Baarin kannatusmaksut
Kinky on nyt muotia, eli sitä pitää löytyä jotta on seksikäs. Jos et ole kinky, olet tavis, pullamössö, etkä ollenkaan kiinnostava. Kaikki siis mukaan kinkykarnevaaliin, johon kaikkien pitää mahtua ja päästä mukaan. Ei sillä väliä, vaikka kinkyys ei tosiasiassa olisi lainkaan oma juttusi, koska on tärkeää olla sisällä. Osa jotakin. Samalla, kun kinkystä on tullut valtavirtaa, se on tullut ahdasmielisemmäksi, tuomitsevammaksi ja pikkusieluisemmaksi kuin koskaan. Se aika, kun sadomasokismi oli jotakin jota harrastettiin piilossa, on tulossa kovaa kyytiä takaisin. Samalla, kun 50 Shades pörrökäsirautoja myydään rekkalasteittain pakolliseksi rekvisiitaksi (huoli pois kaikille riittää), joutuvat yhä useammat palaamaan takaisin kaappiin. Yhteiskunta ei ole juurikaan tullut hyväksyvämmäksi, se vain otettiin avosylin vastaan, jotta päästiin näkemään sen tuomitsevuus lähietäisyydeltä.
Marginaali-ihmisenä se aspekti jota olen kinky-yhteisöltä kaivannut on juurikin se, että se on edustanut sellaista tilaa jossa olisi voinut olla suunnilleen oma itsensä ilman että tarvitsee kuunnella keneltäkään mitään hyivittua. Sitä kinky-yhteisö ei tällä hetkellä ole. Se on yksinkertaisesti enemmänkin eläintarha, jonne jokaisella kinkyturistilla on oltava lupa ja oikeus tulla osoittelemaan sormella ja nauramaan. Vaikka naureskeluun ja sheimaamiseen sinänsä tapauskohtaisesti puututtaisiin, se on niin syvällä uusien kinkytulokkaiden DNA:ssa että kohta se tapahtuu taas. Ja taas. Ja taas.