Kysy TrueMasterilta - ketju

[IKRM]

Vilan kysymyksestä tuli mieleeni että onko silti  True Master jos alistuva ei pidä True Masteria True Masterina eikä koe halua alistua hälle?

Niin kuin aiemminkin olen todennut, jokainen voi pitää itseään ja muita ihan minä vaan. Eri asia on ajatteleeko muut samoin, vaatia ei voi, jokaisella on päätösvaltansa omiin pitämisiinsä.

IKRM

[toysnstuff]

Oliko tämä kiertäen ilmaistu kysymys puhutaanko nyt tyyliin jordan petersonista

Ajattelin ihan samaa.

Nämä SnadistiSadistin vastaukset melkeinpä yllyttävät haastamaan hänen "diskurssiaan", minkä tosin tulkitsen olevan aivan tarkoituksellista hänen puoleltaan johtuen tavasta, jolla esiintyy tässä ketjussa. Oletan siis, että SnadistiSadisti et loukkaannu etkä ota itseesi seuraavista kyseenalaistuksista. (Epäilemättä loukkaantumattomuus kuuluu jo, tai ainakin tulee lisätyksi, TrueMasteriuden listaan).

• ole 100% varma siitä mikä on, millainen on ja omaa raudanlujaa itsevarmuutta.
• aidosti ja oikeasti hiukkaakaan teeskentelemättä tai esittämättä elä ja hengitä Dominoivuutta.
• ole kosketuksessa varjonsa kanssa.

Mielestäni nämä kriteerit kumoavat toisensa. Käsitän, että "varjolla" on tässä ehkä haettu viittausta siihen, mistä olet aiemmin kirjoittanut - että sinulla on tiettyjä opeteltuja muistisääntöjä, joilla pidät itseäsi kasassa, jotta et aiheuttaisi väkivaltaista vahinkoa toisille ihmisille. Ja että tämä "peto sisällä" olisi se "varjo". Jonkinlainen pimeä puoli itsestä, jonka tunnistaa olemassaolevaksi. Tämä vastaisi populaarikulttuurillista versiota itseydestä ja "jostain tiedostamattomasta". Voi olla, että tarkoitit jotain muuta. Kerron silti oman näkemykseni ja miksi koen, että nuo listaamasi asiat poissulkevat toisensa. Voit sitten vastata omilla kommenteillasi.

• ole 100% varma siitä mikä on, millainen on ja omaa raudanlujaa itsevarmuutta.

Tällainen sadan prosentin itsetuntemus vastaa egon käsitystä itsestä: "minä tiedän mikä olen, kuka olen, millainen olen - ja se on siinä". Tämä lienee yleisimpiä harhakuvitelmia, mitä ihmisillä itsestään on ja perustuu tarpeeseen kieltää itsessä vallitsevat, tietoisuudesta poissuljettavat puolet. Mitä jäykempi ego, sitä enemmän on kiellettävä itsestä: "tätä ja tuota ominaisuutta ei ole minussa, sitä on noissa muissa ihmisissä". Psyykkiset puolustusmekanismit toimivat tämän (egon minäkäsityksen) perusteella ja sulkevat ulkopuolelleen & selittävät itselle (ja muille) mieluisasti kaiken sen, mikä pitää itseltä ja muilta sensuroida. Jos henkilö on 100% varma siitä mikä on ja millainen on, hänellä olisi joko 100% kattava itsetuntemus - mikä on psyyken muodostumisen ja toiminnan kannalta mahdottomuus - tai hän kuvittelee olevansa jotain, eikä tiedosta olevansa myös paljon kaikenlaista muutakin. Toisin sanoen, henkilö on vakuuttunut omasta harhaisesta minäkuvastaan.

Tähän on kohteliasta lisätä pehmennyksenä, että hei, niinhän me kaikki ollaan.

• aidosti ja oikeasti hiukkaakaan teeskentelemättä tai esittämättä elä ja hengitä Dominoivuutta.

Jos ihmisellä olisi 100% itsetuntemus, hän tiedostaisi myös samaistumisten vaikutuksen identiteettinsä muodostamisessa. Samoin sosiaaliset roolit ja egon taipumus uskoa olevansa sitä, mitä kuvittelee olevansa, olisi henkilön tiedossa. (voidaan muistella varhaislapsuuden kuvitteluleikkejä, joissa haluttiin uskoa että ollaan sitä mitä haluttiin kuvitella olevan) Tällöin oma mieli olisi kuin se myyttinen läpinäkyvä alkemistin vatsa, jonne syötettiin kasveja ja yrttejä ja katsottiin, miten ne vaikuttavat elimistöön.

Koska tuollaista itsetuntemusta ei ole olemassakaan muuten kuin ajatusleikkinä, niin henkilö joka aidosti, oikeasti ja hiukkaakaan teeskentelemättä tai esittämättä elää ja hengittä dominoivuutta on minun käsittääkseni henkilö, joka haluaa kovasti uskoa omaan kuvitelmaansa ja pyrkii pitämään kaiken tätä kuvitelmaa uhkaavan sisällön poissa mielestään. Se, että haikaillaan täydellistä ehdottomuutta ("100%"), kertoo mielestäni poikkeuksellisen voimakkaasta tarpeesta tätä (egon harha)kuvitelmaa kohtaan. Käytän nyt samaistumisesta (identifikaatio) synonyymina (egon) harhakuvitelmaa. Samalla tapaa kuin vaikkapa automekaanikko pitää itseään automekaanikkona, samaistaen itsensä tuohon, hän on "samaistumisharhan" vallassa. Kyse on toki sosiaalisesti jaetun todellisuuden positiosta, jolla on todellisuuteen vaikuttavia ominaisuuksia (automekaanikon ei sallita osallistua paikallisen sairaalan ylilääkäreiden kokoukseen, eikä paikallisen ylilääkärin sallita pukea satunnaisen autokorjaamon työntekijän haalareita ylleen ja alkaa rassata asiakkaiden autoja), mutta silti ylilääkäri on ja ei ole ylilääkäri istuessaan kotona paskalla, ja automekaanikko on ja ei ole automekaanikko voidellessaan aamiaisleipäänsä. Kyse on kuvitelmasta ja sosiaalisesta roolista, jolla on merkitystä vain niin kauan, kuin se on osa sosiokulttuurillisesti jaettua todellisuutta.

Ylilääkärillä ja automekaanikolla on kuitenkin taitoja, jotka eivät ole riippuvaisia siitä, tunnistaako vierasta kieltä puhuva henkilö heidän ammattitittelinsä. Molemmat voivat käyttäytyä kuin lääkäri tai mekaanikko. Suorituksessa joko onnistuu tai ei onnistu, ja tapahtuman todistajana oleva henkilö voi tämän myötä joko pitää tai olla pitämättä henkilöä 'lääkärinä' tai 'autokorjaajana'. Jos yritys on hullunkurisen surkea, voi olla, että ylilääkäri mielletään yhtä ansiokkaaksi kuin naapurisavimajan höperö ukkeli. Tai voi olla, että se mitä ylilääkäri tekee onkin toimivaa, mutta näyttää toisen kulttuurillisen kasvatin silmissä täysin järjettömältä, ehkä jopa vaaralliselta toiminnalta. Silloin ylilääkäri ei näyttäydy ylilääkärinä.

TrueMasterin täytyy näytellä osansa sopivalle yleisölle, jotta voisi olla tunnistettu TrueMasteriksi. Muutoin hän saattaa näyttäytyä jonain, mitä bdsm-genren ulkopuolella pidetään aika huomattavan vähäisessä sosiaalisessa arvossa pidettävänä yksilönä.

Nyt, jos henkilö ei itse tiedosta tätä puolta ihmisyydestä, sosiaalisuudesta ja kulttuurin merkityksestä - roolien omaksumista osana identiteetin ja egon muodostumista sekä ylläpitämistä - niin missä määrin hän voi todella tuntea itsensä?

• ole kosketuksessa varjonsa kanssa.

Jos varjolla viitattaisiin tiedostamattomaan ja torjuttuun, niin nämä ovat määritelmällisesti jotain mikä on egon tavoittamattomissa. Silloin 100% itsetuntemus kattaisi tiedostamattoman, eikä torjuttua olisi.

Jos taas varjolla viitattaisiin niihin puoliin ihmisessä itsessä, joista tämä on enemmän tai vähemmän orastavasti tietoinen, mutta ei halua niitä tuoda julki ainakaan toisille, niin kuinka eheänä, vakaana ja henkisesti vahvana voi pitää henkilöä, joka ei kykene paljastamaan "heikkoudeksi" mieltämiään puolia itsestään toisille ihmisille - ihmisille, joissa näitä puolia voi kuitenkin nähdä?

Lisäksi voi kysyä, missä määrin ihminen pystyy suvaitsemaan toisissa ihmisissä niitä puolia, joita pitää itsessään heikkoutena, sopimattomana tai jonain, mitä ei halua tai kykene liittämään osaksi minäkuvaansa? Kuinka aidosti ja syvällisesti ne tunnistetaan ja hyväksytään toisissa?

Haluaisin uskoa, että ilmaisulla kosketuksissa olemisesta varjonsa kanssa tarkoitettiin sitä, että tunnistaa itsessä olevan tuntemattoman puolen olemassaolon. Mutta jo tämä määritelmällisesti kumoaa aiemman väittämän - että tietää mikä on ja millainen on. Tuntemattoman tunnustaminen on myönnytys sille, ettei tunne itseään.

Ja sehän on kaiken henkisen kasvamisen alku. "Minussa on jotain, mitä en tiedä - mutta voin yrittää ottaa siitä selvää."


Uskon vakaasti, että SnadistiSadisti sinulta löytyy oivalliset vastaukset/kommentit näihin heittoihini.

[Snadistisadisti]

Nyt on kyllä aika erikoinen näkemys. Eli jos ei ole truemaster, niin sitten on pikkusintti? Voisitko vähän tarkentaa?

Mielelläni. Jos et ole TM mutta esiinnyt sellaisena, olet pikkusintti. Teeskentely ja esittäminen eivät ole vahvan ihmisen ominaisuuksia.

[raato]

Onko olemassa jokin sellainen (esim. Luonteen) ominaisuus, jota pidetään TrueMastereiden kesken suuremmassa arvossa kuin muita ihmisen hyviä ominaisuuksia? Ja jos tällainen on, niin luonnollisesti kiinnostaa kuulla, että mikä tällainen ominaisuus voisi olla?

TrueMastereilla on paljon hyviä ominaisuukisia ja elämänarvoja. Ilmeisesti osa TrueMastereiden elämänasennetta on kehittää itseään monellakin osa-alueella. Onko TrueMastereille tyypillistä, että havaitessaan itsessään jonkinlaisen itseä häiritsevän puutteen (tavassa ajatella, tiedossa tai taidossa), tarttuu härkää sarvista ja pyrkii tekemään asialle jotakin?
Jos asia on sellainen, että sen kanssa täytyy vain oppia tulemaan toimeen (esimerkiksi oma temperamenttipiirre joka ei muutu tai ettei yksinkertaisesti opi mandariinikiinaa), onko tämä TrueMastereille tyypillisesti hankalaa hyväksyä?

Ja vielä. TrueMastereilla on hankalan tyypin maine ja provosoiminen puolin ja toisin vaikuttaa teemasanalta. Onko kuitenkin niin, että TrueMasterit elävät rauhassa niiden kanssa, jotka antavat heidän elää rauhassa?

Huomautan vielä tähän oman näkemykseni, että Snadilla on täysi oikeus vastata haluamiinsa kysymyksiin pintapuolisemmin eikä viipaloida koko minuuttaan foorumilukijoiden analysoitavaksi. Jotkut asiat ovat hyvin henkilökohtaisia eikä se, jos niitä ei lätkäise foorumille luettavaksi tarkoita, etteikö niitä käsittelisi muutoin tai etteikö niistä voisi puhua läheisille. Snadi on vastannut jokaiseen kysymykseen ja vieläpä mielestäni hyvin.

[toysnstuff]

Vastaan tähän toisessa viestissä, ettei tule niitä paljon parjattuja yli 140 merkin wall of textejä, mitkä aiheuttavat ilmeistä ahdistusta ja keskittymiskyvyttömyyskohtauksia osalle populaatiota.

3. Kun puhutaan lyömisestä takaisin niin oletan, että tarkoitetaan ihan fyysistä kontaktia. Miten TrueMaster käsittelee tilanteen, jossa hänellä ei olekaan fyysisiä edellytyksiä pärjätä vaan tilanne johtaa kasvojen menettämiseen tavalla tai toisella?

Muista kaltaisistani en tiedä, mutta konfliktitilanteessa jatkan mahdollisimman vakavan vahingon tuottamista vastustajalle niin kauan kuin toimintakykyä riittää. Siinä kohtaa kun kuvaamasi kaltaisessa konfliktitilanteessa itseltä lähtee taju tai henki, vastarinta loppuu.

Tuossa kohtaa ilmaiset, että mikäli on konfliktitilanne jossa uhkana on "kasvojen menettäminen", on syytä tuottaa "mahdollisimman vakaa vahinkoa vastustajalle niin kauan, kuin toimintakykyä riittää". En tietenkään halua uskoa, että todella tarkoitat tuota, mitä sanoit. Vain aniharvat ihmiset toimivat sillä periaatteella - ja päätyvät usein uutisotsikoiden siivittämänä vankilaan tai mielisairaalaan. Siksi kysyin, onko tästä kokemuksia - muutoin tuo on miellettävissä tavanomaiseksi ns. egopuheeksi, jota puhutaan itselle ja toisille, kun halutaan uskotella jotain itselle tai toisille.

Koska eikai kukaan lähde tuottamaan mahdollisimman vakavaa vahinkoa toiselle niin kauan, kuin toimintakykyä riittää? Se tarkoittaa äärimmilleen vietynä toisen ihmisen tappamista. Lievempiä muotoja on silmän repiminen silmäkuopasta, henkitorven lyöminen murskaksi, selkärankaan hyökkääminen, sukuelimiin iskeminen, ja niin edespäin. Jos puolestaan halusit ilmaista, että "tappelen niin pitkään, kunnes voitan tai häviän" ja tämä tarkoitti tavanomaista "turpaan vetämistä", niin asiasisältö onkin jo huomattavasti erilainen.

Mikäli konflikti ei yksinkertaisesti ole vältettävissä, niin voimankäyttö hätävarjeluna on se viimeinen keino valikoimassa.

Hätävarjelu sallii itsen ja toisten puolustamisen, mutta sen varjolla ei lähdetä lyömään, potkimaan, kuristamaan tai vääntämään raajoja esimerkiksi maahan kaadetulta henkilöltä. Oli tämä "vastustaja" sitten uhka omalle egolle tai omalle hengelle ja terveydelle. Näin ollen haluaisin uskoa, että tarkoitit kuviteltua tilannetta, missä päädyt menettämään tajuntasi ja siihen asti laittaisit "kunniakkaasti" kampoihin - eikä sitä, mitä tuossa kirjaimellisesti lukee. Että toisen ihmisen vahingoittaminen mahdollisimman vakavasti on haikailtu menettelytapa.

Koska jos itse ei satukaan häviämään, vaan onnistuu vahingoittamaan toista tavalla joka kääntää tilanteen omaksi eduksi, mikä estää vahingoittamasta tätä toista ihmistä lisää?

Ja lisää. Ja lisää.

Vastauksia on omatunto, empatia ja rangaistuksen pelko. Jos ainoastaan viimeinen on esteenä toisen ihmisen vahingoittamiselle, ollaan todella heikoilla jäillä.

[Occam]

 Moikka @toysnstuff, kunnat selkeästi ole Truemaster, etkä oikein mitään kysy, lähinnä moralisoit, niin olisikohan syytä miettiä että ihmisiä ja toimintatapoja on erilaisia.

 Omasta puolestani hyväksyn väkivallan käytön jollaista on useampaa laatua. Milloin sitä tarvitsee on tilannekohtaisesti eri asia. Oma toimintasi millä otat yhden lauseen irti kokonaisuudesta ja ylianalysoit sen puhki on eräänlaista väkivaltaa. Sellaista en kuitenkaan itse käytä, enkä koe että sinunkaan tulisi. Menee hyvä ketju muuten monologin katselemiseksi.  Toki jos oikeasti siltä tuntuu et tarvitsee, niin - by all means, tohtori ottakoon pähkinänsä ja jatkakoon.

 Ja miksi käyttää väkivaltaa? Koska välillä se on ainoa keino mitä kohde ymmärtää.

 Mutta se milloin tilanne oikeasti sitä vaatii. vaatii muutakin elämänkokemusta kuin foorumilla viisastelua. Sen oppii elämällä elämää sellaisena kuin se vastaan tulee. Ja aina sekään oppi ei auta.

[Snadistisadisti]

Nämä SnadistiSadistin vastaukset melkeinpä yllyttävät haastamaan hänen "diskurssiaan", minkä tosin tulkitsen olevan aivan tarkoituksellista hänen puoleltaan johtuen tavasta, jolla esiintyy tässä ketjussa. Oletan siis, että SnadistiSadisti et loukkaannu etkä ota itseesi seuraavista kyseenalaistuksista. (Epäilemättä loukkaantumattomuus kuuluu jo, tai ainakin tulee lisätyksi, TrueMasteriuden listaan).

Juu, kyllä saa haastaa ja sehän on ollut ketjun suolaa. En minä asiallisesta haastamisesta loukkaannu. Me TrueMasterit olemme kyllä oikein hyviä loukkaantumaan, jos siihen on aihetta. Useimmiten ei vain jaksa.

• ole 100% varma siitä mikä on, millainen on ja omaa raudanlujaa itsevarmuutta.
• aidosti ja oikeasti hiukkaakaan teeskentelemättä tai esittämättä elä ja hengitä Dominoivuutta.
• ole kosketuksessa varjonsa kanssa.

Mielestäni nämä kriteerit kumoavat toisensa. Käsitän, että "varjolla" on tässä ehkä haettu viittausta siihen, mistä olet aiemmin kirjoittanut - että sinulla on tiettyjä opeteltuja muistisääntöjä, joilla pidät itseäsi kasassa, jotta et aiheuttaisi väkivaltaista vahinkoa toisille ihmisille. Ja että tämä "peto sisällä" olisi se "varjo". Jonkinlainen pimeä puoli itsestä, jonka tunnistaa olemassaolevaksi. Tämä vastaisi populaarikulttuurillista versiota itseydestä ja "jostain tiedostamattomasta". Voi olla, että tarkoitit jotain muuta.

Minulla ei ole varsinaisesti muistisääntöjä, vaan tiedostan mikä olen ja mihin kykenen. Tämän kautta voin pitää nuo ominaisuudet paremmin hallinnassa.

Varjolla viittaan siihen osaan mielestä, joka kykenee satuttamaan, alistamaan ja turmelemaan. Meistä jokaisessa se asuu, osalla vahvempana, osalla heikompana. Esimerkiksi sodasta palaavilla todella yleinen PTSD:n aiheuttaja ei ole se mitä vihollinen tekee, vaan se kun on joutunut kohtaamaan varjonsa valmistautumattomana ja järkyttyy siitä mihin kykenee.

• ole 100% varma siitä mikä on, millainen on ja omaa raudanlujaa itsevarmuutta.

Tällainen sadan prosentin itsetuntemus vastaa egon käsitystä itsestä: "minä tiedän mikä olen, kuka olen, millainen olen - ja se on siinä". Tämä lienee yleisimpiä harhakuvitelmia, mitä ihmisillä itsestään on ja perustuu tarpeeseen kieltää itsessä vallitsevat, tietoisuudesta poissuljettavat puolet. Mitä jäykempi ego, sitä enemmän on kiellettävä itsestä: "tätä ja tuota ominaisuutta ei ole minussa, sitä on noissa muissa ihmisissä". Psyykkiset puolustusmekanismit toimivat tämän (egon minäkäsityksen) perusteella ja sulkevat ulkopuolelleen & selittävät itselle (ja muille) mieluisasti kaiken sen, mikä pitää itseltä ja muilta sensuroida. Jos henkilö on 100% varma siitä mikä on ja millainen on, hänellä olisi joko 100% kattava itsetuntemus - mikä on psyyken muodostumisen ja toiminnan kannalta mahdottomuus - tai hän kuvittelee olevansa jotain, eikä tiedosta olevansa myös paljon kaikenlaista muutakin. Toisin sanoen, henkilö on vakuuttunut omasta harhaisesta minäkuvastaan.

Kyllä, meillä on todella vahva itsetuntemus ja (ainakin itselläni) valtava ego. 100% itsensä tunteminen perustuu siihen varmuuteen, jonka vain turvonnut ego ja suuret luulot itsestään mahdollistavat. Onneksi aika ajoin todellisuus maadoittaa meitäkin ja hetkeksi aikaa lakkaamme leijumasta omassa erinomaisuudessamme.

• aidosti ja oikeasti hiukkaakaan teeskentelemättä tai esittämättä elä ja hengitä Dominoivuutta.

Se, että haikaillaan täydellistä ehdottomuutta ("100%"), kertoo mielestäni poikkeuksellisen voimakkaasta tarpeesta tätä (egon harha)kuvitelmaa kohtaan. Käytän nyt samaistumisesta (identifikaatio) synonyymina (egon) harhakuvitelmaa.

Tällainen illuusio saattaa syntyä tavalliselle kuolevaiselle kyllä. 100% tarkoittaa tässä yhteydessä myös sitä, että löytäessämme itsestämme uusia ominaisuuksia, kykenemme hyväksymään ne, vaikka se luonnollisesti vaatii aika ajoin vaikeaakin itsetutkiskelua. Toisin sanoen olet tässä mainiosti osoittanut, että kyse ei voi olla kirjaimellisesti absoluuttisesta itsetuntemuksesta (joka tietenkin pitäisi ensin kyetä määrittelemään), vaan kuvaannollisesta.

TrueMasterin täytyy näytellä osansa sopivalle yleisölle, jotta voisi olla tunnistettu TrueMasteriksi. Muutoin hän saattaa näyttäytyä jonain, mitä bdsm-genren ulkopuolella pidetään aika huomattavan vähäisessä sosiaalisessa arvossa pidettävänä yksilönä.

Ei. Meidän ei tarvitse näytellä. Me vain olemme. Se voi olla joskus haastava asia hahmottaa.

Nyt, jos henkilö ei itse tiedosta tätä puolta ihmisyydestä, sosiaalisuudesta ja kulttuurin merkityksestä - roolien omaksumista osana identiteetin ja egon muodostumista sekä ylläpitämistä - niin missä määrin hän voi todella tuntea itsensä?

Tämä oikeastaan tuli jo taputeltua aiemmin.

• ole kosketuksessa varjonsa kanssa.

Jos varjolla viitattaisiin tiedostamattomaan ja torjuttuun, niin nämä ovat määritelmällisesti jotain mikä on egon tavoittamattomissa. Silloin 100% itsetuntemus kattaisi tiedostamattoman, eikä torjuttua olisi..

[Jos taas varjolla viitattaisiin niihin puoliin ihmisessä itsessä, joista tämä on enemmän tai vähemmän orastavasti tietoinen, mutta ei halua niitä tuoda julki ainakaan toisille, niin kuinka eheänä, vakaana ja henkisesti vahvana voi pitää henkilöä, joka ei kykene paljastamaan "heikkoudeksi" mieltämiään puolia itsestään toisille ihmisille - ihmisille, joissa näitä puolia voi kuitenkin nähdä?

Varjon avasin jo aiemmin. Mitä varjon paljastamiseen tulee, kyse ei ole siitä etteikö sitä voisi paljastaa. Itse asiassa olen käsitellyt sitä useaan otteeseen täälläkin. On eri asia kuinka paljon siitä on järkevää tuoda esiin verkkoalustalla, josta mitä tahansa voidaan poimia, irrottaa asiayhteydestään ja heittää vaikka työantajan sähköpostiin.

Lisäksi voi kysyä, missä määrin ihminen pystyy suvaitsemaan toisissa ihmisissä niitä puolia, joita pitää itsessään heikkoutena, sopimattomana tai jonain, mitä ei halua tai kykene liittämään osaksi minäkuvaansa? Kuinka aidosti ja syvällisesti ne tunnistetaan ja hyväksytään toisissa?

Tässä nyt ei ole mitään pointtia. Tällä logiikalla kukaan ei kykenisi hyväksymään toista, ellei minuus olisi kuin kameleontin nahka, aina ympäristönsä värinen.

Haluaisin uskoa, että ilmaisulla kosketuksissa olemisesta varjonsa kanssa tarkoitettiin sitä, että tunnistaa itsessä olevan tuntemattoman puolen olemassaolon. Mutta jo tämä määritelmällisesti kumoaa aiemman väittämän - että tietää mikä on ja millainen on. Tuntemattoman tunnustaminen on myönnytys sille, ettei tunne itseään.

Ks. edellä.

Ja sehän on kaiken henkisen kasvamisen alku. "Minussa on jotain, mitä en tiedä - mutta voin yrittää ottaa siitä selvää."

Kyllä, tähän voin yhtyä.

Uskon vakaasti, että SnadistiSadisti sinulta löytyy oivalliset vastaukset/kommentit näihin heittoihini.

Oivallisuudesta en tiedä, mutta aina jotakin tulee mieleen.

[Snadistisadisti]

Onko olemassa jokin sellainen (esim. Luonteen) ominaisuus, jota pidetään TrueMastereiden kesken suuremmassa arvossa kuin muita ihmisen hyviä ominaisuuksia? Ja jos tällainen on, niin luonnollisesti kiinnostaa kuulla, että mikä tällainen ominaisuus voisi olla?

Luotettavuus. Se on ylivoimaisesti tärkein ominaisuus. Sanottu sana ja ammuttu nuoli, kumpaakaan ei saa takaisin.

TrueMastereilla on paljon hyviä ominaisuukisia ja elämänarvoja. Ilmeisesti osa TrueMastereiden elämänasennetta on kehittää itseään monellakin osa-alueella.

Kyllä, tämä pitää paikkansa.

Onko TrueMastereille tyypillistä, että havaitessaan itsessään jonkinlaisen itseä häiritsevän puutteen (tavassa ajatella, tiedossa tai taidossa), tarttuu härkää sarvista ja pyrkii tekemään asialle jotakin?

Tämä on totta siinä tapauksessa, että kyseinen puute tosiaan on häiritsevä ja siihen voi vaikuttaa.

Jos asia on sellainen, että sen kanssa täytyy vain oppia tulemaan toimeen (esimerkiksi oma temperamenttipiirre joka ei muutu tai ettei yksinkertaisesti opi mandariinikiinaa), onko tämä TrueMastereille tyypillisesti hankalaa hyväksyä?

Kyllä epäonnistuminen ja se, jos joutuu jossakin kohtaa tunnustamaan taistelun hävityksi on aivan perseestä. Toisaalta jos hakkaa tarpeeksi kauan päätään seinään, voi olla todella helpottavaa, kun viimein ymmärtää lopettaa.

Ja vielä. TrueMastereilla on hankalan tyypin maine ja provosoiminen puolin ja toisin vaikuttaa teemasanalta. Onko kuitenkin niin, että TrueMasterit elävät rauhassa niiden kanssa, jotka antavat heidän elää rauhassa?

Se on ylevä pyrkimys, mutta kyllä sitä on tullut ihan turhasta auottua päätään täälläkin. Emme me mitään pyhimyksiä ole.

Huomautan vielä tähän oman näkemykseni, että Snadilla on täysi oikeus vastata haluamiinsa kysymyksiin pintapuolisemmin eikä viipaloida koko minuuttaan foorumilukijoiden analysoitavaksi. Jotkut asiat ovat hyvin henkilökohtaisia eikä se, jos niitä ei lätkäise foorumille luettavaksi tarkoita, etteikö niitä käsittelisi muutoin tai etteikö niistä voisi puhua läheisille. Snadi on vastannut jokaiseen kysymykseen ja vieläpä mielestäni hyvin.

Joo. En sukella syvemmälle, kuin tunnen järkeväksi. Hyvä pointti kyllä.

[Snadistisadisti]

3. Kun puhutaan lyömisestä takaisin niin oletan, että tarkoitetaan ihan fyysistä kontaktia. Miten TrueMaster käsittelee tilanteen, jossa hänellä ei olekaan fyysisiä edellytyksiä pärjätä vaan tilanne johtaa kasvojen menettämiseen tavalla tai toisella?

Muista kaltaisistani en tiedä, mutta konfliktitilanteessa jatkan mahdollisimman vakavan vahingon tuottamista vastustajalle niin kauan kuin toimintakykyä riittää. Siinä kohtaa kun kuvaamasi kaltaisessa konfliktitilanteessa itseltä lähtee taju tai henki, vastarinta loppuu.

Tuossa kohtaa ilmaiset, että mikäli on konfliktitilanne jossa uhkana on "kasvojen menettäminen", on syytä tuottaa "mahdollisimman vakaa vahinkoa vastustajalle niin kauan, kuin toimintakykyä riittää". En tietenkään halua uskoa, että todella tarkoitat tuota, mitä sanoit. Vain aniharvat ihmiset toimivat sillä periaatteella - ja päätyvät usein uutisotsikoiden siivittämänä vankilaan tai mielisairaalaan. Siksi kysyin, onko tästä kokemuksia - muutoin tuo on miellettävissä tavanomaiseksi ns. egopuheeksi, jota puhutaan itselle ja toisille, kun halutaan uskotella jotain itselle tai toisille.

Tarkoitin mitä sanoin ja kirjaimellisesti. Lähtöolettamasi oli kuitenkin virheellinen. Kyse oli tilanteesta, jossa konflikti on jo alkanut ja vastassa on ylivoimainen vihollinen jota vastaan tappio näyttää väistämättömältä, eikä tilanteesta pääse irti. Siinä kohtaa minulle on ihan paskan hailee kuinka pahasti toiselle osapuolelle käy.

Koska eikai kukaan lähde tuottamaan mahdollisimman vakavaa vahinkoa toiselle niin kauan, kuin toimintakykyä riittää? Se tarkoittaa äärimmilleen vietynä toisen ihmisen tappamista. Lievempiä muotoja on silmän repiminen silmäkuopasta, henkitorven lyöminen murskaksi, selkärankaan hyökkääminen, sukuelimiin iskeminen, ja niin edespäin. Jos puolestaan halusit ilmaista, että "tappelen niin pitkään, kunnes voitan tai häviän" ja tämä tarkoitti tavanomaista "turpaan vetämistä", niin asiasisältö onkin jo huomattavasti erilainen.

Niin. Juuri tuota minä tarkoitin edellisessä kohdassa kuvaillussa kontekstissa. Kun vähempi ei voima ei riitä, ei jää vaihtoehtoja.

Mikäli konflikti ei yksinkertaisesti ole vältettävissä, niin voimankäyttö hätävarjeluna on se viimeinen keino valikoimassa.

Hätävarjelu sallii itsen ja toisten puolustamisen, mutta sen varjolla ei lähdetä lyömään, potkimaan, kuristamaan tai vääntämään raajoja esimerkiksi maahan kaadetulta henkilöltä. Oli tämä "vastustaja" sitten uhka omalle egolle tai omalle hengelle ja terveydelle.

Tässä puhuu ääni, jolla ei ole pienintäkään käsitystä aiheestaan. Jos tilanne on se, että edessä on monta vastustajaa, mahdollisesti aseistautunut tai merkittävästi vahvempi henkilö, niin mitäpä siinä pitäisi tehdä? Filosofian voimalla puhua järkeä? Nyt valot päälle.

Näin ollen haluaisin uskoa, että tarkoitit kuviteltua tilannetta, missä päädyt menettämään tajuntasi ja siihen asti laittaisit "kunniakkaasti" kampoihin - eikä sitä, mitä tuossa kirjaimellisesti lukee. Että toisen ihmisen vahingoittaminen mahdollisimman vakavasti on haikailtu menettelytapa.

No eipä kyllä ole. Väkivalta on perseestä, mutta jos sitä joutuu käyttämään, on tuomittu häviämään jos miettii seurauksia. Mikä kadulla voitetaan, se rosiksessa hävitään.

Koska jos itse ei satukaan häviämään, vaan onnistuu vahingoittamaan toista tavalla joka kääntää tilanteen omaksi eduksi, mikä estää vahingoittamasta tätä toista ihmistä lisää?

Ja lisää. Ja lisää.

Ei mikään. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää välttää tilanteita, joissa konflikti on todennäköinen.

Vastauksia on omatunto, empatia ja rangaistuksen pelko. Jos ainoastaan viimeinen on esteenä toisen ihmisen vahingoittamiselle, ollaan todella heikoilla jäillä.

Jos tilanne äityy alkutilanteen mukaiseksi, ei edes viimeisellä ole merkitystä.

Ihan tarkennuksena, ettei tarvitse asiaa kysyä. En tule missään tapauksessa avaamaan sitä millaisiin konflikteihin olen elämäni aikana joutunut. Tiedän kuitenkin mistä puhun ja se saa luvan riittää.

Edit: Ihan kaikki, stana. Karkasi ennen aikojaan kuin teinipojan orkku.

[irhe]

100% itsensä tunteminen perustuu siihen varmuuteen, jonka vain turvonnut ego ja suuret luulot itsestään mahdollistavat. Onneksi aika ajoin todellisuus maadoittaa meitäkin ja hetkeksi aikaa lakkaamme leijumasta omassa erinomaisuudessamme.

Milloin viimeksi ja missä tilanteessa todellisuus on maadoittanut sinua tällä tavoin? Kysymys on suunnattu kaikille tämän ketjun kysymyksiin vastaaville henkilöille, ei ainoastaan Snadille, mutta myös Snadille.

[Snadistisadisti]

100% itsensä tunteminen perustuu siihen varmuuteen, jonka vain turvonnut ego ja suuret luulot itsestään mahdollistavat. Onneksi aika ajoin todellisuus maadoittaa meitäkin ja hetkeksi aikaa lakkaamme leijumasta omassa erinomaisuudessamme.

Milloin viimeksi ja missä tilanteessa todellisuus on maadoittanut sinua tällä tavoin? Kysymys on suunnattu kaikille tämän ketjun kysymyksiin vastaaville henkilöille, ei ainoastaan Snadille, mutta myös Snadille.

Kun jouduin lähettämään väitöskirjani ensimmäisen artikkelin kolmanteen julkaisuun ennen kuin se läpäisi vertaisarvioinnin ja hyväksyttiin painokelpoiseksi.

Silloin olin kokolailla turhautunut ja mietin tuleeko tästä hommasta yhtikäs mitään. Siitä se sitten eteni, kun paransin tähtäystä ja osuin oikeaan julkaisuun. Siitä vastoinkäymisestä opin, että kannattaa ihan alusta saakka perehtyä julkaisuun johon pyrkii.

[raato]

Nyt kevennän kysymyksien osalta. Nämä silti mua kiinnostavat aidosti.

Tämän hetken lempibiisi? Entäpä kestosuosikki?

Jonkun toisen sanoma osuva lausahdus, joka tiivistää jotakin olennaista elämästä ja/tai maailmasta?

Kaikkien aikojen paras elokuva?

Samaistuttavin fiktiivinen tai historiallinen henkilöhahmo?

[Snadistisadisti]

Nyt kevennän kysymyksien osalta. Nämä silti mua kiinnostavat aidosti.

Vastaan sillä, mitä tulee ensimmäisenä mieleen, niin ei tule ylianalysoitua.

Tämän hetken lempibiisi? Entäpä kestosuosikki?

Juuri nyt iski, ihan vitun outoa kyllä, täysin ennalta tuntemattoman bändin Osmo’s Cosmos vetämä ’Karjalaisten laulu’. Siinä oli samanlaista omaan kulttuuriperimään sidottua, mutta nykyaikaan kiljuvana ja potkivana raahattua fiilistä kuin esimerkiksi The Hu:n mongolimusiikissa.

Kestosuosikkina nousee ensinnä mieleen Iron Maidenin The Trooper.

Jonkun toisen sanoma osuva lausahdus, joka tiivistää jotakin olennaista elämästä ja/tai maailmasta?

”Plans are nothing; planning is everything”
- Dwight D. Eisenhower

Kaikkien aikojen paras elokuva?

Hyvät pahat ja rumat.

Samaistuttavin fiktiivinen tai historiallinen henkilöhahmo?

Mickey Rourken näyttelemä Marv elokuvasta Sin City

[Perhonen89]

Ovatko Truemasterit eläinrakkaita?

Kiinnostaako Truemastereita heikompien ihmisten asiat esimerkiksi vapaaehtoistyön merkeissä?

[Snadistisadisti]

Ovatko Truemasterit eläinrakkaita?

Osa on, osalle pitää löytää oikeanlainen kastike jotta uppoaa.

Kiinnostaako Truemastereita heikompien ihmisten asiat esimerkiksi vapaaehtoistyön merkeissä?

Yhteiskunnalliset asiat, myös vähäosaisuus, ovat yleisellä tasolla kiinnostavia useimmille meistä.

Itseäni heikompien ihmisten asiat kiinnostavat kyllä, mutta siihen liittyvä vapaaehtoistyö ei. Annan yhteiskunnalle kyllä panokseni myös vapaaehtoistyön muodossa, mutta en leipäjonoissa tai yömajoissa.