellä jopa tavallaan ammattietiikkaan kuuluvana.

Suomessa näin ei aina välttämättä ole. Materiaalihankintojen lisäksi karsintaa tai tiettyjä painotuksia harrastetaan mm. verkkosuodatuksen muodossa, jota ei Suomessa tällä hetkellä sen kummemmin säädellä, vaan se toteutetaan tai ollaan toteuttamatta kunta- ja kirjastokohtaisesti.

Oheen linkitetty Suomen Kuvalehden juttu kertoo kirjastojen materiaalivalinnoista ja niiden taustoista:

Kirjastot harrastavat portsaritoimintaa - näitä ei tänne hankita!

[Misteli]

Tuossa SK:n artikkelissa Kai Ekholmin näkemyksissä on eniten tervettä järkeä, häneltä kannattaa lukea esim. Libricide: Haavoittuneet kirjastot (2004), jos kirjastosensuurin historia oikeasti kiinnostaa. Idealisti Poroilalla on omat tärkeät pointtinsa mutta kokonaisuudessaan tämä tuntuu vähän huvittavalta yritykseltä hämmennellä myrskyä vesilasiin... vaikka onhan tuo niin kutsutusti mediaseksikkäämpää väläyttää tuota jännittävää fasisti- ja salaliittokorttia kuin puhua ankeista ja ikävistä määrärahoista, niin todellinen rajoite kuin ne ovatkin.

Oman kokemuksen perusteella pervokki-kirjallisuuden saatavuus on huomattavasti kohentunut sinä aikana kun olen yölukemista lainastoista kotiin kantanut. Vielä n. 10v. sitten esimerkiksi Herra Jackin ihmeellistä huonetta oli Tampereen kirjastoissa saatavilla yksi (1) ainoa vanha, tahrainen (sic) nide, jonka pienen sivukirjaston täti pyynnöstä kävi etsimässä varastosta. Nyt uusia painoksia vanhoista klassikoista näkyy olevan hankittu järjestään, joten tämäkään tuskin on enää ongelma. Ja koska hankintamäärärahoja jaetaan pitkälti käyntikerta- ja lainaustilastojen perusteella, sensaationälkäinen kansa tulee varmasti saamaan Fifty Shades of Grey:nsa, halusimme me kirjastossa tai emme saattaa sitä yleisön ulottuville

Että ei näillä kriisikuntien kokouspöydiltä heruvilla pennosilla pääse kirjastontäti tuntemaan itseään kummoiseksikaan illuminaatiksi, eikä kirjaston kaltaisen laskevan auringon talon portissa ole juuri vartioitavaa kun interwebsin valtatiellä sisällöt suhistavat ohi oikealta ja vasemmalta  Vakavasti, jos jostakin sensuuripyrkimyksistä kannattaisi olla huolissaan niin olisi ehkä syytä keskittyä enemmän kansallisvaltioiden ja kaupallisten toimijoiden harjoittamaan kyberpuolen valvontaan.

[Kettu vinossa]

Misteli kirjoitti todella hyvin. Itse tein kerran lyhyehkön työharjoittelun kirjastossa, ja siellä kävi muutama omakustanteiden tekijä tarjoamassa kirjojaan tai äänitteitään valikoiman jatkoksi. "Otamme, jos ilmaiseksi saamme", oli aina vastaus. Moni suosittu kirja, CD-levy ja elokuva puuttui kokonaan valikoimista ja oli vain pakko pyydellä anteeksi "ei oota". Kirjasto joutuu myös yleensä maksamaan todella suuren hinnan kaikesta lainattavasta tekijänoikeus- ja teostomaksuineen, joten raha se on usein pääsyy, miksi jotain kirjastosta ei saa. Jos kuluttaja maksaa esimerkiksi CD-levystä kaupassa 10 euroa, sama yksittäinen levy voi maksaa kirjastolle ylimääräisine kuluineen jopa yli 30 euroa.

Jos joku on huolissaan sanavapaudesta ja sensuurista, hän voi julkaista kirjan netissä laittaa sen jakoon myös ulkomaisten sivustojen kautta.   



Noidan käsikirjan sensuuri... Satuin sen lopultakin löytämään kirjaston rajatietohyllystä viime kesäkuussa, kun muistan että teininä siitä varoiteltiin monessa eri paikassa ja en sitä silloin löytänyt mistään kirjastosta. Olin hyvin pettynyt, ettei samaan kirjasarjaan kuuluvien Vakoojan käsikirjan ja Keksijän käsikirjan tyyliin Noidan käsikirja antanutkaan mitään käytännön neuvoja, vaan oli noitarituaalien opaskirjan sijaan pelkkä harmiton kokoelma kummitusjuttuja. Lastenkirjaksi siinä oli ehkä turhan hurja kuvitus, mutta muuten olisin siirtänyt sen rajatietohyllystä lasten satukirjaosastolle. Jos joku haluaa kääntyä saatananpalvojaksi, siihen on parempiakin kirjoja saatavilla. 

[IndigoZone]

vaikka onhan tuo niin kutsutusti mediaseksikkäämpää väläyttää tuota jännittävää fasisti- ja salaliittokorttia kuin puhua ankeista ja ikävistä määrärahoista, niin todellinen rajoite kuin ne ovatkin.

Mitä mieltä olet esimerkiksi artikkelin ensimmäisen kommentoijan kertomuksesta, jossa rauhanaktivistikirjastotyöläinen oli hankkinut kirjastoon yliedustuksen DDR- ja neukkupropagandaa, kenties muun materiaalin kustannuksella?

Vakavasti, jos jostakin sensuuripyrkimyksistä kannattaisi olla huolissaan niin olisi ehkä syytä keskittyä enemmän kansallisvaltioiden ja kaupallisten toimijoiden harjoittamaan kyberpuolen valvontaan.

Tämä on toki totta ja siksi nimesinkin ketjun yleisesti sensuuri- ja muita ohjauspyrkimyksiä käsitteleväksi enkä pelkästään kirjastoihin keskittyväksi. Kirvokkeena kuitenkin oli kyseinen SK:n artikkeli, jossa myös nimenomaan sivutaan suomalaisia pyrkimyksiä kyberpuolen valvontaan (Karpelan ministerikausi), joskaan ei mitenkään kattavasti.

Sinänsä olisi kiinnostava tietää, löytyykö tästä maasta kirjastoja, joiden nettikoneilta ei jonkin Netnannyn vuoksi pääse mm. tälle foorumille tietoa hakemaan. Pitääpä muistaa testata paikallinen kirjasto joskus tämän osalta...

Noidan käsikirjan sensuuri... Satuin sen lopultakin löytämään kirjaston rajatietohyllystä viime kesäkuussa, kun muistan että teininä siitä varoiteltiin monessa eri paikassa ja en sitä silloin löytänyt mistään kirjastosta. Olin hyvin pettynyt, ettei samaan kirjasarjaan kuuluvien Vakoojan käsikirjan ja Keksijän käsikirjan tyyliin Noidan käsikirja antanutkaan mitään käytännön neuvoja, vaan oli noitarituaalien opaskirjan sijaan pelkkä harmiton kokoelma kummitusjuttuja.

Löytyy omasta hyllystä, sain joskus ala-asteikäisenä lahjaksi. En silloin edes tiennyt, että kirjaa ovat tietyt tahot pitäneet saatanallisena. Ja sama pettymys kyllä! Kirjassahan lähinnä käydään läpi erilaisia tunnettuja legendoja ja kansanperinnettä vampyyreistä ja ihmissusista, tunnettuja kummitustarinoita ja muita vastaavia. On siellä myös juttua kirliankuvauksesta, räyhähengistä ja sen sellaisista.

[Misteli]

Mitä mieltä olet esimerkiksi artikkelin ensimmäisen kommentoijan kertomuksesta, jossa rauhanaktivistikirjastotyöläinen oli hankkinut kirjastoon yliedustuksen DDR- ja neukkupropagandaa, kenties muun materiaalin kustannuksella?

IZ, ajattelen tuollaisen hankintapolitiikan olevan yksinkertaisesti ammattitaidotonta - puolueettomuus ja kaikkien äänten esilletuominen resurssien sallimissa rajoissa on ollut jo pitkään konsensus suomalaisessakin kirjastotyössä, vaikka ko. artikkelissa muuta annetaan ymmärtää. Kirjastojen asema nimenomaan *tiedon*välittäjinä on kuitenkin heikkenemässä sitä tahtia, etten oikein jaksa pitää todennäköisenä suuren yleisön ajatusrakenteiden laajamittaista vinoutumista sen vuoksi, että lähikirjaston hyllystä puuttuu jokin kirja tai siellä on yliedustus jotakin katsantokantaa. Lisäksi tietokirjapuolella materiaalin vaihtuvuustavoitteet useimmiten paikkaavat ajan funktiona yksittäisen valitsijan ylilyönnit.

Tuon SK:n artikkelin esimerkeistä useammastakin voi päätellä, ettei myöntyminen aineiston poisto- ja rajoitusvaatimuksiin johdu välttämättä ollenkaan tietyn kirjastolaisen ahdasmielisyydestä vaan siitä ettei missään organisaatiossa ole tapana alkaa jyrsiä ruokkivaa kättä. Kuten Kettu hyvillä esimerkeillään vinkkasikin, rahastahan tässäkin on kysymys - ja paikallistasolla usein myös siitä, kuka käytettäviä verovaroja on jakamassa. Jos se peräpohjalaiskunnan rauhanyhdistyspamppu istuu kulttuurilautakunnassa tai ne alueen 50 lestaperhettä kukin kieltävät 10-15 lastaan käyttämästä paikallisen kirjaston palveluita, tällaisella riskillä yksi Juho Juntusen sarjakuva voi jäädä toiseksi 

Surkeaahan se on kun ei ihmisiä voi pakottaa ottamaan omaa ja jälkikasvunsa päätä pois toisesta temppelistä, mutta aika monessa työssä joutuu toimimaan välillä jonkin aivan muun tahon kuin oman ammattikunnan ehdoilla.

[isojorma]

Sensuuria on niin monenlaista. Kirjoja voidaan hankkia, mutta miten ne ovat esillä?

Aikoinaan asuin Lappeenrannassa. Jostakin käsittämättömästä syystä Lappeenrannan kirjastoon hankittiin de Saden romaani Filosofiaa budoaarissa. Ehkä nimi hämäsi niin paljon, että kirjan tilannut virkailija kuvitteli sen olevan filosofian kirja? Kirjaa ei sijoitettu romaanien joukkoon, missä se esimerkiksi Helsingissä on, vaan kirja sijoitettiin nimensämukaisesti luokkaan 11 muiden filosofiaa käsittelevien kirjojen joukkoon.

Vaan oliko se kirja hyllyssä luokassa 11? Ei tietenkään! Ehkä kirjan saapumisen jälkeen on tajuttu, ettei tällaista saa esille laittaa. Kirja oli viety heti uutena varastoon. Eihän nyt syksyn uutuuskirjoja voi hyllyyn laittaa. Nykyisin ei Lappeenrannan kirjaston haku näytä tietoa varastosta, joten ehkä kirja on nostettu kellarista päivänvaloon.

[veijari]

Joskus 80-90-lukujen taitteessa Espoon pääkirjastosta löytyi aika sekalaista kirjallisuutta, kun jaksoi tonkia. Ainakin Noidan käsikirja ihan lasten/nuortenosastolta , mutta myös Musta Raamattu. Mooseksen ajan kabbalajutut oli todella puuduttavia, mutta tulipahan sitäkin lukaistua.

Sarjakuvaosastolla oli Kalervo Palsan Eläkeläinen muistelee-sarjakuva, joka sai teinipojan kulmakarvat kohoamaan. Synkkä musta huumori huvitti, mutta nekrofilia, nahka tai homoporno ei ole koskaan ollut mun juttu.

Käsikirjastossa oli High Times Encyclopedia of Recretional Drugs, jossa ohjeistettiin esim. kannabiksen kasvatukseen ja käsiteltiin viihdehuumeita kaikessa amerikkalaisen sananvapauden hengessä. Löytyyhän tuosta joku painos nykyään esim. scribd.com:ista, jos ruudulta jaksaa plärätä.

Ei voi ainakaan sanoa, että kovin tiukalla seulalla olisi silloin hankintoja sensuroitu. Ehkä maakuntakirjastolla oli isompi budjetti.

[IndigoZone]

Tinttejä saa Ruotsissa pärstäkertoimella

[Snadistisadisti]

Silläkin lienee vaikutusta, mitä kirjoja asiakkaat kirjastoihin toivovat. Helsingin kirjastojen sivulla on oikein linkki, johon voi kirjanhankintaehdotuksensa jättää. Jos haluaa pervokirjoja, niin pyytää niitä, jos Tintti-sarjakuvia, niin pyytää sellaisia.
Hyvillä perusteluilla voi oikeasti vaikuttaa kirjavalikoimiin.
Pienellä aktiivisuudella voi saada paljon aikaan. Ei niitä toiveita kuitenkaan mitään hallitsemattomia määriä tehdä.

[Chmlnidae]

Olen onnellinen; se kirjasto mitä käytän tilaa kaiken mitä haluan, joko muualta tai sitten ostaa sen  lellipentuna on kiva olla.