Aloitteleva Dom ja uskaltaminen

[Spitz]

Olen vielä käytännössä täysin aloittelija näissä BDSM-asioissa ja olen tässä todennut, että yhtenä haasteena mulla on uskaltaminen.

Uskaltaa antaa itselleni lupa vapautua, antaa valta niille "pimeille" ajatuksilleni. Uskaltaa toteuttaa näitä mielihalujani, nauttia siitä tilanteesta ja tunteesta.
Ymmärtää ja sisäistää se ajatus, että toinen oikeasti haluaa tätä ja luottaa minuun, antaa mulle vallan toteuttaa itseäni.

Yhtenä tähän vaikuttavana asiana lienee se, että on vielä vaikeuksia uskoa jonkun naisen oikeasti tykkäävän näistä asioista eikä tulekaan mitään negatiivisia reaktioita.
Ja ehkä myös vähän pelottaa tällaisten mielihalujen valtaan antautuminen (alistaminen, kivun tuottaminen, jne.), kun on kasvatettu kunnioittamaan toista ihmistä ja ettei toista saa satuttaa.

Tämän foorumin löydettyäni olen oikeasti alkanut ymmärtämään, että on muitakin tällaisia ihmisiä eikä näissä mieltymyksissä olekaan mitään "pahaa". Ei tarvitse enää peitellä näitä tunteita.

Varmaan asia parantuu, kun pääsee käytännössä kokeilemaan näitä asioita sopivan henkilön kanssa, löytää sen yhteyden ja luottamuksen. Uskaltaa vapauttaa ne tukahdutetut tunteet.

Kuulisin mielelläni, jos muilla on ollut vastaavia psyykkisiä haasteita ja miten niistä on päässyt yli?

[tiikki]

Kuulisin mielelläni, jos muilla on ollut vastaavia psyykkisiä haasteita ja miten niistä on päässyt yli?

Näkemällä kohteen intohimon ja nautinnon samalla kun itse tuottaa tälle kipua.

[Midnight]

Avoin, rohkea keskustelu auttaa aina ongelmaan kuin ongelmaan. Eikä aina tarvi kaikkea kokeilla heti, tässä ja nyt vaan voi rauhassa tunnustella ja tutkia sekä kumppanin että omia reaktiota ja fiiliksiä. Matka on pitkä (ehkä jopa ikuinen?) ja joillain meistä se on vasta alussa, koen samaistuvani täysin sun ajatuksiin. Itseäni on aikoinaan pelottanut ihan helvetisti tehdä tiettyjä asioita mitä toinen on halunnut mutta kokeilemalla niistäkin on selvitty. Nuo asiat helpottuu ajan myötä kun osaa heittäytyä tunnelman vietäväksi ja kuitenkin samalla luottaen siihen omaan tekemiseen.

Pitäisin mielessä myös sen että on myös täysin hyväksyttävää tajuta omat rajansa - ehkä jossain kohtaa tulet kohtaamaan tilanteen/rajan jonne uskalsitte mennä, mutta mikä ei enää tuntunut susta hyvältä.

[Sukkanauhafani]

En harrasta irtojuttuja, niin se luo tietyn tulkintakehyksen. Mulle yleisesti se avain on naisen orgasmit; jos nainen laukeaa mulle niin sitten uskallan tehdä enemmän jatkossa myöskin, koska se osoittaa että hän nauttii. Muu nautinto on toki myös tärkeää. Tiedostan että tämä orgasmikeskeisyys on paska juttu, kun osalla naisista on orgasmivaikeuksia. Mutta se yhdistettynä hyvään sanalliseen kommunikaatioon, myös seksuaalisten kohtaamisten ulkopuolella, on tärkeää. Vastaavasti jos nainen ei osaa kommunikoida, mistään ei voi tulla mitään, kun en kristallipalloa omista tai telepatiaa ole vieläkään oppinut.

[Mr.Inathu]

Itse aloitin sessioinnin viime vuosituhannella lukioikäisenä hieman vanhemman naisen (tytön) kanssa. Mitään terminologiaa tai opastusta ei ollut, vaan puhuimme keskenämme asioista, joita mielessä pyöri ja joita halusimme kokeilla ja tehdä. Ja sitten tehtiin ja kokeiltiin ja puhuttiin lisää ja lisää ja lisää. Puhuimme ihan valtavan paljon, koska mitään viitekehystä asiaan ei meillä ollut tiedossa. Ja koska molemmat olivat saman aikaisesti hyvin innoissaan, mutta myös häpeissään siitä miten teimme asioita, jotka eivät olleet mitenkään yhteiskunnallisesti yleisesti hyväksyttyjä.

Omalta osaltani luisuin sitten aika nopeasti kohden sen aikaista skeneä, löytäessäni Gay Gambrinin miitit ja sanat mieltymyksilleni. Toki silloin vielä kuvittelin S&M:n olevan se juttu. D/s:n löysin vasta muutamia vuosia myöhemmin.

Ymmärrän erittäin hyvin aloittajaa ja pystyn samaistumaan tuohon uskaltamiseen ja ehkä sen kaiken ympärillä pyöriviin häpeänkin tunteisiin. Oma neuvoni on etsiä ihminen, jonka kanssa voit alkaa harjoittelemaan. Mutta pääosa siitä harjoittelemisesta tulee olla puhumista ja erityisen tärkeää on muistaa, ettei ole mitään kiirettä mihinkään. Itseäni on läpi vuosikymmenten kaduttanut se, kuinka kovalla kiireellä painoin läpi S&M-maailman. Tein "kaiken", suoritin läpi ämpärilistan jos toisenkin sekä toteutin kaikki fantasiani parissa vuodessa, ehtimättä edes kunnolla nautiskelemaan suurimmasta osasta.

Etsi siis toimiva ihminen, älä fetissit edellä, vaan toimiva kommunikaatio edellä ja aloita turnee rauhallisesti näköalareittiä pitkin. Kiität siis vielä joskus itseäsi

Ja vielä viimeiseksi, kukaan meistä ei ole fetissejään valinnut, joten älä ole häpeissäsi siitä mitä olet. Vaan säästä häpeän tunteet tekoihisi, joita kadut ja virheisiisi, joita et korjannut riittävän hyvin. Silloin häpeä palvelee henkistä kasvuasi, eikä vain rajoita sitä.

-Mr.I

[Napapiiri]

Kyllä se kieltämättä uskaltamisesta on kiinni,kun ei oikein joka vastaantulijalle voi huudella ja kysellä,pitäisi löytää ensin samanhenkinen ihminen. Mistä lie sitten täällä pohjoisessa löytää edes?

[kaneli]

Tätä foorumia ja muita samanlaisia paikkoja lukemalla, kun näkee useiden eri ihmisten haluavan niitä samoja asioita joita itse arastelee ja haluaa. Aikuisviihde johtaa lähes poikkeuksetta harhaan, itse harvoin löydän muuten kuin novelleista juurikaan mitään kosketuspintaa omiin kokemuksiini.

Sitten jos ja kun uskaltautuu jonkun kanssa hieroa tuttavuutta, avoimesti aikeissa kokeilla näitä leikkejä, kannattaa heti alkuun myöntää oma kokemattomuus. Keskustella paitsi siitä missä BDSM:n suhteen mieltymykset kohtaavat, mikä kaikki on ehdottomasti ei niin myös kaikesta mahdollisesta muusta maan ja taivaan välillä. Luottamus ja kunnioitus ovat ainakin itselleni ehdottoman tärkeä olla kumminkin päin.

Sitten jos ja kun joskus vielä, päästään itse asiaan, käytäntöön, niin aloita vähän kerrallaan, pysähdy tarkkailemaan itseäsi ja toista, maistelemaan miltä tuntuu, ehkä varmistamaan että onko kaikki okei, vähän hellemmin vai peräti kovemmin, älä tuudittautua siihen että toinen varmasti pystyy ja osaa käyttää turvasanaa. Pikkuhiljaa se uskallus ja varmuus kehittyy, olemalla aito, olemalla rehellinen.

[Snadistisadisti]

Spitz:” Uskaltaa antaa itselleni lupa vapautua, antaa valta niille "pimeille" ajatuksilleni.”.

En tiedä tulkitsinko tätä nyt aivan oikein, mutta aloittaja varmaankin oikaisee jos menen pahasti harhaan. Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei sitä kannata missään tapauksessa mennä tekemään. Suurin osa meistä ei tiedä, millainen pimeys heidän sisällään asustaa, ennen kuin se pääsee valloilleen. Pahuus asuu meissä kaikissa, mutta osa ei vain ole koskaan tavannut sitä.

Sitten asian varsinaiseen pointtiin. Yksi vaihtoehto lähestyä asiaa on vähitellen. Pienin askelin. Tämä vaatii paljon keskustelua, minkä seikan joku taisikin jo tuoda esille. Tällä metodilla pääset melko turvallisesti eteenpäin, tarvitsematta loikata suoraan extreme-juttuihin. Samalla ehdit painaa jarrua ennen kuin olet niin kaukana pimeässä, että itseäkin hirvittää.

[Lohikeisari]

En tie onko tää nyt jo turhan holhoava neuvo/kommentti, mutta puhut tuossa "pimeistä" ajatuksista. Kinkykansanhan ei tietty tarvitsekaan tietää, mitä ne on, mutta sun ittes kannattaa sitä työstää. On parempi eka käydä keskustelua ittensä kanssa siitä, miten omaa seksuaalisuutta haluaa toteuttaa. Kaikkea ei toki itestään irti saa, mutta helpottaa huomattavasti keskustelua kumppanin kanssa siitä, missä ko. suhteen rajat kulkee tai onko suhde ylipäätään mahdollinen.

Mielihalujensa kirjoittaminen ja ittelleen ääneen lukeminen ei välttämättä oo yhtään paskempi keino. Ja sitten ku ei enää ihan saatanasti punastuta, voiki alkaa miettiä deitti-ilmoa ja varautua henkisesti siihen, että pettymyksiä tulee ihan varmasti eteen. Pahuus asuu meissä kaikissa, mut ainaki ite pelkään huomattavasti enemmän katkeruuden demonia, epötoivon vampyyriä ja hylkäämisen peikkoa kuin sitä faktaa, että seksuaalisuuteni ei ookaan samanlainen kuin monella lähipiiriin kuuluvalla.

[Rama]

No toisten pimeät ajatukset voi olla aidosti rankimmillaan halu piiskata deittiä perseelle, toiselle taas nylkeä ja virtsaparkita sen nahka.

Minkääntasoisia ajatuksia ei kannata piilotella omalta itseltään vaan tutkia niitä rauhassa ja hyväksyvästi niinä mitä ne ovat, pelkkinä ajatuksina. Hyväksynnän jälkeen ne on mahdollista arvioida realistisemmin ilman ylimääräisiä tunnelatauksia jostain negatiivisesta, kielletystä ja häpeällisestä. Näkee paremmin vaikka sen ettei konsensuaalinen BDSM olekkaan sellainen paha asia kuin mitä on kasvanut/kasvatettu uskomaan. Pää edellä huumaavaan häpeän ja kielletyn tunteeseen hyppääminen sensijaan voi kasvattaa turtuneisuutta niille tunnetiloille ja liikuttaa käsitystä sopivasta rajasta tunteen turtumisen, ei järkevän arvioinnin mukaan. Totta kai monille ne kuuluvat olennaisesti BDSM:ään, mutta olishan niiden fiksua olla hallinnassa.

Eli suosittelen hidasta ja tutkiskelevaa etenemistä, kuten olet ilmeisesti tehnytkin. Aloittelijan ei edes tarvitse uskaltaa kaikkea, rohkeus ja itsevarmuus kannattaa kasvattaa huolella ja hartaudella niin lopputulos on laadukkaampi ja turvallisempi kuin juosten kustuna.

[isabella]

Muistan itse painiskelleeni samantyyppisten ajatusten kanssa joskus kauan sitten kun aloin kääntämään takkia alistuvasta dominoivaksi. Oli todella vaikea sopeutua siihen että haluan tehdä kamalia asioita toisille ihmisille. Vaikka olin itse ollut kohteena vuosia enkä koskaan ajatellut että ne ihmiset jotka tekivät minulle ikäviä asioita olisivat pahoja tai huonoja ihmisiä. Mutta sitten kun olinkin itse tekijä, tunne oli aivan toinen.

Se varsinainen toteutus ei koskaan ollut ongelma. En pelännyt tekeväni harmia leikkikavereilleni ja ymmärsin että he haluavat sitä. Melko alusta saakka toteutin sadistista puoltani varsin railakkaasti ja kaikilla oli kivaa. Mutta silti jossain takaraivossa pyöri se ajatus että mikä minussa on vikana kun haluan tehdä tällaista. Kun olen kuitekin vankasti kaikenlaisen tasa-arvon kannattaja, pyrin kohtelemaan kaikkia kohtaamiani ihmisiä ystävällisesti ja kunnioittavasti, enkä ikinä tarkoituksella satuttaisi ketään. Ja sitten kuitenkin tunsin suurta halua satuttaa ihmisiä, joskin toki vapaaehtoisia ihmisiä.

Toivon että osaisin antaa jonkun hyvän neuvon mutta minulla ei ole viisasten kiveä tämän asian suhteen. Itselleni tämä vaati pitkää prosessointia ja itseni (ja jossain määrin muidenkin) kanssa käytyjä keskusteluita. Vähitellen olin valmis hyväksymään että en ole paha ihminen vaikka nautin siitä että satutan ihmistä äärirajoille saakka ja niiden yli. Vieläkin joskus tällaisia ajatuksia saattaa tulla hetkellisesti, mutta pystyn hyvin elämään niiden kanssa.

[Hertta]

Itselläni oli hankala käsitellä omaa haluani satuttaa, sillä olen ensimmäisessä liitossani kokenut seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa. Tuntui että pakkohan mun on olla ihan sairas, kun sen helvetin läpikäyneenä haluan jollekin toiselle ihmiselle tehdä käytännössä niitä ihan samoja asioita. Mutta se suostumushan tässä on se oleellinen asia, mikä erottaa nämä kaksi tilannetta toisistaan.

Valehtelisin, jos väittäisin ettei vieläkin ajoittain tule niitä ajatuksia että onko tää nyt oikeesti ihan sairasta. Siitä syystä en lähde sessioimaan puolituttujen kanssa, vaan se toisen satuttaminen vaatii aina luottamuksen myös omalta puoleltani, ja jonkinasteisen kiintymyksen, vähintään nyt ystävyyden jos ei sen enempää.

Ensimmäinen askel itselläni oli toki näiden menneisyyden asioiden käsitteleminen terapiassa, ja sitä suosittelen vahvasti muillekin jos yhtään on sellanen fiilis että on jotain selvittämättömiä asioita jotka voi sitten sessioidessa mahdollisesti nousta esiin jollain tavalla.

Tuo mitä joku jo sanoikin omien mielihalujen kirjoittamisesta ylös on todella hyvä neuvo. Itse kirjoitan jotain, mikä ei ehkä ole niinkään päiväkirja, vaan enemmän sellaista tajunnanvirtaa ja tunnepuolen oksennusta paperille ja niin typerältä kuin se ehkä ajatuksena tuntuu (etenkin jos ei oo mitään päiväkirjan kirjoittaja -tyyppiä) niin se oikeesti auttaa selventämään niitä omia ajatuksia.

Toki itselleni paras tapa oli (ja on) tutkia ja keskustella näitä asioita läpi pitkäaikaisen, luotettavan kumppanin kanssa joka tuntee sinut paremmin ku haluaisit myöntää, mutta toki se ei kaikille ole vaihtoehto. Tästä et nyt ehkä juurikaan viisastunu, mutta toivottavasti löydät kinkypiireistä samanhenkistä keskusteluseuraa, jonka kanssa pyöritellä ajatuksia niin kyllä se siitä suttaantuu   

[toysnstuff]

Jos on tottunut pitämään huolta toisten tarpeista ja hyvinvoinnista, niin samalla kaavalla voi edetä tässä asiassa: lähtee tekemään sitä, mitä toinen toivoo hänelle tehtävän. Siinä ohessa kyllä tulee kaikenlaiset ajatukset ja tunteet mieleen, ajan kanssa ja toistojen myötä. Lopulta niille antaa periksi ja hyväksyy ne osaksi itseä.

[Mr Kinkerton]

Tämä ketju on täynnä asiaa ja hyviä kommentteja, joten tägään itseni tähän.

AP:n sanat ja ajatukset voisivat olla kuin itseni lausumia, varsinkin tuo "voiko joku muka oikeasti nauttia tästä" tulee koko ajan mieleen omassa toiminnassa.

Pienin askelin olen minäkin edennyt, lisännyt tietoisesti vaniljaan näitä vivahteita. Hitto se on vaan vaikeeta "antaa mennä" kun ei uusien juttujen kohdalla aina luota itseensä ja uskalla. Sen takia haluan kokeilla myös alistumista itse, mutta eipä siihenkään ole helppoa löytää toteuttajaa.

Mutta sitten kuitenkin hämmentyy kun näkee mitä toimintani saa aikaan. Ja kuulee palautetta että olisinpa vaan rajumpi ja määrätietoisempi, niin seuraavalla kerralla pyrin olemaan sitä taas vähän enemmän, mutta toisaalta myös pelkään tekeväni jotain väärää jos etenen liian nopeasti. Toki rajoista pitää puhua, mutta kyllähän se vähän latistaa tunnelmaa jos hetken pyörteissä kysyy, että onks tää ja tää okei joka välissä..

Mutta minä haluaisin dominoida omalla tyylilläni ja satuttaa sileen sopivasti, mutta turvallisesti, jos se tekee toisen onnelliseksi. Mistä sitä tietää herääkö minussa koskaan aitoa sadistia, mutta haluan kuitenkin pystyä tarjoamaan enemmän kuin pelkkää vaniljaa.

Tie on pitkä, ja olen välillä pettynyt itseeni kun vauhti on niin verkkaista. Mutta sen on kyllä huomannut että seksi on monipuolistunut ja paluuta ihan perus-vaniljaan tuskin enää on.

[Snadistisadisti]

 Yksi asia joka on itselleni varsin tärkeä valmistautumiskeino mentäessä oman arvioni/kokemukseni/tuntemukseni mukaan äärirajoille on tehdä riskienarviointi yhdessä subin kanssa. Miettiä mitä vaaroja suunniteltuun juttuun kuuluu, mikä voi mennä pieleen, millaisia seurauksia näillä saattaa olla.

Samalla luodaan tilanne, jossa alistuvalla on tosiasiallinen mahdollisuus tehdä päätös siitä haluaako hän edelleen käydä sellaisen kokemuksen läpi tietäessään mitä kaikkea siitä voi seurata.

Prosessissa myös itse koen olevani vakaammalla maaperällä mietittyäni vaaroja ja keinoja niiden ehkäisemiseen sillä tarkkuudella, mikä huolellisen taustatutkimuksen, maalaisjärjen ja ajatustenvaihdon kautta on mahdollista.

Joskus voi olla hyvä idea myös keskustella jonkun toisen D:n kanssa asiasta, minkä kautta saattaa päästä reflektoimaan omia ajatuksiaan toisen hirviön ajatuksiin tai parhaassa tapauksessa jopa tämän kokemuksiin.