Huomaa mut!

[Kolumnisti]

Huomaa mut!

Huomiohuoraus - tuo exhibitionismin työläämpi alalaji.

Huomiohuorauksella on aikojen saatossa ollut hieman karvas sivumaku, mutta tässä täysin tieteellisessä tutkielmassa sitä tarkastellaan neutraalis-positiiviseen sävyyn, vain yhtenä olemisen tapana. Me kaikki synnymme huomionnälkäisinä ja -tarpeisina ja meissä on sisäänrakennettu halu paistatella lähimpiemme hyväksyvien katseiden alla. Kasvaessa osa meistä tietoisesti irrottautuu kokonaan ulkoa tulevan huomion ikeestä täysin itseriittoisiksi toimijoiksi, toiset kehittävät neutraalin, kulttuurinmukaisen tavan tasapainoilla huomion ja itseriittoisuuden keinulaudalla ja sitten olemme me huomiohuorat. Perinteisellä huomiohuoralla on sisällään Bermudan kolmion kokoinen (ja tapainen) musta aukko, joka huutaa huomiota. Pääosin positiivista huomiota, mutta tämä on persoonakohtaista ja joillekin kelpaa myös tylympi huomiointi. (Esim. ks. Huomiohuoran sisartyyppi internettrolli).

Siinä missä exhibbarisisko tai -veli toteuttaa itseään ja seksuaalisuuttaan näyttämällä kehoaan (toivottavasti vain suostumuksellisesti) ja hänen tarpeensa tyydyttyy pääosin nähdyksi tulemisesta. Niin huomionarkki kaipaa kehuja, palautetta, tykkäyksiä ja kommentointia. Yleensä mukavaan sävyyn. Huomiohuora ei niinkään kaipaa tulla nähdyksi, vaan näkyväksi. Huomiohuora ei ole itselleen riittävä, eikä hänen ole helppoa luottaa olevansa riittävä muillekaan. Lempeä, kannatteleva, kaunis, positiivinen palaute hiljentää hetkeksi huomiohuoran sisäisen kriitikon ja palautteen aikaansaaman oksitosiini-endorfiinilaineen päällä surffatessaan, h-huora on tyytyväinen. Huomiohuora tarvitsee kehuja, niin kuin muut tarvitsevat ruokaa - elääkseen.

Muista, vakavammista mielenterveyshäiriöistä, huomiohuoraus eroaa siten, että huomionarkki on erityisen tietoinen kiusallisen voimakkaasta huomiontarpeestaan. Hän usein pyytää itseään anteeksi ja kokee olevansa taakka lähimmilleen. Jos moitit huomiohuoraa hänen nälkäisyydestään, niin tämä lannistuu varmasti ja syöksyy häpeän syvään kuiluun. (Josta, paradoksaalista kyllä, usein pääsee ylös vasta toisesta lähteestä hankitun korjaavan palautekokemuksen avulla.)

Huomiohuorauksen intensiteetti vaihtelee persoonallisuuden, temperamentin, elämäntilanteen, vireystilan sekä muiden tekijöiden mukaan. Mutta omissa tutkimuksissamme olemme havainneet, että session jälkeinen droppi, hylätyksi tulemisen tunne, tunnekylmä ihmissuhdetilanne ja yksinäisyys altistavat voimakkaalle huomionnälälle. Tilanteen kriittisyydestä riippuu, mistä ja millä keinoin huomiota hankitaan.

Internet keskustelupalstoineen ja kuva-alustoineen on huomiohuoran leikkikenttä, jossa kiltit ja tuhmat tirkistelijät leikkivät usein huomionarkin kanssa mielellään. Tässä on vain riskinä huomiohuoran eksyminen häpeän ja huomiohypen väliseen kamppailuun ja päämäärättömään seilaamiseen alustalta toiselle, vain oma tyydytys mielessä. Usein se huomio maistuisi kaikkein makeimmalta omien tärkeiden ihmisten antamana. Huomionarkki haluaa olla kaunis, haluttava, tyydyttävä (ja mahdollisesti tottelevainen/ tottelematon) juuri omalleen/ omilleen. Jos huomiohuora joutuu metsästämään tyydytystä jatkuvasti myös/ ainoastaan ulkopuolisilta, niin kehut maistuvat aina pikkuisen kirpeiltä.

Oletko huomiohuoran Kasvattaja, Omistaja, Kurittaja, Rakastaja tai muu läheinen? Haluatko tehdä huomionarkillesi hyvän mielen? Kehu ja huomioi, sano omaksesi, kylvetä huomiossa. Vaivasi maksetaan kyllä takaisin. Sillä huomiohuora, jos joku, tietää, miten ihanalta huomiointi tuntuu ja tarjoaa mielellään saman kokemuksen myös sinulle.


Tämän huomion sinulle tarjosivat kitten ja flikk, jotka kirjoitusprosessin aikana kehuivat ja kannustivat kovasti toinen toistaan

[douchmond]

...

[ööö]

Näkökulma aiheeseen:

Onko huomiohuoraajan nälkä saada huomiota niin pohjaton ettei mikään lopulta riitä? Jos käytös alkaa haiskahtamaan monotoniselta "hei kattokaas mua"-kerjäämiseltä, mitä kukaan siitä lopulta saa?

Huomion ja kehujen saaminen on kyllä perustarve ihmiselle etten sitä kiistä.

[Raudi]

Kuteen kaikissa elämän alueilla,jos joku juttu alkaa mennä diagnoosin puolelle,siitä on vaan haitta kaikille.Pätee myös huomiohuoramista.....

[KnottyLover]

Itse luin tämän niin, että kyse on huomionkipeistä subeista, ei persoonallisuushäiröistä kärisvstä.

Ymmärrän hyvin huomionkipeyteen liittyviä taustasyitä ja sitä, kuinka se voi satuttaa subia, jos tämä tuntee jäävänsä vaille tarvitsemaansa ja ansaitsemaansa huomiota.

Suomalainen kulttuuri on vähän sellainen, että ei pitäisi näkyvästi huomiosta nauttia. heti lätkäistään diagnoosi otsaan tai vähintään saa arveluttavan leiman muuten itsekkäänä tai itsekeskeisenä.

[Punisher]

Kieltämättä jännä juttu tuo huomiohuoraaminen eri olomuotoinensa.

Katsellessa tätä baarin aloitus sivua tänään yllätyin kun tuossa hetimiten silmään pistää eilisistä Smurffien bileistä otettu kuva ja kiitokset hyvistä bileistä samalta tekijältä.

Mutta huomiohuoraamisena toki voitaneen pitää sitä että parinvaihtosivustolla mainostetaan avoimesti kinkybileitä  yhdistyksiin kuulumattomille henkilöille ja kenties tulos on juurikin nähtävillä reaaliajassa nyt tässä baarissa???

 Kaikki säännöt siis voi kiertää kun kyseessä on huomiohuoraaminen???

[Raudi]

Niinkauan,kun sisälle pääse kaikki lipulliset ja voi kuulua samaaikaisesti vaikka kymmenen eri yhdistyksen ja pääse yhdistyksin,jos vaan muistutta hakemuksen........Oikeasti,en ymmärtänyt ongelman päälle....

[Henuli]

Mielestäni tämä oli hyvin kirjoitettu lempeään sävyyn, kuten asiaa kuuluukin tarkastella. Pysytään poissa sieltä diagnoosi-päädystä.

Tunnistin itseni tästä kirjoituksesta monesta kohtaa ja huomiovajeessa oma mieliala heittelee enemmän sekä silloin tarmokkaammin etsii sitä huomionlähdetta kaikista mahdollisista paikoista. Huomiovajeessa myös itsekritiikin määrä nousee, joka yleensä hankaloittaa asioita

Yleisesti emme anna tarpeeksi kehuja toisillemme. Aina keskitytään siihen negatiiviseen, ihan arjessakin, ja unohdetaan nostaa ylös niitä positiivisia asioita. Äänestänkin siis positiivisuuden lisäämistä elämään

[Laurentzia41]

Erinomaisia huomioita ekshibbari-huomiohuoran itsestään vasta löytäneenä. Se että tulee näkyväksi on kyllä todella suurenmoinen kokemus jos on ollut pitkään häpeän kahlitsema. Itselleni se on jotain hyvin vapauttavaa ja sillä on myönteisiä vaikutuksia kykyyn käsitellä myös lukkiutuneita ja vääristyneitä mielikuvia ja itsetuntokysymyksiä.

[paaskynen]

Kiitos loistavasta kirjoituksesta! Varsinkin, kun sen haluan lukea tuossa positiivisessa valossa. Monet saavat läpi elämänsä arvostelua luonteenpiirteistään, joita ei koeta miellyttävänä vaan pikemmin pelottavana. Tunnistan itsessäni paljon asioita yllä olevasta. HH muiden joukossa.

[orjamies]

otan facebook esimerkin neitix laittaa JOKAPÄIVÄ 3 samanlaista tissit tiskiin kuvaa saa vakio

setämiehiltä kuolausta pientä paheksuntaa satunnaisesti toisilta naisilta ok onhan se kiva

saada " 200" peukkua mutta jotenkin en ymmärrä tuota se olisi ok jos pokais jonkun " 500"

joka laittaa yv mutta ei homma jatkuu vuodesta toiseen,,,

[toysnstuff]

Kiva lukea tällainen teksti, jossa avataan vaikeaa aihetta subjektin näkökulmasta. Olen yrittänyt löytää ratkaisua - tai edes ratkaisun tapaista - näihin ihmisten välisiin suhteisiin, missä toinen osapuoli on loputtoman huomionkipeä ja sen myötä henkilö haluaisi asettaa itselle sen huomion(loputtoman)antajan roolin. Jos tuo rooli on tuttu lapsuudesta, siihen voi helposti humahtaa aivan huomaamattaan ja itse sitä tiedostamatta. Mutta mitä enempi tämän dynamiikan ja syy-seuraussuhteiden vyyhdin on alkanut tiedostamaan sekä itsen että toisen kohdalta, alkaa ristiriitaiset mietteet tulla ajankohtaisiksi. Haluanko antaa huomiota? Haluanko antaa huomiota silloin ja sillä tavalla, kun toinen sitä haluaa? Koenko, että tämä toisen halu huomioon on viaton pyyntö vai suoranainen (joskin "epäsuora") vaatimus? Mitä käy, jos en anna sitä? Voinko olla vapaa valitsemaan, milloin ja millä tavalla annan huomiotani, ilman seuraamuksia? Vai pitääkö minun toimia ja tanssia toisen äänettömän pillin mukaisesti? Toisin sanoen, olenko palvelussuhteessa, jos olen huomion antaja?

Kun toinen ihminen silminnähden pettyy ja vetäytyy, kun ei saakaan toivomaansa huomiota - kehuja, kiinnostusta ja kuuntelua - osakseen, siitä voi tulla syyllinen olo. Etenkin silloin, jos henkilö on ihmissuhdetasolla jollain tapaa merkittävä toinen. Mutta missä menee rajat huomionkipeän ihmisen kanssa toimiessa? Kuuluuko tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä olemisen velvoite huomion antamisesta? "Kannattelusta", tietyllä tavalla - siis vastuusta pitää toista henkisesti ja emotionaalisesti tasapainossa tai edes pinnalla, jotta toinen ei kärsisi? Silloin se on huolehtimista, vastuun tai taakan ottamista kannettavakseen toisen hyvinvoinnista. Tai oikeammin, pahoinvoinnin välttämisestä.

Eikö tämän vastuun pitäisi lopulta olla ihmisillä itsellään sillä tavalla, että sitä kohti pyrittäisiin ja toiset ihmiset ovat vain väliaikaisena apuna tuolla tiellä?

Tämä viimeinen kohta toki on moraalis-eettistä pohdintaa, mutta on osa sitä vastausyritystä kysymykseeni, kuinka näiden ihmisten kanssa tulisi toimia pidemmän päälle. Seksuaalisuhteissa on aivan mainiota antaa toiselle kehuja ja ihailua ja huomiota tämän viehättävästä feminiinisyydestään, estetiikan ja sensuellin seksuaalisuuden tajusta niin vaatetuksessa, olemuksessa kuin petipuuhissakin, sekä kerta toisensa jälkeen uusia huomioita tehden tämän vartalon suloista. Mutta jos huomionhaku ei rajoitu pelkästään kehollisiin kehuihin, ulkonäköön ja itsensä ekshibitionistiseen esittelemiseen, päädytään minusta seilaamaan vaikeammille vesille. En vielä tiedä, miten toimia. Se käy jossain kohtaa raskaaksi.

[Meeri]

Kun puhutaan huomiosta ja huomaamisesta, siinä on oikeastaan kaksi eri asiaa. Huomio, joka tulee internetissä tuntemattomilta, kun lataa vaikka kuvan tai kirjoittaa jotakin typerää (tai fiksua) nettiin. Ja huomio, joka tulee omilta läheisiltä tai kumppanilta. En oikein pidä negatiivisista ilmaisuista "huomiohuoraamisesta". Ahkerana nettirunkkaajana sanoisin, että kuvamme kinkyilystä olisi huomattavasti yksipuolisempi, jos kukaan ei lataisi omia kuviaan kinkysaiteille. Tai mitä olisikaan keskustelufoorumi tai chatti, missä kukaan ei kirjoittelisi mitään huomiohuoraamisen pelossa. Tässä luterilaisessa kulttuurissa arvostetaan näkymättömyyttä ja vaatimattomuutta, mun mielestä joskus vähän liikaakin. Kaikkihan tahtoo saada kehuja ja huomiota, joka muuta väittää, se valehtelee. Ajattelen kyseessä olevan kuitenkin perustarve.

Omalta seksi/ihmissuhdekumppanilta saatu tai saamaton huomio sitten onkin mutkikkaampi asia, kuin randomeilta saadut "lääh puuh tyllerö"-kommentit. Tuntemattoman kommentoinnit aika usein vaan plärää läpi, niiden herättämättä sen kummempia tunnereaktioita. Ihminen joka ei tunne sua, ei oikein voi kehua, ilman että syyllistyy geneerisiin yleistyksiin ja pintapuoliseen kehumiseen. Kun on lukenut sata kehukommenttia, on nähnyt jo kaiken. Kumppanilta saatujen kehujen takana piilee monimutkaisempia tarpeita, kuin tarve saada kuulla miten hyvältä näyttää tänään. Niiden takana on myös tarve saada hyväksyntää, arvostusta, ja tuntea olonsa halutuksi. Panostan paljon ihmissuhteisiin, ja haluan palvoa minua dominoivaa henkilöä. Mutta se ei ole yksisuuntainen tie. Kun itse panostaa, lähettelee kuvia ja kehuu, on se varsin tympeää jos toiselta ei tule minkäänlaista reaktiota. Silloin sitä miettii mikä järki itsekään panostaa. Hyvännäköinen ihminen tietää näyttävänsä hyvältä, kehujen saamisen pointti ei ole vahvistaa sitä käsitystä. Kehujen saamisen pointti on tuntea olevansa tärkeä. Koen sen jopa ihmissuhdetta vahingoittavana, jos positiivista palautetta ei tule. Koski se sitten käytöstä, seksihommia, luonteenpiirteitä, mitä tahansa. Joissain, joskin hyvin harvoissa, ihmissuhteissa olen itsekin joutunut miettimään, kuinka paljon ja millä keinoin on ok kerjätä huomiota, jos toisen vastaus on radiohiljaisuus. Nämä tunteet ovat varmaan syntyneet kolumnistienkin mainitsemista seikoista, tunnekylmästä ihmissuhteesta, dropista, tai hylätyksi tulemisen tunteesta. Joskin jos tilanne on päässyt jo niin pahaksi, että tuntee tulleensa hylätyksi, yksittäinen kehukommentti on vaan pisara meressä, ja ongelma on jo jossain paljon syvemmällä.
Onnekseni suurin osa kumppaneistani on olleet huomioivia, ja osoittaneet haluavansa minua, niin että sitä ei ole tarvinnut arvuutella. En usko enää muunlaiseen suhteeseen tyytyvänikään.

[The One]

Hyvä kirjoitus MissMarylta, hyviä ajatuksia.

Toisaalta vaikka ei toista tunne, niin silti voi mielestäni kehua kuvaa ja näkemäänsä. Kehun taustalla voi olla mielikuva tai vaikutelma jostakin, minkä kuva katsojassa herättää. Kuva voi myös herättää tunteita, vaikka kuvassa ei olisikaan tuttu. Tai muistoja menneisyydestä.
En tiedä onko siinä kuitenkaan kyse syyllistymisestä  ”geneerisiin yleistyksiin ja pintapuoliseen kehumiseen”.

 

[Meeri]

Hyvä kirjoitus MissMarylta, hyviä ajatuksia.

Toisaalta vaikka ei toista tunne, niin silti voi mielestäni kehua kuvaa ja näkemäänsä. Kehun taustalla voi olla mielikuva tai vaikutelma jostakin, minkä kuva katsojassa herättää. Kuva voi myös herättää tunteita, vaikka kuvassa ei olisikaan tuttu. Tai muistoja menneisyydestä.
En tiedä onko siinä kuitenkaan kyse syyllistymisestä  ”geneerisiin yleistyksiin ja pintapuoliseen kehumiseen”.

 

Joo kyllä tuntemattomatkin joskus osuvat kehuissaan niin syvälle, että jää hyvä mieli pidemmäksi aikaa.