Fantasioiden vankina. Avaimia otetaan vastaan. (maladaptive daydreaming)

[Beessi]

Onko muilla kokemusta maladaptive daydreaming taupumuksesta ja tavasta pois opettelusta? En oikein tunnu löytävän muita, joille haaveilu olisi ongelma. Voisin kuvitella, että kinkyissä olisi muita unelma-almoja keskivertoa enemmän.

Opin siis n. vuosi sitten, että tää edes on mikään juttu. Kuvittelin, että kaikki elää omissa fantasiamaailmoissaan (lasken tähän myös ei-seksuaaliset haaveilut) ja, että ehkä muut osaavat vain tehokkaammin pistää pyörivän elokuvan paussille.

Myös keskittymishäiriö häiritsee arkea, mutta uskon, että iso osa mun arjen ongelmista helpottuisi jos saisin tämän taipumuksen hallintaan. Joka tuntuu tällä hetkellä ihan mahdottomalta. Että apua ja vertaistukea otetaan vastaan.

[Jonttu]

Ei ole kokemusta niin vertaistukea ei valitettavasti suoraan ole tarjolla.

Mutta eikö jonkinlainen haaveilu ja unelmat kuulu jokaisen arkeen jollain tavalla ainakin jossain määrin?
Missä kulkee liiallisen haaveilun raja? Onko sellaista? Ja jokaisen kohdalla varmaankin eri kohdassa, näin ainakin voisin kuvitella?

Kyllä unelmoin paljonkin erilaisista asioista, siis aivan kaikesta... Mutta sen paussin kanssa joskus onnistuu nopeammin joskus hitaammin
Jatkan nyt kuitenkin unelmointia valmiista keittiöremontista

Toivottavasti löytyy auttavia ihania ihmisiä

[Beessi]

No siis onhan kaikilla välillä hankala keskittyäkin, mutta silti keskittymishäiriö luokitellaan erikseen. Tohon maladaptive daydreamingiin on oma listauksensa mitä siihen kuuluu. Kannattaa googlettaa. Mutta perusajatus taas sama, että ei ole enää ns. normaalia, jos aiheuttaa perusarjessa ja sen hallitsemisessa jatkuvasti ongelmia.

[Punaposki]

Kiitos kun toit nimen miun ongelmalle. Tajusin kevään aikana, et miul on adhd ja tää unelmointi on yks mille en tajunnu nimeä. Mietin jo et ei kellään muulla voi mennä viikko pelkästään unelmoidessa ja kaikki muu hidastuu ja yhtäkkiä on viis päivää kulunu. Jäin saikulle maanantaina pään takia ja lääkäri määräs raihottavia, jotka sai pään sisäisen maailman menemään vielä enemmän sekaisin. Itelläni on useempi fantasiamaailma, joista mut on ollu vahvasti esillä se, jossa oon löytäny seksikumppanin. Tiedän et pitäis irrottautua siitä esim. etsimällä ihan oikee seksikumppani, jonka kanssa tehdä asioita ihan tässä maailmassa - mut samalla pelkään, et se pahentaa asiaa entisestään.

Miul on miljoona harrastusta, joita haluaisin tehdä ja ne on helpompi tehdä mielikuvituksessa, koska siellä asioiden kulkuun voi vaikuttaa, eikä mikään mee pieleen. Kaikki epäonnistumiset kun tuntuu tässä maailmassa järkyttävän SUURILTA, vaik ne muille ois ihan normaaleja ylitsepäästäviä asioita. Mielikuvituksessa ne menee helpommin ja niitä on helpompi käsitellä.

"Ei todellinen" mielikuvitusmaailmani sisältää useita hahmoja ja mm. lohikäärmeitä, enkä ole itse siellä lainkaan. Siellä voi purkaa pahojakin tunteita repimällä vihollisten sydämiä paljaalla kädellä irti rinnasta. Kai se on helpompi kuvitella tekevänsä asioita, joita ei koskaan normaalisti tekisi, kun kuvittelee itsensä joksikin muuksi.

Oon hyppiny maailmojen välillä tän viikon, milloin harrastaen seksiä, jutellut Johnny Deppin kanssa narsistiäidistäni ja saanut puukosta tuntematta ja näyttämättä kipua - kun revin vihollisen sydämiä irti taistelukentällä. Ainoo mikä saa irtautumaan, on ollut pelko siitä, että väännän naamaani oudosti ihmisten seurassa tai heilautan kättäni, kun hahmo päässäni sivaltaa puukolla jotakuta. Musiikkia ei pitäis kuunnella kotona ollenkaan, kun se voimistaa ongelmaa ja uppoudun pään sisään tajuamatta aikaa.

Unelmoinnista on vaikea irrottautua, koska sitä on helpompi hallita, kuin tätä normielämää. Kaikki vastoinkäymiset tuntuu vaikealta varsinkin silloin, kun on ottanu itelleen liikaa tekemistä ja kaikissa niissä on jotain, mikä ei tuu menemään niinku suunniteltuu.

Yleensä yritän ratkoa kaikki ongelmat itse, koska oon 40 vuotta eläny ilman et oon luottanu muiden apuun. Nyt tuli sellanen hetki, et tajusin meneväni useemmin unelmoinni pariin kun stressiä on enemmän, enkä pysty keskittymään oikein mihinkään mihin pitäis. Käyn päässä läpi niitä vaikeita tunteita, keskusteluja ja suunnitelmia, mitä pitäs purkaa jonkun muun kaa oikeesti normielämässä. Jos vaikka koittasin ottaa aina yhen unelman käsittelyyn ja saada sen toteutettua(en tarkota sydänten et rinnasta repimistä) tässä elämässä, ni saisin tehtyä niitä tylsempiä asioita, joihin on vaikeempi keskittyy.

Joskus saan hillittyä unelmoinnin ja annettua sille vain hetken, mut nyt on ollu pitkään kausi, jolloin se vie suurimman osan päivää - vaikka tekisin samalla muuta. Sekin voi olla vaarallista, jos ei pysy sellaisissa unelmoinneissa, jotka ei sisällä potkimista ja lyömistä. Joskus karkaa pään sisältä se jalan tai käden heilautus ja telot ittes pahasti. Tää on yks syy, miks suosin pyöreereunasia kalusteita. Akvaarioiden läsnäolo pakottaa jollain tapaa olemaan pomppimatta hillitsemättömästi musiikin tahtiin, mut nyt oon siirtyny kesän aikana ulos kävelee puhelin kädessä eestaas.

En tiiä onko tästä siulle mitään apua, mut et oo ainakaan yksin asian kaa. Ois kiva, jos jollain ois oikeesti vastauksiakin tästä irrottautumiseen - eikä vaan keinoihin tehä sitä turvallisemmaks ja näkymättömäks ulkopuolisille.

[Koslovc]

Minulle tulee mieleen, että päänsisäiseen fantasiamaailmaan liiaksi uppoutuminen on läsnäolon vastakohtaa. Toisin sanoin, auttaisiko läsnäoloharjoitukset kiinnittymään enemmän tähän hetkeen ja siihen mitä oikeasti on ympärillä?

[Flikk]

Vertaistuki ilmoittautuu; ite unelmoin kans tosi tosi paljon. Joskus kyl auttaa, ku kirjottaa sen novelliks ja toisinaan taas tajuan itekin, miten hullu unelma se on ja saan käännettyä ajatukset pois. Onneksi ainakin toistaiseksi mun on ollut helppo jättää unelmointi sivuun, jos tulee oikeita töitä tms. Ja kotona on vielä teini ja koira, ni ei voi vallan haaveilla vapaallakaan. Olenkin antanut itselleni aikoja, jolloin voin luvalla "katsoa" fantasian loppuun asti ja sen jälkeen on helpompi keskittyä olemaan taas läsnä muille.

Se, et kuvittelee imuroinnin olevan pakollinen orjan askare, ei ole keltään pois, jos imuroida pitää. Tai se, että pakotat itses juomaan tarpeeksi vettä/ kuntoilemaan/ huolehtimaan itsestäsi ties minkä haaveen avulla. Toki realiteetit pitää huomioida silti. Ei  passaa suuttua, jos muut ei toimikaan sun fantasian mukaan tai osaa lukea rivien välistä, kuten kuvittelit...

[Punaposki]

Kävin tänään psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla ja kerroin tästä ongelmasta. Se ei ollut koskaan kuullutkaan koko termiä. Otti sen ylös ja toivottavasti lukee siitä ensi kertaan mennessä, ni osaa ehkä jotakin neuvoa antaa. Nuo käynnit on niin lyhyitä ja itellä lähtee aina puhe rönsyämään, ni ei kerkee kaikkee kertoo niin tarkkaan. Koitan saada jonkinlaisia vihjeitä sitä kautta, jos löydän jonkin, mikä toimii. Mielialaa tasaava lääkitys vei osiltaan pois tätä taipumusta, mut vei sit kaikkea muutakin tärkeetä - kuten kyvyn itkeä ja nauraa, sekä väsytti ihan sikana. Kun lopetin sen, niin aivot rupes vaan toimimaan "miulle normaalilla tavalla" ja innostuin sit unelmoinnista ehkä liikaakin.

Oon huomannu tänään autoa ajaessa, et ainakin uudet ja oudot reitit sai pois pään sisästä ja oli pakko enemmän huomioida ympäristöä. (Enkä tarkoita, etten huomioisi liikennesääntöjä ja muita liikkujia samalla kun unelmoin, vaan pystyn tutun ajoreitin aikana multitaskaamaan helposti.) Ehkäpä tavallisten asioiden tekeminen jollain täysin uudella tapaa voisi rikkoa hieman unelmointiin syventymistä, kun tekee tavanomaisia asioita. Toki se myös tuo adhd aivoihin suorituspaineita, jos ei kaikki meekään suunnitellusti. Jokin esine jota tasapainottaa pään päällä samalla, kun tiskaa? 😅 Koiran kanssa lenkkeillessä pitää keskittyä ympäristöön eri tavalla kuin yksinään, mut en nyt kannusta sen takia koiran ostoon. Toisinaan harmittaa lenkillä, kun ei voi olla keskittymättä ja unelmoida samalla - kun sit sille pitää varata oma aikansa, et sais fixinsä.

Oon monesti myös koittanu vaan päässä keskittyä luettelemaan numeroita yhdestä ylöspäin niin kauan, kuin tylsänä pitämä asia kestää. Se auttaa pitämään jonkinlaista järjestystä aivoissa, kun pitää samalla luetella itselleen lukujonoa, eikä voi antaa kaikkien ajatusten lähteä karkailemaan sinne tänne. Kun muistaisin nyt itsekin nää tilanteen vaatiessa, ni hyvä ois. Ehkä vielä käännyn youtuben puoleen, josta oon saanu adhd aivoille vinkkejä selvitä -mut kaikki tapahtuu aina niin hitaasti, kun on "kaikki tieto ja apu tänne heti nyt / blaah, tylsää, en osaa keskittyy, siirrän myöhempään" - ajatusmaailma.

[Beessi]

Kiitos vastauksista ja vertaistuesta. Kuulen mielelläni myös ammattilaisen neuvoja jos niitä tulee! Oon ollut kuntoutusterapiassa itse ADHDn vuoksi, mutta siitä on jo vähän aikaa enkä silloin oikein tajunnut tätä. Läsnäolo harjoituksia oon nyt yrittänyt tehdä, mutta tuntuu ihan mahdottomalta pysyä maan pinnalla. Tunnistan kyllä saman, että kun on ihan pakko niin pystyn keskittymään ja varmaan sen verran adrenaliiniakin kehossa, että pysyy kiinni hetkessä. Mutta vähänkin tutumpaa, tai ei oo pakko keskittyä tai liian innostavaa/kiinnostavaa, tylsää/haastavaa tehtävää niin en pysty keskittymään. Ympärillä olevat ihmiset auttaa vähän, mutta ei täysin. Osaan kadota vaikka olis toisia ihmisiä lähellä.

[Rölli]

Mulla ei ole tätä, ja olisi mielenkiintoista kuulla teidän oma määritelmä tästä, mitä maladaptive daydreaming juuri sinulle henkilökohtaisella tasolla on omassa elämässäsi. Miksi? Koska tiedän omasta kokemuksesta ettei nuo wikin sun muiden määritelmät aina natsaa 100% sen henk koht kokemuksen kanssa: mulla on skitso-diagnoosi eli äänet päässä hälinöinyt joskus säännöllisen epäsäännöllisesti, sekin on sellainen asia jonka edessä moni "ammattilainen" tuntuu nostavan kädet pystyyn ja sanoo että popsi nappeja ja ihan sama vaikka tulee jotain sivuvaikutuksia, mitä sit jos et enää tunne tunteita eikä riitä energia mihinkään. Ja kutsuvat taudiksi, mutta mä nään sen luonnollisena reaktiona sille miten olen elänyt elämääni, ja ehkä jopa asiana joka oli tarkoitettu mulle, jalostamaan mua ihmisenä. Siksi en mielelläni pakene sitä kemikaaleilla vaan haen tukea ja oppia siihen muualta. Maailma on nykyään laaja paikka ja on paljon asioita joiden avulla voi päästä eteenpäin omissa kipukohdissa, jos päättää kulkea sisäisen työn polkua. Se on päätös jonka mukana voi tulla paljon tuskaa, mutta kaikki tuska ei ole samanlaatuista.

Eräs mikä voi ehkä auttaa teidän juttuun, maladaptive daydreamingiin, on että oppii ohjaamaan ajatuksiaan ja hiljentymään sisäisesti. Se ei missään nimessä tarkoita mitään pakottamista, vaan lempeää tarjouksen esittämistä mielelle, sitten kun tuntuu että mieli on vähän valmiimpi siihen. Ensimmäinen askel meditaatiossa yleensä on, että antaa ajatusten tulla ja mennä eikä pyri pysäyttämään tai tuomitsemaan niitä sen enempää mitä luonnostaan tekee ainakaan.

[Spoon]

Mulla oli tuota todella paljon peruskoulussa mitä luultavimmin juuri huonon mielenterveyden takia, ja se aikalailla alkoi häipymään samalla kun mielenterveys yleisestikin parani. Nykyään mä hieman toivoisinkin että mä voisin tehdä sitä vieläkin, koska mulla on vaikeaa uppoutua haaveiluun silloinkin kun haluaisin ihan tarkoituksella kuvitella jotain kivaa ja uppoutua täysin sinne ajatuksiin. Ja minullakin löytyy diagnosoitu adhd jos se vaikuttaa

Eli long story short mä veikkaisin että paras apu on vaan parantaa omaa hyvinvointia ja mielenterveyttä, vaikka se onkin helpompi sanottu kuin tehty